Minä olin copywriter

Saska Saarikoski otsikoi kolumnin ”Jeesus ei ollut copywriter”.

Jeesus ei totisesti ollut copywriter, mutta minä olin. Lyhyen aikaa, mutta kuitenkin. Pesti copyna jäi lyhyeksi – sain potkut. Tekstini olivat ilmeisen okei, mutta en sopeutunut mainostoimiston pomottavaan ilmapiiriin ja kun sanoin pari sanaa liikaa sain lähteä. Ja hyvä niin. Ennen pitkää olisin lähtenyt muutenkin ja jos en olisi, niin olisin joutunut myymään itseni päämäärille, joihin en uskonut.

Mainostoimistossa piti keksiä lisäarvoa härpäkkeille, joissa ei ollut edes sitä perusarvoa, joka olisi tuottanut ihmiselle jotakin merkittävä hyvää. Siellä tehtiin tekstejä leluluetteloihin ja perunamainoksiin – tärkeitä ja merkittäviäkin juttuja, onhan kuluttajan saatava tietoa. Mutta luovaa…. noh, miten sen määrittelee?

Luovuus muuttuu kiusalliseksi kun se yhdistetään epäaitouteen. Saarikoski mainitsee kolumissa, että kirjamme BohoBusiness on ihan fiksu kirja. Haluaisin uskoa, että fiksuus tulee siitä, että huolimatta konsulttimaisesta otteesta, olemme tosissamme ja vilpittömästi pyrkineet aitouteen.

Milloin olen kokenut aitoa luovuutta? Pakkohan se on myöntää, että korkeimmat kokemukset ovat syntyneet musiikin parissa, laulaessa. Mieleen muistuu erään kerran laulamani Jean Sibeliuksen ”Den Första Kyssen”. Laulaessani sisäinen kuohunta tuntui rikkovan taivaan rajat ja jumala puhui kauttani. Niin, luovuuden suurina hetkinä sitä kokee olevansa väline jonkin suuremman palveluksessa.

Kun tuollaista hurmiota on kokenut, niin konsulttien lappusulkeiset tuntuvat piinallisen kiusallisilta, puhumattakaan lopputulemista, jotka ovat pääasiassa ihmisten todellista luovaa kapasiteettia ivaavia  keskitien ”jokaiselle jotakin” kokoelmia. Yritysten ideariihistä pitäisi löytää ”toteuttamiskelpoisia ja konkreettisia” ideoita. Toteuttamiskelpoisuuteen liittyy usean henkilön välinen valju konsensus, joka on saavutettu ”yhteisöllisen” tiimityökalun karsiessa pois ääripäiden hullut ideat, periaatteet ja vahvat arvot.

Tässä vaiheessa alan tuntea oloni Saarikosken tavoin kiusaantuneeksi. Miksi? Miksi luovuudesta kirjoittaminen on kiusallista?

Oli pakko miettiä yön yli.

Kiusaantunut olo johtuu siitä, että luovuudesta puhuminen on kovin intiimiä – varsinkin kun puhuu omasta kokemuksestaan. Henkilökohtainen suhde luovuuden kanssa on intensiivinen parisuhde, jossa tunnelmat vaihtuvat eroottisesta romanttiseen ja mykkäkoulusta hirveään henkiseen väkivaltaan – jopa fyysiseen oman ruumiin pahoinpitelyyn, olipa se sitten alkoholia, ylensyömistä, sisälle sulkeutumista…. tarinoita saamme lukea elämänkerroista.

Bob Dylanin sanotaan kertoneen luovuudesta haamuna. ”Se tulee ja antaa laulun ja sitten se häipyy”. Jonah Lehrerin kirjassa ”Imagine”, josta Dylanin tarinan löysin kerrotaan siitä, kuinka luova idea tulee vasta kun toivo on mennyt. Haamu tulee, kun lakkaa etsimästä sitä. Mutta on pakko etsiä ja hakata päätään seinään, sillä silloin valmistaa haamulle otollisen tilan. Kun tila on täyttynyt, eikä enää jaksa uskoa omaan luovaan voimaansa, niin silloin luovuuden julma portinvartija suostuu avaamaan tuon ruosteisen ja narisevan rautaesiripun, joka erottaa arki-itsen luovuuden jumalista.

Haamuteoria toimii kohdallani erinomaisesti. Minulle luovuus on hahmojen syntyä ja muotoutumista. Kirjoittajakurssien ”kirjoita vaan hirveästi ja kaikkea” ei toimi kohdallani. Minun on synnytettävä päässäni, ei – sielussani, hahmoja, jotka ottavat muotoja. Kun muoto on valmis, kirjoitan sen ulos. Jos lopputulos ei tyydytä tallaan hahmon jalkoihini ja tuskin palaan siihen enää uudestaan.

Olen siirtynyt konsultista voittamisvalmentajaksi, että saisin vapaammin olla luova asiakkaitteni ja työtehtävieni kanssa. En enää pakota ihmisten ideoita keltaisille lapuille enkä fläppitaulujen rumiin raapustuksiin. Haluan nähdä, mikä jää elämään – mistä löytyy se, jolla on siivet, tai edes tahto elää, vaikka siivet olisivat vielä heikot.

Saska Saarikoski: Huomasitko;  kirjassa on neljä riviä William Blaken runosta ”Auguries of Innocence” käännettynä suomeksi. Nuo neljä ohimenevää riviä, joihin kukaan tuskin kiinnittää huomiota, ovat minulle porras taivaan rappukäytävässä. Haamu oli läsnä kun käänsin niitä.

Luovuus on usein kahleissa.