Kapellimestari Leif Segerstam luki kirjani Voittava kierre ja lähetti ystäväni kautta viestin: ”säilytän tämän kirjan lapsilleni, heidän täytyy oppia tämä kun he menevät kouluun.”
Kommentti on minulle tuttuakin tutumpi. Saan viikoittain vastaavia kommentteja: ”tätä pitäisi opetttaa kouluissa”.
Aihe tähän blogiin tuli Helsingi Sanomien toimittajan Sami Sillanpään kolumnista ”jokainen on itse vastuussa onnellisuudestaan”. Teksti oli kuin tiivistelmä kirjastani. Juuri noin ajattelen ja juuri noita taitoja ihmisen pitäisi kehittää tullakseen onnelliseksi elämässään.
Puhun voittamisesta. Itseohjautuva oppimisen ja toiminnan yhdistävä prosessi on matkaa itsensä voittamisessa. Suurin voitto on juuri silloin, kun tuntuu, että maailma kaatuu päälle, mutta silti valitsee hyvän fiiliksen. Sillä mitä meille jää, jos elämme ahdistuksessa, huolessa ja murheessa? Ei mitään muuta kuin ahdistusta, huolta ja murhetta ja kadotettuja hetkiä – hetkiä, jolloin olisi voinut rakastaa.
Omia esteitä on vaikea voittaa. Myönnän. Mutta sitäkin voi oppia ja tulla paremmaksi. Sitkeän opiskelun tuloksena huomaa, että yhä useammalla pilvellä on kuitenkin hopeiset reunukset ja aurinko pilkahtaa juuri sen verran, että voi hymyillä.
Kirjassani kerron jääkiekkoilijasta, joka aina pelasi loppuun saakka sankarin ottein, vaikka hänen joukkueensa oli tappiolla ja peli oli muutenkin risaista ja epätoivoista. Kysyin häneltä, miten hän kykenee siihen. Hän vastasi ”I just go back to the happy place”. Kirjan julkaisemisen jälkeen olen oppinut miten tärkeä tuo lause on. Siinä on kaikki: mennä takaisin onnelliseen paikkaan, siihen mistä lähtee hyvä fiilis. Silloin on vapaa voittamaan, vapaa olemaan onnellinen, vapaa oppimaan, vapaa tekemään asioita innostuneena, vapaa jatkamaan vaikka taivas uhkaa romahtaa niskaan.
Voittamista voi opetella ja se kannattaa, sillä hyvää fiilistä ei voita mikään. Tie onneen on itsekuri palata back to the happy place.
Näin kauniisti Mestari kiitti kirjasta!
Boheeminaisen maailmankirja 