Start-upista suuruuteen

Olen seurannut jääkiekkojoukkue Jokereita lähes kolmekymmentä vuotta. Erityisen aktiivisesti ja läheltä seurasin joukkuetta kausina 2001-2004 kun kirjoitin kirjaani ja sain siihen liittyen tärkeää tietoa toimimalla fanilehden toimittajana. En näet uskonut, että kirjailijana tai tutkijana olisin saanut mitään merkittävää irti pelaajista tai valmentajista. Tuona aikana tuli nähtyä kolmattasataa peliä ja moniaita harjoituksia. Minulla oli myös ilo tutustua organisaatioon ja ihmisiin toimistossa.

Kaudella 2002 Jokerit voitti mestaruuden. Mikä olikin kirjani kannalta aivan superjuttu – from zero to hero tarina parhaimmillaan. Jokerit nimittäin hävisi runkosarjan kuusi viimeistä peliä, mutta nousi mestariksi. Siihen aikaan HPK Hämeenlinnasta pelasi ”liigan iloisinta hyökkäyspeliä” ja ennalta ajateltiin, että HPK on vaikea voittaa. Jokerit kuitenkin voitti Hämeen ritarit ja loppu on historiaa.

Sen jälkeen Jokereille ei ole tippunut mestaruuksia, eikä pelikään (kaikella kunnioituksella fanittamaani joukkuetta kohtaan) ole ollut kovin voittoisaa vaikka hopeisia mitaleita on tainnut tulla parikin.

Samasta ongelmasta kärsivät muutkin jääkiekon suurorganisaatiot Kärpät, Tappara, TPS ja HIFK (kiitos loistavasta sarjasta ja onnea jatkopeleihin) resursseja ja osaamista olisi, mutta voittoja ei tule.

Yritysmaailman kingejä ovat tällä hetkellä start-upit. Niiden perustaminen on seksikästä ja niiltä odotetaan paljon. Ne ovat tulevaisuuden kasvuyrityksiä. Niissä on intoa, talkoohenkeä ja uskoa omaan työhön.

Eräs start-up yrittäjä sanoi minulle odottavansa sitä aikaa, kun kassavirta on säännöllistä, riittävän suurta ja organisaatio on stabiloitunut. Ja että kesälomat ja muut pyörivät normaalisti ja että on ihmisiä tekemään erilaisia asioita. Ettei itse tarvitse tehdä kaikkea.

Kun start-up vaiheesta siirrytään suuruuden ekonomiaan, niin valitettavan usein se voitontahto ja onnistumisten riemu, joka oli leimallista kasvuaikana, katoaa. Ihmiset alkavat nojautua organisaatioon ja vaatia siltä ja sen johtajilta palveluksia ja jos nuo palvelukset eivät toimi, niin motivaatiotaso laskee välittömästi. Pahimmassa tapauksessa noista start-up ajan sankareista tulee suuryhtiön kiusankappaleita ja työyhteisön ilmapiiri sävyttyy kyräilyllä, vihjailuilla ja tiedon panttaamisella.

Mikä neuvoksi, niin jääkiekon, kuin muunkin yritysmaailman etabloituneille organisaatioille – vaikkapa Nokialle?

Niin kipeältä kuin se tuntuu, niin antakaa vastuun olla sillä, joka tehtävän tekee. Älkää suostuko vastaanottamaan toisten apinoita *) harteillenne.  Jos ihminen ei ole kokonaisvastuussa tekemisestään niin hän ei myöskään voi kokea voiton riemua eikä arvostaa toisten tekemistä. On turhaa puhua organisaatioiden madaltamisesta niin kauan kuin joku muu sitoo hokkarinnyörisi.

Tiimit ja yhteisöt eivät voi onnistua kokonaisuuksina, jos yksilöt eivät yksilöinä ota vastuuta niiden onnistumisista. Tiimi ei ole ”joku muu tekee” tai ”kai asia jotenkin tiimissä hoituu” kokonaisuus. Tiimi on osaavien, oppivien ja onnistumiseen pyrkivien yksilöiden ryhmä, jossa jokainen antaa voittamis-ja osaamisvoimansa yhteisön palvelukseen ja haluaa nähdä koko porukan voittavan ja itsensä siinä mukana.

Jokainen, joka käskee unohtaa itsensä ja toimia ryhmän hyväksi on väärässä. Homma toimii niin päin, että ryhmä toimii yhdessä ja tekemisen flowssa muu unohtuu.

Vielä kolmas asia. Ennen aikaan ihmiset joutuivat ammateissaan valmistamaan myös työkalunsa. Kalastaja kutoi omat verkkonsa ja seppä takoi alasimensa. Start-up vaiheessakin näin on. Uskomattomalla kekseliäisyydellä haalitaan kasaan toimiva setti, jotta taas seuraava steppi saadaan toteutettua. Kun aletaan siirtyä kohti etabloitumista kekseliäisyys vaihtuu valmiin odotukseen ja selitysaihiot alkavat kehittyä: ”mä en voinu ku lamppuasentaja ei tullukkaa”.

Valmistaminen ja työkalujen tekeminen ovat osa voittamisvalmentautumista. Se on meditaatiota, joka rakentaa voiman onnistua haasteissa. Se on se innostuksen virta, joka pitää kekseliäisyyden vireänä. Sitä ei pitäisi viedä ihmisiltä pois.

Me kaikki tarvitsemme toisiamme ja toistemme tukea. Joskus tarvitaan joku ihminen joka antaa tarvittavan sysäyksen, että pääsee uuteen alkuun. Mutta tuki ei saa olla sitä, että vastuu ja ilo onnistumisesta viedään pois. Silloin ihminen on hukassa.

*) Managers must be careful not to pick up other people’s monkeys.  When they do, they broadcast the message that the employees lack the skills to care for and feed the monkeys themselves.  Managers who grab monkeys off their people’s backs often kill employee initiative, and everyone is left waiting for the boss to “make the next move.”