Urheilun probleemi Suomessa

Monet suuret valmentajat korostavat voittamisen merkitystä. Näin teki myös vastikään edesmennyt George Steinbrenner, Yankeesien valmentaja, joka mm. totesi voittamisen olevan tärkeintä, heti hengittämisen jälkeen. Amerikkalaisilta olen myös kuullut, että ammattimainen urheilu on ”winning business” – urheilun tarkoitus on voittaminen.

Olen tätä asiaa usein yrittänyt selittää urheiluihmisille täällä koto-Suomessa. Aika huonolla menestyksellä, sillä voittaminen on jo lähtökohtaisesti suomalaisille vastenmielinen asia. Täällä halutaan korostaa prosessin merkitystä. Pelätään, jos valmennusta lähestytään voittamisen kautta niin kasvaa itsekkäitä ja epäurheilullisia ihmisiä ja urheilijoita. Ajatellaan, että hyvä prosessi tuottaa kyllä valmiudet huippusuoritukseen ja sitten täytyy vain katsoa, mihin se riittää.

Olin jo aika turtunut selittämään, miten voittaminen tuo lisää intoa prosessiin ja miten monet kuitenkin haluavat voittaa ja pitävät omaa voitontahtoaan tärkeänä syynä ylipäätään urheilla ammattimaisesti. En mielestäni enää keksinyt uusia argumentteja voittavan urheilun puolesta. Mutta sitten…

Syyskuun alkupäivien iloksi tapasin Rami Kankaan, äärettömän mielenkiintoisen ja laaja-alaisen ajattelijan ja viestinnän ammattilaisen, joka tekee päivätyönsä Nikolassa. Yhteistä meille oli kaiken muun lisäksi myös musiikki. Rami on entinen ammattiviulisti.

Kerroin hänelle työstäni voittamisen ja oppimisen parissa. Rami kommentoi välittömästi:  ”Tuo voittaminen voi olla Suomessa aika vaikea asia. Meille suomalaisille on niin mukavaa tulla toiseksi. Mieti vaikka Newsweekin juttua! Heti kun meidät rankattiin ykköseksi aloimme etsiä virhettä, jotta voisimme olla kakkosia.” Tämän jälkeen Rami kertoi opiskeluvuosistaan USA:ssa ja mainitsi, että siellä urheiltiin voittamisen takia. ”Siellä voittaminen oli se juttu. Joku lihaskunnon tai tekniikan kehittäminen oli vain väline voittamiselle”.

HOPLAA! Kynttilä syttyi päässäni. Juuri niin. Prosessiin liittyvät asiat ovat välineitä voittamiselle. Siihen mikä ei palvele voittamista ei tarvitse erityisesti pistää paukkujakaan.

Mieleeni tuli keväällä 2002 Jokereissa maaleja mättänyt Vladimir Machulda. Erään taidokkaan maalin jälkeen takaani kuului: ”Ihme äijä, näyttää lähinnä golfpelaajalta”. Machulda näytti todellakin moniin kiekkoilijoihin verrattuna hintelältä, mutta hänellä oli riittävän nopeat jalat ja taitavat kädet sekä maailmanluokan maalivainu ja voitontahto – se riitti. Jos tuollainen pelaaja alistettaisiin massankasvatusohjelmaan tai harjoituksiin, jotka eivät palvele hänen tapaansa voittaa hän olisi pian menetetty lahjakkuus.

Moneen kertaan toistamani sitaatti on ”Voittava soturi voittaa ensin ja lähtee sitten taisteluun. Häviävä soturi lähtee ensin taisteluun ja yrittää kamppailla itsensä voittoon” (Sun Tzu). Tässä on kahden valmennustavan ero. Valitettavasti suomalainen tapa on tuo jälkimmäinen. Täkäläisessä valmennuksessa ensisijaisia ovat lajianalyysit, tekniikat, lihaskunnot, pelikirjat sun muut sellaiset, jotka saattavat pikemminkin lisätä esteitä urheilijan voittamispyrkimysten tielle.

Jos nyt joku huippu/ammattilais urheilun kehittäjistä haluaisi lähteä kehittämään voittavaa urheilua myös meille Suomeen, olisin tietysti enemmän kuin halukas auttamaan siinä. Mielestäni on tärkeää, että Suomessa on elävä ja tuloksia saavuttava huippu-urheilu ja on hienoa, että on ihmisiä, jotka lähtevät uralle, jossa mitään lupauksia ei anneta – kaikki on omasta itsestä ja itsensä voittamisesta kiinni. Heitä pitää auttaa ja kannustaa, ei heittää turhanpäiväisiä kapuloita rattaisiin.

