Momentum on liikeimpulssia ylläpitävä voima, se on liikettä, jolla on suunta. Momentum voi ilmetä kahdenlaisena: positiivisena ja negatiivisena. Positiivinen momentum vie kohti päämäärää, tavoitetta, voittoa – negatiivinen vie siitä poispäin. Ilman momentumia liike on paikallapysyvää, laimeaa ja päämäärätöntä.
Otan tähän esimerkin jääkiekosta.
Viime lauantaina 13.2 oli Oulussa seuraamassa ottelua Kärpät-Jokerit. Kärpät aloitti pelin todella vahvasti verrattuna Jokereiden vähintäinkin laimeaan otteeseen. Kärpillä oli erinomainen momentum päällä ja Jokereilla ei lainkaan. Näytti vahvasti siltä, että peli on Kärppien ja Jokereilla ei ole siinä mitään jakoa.
Pelin loppua kohden Jokerit saivat oman voimavirtansa (keksimäni sana momentumille) päälle ja veivät pelin lukemin 3-5. Kärpät puolestaan joutuivat ulos voimavirrastaan, eivätkä onnistuneet pääsemään siihen takaisin.
Yllä kuvattu tapahtuma on varmasti tuttu kaikille urheilua seuraaville. Tuttu se on varmasti myös kaikille niille, jotka työssään ja tekemisissään kokevat voimavirtaa, momentumia. Joskus siihen pääsee ja siellä pysyy – ja joskus sieltä ajautuu ulos pääsemättä takaisin.
Olen jo pitkään halunnut auttaa kaikkia, joille voimavirtaan pääsy on tärkeää ja jotka haluavat oppia keinoja sytyttää se tahdonalaisesti. Tuo lauantainen matsi auttoi kiteyttämään muutaman kehitteillä olleen ajatuksen.
Voittavat aloitteet
Momentum, voimavirta, lähtee liikkeelle jostain aloitteesta tai alukkeesta. Joukkue esimerkiksi saattaa päättää yllättää vastustajan todella vahvalla alulla. Neuvottelussa saatetaan esittää energiaa nostattava argumentti, joka saa keskustelun heti raiteille, joka palvelee omaa tarkoitusta parhaiten. Laulaja valmistaa laulunsa ensimmäisiin fraaseihin elementtejä, jotka vauhdittavat hyvään voimavirtaan ja flowhun pääsemistä.
Opettele voittavien aloitteiden tekeminen. Mieti mikä voisi olla sellainen aluke tai aloite, joka saa sinut tuntemaan itsesi hyväksi ja joka nostattaa sekä sinun että suorituksen energiatasoa. Harjoittele voittavaa aloitettasi niin monta kertaa, että tunne voimavirrasta käynnistyy automaattisesti.
Onnen ja rauhan paikka
Haastavinta on saada momentum eli voimavirta päälle silloin kun sen on menettänyt ja virta on kääntynyt negatiiviseksi. Silloin virta täytyy ensin ”kalibroida” menemällä omaan onnen ja rauhan paikkaan.
Kun kirjoitin kirjaani ”Voittava Kierre” kysyin eräältä jääkiekkoilijalta miten hän jaksaa ja viitsii aina taistella kunniakkaasti loppuun saakka, vaikka peli olisi tappiolla ja kaikki tuntuisi päin mäntyä. Tuomari tuntuu puolueelliselta ja vastustaja näyttää rikkovan koko ajan sääntöjen rajamailla. Pelaaja vastasi, että täytyy vain uudestaan ja uudestaan löytää ”Happy place” – paikka, jossa ulkoinen hässäkkä ei häiritse omaa hyvää suoritusta.
Omasta onnen ja rauhan paikasta on helpompi tehdä voimavirtaan johdattava voittava aloite, kuin päässä pyörivästä rasittuneesta ja ärsyyntyneestä härdellistä.
Joukkueen on kyettävä tekemään voittava aloite yhdessä, sovittava yhdessä, että negatiivisen virran kääntämiseksi mennään onnen ja rauhan paikkaan. Vastuu on kuitenkin yksilöllä. Jos yksi ajattelee, että ompa humpuukia, minä ainakin menen ja pusken läpi harmaan kiven, silloin siihen tulevat muutkin mukaan.
Negatiivinen voima on vahvempi kuin positiivinen. Siksi eteenpäin vievän momentumin, voimavirran, harjoittelu on erittäin tärkeää. Vain siten kognitiiviseen systeemiin rakennetaan mekanismi, joka sytyttää momentumin silloinkin kun sitä eniten tarvitaan.
”Getting momentum going is the most difficult part of the job, and often taking the first step is enough to prompt you to make the best of your day.” – Robert J. McKain
Aikaisempi artikkeli aiheesta ”Mikä ihmeen momentum”
Aiheesta voi lukea myös kolumnistani Jatkoajassa
[lisäys 16.2. klo 21:32] Twitterissä käydyn hienon keskustelun seurauksena syntyi ehdotus voimavirran, momentumin, määritelmäksi:
Voimavirta on mielenvireys, joka manifestoituu liikkeenä, voimana ja suuntana.
Kiitos @jhiitela @karhuherra @samihurme
Cristina,
kiitos inspiroivista kirjoituksistasi.
Jätin pienen puffin tähän blogiisi Veltto Virtasen Aamulehti blogiin ’Suomalaisen urheilun ”henkinen ja psyykkinen surkeus” ’
hyvää jatkoa,
Kiitos Harri!
Täytyypä mennä lukemaan Velton ajatuksia.
Hyvää jatkoa sinullekin.
Päivitysilmoitus: Mikä ihmeen momentum? « Renessanssinaisen maailmankirja
Cristinalle!
Noinhan se on, että negatiivinen momemtum on AINA vahvempi kuin positiivinen. Muutenhan vastakohdat menettäisivät ns. ”arvonsa”.
Mielestäni negatiivisuus voi ”kääntyä” positiiviseksi momemtumiksi, riippuen asiasta. Hyvää jatkoa sinulle ja positiivista iloa elämääsi.
Kiitos Pentti,
Kyllä se negatiivinen voi kääntyä positiiviseksi kun sen kääntää positiivisilla aloitteilla.
Joskus jos oikein potuttaa niin kokeilepa hymyillä! Siinä on helppo positiivinen aloite, joka saattaa saada auringon jälleen paistamaan sieluun ja mieleen!
Iloa sinullekin!
Huomenta!
Toimitusjohtajamme käytti sanaa, joten piti googlelta kysyä, että mitääs se ny meinas.
Mun mielestäni määritelmä ei sillon o hirvee hieno, jos määrittelyyn pitää käyttää sanaa ”manifestoitua”. Pitääpä kysyä sitäkin googlelta…
Ehkä me eletään eri maailmassa, mutta pidän kykyä sanoa asia äidinkielellä kohtalaisena takeena asian ymmärtämisestä.
Kiitos kumminkin siitä, että mää nyt suunnilleen tiedän momentumin merkityksen.
Jaska
Terve Jaska,
Kunpa olisit lukenut artikkelin loppuun saakka, sieltä nimittäin löytyy hyvä pyrkimys kääntää sana momentum suomeksi: voimavirta. Sanalle manifestoida ei ole suomeksi kunnollista vastinetta. Ehkä ”ilmetä” tai ”tuoda esille” ovat sopivimmat, mutta eivät kuvaa ilmiötä.
Kiitos kumminkin kommentista, on arvokasta, että kävit lukemassa ja kommentoimassa.