Voittava kosketus

Twitterkaveri ja pitkän linjan kuntosaliyrittäjä Sami Hurme lähetti viestiä. Hän oli lukenut artikkelin, jossa kerrottiin kuinka koskettaminen vaikuttaa myönteisesti voittamiseen. Koripallojoukkueessa oli huomattu, kuinka pelaajat, jotka koskettavat toisiaan enemmän voittavat enemmän.

Sami sanoi, että blogaa tästä aiheesta. Käskystä! Siis aion yrittää.

Kosketus lisää hyvää fiilistä ja hyvä fiilis lisää luottamusta itseen ja vapauttaa voittamaan enemmän. Näin minä sen järkeilin. Mutta miksi niin on?

Uuden uljaan johtamisen kirjoittaja Helena Häkkinen palauttaa mieleen arvot. Hän sanoo, että koskettaminen palauttaa ihmisen tiedostamattomalla tasolla lapsuuden arvomaailmaan, sinne missä kaikki vielä oli hyvää ja mahdollista. Siihen hetkeen kun äiti halasi tai isä taputti olalle ja oli ylpeä ja onnellinen lapsestaan.

Kalfornian yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että koskettelevat pelaajat ovat yhteistyökykyisempiä kuin toiset. Kosketuksella viestitään hyväksyntää ja osoitetaan tukea ja innostusta yhteistä päämäärää kohtaan.

Kosketus on yhteisen hetken jakamista. Silloin kun sanat loppuvat kosketus kertoo ”hei, tämä on mahtavaa”.

Jääkiekossa näkee usein epäonnistumisen jälkeen, kuinka pelikaverit kopauttavat mailalla suojuksiin. On kuin he sanoisivat ”ei se haittaa, seuraava tilanne menee paremmin”.

Voittaminen on lopulta mentaalinen asia. Golfmestari Jack Nicklaus puhuu voittajan mentaalisesta litran mitasta. Kun ollaan voittamisen äärellä tilanteessa, jossa ei voi enää opetella vaan täytyy antaa sen toimia, minkä on hetkeä varten valmistanut, ei voi antaa maailman murheiden ja omien surujen vaikuttaa. On vain oma litran mitta ja se hetki. Jokainen hetki on seuraavan hetken äiti. Kosketus oikealla hetkellä rakentaa voittavaa jatkumoa ja vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Kosketelkaa toisianne!

Mainokset

2 ajatusta artikkelista “Voittava kosketus

  1. Irene Lång;
    Ko. on helppo allekirjoittaa, sama toimii myös busineksessa; kun kosketamme yhteistyökumppanimme käsivartta asiallisesti ymmärtäen ja tai kosketamme toisiamme yhteisellä henkisellä arvomaailmalla, niin molemmat voittavat.

  2. Koskettaminen on muuten aika mielenkiintoinen juttu,se on niin paljon ihmisten kemiasta kiinni,millä tavalla kukin siihen reagoi. Toiset eivät tykkää yhtään,että kosketetaan johonkin kehon osaan,varsinkaan jos käsi osuu väärään paikkaan LOL:) Mutta asiaan,olen samaa mieltä, että koskettaminen ja varsinkin halaaminen antaa aivan uudenlaista energiaa ja joidenkin kanssa se suorastaan aiheuttaa tietynlaisia värinöitä:) Joukkuelajeissa ei mielestäni ole yhtään huono ajatus esim. ennen pelin alkua taikka treenejä pitää yhteinen halausrinki,kuten monet joukkuelajin joukkueet tekevätkin ja täm,ä ei myöskään ole työyhteisöössä yhtään hassumpi ajatus kokeilla aina silloin tällöin:)
    Uskon,että koskettaminen(halaaminen/suukottaminen) varsinkin henkilön joka on ystävä tai rakas antaa aina uutta pontta päivän askareisiin:)

    Mottoni on aika usein VOIMAHALAUS/HALAAMINEN

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s