Valmistautuminen koitokseen – litranmitta kuntoon!

Huom! Ko. konsertti pidettiin 15.1.2012. Tämän artikkelin tarkoitus on valottaa asioita, jotka liittyvät viime hetken valmistautumiseen tärkeän suorituksen edellä.

No niin. Huomenna se on. Konsertti.

Puoli vuotta on tiedetty, että juuri huomenna lauletaan upeaa musiikkia hienossa paikassa, hienolle yleisölle. Toisin sanoen H-hetki on koittamassa. Onko tuttua sinulle? Että tulee tilanne, jolloin kaikki kiteytyy yhteen hetkeen. Hetkeen, jonka aikana muuta maailmaa ei ole olemassa. Vain minä, musiikki ja se, minkä olen valmistanut.

Yksin en ole. Pianotaiteilija Ilkka Paananen on kanssani. Kokonaisuus syntyy musiikillisesta vuorovaikutuksesta hänen kanssaan. En ole vastuussa vain omasta tekemisestäni, vaan myös siitä, että kuulen ja olen avoin Ilkan tekemiselle. Yleisö on siellä. Yleisö on mukana vuorovaikutuksessa ja musiikin flowssa. Jos onnistumme luomaan kontaktin ja vuorovaikutuksen yleisön kanssa, niin elämys rikastuu ja musiikki saa siivet.

Outi Kähkönen on siellä. Laulunopettajani ja ihana ystäväni. Miten ihanaa laulaa yhdessä hänen kanssaan. Tiedän, että konsertin lopuksi halaamme ja siinä on kaikki. Symboli koko sille yhteisyydelle ja laulamisen onnelle, joka konsertissa on syntynyt. Voitto.

Litranmitta

Konsertin, aivan kuin minkä tahansa muun suorituksen, aikana vain se toimii, joka on valmistettu “voittajan litranmittaan” kuten Jack Nicklaus asian ilmaisee.  Minulta on kyselty Sportmagasinet -ohjelman jälkeen niin paljon kyseisestä litranmitasta, että yritän tässä selvittää, mitä se minun ja nyt kyseessä olevan valmistautumisen kannalta tarkoittaa.

Voittajan litranmitta! Jack Nicklaus sanoi, että voittajan mieli on kuin litran mitta. Kun tilanne, jossa voittamisen täytyy tapahtua, litran mitta aktivoituu ja muu kognitiivinen toiminta siirtyy pitoon. Murheet, kiire, vaikeat olosuhteet eivät enää merkitse mitään, vain voittaminen merkitsee ja vain voittaminen voi tapahtua. Siksi Vince Lombardin sitaatti: “Winning isn’t all things, it’s the only thing” on voittajalle totisinta totta. - Ote aikaisemmasta aihetta sivuavasta blogikirjoituksestani

Perusharjoittelusta voittavaan valmistautumiseen

Ensinnäkin ja luonnollisesti minun pitää osata laulut. Melodiat, rytmit, dynamiikat jne. Tämä on lopulta se kaikkein helpoin osuus, vaikka en vähättelekään sitä varten tehtyä työtä. Muistelen Jorma Hynnisen sanoneen, että vasta silloin kun laulun osaa ulkoa, alkaa todellinen harjoittelu. On harjoiteltava olotiloja ja mielenmaisemia, jotka rakentavat laulun ja koko esityksen tarinan kaaren.

Mielenkiintoinen esimerkki harjoittelustani. Ohjelmistoon kuuluu Jean Sibeliuksen laulu “Illalle“. Laulussa odotetaan Illan (Ilta niminen henkilö) tapaamista, joka näyttäisi myös tapahtuvan illalla (vuorokauden aikaan). Lähes koko laulu on odotuksen rakentamista – täyttymyksen ennakointia. Sitten tullaan kohtaan, jossa päivän työ ja puuha taukoaa ja vihdoin “mustasiipi yö jo silmään siitää”. Tuota siirtymiskohtaa olen joutunut pohtimaan ja harjoittelemaan monta kertaa. Kaikki meni muuten oikein, mutta, kuten Ilkka nerokkaasti kommentoi, henkinen valmius ei ollut kohdillaan. Vihdoin (eilen!) löysimme ratkaisun: annetaan työlle ja puuhalle riittävästi aikaa tauota ja sitten siirrytään Sibeliuksen tarkoittamalla tavalla kohti iltaa.

Henkinen valmius on se suurin juttu ja juuri se unohtuu monelta suoritukseen valmistautujalta kaiken fyysisen ja teknisen valmistautumisen tuoksinassa. Kuitenkin juuri henkinen valmius ratkaisee, miten tekniset, fyysiset ja taktiset valmiudet pääsevät täyteen hyötykäyttöön vaativan suorituksen aikana – automaattisina kykyinä tekemisen ja olemisen flowssa.

Eilen havaitsin vielä pari virhettä. Toisen pystyin korjaamaan heti – mutta riittääkö se? Jotkut asiat pitää istuttaa pitkällä ajalla, jotta ne varmasti toimivat. Tämän virheen kohdalla luottamus on suuri, että se ei ole mukana esityksessä. Mutta toinen virhe on hiukan suurempi ja minun on vain tehtävä parhaani, jotta saisin asian korjattua. Huomenna on kaikki jätettävä herran haltuun ja kiitettävä Ilkkaa mukautumisesta. Itse esityksessä ei virheitä pidä ennakoida eikä ainakaan tuoda esille mitenkään. Yleisö tuskin huomaa niitä.

Yksi valmistautumisen tärkeimpiä asioita on valmistautuminen jatkamaan kuin ei mitään, vaikka mokaisi. Tässä yhdistyy tekniikka, kognitio ja henkinen valmius. Tekniikkaan on hyvä turvautua, jos jokin menee pieleen. Kognitiota tarvitaan, että muisti pelaa ja tietää miten jatketaan poikkeaman jälkeen. Voittava henkinen valmius takaa suvereenin etenemisen vaikka moka olisi ollut nolostuttavakin.

Voita ensin

Voittava soturi voittaa ensin, niin myös voittava laulaja. Tämä tarkoittaa, että minulla on hyvä fiilis huomista konserttia ajatellen. Hyvä fiilis ei tarkoita, etten yhtään jännittäisi. Hyvä fiilis tarkoittaa, että minulla on jännittyneen, vähän kiihkeän, odottava tunnelma. Aistin jo konserttitilan, yleisön, Ilkan soittamat sävelet ja oman olotilani kun saan tehdä sitä, mitä niin kovin paljon rakastan. Aistin eri laulujen tunnelmat ja olen niin onnellinen, että saan laulaa lauluja, joita rakastan. Rakastan. Rakkaus on voittamisen ytimessä.

Jännittynyt, kiihkeä, voittoa ennakoiva tunnelma tutkitusti lisää dopamiinin tuotantoa ja siten lisää mahdollisuuksia voittaa, onnistua ja hurmata.

Huomisen konsertin valmistautumiseen tuo lisää potkua se, että laulamme Marian vanhainkodin hyväksi. Hyvä mieli auttamisesta onkin laulumme palkka.

Energian yhteensovittaminen 

Lopuksi vielä: kaiken onnistumisen ja voittamisen ehto on sovittaa energia yhteen käsillä olevan tehtävän kanssa. Minkälaista energiaa tarvitsen konserttiini? En ainakaan agressiivista, eteenpäin voimalla pyrkivää tai uhoavaa energiaa. En myöskään löllön rentoa “antaa mennä” energiaa tai hällä väliä tunnelmaa. Tarvitsen dynaamista, herkkää ja hurmaavaa energiaa. Kuin Sibeliuksen laulussa Illalle:”Oi. Ilta, armas, silloin luokses kiitää”.

Litranmitta kondiksessa.

Kuka käyttää valtaa päässäsi

Viitisen vuotta sitten tapasin netissä Eli Davidsonin. Olimme molemmat saaneet kirjat kirjoitettua ja ulos markkinoille. Innoissamme teimme vaihtarit ja kannustimme toisiamme menestymään.

Tapasin Elin vihdoin viime joulukuussa ihan livenä. Oli tunne kuin olisimme tunteneet pitkään ja ihan henkilökohtaisesti, henkinen yhteys on lopulta aika iso juttu!

Elin kirja “From Funky To Fabulous”  opastaa ottamaan vallan omasta itsestä itselle. Kirjan ensimmäisessä luvussa neuvotaan, miten tullaan oman kaupungin pormestariksi.

Metafora toimii todella hyvin ja varsinkin heikoimpina hetkinä, kun toivoo, että joku tulisi avuksi, tai että JOKU MUU tekisi jotain, on hyvä palauttaa Elin opetukset mieleen.

Mieti mitä osa-alueita sinun sisäisessä kaupungissasi on. Terveys ja hyvinvointi ainakin, eikö niin? Oppiminen ja kehittyminen. Talous. Viihtyminen ja kulttuuri. Tee vaikkapa lista. Mieti, käytätkö pormestarin valtaa ja olet itse näiden elämäsi tärkeimpien asioiden hallitsija.

