Käynnissä on talouskriisi. Osa maailmasta on vaipunut taantumaan, osa on lamassa, jotkut eivät ole vielä päässeet sellaisen markkinatalouden piiriiin, että heitä voitaisiin luokitella. Kaipa hekin jonkinlaisessa kriisissä ovat. Ainakin Zimbabwessa, paitsi sikäläisen johtajan mielestä.
Talouskriisin hoitamiseksi tarjotaan kaikenlaisia lääkkeitä pankkien tukemisesta, elvytykseen ja talkoohenkeen. Epäilemättä noita kaikkia tarvitaan, mutta eivätkö ne lopulta kuitenkin hoida pelkkiä oireita?
Olen sitä mieltä, että kyseessä on ajatusten, arvojen ja asenteiden kriisi, joka alkoi itseasiassa jo ennen edellistä 90-luvun alun lamaa. Milloin tämä kognitiivinen ympäristö tarkalleen alkoi heiketä, en osaa sanoa, mutta toivon, että joku minua viisaampi voisi asiaa kommentoida.
Jossain vaiheessa kuitenkin putkiaivot… nyt on kyllä vähän puhuttava putkiaivoista, muuten siellä on joku, joka luulee, että olen feministi, joka väittää, että miehellä on putkiaivot ja naisella tippaleipäaivot. En usko ollenkaan sellaiseen hölynpölyyn. Aivoja voi käyttää putkihommiin tai virtapiirihommiin, kyse on valinnoista, joita ihmiset tekevät, harvoin oivaltamatta, että valinnat johtavat aivojen putkimaiseen käyttöön.
Ahneutta on tarjottu syyksi talouskriisiin. Ihmisen ahneus on yksi merkittävä syy kaikkiin sotiin ja kriiseihin. Myös suomalainen nuijasota 1590 luvulla johtui suurelta osin talonpoikien kyllästyttyä aateliston harjoittamaan riistoon. Ahneuden rinnalle tulee nostaa ylimielisyys. Ylimielisyys estää ihmisiä kuulemasta toisiaan, välittämästä toisistaan ja ottamasta neuvoista vaarin. Jos miettii tuota Lipposen esille tuomaa raamatun Ilmestyskirjan Harmageddon vertausta, niin samainen raamattu nostaa suurimmaksi synniksi ylpeyden, juuri tuollaisen ylimielisen ylpeyden, joka oikeuttaa ihmisen kohottamaan itsensä toisten ja jopa Jumalan yläpuolelle. Putkiaivojen menestystunnelissa ovat menestyneet ahneet ja ylimieliset, jotka ovat kokaiinia nuuskien pilkanneet niitä ihmisiä, jotka eivät ole heidän mittareillaan menestyjiä.
Putkiaivojen tunneliin eivät mahtuneet yhteisöllisyyttä, eettisyyttä ja korkeaa henkistä tilaa korostavat arvot. Sen sijaan sieltä löytyi neljännesvuosittainen hyvä taloudellinen tulos, hinnalla millä hyvänsä. Omistajan lompakon lihottaminen, hinnalla millä hyvänsä. Oman edun ajaminen, hinnalla millä hyvänsä. Sinne mahtui voitto, mutta ei voittaminen.
Putkimainen aivojen käyttö johti siihen, että ajattelutaidot alkoivat vähentyä. Odotan mielenkiinnolla Petteri Kilpisen uutta kirjaa ”Liekeissä!”, jossa hän kritisoi kiirettä:
”Keskeinen syy siihen, miksi yritysmaailmassa on väärä arvomaailma, on se, että ihmisten keskeiseksi arvoksi on noussut kiire. Me suorastaan palvomme kiirettä”
Kiire aiheuttaa sen, että ihminen ei enää mieti, mitä on seuraavaksi, mikä olisi viisasta, voisiko luoda jotain. Kiire pistää ihmisen putkeen. Ihminen, joka huokaa ”voi kun kalenteri on täynnä” on itseasiassa tyytyväinen. Täysi kalenteri tuntuu turvalliselta ja osoittaa, että kyseinen henkilö on arvostettu ja tarpeellinen – putkiaivojen tunnelissa siis (mutta sitähän hän ei oivalla).
