Haluammeko jatkaa lyttyyn lyövän häviämisen prosessissa?

”Mutta kun se voittaminen on sitä, että lyö toisen liiskaksi”, sanoo hyvä ystäväni, kun kerron hänelle viimeisimmästä esitelmästäni voittamisvalmennuksesta.

Sinä hyvä lukija voit vain arvata kuinka monta kertaa olen kuullut tuon kommentin. Tai sen, että voittaminen ei ole tärkeää, prosessi on.

Silti jaksan ja uskallan olla sitä mieltä, että on tärkeää oppia voittamaan. Ja teen sinnikkäästi työtä sen puolesta, että niin myös käy.

On hämmentävää kuulla kerta toisensa jälkeen, kuinka kilpailu on pilannut yhteiskunnan ja työelämän. Kuitenkin kilpailu lisääntyy jatkuvasti. Mikä pahinta, yhä lisää on huuhaa kilpailua, jossa palkintona ei olekaan riemu oman ainutlaatuisen kyvykkyyden kautta tulleesta parhaudesta ja voitonriemusta, vaan palkintona on arvotyhjiön hetkellisesti täyttävä merkkivaate tai trendijuoma. Tai kuten kirjallisuustieteilijä Aage Storm Borchgrevink kirjoittaa Hesarissa:

” Manifestista nousee esiin kaksi tasoa. Toisessa Breivik kertoo elämästään zombina. Breivik kuvaa maailmaa, joka voisi olla Michel Houellebecqin romaaneista. Kilpailu- ja suoritusyhteiskunnan, jossa koko ajan tavoitellaan seuraavaa endorfiini- ja adrenaliinitujausta suorittamalla erilaisia akteja.

”Ostetaan kalliita sushi-illallisia ja merkkivaatteita, mennään klubiin näyttäytymään oikeassa seurassa, mutta henkisesti yksin.”

Mutta henkisesti yksin ja tyhjä.

Oletteko huomanneet, että voiton hetket ovat mitä suurimmassa määrin yhteisöllisiä? Ihmiset kilistelevät kahvikuppejaan, halaavat, hurraavat… hymyilevät ja nauravat kyyneleet silmissä? Nii-in, eikä pelkästään urheilussa vaan työpaikoilla, kerhoissa, porukoissa – kaikkialla, missä ihmiset ovat tulleet yhteen jonkin päämäärän vuoksi.

Ihmiset uupuvat jatkuvasta prosessista. Työpaikkojen kurja ilmapiiri on loputtoman ryömivän prosessin syytä, ei sen syytä, että saavutetaan jotain hienoa. Ei sen syytä, että välillä voitetaan.

Suomi väsyy yhteiskuntana kun työn tulos ei ole tärkeää. Kun vanhuksen hyvinvointi on sivuseikka  sen rinnalla, että tehdään asioita oikein muualla tehtyjen määritelmien mukaan.

Meille tuputetaan viisautta, joka sanoo, että matkalla olo on tärkeämpää kuin päämäärä. Mutta emmekö lähde matkalle tarkoituksena vierailla kohteessa? Tutkia kohteen nähtävyyksiä, aistia tunnelmaa, imeä sisäämme uutta kulttuuria ja erilaisten ihmisten kohtaamisia?  Saada elämää rikastava kokemus?

Voittaminen on luovuutta. Se on sitä, että oppii luomaan ja havaitsemaan erilaisia hiukkasia ja palasia, joista muodostuu kokonaisuus, joka lopulta ratkaisee ja tuo ”voiton kotiin”. Jos tuota taitoa, ei saa harjoitella lapsesta saakka (jolloin se tapahtuu luonnollisesti, jos aikuiset eivät sitä estä), niin ei se ole vanhempanakaan käytössä – ellei sitä opettele.

Enkä vieläkään ymmärrä (tästä olen kirjoittanut paljon, mm HS mielipide) miten voidaan odottaa voittoja, jos ei ole opeteltu eikä valmentauduttu voittamaan. Että huippusuoritus tai parhaaseensa yltäminen on voiton tae. Juu ei ole. Se on nähty moneen kertaan.  Voiton tae on se, että osaa nähdä ja rakentaa voittavia tilanteita, tehdä voittavia aloitteita ja viedä tilanteet voittavaan päätökseen. Ei siihen tarvita toisen liiskaamista eikä teräviä kyynärpäitä.