Vai käyttääkö valtaa joku muu? Vaikkapa liskot, joista Eli myös puhuu kirjassaan. Liskot ovat pelkoja, jotka kaventavat elintilaasi. Liskoaivot ovat ihmisen aivojen vanhimpia osia. Ne ovat oppineet varomaan vaaroja ja suojautumaan pedoilta. Toisaalta ne joutuvat hälytystilaan ja ryhtyvät suojautumistoimiin, vaikka vaara ei olisikaan todellinen. Eli opettaa, että liskoaivo kannattaa kesyttää. Se joka pelkää ei kasva omaksi upeaksi itsekseen.

Pormestarina voit pitää kokouksia ja kehityskeskusteluja kaupunkisi osa-alueista vastaavien hahmojen kanssa. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta on todella pätevä neuvo. Pidän itsekin usein päänsisäisiä kokouksia. Kyse ei ole sen monimutkaisemmasta tapahtumasta kuin, että pysähdyt hetkeksi miettimään mitä sinulle oikeastaan kuuluu ja mihin olet menossa. Jos jollain kaupunkisi toimialalla on ongelmia, niin käy sisäistä dialogia miten asiassa pitäisi edetä. Toisen ihmisen kuvitteleminen keskustelukumppaniksi auttaa kaivamaan uskomattomia ideoita oman mielikuvituksen varastosta. Suosittelen, mutta muista, että mentaalinen harjoittelu vaatii aikaa ja toistoa, samoin kuin fyysinenkin harjoittelu. Jos pormestariutesi ei heti tuota tulosta, niin jatka kokeiluja rohkeasti. Jonain päivänä huomaat, että tuloksia alkaa tulla ja alat voida paremmin ja ongelmat alkavat löytää ratkaisuja.

Annetaan Elin itsensä kertoa kuka on pomo:

From Funky To Fabulous Amazonissa

Kiusaamisen kahleissa

Marja Tiura kyselee aiheellisesti päivän Iltalehdessä: “ Olin 12 vuotta eduskunnassa myöntämässä varoja erilaisiin koulukiusaamisprojekteihin. Oli KiVa-koulua ja muuta. Missä ovat tulokset? Ovatko ohjelmat tehonneet?”

Nollatoleranssi kiusaamiselle vuonna 2012!

Kiusaaminen on kauhea asia. Pahinta mitä se tekee on, että kiusattu ihminen pienenee henkisesti eikä uskalla olla oma itsensä. Eikä toteuttaa sitä mikä hänessä on parasta ja kauneinta. Usein kiusaajat nimittäin iskevät juuri tuohon – sielun haavoittuvimpaan ja herkimpään kohtaan.

Kyselin kirjaani varten ihmisiltä voittamisesta. Aika monet sanoivat, että heille opetettiin, että pitäisi olla sellainen, joka ei erotu massasta. Eräs nainen kertoi, että lapsuudesta on jäänyt mieleen sanonta “älä sit tee mitään semmosta, että huomattaisiin”.

Suomi on maa, jossa voittaminen on kirosana, mutta huippusuoritus on sankariteko – vaikka se ei riittäisi voittoon tai edes hyviin tuloksiin. Meidät opetetaan, että pää punaisena pitää tehdä kovasti töitä, tulla oikein hyväksi ja tehdä aina parhaansa. Mutta siten, että ei erotu massasta.

Voittaminen on osa inhimillistä kulttuuria. Ainutlaatuisuuden toteuttamisen ja omien vahvuuksien kautta koetut voiton hetket ovat riemussaan elämän lähde.

Meillä on voittaminen ja kilpailu pistetty pannaan. Omilla lahjoillaan ei saisi briljeerata. Joten mitä jää jäljelle? Karmea ja tuhoava kilpailu merkkivaatteilla ja toisten vähättelyllä. Kiusaamisella.

Sitä saa mitä tilaa. Kun taistellaan kiusaamista vastaan niin saa lisää juuri sitä, kiusaamista. Vaikka kiusaamistapauksiin puuttuminen on äärimmäisen tärkeää ja kampanjointi kiusaamista vastaan on samoin tärkeää niin silti enemmän pitäisi panostaa ihmisten kyvykkyyteen oppia ja voittaa. Uskallukseen olla juuri se oma, omanlaatuinen vaikka omituinenkin, oma itsensä. Merkkivaatteilla tai ilman.

Voittaminen on energian suuntaamista oikeisiin asioihin ja energian sovittamista yhteen sen kanssa mitä ollaan tekemässä ja mitä halutaan saavuttaa. Ei siis välttämättä aina huippusuoritus. Useimmiten riittää voittava suoritus – ja ilo onnistumisesta.

Oppiminen on voittamisen lajeista hienoin. Kunpa oppisimme suhtautumaan kilpailuun siten, että se on positiviinen paikka tulla yhteen ja löytää lisää oppimishaasteita samalla kun voi riemuita hyvistä suorituksista ja jakaa voittamisen riemua.

Kiusaamiskulttuuri tuhoaa sukupolvia. Se pitää katkaista nyt heti. Katsokaamme peiliin ja nähkäämme siellä upea ja ainutlaatuinen ihminen. Ajatelkaamme, että miten mahtavaa, että muutkin ihmiset ovat sellaisia. Upeita ja ainutlaatuisia ihmisiä. Vapaita kaikista kahleista.

Ja jos nyt joku voittaa – riemuitkaamme. Jokainen voitto lisää iloa maailmaan ja lopulta voiton hedelmät putoavat yhteiseen koriin, sillä kukaan ei voita yksin. Katso tämä video niin tiedät mitä tarkoitan.

Kiusaaminen näivettää ja erottaa ihmiset toisistaan.

Tie voittoon – WinHoc

Tulevaisuuden voittajia ovat yritykset ja ihmiset, jotka ottavat aloitteen omiin käsiinsä, luovat voittavia tilanteita ja kääntävän pelin suosimaan omia vahvuuksiaan. Tällaiset ihmiset ja yritykset myös rakentavat parempaa maailmaa, toimivampia yhteisöjä ja tehokkaampia systeemejä.

AdHoc:sta WinHoc:iin

Kun muutoksia tulee paljon ja kun uudet toimintatavat ja välineet valtaavat alaa huikealla vauhdilla syntyy ihmisille ja yrityksille tarve toimia adhoc. Toisin sanoen he reagoivat syntyneeseen tilanteeseen muodostamalla ongelmia ratkaisevia tiimejä, koulutuksia tai organisaatiomuutoksia. He paikkavat reikiä ja sammuttavat tulipaloja. Tutkivat mennyttä ja tekevät ratkaisuja menneisyyden, ei tulevaisuuden pohjalta. On valitettavaa miten usein muutoksia pyritään saamaan aikaan loppuun kuluneilla termeillä ja samoilla vanhoilla strategioilla ja kauan aikaa sitten hyväksi koetuilla teoilla. Mutta jäätävä totuus on se, että best practise ei auta, eikä usein edes next practise. On luotava ikioma, ainutlaatuinen, jäljittelemätön winning practise.

“…jäätävä totuus on se, että best practise ei auta, eikä usein edes next practise. On luotava ikioma, ainutlaatuinen, jäljittelemätön winning practise”

Strategisen osaamisen varaan ei voi enää jättäytyä. Perinteinen taktikointi enää pure. Vanha ajatus taktikoinnista saattaa nimittäin sisältää eettisesti arveluttavia toimintoja, joitaa perustellaan sanonnalla “päämäärä pyhittää keinot” tai “näinhän meillä on aina toimittu”.

Niin suosittu “ketteryys” ei myöskään enää ole tätä aikaa. Ketterät ajatusmallit ovat periaatteessa jatkoa niin kutsutulle lean-tuotantotavalle. Kasvava uusi talous ei enää tottele tuotantoajan määräyksiä ja eetosta. Sitä paitsi teollisuustyö siirtyy yhä enemmän automaation ja robottien tehtäväksi. Toisekseen ketteryyteen liittyvä ydinosaamista painottava ajattelu ei ole enää tässä maailmassa tehokas. Oppiminen ja innokkuus, kyky löytää oikeaa osaamista, sekä taitojen älykäs soveltaminen voittavat ydinosaajan mennen tullen.

Tätä aikaa on tehdä voittavia aloitteita, rakentaa voittavia tilanteita ja istuttaa voittamisen alkuja. Toisin sanoen, tätä aikaa on toimia WinHoc, win*win(+win) periaatteella.

Aloitteista voittoihin

WinHoc on dynaaminen versio adhocista. Kun adhoc käynnistyy tarpeen synnyttämänä, winhoc käynnistyy oma-aloitteisesti ja omaehtoisesti. Siinä tehdään voimallinen aloite, jossa itse näkee vahvan voittamisen mahdollisuuden. WinHoc:n mukaisesti toimiva rakentaa tilanteita, joissa on suuret voittamisen mahdollisuudet ja pyrkii itse voittamaan tilanteet. WinHoc on keksijyyttä, jossa uskalletaan tuoda jotakin aivan uutta keskusteluun, markkinoille, kehitteille – odottamatta, että sille olisi valmista (*) tilausta. Win*win(+win) filosofia takaa, että WinHoc on eettistä. Win*win tähtää moninkertaisiin voittoihin partnereiden välillä ja (+win) haastaa ottamaan huomioon myös muut tahot, joille voittavia vaikutuksia voi ja pitää saada aikaan. Win*win(+win) oikein ymmärrettynä, sisäistettynä ja sovellettuna tekee jokaisesta interaktiosta, suunnitelmasta ja teosta maailmanparannushankkeen.

