Suorita, suorita, suomalainen!

Suomalaiset ovat suorittajakansaa. Meille on opetettu, että suorittaminen ja aherrus ovat tärkeitä. Työpaikoilla ihmisille annetaan suoritustavoitteet ja heidän tehokkuuttaan mitataan niiden pohjalta. Jos edelliset suoritustavoitteet on onnistuttu saavuttamaan pistetään viisitoista prossaa paremmaksi seuraavalle vuodelle. Etteivät pojat ja tytöt laiskistuisi.

Suorittaminen alkaa jo varhaislapsuudessa. Sen sijaan voittamista kammoksutaan. Kamalaa, jos joku, joka ei ole suorittanut yhtä paljon kuin minä pääsisi voittamaan! Marjut Lindberg kirjoitti Hesarissa joku aika sitten kolumnin, jossa hän kauhisteli ja paheksui hämäläisessä paikallislehdessä julkaistua artikkelia, jossa kerrottiin lähes vauvaikäisten juoksukilpailusta. Ihan oli numerolaput naperoilla paidassa! Joitakin vanhemmat joutuivat taluttamaan, kun juoksu ei ihan omin jaloin vielä luonnistunut. Varmasti mukava ja hauska tilaisuus kaikille kunnes hesarin täti tulee ja paheksuu vanhemmat maanrakoon.

Sen sijaan paheksuntaa ei ole löytynyt laisinkaan suomalaisen valmennuksen ykkösjohtajan Erkka Westerlundin suunnitelmista. Aamulehdessä Westerlund selittää:

– Kuinka edetään lapsesta nuoreksi urheilijaksi ja edelleen huipulle. Lapsen pitää liikkua viiden ja 15 vuoden välillä 10 000 tuntia ja vähintään kolme tuntia joka päivä.

Suoritusputki huipulle! Eihän tässä mitään, jos lapsi on liikunnallinen, rakastaa lajia, jota harrastaa ja itse haluaa tähdätä huipulle. Mutta kun suurimmalla osalla tuo huippu on tähti vanhempien silmissä. Kiekkoisä ja juniorivalmentaja Jan valaisi minua blogissaan, että

Tutkimusten mukaan neljä tärkeintä syytä jääkiekon harrastamiseen 12-vuotiaalla ovat:

81% Kiva kuulua seuraan
79% Kunnon kohottaminen
78% Ottelumatkat
74% Kiva olla kavereiden kanssa

Eli kaikki hyvän harrastuksen tuntomerkit. En tiedä kuinka monentena rakkaus lajiin tuli, mutta huipuilla se on tai ainakin pitäisi olla aika lähellä ykköstilaa. Entä ne lapset, joilla ei ole omaa ja luontaista halua liikunnallisuuteen tai rakkautta lajiin? Onko heille sanottava ”mutta kultapieni, kyllä meidän on vielä leikittävä tunti riehuvaa merirosvoa ja hyppivää kananpoikaa, jotta päivän kiintiö täyttyy”?

Eräs lasten ja nuorten amerikkalainen koripallovalmentaja tokaisi kerran ”Voittaminenhan ei ole tärkeää, osallistuminen on. Älä naurata, kaikkihan haluavat voittaa. Tärkeintä on, että energia kanavoidaan oikein.” Ystäväni, joka toimii lasten liikunnan parissa sanoo, että on pelottavaa kuinka nykyisin lapset pelkäävät kilpailua. Kehitys on hänen mukaansa ollut nähtävillä n. kolmisen vuotta. Toistan kysymyksen, jonka olen kysynyt usein: ”millä nämä lapset, joilta on pelimerkit riistetty, selviytyvät aikuiselämässään kun voittajat kuitenkin vievät potin? Suorittajalle jää turhautuneen ja katkeran marttyyrin osa – minähän tein enemmän kuin tuo!” Jäävätkö jäljelle vain kyynärpäät, valitus ja pahat sanat?

Entä me aikuiset, työelämässä? Tuttuni kertoi, ettei työyhteisössään voinut iloita suuresta kaupasta, työkaverit olisivat tulleet kateellisiksi. Sen sijaan on sallittua hiukan ahdistuneena kertoa kuinka täynnä se kalenteri onkaan ja kuinka paljon työtä jonkun asian eteen on tehty. Sitten uuvutaan. Tutkimusten mukaan jo suomalaiset nuoret pelkäävät työelämässä uupumista!

Voittamisessa on kysymys siitä, että energian käyttö sovitetaan yhteen käsillä olevan tehtävän ja tavoitteiden kanssa. Voittamiseen ei aina tarvita huippusuoritusta, sopiva suoritus riittää – joskus se voi olla ihan vaan rutiinia. Miten tämä on niin vaikeaa oppia? Kuinka monen pitää uupua ja masentua ennen kuin tätä aletaan tosissaan ottaa käyttöön?

Voittamista voi ja pitää opetella. Kirjani julkistamistilaisuudessa Hjallis sanoi, että ”jotkut syntyvät voittajiksi, meidän muiden on sitä opeteltava”. Voittaminen on valmistautumisen taitoa. Lopulta voittaminen on mentaalinen asia, se joka osaa ja tahtoo voittaa ja vieläpä nauttii siitä – voittaa.  Mutta se voittaminen pitää harjoittaa ja istuttaa kognitiiviseen systeemiin aivan samoin kuin motoriikka ja lihastyö.

Voittamisen opettelu tapahtuu muun harjoittelun ohessa. Se on iloista ja hauskaa, ei missään nimessä vihamielistä vaatimista, jota joidenkin vanhempien taholta näkyy. Se ei myöskään ole kähmintää eikä manipulointia, jonka näyttää olleen maan tapa viime vuosikymmenet. Maan tavan tuloshan näkyy selvästi ja piinaa meitä kaikkia. Voittaminen on sen opettelemista, että kilpailu on positiivinen ja hyvä tapa tulla yhteen mittaamaan taitoja ja nauttimaan lajista ja jännityksestä. Voittaminen on halua nousta itsensä yläpuolelle ja koskettaa ainutlaatuisia hetkiä, jotka jäävät elämään ja joista voi kiikkustuolissa kertoa lastenlapsille ilon kyynel silmäkulmassa.