Olen kauan halunnut kirjoittaa rohkeudesta. Mieltäni on askarruttanut minkälainen näkökulma auttaisi ihmisiä kasvattamaan rohkeutta itsessään. Itse olen usein kokenut niin, että neuvot ”anna mennä” tai ”ota riskejä” eivät omalla kohdallani ole toimivia. Henkilökohtaisesti minua on eniten auttanut neuvo mennä pelkäämääni asiaa kohti, mutta sekään ei kaikkeen sovi, pelolla ja epävarmuudella ei aina ole selkeää osoitetta.
Mistä siis ajatuksia aiheeseen, jota pidän erittäin tärkeänä, jos haluaa kehittää voittamisen kykyä itsessään? Vastauksia sain rapakon takaa tulleelta henkilöltä, joka on sekä huipputason ammattilainen omalla alueellaan että hieno ihminen ja hyvä ystävä.
Dallasissa asuva ja yritystään Tellus Internationalia vetävä Petri I. Salonen, kauppatieteen tohtori, ohjelmistoteollisuuden ammattilainen, verkostotalouden guru ja kirjailijakolleega vietti pari viikkoa Suomessa ja minulla oli suuri ilo saada tutustua hänen ajatteluunsa. Olin jo aiemmin lukenut hänen kirjansa Onnistu suuressa maailmassa ja Rohkeasti maailmalle joten tiesin, että hänellä on tietoa miten voi rohkeasti onnistua ajassa, jossa rajojen ylittäminen on päivä päivältä yhä tärkeämpää.
Petri, olet kirjoittanut rohkeudesta. Mistä tiedät, että olet rohkea?
Näyttö omasta rohkeudestani on, että joudun tilanteisiin, jossa täytyy tehdä vaikeita päätöksiä. Ajaudun sinne, minne yleensä ei ajauduta ja käyn asiat rohkeasti läpi. Muuttoni Yhdysvaltoihin on hyvä esimerkki itseni viemisestä tilanteeseen, jossa minun oli tehtävä päätös ja kohdattava rohkeasti eteeni tulevat haasteet .
Toinen asia mistä tiedän, että olen rohkea, on tapani kohdata elämä tässä ja nyt. En halua rakentaa elämän kulisseja ja jäädä hiirulaiseksi niiden sisälle. Tarkistan säännöllisin väliajoin, että asiat ovat niin kuin haluan niiden olevan ja jos niin ei ole, täytyy tehdä muutos.
Miksi muutos pelottaa ihmisiä? Mitkä ovat mielestäsi tärkeimmät esteet suuren haasteen kohtaamisen tiellä?
Olen itseni ja muidenkin kokemuksista oppinut, että ulkopuolisten sidosryhmien paine, odotukset epäonnistumisista, on pahin este. Kun lähdin Yhdysvaltoihin minulle sanottiin muun muassa: ”tuu sitten takas ku epäonnistut”. Jos antaa tällaisten asioiden vaikuttaa itseensä niin ei uskalla tehdä sitä, mitä oma sydän sanoo.
Olen opettanut omalle pojalleni, että on tärkeää, ettei kavenna ja rajaa omia mahdollisuuksiaan ”don’t limit your options”, sanon hänelle. Tämän minulle opetti oma isäni Seppo Salonen. Olen pitänyt sitä oman elämäni ohjenuorana ja haluan jättää sen perinnöksi myös lapsilleni.
Suomalaiset ovat kyllä osaavia ja kaikkea, mutta liian helposti heittäydytään laatikkoon, jossa lukee, että jostain syystä ei voi ottaa rohkeita askelia. Liian usein käy myös niin, että kansainvälisyyttä kokeillaan menemällä lähelle, vaikkapa Norjan markkinoille, vaikka muualla olisi paremmat mahdollisuudet. Sitten kun Norjassa epäonnistutaan tullaan maitojunalla takaisin ja kuunnellaan kun joku sanoo: ”mitä minä sanoin”, eikä enää uskalleta tehdä uutta yritystä.
Miten kollektiivinen pelko näkyy yrityksissä vai onko sellaista? Onko yritys yhtä rohkea kuin sen johto?
Pelokas yritys on iso syöpä. Valitettavasti sellaisia on ja täytyy sanoa, että se on täysin johdon syytä. Pelokas johto johtaa pelolla ja lamauttaa henkilöstön hiirulaisiksi. Olen näille yrityksille opettanut, että tehkää hyviä päätöksiä, älkää pelätkö ryssimistä. Vasta jos kolmannen kerran epäonnistutte samassa asiassa, voitte alkaa epäillä älykkyyttänne! Ikävä kyllä useimmiten on niin, että pelokasta ja pelolla johtavaa johtajaa ei voi opettaa, ihmisen luonne on sitä mitä se on. Pelkojohtajan tilalle on parasta etsiä uusi, ihmisten rohkeutta, osaamista ja luovuutta kohottava johtaja.