Win*win(+win) oikein ymmärrettynä, sisäistettynä ja sovellettuna tekee jokaisesta interaktiosta, suunnitelmasta ja teosta maailmanparannushankkeen.

Minun ehdotukseni siis on, että yritykset alkaisivat toimia WinHoc. Kaikessa yksinkertaisuudessaan WinHoc on taktinen toimintatapa, jossa

1. Tehdään voimallisia aloitteita
2. Luodaan dynaamisesti tilanteita, joissa voittamisen mahdollisuus on suuri
3. Voitetaan tilanteet win*win(+win) arvomaailman ja periaatteiden mukaisesti

WinHoc on enemmän kuin proaktiivisuus. WinHociin liittyy dynaaminen luominen. Toimija luo ja rakentaa tilanteita, joissa on suurin mahdollisuus voittaa. WinHoc – tavalla toimija kysyy: mitä haluat luoda.

Monet yhdistävät voittamisen kilpailuun, jota pidetään pahana ja uuvuttavana. Kilpailu ei ole huono eikä paha asia, ellei siitä tehdä sellaista. Kilpailu on keino saada oikeat ihmiset oikeille paikoille ja luoda voittavia tuloksia. Oikeat ja aidot voittavat tulokset säteilevät hyvää ympärilleen. Kilpailu ei uuvuta. Uupumusta synnyttää jatkuva huippusuorittamisen pakko. Voittavassa yrityksessä hyväksytään, että kaikkeen ei tarvita huippusuoritusta vaan, että energia sovitetaan yhteen tarkoituksen ja tehtävän kanssa.

Mikä voisi estää WinHocin onnistumista yrityksissä?  Asenteet. Ei voida toimia WinHoc, koska silloin pitäisi hyväksyä, että osaaminen, terävät mielipiteet, vahvat näkemykset ja luova kyvykkyys menevät aseman ja strongholdsien edelle. Pitää olla vahva ihminen, että  uskaltaa toimia sellaisten ihmisten kanssa, jolla on yllämainitut ominaisuudet,  vahvojen rakenteiden turvassa samaa mantraa sätkättävien marionettien kanssa toimimisen sijaan. Vaatii suurta rohkeutta toimia WinHoc, mutta tässä maailmassa se on välttämätöntä.

To act WinHoc is to plant a rose where the other’s cannot see the opportunity for beauty and growth.

_________

(*) Albert Einstein sanoi, että kaikki suuret teot ovat syntyneet vapaassa työssä (free labour). Jos aina teemme vain sitä, mikä täyttää olemassa olevan tarpeen tai jolle on valmis tilaus, ei mitään uutta pääse syntymään.

Tämä artikkeli englanniksi

Haluatko lisää tietoa? Ota rohkeasti yhteyttä!

Voittajat ja häpeäjät

Mistä on syntynyt suomalainen kiero suhtautuminen voittamiseen ja voittajiin?

Satuin kuulemaan osan tutkijan haastattelua, jossa hän totesi suomalaisten jakautuneen voittajiin ja häviäjiin. Tai oikeastaan, hän sanoi, voittajiin ja häpeäjiin. Voittajia ovat nuo merkkivaatteissa kulkevat onnekkaat ja häpeäjiä syrjäytyneet surkimukset (sanavalinta “surkimus” on omani).

Ennen meille opetettiin että suomalaisuus on synnynäinen voitonlahja. Että on lottovoitto syntyä suomalaiseksi. Nyt voittajat ovat niitä, jotka eivät ole joutuneet yhteiskunnan hyväksynnän ulkopuolelle ja pystyvät osoittamaan sen. Vaikkapa merkkivaatteilla.

Haloo! Tuohan on ihan sairasta. Onkohan tutkija tullut ajatelleeksi, että merkkivaatteessa kulkeva nuori tyttö tai poika on saattanut saada hienot vetimet ylleen myymällä seksiä alihintaan? Merkkivaatteen hinnalla? Voittajako?

Minun ymmärtääkseni voittaja on sellainen, joka on kilvoittemalla omien lahjojensa ja taitojensa avulla kokenut ja saavuttanut jotain itselleen ainutlaatuista. Sellaista, joka säteilee hyvää energiaa myös ulospäin. Tutkija sanoi, että syrjäytyneitä häpeäjä nuoria saattaa olla jopa 50000. Kammottava luku, mutta kuinka monella noista nuorista olisi lahjakkuutta ja intoa olla mukana, jos hän saisi ilmaista sitä, mikä hänessä on parasta. Kuinka moni näistä nuorista soittaa vaikkapa kitaraa yksi sängyllään ja haaveilee, että ollapa mukana jossain bändissä. Soittamassa toisten kanssa.

Ben Furman opetti minulle, että ei ole väliä mistä aloitetaan, kunhan päästään hyvään prosessiin. Eikö näiden häpeäjä nuorten “pelastaminen” kannattaisi aloittaa siitä, mikä heille tuntuu omimmalta? Sen sijaan, että katsotaan, että heidät pitää saada johonkin yleisesti hyväksyttyyn “voittajien” ryhmään, tyrkyttämällä jotain ulkokohtaista koulutusta tai ohjausta.

Tämä outo kahtiajako voittajiin ja häviäjiin syyllistää paitsi niitä, jotka ovat yhteiskunnan rattaiden ulkopuolella myös niitä, jotka ovat niitä “voittajia”. Omalla, usein kovalla työllään ja sitkeällä kehittymisellä, menestystä saavuttanutta henkilöä pidetään väärin perustein ylimielisenä ja välinpitämättömänä itseään heikompien tilanteesta. Lukekaa todellisten voittajien elämänkertoja niin saatte tietää minkälaisiin uhrauksiin he ovat elämässään joutuneet saavuttaakseen sen, minkä he ovat saavuttaneet.

Viidenkymmenentuhannen nuoren joukossa ei ole yhtään häpeäjää eikä häviäjää. Siellä on monta tarinaa, jotka odottavat päivänvaloa. Siellä on tuhansia lahjakkuuksia ja upeita kykyjä, jotka haluavat päästä mukaan – ei siihen kilpailuun, minkä tutkija määrittelee kilpailuksi ja kilpailuyhteiskunnaksi – sellaiseen kilpailuun, joka on positiivista ihmisten yhteentulemista ja taitojen ja kykyjen yhdessä koettelemista, tavoitteena löytää aihioita tulla paremmaksi.

Väitän, että nämä 50000 nuorta eivät ole syrjäytyneet yhteiskunnasta. Yhteiskunta on syrjäytynyt heistä. Nämä nuoret ovat tulevaisuutemme – kannattaisiko yhteiskunnan ajaa shikaaniin heidän vuokseen?

Meille kaikille: antakaamme voittajien olla voittajia. Siis he, jotka ovat aidosti omilla kyvyillään tulleet johonkin ainutlaatuiseen ja arvokkaaseen. Niistä ihmisistä saamme upeaa esikuvallisuutta elämään ja työhön.

ps. Päätös lopettaa taideaineiden opetuksen aloituspaikkoja on todella julma ja väärä. Tämä päätös syrjäyttää nuoria entisestään niistä asioista, joihin heidän sielunsa palaa. Sitäpaitsi – tulevaisuudessa, jo lähitulevaisuudessa, tarvitaan nimenomaan luovasti taitavia ihmisiä. Yksinkertaiset hommat siirtyvät – ensin halpamaihin, sitten roboteille. Taideaineet valmistavat ihmisiä myös muiden luovien alojen osaajiksi.

Voittajakansa ihanuuksien ihmemaassa

Suomalaisena minusta on aina tuntunut siltä, että joku vedättää minua. Että hyvät asiat eivät ole totta ja totuutta salataan. Tämä johtuu siitä, että minulle on tyrkytetty uskoa, että on lottovoitto syntyä suomalaiseksi ja kuitenkin tiedän, että on lottovoitto syntyä moneen muuhunkin maahan. Vaikkapa Kanadaan, jossa kirjan ”The Finnish Miracle ihanuuksien ihmemaa” (Talentum 2011) kirjoittaja André Chaker sai voitokkaasti syntyä.

Epäluuloisuuteni alkoi jo nuorena tyttönä. Minulle oli opetettu, että vain Suomessa on puhdasta ruokaa. Koulussa, kun joimme maitoa, niin opettaja kertoi miten onnekkaita olemme saadessamme juoda raikasta ja turvallista suomalaista maitoa. Näin hienosti eivät asiat muualla nimittäin hänen kertomansa mukaan olleet. Lapset eivät saa juodakseen sitä niin elintärkeää maitoa muualla maailmassa, koska siellä se on epäpuhdasta.

