Babcock wants win, not miracles
Helmikuussa 2010 olympialaisten jääkiekon kultaa voitti isäntämaa Kanada. Joukkuetta valmensi Mike Babcock, intohimoinen kanadalainen jääkiekkomies. Palattuaan voittoisalta Vancouverin matkalta takaisin Detroitiin RedWingsien valmennukseen hän sanoi haastattelussa, että ainoa, mitä hän punasiivilleen haluaa on mahdollisuus, opportunity.
Harva joutuu astumaan niin suuriin saappaisiin kuin Babcock hänen tullessaan Detroitiin, tai pitäisikö sanoa pikkutakkiin? Legendaarinen Scotty Bowman ennätti valmentaa Detroit Redwingsejä lähes kymmenen vuotta ja viedä joukkueen play-offeihin yhdeksän ja finaaleihin neljä kertaa, joista saldona oli himoittu Stanley Cup – kolmesti. Yhteensä Bowmanin valmentama joukkue voitti Stanley Cupin yhdeksästi. Bowmanin arvostusta kuvastaa Toronto Maple Leafsin johtajan Cliff Fletcherin lausahdus:
”Kun kiekko on jäässä niin en tiedä ketään, joka voisi ottaa vaihtoaition paremmin haltuun kuin Scott. Hän on aina pari, kolme askelta vastustajaa edellä. Pelaajat tietävät, että heidän ei tarvitse muuta kuin pelata yhtä hyvin kuin vastustaja. Scotty hoitaa loput.”
Detroit ei ole ehkä vieläkään täysin toipunut valmentajan vaihdoksesta, mutta jos joku niin Mike Babcock on se, joka nuo Bowmanin valtaisat hokkarit voi täyttää.
Mike Babcock on ensimmäinen valmentaja, joka on voittanut jääkiekon supertriplan: Olympiakultaa, maailmanmestaruuden ja Stanley Cupin. Hänen urallaan jääkiekkoilijana ja valmentajana voittoja on niin paljon, että häntä on helppo kutsua voittajasankariksi.
Monen suuren voittajan tavoin Babcockin mielestä yksi asia on muita tärkeämpi, se on se, joka alkaa W:llä – Work. Työ. Voittamiseen ei ole oikotietä, vaikka Babcock sanookin olleensa usein erittäin onnekas. Kova työ on kuitenkin tie voittoon ja kovan työn tekijää onnikin potkaisee.
Kiekon hallinta on yksi Babcockin keskeisiä teemoja. Kiekkoa hallitseva joukkue voittaa. Hän sanoo, että hänellä ei oikeastaan ole sen kummallisempaa filosofiaa, mutta mielenkiintoisella tavalla kiekon hallinta kasvaa kun joukkueen taidot lisääntyvät. Sitten Babcock puhuu oppimisesta, eikä niinkään joukkueen oppimisesta vaan omastaan. En ole päässyt esittämään Babcockille kysymyksiä, mutta luulen, että hän olisi samaa mieltä kanssani voittavien aloitteiden (WinHoc) taktiikasta – siitä, että omalla aloitteellisuudella johtaa pelin joukkueen vahvuuksien suuntaiseksi ja sitä kautta pitää kiekon hallinnan itsellään.
”Minulle tämä on kasvava prosessi. Opin jatkuvasti valmentamisesta ja erityisesti opin hyviltä pelaajilta. Yritän parantaa peliä luovuudella ja ottamalla oppia heiltä, jotka ovat parhaita” (Redwings haastattelu)
Miksi itse ihailen Babcockia? Siitä syystä, että Babcock on valmentaja, joka auttaa pelaajia kasvamaan voittajiksi ja voittajia yhä paremmiksi. Hän on erinomainen valmentaja joukkueelle, jossa on paljon osaamista ja lahjakkuutta. Esimerkiksi Olympiajoukkueelle. Olisiko kotoisilla koutseillamme tästä jotakin opittavaa? Suomalaiseen kulttuuriin nimittäin ei kuulu voittamiseen kasvaminen, voittajaksi valmentaminen eikä voittajista yhä paremmaksi kehittäminen. Meillä panostetaan prosessin laatuun, ei valmennettavien kohottamiseen. Kannattaa muistaa, että prosessit ja osaamiset eivät voita – ihmiset voittavat.
”Mike Babcockin valmennuksessa olemme tulleet paremmiksi ja paremmiksi.” Niklas Lidström, puolustaja Detroit RedWings
Olen kuullut sanottavan, että Babcock on opettava valmentaja ja että suurin uhka on, että joukkue alkaa pelata robottimaisesti. Uskoisin kuitenkin, että huomion kiinnittäminen jokaisen pelaajan vahvuuksiin ja pelisysteemin rakentaminen mahdollisimman yksinkertaiseksi mahdollistaa luovan ja yksilöllisiä taitoja hyödyntävän pelin. Babcock on oivaltanut, että kyse on lopulta ihmisistä.
Anaheim Mighty Ducks joukkueen veteraanihyökkääjä Steve Thomas sanoo entisestä valmentajastaan, että Mike kuuntelee, hänen ovensa on auki ja hän on joustava. Sanalla sanoen: inhimillinen.
