Voittamisen kemiaa jääkiekossa

Keskustelin jokin aika sitten erään suomalaisen jääkiekon keskeisen vaikuttajan kanssa. Puhuimme siitä, miksi joukkue, jonka kaiken järjen mukaan pitäisi voittaa, häviää ja jatkaa häviämistä, vaikka välillä tulisikin muutama voitto.

Ystäväni tiesi, että olen kirjoittanut voittamisesta ja oppimisesta kirjan, joka ehdottaa, että voittaminen on 1) mentaalinen tila 2) tehokkaan valmistautumisen tulos ja 3) seurausta energian oikeanlaisesta suuntaamisesta ja käytöstä. Välttääkseen kuulemasta luennointiani hän ilmoitti voivansa pitkän ja suuren kokemuksensa perusteella vakuuttaa, että häviävän joukkueen trendiä ei voi muuttaa voittavaksi kauden aikana sillä kyse on kokoonpanosta ja vain kokoonpanosta.  ”Millään ajattelun muutoksella sitä ei voida kääntää”, hän sanoi.

Uskallan olla eri mieltä. Kyse on nimenomaan ajatuksen muuttumisesta! Kuinka usein olette nähneet matsin, jossa ”häviävä joukkue” aloittaa voittavasti ja pelaa todella hyvää kiekkoa, mutta sitten jotain tapahtuu, suunta muuttuu, energia hajoaa ja vastustaja pääsee rinnalle ja ohi? Kyse ei todellakaan ole kokoonpanosta vaan jostain aivan muusta.

Kuuntelin radiosta erään amerikkalaisen, Suomessa lähetystyössä olevan, mormoonin haastattelua. Haastattelija kysyi häneltä: ”Asutte aina pareittain ettekä saa valita parianne. Entä jos pariksi osuu henkilö, jota et voi sietää?” Mies vastasi: ”silloin minun on vain opittava siitä toisesta hyviä asioita ja muutettava itseäni niin, että tulemme toimeen”.

Jos kokoonpano-ongelma on ”kemiaa” niin silloin pelaajien on opittava tulemaan toistensa kanssa toimeen ja autettava toisiaan voittamaan – vaikka kuinka vaikeita tyyppejä kanssapelaajat olisivat. Jos kokoonpano-ongelma on sitä, että ei ole löydetty oikeita henkilöitä roolittamaan joukkuetta, niin silloin valmentajan on muokattava pelikirjaansa siten, että juuri tällä porukalla voitetaan. Pelaajien on tutustuttava toistensa heikkouksiin ja vahvuuksiin niin, että toisiaan täydentävä voittava joukkue syntyy.

Helpommin sanottu kuin tehty, voi joku sanoa. Mutta kyllä. Paljon helpompaa on voittaa sillä joukkueella, joka on käytettävissä kuin ikuisesti etsiä ”voittavaa kokoonpanoa”. Sellaista nimittäin ei ole olemassakaan. Muuta kuin paperilla. On vain pelaajia, jotka kaivavat itsestään esille kyvyn pelata voittavasti yhteen, yksilöinä, ketjuina ja joukkueena.

Miksi tätä on niin vaikea ymmärtää? Niin paljon kuin arvostankin monia tuntemiani jääkiekkomiehiä ja heidän ajatteluaan, niin ehkä kyse on kuitenkin lajin fyysisyyden ylikorostamisesta. Perinteisesti ajattelua ei juuri arvosteta, ei varsinkaan lajin ulkopuolelta tulevaa ajattelua. Lajin pahimmat viholliset ovat ”pukupellet” ja ”kukkahattutädit” eli he, jotka usein harjoittavat paljon ajattelua. Lajin suurimmat sankarit ovat ”urheilujätkät”, jotka ilmoittavat että jääkiekkoon ei saisi päästää ulkopuolisia, asiaa tuntemattomia sotkemaan asioita. Sisäänpäinlämpiävyys on yksi lajin pahimpia uhkia. Ongelmiin pitää hakea ratkaisuja sieltä, mistä niihin voidaan löytää ratkaisuja. Ajattelun ongelmaan kannattaa kysellä apua ajattelun asiantuntijoilta.

Ajat ovat muuttuneet siitä, kun jääkiekko oli ”yksinkertaisten miesten yksinkertainen laji”. Tänä päivänä kaukalossa luistelee maistereita, ylioppilaita, merkonomeja, kaupunginvaltuutettuja, soittajia, elokuvafriikkejä ja vaikka minkä sortin ajattelijoita, jotka pystyvät luomaan voittavia tilanteita ja synnyttämään voittavia ratkaisuja, jos vain ”yksinkertaisten miesten yksinkertaiset valmentajat” antavat heidän tehdä niin. Lätkää ei pidä mielestäni kuitenkaan ylitieteistää. Sitä ei pidä analysoida puhki eikä tylsistyttää turhanpäiväisillä tilastoilla.

