Sosiaalista mediaa ei vaivaa infoähky vaan asenneähky.
Kyllä ennen oli paremmin! Aloitin somettamisen – niinno – ei sitä kutsuttu sosiaaliseksi mediaksi silloin 1999 kun aloin liikkua tässä hämmästyttävässä digisosiaalisessa maailmassa, jota someksi sanotaan. Silloin – someroomalaisten aikaan, oltiin foorumeilla, joissa oli aika lailla samanmielisiä ja samoihin asioihin viehtyneitä ihmisiä, jotka halusivat tulla paremmiksi tai parantaa maailmaa tulemalla yhteen hengenheimolaisten kanssa. Käytiin toki kipakoita keskusteluita, mutta niihin ei ollut väliintuloja ihmisiltä, jotka eivät olleet vihkiytyneet asiaan.
Toisin on nyt. Twitterin aikakaudella viestiketjuja sävyttävät, ei niinkään tiedollinen lisäarvo vaan erilaisten asenteiden kirjo. Itseään älykkäinä pitävät käyvät napauttamassa tymäkän kommentin asiaan kuin asiaan. Akateemiset viisaat käyvät tyrmäämässä kaiken hiukankin huuhaalta haiskahtavan. Johtavat asiantuntijat sanovat viimeisen sanan – joka ei tietenkään jää viimeiseksi. Humanistit ja ympäristöaktiivit paheksuvat, jos löytyy hiuskarvankaan verran hyvän asian vastaisuutta. Yltiöpositiivinen muistuttaa, että kannattaa kuitenkin olla kiitollinen.
Hyvin perusteltuja mielipiteitä on vaikea löytää – ja kukapa niitä jaksaisi lukeakaan.
Mietin vain sitä, että mitä tämä asenteiden aivomyrsky aiheuttaa ihmisen psyykelle? Miten ihmisen mieli käsittelee tilannetta, jossa oma mielipide kohtaa – ei argumentaatiota, vaan kymmeniä erilaisia asenteellisuuksia? Vai onko tämä ongelma? En tiedä, mutta ainakin itse joudun usein hakemaan harmonisoivan ajatuksen silloin kun seuraan jotain asenteiden värittämää keskustelua – olinpa siinä itse mukana tai en.
Kirjoitukseni tarkoitus ei ole oikeastaan muuttaa mitään – vain tuoda tämä pointti esille ja toivoa, että syntyisi pohdintaa siitä, onko asia tärkeä vai ei. Itselleni some on ollut ja on äärimmäisen positiivinen juttu – pääasiassa työmielessä, mutta myös muuten; olen löytänyt somesta ihmisiä, joista on tullut hyviä ystäviä.
Tähän loppuun tämmöinen kieliposkessa tehty konsultin nelikenttä somen asennetyypeistä. Saa vapaasti olla eri mieltä!
Boheeminaisen maailmankirja 
Aloitin somessa samoilun 2008 Facebookissa, näistä muista en edes mitään silloin tiennytkään:) Jotenkin Facebook ei ollut se mun juttu, joten lopetin sen käytön noin 2:n kuukauden päästä sitä enempää selittelemättä syitä päätökseeeni.
Sitten sain sähköpostissa yllättävältä taholta pyynnön liittyä sellaiseen mikroblogi palveluun kuin Twitter ja päätin kokeilla sitä ja se veikin sitten noin 3:n vuoden ajan mukanaan kuin pässiä narusta, löysin uusia ystäviä ympäri maailmaa ja tutustuin myös moniin muihin somen hienouksiin ja myös siihen, että 140:llä merkillä voi vaikuttaa ihmisiin yllättävän paljon, mm. Haitin järkyttävä tapaus sai twiittauksia ja ja hyvää aikaiseksi uskomattomalla tavalla! Esimerkkejä on myös paljon muita, mutta sitten on myös niitä negatiivisia asioita, mitä ilmeni myös ja mihin sinä Cristina ole myös viitannut blogi-kirjoituksessasi eli näihin asenne- vammaisiin- ja -ilkeisiin jopa vihamielisiin twiittaajiin joihin myös olen itse törmännyt vaikka suurin osa on ollut hienoa asiallista porukkaa. Joistakin olen saanut ystäviä vaikka en ole heitä koskaan tavannut, mutta uskon, että profiili-kuvien ja nimien takana on aitoja ihmisiä ja juuri niitä joksi itseään nimittävät.
