On kulunut aivan liian pitkä aika siitä kun olen viimeksi kuunnellut Kristiina Harjua. Eilen onnekseni siihen oli mahdollisuus, kun Kristiina esitteli syksyllä alkavaa Certified Progress Coach(c) ohjelmaansa. Kristiina on viisas, rauhallinen ja ratkaisu- ja tavoiteorientoitunut puhuja, jonka esityksestä tulee hyvä mieli: ”minäkin voin kehittyä ja onnistua”.
Esitys kokonaisuudessa oli upea, mutta kuten tavallista, joku kohta koskettaa henkilökohtaisesti enemmän kuin muut asiat. Nyt se oli mielen jonglööri.
Kristiinan mukaan hyvä coach, tai valmentava johtaja on henkilö, joka on mm:
- tarkka havainnoitsija, taitava eläytyjä kerroksellisen tiedon käsittelijä
- mielen jonglööri
- systeemien löytäjä: saa ”villakoiran ytimet” näkyviin; organisaation tavoitteen asianajaja
Hurraa! Ajattelin mielessäni. Vihdoinkin kadonneen kognition metsästäjä. Ajattelutaidot eivät ole kovasti olleet muodissa viime aikoina. Puhutaan paljon tekemisestä ja suorittamisesta. Hankkeista ja suunnitelmista. Mutta ei siitä, mikä on kaiken taustalla: kyky käyttää mieltä. Aivoja. Kyky ajatella, tunnistaa ajattelun esteitä ja vahvistajia. Kyky tunkeutua oman tiedostamattoman ja hiljaisen tiedon alueelle. Kyky havainnoida ja oivaltaa. Kyky hallita sitä, minkä reaktion tai ajattelun joku havainto aiheuttaa. Metakognitiivinen kyky ajatella omaa ajatteluaan. Kyky ilmaista ajattelua ja muokata siitä toimintaa. Kyky antaa ajatuksen kehittyä vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Näitä asioita osaavista ihmisistä löytyvät tulevan ajan suurmestarit!
Tilaisuuden jälkeen keskustelimme ilmiöstä, jonka muutamat olivat havainneet lisääntyvän viimeisen kahden vuoden aikana: ihmisten sietokyky kritiikkiä kohtaan on vähentynyt ja ”raivon” kynnys alentunut huomattavasti. Erään kollegan kanssa totesimme myös eräänlaisen itsekkyyden lisääntymisen hankkeissa. Hankkeissa ollaan mukana niin kauan kuin siitä näyttäisi olevan itselle hyötyä. Sitten ”me jatketaan tästä omin voimin”. Näin tapahtuu vaikka yhteishankkeille olisi annettu julkista rahoitusta.
Kun palautetta pidetään erittäin tärkeänä voi vain kuvitella miten suurissa vaikeuksissa ihmiset työpaikoilla ovat kun yrittävät kertoa omia näkemyksiään asioista. Kuinka paljon menee aikaa siihen, että sanat pitää asetella aivan viimeisen päälle ”oikein” – siten ettei vain raivo- tai katkeruuskohtaus käynnisty?
Kristiina Harju jakaa mielenkiintoisia ajatuksiaan blogissa. Vielä julkinen kiitos Kristiinalle tämän viikon suurimmista viisauksista!
Boheeminaisen maailmankirja 