Voittaminen ulos kaapista!

Tämä artikkeli on seurausta yleisön pyynnöstä. Hämmästyttävän monet ovat olleet eri tavoin yhteydessä ja pyytäneet ”tekemään jotain”,  jotta voittamisesta alettaisiin keskustella ja jotta voittamista saataisiin lisää Suomeen, erityisesti urheiluun.

On myös toinen syy kirjoittaa aiheesta. Lähetin tuttavilleni videopätkän voittamisesta. Videossa kannustetaan joukkuetta voittamaan kuuluisan valmentajan Vince Lombardin sanoin ja se on mielestäni erittäin vaikuttava ja innostava. Eräs videon katsonut soitti ja kertoi videon olevan vastenmielinen ja amerikkalaisuudessaan inhottava. Tämä henkilö ei varmaankaan arvosta artikkeliani. Onneksi hän on yksi ja ensiksi mainitut ovat monet. Linkki videoon on kirjoituksen lopussa.

Olisivatko vaikeat ajat kirvoittaneet ihmiset kyselemään voittamisen perään? Hyvä heille, sillä vaikeina aikoina ja hankalissa tilanteissa onkin tärkeintä kysyä ”missä voimme voittaa” sen sijaan, että pohtisi miten voidaan hävitä mahdollisimman vähän. Häviäminen ja tappio eivät nimittäin ole ihan sama asia – voi tulla tappio, mutta ei tarvitse hävitä. Keskitytään kuitenkin voittamiseen.

Eräs nuori ystäväni opiskelee urheiluvalmennusta. Hän on jääkiekkoilija ja valmentaa mm. junioreita. Kysyin häneltä opetetaanko valmennuskurssilla voittamisen psykologiaa. Ei opeteta. Kysyin miksi jääkiekossa ei ole voittamisen meininkiä. Hän vastasi: ”Samasta syystä miksi Suomessa yleensäkään ei ole voittamisen meininkiä, ei saa keikuttaa venettä”

Ei saa keikuttaa venettä

Ajatellaanpa lätkämatsia. Pelaaja kohtaa tilanteen, jossa hän tekemällä jotakin erinomaista, voittavaa ja ainutlaatuista saattaisi voittaa tilanteen, mutta jos menisi pieleen niin valmentajan haukut, pelikavereiden naurahdukset ja isän syyttävä ääni menneisyyden juniorikaukaloista olisivat edessä ja mikä pahinta media ja fanit sanoisivat ”taas se kikkaili itsensä ulos tilanteesta, yritti liian hienoa”. Pelaaja tyytyy keskinkertaiseen ratkaisuun. Parempi on, että ei keikuta venettä, että peliaikaa tulee jatkossakin. Jokereiden fanilehteä toimittaessani eräs pelaaja sanoi haastattelun yhteydessä, että hän olisi parhaimmillaan snaipperina (maalien tarkka-ampuja), mutta pyysi etten vain kirjoittaisi sitä lehteen, sillä silloin peliaika vähenisi. Tiukka viisikkopuolustukseen perustuva pelitapa ei antanut tilaa yksilölliselle voittamistyylille. Kuinka monta kertaa sinä, rakas lukija, olet omassa elämässäsi ollut tilanteessa, jossa olet halunnut sanoa tai tehdä jotain aivan erityislaatuista, mutta jättänyt sanomatta, tekemättä, jotta vene ei keikkuisi? Jos olet tehnyt niin, niin olet omalla keskinkertaisuudellasi jättänyt hyvän tilaisuuden kehittää itseäsi, muita ja koko maailmaa käyttämättä. Sanottakoon, että olen itsekin syyllistynyt samaiseen keskinkertaisuuteen.