Ajattelusta on tullut putkimaista, kiire ei ole ainoa syy vaan yleensäkin se, että asiat halutaan näkeä ja kokea lineaarisina jatkumoina. Ajatuksen, ajan, tilan ja liikkeen yhdistelmiä ei tajuta hetkessä ilmenevinä ja strategisesti kehittyvinä konsepteina vaan ne pakotetaan tekojen ja suoritusten putkeen. Nyt huudetaan yhteisöllisyyden perään, mutta putkiaivojen tunnelissa ei voi olla yhteisöllisyyttä, muuta kuin kalenteriin merkittyjen palaverien tai tiimitapahtumien muodossa. Aito yhteisöllisyys kehittyy kuitenkin vain vapaasti vellovassa, ajassa ja tilassa läsnäolevassa, yhteisesti kehittyvässä jatkuvassa dialogissa.
Tärkeää on nyt huomata, että ne ihmiset, menetelmät ja ajatukset, jotka tunkivat maailman putkiaivojen tunneliin ja pitivät sitä siellä panttivankinaan, eivät voi korjata tilannetta. Nyt tarvitaan kaikki ne voimat, jotka vielä kykenevät vapaana virtaavaan luovuuteen, strategis-konseptuaaliseen ajatteluun, monimutkaisten kokonaisuuksien hahmottamiseen ja sitä myöten ratkaisujen synnyttämiseen yhteisluovuuden hengessä.
Yksi pyyntö: Säästäkää meidät pönöukkojen kabineteilta. Monet suomalaista korkeaa etiikkaa romuttaneet kähminnät ovat alkaneet juuri sieltä.
Harmageddon vertaus on hurja, mutta myös toivoa nostattava. Harmageddonin taistelu nimittäin loppuu lyhyeen, kun rauhan ruhtinas ratsastaa paikalle. Rauhaa toivon koko maailmaan ja kaikkiin ihmissydämiin – edes jouluksi.
Rauhallista Joulua ja Armorikasta Uutta Vuotta!
Boheeminaisen maailmankirja 
On kannattavampaa rakentaa tuottava ja kestävä järjestelmä kuin syynätä viivan alle jäävää lukua. Toki tulee yrittää pitää pää pinnan yläpuolella, mutta itseäni ärsyttää se, jos pomon ajatukset ovat vain siinä luvussa. Olisi mukavampaa käydä keskusteluja siitä, miten esimerkiksi työntekoa saadaan kehitettyä tehokkaammaksi. En tarkoita että pitäisi irtisanoa ja painaa kovemmin niska limassa töitä, vaan miettiä keinoja, niksejä ja toimintatapoja.
Globaali kasinokapitalismi vai hyvä markkinatalous ?
Christina tarttuu tärkeään asiaan pohtiessaan globaalitalouden jääkautta ja uutta isojakoa. Onko kaikki tämä seurausta eliitiksi itseään luulevan joukon ylimielisyydestä, ahneudesta ja asennevammaisuudesta ? Milloin alkoi kognitiivisyyden ja sivistyksen degeneraatio,
ja veikö putkiajattelu meidät barbarian kuilun reunalle ?
Jos siirrytään vertauskuvista suoriin pohdintoihin, niin voidaan kysyä tylsemmin, miten ja miksi me tähän jouduimme, ja mitkä olivat ne toimijat, tekijät ja asiat, jotka saivat tämän aikaan. Kenen ehdoilla yhteiskunta ylipäätään toimii, millaiset ovat sen säännöt, valvotaanko ja noudatetaanko niitä ?
Talouden puolella täytyy vai ihmetellä sitä, mihin suurta ääntä pitäneet, pidäkkeettömään ja täysin vapaaseen markkinatalouteen uskovat uusliberaaalit (oikeammin libertalistit) katosivat julkisuudesta. Libertalismin mukaan jokaisella pitäisi olla oikeus tehdä kehollaan ja omaisuudellaan mitä haluaa, kunhan ei niin tehdessään riko muiden vastaavaa oikeutta. Heidän mielestä valtion vaikutus talouteen olisi minimoitava kaikin keinoin.
Tämä tekopyhä toteamus on osoittautunut täysin absurdiksi ja kestämättömäksi, sillä ahneuden ryydittämän tietoisen kasinopelin tuloksena on seurannut köyhyyttä, kärsimystä ja alistamista. Politiikan puolella uusliberaaleille löytyykin vastine niistä katukivianarkisteista, jotka uskovat siihen, että mitkään säännöt eivät saa kahlita ihmisen vapautta. Nykymaailmassa tämä näyttää tarkoittavan vahvemman oikeutta.