Silloin, nuorena tyttönä, siis – matkasin perheen kanssa Espanjaan lomalle. Ja olin aivan hämmästyksissäni kun näin, että espanjalaiset lapset joivat maitoa, eivätkä kaatuneet vatsakivuista tuskissaan maahan kuolemaan. Päinvastoin, he vaikuttivat iloisilta ja onnellisilta, vaikka eivät edes asuneet lottovoittajien luvatussa maassa.  Minusta tuntui silloin, että minua oli petetty. Eikä tuo tunne oikein milloinkaan ole hellittänyt.

Tästä syystä Chakerin kirjan lukeminen on äärettömän piinallista, ahdistavaa. Siinä kehutaan suomalaisia saavutuksia yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla. Onneksi hän ei ylistä innovaatioiden rahoitusta Suomessa, se hiukan helpottaa ahdistusta ja lukemista voi jatkaa hieman helpottuneempana.

Kun ahdistus ja vaivaituneisuus hellittävät, niin huomaan käyväni kirjan kanssa keskustelua. Lasken kirjan monta kertaa alas, sillä minun on pohdittava kirjassa esitettyjä asioita ja suhtautumistani niihin.

The Finnish Miracle –kirjasta on moneksi. Se on valmennusopas, siinä esitetään viisiportainen menestymisen malli ”mahdollisuuksien polku”. Se on case-esittely suomalaisista, lähinnä yritysten, menestystarinoista. Se on tarina Chakerin omasta urasta. Se tekee harppauksia Suomen historiaan. Se esittelee suomalaisia sankareita. Eikä ilmaveiviäkään ole unohdettu.

Kun pääsen kirjan loppuun, niin oivallan, miksi Suomen ihme on tärkeä kirja. Sen tärkein sanoma on siinä, että ymmärtäisimme mitä meidän täytyy vaalia. Mikä on sellaista suomalaisuutta, joka rakentaa parempaa maata, parempaa maailmaa ja mikä antaa meille ihmisillekin löytää mahdollisuuden kehittyä – aina hiukan paremmiksi.

Kirjan sisältöön voi tutustua vaikkapa Taloussanomien artikkelissa tai lukemalla kirjan. Suosittelen lukemaan, sillä silloin pääsee pohtimaan omaa suomalaisuuteensa liittyviä mielenmaisemia. Kerronkin mitä asioita kirjasta nousi omaan mieleeni – vaalimisen arvoisina suomalaisina hengen pääomina.

Keksiminen ja uudella tavalla tekeminen

Keksiminen ja keksivät ihmiset ovat Suomen tärkeimpiä voimavaroja. Heidän merkityksensä korostuu lähivuosina, kun elinkeinon haasteet kasvavat ja luovuutta tarvitaan uuden toiminnan kehittämiseksi. Kirjassa on palattu ilmiöiden, esimerkiksi Nokian, alkujuurille – keksintöön.  Olen Chakerin kanssa samaa mieltä siitä, että suomalaiset ovat paitsi innovatiivisia niin myös nopeita omaksujia. Kirjan esimerkki mäkihypyn v-tyylin nopeasta omaksumisesta on hyvä tarina siitä, miten ensimmäiset omaksujat saavuttavat menestystä.

Innovaatio on syönyt keksimisen. Suomalaisten keksijöiden tilanne on tällä hetkellä aika huono. Ellei keksijä osaa esittää miten keksintö tuotteistetaan, monistetaan ja konseptoidaan kasvuyritykseksi on hänen aika turha koputella innovaatiojärjestelmän oville.

Keksiminen on kuin elinkeinoelämän perustutkimusta, josta syntyy aihioita soveltavaan tutkimukseen ja käytännön ratkaisuihin. Keksiminen ja innovaatio pitäisikin ottaa erillisiksi, toisiaan hipoviksi, linjauksiksi. Jatkuva innovointi ei tuota perusteiltaan uutta, ainoastaan olemassa olevan uusia sovelluksia ja lisäkkeitä – tärkeitä tietysti nekin.

Hyvinvointi

Kirjassa kerrotaan miten voimallisesti Suomea teollistettiin sotien jälkeen. Ulkomaalaisilla on usein se väärä käsitys, että Suomen hyvinvointi alkoi Nokiasta ja sitä ennen maa oli köyhä ja elinkeinoelämältään yksipuolinen. Yksi Suomen menestymisen tärkeistä tekijöistä on, että tänne on rakennettu menestymisen infrastruktuuria jo pitkään. Se on mahdollisuus, johon jokaisella on mahdollisuus tarttua – niin kauan kuin ihmisten hyvinvointia vaalitaan.

Mietin usein sitä, että maailman rikkain maa on varmaankin Kongon Demokraattinen Tasavalta, jos luonnonvaroihin katsotaan. Samalla tavalla arvioiden Suomi on yksi köyhimmistä. Kuitenkin ihmisten tilanne on aivan toisinpäin, suomalaiset kuuluvat maailman rikkaimpiin ja hyvinvoivimpiin ja kongolaiset ovat maailman köyhimpiä ja kurjimpia. Yksi selitys on, että Suomessa valtio on joutunut pitämään kansalaisistaan huolta ja tarjoamaan heille kehittymismahdollisuuksia, jotta he tekisivät työtä, josta maksaa veroja valtiolle. Kongon valtio ei tarvitse kansalaisiaan, eikä siis panostakaan heihin. Huolimatta viimeaikaisista kaivoslöydöistä ja Suomen kuulumisesta talouden AAA kerhoon ei luonnonvaroihin ole tulossa mitään sellaista merkittävää lisäystä, ettei Suomessa täytyisi panostaa täällä asuvien hyvinvointiin sekä mahdollisuuksiin rakentaa onnellista elämää ja hyvinvointia luovaa työtä.

Haluan lisätä, että niin kauan kuin yksikin vanhus makaa täydessä vaipassa sänkyynsä sidottuna niin ei voida puhua menestymisestä. Valtio on yhtä hyvä kuin sen heikoin jäsen. Suomella täytyy olla varaa hoitaa vanhuksensa ihmisarvoisesti ja kunnialla.

Kulttuuri ja taide

Suomalaisia taiteen huippunimiä esitellään mielellään tilaisuudessa kuin tilaisuudessa. Matti Salmiseen, Karita Mattilaan tai Esa-Pekka Saloseen on hienoa kiinnittyä, onhan klassisessa musiikissa ihan oma hienostunut klanginsa. Niin ja tietysti Lordiin, tuohon hämmästyttävään Euroviisuvoittajaan, joka teki suomalaista musiikkihistoriaa.

1800-luvulla elänyt ruotsalainen oopperalaulaja Jenny Lind ihasteli suomalaista laulukulttuuria. Hän piti Suomea laulujen maana. Suomalaisuuden syvin olemus löytyy juuri taiteesta, runosta, sävelestä – laulusta. Runon voimalla Runeberg brändäsi surkeasta Suomen sodasta sankaritarinan.  Sanan ja elokuvan keinoin Linna ja Laine auttoivat kansaa selviämään talvisodan kauhuista. Kansamme syvintä tragediaa, kansalaissotaankin johtanutta, vastakkainasettelun juopaa, on käyty läpi Linnan kirjojen tai Arvo Salon Lapualaisoopperan avulla.

Aiemmin viittasin Kongoon. Kun olen keskustellut Kongosta, niin useimmiten minulle sanotaan, että ero löytyy henkisestä pääomasta. Hyvinvointi rakentuu henkiselle pääomalle. Epäilemättä Kongossakin on henkistä pääomaa, mutta se ei pääse esille. Suomessa haaste on, että henkinen pääomaa saa jatkaa voittokulkuaan ja että sitä jatkuvasti vaalitaan ja kasvatetaan. Siinä taiteella ja kulttuurilla on äärimmäisen tärkeä tehtävä. Suomi on laulujen maa. Sen voitonsinfonia kasvaa sanasta, sävelestä, kuvasta ja liikkeestä.

Kiitokseksi Andrélle ajatuksia herättävästä kirjasta haluan päättää tämän kirjoituksen runolla äitieni maasta:

Unelmien Suomi

Kotiain mä aattelin, eilen ja tänään taas uudestaan
silmät suljin ja katselin sen muotoa ja maisemaa.
Näin meren, järvet metsät sen – näin polut, kadut, tiet
talon yksinäisen, pellon hiljaisen ja kaupungin – senkin näin.

Syvemmälle vaivuin – uneen – kas’ silloin lammen pintaan
nous’ kasvot äidin armaan.
Ymmärsin, ei kutsu mua isänmaa vaan sielussain rantaan
kaipaan veden sen, jota käsi äidin kantaa.

Unelmassain kasvoi maa kuin syli äidin,
joss’ kaikki yhtä rakkait’ on ja sydämet täynnä hyvää.
Ei työnnä pois helmastaan rujoa ei rampaa,
käsi ohjaa etsijää, suuren tien sankari hält hellän hymyn saa.