Haluan lisätä pienen loppukaneetin. Voittaminen ei ole mielestäni toisten alistamista eikä häviäminen ole mikään häpeä vaan yksi osa pitkää matkaa, jossa se oppiminen ja kasvu kuitenkin ovat ihmiselle tärkeimpiä. Kilpailua en pidä pahana vaan elämään kuuluvana tapana löytää oikeat ihmiset oikeille paikoille. Kaikki urheilu ei tietenkään ole voittamisbisnestä. Suurimmalle osalle meistä urheilu on huolenpitoa omasta kunnosta, monille se on tapa voittaa itsensä. Ja niinhän se on – se joka voittaa itsensä on voittaja, mutta sallitaan kilpailujen voittaminen huippu-urheilijoille, he ovat sen ansainneet.

12 ajatusta artikkelista “Urheilun probleemi Suomessa

  1. Cristina,

    Sanasi – ”Voittaminen ei ole mielestäni toisten alistamista eikä häviäminen ole mikään häpeä vaan yksi osa pitkää matkaa, jossa se oppiminen ja kasvu kuitenkin ovat ihmiselle tärkeimpiä” – sopivat myös mainiosti edustamaani urheilulajiin – start-up-yrittämiseen!

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta!

  2. Mielenkiintoinen juttu sinällään, mutta en koe että meidän Suomalaisten tulisi kopioida Jenkkien systeemejä, koska minusta heidän moraalinsa tai etiikka muillakin elämänaloilla ei välttämättä kestä syvempää tarkastelua. On kyse sitten urheilusta tai busineksesta, niin voittaminen hinnalla millä hyvänsä aiheuttaa aina lieveilmiöitä haluttiin niin tai ei.
    Voittaminen sinällään motivoi täälläkin varmasti, mutta mieluiten voittamisen kulttuurissa olisin mielummin lähempänä Ruotsalaisten ajatusmaailmaa kuin valtameren takaista.
    Suomalaisessa urheiluvalmennuksessa on kiinnitetty liikaa huomiota yksilön fyysisiin suorituksiin, koska niiden mittaaminen ja vertaaminen on helppoa. Henkisiä ominaisuuksia on vaikeampi mitata ja uskallan väittää että harvan valmentajan kapasiteetti riittää moiseen hommaan, koska jos kyseessä on yksilölaji olisi erittäin tärkeää, että valmentaja tuntee valmennettavan henkiset ominaisuudet ja pystyy tähän ”henkiseen tutustumiseen” myös panostamaan aikaa. Perisyntinä täällä voidaan pitää myös ns. ”yksin suolla juoksua”, joka tarkoittaa sitä, että ihmisen henkiset ominaisuudet ja paineen sietokyky harvoin kehittyy mikäli harjoitteita tehdään hampaat irvessä yksin. Paras tae henkisten ominaisuuksien kehittämiseen ja terveen urheilijaminän saavuttamiseen on treenaminen porukassa. Kun ihminen joutuu ottamaan toiset ihmiset huomioon, kestää tämä yleensä paremmin myös paineita, jotka tulevat aivan ventovieraiden toimesta.
    Minusta asialle voisi helposti tehdä pieniä parannuksia siten ihan valmentajien koulutuksella, koska muuten sama systeemi jatkuu vuodesta toiseen. Henkinen valmennus ei suinkaan tarkoita sitä, että urheilija tällöin pääsee fyysisesti vähemmällä…vain painotus on vähän eri asioissa. Minusta valmentajan tärkein ominaisuus on ”kipinän” yläpito urheilijassa silloinkin, kun harjoittelu ei maistu….kaikki kuitenkin lähtee sieltä yläkopasta on laji sitten miten fyysinen tahansa.

  3. Urheilussa, kuten kaikessa tekemisessä, onnistuminen (voittaminen) on aina lopulta osaamista. Amerikkalainen lähestymistapa on hyvä, mutta se tie ei ole yksisuuntainen. Pitää aina olla osaamiseltaan tarpeeksi hyvä ennen kuin voi olla henkisesti voittaja (jo ennen matsia). Suomen tapaisessa pienten massojen ja vanhentuneiden ajatusten maassa ongelmia riittää molemmilla saroilla. Urheilijoista ei kasva henkisesti voittajia, mutta perusongelma on liian usein siinä, että ei vaan osata sitä käsillä olevaa hommaa riittävän hyvin.
    Tämä on hyvä muistaa voittamista miettiessäkin – nämä asiat toki etenevät osin symbioosissa. Suhtautuminen voittamiseen ohjaa sitä, miten sitä hommaa opetellaan. Machulda oli hyvä esimerkki, moni pohjoisamerikkalainen lätkäjätkä vielä parempi.
    Kaipaamasi voittamisen mahdollistavan ajatustapojen muutoksen läpivieminen Suomessa voi olla kiusallisen vaikeaa, ainakin urheilussa. Kun junnu-urheilussa kaikilla pitää nimenomaan olla riittävän kivaa ja tasa-arvoista – ja siitähän voittamisessa ei ole kyse.
    Mistä pääsemmekin loppukaneettiisi. Olen edelleen sitä mieltä, että huipulla tai ammattimaisesti urheillessa voittaminen on aina myös vastustajan alistamista. Vastapuolen nujertaminen on jotenkin hyvin syvällisesti tällaisen leikin, kilpailemisen ja urheilun ytimessä. Lieneekö koodattuna Homo Ludensin perimään? Sekään ei silti tee häviämisestä hävettävää.