3:n Twitter-vuoden jälkeen mulle tuli sellainen tunne, että nyt rittää, en jaksa tapella tyhmien ja ilkeiden ihmisten(botit,spämmit ja anonyymit) kanssa ja päätin lopettaa Twitter-tilini. Paljon jäi upeita ihmisiä hämmästelemään, että miksi menin sellaista tekemään, mutta tiesin tekeväni oikein ja ne jotka halusivat pitää yhteyttä minuun, tiesivät mistä minut löytää.
Tämän someilu väliajan käytin sitten aivan uudenlaisessa nettipalvelussa G+:ssa Facebookia muistuttavassa, mutta kuitenkin mielestäni asiallisemmassa yhteisössä ja se oli mulle luonnollinen valinta, koska käytän gmailia sähköpostina.
Koska aika monet tietävät, että rakastan musiikkia, niin YouTube on ollut mulle hyödyllinen, nautinnollinen ja viihteellinen löytö, jonka kautta olen saanut jakaa musiikkimakuani muiden musaadiggareiden kanssa.
Palasin Twitteriin takaisin uutena minänä(uusi tili ja profiili-nimi) ja paljon kokeneempana vähän vanhempana oltuani noin 6 kuukautta poissa.
Ja on myönnettävä, että hallitsen hommat paremmin enkä myöskään ota niin paljon paineita siitä että Twitterissä pitää päivittää kuulumisia koko ajan vaan sitä mukaa kuin on aikaa ja tahtoa:)
Twitterin rinnalle olen löytänyt ammatti-ihmisten LinkedInin, missä on tekemisissä aitojen todellisten ihmisten kanssa ja paljon on samoja kuin Twitterissä.
LinkedIn on kehittynyt näiden 3:n vuoden ajan todella merkittävästi ja hyvään suuntaan mihin on yhä useampi henkilö liittynyt mukaan ympäri rakkaan maapallomme.
Mutta kiitos Twitterin, josta olen löytänyt sinut Cristina ystäväni ja monia muita ihania ihimisiä.
Rauhallista ja Hyvää Joulua sekä menestyksekästä Uutta Vuotta 2013!
T. Masa
Hieno tarina, kiitos kun jaoit sen Masa!
Hei,
Ehkä yksi uusi taito mitä tässä tarvitaan on kohinan tunnistaminen ja ohittaminen. Ajan mittaan erottaa keillä on ns. oikeasti sanottavaa ja taas ne keillä ei ole eikä edes kiinnosta olla. Siinä mielessä homma toimii ehkä kuten vaikka järjestötoiminnassa: Yhtä tekijää kohti on 100 hämmentäjää 🙂 Somessa tekijä on sellainen joka vie jotain asiaa eteenpäin tai selventää juttuja muille tai jotain muuta hyödyllistä?
Ihan samaa mieltä. Kohinan hanskaaminen on varmasti tärkeä taito. Opettaakohan sitä kukaan?
Tänä päivänä varsinkin keskustelupalstat ovat täynnä ”kaikkitietäviä” joiden väitteet tyrmäävät ”hyperkaikkitietävät”.
Facebookissa, LinkedInissä ja Twitterissä on mielestäni tilanne onneksi parempi ja käyttäjät suvaitsevaisempia. Syynä lienee toimiminen omalla nimellä ja naamalla jolloin ei pääse nimimerkkien taakse piiloon. Nelikenttä-kuva tiivistää mielestäni hyvin joskin pelkistäen asenteet SoMe:ssa.
Ja mitä tulee psyykkeeseen, niin jokaisen SoMe:ssa toimivan on opittava kohtaamaan kovaakin kritiikkiä ottamatta sitä henkilökohtaisesti.
Minä olen kokenut niin, että helposti etsiydyn sellaisiin yhteisöihin ja sellaisten ihmisten pariin, jotka jakavat kanssani samat kiinnostuksen kohteet. Twitterissä olen löytänyt myös oman ajatteluni haastavia ihmisiä, jotka osin tiivistävät sanottavansa 140 merkkiin, ja hyvin usein linkittävät hyviä artikkeleita, blogeja yms. , jotka jopa avaavat ja syventävät ajatteluani. Toki Markon mainitseman kohinan suodattaminen on tärkeää, ensin kauhistuin sitä, mutta opin sitten muutamassa kuukaudessa suodattamaan sitä 🙂
Minulle sinä, Cristina, olet ollut yksi hyvin rikastavista ja positiivisella tavalla haastavista ihmisistä. En ole aina kanssasi samaa mieltä, mutta ehdottoman hyvää sinussa on, että haastat ajattelemaan. Se tuntuu hyvältä pääkopassa 🙂