Vuoden ensimmäisessä NYT-liitteessä filosofeilta kyseltiin onko voittaja yksinäinen. Filosofit vastasivat, että jotkut lajit edellyttävät enemmän sosiaalisuutta kuin toiset. Aloin jo silloin miettiä pitäisikö aihetta pohtia blogissa. Tänäaamuna kuntosalilla kysymys tuli uudestaan esille kun raudannostaja kollegani Timo kysyi minulta saman kysymyksen.
Onko voittaja yksinäinen? Usein ajatellaan, että voittamiseen liittyy itsekeskeisyys ja että varsinkin yksilölajien harrastajat ovat epäsosiaalisempia kuin muut. Haluaisin kuitenkin ajatella niin, että johonkin lajiin, työhön tai tehtävään keskittyminen ei tee ihmisestä epäsosiaalista. Kyse on oikeastaan siitä, mihin ja miten energiansa suuntaa.
Pari esimerkkiä:
Firmassa on mukava myyntihenkilö, jolla riittää hauskoja juttuja kerrottavaksi kahvitauoilla ja hän tervehtii ja jutustelee ihmisten kanssa hyväntuulisesti. Tärkeiden myyntineuvottelujen edellä hän kuitenkin vetäytyy kuoreensa ja silloin kaikki tietävät, että häntä ei passaa häiritä.
Jääkiekkomaalivahti on kesällä maailman hauskin kaveri. Kiertää juniorileireillä opettamassa, bilettää kavereiden kanssa, käy perheen kanssa sukuloimassa ja tuttujen mökeillä vierailemassa. Kun kausi alkaa maalivahti sulkeutuu itseensä. Ei pukukopissa juuri puhele vaan vetäytyy omaan nurkkaansa. Pelin jälkeen kiirehtää perheen pariin.
Molemmat henkilöt ovat sosiaalisia, mutta suorituksen aikana ja siihen valmistautuessa he säätävät energiahanojaan ja suuntaavat energiansa oman suorituksen onnistumiseen.
Voittaja osaa käsitellä, hallita ja suunnata energiaansa
Energian käyttöä voitaisiin ajatella vaikkapa kahdella tasolla:
- Suunta itseen
- Suunta toisiin
Suunta itseen tarkoittaa a) sisäistä keskittymistä ja b) ulkoista valppautta. Joukkuelajeissa näiden kahden tasapaino on erityisen tärkeää löytää. Itseasiassa hyvä joukkuepelaaja on kehittänyt sisäisestä keskittymisestä automaation, jotta hän pystyy täysin antautumaan valppaaseen toimintaan pelissä. Tämä pätee muuhunkin kuin urheiluun. Muissakin tiimeissä parhaiten menestyvät ne, jotka ovat oman osaamisensa ja sisäisen keskittymiskykynsä kehittäneet niin hyviksi, että tiimityössä voivat täysin antautua yhteisten päämäärien työstämiseen.
Suunta toisiin tarkoittaa a) tietoista kohdentamista b) läsnäoloa. Tietoinen kohdentaminen on esimerkiksi silloin, kun toinen ihminen pyytää neuvoa tai tilanne edellyttää jonkin oman osaamisen tuomisen esille siten, että joku toinen tai toiset saavat siitä itselleen jotakin. Läsnäolo on taas sitä, että on toiselle läsnä, olemassa – kuuntelee, osallistuu ja on avoin.
Konkreettisimmin olen kokenut tätä energiapeliä laulamiseni yhteydessä. Esimerkiksi juuri nyt valmistaudun kahteen konserttiin runsaan viikon sisällä. Huomaan vetäytyväni enemmän ja enemmän sisäiseen keskittyneisyyteen ja antavani tilaa lauluille, jotta ne alkaisivat elää minussa. Esiintymistilanne on sekä tietoista kohdentamista että voimakasta läsnäoloa. Minun on opittava laulut niin hyvin, että voin valppaana eläytyä yhdessä pianistin kanssa, välittää laulujen sanoman yleisölle ja olla tilanteessa sataprosenttisesti läsnä – kuitenkin menettämättä sisäistä keskittymistä.
Sisäinen keskittyminen on turvapaikka. Kun on kehittänyt itselleen erinomaisen sisäisen keskittymiskyvyn on aina paikka jonne voi palata kun tuntuu, että ”homma karkaa käsistä”.
Vastaus otsikon kysymykseen on: ei välttämättä. Voittaja ei välttämättä ole yksinäinen, muuta kuin silloin kun suoritus ja valmistautuminen vaativat kaiken voittamiseen tarvittavan energian käyttöönsä. Voittajalle on äärimmäisen tärkeää osata sovittaa oma energiataso yhteen käsillä olevan tehtävän tai tilanteen kanssa – kaikkeen ei tarvita huippusuoritusenergiaa, aina sitä ei tarvita edes voittamiseen.
Ajattelen niin, että suurin voittaja on sellainen, joka osaa sopivalla tavalla antaa voittamisvoimansa myös toisten käyttöön. Erityisesti joukkuelajeissa ja tiimeissä oman voittamisvoiman jakaminen on niitä tärkeimpiä asioita. Kuitenkin täytyy muistaa, että se oma ainutlaatuinen asia, jossa voittamisvoima itselle on tärkein, on usein myös hyvin herkkä alue. Siksi täytyy tuntea rajansa – liikaa ei saa jakaa itsestään ja täytyy pitää myös huoli energiatankkauksesta!
Boheeminaisen maailmankirja 