Juhlin 90-vuotis juhlaani 7.9.2019 Pelastusarmeijan huikean hienossa Templet -salissa. Näin viikon kuluttua tilaisuuden lämminhenkinen tunnelma elää minussa vieläkin. Valtavan suuri ja sydämellinen kiitos kuuluu kaikille teille lähes sadalle ihmiselle, jotka tulitte tekemään päivästäni juhlan. Paikalla oli ystäviä, sukulaisia ja työkavereita – ystäviä kaikki. Kiitos!
Juhlan jälkeen olikin kiireinen ja työntäyteinen viikko. Yrittäjänä olen kiitollinen jokaisesta työtilaisuudesta, myös viikosta juhlani jälkeen. Maanantaina lensin Brysseliin osallistuakseni tiistaina Euroopan talous- ja sosiaalikomitean kokoukseen, jossa käsiteltiin mielenkiintoista ”AI, Equity and Education” kokonaisuutta, Suomen puheenjohtajakauden pyynnöstä. Keskiviikkona pidin puheen Helsingörissa, Tanskassa, Roboinsights -konferenssissa. Lentoineen kaikkineen, siihenkin meni koko päivä, mutta sain hienosti aikaa opiskella lisää kvanttiteknologiasta. Torstaina olin Tampereella Teollisuus2019 seminaarin puheenjohtajana. Perjantaina vielä keynote puhe sairaanhoitajien kansainvälisessä seminaarissa Endassa. Nyt sunnuntaina pääsin koneen äärelle kirjoittamaan ja muistelemaan juhlaani.
Iso kiitos puhujille! Pyysin etukäteen, että minusta ei sanottaisi mitään, koska olin luvannut esittää oman asiani laulamalla ja itku turvottaisi äänihuulia, eikä ääni ehkä toimisi. Mutta sanoittehan te ihanat kauniita sanoja minusta ja työstäni. Äänenikin pihisi siitä huolimatta, joten kiitän teitä sydämestäni.
Kuvat: Peter Forsgård
Rakkaat poikani Nicholas ja Tomi muistuttivat aluksi, että ihmisellä on monta elämää. On se elämä, jota lasketaan syntymäpäivien määrillä. Tilaisuuden mahtavasti juontanut Jaana Villanen kertoikin alussa tutkimuksesta, joka osoittaa, että mitä useampi syntymäpäivä ihmisellä on, sitä pidempään hän elää. Niin, minulla on muita elämiä kuin syntymäpäiväelämä ja työelämä – olen äiti, jokerifani, ystävä, laulaja, oopperan harrastaja…. mitä kaikkia näitä nyt on. Pojat väittivät, että teeskentelin pitäväni turtleseista…. teeskentelin tai en, olin ja olen äiti, äidit usein pitävät siitä, mikä tekee heidän lapsensa onnellisiksi.
Mikael Pentikäinen oli kuullut minusta ensimmäisen kerran Jari Sarasvuon tilaisuudessa. Sen jälkeen olemmekin törmänneet paitsi työn myös naapuriuden merkeissä. Mikael muistutti miten tärkeää on yrittäjyys. Ilman yrittäjiä voisimme sammuttaa valot tästä maasta. Vauraus syntyy yrittämisestä, vaurauden jakaminen taas viisaan ja osaavan yhteiskunnan kautta. Kumpa tuota viisautta riittäisi ja erityisesti yhteistyötä rakentaa osaamisesta hyvinvointia kaikille.
Ihana ystäväni ja sielunsisareni Christina Forsgård julisti, että meidät kaikki tulisi kasvattaa kuten kuningattaret ja kuninkaat. Ottamaan vastuu. Hän palautti mieleen presidentti Kennedyn sanat miksi kuuhun pitää mennä: ”not because it’s easy but because it’s hard”. Nuo sanat kolahtivat täysillä minuun ja varmasti koko yleisöön. Tuntuu, että koko elämäni, tai ainakin työelämäni, on ollut tuon johtoajatuksen noudattamista. Aina on pitänyt mennä kohti uutta – ei siksi, että se olisi helppoa, vaan siksi, että se on vaikeaa ja välttämätöntä.
Ilona Lundström, jota vaatimattomasti kutsuin innovaatioserkuksi ylensi minut innovaatiosiskoksi, mikä sopiikin minulle enemmän kuin hyvin. Heti ensimmäisen kerran kun tapasin hänet tunsin sielunsisaruutta hänen kanssaan. Ilona puhui arvoista ja johtamisesta, mikä onkin todella ajankohtainen ja tärkeä aihe nyt, kun teknologia kehittyy vauhdilla, jossa meidän ihmisten on vaikea pysyä mukana – vaikka juuri me ihmiset kehitämme tuota teknologiaa (okei, kehittäähän se itse itseäänkin myös). Arvoista Ilona nosti esille erityisesti luovuuden, joka onkin meille yhteistä. Luovuuden avulla ihmiskunta on aina nostanut itsensä uudelle tasolle ja ratkaissut historian aikana syntyneet ongelmat. Niin käy nytkin, mutta ei itsestään. Luovuuteen on panostettava, sille on annettava tilaa ja sitä pitää hersyttää – muuten se nukkuu ruususen unta.
Yllätysnumerona Tukholmassa oopperaa opiskeleva poikani Tomi lauloi Mussorskin kirppulaulun. Ja hienosti lauloikin, ja hauskasti. Yleisö ulvoi välillä naurusta, kun Tomi eläytyi täysillä kuninkaan valitseman ystävän, kirpun, kohtaloon.
