Elämme aikaa, jolloin muutos kuplii pinnan alla. Sen oireet näkyvät, mutta valtakunta ei oikein osaa nähdä eikä sanoa, mistä se johtuu. Kaiken myllertävä muutos on tulossa ymmärsipä sitä tai ei. Yritykset valmistautuvat parhaiten tulevaan tekemällä kolmen tason muutoksen:
1. Arvopohjan muutos
2. Paradigman muutos
3. Strategian muutos
Suuri muutos, joka on juuri tällä hetkellä käynnissä näkyy mm. kasvavina työttömyyslukuina. Ennen tämän ikävän kehityksen pystyi selittämään suhdannevaihteluilla, mutta siitä ei nyt ole kyse. Ekonomistit eivät ehkä näe käynnissä olevaa muutosta – heitä ei välttämättä kannata kuunnella, aiheesta Ylioppilaslehdessä.
Nyt on kyse elinkeinoelämän infrastruktuurin totaalisesta muutoksesta ja täysin uuden ekosysteemin rakentumisesta. Työ siirtyy koneille (symbolinen merkitys, jolla tarkoitan automaattisia, älykkäitä ja oppivia systeemejä) ihmisten on tehtävä jotakin muuta.
Tämän maailmaa järisyttävän muutoksen vuoksi kaikki kehitys nopeutuu ja yllätyksellisyys lisääntyy entisestään. Valta siirtyy konglomeraateilta ja jättiläisiltä rohkeille, ihanteisiinsa ja arvokkaisiin päämääriinsä sitoutuneille ihmisille ja yrityksille, jotka osaavat ottaa kaiken irti uusien teknologioiden tarjoamista mahdollisuuksista.
Uuden ajan yritys noudattaa voittamisen suurta suunnitelmaa. Suunnitelmaa, jossa tärkeintä on win*win(+win) eli tuottaa moninkertaisia voittoja partnereiden kesken ja aiheuttaa voittavia vaikutuksia kolmansille osapuolille. Sellaisessa yrityksessä jokainen hanke ja teko on yhtäaikaa voittava ja vaikutuksiltaan maailmaa parantava.
Voittamisen suuri suunnitelma käsittää aiemmin mainitut arvojen, paradigman ja strategian muutokset. Käyn ne seuraavassa lyhyesti läpi.
Arvojen muutos
- Sano hyvästit asiakaslähtöisyydelle. Yrityksesi (+win) täytyy olla niin houkutteleva ja syvällisesti puhutteleva, että asiakas haluaa olla osa yrityksesi ihanteita toteuttavaa missiota. Ihanteissasi on tiheää arvoa ja korkeaa merkitystä, niissä on liikkeitä luova voima – asiakas haluaa liehuttaa lippuasi epäonnistumistenkin hetkellä.
- Vilkuta heippa myös osaavalle henkilöstölle yrityksesi tärkeimpänä voimavarana. Tee yrityksestäsi luovien, innostuneiden ja voittavien ihmisten tärkein voimavara ja ponnahduslauta. Koneet kyllä tekevät kaiken rutiiniin- ja säännönmukaisen. Tarvitset ainutlaatuisuuttaan rohkeasti toteuttavia yksilöitä, jotta yrityksesi olisi voittava.
- Heitä roskakoppaan pinnalliset yhteiskuntavastuuta esittelevät kalvosarjat. Ota (+win) osaksi jokaikistä tekoa ja suunnitelmaa. Kysy usein miten tämä tai tuo vaikuttaa ympäristöön tai yhteiskuntaan. Varmista, että vaikutukset ovat kaikin puolin kestäviä. Muista, että sinä luot maailmaa, jossa meidän kaikkien tulee voida elää hyvää elämää.
Paradigman muutos
1. Ikuisesta prosessista aikaansaamisen kulttuuriin
Me suomalaiset olemme erinomaisia prosesseissamme. Prosesseja on hiottu loputtomiin huomaamatta, että aikaansaannoksetkin ovat tärkeitä. Liian suuri prosessiorientoituneisuus on saanut yritykset kääntymään sisäänpäin ja sulkemaan maailmalla tapahtuvan kehityksen pois näköpiiristään. Valitettavasti tämä näkyy mm. teollisuuden pakona Suomesta poispäin.
Prosessikeskeisyys näkyy myös työyhteisöjen pahoinvointina ja uupumuksena. Ryömivät prosessit, joissa ei näy alkua eikä loppua turhauttavat ihmisiä ja lisäävät kateuden, pelon ja kyräilyn ilmapiiriä.
On käännettävä sivua. Luotava uusi paradigma; voittamisen paradigma. Aloitettava aikaansaamisen aika. Ymmärrettävä, että merkityksellinen voittaminen on tärkeää ja on hienoa pyrkiä siihen. Ja, että voittamisen riemu on seurausta oppimisen ilosta. Ja että voimme riemuita yhdessä – omista tai toisten voitoista.
2. Odottelusta aloitteellisuuteen
Aloite -sana on turmeltu kiitos yritysten virallisen aloitetoiminnan. Ihmisiltä pyydetään aloitteita, jotka sitten pistetään mappiin, jossa lukee ”taas yksi, jota on jo kokeiltu”, (paitsi se yksi, joka palkitaan aloitepalkinnolla). Aloitteellisuutta pelätään, koska uhkana on kasvojen menetys mikäli aloite paljastuu ”sudeksi”. Siksi aloitekulttuuri on muuttunut ”tehdään, jos jotain tapahtuu” kulttuuriksi, eli adhociksi.