Kuluvan syksynä useimmista uusliberaaleista ja monetaristeista tuli keynesiläisiä yhdessä yössä sitten 1930-luvun. Keynesiläisiksi kääntyneet pelurit haluavat nyt veronmaksajien rahat käyttöön. He alkoivat vaatia valtion lainoja, takuita ja tukea huijauksien, pörssissä ja muualla taloudessa pyörineen kasinopelin tappioiden kattamiseksi. Valtion omistus ja velkaantuminenkaan ei ole enää pahasta. Säästämisen sijasta nämä fariseukset kehottavat nyt kuluttamaan. Tarjontajohteinen anarkistinen petkutustalous on saanut uuden valtioon, kysyntään ja reaalitalouteen uskovan käännynnäisten joukon. Uusi ilme ei ole tietenkään uskottava, ilmeisesti he yrittävät vain pelastaa oman omaisuutensa, maineensa ja nahkansa.
Vuosituhannen vaihteen tienoilla rahatalous alkoi johtaa reaalitaloutta. Rahatalouteen pumpattiin ilmaan nostamalla kaiken arvoa tietokonepäätteellä. Sama tuote myytiin pörssissä moneen kertaan ja virtuaalirahaa kasvatettiin vailla yhteyttä investointeihin, tavaroihin tai palveluihin. Kaiken virtuaaliomaisuuden hinta nousi moninkertaiseksi tuotteiden määrään tai yhtiöiden perusarvoihin verrattuna.
Rikastuminen toisten rahoilla oli johtoajatus. Rahatalous rakennettiin spekulaatioiden ja katteettomien odotusten varaan; media, investointipankkiirit ja pörssimeklarit vedättivät nimellisarvoja katteettomilla lupauksilla ja odotuksilla kuin Wincapitan huijarit. Globaalista rahataloudesta tehtiin unelmia ryydittävä vedonlyöntipeli.
Yritysten johtoa palkittiin runsaskätisesti. Johtajien ”kannustepalkkiot” ja optiot perustuivat kuitenkin pikemmin kartelliaseman hyödyntämiseen, Windfall -voittoihin, pörssipelin manipulointiin ja sattumiin kuin strategisiin näköaloihin yhtiön menestyksestä ja kehittämisestä. Yhteyttä aitoon, hyvään johtamiseen tai johdon sitouttamiseen niillä ei juurikaan ollut.
Myös investointien ja tuotantolaitosten, kulutuksen ja ostojen eli reaalitalouden liike on perustunut sekaville säännöille, eduille ja epäreilulle kilpailuille eri puolilla maailmaa. Etabloitumalla sellaisiin ”matalan kustannustason” maihin, joissa on heikot työntekijöiden oikeudet, voi käyttää lapsityövoimaa, pilata luontoa, joissa ihmiset ovat vailla poliittisia vapauksia ja joissa eliitin korruptio ja repressio on voimakasta, yhtiöt tekivätkin usein hyvän tilin.
Uusliberaalien mukaan markkinatalous korjaa aina virheensä. Markkinatalouden piti muka kohdentaa yhteiskunnan voimavaroja tehokkaasti ja rahatalouden toimia voiteluöljynä. Kävikin kuitenkin päinvastoin. Mutta, miten saadaan aikaan se hyvin toimivaa markkinatalous keinottelutalouden ja kasinokapitalismin sijalle ?
Hyvin hoidettu markkinatalous edellyttää yhteisiä sääntöjä, halua ja voimaa valvoa myös sääntöjen noudattamista kansainvälisesti. Rahatalous pitää sitoa ns. talouden perustekijöihin, fundamentaaleihin ja reaalitalouden faktoihin. On rakennettava etiikkaan, hyvään johtamiseen, taitavuuden ja osaamisen arvostamiseen, todellisiin tuloksiin ja tarpeisiin perustuva talous.
Mitä tekevät tällä hetkellä kansainväliset järjestöt ja valtiot rakentaakseen toimivan, reilun ja hyvän globaalin markkinatalouden, eivät juuri mitään. Ne pumppaavat rahaa ja takuita kriisiyhtiöihin ja pankkeihin, kehottavat kohta rahattomia ja työttömiä ihmisiä ostamaan ja kuluttamaan toivoen välttävänsä täydellisen romahduksen, Helvettiin vievän Harmageddonin.
Ja talouden anarkistit ryömivät pian koloistaan. Globaalin kasinopelin kupongit ovat kohta niin halpoja, että kannattaa taas ryhtyä ostamaan, keinottelemaan ja spekuloimaan. Uusi kierre odottaa vain käynnistyshetkeä. Sillä kestää taas aikansa, kunnes vanhat virheet toistuvat.