Jos sinun pitäisi sanoa yksi ainoa asia rohkeudesta niin mikä se olisi?
Rohkeus määrittää elämäsi laadun. Jos et ole rohkea voit istuskella hiirulaisena laatikossa ja sinulta jää elämättä elämä koko upeudessaan ja kirjossaan.
Anna minulle henkilökohtainen neuvo. Haluaisin kovin tehdä loistavaa kansainvälistä uraa, mutta jumitan täällä Suomessa. Selitän, että en ole vielä valmis. Mutta mikä on totuus ja miten voin hypätä korkean rimani yli?
Päätöksenteko on rohkeutta. Neuvoni sinulle ja kaikille on:
Tee henkinen päätös, silloin alitajuntasi alkaa työskennellä puolestasi. Alat havainnoida asioita, jotka tukevat ja edistävät päätöstäsi. Pönkitä päätöstäsi puhumalla siitä. Kerro tarinaasti ja löydät ihmisiä, jotka auttavat sinua.
Päätökseen kuuluu aina steppien ottaminen, vaiheittain eteneminen. Onnistumisetkin seuraavat toisiaan. Korostan vielä, että on tärkeää uskoa itse itseensä eikä kuunnella ihmisiä, jotka sanovat että ”pyh, ei siitä mitään tule”.
Hyvät ystävät, läheiset ihmiset ja keskustelukumppanit ovat tärkeitä rohkean elämän polulla. Minulle tärkeä tuki on vaimoni Rita. Rita on termostaatti, joka auttaa kääntämään oikean vaihteen päälle silloin kun rohkeus pistää kierrokset liian korkeiksi.
Lopuksi vielä. Puhut paljon Influence Intelligencesta, heikoista linkeistä ja muista asioista, jotka liittyvät niin kutsuttuun sosiaaliseen mediaan. Onko some-maailma tuonut uusia tarpeita olla rohkea? Minkälaisia?
Näkisin, että sosiaaliselle medialle tai miksi sitä halutaankaan kutsua ei ole vaihtoehtoa. Siellä pitää olla mukana. Ja kyllä! Some vaatii uudenlaista rohkeutta. Uusi tapa uskaltaa liittyy ehkä eniten juuri heikkoihin lenkkeihin, joista Richard Koch ja Greg Lockwood puhuvat kirjassaan SuperConnect . He sanovat, että itse asiassa heikot linkit, satunnaiset tapaamiset tai ohimenevät tapahtumat merkitsevät eniten. Sosiaalisessa mediassa näitä heikkoja linkkejä muodostuu päivittäin ja vaatii suurta rohkeutta heittäytyä mukaan ja muodostaa heikoista linkeistä vahvoja mahdollisuuksia.
Verkossa korostuu ihmisen sosiaalinen kyvykkyys, mutta tärkeimpänä pidän sitä, että fyysinen minä ja sosiaalinen minä ovat yksi yhteen. Eri roolin omaksuminen verkossa ei kanna pitkälle. Luottamus on kuitenkin yksi yhteisten päämäärien toteuttamisen tärkeimmistä ominaisuuksista.
Haluan vielä sanoa, että iän myötä rohkeus vähenee, vaikka toisaalta kyvykkyys kohdata haasteita on kasvanut. Omalta kohdaltani pidän tärkeänä ylläpitää ja ottaa uusia haasteita. Esimerkiksi nyt minulla on tavoitteena saada pitää oma kansainväliseen yrittäjyyteen liittyvä kurssi jossain yliopistossa tai/ja korkeakoulussa. Se ei vielä ole toteutunut, mutta koen jo mahdollisuuden ilmapiiriä ympärilläni.
Kiitos Petri! Petrin kirjat lukeneena voin todella lämpimästi suositella niitä. Kirjoista löytyy itse koettua tietoa kansainvälistymisestä ja yrittämisestä hienolla tavalla tarjoiltuna – ymmärrettävästi ja innostavasti.
Petrin blogi
Loistava!
Mikä kiinnostava aihe: rohkeus! Rohkeutta työssä, rohkeutta siviilielämässä, rohkeutta yksin tai yhdessä – teema on ollut itselleni hyvinkin ajankohtainen viimeiset kolme vuotta. Monta suurta päätöstä tehty, ja rohkeutta siinä on tarvittu! Petrin sanat siis osuivat ja upposivat. Myös Petrin asenne ja lähestymiskulma ovat timanttia, kuten on mieskin (kun sattumoisin hänet henkilökohtaisesti tunnen!)
