Valmentaminen ja valmentautuminen nousevat yhä suurempaan osaan töiden robotisoitumisen edetessä. Ihmisten on yhä enemmän opittava valmiuksia luoda työtä sen sijaan, että he osaisivat täyttää ja suorittaa jonkun olemassa olevan tehtävän. Uskallan väittää, että valmentaminen ja valmentautuminen ovat ihmisen osaamiskokoelman kärkikolmikossa.
Kun valmentautuminen on luonnollinen ja kehittynyt osa osaamiskokonaisuutta, on kokemusten hyödyntyminen osaamisen ja tulevaisuuden kehittäjinä automaattista ja henkisesti antoisaa. Osaaminen, hyväksi kehittyminen, erinomaisuus ja voittaminen vaativat harjoittelua. Mutta jokainen harjoitus ei voi olla voittamisharjoitus, mutta jokainen harjoitus voi edistää asennetta, jolla harjoittelet – olipa sitten kyseessä fyysinen tai mentaalinen (yleensä molemmat) laji – juoksu tai johtaminen, noin esimerkiksi. Harjoitus, yritys, tilanne, kohtaaminen – aina ei tähdätä voittamiseen. Useimmiten kyseessä on pyrkimys oppia tekemään, ajattelemaan, oppimaan paremmin. Löytää yhteisymmärys. Tai vaikkapa elää ja kokea hetki sellaisena kuin se eteen tulee – kokeminenkin on oppimista ja osa valmentautumista.
Kun harjoittelet lajiasi, päätä ennen harjoitusta mikä on harjoituksen tarkoitus:
- Harjoitus harjoittelua varten
- Harjoitus tekemistä varten
- Harjoitus kilpailua varten
- Harjoitus voittamista varten
Harjoittelun vuoksi
Kun harjoittelet harjoittelua varten, harjoittelet asioita, jotka auttavat sinua harjoittelemaan yhä paremmin. Pelaatko golfia? Minulla on golfia pelaavia ystäviä. Jotkut heistä käyvät rangella ”lyömässä palloja”. Kirjoitan sitaateissa, sillä se on juuri sitä mitä he tekevät; lyövät palloja kiinnittämättä huomiota lyönnin laatuun, asennon parantamiseen, tai keskittymisen harjoittamiseen. Yhteistä näille ystäville on, että kehitys on kiltisti sanottuna maltillista ja erilaiset krempat vaivaavat erityisesti lantiossa, selässä ja olkapäissä. Harjoittelun laadun parantaminen on ensimmäinen askel mestaruuden polulla – haetpa sitten maailman mestaruutta, tai henkilökohtaista mestaruuttasi.
Tekemisen vuoksi
Elämä on tekemisen ja oppimisen kaksoiskierrettä. Teot ovat aikaansaamisen, tulosten ja voittamisen edellytys ja elämän perusta. On oikein vähentää kiirettä ja fokusoida ja tehostaa tekoja. Yks harjoittelun tärkeistä tarkoituksista kehittää tekeminen sellaiseksi, että tekeminen edesauttaa aikaansaamista – sen aikaansaamista mihin halutaan päästä. Harjoittelun pitää auttaa fokusoimaan, keskittymään ja valpastumaan, mutta ennen kaikkea kasvattamaan asennetta, jossa tekeminen on tietoista – yhtäaikaa läsnäolevaa ja päämäärätietoista. Oppiminen ja harjoitus ei siirry automaattisesti tekemiseen – tämä kannattaa muistaa. Jotta opittu siirtyisi tekemisen tasolle, täytyy tietää kohtuullisen tarkasti mitä henkilökohtaista tavoitetta tai unelmaa asia palvelee toisin sanoen minkälainen oleminen vallitsee tekemisen ja oppimisen välillä. Yrityksissä esitetyt powerpoint -tavoitteet koskettavat harvoin ihmisen omaa tahtotilaa, siksi myös koulutukset jäävät joskus pinnallisiksi eivätkä saa aikaan todellista muutosta.
Kilpailun vuoksi
Kilpailun kieltäminen on yksi aikamme ilmiöistä. Kilpailu kielletään, mutta silti ihmiset joutuvat kilpailemaan mitä erilaisimmissa tilanteissa. Jonkun on saatava opiskelupaikka tai työpaikka. Toinen haluaa voittaa hiihdon paikalliskilpailuissa. Kuka mitäkin, elämässä on kilpailutilanteita, miksei niihin saisi valmistautua? Kilpailu ei ole sama kuin kilpavarustelu, jossa merkkifarkut ja geelikynnet ratkaisevat.
Ole kiitollinen, jos olet päässyt mukaan kilpaan. Niihín nimittäin eivät kaikki pääse. Joka pääsee samalle radalle Usain Boltin kanssa edustaa maailman huippua. Mille radalle sinä pääset? Ja kun pääset radalle, oletko radan ja kilpakumppaneittesi arvoinen? Oletko osaamisesi arvoinen? Siitä on kyse. Kilpailuun valmistautuminen on valmistautumista kovaan, mutta reiluun peliin. Se on sitä, että viime metreillä panet vielä sen yhden lisävaihteen päälle, etkä päästä ketään ohitsesi. Kilpailuun valmistautuminen on taktiikan opettelua – opetat mentaaliselle systeemillesi vaihtoehtoisia tapoja hakeutua voittoon, jos alkuperäinen suunnitelma pettää.