Ja kuulin äänen Hypnoksen – näin värit, loiston, kauneuden!
Soi kannel, lyyra, sitarkin, laulu lapsen, vanhuksen – Ihmisen –
Kaartui taivaat, piirtyi kuvat, nousi uusi uljas taide
ja ihmisen taito, lahja ikuinen, heräs luomishurman voimaan.

Kasvoi maa ja siellä näin kuinka työtä ilolla tehtiin.
Se työ – ihmiseltä ihmiselle – kohotti ja auttoi,
elämää se palveli, ihmisiä innoitti
rakentamaan kylät, tiet – valaisemaan kaupungin.

Vielä näin ihmiset, moninaiset muodoltaan
lapsina saman suuren Jumalan rakastavaisna hahmoltaan
he katsoivat toinen toistaan ja hymyillen lausuivat –
yhdessä unelma toteen tehdään – onni uusi Suomenmaan.

Mitä on voittamisvalmennus? Osa 2

Jatkoa : Mitä on voittamisvalmennus?   Osa 1 

Edellisessä kirjoituksessa voittamisvalmennuksesta käsittelin aihetta energian johtamisen näkökulmasta. Esitin voittamisvalmentajan nelikentän jossa valmentamistyyli asemoituu energian mobilisoinnin ja voitontahdon pohjalta.

Nykyajan johtaminen on suurelta osin energioiden johtamista. Johtajan tai valmentajan on tärkeää asennoitua ihmiseen ihmisen omaa pystyvyyttä, luovuutta ja ainutlaatuisuutta arvostaen. Johtajan/valmentajan on uskottava ihmisen omaan kykyyn johtaa itseään, kehittymistään ja omaa työtään. Vai sitä kautta voi syntyä tehokasta, tuottavaa, innovatiivista ja hyvää mieltä synnyttävää työprosessia ja voittavia tuloksia. Mitä johtaja sitten johtaa? Energioita.

”Johtajan tärkein tehtävä on luoda ja kehittää organisaatioon voittamisen kulttuuri. Valmentajan tärkein tehtävä on rakentaa, ylläpitää ja uudistaa voittamisen dynamiikkaa sekä mobilisoida joukkueen ja yksittäisten pelaajien energia vastaamaan voittavasti muuttuviin tilanteisiin.”

Johtaja johtaa jonnekin, kohti päämäärää. Valmentajan tehtävä on varmistaa, että valmiudet ovat jatkuvasti ajantasalla ja kehittyvät, jotta päämäärään on mahdollista päästä. Usein valmentaja ja johtaja ovat yksi ja sama henkilö.

Voittamisvalmennuksen tärkeimpiä kysymyksiä on WIN. What Is Next, eli mikä on se tila mihin ollaan pyrkimässä. Tavallisestihan kysytään, mitä tehdään seuraavaksi. Tekeminen toki on tärkeää, mutta ennen tekemistä on hyvä saavuttaa se energiatila, jossa tekeminen parhaiten luonnistuu. Voittamisvalmennuksen tärkeimpiä tehtäviä on virittää energia vastaamaan käsillä olevaa tehtävää.

Perinteinen ajattelu valmennuksessa (tai johtamisessa) on: jos epäonnistutaan niin ponnistellaan ja tehdään jotakin, että seuraavaksi onnistutaan ja jos onnistutaan niin annetaan asioiden olla ja rullata, jotta ei vain muuteta jotain ja pilata mahdollisuutta uusille onnistumisille.

Nyt täytyy erottaa kaksi asiaa: prosessin tai suorituksen aikainen flow ja onnistuminen. Flowta ei yleensä kannata häiritä uusilla kehitysideoilla. Hyvin kekseliäät ihmiset usein pilaavat mahdollisuutensa, kun he pyrkivät muuttamaan flow tilaa uusilla aloitteilla. Neuvoni on, että ei kannata – voittaminen on myös oikean ajoituksen taitoa. Sen sijaan, kun tulee selkeä onnistuminen, pelissä, myyntitilanteessa, neuvottelussa niin silloin flowhun on jo tullut muutos – katkos, josta vastaus WIN kysymykseen ratkaisee, miten prosessi tai suoritus jatkuu eteenpäin.

Voittamisvalmennuksen onnistumisperiaate: Nosta intensiteetin tasoa onnistumisen jälkeen, rentoudu epäonnistumisen jälkeen

Esimerkkejä:

1. Myyntimies tai -nainen

Myyntimies saa onnistuneen ratkaisun, tilauksen. Ei ole aika näyttää rennon onnelliselta, vaan nostaa intensiteettitasoa ja saada asiakas voimaan hyvin juuri tehdyn päätöksen kanssa ja vahvistaa asiakkaan onnistumisen kokemusta.

Entä jos myyntimies epäonnistuu, eikä saa tilausta? Hän suhtautuu tilanteessa asiaan rennosti, ehkä voi hiukan harmitella, ettei päässyt kauppoihin näin hyvän asiakaskokelaan kanssa, mutta kiittää asiakasta ajasta ja hyvästä keskustelusta. Vielä voi pyytää, että voi joskus tulevaisuudessa olla uudestaan yhteydessä. Rentous, ystävällisyys ja arvostus jättävät oven auki seuraavia kertoja varten. Jännittynyt ponnistelu jättää kuvan epäonnistujasta, joka ei kestä tappioitaan. Lisäksi epäonnistumisen jälkeinen jännittynyt ponnistelu ei kata pöytää seuraavalle onnistumiselle.

2. Joukkuepeli

Joukkuepelissä on juuri tehty maali ja siirrytty ottelussa selvään johtoon. Intensiteettitason nosto tarkoittaa voittamismielialan kohottamista siten, että pidetään yllä voittamisen momentumia ja samalla annetaan tilaa oppia lisää voittamisesta ja onnistumisesta onnistumisen jälkeen.

Entä jos joukkue onkin se häviävä osapuoli. Jo useamman maalin tappiolla ja vastustaja tekee vielä siihenkin päälle maalin? Aika on ottaa rennosti ja löytää se hyvän mielen paikka aivoissa. (Huom! rentoutuminen ei ole sama kuin periksiantaminen). Todeta, että ok, tilanne on tämä – mutta ei se haittaa, sillä seuraava tilanne onnistuu ja seuraava maali on meidän. Aivan pienestäkin onnistumisesta voi lähteä päälle momentumia eli voimavirtaa ja silloin kaikki on taas mahdollista.

Voittamisvalmennus on myös oppimisvalmennusta. Pidänkin sanaa oppimisvalmennus parempana kuin mentaalivalmennus, sillä ihmiselle on lopulta tärkeintä se, että hän pystyy parantamaan asioiden tilaa, olipa sitten kyseessä tekninen osaamisvaje tai itseluottamuksen puute. Oikeastaan itse en koskaan lähde liikkeelle puutteista tai vajeista tai virheistä.  Haluaisin ajatella siten, että ihminen on täydellinen juuri nyt ja kasvaa kokoajan kohti uutta ja parempaa täydellisyyttä.

“Kun oivallat miten täydellistä kaikki on, heilautat pääsi taaksepäin ja naurat kohti taivasta” – Buddha

Voittamisen alkemia

”Olen periaatteessa aivan väärä jätkä valmentamaan mitään joukkuetta, koska mua ei oikeastaan kiinnosta lopputulos eikä voittaminen.” – Petteri Nykky

Mutta Petteri Nykky oli oppinut voittamaan, siksi hän saattoi luopua siitä – voittamisesta. Tämä onkin Oskari Saaren vastajulkaistun kirjan Alkemisti – Petteri Nykyn tarina yksi tärkeistä opeista, se sama oppi, jonka sain oivaltaa jääkiekkosankari Antti Törmäseltä – voittamista ei voi tehdä, sen täytyy antaa tapahtua.

Mutta ennen kuin tämän asian on oivaltanut kokemuksen kautta ja oppinut voittamalla voittamaan, ei ole valmis valmentamaan toisia voittajiksi. Petteri Nykky on joukkueensa kahteen perättäiseen maailmanmestaruuteen johdattanut voittamisvalmentaja. Hän on valmis ja hänen sanansa auttavat muita matkalla voittamisen tavoittelijoista todellisiksi voittajiksi.

Oskari Saaren kirjaa ”Alkemisti – Petteri Nykyn tarina” voi lukea mielenkiintoisena kertomuksena Suomen salibandymaajoukkueen matkasta kahteen maailmanmestaruuteen. Sitä voi lukea myös valmennuskirjana, jossa mestarivalmentaja jakaa viisauttaan ja oppejaan myös muiden käyttöön. Tässä kirjoituksessa tarkastelen jälkimmäistä näkökulmaa.