Mutta voi, voi… kun joku kuitenkin joutuu häviämään. Miten hänelle käy? Häviäminen on osa voittamista, sillä aina ei voi voittaa. Aina kuitenkin voi valmistautua voittamaan ja jos lopputulos ei olekaan voitto, niin voi opetella käsittelemään pettymyksen tunteet. Todeta kuin Göran Persson:  ”me olemme hävinneet, mutta emme ole lyötyjä”.

Vielä on kerrottava, kun usein vedotaan valmentajaguruihin, kuten John Woodeniin, jota itsekin arvostan huimasti ja kerrotaan heidän sanoneen, että voittaminen ei ole tärkeää. Woodenin vaiheessa voittaminen ei olekaan tärkeää, sitä ei tarvitse korostaa, sillä se on jo istutettu syvälle systeemiin. Osataan jo voittaa ja se on itsestään selvää.  Niin kuin autolla ajaminen, kun sen oppii, niin ei siitä tarvitse puhua eikä sitä opetella – siellä se osaaminen on, automaattisena systeemissä. Mutta kun meillä haluttaisiin mennä tuohon automaatioon suoraan, koodaamatta voittamista systeemiin. Siksi voittamiseen pyrkimisen keinot ovat helposti epäreiluja – kun niitä reiluja ei ole opeteltu. On sanottu, että prosessi on tärkeä ja sillä mennään.

Pääministeri Katainen totesi tulevaisuusselonteko –tilaisuudessa, että me suomalaiset olemme hyviä prosessoimaan ja hankkeistamaan, mutta joskus olisi myös saatava aikaan. Nyt on saatava aikaan.

Nyt on käännettävä sivua. Luotava uusi paradigma; voittamisen paradigma. Aloitettava aikaansaamisen aika. Että merkityksellinen voittaminen on tärkeää ja on hienoa pyrkiä siihen. Ja, että voittamisen riemu on seurausta oppimisen ilosta. Ja että voimme riemuita yhdessä – omista tai toisten voitoista.

Suomi ei tarvitse pelastusohjelmaa, eikä uusia hankkeistuksia. Suomi, me kaikki, tarvitsemme voittamisen kulttuurin ja reilun tekemisen meiningin.

Sillä mikä on seuraus, jos jatkamme tyhjänpäiväisen tositeeveen huuhaa kilpailun linjalla? Uudet merkkifarkut? Jotka saa vaikkapa myymällä itseään Kampissa? Sillä tositeeveen ja markkinahumukilpailujen osanottajamäärä on rajallinen ja ihmiskuva pinnallinen. Sieltä ei ole odotettavissa mitään kestävää hyvää. Se ei ole voittamista, jota kaipaamme – se on lyttyyn lyövää häviämistä kimalteeseen verhottuna.

Omia kykyjään kehittämällä ja omaa ainutlaatuisuuttaan jalostamalla meistä jokainen voi olla voittaja. Siihen kannattaa tarttua, siinä on tulevaisuus.

Buzz Aldrin ei päässyt astronauttien ryhmään ensimmäisellä yrittämällä. Mutta kehittämällä kykyjään ja valmiuksiaan hän lopulta voitti ja pääsi toteuttamaan unelmansa.

Buzz Aldrin ei päässyt astronauttien ryhmään ensimmäisellä yrittämällä. Mutta kehittämällä kykyjään ja valmiuksiaan hän lopulta voitti ja pääsi toteuttamaan unelmansa.

Mainokset

2 thoughts on “Haluammeko jatkaa lyttyyn lyövän häviämisen prosessissa?

  1. Mutta samanaikaan kun voittamisen ilosta joka suunnalla, niinkuin mainitsit niin onko siinä enää mitään aitoa iloa ? Radio pauhaa mainoksessaa – ”Hyvä ei riitä on oltava paras” Minulle tuo nostattaa niskavillat pystyyn, sillä vaikka voittaminen ja se parhaana oleminen olisikin itse täydellisyys, niin murehdin silti niiden nuorten puolesta jotka tätä jatkuvaa median vaatimusta ”vain paras on hyvä” kuuntelevat ja huomaavat etteivät itse välttämättä ole parhaita, vaan ihan perus niitä hyviä kansalaisia…. heille luovuttaminen saattaa tulla jo siellä auton takapenkillä kun mamma sinne keskiasteen kouluun kuljettaa. Uskovatko he koskaan olevansa voittajia millään elämänalueella, kun radio/media päivästä toiseen paapattaa että hyä ei riitä on oltava paras=voittaja.
    Mutta mitä sana voittaja pitää sisällään niin monia eri ulottuvuuksia, että se helposti unohtuu just yhteikunnassa, mutta yksilötsolla sen voimahan ieninäkin asiona on mittaamton.
    Ja niin miten voi todellakin olla voittaja missään jos tieto siitä kuka oikeasti on voittaja on jo entuudestaan tiedetty – se lasien kilisteleminen on vain pintaa, ja vahvistaa entuudestaan vallalla olevaa ilmiötä. Aitoutta hehkutetaan myös jokapaikassa, muttakun se on teot eikä ne kauniit sanat jotka lopulta merkitsee.

