Tulevaisuutta keksimässä

Pääsiäisenä liikkuu mielessä ajatuksia uudesta. Uudistumisesta, uudeksi tulemisesta, luomisesta. Transsendenssistakin – mysteeristä, jota ei voi käsittää. Sitäkin mietin, mikä on ihmisen osa tässä maailmassa, jossa kaikki tuntuu muuttuvan yhä konemaisemmaksi, laskennalliseksi ja säännönmukaiseksi. Puhumattakaan jatkuvasti lisääntyvistä turvallisuusmääräyksistä, jotka pakottavat ihmiset käyttäytymään juuri tietyllä tavalla ja alistumaan erilaisiin tarkastuksiin vaikkapa lentokentillä. Matkustamisen ja löytämisen ilo on muuttunut turistipoluksi ja bussireitiksi nähtävyyden äärelle. Meille vakuutetaan, että jokin pieni patsas jossain kaukana on ihan ”pakko” nähdä. Seikkailu on muuttunut tarkoin reititetyksi matkaksi, joka dokumentoidaan kännykkäkameroilla ja jaetaan Facebookissa ja Pinterestissä.

Ihmisten elinkaari on muuttunut ikäluokiksi ja sukupolviksi. Eläkeiän nostoa mietitään, jotta työikäisten määrää saataisiin nostettua. Mutta kuka kysyy, mitä ihmiset tekevät eläkevuosinaan? Mikä tekee heidät onnellisiksi? Mitä he haluavat?

Kuka enää esittää suuria ajatuksia? Onko tärkeintä, että tekee jotain, jonka voi kirjata kaikille hämmästeltäväksi sosiaaliseen palveluun? Kuka uskaltaa ajatella isosti ja kertoa, että tuonne – TUONNE – ollaan mennossa. Aurinkoiselle kukkulalle, jota silmät jo koskettavat, kuten Rainer Rilke runossaan kauniisti kuvailee.

Menemme seminaareihin kuuntelemaan, josko siellä joku esittäisi jotain suurta. Mutta suuruus on kahlehdittu asemaan, julkisuuteen ja  pönötykseen. Syvällisestä tieteellisestä ajattelusta on tullut akateemista stailausta, jossa mikä tahansa ilmiö käytetään yliopistossa tai korkeakoulussa ja esitetään totuutena valkokaulusrahvaalle korkeaoppineiston sanoin ja tittelein.

Hassu yksityiskohta: katselin netistä IT alan yrittäjien kongressia Amsterdamista. Eräs osallistujista kommentoi ”täällä ei näy äijiä puku-uniformuissa”. Heillä kaikilla oli farkut, t-paita ja rento puvun takki! Meillä on tarve tulla samanlaisiksi.

Olen itse aina ajatellut, että jos oikein uskaltaa ajatella isosti ja sinnikkäästi yrittää niin merkittäviäkin asioita voi tehdä, vaikka ei olisikaan virallista asemaa, suuria resursseja eikä mahdikkaita ystäviä. Mottoni elämässä on ollut: ”jos ei mitään yritä niin mitään ei saa”. Eteenpäin vaikka joskus askeleet ovat niin pieniä, että itsekin epäilee niiden merkitystä. Eteenpäin, vaikka joskus kolmen askeleen jälkeen joutuu ottamaan kaksi taaksepäin. Ylöspäin, vaikka joskus yhden portaan jälkeen putoaa kaksi porrasta alaspäin.

Pääsiäisen aikaan mietin myös siunausta. Suurin siunaus elämässäni ovat rakkaan perheen, äitini ja poikieni, lisäksi ihanat ystävät; sielunsisaret ja -veljet. Miten ihmeessä olen näin onnekas?

Siunausten joukkoon voin lukea myös minulle tulleet tehtävät, jotka antavat oman panoksensa tulevaisuuden rakentamiseen. Niistä rakkain on Swing projekti, jonka avulla opetamme koko maailman laulamaan ja autamme myöhäiskukkijoita saattamaan lahjakkuutensa loistoon. Toinen rakas projekti on BohoBusiness, syksyllä ilmestyvä kirja, jossa Jari Kaivo-ojan kanssa hahmotamme tulevaisuutta, jossa boheemi ihminen voittaa koneet. Vielä tietysti on mainittava työ Keksimön varapuheenjohtajana. Keksijät keksivät tulevaisuutta ihan konkreettisesti, mutta heidän asemansa on heikko järjestelmässä, jossa uniformu on ajatuksia tärkeämpi.

Rilken hengessä jatkaakseni: meidän, minun, on uskallettava antautua sen valtaan, jota emme voi käsittää – sen valtaan, jolla on sisäistä valoa ja joka kutsuu meitä ja vaikka emme saavuttaisi sitä, se tekee meissä työtään. Tämä on tulevaisuuden keksimisen perusta ja ohje. Muu on nykytilan parantamista – tärkeää sekin.

Boheemi Design. Yksityiskohta Kuopion kamariorkesterin Johannes Passiosta Musiikkitalossa.