Se suurin häpeä

Vuosi 2018 lähestyi loppuaan. Olin alkanut pohtia juhlien järjestämistä tulevan syntymäpäiväni ja yrittäjyyteni vuosipylvään vuoksi. Pikkujoulujen iloisissa tunnelmissa törmäsin Sallamaari Muhoseen, naiseen, joka on paitsi viestinnän ammattilainen, myös ihminen, joka välittää siitä, mitä kanssaihmisille tapahtuu.

Sallamaarin tuntien päätin kysyä häneltä, mihin voisin suunnata juhlieni tuottaman tulon, mikäli sellaista pääsisi syntymään. Sallamaarin ei tarvinnut miettiä sekuntiakaan: ”Naisten Linjalle”, hän sanoi. ”He tekevät tärkeää työtä väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneiden naisten tukemiseksi, mutta heillä on jatkuva pula rahoituksesta”. Naisten Linja se on, ajattelin heti. Ihmisyys, ihmisoikeudet ja vapaus olla oma itsensä, ovat aina olleet minulle tärkeitä – vapauden vuoksi olen viihtynyt yrittäjänäkin. Halusin tukea tätä tarkoitusta, sillä sisimmässäni koen millaista on elää uhan alla, miten paljon se rajoittaa elämää.

Kirjassa ”Nosta nainen päivässä”, Claudia Eve kirjoittaa:

Vieläkin on mielessä on selkeänä muistikuva siitä, kun ajoin yöpuvussa 20 asteen pakkasessa autolla ympäri Tamperetta, jotta auto pysyisi lämpimänä. Olin lähtenyt pakoon väkivaltaista miestäni. Takapenkillä nukkui kolme lasta yöpuvuissa. Toivoin, että bensa riittää, koska minulla ei ollut mukana lompakkoa.

Suomi on väkivaltainen maa, naisille toiseksi vaarallisin paikka EU:ssa. Tuntuu kummalliselta, kun samaan aikaan Suomi on myös maailman onnellisin maa? En tiedä, mitä asialle voi tehdä, mutta sen tiedän, että nämä ihmiset tarvitsevat tukea. ”Lähisuhdeväkivalta on suomalaisten suurin häpeä”, todetaan Ylen artikkelissa.

Naisten Linjan toiminnanjohtaja Kaisa Åberg kertoo:

Naisten Linja järjestää erilaisia tukipalveluja väkivaltaa kokeneille naisille. Naisten Linjalla on puhelin- ja chat-päivystys, nettikirjepalvelu sekä tukihenkilötoimintaa. Lisäksi järjestämme kasvokkain tapaavia ja verkossa kokoontuvia vertaistukiryhmiä väkivaltaa kokeneille.

Naisten Linja on olemassa koska varhainen, matalan kynnyksen palvelukokonaisuus pelastaa ihmishenkiä, ehkäisee väkivaltaa ja voimaannuttaa väkivaltaa kokeneita naisia ja tyttöjä. Joka kolmas nainen Suomessa on kokenut tai kokee väkivaltaa suhteessaan. Joka kolmas heistä ei kerro väkivallasta kenellekään.

Naisten Linjalla kuunnellaan, tuetaan ja tarjotaan turvallinen tila toipumiseen. Palvelumme perustuvat koulutettujen vapaaehtoisten ja ammattilaisten työhön. Naisten Linjan palveluihin yhteydenottajan ei tarvitse määritellä etukäteen itseään rikoksen uhriksi. Hänen ei tarvitse miettiä, onko hänen kokemansa seksuaalista väkivaltaa, henkistä nujertamista tai työpaikkakiusaamista. Riittää, että hän määrittelee itse itsensä sukupuoleltaan naiseksi ja haluaa keskustella väkivallasta. Väkivallan pelosta, väkivaltakokemuksesta tai väkivallasta, jota hän on todistanut. Netin kautta, luurissa, tukihenkilölle tai vertaisryhmissä.

Harrastan laulamista. Olen opetellut laulun tekniikkaa, tulkintaa ja ilmaisua yli 30 vuotta. Voisinpa jo sanoa, että olen siinä hyvä. En ole. Silti aion esittää oman asiani laulamalla juhlassani. Olen kuitenkin aika hyvä oppimisessa ja tiedän tämän: Oppiminen vaatii ympärilleen tilaa hengittää ja luottamusta tulevaisuuteen – turvallista ympäristöä, jossa voi kokea oppimisen iloa pelkäämättä, että oppiminen alistetaan sanan tai käden nyrkin alle kurjistumaan ja lopulta kitumaan kuoliaaksi.

Olen elämässäni saanut kokea oppimisen iloa ja niin soisin sitä samaa riemua kaikille. Tule mukaan juhlimaan kanssani. Ilmoittaudu ja katso ohjeet täältä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s