Yrityksen yhteiskuntavastuu on avain voittamiseen

Olen kuullut (liiankin) usein lauseen ”kyllä se on tosiasia, että yrityksen tehtävä on tuottaa voittoa (profit) omistajilleen”. Tämän lauseen tunnottomat jankuttajat ovat kuin Monty Pythonin kuolleen papukaijan myyjä. Pidetään hengissä sellaista, josta henki on kadonnut.

Yrityksen henki ei tule omistajan profiteista vaan siitä, mitä yritys saa aikaan ihmisille – myös omistajille, mutta ennen kaikkea heille, joita varten yritys on olemassa; asiakkaille, henkilökunnalle, sidosryhmille ja kaikille, jotka ovat mukana siinä ilmapiirissä, jonka yrityksen toiminta- ja kaupantekotapa luo ympärilleen.

Itsekäs etujen kahmiminen ei ole enää voittavaa. Itsekäs etujen kahmiminen on niin mennyttä aikaa, passé. Nykyaikana itsekäs pörstö saa vauhdilla ikävän maineen ja on pian tilanteessa, että ei uskalla pistää naamaansa ulos ikkunasta. Sellaistako maailmaa halutaan rakentaa? Missä irvokkaat pönöttäjät seurustelevat keskenään muurien sisäpuolella samalla kun elämä kukkii runsaana vapaudessa?

Yritysten voiton(profit) tahtoa ei pidä ottaa pois. Päinvastoin, eettistä, inhimillisen voittamisen kautta rakentuvaa profitin tekoa pitää kannustaa. On oikein, että yritys rakentaa win-win yhteistoimintaa partnereidensa kanssa. Voittavasta toiminnasta syntyy lisää mahdollisuuksia ja mahdollisuuksista kehittyy uutta toiminnallisuutta ja hyvinvointia. Eläköön siis profit!

Mutta yritysten pitää katsoa voittamista profittia laajemmalle. Että voittaminen koskettaisi jokaista ihmistä myös yksilönä. Ainutlaatuisina osaamisen ja saavuttamisen hetkinä, iloisena tsemppauksena ja voiton riemukkaina juhlina. Että voittaminen toisi ihmisille hyvää fiilistä ja tahtoa saavuttaa erinomaisia tuloksia.

Mutta vieläkin laajemmalle. Että ei tyydytä siihen, että voitetaan yrityksenä ja yhteistyökumppanina. Että tuotetaan voittavia vaikutuksia myös kolmansille tahoille. Silloin syntyy good will. Silloin syntyy joukkoistamisen henki, jolloin maailman ihmiset ovat yrityksen puolella ja haluavat auttaa sitä menestymään.

Aidosti yhteiskunnallista ja globaalia vastuuta kantavan yrityksen arvoyhtälö on: win*win(+win). Tässä arvoyhtälössä yritys ja sen partnerit voivat tavoitella ja saavuttaa monenkertaisia voittoja, win*win samalla kun ne tuottavat voittavia vaikutuksia (+win) kolmansille tahoille. Nuo kolmannet tahot ovat yrityksen toimintaan jotenkin liittyviä asioita tai ihmisiä. (+win) voi liittyä vaikkapa ympäristöön, yhteiskuntaan, kulttuuriin tai ihmisiin.

Ihmisten tietoisuus oikeudenmukaisuudesta kasvaa jatkuvasti tiedon virtausten lisääntyessä ja voimistuessa. Siksi juuri tuo (+win) on se ratkaiseva tekijä kun halutaan voittaa isosti.

2 ajatusta artikkelista “Yrityksen yhteiskuntavastuu on avain voittamiseen

Jätä kommentti