Valmennuksen kohde on urheilija – valmentautuja on ihminen

Nykyn valmennus pohjautuu ihmiskäsitykseen, jossa ihmisen halua ja kykyä rakentaa omanlaista urheilijuutta arvostetaan. Nykky kysyy ja haastaa ajattelemaan. Hän kannustaa löytämään itsestään asioita ja kehityskohteita, joihin voi sitoutua täydellä sydämellä

”Auttaa pelaajia löytämään oma pelaamisensa, oma äänensä, oma soundinsa. Tunnistamaan itseään enemmän, paremmin, syvemmin. Löytämään itseään. Löytämään pelaamisen itsensä sisältä.” (s. 53)

Ihmisenä ja urheilijana kasvu näkyy kirjasta. Nykyn joukkueen jäsenet ovat kirjanneet arvojaan ja ajatuksiaan ja niitä seuraamalla voi nähdä valmennuksen aikana tapahtuneet muutokset. Nykyn valmennuskumppanin Samu Kuitusen filosofia: Menestys tulee, kun kehittää urheilijaa ensin ja pelitapaa vasta toiseksi, (s.131) konkretisoituu kirjassa monin tavoin.

Voittaja näkee voittamisen yli

Kirjan lukuisista tärkeistä opeista yksi merkittävimmistä löytyy sivulta 61:

”MM-projektimme jatkuu vielä finaalin jälkeisiin hetkiin”

Itselläni on tästä laulajana konkreettinen kokemus. Siihen saakka, kunnes eräs opettajani näytti miten ajatellaan fraasin (musiikillisen lauseen) yli, minulta tahtoi henki loppua ennen lauseen loppua ja viimeinen sana oli puoliksi tukahtunut äännähdys, vaikka sen olisi pitänyt lopettaa virke tyylillä. ”Kuule fraasin jälkeinen tunnelma ja rakasta sitä” sanoi opettaja.

Maalinteon vaikeuden kanssa kamppailevan pelaajan kannattaa käyttää samaa metodia: koe maalin jälkeinen tunnelma, arvosta tilannetta – näin rakennat maalin sisääsi, ennen kuin maali on syntynyt. Sama pätee mestaruutta tavoittelevaan joukkueeseen tai urheilijaan.

Flowsta läsnäoloon

Alkemisti ei kerro pelkästään pelaajien kehittymisestä. On hurmaavaa lukea Nykyn omasta kehittymisestä myös. Kirja on kirjoitettu niin mielenkiintoisella ja lukijaa tarrauttavalla tavalla, että paikka paikoin voi kokea sieluntoveruutta Nykyn kanssa. Itselleni kävi näin Flow tilan kuvauksen kohdalla.

Kirjassa on kaksi flow –sanalla otsikoitua kappaletta. Ensimmäinen on ”Flow” ja toinen on ”Flowsta läsnäoloon”.  Ensimmäisessä flow löytyy keskittymisen kautta, toisessa valppauden – täydellisen läsnäolon – kautta. Tässä on voittamisen viisaus ja ydin – olla se oma, ainutlaatuinen voittaja, onnistuja, tekijä, kokija juuri tässä hetkessä ja nyt. Täydellisen yhdistynyt tähän hetkeen, tähän tunnelmaan, tähän ympäristöön – kokea toisten läsnäolo ja olla vuorovaikutuksessa, joka synnyttää hämmästyttävää kyvykkyyttä luoda tilanteita ja rakentaa voittavaa peliä. Kuin kaikki olisi etukäteen suunniteltu ja täydellisesti harjoiteltu, mutta tapahtuu sittenkin spontaanisti, juuri nyt. Ja samalla olla täydellisen keskittynyt omaan tekemiseen ja oman osaamisen ytimeen. Tämä on huikeaa – se on olympiavoittaja Juri Vlasovin kuvaama valkoinen hetki, jonka puolesta on valmis tekemään vuosikausien työn.

John Wooden

Vaikka tämä teksti alkaa jo olla liian pitkä niin Alkemistia ei voi ohittaa puhumatta John Woodenista. On itse asiassa mielenkiintoista, että HJK:n Tie tähtiin seminaarissa vieraillut FC Porton kykyvalmentaja Pepijn Linders puhui juuri Woodenista samalla paatoksella kuin Nykky. Woodenin pyramidin (pdf) rakentaminen joukkueeseen pala palalta näyttäisi olevan yksi hyvän valmennuksen kulmakiviä. Myös Wooden oli voittamisvalmentaja, joka oppi voittamaan ja nousi tasolle, jossa pystyi luopumaan voittamisesta ja saattoi antaa voittamisen tapahtua.

Alkemisti ei juurikaan  kerro miten asiat saavutetaan, mutta se kertoo mitä voi tehdä ja mitä on saavutettavissa. Mitä voi löytää kun oikealla, omanlaatuisella, prosessilla ryhdytään kasvamaan kohti tavoitetta, joka omassa sisäisessä maailmassa on jo saavutettu. Kuin Sun Tzun voittava soturi, joka voittaa ensin ja menee sitten taisteluun.

Vielä on pakko palata pariin kohtaan, jotka jäivät mieleen. Valmennustiimissä oli mukana myös Jussi Jäntti, ilmeisen syvällinen ja oivaltava ajattelija. Mieleeni tuli ”ihme jäällä” valmentaja Herb Brooks, kun Jäntti katseli ruotsalaista juuri maailmanmestaruuden voittanutta, äärimmäisen onnelliselta, näyttänyttä valmentajaa ja ajatteli hiljaa mielessään ”on muuten viimeinen kerta kun kannat tuota pystiä”. Toinen tärkeä elämän oppi: ”onneton on ihminen joka elää itseään vastaan”. Lopulta voittaminen on esteiden poistamista virrasta. Esteistä, joista voittamisen pakko on yksi suurimmista.

Kirja on kokonaisuutena onnistunut ja mielenkiintoinen lukuelämys, mutta jo sen sisältämien aforismien vuoksi se kannattaa lukea. Suosittelen!

BGE

Be aware of great effort

Boys, go explore

Best game ever

Loppuun lainaus kirjan kustantajan, Helsinki kirjat, sivulta:

“Nykky sai käsiinsä perisuomalaisen joukkueen, joka oli tottunut tiukassa paikassa aina häviämään. Joukkueen, jonka pelaajat keskittyivät riitelemään rahasta liiton kanssa ja lakkoilivat. Kriisi huipentui, kun uusi valmennus löysi itsensä maajoukkueen harjoitusleiriltä ilman ainuttakaan pelaajaa.”

Siinäpä lähtökohta mestaruuspolulle! Onnittelut Petteri Nykylle,valmennustiimille ja koko joukkueelle. Ja tietysti Oskari Saarelle ansiokkaan kirjan kirjoittamisesta. Tärkeä lisä suomalaisen valmennus- ja urheilukirjastoon!

 

 Petteri Nykky lähti hakemaan seuraavaa mestaruutta ajatuksella “voitetaan uudestaan”. Raikas ajatus, kun meillä on totuttu “puolustamaan mestaruutta” (miten pysäyttävä ajatus!). Muutenkin pidin Nykyn jatkuvasti eteenpäin menevästä ja edistykseen pyrkivästä dynamiikasta.

Voittaminen ulos kaapista!

Tämä artikkeli on seurausta yleisön pyynnöstä. Hämmästyttävän monet ovat olleet eri tavoin yhteydessä ja pyytäneet “tekemään jotain”,  jotta voittamisesta alettaisiin keskustella ja jotta voittamista saataisiin lisää Suomeen, erityisesti urheiluun.

On myös toinen syy kirjoittaa aiheesta. Lähetin tuttavilleni videopätkän voittamisesta. Videossa kannustetaan joukkuetta voittamaan kuuluisan valmentajan Vince Lombardin sanoin ja se on mielestäni erittäin vaikuttava ja innostava. Eräs videon katsonut soitti ja kertoi videon olevan vastenmielinen ja amerikkalaisuudessaan inhottava. Tämä henkilö ei varmaankaan arvosta artikkeliani. Onneksi hän on yksi ja ensiksi mainitut ovat monet. Linkki videoon on kirjoituksen lopussa.

Olisivatko vaikeat ajat kirvoittaneet ihmiset kyselemään voittamisen perään? Hyvä heille, sillä vaikeina aikoina ja hankalissa tilanteissa onkin tärkeintä kysyä “missä voimme voittaa” sen sijaan, että pohtisi miten voidaan hävitä mahdollisimman vähän. Häviäminen ja tappio eivät nimittäin ole ihan sama asia – voi tulla tappio, mutta ei tarvitse hävitä. Keskitytään kuitenkin voittamiseen.