Kaikki pelaa – voittaminen valikoi

Kirjani voittamisesta tuli ensimmäistä kertaa ulos jo vuonna 2005. Olen yrittänyt herätellä aiheesta keskustelua jo kolme vuotta, mutta keskinkertaisuuden mukavuusaluetta ei ole helppo jättää ja olin jo tuudittautumassa siihen, että voittaminen ei kertakaikkiaan vain ole aihe täällä pohjolan tasaisilla tantereilla. Kunnes ihmiset yhtäkkiä alkoivat tänä syksynä kysellä voittamisen perään ja aloin soitella kavereille…

Nuori tennislupaus, jalkapallon valmentajakonkari, teologi ja alppilajivalmentaja kommentoivat näin:

 

”Kysy keneltä jalkapallo- tai jääkiekkovalmentajalta tahansa, olen melko varma että lähes kaikki olisivat ’kaikki pelaa’ systeemiä vastaan. Päättäjät asettavat säännöt junioritasolla ja valituksia alkaa sataa joka puolelta kun pelaajat eivät kehity tai menestys on huonoa. Olen aina ollut tällaista ”sopeuttamista” vastaan. Se on oikeastaan epäoikeudenmukaista niitä lahjakkaita pelaajia kohtaan, jotka tarvitsevat haasteita kehittyäkseen.”

 

”Ymmärrän mitä tarkoitat ’voittamisvastenmielisyydellä’, se on syvällä ihmisissä, koska ajatellaan, että jos joku voittaa niin muut häviävät. Tämän ajatuksen kun saisi jotenkin ylitettyä. Voittaja vetää muutkin mukaansa, kaikki voivat voittaa.”

 

”No niin se kyllä mun mielestä menee, että jos halutaan voittavia urheilijoita on rohkeammin vaan työnnettävä eteenpäin niitä, jotka osaa ja joilla on intoa. Jos mennään teemalla kaikki pelaa syntyy vain ”sosiaaliurheilijoita”. Se on hyvä ja ilmeisesti toimiva tapa lasten kannustamiseen ja liikunnan ilon löytämiseen, mikä on tärkeätä, mutta jos halutaan huippuja niin se vaan ei taida toimia.”

 

”Lajin säilymisen kannalta kilpailu ja voitto on tärkeää. Jo muinaiset roomalaiset… Miksi liike-elämässä tavoitellaan voittoja ja miksi on huippu-urheilua, jos se on vastenmielistä? Elämästä tasapaksua ja latteeta, jos ei ole voittoon tähtääviä tavoitteita. Kicksithän syntyy juuri niistä voitoista. Lääketiede voisi kertoa mitä aivoissa ja aineenvaihdunnassa tapahtuu tämän voittomielihyvän ansiosta.”

Miten voittaminen pitäisi määritellä että saisi voittaa? Ne, jotka pitävät voittamista vastenmielisenä ovat ehkä heitä, jotka eivät uskalla laittaa itseään likoon haastavissa tilanteissa. Ehkä he ovat heitä, jotka ovat joutuneet kärsimään epäoikeudenmukaisessa pelissä ja katsomaan vierestä kun väärin ja toisia satuttavin keinoin voittanut juhlii ja lähtee Thaimaan lämpöön nauttimaan väärän voittonsa, toivottavasti myrkyllisistä, hedelmistä.

Voittaminen voi syntyä vain siitä, että pelataan samaa peliä, samoilla säännöillä ja että on haastetta, vastusta. Liikenteessä kaikki muut ohittava kaahari ei ole voittaja vaan luuseri pahinta sorttia, koska ei ole edes oppinut liikenteen sääntöjä. Oppiminen on voittamista henkilökohtaisella tasolla, sen kautta valmistaudutaan kohtaamaan peli, vastustajat, yleisö ja muut pelin sidosryhmät. Olipa peli mikä tahansa voittaminen on ennen kaikkea oma ainutlaatuinen kokemus itsensä voittamisesta, yksin tai ryhmässä. Painonnostaja Juri Vlasov sanoo, että niiden ainutlaatuisten kokemusten vuoksi on valmis tekemään työtä ja harjoittelemaan vuosikausia. Voittaminen vireyttää, kannustaa ja innostaa. Toisen voitosta iloitseminen on myös voittamista – en pidä ”luusereista” puhumisesta, mutta tässä yhteydessä on sanottava, että luuserit eivät nauti toisten voitoista vaan yrittävät vähentää niiden arvoa.

