Voittamisen kulttuuri on innoituksen kulttuuri!

Voittaminen on oman ainutlaatuisuuden ilmiömäistä kokemista.

Viime kesänä osallistuin Runomaratonin paneelikeskusteluun yhdessä Paavo Noposen, Pertti Alajan ja Kalle Veirton kanssa. Etelä Suomen sanomat uutisoi tilaisuudesta otsikolla ”Voitto on yhteistä runolle ja urheilulle”. Osuvampaa otsikkoa on vaikea löytää. Runossa usein juuri kiteytyy ainutlaatuinen tuntemusten ja kokemusten yhtälö – yhteen uniikkiin hetkeen luotu kokonaisuus, joka saa tuntemaan erityistä, universaalia kohoamista kaiken yläpuolella samalla kun nöyrä kiitollisuus soi sielussa. Linkki juttuun www.develor.fi/essjuttua.pdf

Kirjailija Oiva Paloheimo puhuu haastattelussa innoituksesta sanoen: ”Innoitus tulee siitä, ehkä väärästäkin luulosta, että on ainoa, joka on keksinyt asian”. Tätä juuri on voittaminen; oman ainutlaatuisuuden oivaltamista ja hyödyntämistä.

Yleisö juhlii, kun maalivahti tekee jääkiekko-ottelussa uskomattoman torjunnan tai hyökkääjä erityisen, itselleen tyypillisen harhautuksen. Tai silloin kun vaikkapa muusikko tulkitsee musiikkia oman sielunsa syvimmistä syövereistä asti.

Voittaminen on elämää edistävä voima, se on itsensä ylintä toteuttamista.

Mutta mihin suuntaan ollaan menossa? Ei mihinkään, valitettavasti, vaan on jääty vellomaan keskinkertaisuuteen.  Huippukokeminen ja voittaminen on kiellettyä. Sen sijaan pitää oppia ’kurinalainen’, kaikille sopiva toimintatapa, joka ei anna tilaa ainutlaatuisuudelle. Jos joku sattuisi yrittämään jotain omalaatuista ja erityistä niin ellei hän siinä heti onnistu, niin työkaverit, yleisö tai media ovat valmiina hänet tyrmäämään ja varmistamaan, että seuraavalla kerralla ”tyyppi pysyy ruodussa”.

Kurinalaisuus ei ole ainutlaatuisen kokemisen vastakohta. Päinvastoin. Kurinalaisuus varmistaa sen, että perusta on kunnossa ja osaaminen on korkeimmalla mahdollisella tasolla,  jotta omalle ainutlaatuisuudelle voi antaa vapauden toteutua täysillä. Kurinalaisuus on kuuliaisuutta omalle lahjakkuudelle, pelin säännöille ja yhteisille tavoitteille. Se on valmiutta antaa kaikkensa ja tehdä kaikki mahdollinen voittamisen eteen.

Väitän, että yksi työuupumuksen suurista syistä on se, että ihmiset eivät saa voittaa työpaikalla. Tuloksia vaaditaan, mutta niitä ei koskaan havaita, uusi projekti alkaa ennenkuin edellisen tehtävän saavutuksista on voitu nauttia. Jos lätkäjoukkue pelaa mälsää ja epäkiinnostavaa peliä, niin syy saattaa olla siinä, että yksilöllisille vahvuuksille ei anneta tilaa. Kuitenkin aito joukkuehenki syntyy siitä, että jokaisen omat vahvuudet ovat käytössä ja joukkue tietää ja tuntee ne ja voi luottaa, että jokainen antaa kaikkensa parhaasta osaamisestaan. Nyt peli näyttää enemmänkin siltä, että toteutetaan valmentajan ”pelikirjaa”,  johon jokaisen on sopeuduttava ja samalla höylättävä osaamisestaan parhaat herkut pois. Tuomari hoitaa loput sallimalla kahvakiekon, joka varmistaa, että ainutlaatuiset yritykset voidaan pysäyttää iskemällä maila kainaloon. Työyhteisöissä tuota kahvaamista ja sen sallivaa ”tuomarityötä” on aivan samalla tavalla, uudet ideat ja parannusehdotukset kahvataan pois vähättelyn ja ylimielisyyden avulla. 

Raimo Summasen kirjassa ”Meidän päivä” esitetään tärkeä kysymys, joka valitettavasti, näin uskon, jää yleensä kysymättä. Kysymys on WIN eli ”What IS next”, mitä ON seuraavaksi. Suurin osa kysyy, ”mitä tehdä seuraavaksi” mutta sellainen kysymys ei koskaan johda voittavaan kehitykseen. Mikä on seuraava eksistenssi, olotila, jossa voidaan voittaa. Minkälainen on se kulttuuri, asenneilmasto, johtaminen ja vuorovaikutus, joka mahdollistaa jokaisen oman ainutlaatuisuuden ja sallii jokaisen tuoda parhaat hedelmänsä yhteiseen voittamisen koriin?

ps. Juuri luin Iltalehdestä, että Teemu Selänteen mielestä Suomessa odotetaan epäonnistumisia. Olen samaa mieltä Teemun kanssa. Suomessa varaudutaan pettymykseen ennakoimalla epäonnistumista. Voittaja varautuu ja valmistautuu voittamaan, mutta opettelee tulemaan toimeen pettymyksen kanssa.

pps. Onnea Suomen salibandymaajoukkueelle !

Yksi ajatus artikkelista “Voittamisen kulttuuri on innoituksen kulttuuri!

  1. Ihmiset pelkäävät epäonnistumista. Liiallinen pelko johtaa syyllisten etsintään ja vastuun kantamisen välttelyyn. Nopeimmat hyppäävät ajoissa pois projekteista, joiden olettaa epäonnistuvan.

    Ärsyttävää jos kehutaan työn menneen hyvin, kun tiedän, että jos ei olisi mennyt, syyllisten kaivelu olisi alkanut. Ikäänkuin oletetaan, että mikään ei voi mennä vikaan, mutta jos menee, niin ei ole kuitenkaan tehty mitään sen eteen ettei menisi.

    Tarvitaan suunnitelmia ja valmistelua, jotta epäonnistumisia ei tulisi. Voittaminen on helpompaa, kun on edellytykset voittaa. Tiimi on vahvempi, kun sen jäsenet tukevat toisiaan sen sijaan, että kilpailevat toisiaan vastaan. Loppujen lopuksi olemme yhtä suurta tiimiä, kun ajatellaan maapalloa.

    Luonto saastuu ja globaaleja ongelmia on, ne pitäisi ratkaista. Mutta se vaatii yhteistyötä. Entä jos epäonnistumme? Alkaako syyllisten etsintä? Alkaako sota? Mielestäni meillä ei ole tässä varaa epäonnistua. Tarvitaan siis enemmän yhteisiä suunnitelmia ja yhteistyötä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s