Olympilaisten jääkiekon pronssipelissä Suomi voitti hienosti pronssia. Pronssin himmeää kiiltoa kirkastaa se, että Suomi oli todella ikävällä tavalla romahtanut edellisen päivän USA ottelussa ja että pronssiottelussa Slovakiaa vastaan oltiin jo 3-1 tappioasemassa.
Kuten tuossa surullisen kuuluisassa pelissä Helsingin MM-kisoissa ruotsalaiset pelaajat ottivat ohjat käsiinsä, kun valmentaja ei enää tiennyt mitä pitäisi tehdä, niin nytkin kokenut, osaava ja pidetty kapteeni Saku Koivu herätti joukkueen taistelemaan. Kapteeni Koivu muistutti, mitä merkitsee olla jääkiekkoilija, jolla on huippuammattilaisen ylpeys ja moraali:
– Se on usein niin, että pahan epäonnistumisen jälkeen se ylpeys vain tulee sieltä. Se USA-peli ei ollut sellaista, mitä me olemme. (IS 28.2.10)
Koivu osasi rakentaa uuden voimavirran, momentumin todella nerokkaasti. Hän alkoi kognition kalibroimisella, eli tilanteen nollaamisella, hän loi rentouden ja hyvän fiiliksen mahdollistavan tilan :
– Yritin aluksi rauhoitella joukkuetta. Totesin, että toinen erä on ollutta ja mennyttä ja sille ei enää voi mitään.
Sitten hän piirsi vision ja julisti mission:
– Ennen kaikkea pyrin kuitenkin korostamaan sitä, että joka jätkä tajuaisi sen tilanteen, missä mennään. Vielä olisi 20 minuuttia aikaa tehdä jotain isoa.
Lopuksi hän vielä vei tehtävän yksilö- ja tunnetasolle:
– Sanoin, ettei sille tielle kannata lähteä, että jotkut pelaajat miettivät seuraavat neljä vuotta, että mitä jos olisi vielä yritetty silloin pronssipelissä. Joillakin pelaajilla olisi puolestaan koko loppuelämä aikaa miettiä sitä, että mitä jos olisikin vielä yritetty.
Tässä on suuren koutsin ja johtajan puhetta, taitoa ja asennetta! Ihmeidentekijä pukukopissa – Suomen Herb Brooks!
Luettuani tämän jaksan jälleen uskoa siihen, että suomalainen jääkiekko vielä nousee sameista vesistä – että sillä on loistava tulevaisuus. Lajin johtamisen ja valmennuksen uusi sukupolvi on kasvamassa, sukupolvi, joka rakentaa, ei pelkästään kokoonpanoja, vaan urheilullista urheilua, suuria elämyksiä ja ainutlaatuisia huippuhetkiä! He tuovat voitonriemun takaisin urheiluun.
– Tuli sellainen fiilis, että ei saakeli sentään. Pitää antaa enemmän, Koivu kommentoi
Boheeminaisen maailmankirja 
En voi muuta kuin ihmetellä ja kunnioittaa jo ”kuilun” partaalla ollutta olympia-jääkiekkojoukkuetta. Kapteenin voittamisen tahto yksilönä ja joukkueen tsemppaaminen antoi ja valoi voimaa tähän ryhmään ja sitkeä yritys palkittiin olympia pronssilla. Eipä heidän tekemisiään voi kuin ihailla.
Pentti,
Eikö vaan?! Ihan upea juttu.
Tätä enemmän myös omaan elämään! Itsekullekin!
Kiitos Cristina. Sitä me tarvitaan kaikki myös omaan elämäämme. Tulee eräs runo mieleeni, mutta en nyt laita sitä tähän. Toivon ainoastaan, että voittaminen onnistuu myös jokaisella omassa elämässä.
Hyvä blogikirjoitus.
USA:n valmentajaa haastateltiin TV:ssä ennen kisoja. Hän korosti sitä, että ei pidä pelätä virheitä. Toisin sanoen hän piti pelirohkeutta tärkeänä. Suomalaiset sen sijaan korostivat sitä, että pitää pelata tarkasti ja välttää virheitä. Näkemykset olivat siis täysin päinvastaisia.
Olisikohan niin, että meidän pitäisi muutenkin kansakuntana oppia enemmän pelirohkeutta ja oppia tekemään virheitä. Jos liikutaan jatkuvasti tunnetulla ja turvallisella alueella, virheitä ei ehkä tule, mutta tekemisessä ei ole myöskään iloa, luovuutta eikä energiaa.
Tervehdys Juhana,
No kyllä olisi! Elämästä tulee aika tasapaksua, jos pitää kulkea virheitä varoen.
Iloa ja onnea tässä tarvitaan – ei pelkoa ja otsaryppyjä!
Ihan näin pikkunyanssina, mutta Jukka Jalosen yksi kolmesta pääteemasta koko maajoukkuevalmennusaikana on ollut pelirohkeus.
Meillä vain on kansallinen tapa, että hyvienkin pelaajien rohkeus sulaa, kun päälle pistetään leijonapaita, koko kansakunnan paineet ja Mertarannan tikari on kolmen sentin päässä lapaluista odottamassa sitä ensimmäistä harhasyöttöä.
Moikka Hiitelä!
Puhuiko Jalonen siitä, mikä mahdollistaa pelirohkeuden?
Olen kyllä tykännyt Jalosen puheista. Hän on kääntänyt jotakin lehteä suomalaisen jääkiekon suuressa kirjassa. En ole vielä ihan varma mitä lehteä ja missä kappaleessa.
Teemulle 10+ kun lopettaa uransa, sillä kaikilla meillä tulee ikä vastaan, eli tuulimyllyjä vastaan on turha taistella, Teemunkin. Ja sen näki hänen otteistaan jäällä, jotain puuttui ja paljon mutta ennätykset paukkuivat rikki. Se yksi maalisyöttö ja hän on yksinään ”ennätysten” kirjoissa eniten olympiakisoissa tehtaillut ”pistekiekkoilija” ja vielä kautta aikojen! Huh, mikä saavutus, vaikka hän ei seuraakaan omien sanojensa mukaan niitä maali/piste ennätyksiä, jota sallinette minun epäillä?