Yksi asia, Thomas sanoo, mistä Mike ei jousta on: ”Don’t work hard and you’re out.”
Ainoa, minkä haluan Detroit RedWingseille on mahdollisuus – tilaisuus, sanoi Babcock. Kuulostaa siltä, että hän tunsi Abraham Lincolnin sanonnan: ”Opettelen ja valmistaudun ja jonain päivänä tilaisuuteni koittaa.” Voittaminen on valmistautumisen taitoa. Viisas valmentaja tietää, että myös voittamista on opittava ja opetettava ja valmentaa joukkue johdonmukaisesti voittamaan. Kovan työn kautta, siten, että kun tilaisuus viimein koittaa niin voi antautua nauttimaan suorituksesta ja omien vahvuuksien ja luovuuden riemujuhlasta.
”Winning is the one thing they cannot take away from you.” – Mike Babcock
Jutun otsikko Vancouver Now.
Boheeminaisen maailmankirja 
Hei, Cristina,
Ihmettelen suuresti sitä, kun viidenkertainen Stanley-cup voittaja ESA TIKKANEN ei mahdu mihinkään ylemmän sarjatason joukkueen valmentajaksi, puhumattakaan maajoukkue-tiimistä, vaan hän valmestaa Joensuussa jokipoikia! Ja kuitenkin hänen tähtäimenään on NHL-valmentaja jossain joukkueessa. Olisiko Jari Kurrilla mitään tekemistä ex-seurakaverinsa, (EDMONTON OILERS), kanssa mitään tekemistä. Minusta ESA TIKKASELLA on tarpeeksi näyttöjä jo jääkiekkoilijana, ja maa-joukkueen valmennusporras olisi hänen paikkansa?
Morjes Pentti!
Pelaaminen ja valmentaminen ovat kaksi niin erilaista maailmaa, ettei hyvä pelaaja välttämättä ole hyvä valmentaja. Toivottavasti Tikkasesta vielä tulee NHL-valmentaja ja on hienoa, että miehellä on kovat tavoitteet. Tällä hetkellä hänelle on käsittääkseni kertynyt valmennuskokemusta Norjan ja Etelä-Korean pääsarjoista ja uskoisin, että hänen on annettava vielä kovia näyttöjä Mestiksessä ennen kuin SM-liigan portit aukeavat.
On myös mahdollista, että joku valmentaja on Tikkasta sopivampi SM-liigaan, kun taas Tikkanen olisi kyseistä herraa sopivampi valmentaja Pohjois-Amerikkaan.
Myös maajoukkueen valmennusportaassa on roolitus tärkeässä osassa. Ilmeisesti tällä hetkellä löytyy sopivampi henkilö rooliin, jossa Tikkanen olisi parhaimmillaan. Toinen keskustelun aihe onkin kritiikkiä herättänyt Jääkiekkoliiton toiminta..
Päivitysilmoitus: Tweets that mention Voittajasankareita Osa 1/4: Mike Babcock | Renessanssinaisen maailmankirja -- Topsy.com
Moi, Antti,
Niin, maajoukkue-kuviot ovat minunkin mielestäni ”liikaa” holof of flame”
systeemin alla, ja vielä suomessa?, eli onko meillä oikea arvostus jääkiekkoon vai holof:iin ja sen johtomiehiin? Vai mikä tässä mättää? henkilökohtaiset suhteet? Kemiat? En tiedä, mutta johdon olisi aika muuttua, uusiutua, ainakin sieltä vanhemmasta päästä, sillä meillä on nälkäisiä, nuorempa ammattinsa taitavia miehiä johtotehtäviin?, vai onko?
Pakko sanoa tähän, että yksikään suomalainen valmentaja ei yllä ajattelultaan, saavutuksiltaan eikä toimminaltaan Babcockin tai Bowmanin tasolle. Jotta niin kävisi tarvitaan täydellinen paradigman muutos ja usko, että niin kävisi pienenee päivä päivältä.
Eli lyhyesti: aivan sama kuka valmentaa – tulokset pysyvät samoina. Suomea ei auttaisi vaikka huippuvalmentajat tulisivat tänne. Ensinnäkään täällä ei ymmärrettäisi mitä he sanovat ja toiseksi vanhan paradigman täydellinen jumittuminen valmennuskognitioon estää kaiken toisenlaisen ajattelun sisäistymisen tehokkaasti.
Lasse Virén on sanonut, että juoksijan tulee rakastaa harjoittelua. Tämä sanonta on yhtäpitävä Abraham Lincolnin sanonnan: “Opettelen ja valmistaudun ja jonain päivänä tilaisuuteni koittaa” kanssa (sitaatti edellisestä tekstistä).
Anaheim Mighty Ducks joukkueen veteraanihyökkääjä SteveThomas on sanonut, mistä Mike Babcocke ei anna myönnytyksiä (sitaatti edellisestä tekstistä): “Don’t work hard and you’re out (Jos et harjoittele, olet mennyttä aikaa”).
Se että harjoittelee, ei riitä, on lisäksi harjoiteltava oikeita asioita. Tästäkin huolimatta, jatketaan harjoituksia.