Omistan tämän joulun toivotuksen kaikille, joille joulu ei tule.
Artun vanhemmille. En ole kokenut samaan kauhua kuin te, mutta sydämeni puristuu kasaan kun ajattelen teitä. Ei ole sanoja, vain siunaus sielussa. Kumpa jaksaisitte.
Teille, joille joulu on muistutus yksinäisyydestä. Teille, jotka kääriydytte hiljaisuuteen toivoen, että mieli oivaltaisi, että nämä pyhät ovat päiviä niinkuin muutkin päivät.
Teille, jotka kaikesta huolimatta jaksatte rakentaa joulun toisille ja iloita yhdessä olemisesta, vaikka sydän on tuskasta halkeamaisillaan. Ja piirrätte sydämen piparkakkuun, toivoen, että jonain päivänä oma sydän olisi ehjä.
Teille, joilla usko on horjunut. Että hyvä Jumala ei antaisi tapahtua mitä on tapahtunut. Teillekin minä omistan ajatukseni tänä jouluna, sillä hyvyys on ihmisen sielussa. Ja kun se vain jaksaa avata silmänsä niin se huomaa, että toivo – tuo häilyvä kaveri – elää sittenkin. Ja jonain päivänä, jonain päivänä, ehkä sittenkin — voi tulla onnen hetki, joka kannattelee seuraavaan hetkeen, seuraavaan päivään.
Ihmiset, ystävät, rakkaat. Olen kävellyt mokkasiineissanne. Tiedän miltä tuntuu, kun joulu tulee ja mieli rakentaa muurin muistojen ympärille. Ja sitten jostain, jotenkin tulee rakkaus — joka voittaa.
Joulun toivotuksena kuva Lidingön sillan kupeesta. Ennen sillan rakentamista, rannalla oli suuri kivi, jonka päälle ihmiset nousivat kutsuakseen veneen noutamaan. Vietätkö sinäkin joulua huutokivellä – että joku kuulisi? Et ole yksin.
Boheeminaisen maailmankirja 
Hieno kirjoitus, jollainen syntyy sydämellisyydestä ja elämänkokemuksesta.
Kiitos.