Eräs nuori ystäväni opiskelee urheiluvalmennusta. Hän on jääkiekkoilija ja valmentaa mm. junioreita. Kysyin häneltä opetetaanko valmennuskurssilla voittamisen psykologiaa. Ei opeteta. Kysyin miksi jääkiekossa ei ole voittamisen meininkiä. Hän vastasi: “Samasta syystä miksi Suomessa yleensäkään ei ole voittamisen meininkiä, ei saa keikuttaa venettä”

Ei saa keikuttaa venettä

Ajatellaanpa lätkämatsia. Pelaaja kohtaa tilanteen, jossa hän tekemällä jotakin erinomaista, voittavaa ja ainutlaatuista saattaisi voittaa tilanteen, mutta jos menisi pieleen niin valmentajan haukut, pelikavereiden naurahdukset ja isän syyttävä ääni menneisyyden juniorikaukaloista olisivat edessä ja mikä pahinta media ja fanit sanoisivat “taas se kikkaili itsensä ulos tilanteesta, yritti liian hienoa”. Pelaaja tyytyy keskinkertaiseen ratkaisuun. Parempi on, että ei keikuta venettä, että peliaikaa tulee jatkossakin. Jokereiden fanilehteä toimittaessani eräs pelaaja sanoi haastattelun yhteydessä, että hän olisi parhaimmillaan snaipperina (maalien tarkka-ampuja), mutta pyysi etten vain kirjoittaisi sitä lehteen, sillä silloin peliaika vähenisi. Tiukka viisikkopuolustukseen perustuva pelitapa ei antanut tilaa yksilölliselle voittamistyylille. Kuinka monta kertaa sinä, rakas lukija, olet omassa elämässäsi ollut tilanteessa, jossa olet halunnut sanoa tai tehdä jotain aivan erityislaatuista, mutta jättänyt sanomatta, tekemättä, jotta vene ei keikkuisi? Jos olet tehnyt niin, niin olet omalla keskinkertaisuudellasi jättänyt hyvän tilaisuuden kehittää itseäsi, muita ja koko maailmaa käyttämättä. Sanottakoon, että olen itsekin syyllistynyt samaiseen keskinkertaisuuteen.

Kaikki pelaa – voittaminen valikoi

Kirjani voittamisesta tuli ensimmäistä kertaa ulos jo vuonna 2005. Olen yrittänyt herätellä aiheesta keskustelua jo kolme vuotta, mutta keskinkertaisuuden mukavuusaluetta ei ole helppo jättää ja olin jo tuudittautumassa siihen, että voittaminen ei kertakaikkiaan vain ole aihe täällä pohjolan tasaisilla tantereilla. Kunnes ihmiset yhtäkkiä alkoivat tänä syksynä kysellä voittamisen perään ja aloin soitella kavereille…

Nuori tennislupaus, jalkapallon valmentajakonkari, teologi ja alppilajivalmentaja kommentoivat näin:

 

“Kysy keneltä jalkapallo- tai jääkiekkovalmentajalta tahansa, olen melko varma että lähes kaikki olisivat ‘kaikki pelaa’ systeemiä vastaan. Päättäjät asettavat säännöt junioritasolla ja valituksia alkaa sataa joka puolelta kun pelaajat eivät kehity tai menestys on huonoa. Olen aina ollut tällaista “sopeuttamista” vastaan. Se on oikeastaan epäoikeudenmukaista niitä lahjakkaita pelaajia kohtaan, jotka tarvitsevat haasteita kehittyäkseen.”

 

“Ymmärrän mitä tarkoitat ‘voittamisvastenmielisyydellä’, se on syvällä ihmisissä, koska ajatellaan, että jos joku voittaa niin muut häviävät. Tämän ajatuksen kun saisi jotenkin ylitettyä. Voittaja vetää muutkin mukaansa, kaikki voivat voittaa.”

 

“No niin se kyllä mun mielestä menee, että jos halutaan voittavia urheilijoita on rohkeammin vaan työnnettävä eteenpäin niitä, jotka osaa ja joilla on intoa. Jos mennään teemalla kaikki pelaa syntyy vain “sosiaaliurheilijoita”. Se on hyvä ja ilmeisesti toimiva tapa lasten kannustamiseen ja liikunnan ilon löytämiseen, mikä on tärkeätä, mutta jos halutaan huippuja niin se vaan ei taida toimia.”

 

“Lajin säilymisen kannalta kilpailu ja voitto on tärkeää. Jo muinaiset roomalaiset… Miksi liike-elämässä tavoitellaan voittoja ja miksi on huippu-urheilua, jos se on vastenmielistä? Elämästä tasapaksua ja latteeta, jos ei ole voittoon tähtääviä tavoitteita. Kicksithän syntyy juuri niistä voitoista. Lääketiede voisi kertoa mitä aivoissa ja aineenvaihdunnassa tapahtuu tämän voittomielihyvän ansiosta.”

Miten voittaminen pitäisi määritellä että saisi voittaa? Ne, jotka pitävät voittamista vastenmielisenä ovat ehkä heitä, jotka eivät uskalla laittaa itseään likoon haastavissa tilanteissa. Ehkä he ovat heitä, jotka ovat joutuneet kärsimään epäoikeudenmukaisessa pelissä ja katsomaan vierestä kun väärin ja toisia satuttavin keinoin voittanut juhlii ja lähtee Thaimaan lämpöön nauttimaan väärän voittonsa, toivottavasti myrkyllisistä, hedelmistä.

Voittaminen voi syntyä vain siitä, että pelataan samaa peliä, samoilla säännöillä ja että on haastetta, vastusta. Liikenteessä kaikki muut ohittava kaahari ei ole voittaja vaan luuseri pahinta sorttia, koska ei ole edes oppinut liikenteen sääntöjä. Oppiminen on voittamista henkilökohtaisella tasolla, sen kautta valmistaudutaan kohtaamaan peli, vastustajat, yleisö ja muut pelin sidosryhmät. Olipa peli mikä tahansa voittaminen on ennen kaikkea oma ainutlaatuinen kokemus itsensä voittamisesta, yksin tai ryhmässä. Painonnostaja Juri Vlasov sanoo, että niiden ainutlaatuisten kokemusten vuoksi on valmis tekemään työtä ja harjoittelemaan vuosikausia. Voittaminen vireyttää, kannustaa ja innostaa. Toisen voitosta iloitseminen on myös voittamista – en pidä “luusereista” puhumisesta, mutta tässä yhteydessä on sanottava, että luuserit eivät nauti toisten voitoista vaan yrittävät vähentää niiden arvoa.

Minulta kysytään miksi voittamiseen tarvitaan vastustajia? Eikö voi vain olla voittaja kun on omasta mielestään tehnyt hyvin? Ei voi. Jos menen läheiselle kentälle ja potkin pallon maaliin niin ei se ole mitään voittamista. Tarvitaan ihmisiä, jotka myös haluavat tehdä maalin ja maalivahti joka yrittää estää aikeeni, jotta syntyy tilanne, jossa voin voittaa. Jos paikkakunnalla on yksi nakkikioski niin on aiheetonta kehua olevansa Perähörkkölän nakkimyyjä numero yksi, yrittäjänä kioskinpitäjä tietysti voi silti menestyä.

Voittaminen edellyttää voittajia. Tarina kertoo jääkiekon MM-kisoissa Suomen johtaessa Ruotsia 4-1 Peter Forsberg ja Mats Sundin ottivat ohjat käteensä. Foppan kerrotaan sanoneen: “Ehkä olemme hävinneet tämän pelin, olkoon niin, mutta seuraava maali on meidän, nästa mål är vår”. Sitten hän itse luisteli kaukaloon oman maalin taakse ja vaati puolustajalta kiekkoa itselleen. Monet muistavat kuinka kuningas purjehti koko kentän halki ja iski vanhanaikaisella kiekon Suomen maaliin. Loppu on historiaa. Forsberg ja Sundin ovat voittajia. He eivät tuhlanneet huomiotaan ja energiaansa häviämiseen vaan kannustivat joukkueen keskittymään siihen, missä voidaan voittaa.

Tappioasemassa oleva joukkue, laskevien tilastokäyrien kanssa tuskailevat yritykset ja laman kourissa kamppaileva kansa tarvitsevat voittamisen asennetta, sitä että mietitään missä voidaan voittaa ja keskitytään siihen. Veneen keikuttamisen pelon sijasta tarvitaan voittamisen psykologiaa, sitä että eteentulevissa tilanteissa aivot hakeutuvat automaattisesti keskinkertaisuuden sijaan kohti voittamista.

Eräs erittäin kokenut jääkiekkovalmentaja sanoi, että minä, jota pidetään piireissä kukkahattutätinä, voin vielä puhuakin voittamisesta, mutta jos hän sen tekisi niin hänet teilattaisiin välittömästi. Tiedän silti, että peli- ja voittamismetaforani eivät monia miellytä, mutta monilla elämän osa-alueilla siitä kuitenkin on kysymys. Kaappivoittajat, omilla säännöillään, omissa nurkissaan puuhaavat lakihenkiset fariseukset, kuten alussa olevan kommentin esittäjä, aiheuttavat vain haittaa ja pahoinvointia ympäristölleen ja edistävät keskinkertaisuuden ihannointia.

Onko tämä video vastenmielinen ja inhottava? Eikö tämä tunne ole jokaisen menestystä tai huippukokemuksia halajavan mielessä? Eikö jokainen meistä halua joskus kokea tämän tunteen, että on antanut kaikkensa ja on voittaja? Eikö olisi aika päästää voittaminen kaapista ja antaa ihmisten nauttia huippukokemuksista? Eikö olisi aika päästää voittaminen kaapista, sen sijaan että kähmitään kahvihuoneissa ja kabineteissa? Olisiko jo aika oppia iloitsemaan toisten voitoista ja menestyksistä?

