Voittamisvalmennus ei valmenna ihmisiä elämään ”voittajan elämää”. Voittamisvalmennuksen tarkoitus on auttaa onnistumaan erityisen haasteen kohdatessa, voittamaan – onnistumaan isosti. Voittaminen palvelee menestymistä, mutta ei ole sama asia. Menestyminen on onnistumista pitkällä tähtäimellä, monen eri asian tuloksena – esimerkiksi urheilija voi menestyä voittamatta kertaakaan. Samoin yritys voi menestyä, vaikka suuret voitot jäisivät saavuttamatta.
Voittaminen tuottaa kohokohtia menestysputkeen ja auttaa nostamaan uudelle tasolle. Voittaminen voi olla uran kohokohta tai jonkun aivan (itselle) hämmästyttävän asian oppimista ja haltuun saamista.
On selvää, kun ihminen antaa kaikkensa valmistautuakseen voittoisaan suoritukseen, että hän myös odottaa voitolta seurauksia – erilaisten unelmien toteutumista tai erityisen aseman saavuttamista. Mutta tärkeää on ymmärtää, että seurausten tuleminen on toisen työn takana, automaattisesti ne eivät välttämättä tule.
Italialainen sananlasku sanoo: ”Pelin jälkeen shakkinappulat, niin kuninkaat kuin sotilaat, laitetaan samaan laatikkoon.” Sanonnassa piilee suuri viisaus, sillä voittajan suurin pettymys ei ole häviäminen vaan se, kun voiton hetken jälkeen asioita, toivottuja seurauksia, ei alakaan tapahtua.
Kuinka moni lahjakkuus menetetään vain siksi, että suuren onnistumisen – voittamisen – jälkeinen tyhjyys on niin vaikea kohdata. Odotukset eivät vastaa todellisuutta, joka on kohdattava yksin.
Voittajan tärkein odotus kohdistuu itse voittamisen hetkeen. Valmistautumisprosessissa hän on tiukka, itsekuria harjoittava valmentautuja. Voittamisen tilanteessa hän on valmis. Hän on valmistanut kaiken voittamiseen tarvittavan fyysiseen ja mentaaliseen systeemiinsä ja voi vain antaa voittamisen tapahtua – pistää kaiken automaattiohjaukseen ja antautua suorituksen iloon ja flowhun. Voittamisen hetkellä hän riemuitsee ja juhlii, nauttii täysin rinnoin työnsä tuloksesta. Mitä sen jälkeen tapahtuu – johtaako voittaminen kunniaan ja maineeseen tai suuriin rahavirtoihin, on toinen asia. Pikainen nollaaminen sekä elämän ja valmentautumisen jatkaminen on voittajalle tärkeä taito.
On yksi seuraus, jonka voittaja voi itselleen asettaa: kohoaminen osaamisen ja ihmisenä kasvun seuraavalle tasolle. Voiton hetken jälkeen on hyvä tilaisuus päästää irti vanhasta ja aloittaa puhtaalta pöydältä uudella tasolla. Tällainen muutosvaihe on tarkkaan kuvattu Voittava kierre -kirjassa.
Odotusten hallinta on osa itsekuria. Mutta se ei tarkoita sitä, että odotuksia ei elämälleen saisi laittaa – tottakai saa. Odotukset ohjaavat elämän kulkua ja auttavat saavuttamaan sitä, mikä itselle on merkityksellistä. Mutta yhteen voiton hetkeen ei kannata tunkea kaikkia odotuksiaan – mitä enemmän voitat sen yksinäisempi olet, vaikka porukkaa alkaa pyöriä ympärilläsi yhä enemmän .

Tiedän mistä puhun. Isoja onnistumisia on ollut paljon ja paljon tyhjyyttä niiden jälkeen. Oppii käsittelemään vaikka ei välttämättä totu.
Aiemmat kirjoitukset sarjassa:
Mitä on voittamisvalmennus? Osa 1.
Mitä on voittamisvalmennus? Osa 2. energian mobilisointi
Mitä on voittamisvalmennus? Osa 3. hyvä fiilis
Mitä onvoittamisvalmennus? Osa 4. voittamisvalmennus vs. mentaalivalmennus
Mitä on voittamisvalmennus? Osa 5. Oppimisvalmennus
Mitä on voittamisvalmennus? Osa 6. Harkittu harjoittelu
Päivitysilmoitus: Toimitusjohtaja on uusi aikakauslehti johtajille » Voittamisvalmennus osa 7: odotukset ja valmistautuminen voittamiseen