Minulla oli suuri ilo useampaankin otteeseen keskustella Glen Metropolitin kanssa kun saimme nauttia hänen peliesityksistään Jokereissa joitakin vuosia sitten. Metropolit mainitsi, että hyvä jääkiekkoilija tarvitsee ”hockey sense”, lätkätajua. Lätkätaju on ajattelua, joka on kasvanut muiden taitojen ohella harjoittelussa, mikäli ajattelua on harjoituksissa vaadittu, se voi kehittyä niillekin, joilla sitä ei luontaisesti näyttäisi olevan. Metro mainitsi erään silloisen jokerin, jolla hänen mielestään tuota hockey-sensea ei ollut, eikä tulisi hänen mielestään koskaan olemaankaan. Kyseisen pelaajan jatko on kuitenkin todistanut jotain aivan muuta, kun hän pääsi joukkueeseen, jossa hänelle annettiin hänen kykyjensä mukaista vastuuta. Kun ajattelu sallitaan niin se kyllä toimii ja tuottaa tulosta.

Joukkueille, jotka haluavat ja joiden pitäisi ”kaiken järjen mukaan” voittaa sanon: Ajattelua muuttamalla voitte voittaa. Jos jatkatte samalla ajatuksella – tekemällä enemmän, hukkaatte energiaa, jatkatte häviämistä ja väsytte enemmän. Jos muutatte ajatuksen voittavaksi, alatte voittaa ja teillä on enemmän energiaa voittaa lisää, aina Kanada-maljaan saakka! Tai ainakin voitatte fanien sydämet. Me lätkäfanit nimittäin emme inhoa eniten häviämistä. Kaikista eniten vihaamme häviämistä ilman taistelua

Mainokset

3 ajatusta artikkelista “Voittamisen kemiaa jääkiekossa

  1. Voittaminen on helpompaa, kun asennoituu yrittämään ja antamaan kaikkensa vapaana kahleista. Pikkutarkkaa johtajaa ei tarvita säätämään joka asiaa, kun työntekijät luonnostaan kokemuksellaan osaavat asiat usein paremmin. Mutta ei siitäkään mitään tule, että johtaja pysyttelee vain taka-alalla kannustamassa ja kuuluttamassa väliaikatiedotteita. Kyllä johtajan pitää osata asiat ja vetää porukkaa.

    On useanlaisia johtajia ja useanlaisia pelejä. Eri peleissä toimii parhaiten erilaiset tiimikokoonpanot. Toisaalta eri tilanteisiin sopii erilaiset pelit ja tiimit, mutta käytännössä usein on pelattava niillä henkilöillä, joita sattuu saamaan mukaan.

    Projektipäälliköt ovat yhdenlaisia johtajia. He laativat projektille sopivat puitteet saatavilla olevista resursseista. Sitten on teknisiä johtajia, jotka tietävät miten projekti on rakennettava. Ja on talousjohtajia, jotka pyörittävät taloutta. Nämä kaikki ovat myös osapelejä suuressa kokonaisuudessa. Yksittäiset ihmiset ohjautuvat silti henkilökohtaisten tavoitteiden mukaan.

    Esimerkiksi Pena saa palkkaa sen mukaan, paljonko hän rahtaa tavaraa paikasta A paikkaan B. No, ei Pena tietenkään vaaranna palkkaansa sen takia että joku ”johtaja” pyytää Penaa täyttämään jotain ihme papereita työnsä ohessa. Lomakkeet tulevat täytettyä, mutta vähän sinne päin. Onko vika Penassa, johtajassa vai pelissä?

    Kokonaisuus toimii osatekijöiden summana, ja osatekijöitä ovat ihmiset, asiat ja pelit. Optimointi tulee suorittaa kuitenkin optimoimalla kokonaisuutta, ei yksittäisiä osia, vaikka ihmiset ovatkin yksittäisiä. Silti tarvitaan vielä kolmas kategoria, nimittäin tutkijat, jotka mittaavat laatua ja tehokkuutta. Yhdessä tutkijoiden kanssa työntekijät voivat parantaa työn tehokkuutta ja mielekkyyttä. Tutkijat puolestaan ovat yhteydessä kokonaisuutta optimoiviin johtajiin, jotta kaikki sujuu harmoniassa.

  2. UNELMAJOUKKUEEN RAKENTAMISESTA

    Jääkiekkoilija Wayne Gretskyltä kysyttiin kerran, mikä hänestä tekee niin ylivoimaisen pelaajan. Gretsky vastasi, että kentällä hän menee paikkaan, johon kuvittelee kiekon tulevan, ja kun kiekko tulee sinne, hän tekee maalin.

    Vastaus on niin hämmentävän yksinkertainen, että on syytä yrittää purkaa sitä hieman, jotta ymmärrettäisiin vastauksen hienous.

    Jotta voi olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan on pystyttävä ennakoimaan, ”lukemaan peliä” salamannopeasti. On kyettävä etenemään ”silmät selässä”, tuntemaan se, miten joukkuetoverit käyttäytyvät vaikka ei näkisikään heitä.

