Olen pitkään miettinyt paranemisen problematiikkaa. Tai toisinpäin sairastumisen problematiikkaa. Miksi ihminen ajaa itseään sairauteen? Vuosi sitten diabetesta käsittelevässä kongressissa espanjalainen aikuistyypin diabetekseen erikoistunut lääkäri kertoi, että ihmiset kyllä tietävät miten kyseistä tautia voi ehkäistä ja millä keinoin sen vaikutusta voi vähentää. Mutta he eivät kuitenkaan tee niin. Tri John Diamond kirjassaan Elämän energia kertoo, että hän on huomannut potilailta puuttuvan ”will to be well” eli heillä ei ole tahtoa parantua. Esimerkkinä hän mainitsee tupakoitsijan, joka ei lopeta polttamista vaikka terveys on vaarassa.
Mikä avuksi? Tiedon jakaminen, kouluttaminen, keskustelu, terapia – näitä varmasti tehdään ja paljon. Kokonaiset ammattikunnat elävät niiden ihmisten kustannuksella, joilta puuttuu omaa tahtoa parantua. Sittenkään mikään näistä ei riitä, jos oma tahdonvoima on vähissä. Paraskaan kirja ei auta lukijaansa, jos lukijalta puuttuu tahtoa auttaa itse itseään. Raamatussa Jeesus kysyy ensin sokeilta mitä he haluavat ennenkuin hän tekee ihmeteon ja parantaa heidät. Tahto täytyy olla ihmisessä itsessään ja sen voimaa tulee käyttää.
Elämä on sarja mielentiloja kuin helminauha ja kun kuljemme niiden läpi ne näyttäytyvät monivärisinä linsseinä, jotka värjäävät maailman omilla sävyillään. Näin sanoi Ralph Waldo Emerson. Jokainen mielentila näyttää meille vain sen maiseman, joka mielentilan linssin läpi näkyy. Vuorelta näemme toisen vuoren, ojasta näemme allikon. Vaatii tahdonvoimaa muuttaa mielentila palvelemaan korkeimpia pyrkimyksiä. Pieni ihminen vie usein voiton suuresta.
Jotta voisimme elää hyvää elämää ja itse auttaa omaa paranemistamme mahdollisimman paljon, jotta saisimme oman tahtomme omaan valtaamme meidän on opittava hallitsemaan tuota mielentilojen jatkumoa. Mikään neuvo ei auta, jos olemme seuraavan mielentilan vietävissä.
Mielentilojen hallinta vaatii suurta henkistä ja mentaalista ponnistusta siksi se jää monelta puolitiehen. On helpompi lisätä lääkitystä, vähentää toimeliaisuutta tai hankkia löysempiä vaatteita kuin pistää tuo kuriton mielentilavillikko ojennukseen.
Kirjassani siteeraan Jeremy Grayta: Jotta saavutat parhaan mahdollisen mielen suorituskyvyn ja tehokkaimman mahdollisen aivotoiminnan tilan, on mielentilasi sovittava yhteen sen kanssa mitä teet (Voittava kierre s. 189). Mielentilan jatkuva virittäminen ja energiatason säätely sopimaan yhteen käsillä olevan tehtävän ja toivotun päämäärän kanssa on yksi ihmisen tärkeimpiä mentaalisia tehtäviä.
Mitä mielentilan virittäminen meiltä vaatii?
Ensiksikin se edellyttää tietoista vaatimista, tahdon tiivistämistä. Sitä, että jatkuvasti palauttaa mieliin mikä on tärkeää ja mihin ollaan menossa. Sitä, että tietoisesti luopuu niistä mielentiloista, jotka ovat itselle haitallisia. Tietoinen vaatiminen on intentiota, jossa tahto on tiivistynyt palvelemaan pyrkimyksiä.
Toiseksi se edellyttää harjoittamista. Yhä uudelleen ja uudelleen mieli on koulittava suuntautumaan niihin asioihin mitä halutaan. Mieli on kuin lihas sitä pitää treenata, jotta se tulee kuntoon ja pysyy kunnossa.
Tiedän, että tämä on vaikeaa. Vaikkapa silloin kun turhautuminen ylittää tahdonvoiman ja jalat vievät kuin itsestään jääkaapille tai kädet sytyttävät tupakan aivan itse. Mutta heikkoudessa on voimaa, sillä se on paras opettaja. Yritä venyttää heikkoa hetkeäsi niin kauan, että tulet tietoiseksi mitä mielessäsi on tapahtumassa. Tee sitten tietoinen päätös siitä mitä teet seuraavaksi.
