Menestys on huono opettaja, sillä se saa fiksut ihmiset luulemaan, että he eivät voi hävitä. – Bill Gates.
Menestyminen on hyvä asia. Jokainen on ansainnut nautinnon työnsä tuloksista ja pitkien uurastuskausien jälkeen ajoista, jolloin kaikki tuntuu ”menevän putkeen”. Menestymistä tarvitaan, jotta asiat rullaisivat ja jotta voisi rakentaa perustaa tulevaisuuden haasteiden kohtaamisia ajatellen.
Mutta pelkkään menestymiseen turvaava ei opi asioita, joita tarvitaan silloin kun edessä on erityisiä haasteita – kun täytyisi oppia jotain, joka repii rajat rikki – kun kohdalla on tilanne, jossa pitäisi onnistua isosti, voittaa. Menestyminen johtaa liian helposti putkeen, jossa tehdään asioita, joilla menestystä varmistellaan.
Menestyminen ei riitä oppi-isäksi voittajalle. Menestyjä alkaa liian helposti kartella voittamista, sillä häviäminen ei sovi menestymisen konseptiin. Voittaja ymmärtää, että häviäminen kuuluu prosessiin ja mitä korkeammille huipuille pyrkii, sitä matalammalla ovat myös laaksot. Laaksojen kautta on kuljettava, jos aikoo valloittaa uuden vuoren. Menestysputkessa pyöriminen voi olla sitä, että kiertää vuoren huippua ja nousee saman vuoren huipulle uudemman kerran. Hyvähän sekin, ellei ole jo aika siirtyä uudelle vuorelle, korkeammalle, kauniimmalle, haasteellisemmalle.
Hyvä esimerkki voittajayrityksestä on supisuomalainen Neste Oil. Neste on tehnyt rohkeita ratkaisuja, kohdannut vastustusta, seurannut omaa unelmaansa, tehnyt uusia tekoja, jotka tekevät todeksi sitä, mihin yhtiö uskoo. Omalle kohdalleni sattui osui tapahtuma Nesteen polulla kun Buzz Aldrin vieraili Finlandia talolla kertomassa matkastaan astronauttivalmennukseen ja lopulta yhdeksi ensimmäisistä ihmisistä kuun pinnalla. Iso unelma tuli toteen suurena voittona. Ei ihme, että Sirpa Tuomi valittiin vuoden markkinointijohtajaksi. Onnea Sirpalle ja koko yhtiölle.
Kumpa samaa voisi sanoa suomalaisesta urheilusta, tuosta lempilapsesta, joka liian usein jää paitsi voitoista. Menestysusko ei asettaudu alttiiksi voittamiselle ja vaikka urheilussa toki on kyse paljon muustakin kuin voittamisesta, niin kisoissa kuitenkin pyritään johonkin – yleensä sijoitukseen ja usein jopa siihen parhaimpaan. Menestyminen on liikaa prosessipainotteista – uskotaan, että kun prosessia vain toteutetaan oikein ja sitä vielä erilaisin mittarein todennetaan niin hyvää menestystä tulee.
Voittamista taas ei voi tehdä, sen täytyy antaa tapahtua. Näin lausui Antti Törmänen kirjani ”Voittava kierre” alkutaipaleella. Voittaminen on edessä usein vasta silloin kun kaikki menestymisen työkalut on käytetty. Väsymys on jo pinnassa, lenkkarit kuluneet ja mailassakin säröjä. Silloin oikeiden kyynärkulmien ja olkavarren sijoitusten muistelu vain heikentää voittamisen mahdollisuuksia.
Olympiakomitea pohdiskeli ensin ”urheilijan polun” (=prosessi) urheilun pelastukseksi, nyt vuorossa on ”menestyssuunnitelma”. Milloin uskalletaan ottaa vastuuta ja pyrkiä kohti tähtiä – kohti voittoja, joita varten niin intohimoisesti treenataan?
Menestysvalmennukset ovat petollisia. Ne kasvattavat uskoa onnistumisesta ja voittamisesta, mutta sitten kun hetki on käsillä – ihminen onkin kuin mereen heitetty uimataidoton lapsi, voittamisen eväitä ei ole; eikä niitä tule, sillä kun voittamistilanne on päällä vain se toimii, joka systeemiin on ennalta asennettu. Mikäli voittamiseen tähtäävä automaattiohjaus ei ole olemassa niin sitä ei yllätyksenomaisesti saa päälle – ellei ihmeitä tapahdu.
Boheeminaisen maailmankirja 