Mielessäni en voi olla miettimättä minkälaista yhteistyötä te kaksi kirjailijaa, Cristina & Petri, saisitte aikaan? Siinä voisi syntyä suomalaista bisneskirjahistoriaa.
Kiitos, Cristina!
Minulla on ilo ja kunnia tuntea sekä sinut Cristina että Petri, ja SuperConnect kiinnostaa nyt entistäkin enemmän. Olen miettinyt verkostoitumisesta puhuttaessa sitä, mistä tietää sen todellisen arvon, tai miten välttyä negatiivisilta seuraukslta, ja juuri kun tapasin teidät kaksi vielä yhtä aikaa, ymmärsin, että ihmisten merkityksellisyys kulkee heidän mukanaan, mutta se alkaa jakaantumaan kuin veri suonissa, kun itse omalla päätöksellään pumppaa sen vauhtiin. Läsnäolevat ihmiset voivat tehdä uskomattomia asioita, verkossakin, ja arvokas hetki voi olla vaikka aamukahvit torilla, vaikka mitään konkreettista siitä ei heti synny. Nyt seuraavaksi on luettavanani Rohkeasti maailmalle. Rohkeus on ehkä arvokkain lahja minkä voi lapsilleen antaa, ja mietin tuota Petrin sanomaa ’rohkeus vähenee iän myötä’. Ja pyydän jo salaa mielessäni kuten joskus vuosia sitten: Give me mission impossible! 🙂
Moikka Cristina,
Kiitos mahtavasta keskustelusta ja minulla alkoi pyörimään kirjajutut päässä kuten Riitta toteaa… Winning Helix aihe-alueet ja Rohkeasti maailmalle linkittyvät mukavasti ja tästä on hyvä jatkaa miettimistä ja kehittämistä… Aamusta lähdenkin kotiin Dallasiin, 19 päivää on takana reissua tällä kertaa!
En ole kyllä ihan hetkeen lukenut yhtä kiinnostavaa, innostavaa ja antoisaa blogipostausta! Niin suomeksi kuin englanniksikaan.
”Suomalaiset ovat kyllä osaavia ja kaikkea, mutta liian helposti heittäydytään laatikkoon, jossa lukee, että jostain syystä ei voi ottaa rohkeita askelia.”
Olen tässä aivan samaa mieltä Petrin kanssa. Niin kuin hänen teksteistäänkin huokuu, minusta isoja asioita tehdessä on tärkeintä pitää mielessä kysymys: ”Mikä on pahinta, mitä voisi sattua?”. Jos se ”pahin juttu” on sellainen, jonka kanssa pystyy elämään ilman pitempi aikaisia ongelmia niin antaa mennä!
Pelkoja on monenlaisia, mutta olen aivan vakuuttunut, että ken rohkenee niitä poistaa, on voittaja. Kaikilla on niitä ja tulee olemaan, mutta jos ei halua edes valita omia pelkojaan niin kannattaa antaa olla. Et tule saavuttamaan mitään.
Petri lähti isoon maahan, jossa menestyminen oli epävarmaa. Katsokaa häntä nyt!
Cristina muka jumittaa Suomessa, mutta hän hän vastikään kävi Tanskassa saakka puhumassa yli kahdelle sadalle ihmisille. Eikö se ole pelkojen voittamista? Rohkeaa sanon minä.
Itsekin aion puhua entistä enemmän päätavoitteestani eli passiivisen tulon ansaitsemisesta. Rehellisesti sanottuna haluan ansaita rahaa tekemättä lähes yhtään mitään. Haluan matkustaa ystäväni Juha Liikalan luo Ouluun keskustelemaan tavoitteen saavuttamisesta. Ja tekemään myös asialle jotain.
Jaakko Halmetojan ja Marko Kaarton videoitu keskustelu sopii aivan loistavasti Petrin tiivistämään kappaleeseen:
”Tee henkinen päätös, silloin alitajuntasi alkaa työskennellä puolestasi. Alat havainnoida asioita, jotka tukevat ja edistävät päätöstäsi. Pönkitä päätöstäsi puhumalla siitä. Kerro tarinaasti ja löydät ihmisiä, jotka auttavat sinua.i ottaa rohkeita askelia.”
http://www.jaakkohalmetoja.com/fi/?p=742
Mielenkiintoista tekstiä, kiitokset siitä sekä Cristinalle että Petrille! Yksi asia nousi kuitenkin silmään:
”Ikävä kyllä useimmiten on niin, että pelokasta ja pelolla johtavaa johtajaa ei voi opettaa, ihmisen luonne on sitä mitä se on.”