Maailmanluokan oopperatähti Cynthia Makris kertoi vaikuttavassa puheestaan omasta elämästään ja tilaisuuden avustuskohteeseen sopivasti väkivaltaisesta avioliitostaan, josta hän onnistui lähtemään pois. Cynthiasta piti tulla aivan muuta kuin oopperalaulaja, mutta maailman onneksi hänen lahjansa huomattiin ja hän aloitti opinnot, joista voisi todeta, että loppu on historiaa. En malta olla kertomatta, että aikoinaan seisoin uudenvuoden aattona Milanon La Scalan ovella toivoen saavani liput esitykseen, joka oli Verdin Macbeth. Cynthia lauloi Lady Macbethin roolin. Esityksessään Cynthia kertoi, kuinka ihmeellistä oli, että tuo ujo ja kaltoin kohdeltu tyttö olikin yhtäkkiä Lady Macbeth, joka raivoissaan kertoo miksi kuningas pitää tappaa. Huikea tarina, huikea puhe.
Mutta mitä tapahtui seuraavaksi saa ihoni vieläkin kananlihalle. Piippuhyllyllä istuivat ”ukkelit”, jotka roustasivat puhujia. Yleisössä levisi hämmästys, jotkut jopa paheksuivat, kun Mikael Pentikäisen puheen jälkeen ukkelit käkättivät Mikaelin lauseelle: ”olen tässä salissa ensimmäistä kertaa”, ”…ja varmasti viimeistä…hähä”. Cynthian puheen jälkeen ukkelit mäkättivät: ”Opera she says! Ha! Show us or it didn’t happen”. Näyttelijänä Cynthia osasi esiintyä, kuin tämä olisi tullut täytenä yllätyksenä, mutta siirtyi sitten näyttämölle, pianisti Laura Kivikosken siirtyessä vaivihkaa pianon taakse, ja lauloi Puccinin oopperasta Manon Lescaut koskettavan aarian ”Sola, perduta, abbandonata”. Uskotte varmaan, että äänihuuleni turposivat äärimmilleen, enkä pystynyt pidättämään kyyneleitä.
Liikuttavat esityksen jatkuivat. Kollegani ja opiskelukaverini Susanne Palmehag puhui maailman tarpeesta löytää yhteisyys, togetherness. Yksinäisiä on aivan liikaa. Yksinäisyys aiheuttaa sairauksia ja mielenterveyden ongelmia. Meillä on Susannen kanssa käynnistymässä yritys ja kampanja, joiden tarkoituksena on auttaa yksinäiset pois yksinäisyydestään yhteisöllisyyteen sekä lisätä tietoisuutta yksinäisyydestä ja sen vaaroista. Tulette vielä kuulemaan meistä!
Sielunsisarista sielunveljiin! Tavattuani Esa Santakallion ensimmäistä kertaa muutama vuosi sitten tiesin, että tässä on henkilö, jonka kanssa ajatukset kohtaavat. Esa on Riihimäen – Suomen robottikaupungin – sivistystoimenjohtaja. Esa on laittanut toimeksi ja nyt robotiikkaopetusta on tarjolla kaikille koulutuksen tasoille. Olen niin ylpeä Esan puolesta, että Riihimäellä on saatu aikaan robohyppy tulevaisuuteen. Maailmaa nähneenä Esa muistutti, että Suomi on pahasti jäljessä robotisaatiossa ja maailmalla kehitettyjä robotteja ei edes pystyttäisi täällä valmistamaan, ei ole osaamista. Robotiikka on osa yleissivistystämme, kuten Esan otsikkokin totesi. Toivottavasti Suomi ottaa mallia Riihimäestä, sillä robotit tulevat arkeemme, halusimme tai emme.
Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä Nina Nissilä, johtamisen huippuammattilainen, jota uskallan nyt jo kutsua rakkaaksi ystäväksi, puhui AiRosta tunteella. Teknologia tulee lähelle ihmistä, joten tunteet ovat pelissä mukana – robottikin pystyy näyttämään tunteita, vaikka se itse ei tuntisikaan samalla tavalla kuin ihminen. Olen useissa tilaisuuksissa päässyt kuulemaan Ninaa ja joka kerta ihastellut hänen kykyään puhua tunteella ja ”kansanomaisesti” kovaa asiaa, olipa se sitten robotiikkaa, keinoälyä tai tilastoja. Suoraan sanoen, olin Ninan puheen aikana jo niin hurmioissani kaikesta, että en muista kaikkea, mitä hän sanoi. Onneksi tilaisuudesta on tulossa tallenne, jolloin voin kerrata kaiken sanotun ja painaa viisaat sanat sydämeeni ja opiksi matkalla kohti tulevaa.
Kirjailija, yrittäjä, puhuja ja monitoiminainen (kuten minäkin) Jaana Villanen veti shown sellaisella ammattitaidolla, että oksat pois! Hauskat välijuonnot, tilaisuuteen sopivat esittelyt, homman kasassa pitäminen – wau! Kaikki sataprosenttisen upeaa ja taidokasta. Jaanan kanssa teemme monenlaista yhteistyötä, odotan innolla tulevaa vuotta hänen kanssaan. Kiitos Jaana!
Kiitos Nicholas! Ilman sinua juhlani eivät olisi toteutuneet!
Kiitos Peter Forsgård kuvistasi, niiden kautta muisto elää!
Kiitos Laura Kivikoski, sinun ansiostasi laulutkin onnistuivat!
Esitin juhlassa oman asiani laulaen. Kirjoitan lauluistani toiseen blogiin myöhemmin.
Tilaisuuden osallistujamaksuista kerääntyi n. 2000 euroa! Kiitos kaikille osallistuneille. Tilavuokran jälkeen siirrän jäljelle jäävän osuuden Naisten linjalle. Kiitos myös kukista ja lahjoista! Kuohua riittää ainakin loppuvuodeksi, juhlat jatkuvat!
Boheeminaisen maailmankirja 