Kenen ajatuksia ajattelet?

Näytelmässä ”Taide” kolme ystävystä ajautuu kiihkeään keskusteluun yhden heistä hankittua kalliilla rahalla taulun, joka ei näytä muulta kuin valkoiselta neliöltä. Taulu on tietysti maksanut sievoisen summan ja sen ostaneen Marcin ylpeys taulustaan on samaa luokkaa.

Pohdintojen lomasta mieleeni jäin lause: ”olenko minä minä siksi, että sinä olet sinä?”. Vaikka siitä kun näin näytelmän Lilla Teaternissa on jo ainakin vuosikymmen niin vieläkin mietin tuota lausetta. Miten minä tulen minuksi? Voinko tulla onnelliseksi, jos en ole oma itseni? Voiko ihminen voittaa olemalla joku toinen? Kenen ajatuksia ajattelen?

Sosiaalista mediaa seuratessa näytelmän lause tulee yhä useammin mieleen. Varsinkin kun julkkiskulttuuri saavutti somen niin valkoisia tauluja on alkanut esiintyä yhä enemmän ja yhä enemmän heitä, jotka pitävät niitä seuraamisen ja jälleenpäivityksen arvoisina. Ja yhä useammin ja yhä useampi ystävistäni kysyy: miten ihmeessä?

Sosiaalisessa mediassa nousee väkisinkin mieleen, että ajatuksen arvo mitataan jakamisen määrällä. Eihän siinä mitään, mutta jos ihminen alkaa uskoa, että jakamisen määrä on myös hänen omien ajatustensa arvon mittari niin silloin hän murentaa pala palalta oman ajattelunsa autenttisuutta. Hän antaa yhä enemmän tilaa ajatuksille, joilla on paljon tykkääjiä.

Thomas Edison sanoi, että vain viisi prosenttia ihmisistä ajattelee, viisitoista luulee ajattelevansa ja kahdeksankymmentä prosenttia  vihaa ajattelemista. Suuri määrä jakoja ja tykkäyksiä merkitsee silloin sitä, että itsenäisen ajattelun vihaajat ovat liikkeellä?

Tapiola yhtiöiden entinen johtaja Asmo Kalpala on usein varoittanut, että ihmisiä ei tulisi kouluttaa roboteiksi ja että nykyinen johtajakoulutus tuottaa robottijohtajia. Robottijohtaja on ohjelmoitavissa oleva henkilö, joka on hyljännyt oman ajattelunsa ja muokkautuu nopeasti omien auktoriteettiensa ajattelun airueeksi.

Robotisaation edetessä robotti-ihmisille on yhä vähemmän käyttöä. Siksi onkin välttämätöntä käynnistää oman ajattelun vallankumous. Haastaa ihmiset pohtimaan syvällisesti: ”mitä sinä itse ajattelet, ajatteletko noin, koska sinä olet sinä?”

Meidät on opetettu ajattelemaan kohderyhmiä ja muokkaamaan viestiämme sen mukaan. Jälleen paradoksi. On tärkeää miettiä muita ihmisiä ja heidän tarpeitaan, mutta jos se saa luopumaan itselle merkityksellisestä ja arvokkaasta ajatuksesta, tai tinkimään omista arvoista, niin kohderyhmän ajatteleminen menee liian pitkälle. Oman sydämen ääni on kuitenkin kohderyhmää tärkeämpi ja jos siihen uskaltaa luottaa, niin seurauksena voi olla liike, jossa ihmiset löytävät sinut – ihan etsimättä. Tai sitten tulevaisuus kiittää sinua. Ainakaan et petä itseäsi.

Tähän saakka kun on päästy, niin on tietysti todettava, että jostainhan ne ajatukset tulevat. Tulevatko ne ideoiden alkulähteeltä, jossa kaikki ajatukset jo ovat ja ihminen on vain niiden välittäjä? Vai tulevatko ne ympäristöstä, josta ihminen niitä omaksuu? Lopulta tuo ei ole kuitenkaan se pointti, vaan se, mitkä asiat ihminen itselleen tekee omiksi ja tosiksi. Mihin hän energiansa suuntaa. Mitä hän kokee. Mitä päätöksiä hän tekee. Miten paljon hän antaa tilaa erilaisten ajatusten ”kamppailla” toistensa kanssa, jotta oma aito, itsessä läpikäyty, ajatus voi muodostua.

Ja siitä  juuri on kyse: fokus syntyy kun yksi ajatus ui voimakkaimmin ajatusten meressä ja hedelmöittää luovan alkion.

Elämme huomiotaloudessa. Kyky hallita huomiointiaan ja havainnointiaan on itsestäänselvänä pidetty taito, josta kuitenkin puhutaan aivan liian vähän. Sillä sitä saa mitä tilaa. Jos et tilaa mitään, et saa mitään – jos tilaat kaikenlaista, saat paljon mutta et pysty hyötymään mistään, lopputulos on sama.

Voittaja jättää kohdistamatta energiaa sellaiseen, johon ei voi vaikuttaa ja jota ei elämäänsä halua. Voittaja-ajattelun kehittämisen voi aloittaa vaikka täältä, sosiaalisesta mediasta: älä jaa sellaista, jota et halua energiakenttääsi.

Robottien kanssa et voi kilpailla – ole siis oma itsesi ja omista ajattelusi.