Minulta kysytään miksi voittamiseen tarvitaan vastustajia? Eikö voi vain olla voittaja kun on omasta mielestään tehnyt hyvin? Ei voi. Jos menen läheiselle kentälle ja potkin pallon maaliin niin ei se ole mitään voittamista. Tarvitaan ihmisiä, jotka myös haluavat tehdä maalin ja maalivahti joka yrittää estää aikeeni, jotta syntyy tilanne, jossa voin voittaa. Jos paikkakunnalla on yksi nakkikioski niin on aiheetonta kehua olevansa Perähörkkölän nakkimyyjä numero yksi, yrittäjänä kioskinpitäjä tietysti voi silti menestyä.

Voittaminen edellyttää voittajia. Tarina kertoo jääkiekon MM-kisoissa Suomen johtaessa Ruotsia 4-1 Peter Forsberg ja Mats Sundin ottivat ohjat käteensä. Foppan kerrotaan sanoneen: ”Ehkä olemme hävinneet tämän pelin, olkoon niin, mutta seuraava maali on meidän, nästa mål är vår”. Sitten hän itse luisteli kaukaloon oman maalin taakse ja vaati puolustajalta kiekkoa itselleen. Monet muistavat kuinka kuningas purjehti koko kentän halki ja iski vanhanaikaisella kiekon Suomen maaliin. Loppu on historiaa. Forsberg ja Sundin ovat voittajia. He eivät tuhlanneet huomiotaan ja energiaansa häviämiseen vaan kannustivat joukkueen keskittymään siihen, missä voidaan voittaa.

Tappioasemassa oleva joukkue, laskevien tilastokäyrien kanssa tuskailevat yritykset ja laman kourissa kamppaileva kansa tarvitsevat voittamisen asennetta, sitä että mietitään missä voidaan voittaa ja keskitytään siihen. Veneen keikuttamisen pelon sijasta tarvitaan voittamisen psykologiaa, sitä että eteentulevissa tilanteissa aivot hakeutuvat automaattisesti keskinkertaisuuden sijaan kohti voittamista.

Eräs erittäin kokenut jääkiekkovalmentaja sanoi, että minä, jota pidetään piireissä kukkahattutätinä, voin vielä puhuakin voittamisesta, mutta jos hän sen tekisi niin hänet teilattaisiin välittömästi. Tiedän silti, että peli- ja voittamismetaforani eivät monia miellytä, mutta monilla elämän osa-alueilla siitä kuitenkin on kysymys. Kaappivoittajat, omilla säännöillään, omissa nurkissaan puuhaavat lakihenkiset fariseukset, kuten alussa olevan kommentin esittäjä, aiheuttavat vain haittaa ja pahoinvointia ympäristölleen ja edistävät keskinkertaisuuden ihannointia.

Onko tämä video vastenmielinen ja inhottava? Eikö tämä tunne ole jokaisen menestystä tai huippukokemuksia halajavan mielessä? Eikö jokainen meistä halua joskus kokea tämän tunteen, että on antanut kaikkensa ja on voittaja? Eikö olisi aika päästää voittaminen kaapista ja antaa ihmisten nauttia huippukokemuksista? Eikö olisi aika päästää voittaminen kaapista, sen sijaan että kähmitään kahvihuoneissa ja kabineteissa? Olisiko jo aika oppia iloitsemaan toisten voitoista ja menestyksistä?

Uskooko kukaan, niinkuin minä, että tämä kansa kaipaa iloa, innostusta ja voittamisen riemua? Hengen paloa, joka säteilee myös Suomen rajojen ulkopuolelle? Siinä on brändien brändi!

Tässä Vince Lombardin innoittama video: http://www.youtube.com/watch?v=GjQiHf3A4hc (klikkaa linkkiä ja katso youtube sivuilta, median upottaminen ei jostain syystä toiminut)