Yrityksissä on huutava pula uudesta kulttuurista

Mitä enemmän tapaan yritysjohtajia, sitä enemmän kuulen uupumuksesta. Työyhteisöt ovat väsyneitä ja pahoinvoivia. Tuloskunto tökkii pahemman kerran ja työnilo on peitetty turhautumisen tuhkasäkkiin.

Silti etsitään pelastusta prosessista. Kun vaan parannetaan ja kehitetään prosesseja niin kyllä se siitä sitten. Siinä välissä käyvät uupumuskonsultit heittämässä lisää sytykettä tulosvastaisuuden liekkeihin; kyllähän te jaksaisitte, mutta kun on nuo rankat tulostavoitteet ja kilpailu  – ei ihminen kestä, ei kestä eikä jaksa….

Suomi on prosessijohtamisen kärkimaita. Jouko Hannus julkaisi v. 1993 Prosessijohtamiskirjan, joka on itsellänikin lukiessa taipunut hiirenkorville vuosien saatossa. Asiakasohjautuvuus, ydinprosessit ja suorituskyky ovat tulleet monille johtajille tutuiksi. Laatuhankkeissa on mallinnettu prosesseja, jotka on sitten virtaviivaistettu ja kuvattu laatukäsikirjaan. Prosessi on tullut niin tärkeäksi, että saavuttaminen on jäänyt kurjan lapsipuolen asemaan.

Mutta matkalla on tärkeää käydä silloin tällöin kohteessa. Löytämässä inspiraatiota, ilahtumassa uusista maisemista, riemuitsemassa perillepääsystä, juhlimassa vaikean reitin selvittämistä, levähtämässä hetken ennen matkan jatkumista.

Voittamisen kulttuuri on hyvän fiiliksen kulttuuri, jossa ihmiset tulevat yhteen, tuovat pöytään parhaan osaamisensa, tekevät työtä prosessissa   – nähden kuitenkin päämäärän, tavoitteen, voiton siintävän silmissään ja aina silloin tällöin, joskus suunnitellusti, joskus yllättäen he voittavat. Ja voittaminen huomataan, sitä juhlitaan joskus kahvikupillisella joskus isommin.

Hyvä fiilis ei ole sama kuin kiva naminamipositiivinen fiilis, jossa ongelmat lakaistaan maton alle. Hyvä fiilis tulee dynaamisesta toiminnasta, tehokkaasta ongelmanratkaisusta, mielekkäästä tekemisestä ja merkityksellisistä tavoitteista. Ja siitä, että ymmärretään, että voittamisen hedelmät putoavat yhteiseen koriin – siksi niitä hedelmiä kannattaa myös kasvattaa yhdessä.

Voittamisvalmennus auttaa yritystäsi kehittämään voittamisen kulttuurin. Se tarjoaa vaihtoehdon uupumukselle – oppimisen ilon ja voittamisen riemun!

Diaesityksessä on tiivistettynä mistä voittamisvalmennuksessa on kyse. Ota yhteyttä, kerron mielelläni lisää. Pohditaan yhdessä mikä on sinun yrityksesi tie voittoon!

Yksi ajatus artikkelista “Yrityksissä on huutava pula uudesta kulttuurista

  1. Christina, kiitos näistä sanoista. Tuli heti hyvä fiilis. Intuitioni sai taas polttoainetta – huomasin, että en ole yksin. Oma tavoitteeni Taurisol on 3 vuoden päämäärä, johon olen juossut kasaan ihmisiä, jotka haluavat voittaa ja päästä päämäärään. Vaikka olemme alussa, tiedämme että maalin voi saavuttaa. Kirjoittamasi sanat vahvistavat tällaista ajattelua – kiitokset kirjoituksestasi, se on tie voittoon! Pikapalkitsen myös sinut – kuikkaa http://markkutauriainen.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s