  4. Paljon asiaa. Noinhan valmentaja tosiaan ajattelee. Suomessa jätetään usein myös takaportteja sen epäonnistumisen varalle. Kun suomalaisessa firmassa lähdetään tekemään esitystä asiakkaalle, usein valmistelussa jätetään aika paljon asioita etukäteen sopimatta, harjoittelematta, ja päätetään vain, että ”puhutaan sitten vähän ex tempore”. Kyllä se siitä.

    Olen tulkinnut sen peloksi siitä, että jos yrittäisikin parhaansa ja silti ei saisi haluamaansa, olisi epäonnistunut oikeasti. Jos menee puhumaan ex tempore, kaikki on kotiin päin. ”Hyvinhän se meni”.

    Henkistä valmennustakin pelätään. Ehkä samasta syystä.

    Mä toivon usein, että niitä kuuluisia ulkomaalaisia tuotaisiin esiin konkreettisesti. Miten Yhdysvalloissa ”urheillaan voittamisen takia”? Miten se eroaa meidän järjestelmästämme? Kanadassa pikkujunnuilla on tarkat peluutussäännöt, mutta vastaavasti jo pienestä pojasta yritetään päästä aluejoukkueeseen jne. Jääkiekossa siis. Ruotsistakin on tullut jokunen voittajatyyppi, esimerkiksi uinnissa. Miten ne siellä ajattelevat?

  5. On se hyvä, että meillä Suomen maassa on ainakin yksi ihminen, joka muistuttaa siitä, että voittaminen ei ole synti ja että on mahdollista voittaa. Kiitos Cristina!

  6. Tärkeä aihe. Kilpaileminen tuntuu olevan jotenkin viettipohjaista, ja voittaminen on mielentila. Ja kyllä, osin ainakin toisen alistamista. Tällaistakin on joku tutkinut: jos kaksi ihmistä saa saman palkan, sanotaan vaikka 100 000 € vuodessa, nousi paremmaksi vaihtoehdoksi tienata 50 000 € jos toinen sai siitä vain puolet eli 25 000 €. Vaikuttaa kierolta, mutta pitänee paikkansa.
    Itsensä voittaminen onkin monimutkaisempaa. Itsensä huijaaminen kun on niin helppoa. Ehkä juuri siksi se on voittamisen lajeista hienoin.
    Kiitos hyvästä tekstistä (ja huomiosta) ja pelinavauksesta!

  7. Kiitos kaikille kommentaattoreille. Haaveeni, että asiasta syntyisi keskustelua tuli todeksi!

    Kommentoin tässä kaikille yhteisesti, ajatuksia nousi aika paljon kommenteistanne. Varmaan uutta blogia pukkaa aiheesta jossain vaiheessa.

    Ensinnäkin ajatus siitä, että amerikkalaiset olisivat lähtökohtaisesti moraalittomia ja hinnalla millä hyvänsä voittajia ja Suomessa oltaisiin korkeamoraalisia, joille voitto on vain onnellinen sattuma reilun kilpailun päätteeksi on aivan kestämätön. Mistä tahansa löytyy epäurheilullisuutta. Jenkeistä löytyy myös paljon yhteisen urheilemisen iloa, toisten kannustamista ja syvällistä arvokeskustelua – ihan niin kuin Suomessakin! Muuten olenkin Esan kanssa samaa mieltä ja lisäisin, että voittamisen lisääminen valmennukseen ja harjoitteluun lisää myös kipinää ja intoa sydämeen (ja pääkoppaan).