WIN kysymys, what is next, voi myös auttaa. Mitä ON seuraavaksi? Useinhan kysymme mitä tehdä seuraavaksi. Win kysymys auttaa pohtimaan sitä, mikä on seuraava mielentila, joka auttaa voimaan paremmin ja saavuttamaan tavoitteita.
Tieteen saavutukset ovat kiistattomat. Usein parjattu lääketeollisuus tekee hyvää työtä sairauksien parantamiseksi. Esimerkiksi Suomen Pfizer on mukana ohjelmassa, jonka tavoitteena on Maailman Tervein Kansa 2015 Voisi ajatella, että lääketehdas sahaa omaa oksaansa, ohjelman neuvoilla kun aika moni välttyy sairastumasta tai kykenee parantamaan itseään ja oireitaan. Ehkäpä heilläkin on laajempi missio. Lisätä omaehtoista terveydenhoitoa ja tulla hätiin vasta sitten kun mikään muu ei auta.
Terveysohjelmiin sitoutuminen vaatii kuitenkin tuota vahvaa tahtoa voida hyvin ja parantua. Will to be well. Lisää päivittäinen mentaaliharjoittelu päiväohjelmaasi. Käytä heikkoja hetkiä opettajina ja juhli onnistumisia.
Terveydeksi!
Tämän kirjoittaja on erikoistunut kognitiivisiin prosesseihin, erityisesti oppimiseen, energian säätelyyn ja voittamiseen. Minkäänlaista lääketieteellistä tai terveysalan osaamista hänellä ei ole.
ps. Esimerkkinä mielialaopetuksesta: Enrico Caruson sanottiin ennen esitystä manaavan pois pientä ihmistä itsessään jotta suuri taiteilija pääsisi esille.
Boheeminaisen maailmankirja 
Hei, keskustelunavauksesi uudesta aiheesta oli yllättävä ja mielenkiintoinen. Olen pitkälti samaa mieltä kanssasi siitä, että motiivaatio-ongelmat ovat monesti pullonkaula elämäntapahoitojen käyttöönotossa. Siitä huolimatta en täysin jaa referoimasi espanjalaislääkärin käsitystä, että potilaat tietäisivät mitä heidän tulisi tehdä. (Tosin potilaat jättävät monesti tekemättä senkin, minkä tietävät. 😉 )
Hyvin muistan omankin tupakoinnin lopettamisen noin 20 vuotta sitten. Olennainen tekijä siinä oli se, että aloin inhota tupakointia niin paljon. Se alkoi tuntua jotenkin likaiselta. Se oli siis keskeinen oma motivaatiotekijä minulla. Siitä huolimatta lopettaminen ei ollut ollenkaan helppoa, vaan vaati aikamoista päättäväisyyttä ja psyykkaamista.
Kirjoitat ”mielentilan virittämisestä” keinona hallita käsillä olevan tehtävän vaatimuksia. Uskon ymmärtäväni mitä tarkoitat, mutta haluaisin itse lähestyä asiaa hieman eri näkökulmasta.
Uskoisin, että elämäntapakeinojen noudattaminen on niin vaikeaa, koska ihmiset ovat ehdollistumistensa vankeja. Ehdollistumisella tarkoitan tässä sisäistettyjä ajatus-, tunne- ja käyttäytymismalleja, jotka olemme omaksuneet vanhemmiltanne, koulusta, ystäviltämme ja ympäröivästä yhteiskunnasta. Tämän ehdollistumisen vuoksi ihmiset eivät ole vapaita toimimaan vapaasti, vaan he ovat erilaisten tottumustensa vankeja ja toimivat vähän kuin unessa.
Tällaisesta olemisesta ehdollistumisen vankeina olemisesta on kirjoittanut esimerkiksi läsnäologuru Eckhart Tolle kirjoissaan. Samasta asiasta puhui jo vuosikymmeniä sitten Suomessa Yrjö Kallinen kysyessään ”Elämmekö unessa?”
Sama ehdollistumisen vankina oleminen koskee myös ruokailutottumuksiamme. Mieltymyksemme ovat meihin syvään juurtuneita. Ruoka on monille, ehkä melkeinpä kaikille, turvallisuuden ja mielihyvän lähde. Yhteys siihen on syntynyt jo hyvin varhain lapsuudessa. Puuttuminen totuttuihin ruokamieltymyksiin ja tottumuksiin voidaan sen vuoksi kokea hyvin uhkaavaksi.
