Hypeä ja kehuja?

Sain kiitosta blogistani. Sanottiin, että hypeä ja kehujakin tarvitaan välillä.

Hypeä ja kehuja?

Tietääkö joku, mistä todellinen voitonriemu ja aidot kiitokset tulevat? Tietääkö joku, mistä todellinen positiivinen ajattelu on kotoisin? Ollaanko niin syvällä, että luullaan, että vain kriittisyys ja totinen tahkoaminen ovat todellisuutta.

Jospa olisitte joskus kokeneet, miltä tuntuu kun oivaltaa jotakin sellaista, joka vie seuraavan kehityskaaren portille. Jospa olisitte joskus kokeneet, miltä tuntuu harjoitella ja valmistautua – antaa kaikkensa vaikka tuntee, että se ei riitä. Jospa olisitte joskus kokeneet luomisen tuskan äärirajat ja nähneet uuden näkymän avautumisen. Silloin ette puhuisi mitään hypestä ja kehuista. Silloin ajattelisitte, että voitonriemu on jotain tavoittelemisen arvoista. Arvoista, sillä siinä on arvoa, joka kantaa ihmisiä, ryhmiä ja ihmiskuntia.

Voittaminen on asenne, joka kehittyy kun sitä kehitetään. Kun jatkuvasti opetellaan miten voittamisen putkeen tulee työstämällä uusia kierteitä ja tasoja. Silloin tiedetään, että jos on fyysinen työ kovaa niin on myös mentaalinen työ. Yleensä ajatuksen muuttaminen on vaikeampaa ja raskaampaa kuin fyysisen työtavan muuttaminen.

Jos joku ajattelee, että voittava ajattelu on hypetystä niin ajatelkoon uudestaan. Voittaminen on kovaa työtä, josta seuraa riemu, joka ei koskaan ole liioittelua.

Elokuvassa Miracle on Ice valmentaja Herb Brooks saa vaikeimman kautta joukkueen oivaltamaan mistä kyse. Tämän harjoituksen jälkeen tuskin kukaan puhui hypetyksestä, ei varsinkaan kun joukkue voitti olympiakultaa voitettuaan Neuvostoliiton vuonna 1980.