Nopeammin parempiin tuloksiin.

On tapa, jolla pääsee nopeammin ja paremmin tuloksiin kuin perinteisellä ”mitä tehdään seuraavaksi” menetelmällä.

Otan tässä esimerkeiksi jääkiekkoilijan, joka haluaa parantaa luisteluvauhtiaan. Johtajan, joka haluaa kohottaa yrityksensä ihmiset parempaan tuloskuntoon ja puhujan, joka haluaa tehdä vaikutuksen yleisöönsä.

Ajatellaanpa ensin jääkiekkoilijaa, joka haluaa kehittää luistelunopeutta. Perinteinen lajianalyysikeskeinen valmentaja analysoi jääkiekkoilijan luistelutapaa ja liikkeellelähdön alkupotkuja ja antaa suosituksensa miten tehdä paremmin.

Nopeampi tapa on hakea ensin tunne siitä miltä tuntuu luistella nopeammin ja tunne toisenlaisesta, tehokkaammalta tuntuvasta, alkupotkusta. Sen jälkeen luodaan tarkka mielikuva uudesta tavasta ja yhdistetään se aiemmin luotuu tunteeseen. Jos tunne on hyvä, on uusi konsepti oikea.  Sitten harjoitellaan mielikuva toimivaksi. Vasta tämän jälkeen otetaan fysiikka ja motoriikka mukaan, tehdään uusi liikkeellelähtö ja luistelu aiemmin luotuun tunteeseen ja mielikuvaan pohjautuen.

Entäpä johtaja? Uupunut työyhteisö ei jaksa tehdä tulosta, eikä innovoida uusia tuotteita ja tapoja palvella asiakkaita. Perinteisesti johtaja yrittää miettiä mitä pitäisi tehdä ja kutsuu paikalle kouluttajan, joka opettaa tekemään asioita, jotka parantavat prosessia ja vähentävät paineita lopputuloksesta.

Nopeampi ja työyhteisöä elvyttävämpi tapa on, että johtaja tuntee miltä tuntuu olla elinvoimainen ja hienoja tuloksia saavuttava ammattilainen – parempi kuin nyt. Ja miltä tuntuu, kun tuo tunne leviää ympäri organisaatiota ja energia mobilisoituu tavoittelemaan hyvä tuloksia ja innostavaa ilmapiiriä. Sitten johtaja kutsuu kaikki mukaan luomaan mielikuvaa tuollaisesta organisaatiosta ja rakentamaan yhteistä tunnetilaa – kuin sellainen organisaatio olisi jo olemassa ja toiminnassakin. Tästä tilanteesta on paljon helpompi lähteä muutosprosessiin, kuin tilanteesta, jossa todetaan, että ollaanpa tosi ahdistuneita ja jotain tarttis tehrä. Tätä myös Gandhi tarkoitti sanomalla: ”ole itse se muutos, jonka haluat nähdä toisissa”. Tässä on vaikuttavan karisman ydin.

Entäpä puhuja? Kaikkein karmein puhuja on hän, joka ensi alkuun ilmoittaa, että: ”no joo mun kone Zürichistä oli eilen kolme tuntii myöhäss enkä mä ennättäny tähän valmistautuu sillee ku mä olisin halunnu”. Toisin sanoen puhujan tekemät powerpointit eivät tyydyttäneet häntä itseään. Puhumiseen on valmistauduttava kunnolla, se on selvä. Tärkein valmistautuminen on tunne – ole itse se tunne, jonka haluat yleisössäsi nähdä. Käy puheen pääkohdat läpi tuon tunteen vallassa niin monta kertaa, että tiedät, että energiasi palautuu aina oikealle tasolle, jos jännike sattuisi esityksen aikana löystymään.

Tunne → mielikuva   mielikuvaharjoittelu  → fyysinen lanseeraus  fyysinen harjoittelu   uuden tavan omaksuminen

Muutos ei lopulta ole niin vaikeaa. Pulma on vain siinä, että aloitetaan väärästä päästä ja tavoitellaan väärää asiaa. Lopulta muutoksen syy on, että toiminnassa voisi olla hyvä fiilis. Muutoksen hyvään fiilikseen voi tehdä heti ja loppu on asioiden asteittaista toteuttamista. Toisin sanoen rakennetaan kuva lopputuloksesta selkeäksi ja energisoidaan siihen voimakas tunnevetovoima ja aletaan elää lopputuloksen tilassa nähden muutokseen tarvittavat teot rutiininomaisina, part of the winning business, tekoina.

Hyvä fiilis ei tarkoita, että ongelmat pyyhitään piiloon. Se tarkoittaa, että ongelmia tarkastellaan ja haetaan hyvä fiilis niiden tehokkaalle ratkaisemiselle.

Vanha ankea tapa ajatella oppimista on ”täytyy oppia, jotta pärjäisi ja tulisi onnelliseksi”, muutos tulee kun on opittu. Uusi tapa on ”nyt on on hyvä fiilis, miltäköhän tuntuu, kun olen oppinut lisää” eli muutos tapahtuu heti kun on tehnyt oppimispäätöksen. Loppu on vain tekemistä. Tämä on voittamisvalmennuksen ydin – inhimillinen, hyvän olon oppiminen.

Hyvä fiilis on tie loistaviin tuloksiin, siksi voittamisvalmennus on feel good coachingia

Hyvällä fiiliksen avulla voi nousta huipulle, vaikka korkeat paikat pelottaisivat.

2 ajatusta artikkelista “Nopeammin parempiin tuloksiin.

  1. Tämä on ainakin loistavan oloinen tapa tehdä erilailla ja luulen, että myös tehokas, sillä hyvässä fiiliksessä syntyy varmasti parempaa tulosta kuin ”seisovassa vedessa räpiköidessä”. Vaatii vain kovaa itsekuria ja ajattelun laajuutta pysyä tuossa konseptissa. Hyvä kirjoitus ja rohkaisevia näkökulmia kaikille.

    • Kiitos Risto! Ja nimenomaan näin… mielen hyvän fiiliksen ylläpitäminen on suuri haaste ja vaatii todella paljon itsekuria. On niin paljon helpompaa antautua kielteisen ajattelun valtoihin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s