    Kivaa ja tasa-arvoistakin pitää olla. Tutkimusten mukaan monet lapset ja nuoret pitävät eniten juuri tuosta, että saa olla kavereiden kanssa. Sehän on ihan ok, että on hyvä harrastus. Mutta entä ne lapset, jotka haluavat voittaa? Päästä ensimmäisenä kiinni palloon ja potkaista sen maaliin? Heidän voittamisvoimaansa ei pitäisi kadottaa vaan ruokkia. Ihmisen psykologiasta tiedetään jo niin paljon, että kyllä osaavat valmentajat kykenevät sekä valmentamaan voittajia että kiinnittää huomiota ihmisenä kasvuun. Ei ole liian vaikea yhtälö.

    Alistaminen? Varmaan painissa tai nyrkkeilyssä konkretisoituu kuinka toinen joutuu ”alistumaan” toisen voimalle, mutta lopulta uskon kyllä, että voittaja arvostaa hyvää vastustajaa. Hyvä vastustaja nostaa oman voiton arvoa. Lopulta ”alistaminen” on kuitenkin oman voittamisvoiman ”ylistämistä” tasaveroisen kilpakumppanin voittamista omalla osaamisella ja valmistautumisella.

    Puckariselle esittäisinkin toivomuksen: Perehdy siellä Sverigessa käsitteeseen ”vinnarskalle” ja kerro meille mistä siinä on kysymys.

    Olet niin oikeassa kun puhut takaporteista. Yksi lempilausahduksistani on ”valmistaudu aina voittamaan, mutta opi käsittelemään pettymyksesi”. Takaportit pitää vaihtaa oljenkorsiin ”miksi juuri tänään voitan”. Jääkiekkofanina olen nähnyt isojen miesten itkevän karvaiden tappioiden jälkeen. Mutta elämä jatkuu ja uudet pelit ovat edessä!

    Tuo 50000/25000 egee keissi on jo niin kieroutunutta ajattelua, että en halua edes pohtia miten se voi olla mahdollista. Kiitos Rami kun tulit kommentoimaan. Tästä se jatkuu – paremman maailman ja voittavan urheilun edistäminen.

    Ja kyllä! Voittaminen on mahdollista. Suomessa ja Start Upeissa!

    Kiitos!

  8. Pikku lisäys vielä, tämä tuli nyt ihan pyytämättä 😉

    On myös tutkittu, että jos ihmiset ensin laitetan hoitamaan jotain asiaa ilman nimettyä palkkiota, he tekevät sitä intensiivisemmin kuin jos heille on siihen luvattu rahakorvaus. Eli se sisäinen palo pitää olla, eihän täst muuten mittää tule. Rahat tulee sitten perästä.

  9. Vesa,

    Niin totta niin totta! Joseph Campbell sanoi: ”Follow your bliss and the universe will open doors where there were only walls.”

    Meidän pitäisi mahdollistaa toistemme intohimojen toteutuminen, ei estää niitä. Kannustaa voittamistahtoista voittamaan ja itsensäkehittäjää kehittymään. Kyllä ne epäonnistumiset tulevat ihan itsestään ja antavat hyvät läksyt tulevaisuudelle.

  10. Joskus olen ollut läsnä tilanteissa, joissa tuntuu siltä, että keskitytään enemmän miettimään, miksi vastustaja on huono tai keskitytään liiankin kanssa vastustajan psyykkaamiseen ja unohdetaan tykkänään miettiä, mikä itsestä tekee hyvän ja miten itsestä voisi tehdä vielä paremman. Hyvää vastustajaa pitäisi kunnioittaa jo siksikin, että motivaatiota kehittyä voi olla vaikea ylläpitää, mikäli vastustajat ovat aivan rupusakkia.

    Tähän liittyy varmaan myös sisäinen motivaatio. Jos motivaatio tulee vain esim. rahasta, niin silloinhan kannattaa tehdä pienin mahdollinen työ? Jos taas haluaa koetella ja etsiä omia rajoja, siinä riittää puuhaa itsekullekin määrittelemättömäksi ajaksi.

  11. ”Siihen mikä ei palvele voittamista ei tarvitse erityisesti pistää paukkujakaan.”
    Tämä lausahdus passaa mielestäni huippu-urheiluun, joka onkin sitä kilpailua, mutta eipä juuri muualle. On kilpailua ja on elämää.
    Muuten kirjoituksesi, joka koskee juuri urheilua ja voittamista, on hyvää luettavaa.

  12. Kiitos Timo!

    Olen samaa mieltä paukuista… mutta…

    Mutta kuitenkin myös sitä mieltä, että elämässä ihminen pyrkii suuntaamaan energiaa siihen mitä haluaa saada aikaan. Jos rakennat omakotitaloa ”hartiapankilla” jätät varmaan monet illanistujaiset ja muut jutut väliin? Haluat suunnata voimasi siihen mikä on tärkeää. Jos muussa elämässä saa näin tehdä niin miksi se olisi väärin urheilussa?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s