Kun lapseni olivat pieniä liityin kaksikielisten perheiden yhdistykseen. Toiveeni oli saada tukea kasvattaa aidosti kaksikieliset lapset, sen sijaan, että heistä olisi tullut kaksi toiskielistä lasta.
Yhdistyksessä lähestyttiin asiaa todella syvällisesti. Pohdittiin, onko oikein käyttää finlandismeja, eli suomen kielestä ruotsalaistettuja sanoja kuten: kurabyxor, halare tai länkkare. Omaan suuhuni ei millään sopinut käyttää sanaa ”overall”, joten meillä jatkettiin halare linjalla. Yhdistys sai jäädä, sillä en sopeutunut heidän kielikasvatukselliseen filosofiaansa.
Oikeastaan tuosta yhdityksestä jäi opettajalle (siis minulle) pelko puhua lasten kasvatuksesta oman opetusnäkemykseni näkökulmasta. Kun kirjoitin kirjaani painotin usein, että olen kirjoittamassa kirjaa aikuisille – kun kerron työstäni, korostan aikuiskasvatuksen merkitystä. En ole juurikaan uskaltanut puhua lapsista, sillä pelkäsin, että kurapöksy tädit hyökkäävät kimppuuni.
Joskus serendipiteetti muuttaa elämän suuntaa myös ammatillisesti. Ensin otti yhteyttä Meidän Perhe -lehti ja pyysi kommenttia aiheesta lapset ja voittamisen taito sitten MTV3 samasta aiheesta liittyen käynnissä olevaan jalkapalloturnaukseen Helsinki Cupiin.
Maikkaria varten sitten päätin rohkaistua ja kirjoittaa artikkelin Lapset, vanhemmat ja valmentautuminen voittamaan. Siinä olenkin suurinpiirtein esittänyt sen, mikä mielestäni on erilaista aikuisten ja lasten valmentamisessa.
Vai onko sittenkään? Mitä mieltä sinä olet?
Boheeminaisen maailmankirja 