Uskoisin, että avaimena tästä ruokaan ehdollistumisesta on se, että jollain tavalla opitaan ottamaan etäisyyttä tästä samaistumisesta. Tavallaan viittasitkin asiaan puhuessasi siitä, että meidän on opittava hallitsemaan mielentilojen jatkumoa.
Itse en kuitenkaan niinkään usko siihen, että kykenisimme onnistuneesti hallitsemaan omia mielentiloja (sitäkin olen yrittänyt), vaan näen ratkaisuksi ennemminkin sen, että opimme läsnäoloa hetkessä. Nykyhetkessä läsnäollessamme olemme heränneet samaistumisesta tietoisuuden sisältöihin ja kohteisiin. Niiden sijaan samaistumme pikemminkin siihen avaraan nykyhetken tietoisuuteen ja toimimme sen mukaisesti mitä kukin hetki meiltä ikään kuin odottaa ja mitä sydämemme ohjaa meitä tekemään.
Tällaisessa läsnäolon tilassa emme ole vaihtuvien tunnetilojen, omien mielipiteittemme tai vaikkapa ruokailutottumustemme vankeja, vaan kykenemme valitsemaan kussakin hetkessä vapaasti. — Kokonaan toinen juttu sitten on, voiko tällaista opettaa muille. 😉
Heippa Juhana,
mukava kun tulit taas kirjoittamaan.
Lienemme kuitenkin espanjalaislääkärin kanssa samaa mieltä, että kaikki tieto on saatavana? Tieto siis ei ole ongelma kun lähdetään miettimään, miksi ihminen (tai organisaatio) ei onnistu muuttamaan tapojaan.
Mielentilojen virittäminen on juuri tuota hetkessä elämistä. Mielentilahan vaihtuu nyt – nyt – nyt – nyt. Pointtini on, että siinä hetkessä meidän on opittava virittämään tuo mielentila sille kanavalle, joka palvelee päämäärää. Eli kuten sanot, tekemään vapaa valinta – paremman puolesta.
Mieli pyrkii johdonmukaisuuteen, siksi mielen kouliminen on tärkeää. Johdonmukaisuus voi olla myös tuota mainitsemaasi ehdollistumista tai sitten se voi olla päätelmään, oikeaan tai väärään, perustuvaa toimintaa.
Kalliselle muistaakseni tapahtui ”Oulun ihme” jolloin hän heräsi aivan uuteen tietoisuuteen. Joskus voi tapahtua herääminen ja muutos tapahtuu kuin itsestään.
Itsekin polttelin tupakkaa aikoinaan, mutta kun sain tietää että esikoinen on tulossa loppu pössyttely siihen paikkaan, lopullisesti.
Hei Christina,
Ilman muuta olemme samaa mieltä siitä, että tiedon puute ei ole se syy, miksi ihminen ei muuta tapojaan. Ongelma on todellakin sillä motivaatiopuolella, tai kuten kirjoitit, tahdossa parantua. Samoin päämäärämme hallita noita vaihtuvia mielentiloja on sama, mutta katsomme vain hieman eri tavalla sitä, miten siihen päästään.
Kysymys mielentilojen virittämisestä on tosi mielenkiintoinen ja loppujen lopuksi aika filosofinenkin. Länsimaiseen tietoisuuskäsitykseen kuuluu, että tietoisuus nähdään mielen ja/tai aivojen tuotokseksi.
Siitä poikkeavasti näen asian niin, että silloin kun Kallisen tapaan herätään unesta, samaistutaan itse asiassa sellaiseen täysin tyyneen nykyhetken tietoisuuteen, joka on on olemassa aina ajatusten ja tunteiden takana, sellaisena tasona jota emme tavallisesti noteeraa.
Hei taas Juhana,
Hyvää keskustelua. Enkä voi muuta kuin allekirjoittaa sen mitä sanot nykyhetken tyyneydestä. Olen harjoittanut erilaisia meditaatioita sun muita noin viisitoista vuotta löytääkseni tuon tilan. Toimii! Sen voin sanoa.
Mutta (eikö ole hyvä sana!)
Olisiko sitten niin, että tarvitsemme erilaisia selityksiä asioille. Mikä uppoaa yhteen ei uppoa toiseen. Minulla on ollut valmennuksessa ihmisiä, joille on sietämätöntä ajatella tuota tyyneyden hetkeä. Se tulee heille ehkä myöhemmin, mutta juuri nyt on löydettävä toinen lähestymistapa.
Hei Cristina,
Varmaankin on niin, että tarvitaan erilaisia lähestymistapoja. On ihmisiä, jotka eivät halua kuullakaan hiljentymisestä, vaikka monesti juuri he saattaisivat hyötyä siitä eniten.