Tästä joudun esittämään eriävän mielipiteen. 🙂
Kyllä, rohkeus (tai pelkuruus) on osa ihmisen luonnetta, mutta luonnettaan voi muuttaa. Teemme sitä jatkuvasti. Ehkä Petrikään ei aina ole ollut yhtä rohkea? (Ehkä on.) Toiset ovat rämäpäisempiä kuin toiset, tämä vaikuttaisi olevan pysyvämpi ominaisuus, mutta luonne (rohkeus, itsehillintä, suurisieluisuus, jne) on treenattavissa.
Saattaa hyvin olla, että Petri tarkoitti rohkeaksi haluavan pelkurin edessä olevan paljon raskasta työtä ja näinhän se on. Harva haluaa lopulta muuttua (kasvaa), ja tästä joukosta harva jaksaa loppuun asti, siihen asti että voi sanoa nousseensa pelkuruudesta rohkeuteen.
Yritä siinä sitten myydä luonteenjalostamiskoulutusta! 🙂 Ihmiset haluavat nopeita tuloksia helposti ja meillä on tarjota vain järkyttävän työlästä, pitkäkestoista prosessia, tod näk haastavinta johtajuuskouluista, mihin ihmiset koskaan tulevat osallistumaan. 🙂
Suuret muutokset ihmisen luonteessa ovat siis työläitä, mutta mahdollisia.
Wov Chrisse ja Petri, harvemmin muuten puhutaan julkisesti tästä asiasta. Rohkeus elää ja elää nimenomaan omaa elämää on meille suomalaisille joitakin loistavia poikkeuksia huomioonottamatta jostain syystä hyvin vaikeaa, ainakin mitä olen itse kohta 50 vuotta täällä telluksella huomioinut ympäröivästä maailmastani. Itse tein rohkeita ratkaisuja 20:n korvilla, kun eteeni tuli yllättäen vaikea selkäleikkaus(välilevyn pullistuma 22v.) ja piti päättää, että mitä sitten leikkauksen jälkeen tapahtuu, koska ei ollut varmuutta leikkauksen onnistuvuudesta täysin.
No kaikki meni loistavasti ja jopa ko. leikannnut kirurgikin ihmetteli toipumiseni nopeutta. Olin sitä ennen käynyt Savonlinnan ammatillisen aikuisopiston matkailulinjakoulun(1 v.) joten minulla oli jo ainakin 1 toiveammatti taskussani:)
Kun toivuin leikkauksestani, tein aika yllättävän ratkaisun ainakin perheeni ja ystävieni silmissä, päätin pakata kimpsut ja kampsut ja suunnata kohti pääkaupunkia Helsinkiä(asuin silloin Mikkelissä) ilman, että minulla oli asuntoa tai työpaikkaa tiedossa, mutta kuitenkin luottaen omiin kykyihini ja tiedostaen tilanteen, että ”yrittänyttä ei laiteta” lähdin hyvän ystäväni kanssa Helsinkiin kaikkineni vähäisine tavaroineni, (joka asui jo Käpylässä ja toimi opettajana siellä.) Ensimmäisenä päivänä sain 2 työtarjousta(joista toinen oli Hotelli Kalastajatorpalle piccoloksi) ja 2 vuokra-asunto mahdollisuutta,joista toinen oli erittäin viehättävältä yksinhuoltaja-äidiltä ja lukioluokka-ystäväni tädiltä Merihaasta:)
Sen jälkeinen tarina onkin sitten jo historiaa asuttuani pääkaupunkiseudulla useimmissa kämpissä ja tehden aika monen moista työtä välillä kahtakin yhtä-aikaa:)
Olen siis siitä lähtien viettänyt 27 vuotta täällä ja löytänyt myös ihanan kumppanin vierelleni, jonka kanssa olemme kolunneet erinlaisia elämänpolkuja jo +20 vuotta!
Pahoitteluni vähän pitkästä stoorista, mutta halusin vain omalla esimerkilläni kertoa, että uskoen itseensä ja omiin mahdollisuuksiin, niin elämä voi yllättää miten milloinkin, mutta omalla kohdallani mitä mieluiten:)
Päivitysilmoitus: Have the cost-cutting gone too far and are companies failing to retain talented people in mergers & acquisitions?
kiva artikkeli, oli mukava lukea