Aloittelijan mieli – merkintöjä oppimispäiväkirjaan

Lupasin, että kirjoittelen täällä lauluprosessini etenemisestä. Aloitin nimittäin syksyllä laulunopinnot kokeneen laulupedagogin Outi Kähkösen kanssa.

Laulaminen on jollakin lailla niin mystinen ja henkilökohtainen juttu, että en ole saanut aikaiseksi kuin yhden kirjoituksen ennen tätä. Mutta nyt palaan näille tonteille lauluaiheen parissa.

Syksyllä opiskelin Outin kanssa muutaman kerran. Muuten harrastin ”intervallitreeniä” eli harjoittelu-reflektio-harjoittelu. Laulaminen on erittäin fyysinen laji ja on tärkeää, että kaikki opittu siirtyy lihasmuistiin.

Ennen joulua ja tammikuun alussa harjoittelurytmi tiivistyi. Enemmän harjoittamista ja vähemmän reflektiota. Enemmän mielikuvaharjoittelua ja vähemmän laulun tarkoituksen pohdintaa. Tammikuun puolivälissä oli sitten kaksi konserttia, jotka (varsinkin jälkimmäinen) onnistui yli omien odotusteni. Ylitin itseni monella tavalla, joten voin tuntea itseni voittajaksi.

Entä nyt?

Nyt tarvitsen uusia, konkreettisia tavoitteita, joista olemmekin jo Outin kanssa sopineet. Tavoitteisiin liittyy se, että minun on kohottava uudelle tasolle, nykyisellä tasolla en pääse parempaan suoritukseen kuin tuo onnistunut konserttini, josta kyllä löytyi hienoja haasteita kohdattavaksi ja työstettäväksi.

Tärkeintä juuri nyt on löytää aloittelijan mieli. Tila, jossa alan opiskella laulamista kuin en koskaan aikaisemmin olisi laulanut. Muuten ei Outi eikä kukaan muukaan pysty opettamaan minulle mitään uutta.

Aloittelijan mieltä kuvataan usein ”pesusienenä, joka puristetaan tyhjiin ja annetaan täyttyä uudestaan”. Zen tarinassa mestari kaataa oppilaan kuppiin teetä kunnes kuppi vuotaa yli. Oppilaan ihmetellessä, mestari toteaa, että oppilaan mieli on kuin tuo kuppi, se pitää tyhjentää ennen kuin uutta pääsee tilalle.

Aloittelijan mieleen kuuluu myös täydellinen hetkessä oleminen. Ilman uskomuksia, ilman identiteettiä, ilman itseä. Ei mennyttä, ei tulevaa vain tämä hetki. Nyt. Tässä. Maisema avoinna.

Jotenkin minulle laulamisen yhteydessä tämän on ollut ihan hirveän vaikeaa. Laulutunnille mennessä on tuntunut, että pitää näyttää, että osaa. Miten väärä ajatus ja miten tehottomaksi se oppimisen tekee. Sen sijaan pitäisi antaa olemassa olevan osaamisen tulla luontevasti esille – vain silloin voivat ne oikeat oppimishaasteet tulla esille. Ja silloin voi taas opiskella, harjoitella ja yrittää – oikeita asioita oikealla tavalla.

Jo olemassaoleva osaaminen ei katoa mihinkään vaikka heittäytyy aloittelijaksi. Päinvastoin, se mikä siinä on parasta saa manifestoitua sellaisena kuin se on ja missä on virheitä ja kehitettävää, siihen voi suhtautua hellyydellä ja ilolla siitä, että saa oppia!

Uusi tavoite määrittelee intensiteetin. Siksi sitä on hyvä pitää mielessä. Jos haluaa erinomaisuutta on siitä tehtävä tapa ja vähempään ei saa tyytyä.

Kaivoin Vaccain käytännöllisen laulukoulun (metodo practico) esille ja aloitan ensimmäisestä – Manca Sollecita. En malta odottaa, että pääsen Outin avulla opiskelemaan puhtaita vokaaleita, kauniita konsonantteja ja linjakkaita fraaseja – niin ja tietysti voittavaa saundia!