    Pelin lukeminen on kentällä tapahtuvien tilanteiden nopeaa ja kokonaisvaltaista oivaltamista. Ennen kuin siihen kykenee, se vaatii erilaisten ja tulevien tilanteiden toistoja, alitajunnan ja ”aavistuksen” harjoittelua. Sen jälkeen voi aavistaa pienistä merkeistä, millaiseksi tilanne tulee muodostumaan, ja pelaaja kykenee asettumaan ”oikeaan paikkaan” silmänräpäyksessä. Puhutaankin kehittyneestä ”pelisilmästä”.

    Tilanneoivallus, taitavuus ja ketteryys ovat hyvän pelaajan tunnusmerkkejä, mutta edes huippupelaajat pelaajat eivät tee välttämättä voittajajoukkuetta. Jääkiekko, niin kuin monet muut organisaatioiden toiminnat ja ”pelit” ovat sekä joukkue- että yksilölajeja. Pelaajat tekevät yhteistyötä ja kilpailevat keskenään samanaikaisesti. Pelaajan on tunnettava myös joukkuetoverien ominaisuudet, taidot ja pelityyli. Yksilöt muodostavat ryhmän jotka rakentavat toiminnan. Unelmajoukkueessa yksilöiden hyvä itsetuntemus on sovitettava yhteen joukkuetovereiden ominaisuuksien kanssa, ”henkilökemian” on toimittava.

    Maalien tekeminen on voiton avain, mutta se ei merkitse ottelun voittamista. Pitää pystyä estämään se, että vastustaja ei tee enempää. Eli kilpakumppanin käyttäytyminen, pelitaktiikka on myös tunnettava.

    Omat tiedot, taidot ja tekniikka on hiottava huippuun, jotta olisi vastustajaa aavistuksen nopeampi, taitavampi ja parempi. Harvoin kuitenkaan voittamiseen johtavia tilanteita syntyy vahingossa, ne on rakennettava. Kun pelitilanteita on harjoiteltu, voitonmahdollisuudet kasvavat, mutta harjoittelu ei takaa niitä.

    Urheilu on älyä, tunnetta, tahtoa ja tilanneoivallusta. Hyvä joukkue on aina luova ja ketterä, kompakti ”paketti”, mutta yhtä hyvin rosoinen joukko taitavia yksilöitä voi menestyä. Pääasia on, että kokoonpano on sellainen, jossa taitavat yksilöt voivat käyttää mahdollisimman täysipainoisesti omia kykyjään joukkueen hyväksi.

    Pelikaukaloa ja muita joukkueita voi verrata minkä tahansa yhteiskunnallisen toiminnan kilpailukenttään, katsomoa, kannattajia ja yleisöä olosuhteisiin ja toimintaympäristöön. Myös peliympäristö, katsojat ja kannattajat luovat sekä ulkoista painetta että innostavat pelaajia, lisäävät ”joukkuehurmosta”.

    Unelmajoukkueen palkitsemisjärjestelmän on myös oltava kunnossa. Maine ja raha toimivat kyllä tehokkaina kannustimina. Ne eivät kuitenkaan riitä, ellei sydän, into ja voittamisen tahto ole mukana.

    Valmentajan vastuulla on joukon kokoonpano, toiminnallinen, taktinen ja henkinen johtaminen, tilanteiden ja pelin toteutus. Vastustajan piirteet on ja pelifilosofia tunnistettava. Valmennustavat on hyvinkin erilaisia, ne vaihtelevat Curt Lindströmin yksilöpsykologisesta, Sakari Pietilän taktis-teoreettisesta, Alpo Suhosen kollektiivis-filosofiseen ja Juhani Tammisen autoritääris-toiminnalliseen tyyliin.

    Ylivoimaista valmennusreseptiä ei ole kuitenkaan löytynyt, niin arvaamaton peli loppujen lopuksi jääkiekko on. Kaukalossa kyse onkin yksilön vastuunotosta, viime kädessä itsensä johtamisesta yhdessä muiden kanssa.

    Unelmajoukkueen piirteitä ovat rautainen ammattitaito, kova ammattiylpeys, kyky ymmärtää kokonaisuuksia, tahtoa ja tehoa suoriutua hyvin ja nopeasti päivittäisistä haasteista, saumaton yhteishenki ja yhteistyötaito, joukkuetovereiden kunnioitus ja arvostus, halu kehittyä ja kehittää.

    Kun unelmajoukkueen pelaaminen ”käy kuin tanssi”, niin voittamisesta tulee riemullista, nautinnollista ja helppoa. Parhaimmillaan jääkiekko voi olla rajua kamppailua, mutta myös yhtä hyvin helpolta näyttävää esteettistä taitavuutta. Tällöin suomalaisesta, tuskaisesta, hampaat irvessä olevasta ”taistelusta” voidaankin luopua.

    ”Sotataidon huippu on vihollisen kukistaminen ilman taistelua” Sun Tzu

  3. Päivitysilmoitus: Väkivalloin voittoon? « Cristinan Weblogi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s