Suuri paradigman muutos totta tosiaan tarvitaan AdHocin valtaamaan odottelukulttuuriimme. Meidän on täysin välttämätöntä oppia WinHoc, voittavien tilanteiden aloitteellinen luominen. Toisin sanoen, ei odoteta, että jotain tapahtuu, vaan tehdään voimallinen aloite; rakennetaan olemassaolevista palasista uudenlainen hahmo – voittava tilanne, joka palvelee omien vahvuuksien hyödyntämistä ja lopulta voitetaan tilanne perusvalmiuksiin kuuluvien taitojen ja uusien kyvykkyyksien avulla. WinHoc ajatteluun kuuluu myös winning practice ajattelu – best practice tai next practise eivät palvele voittavaa yritystä, tarvitaan voittavia tapoja saada aikaan voittavia tuloksia.
Kuuntelin erään IBM:n johtajan haastattelun (valitettavasti olen kadottanut linkin). Hän ei kertaakaan puhunut siitä, miten IBM myy tuotteitaan, vaan hän kertoi kuinka he pystyivät olemaan avuksi siinä hankkeessa tai tuossa prosessissa. Oli ilmiselvää, että niissä hankkeissa tehtiin myös bisnestä, mutta lähestymistapa oli toinen.
Tyrkyttävän myyntityön aika on ohi. Ihanteisiin ja korkeisiin päämääriin sitoutunut ja, voittava yritys, joka luo liikkeitä ja merkityksiä sekä etsii tilaisuuksia olla avuksi, auttaa muita voittavia yrityksiä ja ihmisiä voittamaan yhä paremmin ja toteuttamaan omaan win*win(+win) yhtälöään omien ihanteidensa ja korkeiden päämääriensä toteuttamiseksi. Tähän viittasi myös Presidentti Niinistö uuden vuoden puheessaan: ”Suomalaisuus ei saa olla mikään sulku. Meidän tulee pitää Suomi avoimena maailmalle: auttamaan, kehittämään kestävästi, käymään kauppaa, rakentamaan rauhaa ja solmimaan suhteita.”
Voittava strategia
Voittavan strategian ytimessä on energian mobilisointi toivottujen tulosten suuntaan. Voittava strategia on myös hyvän fiiliksen strategia, toisin sanoen ihmisiä ei pidetä tuotannontekijöinä, joiden selkänahasta tuottavuus revitään – ihmiset ovat voittajia, jotka toteuttavat ainutlaatuista itseään työn kautta.
Lempisitaattejani on Sun Tzun ”Voittava soturi voittaa ensin ja lähtee sitten taisteluun, kun taas häviävä soturi menee taisteluun ja yrittää kamppailla tiensä voittoon.” Voittavan strategian keskellä on tämä ajatus: voitetaan ensin. Jos ajatellaan, mikä on minkä tahansa muutoshankkeen pohjimmainen tarkoitus, niin se on hyvän, entistä paremman, olotilan saavuttaminen – hyvä fiilis. Voittava muutosprosessi lähtee siitä, että hyvä fiilis on nyt heti ja loppu on tekemistä. Mieti vanhanaikaisia konsulttiprojekteja, joissa piti sitoutua saman konsultin vuosikausia kestävään ohjelmaan ja sen eri vaiheisiin ja steppeihin. Nykyään lineaarisuudesta voi luopua ja nähdä muutosoppimisen vaikutukset säteittäisinä, nopeina ja laajakantoisina – hyvän fiiliksen ytimestä lähtevinä.
Voittava strategia perustuu seuraaville kysymyksille:
1) Missä voit voittaa
2) Missä haluat voittaa ja
3) Missä sinun on välttämätöntä voittaa.
Ensiksi: etsi aina helppoja voittoja, jotta pystyt kannattelemaan pitkän tähtäimen päämääriä. Helpot voitot eivät tarkoita luopumista ihanteista vaan niidenkin täytyy sisältyä aiemmin mainittuun kestävän voittamisen win*win(+win) kaavaan.
Kolmanneksi: Mitkä ovat ne perusasiat, joiden täytyy aina olla kunnossa? Pidin taannoin puhetta erään kaupungin johdolle ja totesin, että kaupungissa asukkaiden hyvinvointi on asia, jossa on välttämätöntä voittaa, muuten kaikelta muulta putoaa pohja pois.
Toiseksi: Keskellä on kaikkein tärkein: mihin intohimo kohdistuu? Mitkä ovat ihanteet ja korkeat päämäärät? Missä halutaan voittaa on se, joka on yrityksen kantava voima ja kaiken tarkoitus. Se on kuin ylöspäin vievä pyörre, energia joka tarttuu ja on vetovoimainen. Johtajan tärkein tehtävä on saada ihmiset mukaan tähän liikkeeseen ja ravita liikettä siten, että se ei milloinkaan pysähdy.
Voittaminen tässä mallissa tarkoittaa energioiden johtamista. Kaikkeen ei tarvita huippusuoritusta, voittava suoritus on ihan hyvä. Esimerkiksi voittaminen ykköshaasteessa edellyttää vähemmän intensiivistä energiaa kuin voittaminen kolmannessa haasteessa. Eniten energiaa mobilisoidaan kuitenkin kohdan kaksi haasteeseen, siihen, että unelmat toteutuvat.
Voittava kierre (Wsoy 2008) on erinomainen opus käynnistää oppimisprosessi, joka johtaa voittaviin tuloksiin. Kirja on saatavana myös englanninkielisenä. Ja minuthan voi myös tilata valmentamaan!
Asiantuntevaa, harkittua, viisasta asiaa.
Päivitysilmoitus: Toimitusjohtaja on uusi aikakauslehti johtajille » Voittava yritys tarrautuu ihanteisiin ja arvokkaisiin päämääriin.
Päivitysilmoitus: Kasvu syntyy vaihdannasta | Tarinoita kasvusta ja yrittäjyydestä
Päivitysilmoitus: Kasvu syntyy vaihdannasta - Descom