Menestyminen on hieno asia. Menestyminen takaa turvallisuutta, jatkuvuutta ja kasvua. Menestyminen syntyy kovan työn, oppimisen ja sitkeän yrittämisen kautta.
Suomessa on paljon menestyviä yrityksiä ja yhteisöjä. Todellakin hyvä niin, sillä näiden hienojen ponnistusten ansiosta meillä on hyvinvointia ja yhteiskunnan perusteet, joihin voi luottaa. Ainakin toistaiseksi.
Mutta menestyjä ei välttämättä voita. Monissa menestyvissä yrityksissä työyhteisön pahoinvointi ja uupumus ovat leimallisia, eikä tilanne parane useista työhyvinvointiohjelmista huolimatta. Monet menestyvät yritykset jatkavat samassa menestysputkessa vuodesta toiseen, mutta ne suuret voitot jäävät puuttumaan. Miksi?
Menestyjille on tärkeämpää menestysputken kannattelu, kuin voittamisen kautta saavutettu ilo oppimisesta ja riemu huikeista saavutuksista. Ei uskalleta vapautua menestystä tuoneista best practiseista ja kokeilla winning practiseja, luovia ja innovatiivisia tapoja, jotka voisivat kohottaa yrityksen ja sen ihmiset menestysputken yläpuolelle.
Menestyjä pärjää hyvin niin kauan kuin ei ole voittamispaineita.
On helppoa pitää yllä totuttuja prosesseja ja toimintatapoja. Mutta tosipaikan tullen menestyjä helposti sulaa juuri sen pienen millimetrin verran, jota tarvittaisiin voittamiseen. Voittaja kasvaa paineessa, menestyjä kutistuu, koska pelästyy tappion mahdollisuutta.
Menestyjälle on tärkeää miltä näyttää. Voittaja uskaltaa olla rosoinen.
Voittaja uskaltaa näyttää inhimilliseltä tavoitellessaan voittoa. Häntä ei haittaa hassut eleet tai hien helmeily otsalla. Menestyjä seuraa totuttua, hyväksi todistettua toimintatapaansa turvatakseen selustansa, jos homma menisikin pieleen.
Menestysputkessa ihmiset uupuvat. Voittaminen tuo energiaa.
Voittamiseen liittyy huomio. Voitot, pienetkin, huomataan ja niitä juhlistetaan asiaan kuuluvin menoin. Voittamisen riemu lisää energiaa ja tahtoa ylittää itsensä aina uusissa koitoksissa. Siksi voittava yritys on hyvän fiiliksen yritys ja voimia olla iloinen ja tehdä parhaansa riittää silloinkin, kun on alamäki.
Voittamisvalmennus on hyvän fiiliksen valmennusta. Voittava kierre -kirjassa siteeraan jääkiekkoilijaa, joka taisteli aina loppuun saakka kuin voittava soturi, vaikka tilanne näytti toivottomalta. Täytyy vain mennä ”back to the happy place” hän vastasi kun kysyin miten hän pystyy säilyttämään voittavan taisteluasenteen loppuun saakka.
Hyvää fiilistä!