Voittamisen vuoksi
”Voittamisen täytyy antaa vain tapahtua”, sanoi valmentaja Antti Törmänen haastatellessani häntä Voittava kierre -kirjaani varten. Voittamista ei voi tehdä, voittamisen hetkellä ei voi tukeutua mihinkään muuhun, kuin siihen mikä on on jo valmistettu mentaaliseen ja fyysiseen systeemiin. Jos valmistautumiseen ei voi luottaa – toisin sanoen, et voi luottaa itseesi – ei ole pääsyä sellaiseen flow -tilaan, jossa voittaminen voisi ”vain tapahtua”. Voittamista harjoitellaan kaikilla voittamisen tasoilla:
1. Opi lukemaan ja hahmottamaan tilanteita
Opettele näkemään tilanteen kehittymistä ja hahmottumista sekä löytämään siitä voittamisen elementtejä ja mahdollisuuksia. Wayne Gretzky kehuu kolleegaansa Mario Lemieuxia sanoen: ”Mario on maailman paras jääkiekkoilija, sillä hän lukee jäätä kuten minä itse”. Voittaminen alkaa ”jään näkemisestä”, tilanteen hahmottamisesta. Voittava silmä näkee tilanteen ja sen hahmotuksen ja kykenee vetämään siitä voittavat johtopäätökset – kääntämään pelin/tilanteen omia vahvuuksia tukevaksi ja/tai luomaan voittavan tilanteen.
”Jään näkeminen” eli hahmottelukyky on myös luovuuden perusta. Samalla kun harjoitat hahmottamista, harjoitat myös luovuuttasi.
2. Käännä peli tukemaan vahvuuksiasi
Opettele kääntämään peli/tilanne omia vahvuuksiasi tukevaksi. Olet varmaankin kuullut ihmisistä, jotka omalla panoksellaan kääntävät tilanteen edulliseksi. En ole varma voiko jokainen tulla siinä mestariksi, mutta olen varma, että jokainen voi oppia ja tulla yhä paremmaksi kääntämään tilanteita suotuisiksi omiin vahvuuksiin nähden. Taito, jota kannattaa harjoitella päivittäin, sillä mestaruus voi olla siitä kiinni.
3. Luo voittavia tilanteita
Opettele tekemään aloitteita tilanteisiin, joissa voittaminen – kaupan lukkoon lyöminen, maalinteko, ensimmäisen maaliintulo, sopimuksen tai yhteisymmärryksen syntyminen – on mahdollista. Tälle tasolle pääsee, kun tulee riittävän hyväksi edellisillä askeleilla. Voittavia tilanteita kannattaa harjoitella mielikuvituksessa. Käy läpi uudelleen ja uudelleen tilanteita, jossa voittaminen on lähellä. Valmista itsesi mielikuvituksen voimalla kohtaamaan tuo tilanne, joka saattaa olla yksi elämäsi suurimpia. Vaikka kyseessä olisi tiimi tai joukkue, niin usein kuitenkin yksilön aloitteesta nuo voittavat tilanteet saavat alkunsa. Kyky luoda voittavia tilanteita on osa sitä voittamisvoimaa, jonka tarjoat joukkueesi palvelukseen.
4. Voita
Sitten olet siinä – voittamisen äärellä. Sinulla on mahdollisuus klousata kauppa, tehdä maali, pyytää sitä mitä tarvitset. Vastuu on suuri ja mieleen juonii helposti ajatus vastuun siirtämisestä. Ehkä sittenkin keksin vielä yhden idean, johon asiakas voisi tarttua, sen sijaan, että ehdotan kauppojen tekemistä. Jospa kuitenkin syöttäisin kaverille, vaikka itse olenkin parhaassa maalintekopaikassa. Jospa en pyydä, vaan toivon, että tuo toinen huomaisi.
Voittamisen taito on mentaalisesti erittäin hienovarainen, sillä se ei tykkää aikailusta. Jos mikä tahansa ajatus on sinun ja voittamisen välissä, et voi voittaa – sillä ajatus vie sinulta juuri nuo ratkaisevat hetket. Sekunnin murto-osat, joiden aikana tilanne muuttuu taas toiseksi. Silloin kun on voittamisen hetki, on vain luotettava valmistautumiseen – siihen pitkään, pitkään valmennus- ja valmentautumisprosessiin, jonka ansiosta olet päässyt tähän saakka. Kun alat, yksin tai yhdessä, harjoitella.
Päättäkää ensin mitä varten harjoitellaan ja tehkää se niin selkeästi, että kaikki tietävät, mikä harjoituksen tarkoitus on. Jos harjoittelette harjoituksen vuoksi niin tehkää yhdessä ja itse kukin selväksi miten harjoittelua pitää parantaa – parannettavaa on aina, vaikka olisitte moninkertaisia mestareita! Opettelemalla ja harjoittelemalla voittamisvalmennuksen keinoin, tehostatte harjoittelua ja parannatte harjoittelun, pelin/toiminnan laatua ja saavutatte parempia tuloksia.
Voittava kierre on tarjouksessa – tilaa itsellesi innostava opus voittamisen ja oppimisen maailmaan!
Lähteet: Changemakers are the future of education Train to train, train to compete, train to win on Canadian Sports For Life liikkeen elinikäisen liikunnan ja urheilun konsepti.