Potentiaali käyttöön!

Haasteellisina aikoina on vaikea uskoa siihen, että suuret visiot toteutuvat. Unelmalle ja ainutlaatuiselle lahjakkuudelle on vaikea antaa tilaa silloin, kun tuntuu että nykyhetkestä selviäminen on kaikkein tärkeintä. Energiaa tuhoava turhautuminen ja lannistuminen vaanii jokaisella oksalla.

Ihmisistä ja yrityksistä otetaan mittaa vaikeina aikoina. Kenen tahansa on helppo kukoistaa ja olla itsevarma silloin, kun menee hyvin. Vaikeat ajat paljastavat kenellä on voimaa, kanttia ja sitkeyttä pitää katse tiukasti tavoitteissa ja astua aina uudelle lähikehityksen vyöhykkeelle, vaikka tulipalotkin on sammutettava.

Me puhumme paljon arvoista, sanotaan että ne ovat kaiken perusta. Kuitenkin ajan ristiriitaiset ja vaihtelevat merkitykset helposti vievät huomion ja arvot unohtuvat.

”Ihmiset usein aliarvioivat kykynsä muuttua ja kohdata muutos, vaikeiden asioiden tekemiselle ei tunnu löytyvän sopivaa hetkeä”, pohtii amerikkalainen poliitikko John Porter ja jatkaa: ”johtajan tehtävä on auttaa ihmisiä löytämään visio heidän omasta potentiaalistaan”. Tähän voisi jatkaa, että jokaisen ihmisen tehtävä on visioida oma potentiaalinsa ja oppimalla, kehittymällä ja kasvamalla ottaa sitä yhä enemmän haltuun ja käyttöön.

Ihmisen potentiaali on aivan rajaton, oppiminen ja kehittyminen ei lakkaa koskaan. Oman potentiaalin ja oppimisvoiman löytäminen on huikea kokemus ja todellinen elämän riemuvoitto!

Oletko sinä kiinnostunut omasta potentiaalistasi ja mahdollisuuksistasi? Jos vastauksesi on ”kyllä” niin aloita tästä:

  • Totea: Koskaan ei ole liian myöhäistä ja olosuhteet eivät voi minua estää
  • Kuvittele minkälainen olet ja mitä teet kun potentiaalisi on toivomassasi käytössä? Minkälaiseksi ihmiseksi ja osaajaksi haluat tulla?
  • Muista, että uskomukset ovat vain lauseita, joita toistat itsellesi – löydä uudet kannustavat lauseet ja toista niitä mielessäsi, vähitellen ne valtaavat lisää alaa mentaalisessa syseemissä.
  • Keskity potentiaalisi esteiden sijaan. Tulet huomaamaan, että monet vaikeiksi uskomasi esteet olivat vain harhakuvia.

Ihminen, joka tajuaa oman rajattoman potentiaalinsa näkee sen myös toisissa. Goethe kehotti meitä kohtelemaan ihmisiä sellaisina kuin heidän potentiaalinsa on, siten he kasvavat sellaisiksi, joiksi he voivat tulla. Kohtele myös itseäsi niin!

Mainokset

4 ajatusta artikkelista “Potentiaali käyttöön!

  1. Hei Cristina.

    Potentiaali? Sitähän meissä kaikissa ihmisissä on kun vaan osaisimme sen hyödyntää oikealla tavalla. Ja kun tämän ”voimavaran” otamme käyttöömme, siitä on hyötyä myös kanssaihmisille, ei pelkästään itselle.
    Se on totta tuo mainitsemasi ”esteellisyys”, ennenkuin havahdumme todellisuuteen ja huomaamme omaavamme paljon enemmän voimavaroja mitä on tullut KOSKAAN ajateelleeksi.
    Taas tuli mietittävää. Kiitos.

  2. Kiitos Pentti!

    Niin se juurikin on, meissä kaikissa on potentiaalia enemmän kuin uskommekaan. Potentiaalin saa esiin rohkeudella, ennen kaikkea rohkeudella olla oma itsensä – sitten tuon aarrearkun ihmeet alkavat vähitellen päästä vapauteen!

  3. Hyvin pistetty Cristina! Varmasti yksi parhaista keinoista kehittyä ihmisenä on ymmärtää se, että menneisyyden painolastit ovat usein vain rajoittavia skeemoja. ”Mä en osaa” on oikeasti paljon useammin ”Mä en uskalla” tai ”Mä en osaa osata”. Mutta tämä on asia joka pitää ikävä kyllä itselle mennä kaaliin henkilökohtaisesti, eikä sitä voi mikään motivoiva puhuja sinne saada pysyväksi malliksi. Auttaa voi aina toki. 🙂

  4. Moikka Marko,

    Kiitos kommentista.

    Totta tosiaan, kukaan ei voi istuttaa pysyviä malleja toiseen ihmiseen. Ihan itse ne on vaan sinne pistettävä!

    Motivoivat puhujat ja kaverit tosin voivat antaa kipinöitä, tukea ja kannustusta. Sitä aina tarvitaan.

    Mutta uskaltaa pitää ihan itse. Ja se on sitä voittamista. Itsensä voittamista. Se, joka voittaa itsensä on voittamaton!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s