Katselin eilen jääkiekkoa. Pari minuuttia ennen pelin loppua tilanne oli 0-1. Johtomaalin tehneen joukkueen pelaaja joutui jäähylle. Alakynnessä oleva otti maalivahdin pois. Peli jatkui kuudella pelaajalla neljää vastaan. Olen usein nähnyt, että sellaisissa tilanteissa syntyy maali. Nyt se olisi tasoittava ja voiton mahdollisuus eläisi myös toiselle joukkueelle.
Sitten näin sen.
Kamera suuntasi vaihtoaitioon. Näin pelaajan, jonka kasvoilta paistoi luovutus. Tiesin, että maalia ei syntyisi. Tiesin, että peli oli heidän osaltaan pelattu. Tiesin sen, koska näin sen tämän yhden pelaajan kasvoilta.
Kaksi minuuttia ylivoimaa. Neljä vastaan kuusi. Ei edes kunnon paikkaa. Paitsi sillä johtavalla joukkueella, joka onnistui sijoittamaan kiekon tyhjään maaliin. 0-2.
Joukkueessa jos yksi luovuttaa, koko joukkue on luovuttanut. Siksi yksilön vastuu on niin suuri ja suurin haaste ja suurin vastuu on vastuu omista ajatuksista, omasta kognitiosta. Siitä, että ei koskaan luovuta. Ei koskaan.
Vince Lombardi sanoi: ”En milloinkaan hävinnyt yhtään peliä. Joskus aika loppui kesken”. Luovuttaa ei saa – ei vaikka peli olisi päättynyt.
Jos kaikki näyttää menevän pieleen – mene mielessäsi hyvän fiiliksen paikkaan ja jatka kuin voitto olisi varma ja sinulla on ratkaisun avaimet. Voita ensin ja pysy voittajana.
Boheeminaisen maailmankirja 