Faneista ja väkivallasta. Ei tarvitse lukea.

Minua on viime päivinä pyydetty kirjoittamaan faneista. Ja väkivallasta.

Monet tietävät, että olen Jokerifani. Monet ovat myös lukeneet lehdistä, että Raumalla sattunut väkivaltatapaus oli Jokerifanien aiheuttama. Minuun yhteyttä ottaneet olivat sitä mieltä, että nimenomaan Jokerifanien kohdalla tällaisia uutisia on liikaa. Jokainen väkivaltatapaus on liikaa. En olisi kirjoittanut, sillä en usko, että jokerifanius on syy väkivaltaan – tai tiedän, että niin ei ole. Mikään fanius ei ole syy väkivaltaan. Mutta kun eräs suuresti arvostamani henkilö esitti epäilyksensä, että väkivalta on vain lisääntymässä niin päätin kirjoittaa. En väkivallasta, vaan faneista.

Enkä halua, että tätä luetaan. Ei tarvitse.

En halua, että jääkiekko (tai jalkapallo) seurat lukevat tätä. Ainut minkä he voivat tehdä on irtisanoutua väkivallanteoista. Mikä on oikein. Mutta enemmänkin voisi tehdä. Veikkausliigalla oli ”punainen kortti rasismille” kampanja, joka taisi mennä kutakuinkin mönkään. Mutta yritettiin. Eikö voisi jälleen yrittää? Vaikka kampanjalle kuinka naurettaisiin, sitä vähäteltäisiin – varsinkin huligaanien taholta. Niin eikö kannattaisi kokeilla ja kiinnittää huomiota vastuulliseen ja iloiseen fanittamiseen? Rispektiä fiksuille faneille ja suihkukomennus huligaaneille!

En halua, että kukkahattujengi lukee tätä. He eivät yleensä edes käy matseissa eivätkä fanita mitään. He eivät tiedä, että fanitoiminta on sosiaalista toimintaa, johon mahtuu mukaan jokainen. Ikää, sukupuolta, ihonväriä, koulutustasoa ja ammattia katsomatta. Että siellä tehdään yhdessä. Askarrellaan tifoja (katsomoperformanssi), suunnitellaan ja toteutetaan matkoja. Organisoidaan yhdistystoimintaa. Että monelle fanitoiminta on paikka, jonne otetaan avosylin vastaan silloinkin kun vaikkapa koulussa ei saa osakseen muuta kuin kiusaamista. Vaikka kukkahattuporukka tämän tietäisikin. He kieltäisivät sen arvon. Älkää lukeko.

En halua, että toimittajat lukevat tätä. Heille fanit ovat riistaa, varsinkin kun voidaan laittaa lappu otsaan ”sen-ja-sen fani”. Ja vielä jonkun ”poliisipelaajan” kuva viereen. Tuplavaikutus. Toimittajat eivät arvosta faneja tipan tippaa. Onpa sellaisiakin, joiden mielestä faneja ei kaivattaisi halleissa lainkaan. Toimittajilla on käsitys, että heidän asiantuntemuksensa kärsisi, jos he kirjoittaisivat arvostavasti faneista. Ei. En halua, että toimittajat lukevat tämän ja kertovat twitterissä kuinka he ovat ainakin kerran sanoneet jotain hyvää faneista.

En halua, että fanit lukevat tätä. Fanien ei pitäisi syyllistyä väkivallanteoista, jotka kuitenkin ovat yksittäisiä ja erillisiä tapahtumia – ehkä joskus samat tyypit taustalla, mutta kuitenkin. Eikä kyse ole fanitoiminnasta vaan väkivaltaisesta käyttäytymisestä. On totta, että vahvoja tunteita nostattavat urheilutapahtumat vetävät puoleensa myös väkivaltaan helposti ajautuvia tyyppejä, mutta silti – fanittamisesta ei ole kyse.

En myöskään halua, että pelaajat lukevat tämän. Uskon, että pelaajat nauttivat fanien kannustuksesta ja ihailusta. Pelaajien voimakkaat otteet kaukalossa tai pelikentällä eivät ole syy muualla tapahtuvaan väkivaltaan.

Jos olet lukenut tänne saakka, vaikka en pyytänyt, enkä halunnut, niin toivottavasti mietit, miten väkivaltaa saataisiin vähennettyä. Urheilutapahtumien turvallisuudesta vastaavat tekevät kaikkensa väkivallan vähentämiseksi ja lisää turvatoimia on varmasti luvassa. Mutta voisimmeko me muut yrittää miettiä, miten rakentaisimme elinympäristöämme sellaiseksi, että mahdollisimman harva käyttäisi väkivaltaa? Taloustilanne heikkenee ja ahdistus lisääntyy. Voisimmeko olla ihmisiä toisillemme?

Tämäkin tifo on käsin tehty ja fanien tuntikausien yhteistoiminnan tulos.