    • Jaana, ymmärrän ja jaan ahdistuksesi. Meillä on kovasti määritelty se, missä asiassa paras oleminen on riittävän hyvä. Kuitenkin ihminen on ihminen, ainutlaatuinen olio, jolla on omat pyrkimykset – ja jos nuo henkilökohtaiset ja ainutlaatuiset pyrkimykset eivät täyty ei ihminen tunne itseään voittajaksi vaikka minkäsuuruinen olisi palkintokaappi. Aito ilo syntyy aidosta kokemuksesta.

      Mainosten pauhaamisesta pääsee eroon sulkemalla radion. Sen sijaan voisi kysyä, mikä on oikeasti tärkeää ja merkityksellistä.

      Kenet voimme sijoittaa ryhmää ”ihan hyvät peruskansalaiset”? Haluaako ihminen ennen kaikkea olla kansalainen? Tuskinpa. Kansalainen on yksi ihmisen rooleista, mutta se ei saisi liikaa määrittää häntä – muuten alistamme toisia, kuten Ummayya Abu-Hannan kirjoituksessa Hesarissa.

      Ihmisen ahdistusta lisää – voittamista ei sallita, mutta ei myöskään häviämistä, kaiken pitäisi olla tasapaksua – lisäksi ihmisestä nostetaan esille epäonnistuminen ja sen hyväksyminen. Miksi emme hyväksy toisiamme onnistujina? Ilman kateutta? Miksi emme voisi nähdä toisiamme täydellisinä, mutta ei lopullisina. Kaikkihan olemme kasvun ja oppimisen polulla – enenmmän tai vähemmän tietoisesti itse kukin.

      Ei nuorille ja lapsille tule luovuttaminen. Aikuiset lisäävät heihin luovuttamisen leimoja sitä kautta, että aikuiset laittavat lapset ja nuoret omien odotustensa curling radalle ja sillä radalla he pyyhkivät esteet pois. Sille polulle, jolle nuori itse haluaisi ei kannusteta ja toki – itsehän se oma polku on luotava. Mutta me voimme auttaa – ei tasoittamalla polkua vaan auttamalla kasvattamaan kyvykkyyttä. Jakamalla omia kokemuksia ja tietoa ja antamalla nuoren itse valita, mitä se saamallaan tiedolla tekee. Antaa hänen kasvaa omaksi ihmisekseen.

      Yhteiskunta on syrjäytynyt nuorista, ei päin vastoin. Minä itken niiden nuorten puolesta, jotka yksin näppäilevät kitaraansa unelma sydämessä tietäen, että hyväksymistä on turha odottaa. Osa näistä nuorista murtaa muurit ja etenee elämässä osa kaipaisi pientä oven raottamista.

      Allekirjoitan siis täysin mitä kirjoitat ja varsinkin viimeisen lauseen. Jos voittaja tiedetään jo etukäteen, ei kilpailulla ole väliä. Tuntuu, että nyt meillä on jo luokiteltu voittajien luokka – sanottakoon sitä vaikka hyväveliverkostoksi. Mutta sellainen on sairaan yhteiskunnan merkki. Voittajaksi pitää voida päästä omien kykyjensä ja omien unelmiensa kannattamana avoimessa maailmassa.

      lisäys: voittaminen ei ole sitä, että on paras – se on sitä, että voittaa tilanteessa, jossa voittaminen on mahdollista. Usein kyse on energian yhteensovittamisesta. Jokaisessa lajissa ei voida mitata parhautta, siksi sitä ei aina pidäkään tavoitella. Voittaminen riittää – huippusuoritus voi olla turhaa energian hukkaamista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s