Uskooko kukaan, niinkuin minä, että tämä kansa kaipaa iloa, innostusta ja voittamisen riemua? Hengen paloa, joka säteilee myös Suomen rajojen ulkopuolelle? Siinä on brändien brändi!

Tässä Vince Lombardin innoittama video: http://www.youtube.com/watch?v=GjQiHf3A4hc (klikkaa linkkiä ja katso youtube sivuilta, median upottaminen ei jostain syystä toiminut)

Voittamisen kulttuuri on innoituksen kulttuuri!

Voittaminen on oman ainutlaatuisuuden ilmiömäistä kokemista.

Viime kesänä osallistuin Runomaratonin paneelikeskusteluun yhdessä Paavo Noposen, Pertti Alajan ja Kalle Veirton kanssa. Etelä Suomen sanomat uutisoi tilaisuudesta otsikolla “Voitto on yhteistä runolle ja urheilulle”. Osuvampaa otsikkoa on vaikea löytää. Runossa usein juuri kiteytyy ainutlaatuinen tuntemusten ja kokemusten yhtälö – yhteen uniikkiin hetkeen luotu kokonaisuus, joka saa tuntemaan erityistä, universaalia kohoamista kaiken yläpuolella samalla kun nöyrä kiitollisuus soi sielussa. Linkki juttuun www.develor.fi/essjuttua.pdf

Kirjailija Oiva Paloheimo puhuu haastattelussa innoituksesta sanoen: “Innoitus tulee siitä, ehkä väärästäkin luulosta, että on ainoa, joka on keksinyt asian”. Tätä juuri on voittaminen; oman ainutlaatuisuuden oivaltamista ja hyödyntämistä.

Yleisö juhlii, kun maalivahti tekee jääkiekko-ottelussa uskomattoman torjunnan tai hyökkääjä erityisen, itselleen tyypillisen harhautuksen. Tai silloin kun vaikkapa muusikko tulkitsee musiikkia oman sielunsa syvimmistä syövereistä asti.

Voittaminen on elämää edistävä voima, se on itsensä ylintä toteuttamista.

Mutta mihin suuntaan ollaan menossa? Ei mihinkään, valitettavasti, vaan on jääty vellomaan keskinkertaisuuteen.  Huippukokeminen ja voittaminen on kiellettyä. Sen sijaan pitää oppia ‘kurinalainen’, kaikille sopiva toimintatapa, joka ei anna tilaa ainutlaatuisuudelle. Jos joku sattuisi yrittämään jotain omalaatuista ja erityistä niin ellei hän siinä heti onnistu, niin työkaverit, yleisö tai media ovat valmiina hänet tyrmäämään ja varmistamaan, että seuraavalla kerralla “tyyppi pysyy ruodussa”.

Kurinalaisuus ei ole ainutlaatuisen kokemisen vastakohta. Päinvastoin. Kurinalaisuus varmistaa sen, että perusta on kunnossa ja osaaminen on korkeimmalla mahdollisella tasolla,  jotta omalle ainutlaatuisuudelle voi antaa vapauden toteutua täysillä. Kurinalaisuus on kuuliaisuutta omalle lahjakkuudelle, pelin säännöille ja yhteisille tavoitteille. Se on valmiutta antaa kaikkensa ja tehdä kaikki mahdollinen voittamisen eteen.

Väitän, että yksi työuupumuksen suurista syistä on se, että ihmiset eivät saa voittaa työpaikalla. Tuloksia vaaditaan, mutta niitä ei koskaan havaita, uusi projekti alkaa ennenkuin edellisen tehtävän saavutuksista on voitu nauttia. Jos lätkäjoukkue pelaa mälsää ja epäkiinnostavaa peliä, niin syy saattaa olla siinä, että yksilöllisille vahvuuksille ei anneta tilaa. Kuitenkin aito joukkuehenki syntyy siitä, että jokaisen omat vahvuudet ovat käytössä ja joukkue tietää ja tuntee ne ja voi luottaa, että jokainen antaa kaikkensa parhaasta osaamisestaan. Nyt peli näyttää enemmänkin siltä, että toteutetaan valmentajan “pelikirjaa”,  johon jokaisen on sopeuduttava ja samalla höylättävä osaamisestaan parhaat herkut pois. Tuomari hoitaa loput sallimalla kahvakiekon, joka varmistaa, että ainutlaatuiset yritykset voidaan pysäyttää iskemällä maila kainaloon. Työyhteisöissä tuota kahvaamista ja sen sallivaa “tuomarityötä” on aivan samalla tavalla, uudet ideat ja parannusehdotukset kahvataan pois vähättelyn ja ylimielisyyden avulla. 

Raimo Summasen kirjassa “Meidän päivä” esitetään tärkeä kysymys, joka valitettavasti, näin uskon, jää yleensä kysymättä. Kysymys on WIN eli “What IS next”, mitä ON seuraavaksi. Suurin osa kysyy, “mitä tehdä seuraavaksi” mutta sellainen kysymys ei koskaan johda voittavaan kehitykseen. Mikä on seuraava eksistenssi, olotila, jossa voidaan voittaa. Minkälainen on se kulttuuri, asenneilmasto, johtaminen ja vuorovaikutus, joka mahdollistaa jokaisen oman ainutlaatuisuuden ja sallii jokaisen tuoda parhaat hedelmänsä yhteiseen voittamisen koriin?

ps. Juuri luin Iltalehdestä, että Teemu Selänteen mielestä Suomessa odotetaan epäonnistumisia. Olen samaa mieltä Teemun kanssa. Suomessa varaudutaan pettymykseen ennakoimalla epäonnistumista. Voittaja varautuu ja valmistautuu voittamaan, mutta opettelee tulemaan toimeen pettymyksen kanssa.

pps. Onnea Suomen salibandymaajoukkueelle !

Harmageddon vai putkiaivojen nuijasota?

Käynnissä on talouskriisi. Osa maailmasta on vaipunut taantumaan, osa on lamassa, jotkut eivät ole vielä päässeet sellaisen markkinatalouden piiriiin, että heitä voitaisiin luokitella. Kaipa hekin jonkinlaisessa kriisissä ovat. Ainakin Zimbabwessa, paitsi sikäläisen johtajan mielestä.

Talouskriisin hoitamiseksi tarjotaan kaikenlaisia lääkkeitä pankkien tukemisesta, elvytykseen ja talkoohenkeen. Epäilemättä noita kaikkia tarvitaan, mutta eivätkö ne lopulta kuitenkin hoida pelkkiä oireita?

Olen sitä mieltä, että kyseessä on ajatusten, arvojen ja asenteiden kriisi, joka alkoi itseasiassa jo ennen edellistä 90-luvun alun lamaa. Milloin tämä kognitiivinen ympäristö tarkalleen alkoi heiketä, en osaa sanoa, mutta toivon, että joku minua viisaampi voisi asiaa kommentoida.

Jossain vaiheessa kuitenkin putkiaivot… nyt on kyllä vähän puhuttava putkiaivoista, muuten siellä on joku, joka luulee, että olen feministi, joka väittää, että miehellä on putkiaivot ja naisella tippaleipäaivot. En usko ollenkaan sellaiseen hölynpölyyn. Aivoja voi käyttää putkihommiin tai virtapiirihommiin, kyse on valinnoista, joita ihmiset tekevät, harvoin oivaltamatta, että valinnat johtavat aivojen putkimaiseen käyttöön.

Ahneutta on tarjottu syyksi talouskriisiin. Ihmisen ahneus on yksi merkittävä syy kaikkiin sotiin ja kriiseihin. Myös suomalainen nuijasota 1590 luvulla johtui suurelta osin talonpoikien kyllästyttyä aateliston harjoittamaan riistoon. Ahneuden rinnalle tulee nostaa ylimielisyys. Ylimielisyys estää ihmisiä kuulemasta toisiaan, välittämästä toisistaan ja ottamasta neuvoista vaarin. Jos miettii tuota Lipposen esille tuomaa raamatun Ilmestyskirjan Harmageddon vertausta, niin samainen raamattu nostaa suurimmaksi synniksi ylpeyden, juuri tuollaisen ylimielisen ylpeyden, joka oikeuttaa ihmisen kohottamaan itsensä toisten ja jopa Jumalan yläpuolelle. Putkiaivojen menestystunnelissa ovat menestyneet ahneet ja ylimieliset, jotka ovat kokaiinia nuuskien pilkanneet niitä ihmisiä, jotka eivät ole heidän mittareillaan menestyjiä.

Putkiaivojen tunneliin eivät mahtuneet yhteisöllisyyttä, eettisyyttä ja korkeaa henkistä tilaa korostavat arvot. Sen sijaan sieltä löytyi neljännesvuosittainen hyvä taloudellinen tulos, hinnalla millä hyvänsä. Omistajan lompakon lihottaminen, hinnalla millä hyvänsä. Oman edun ajaminen, hinnalla millä hyvänsä. Sinne mahtui voitto, mutta ei voittaminen.

Putkimainen aivojen käyttö johti siihen, että ajattelutaidot alkoivat vähentyä. Odotan mielenkiinnolla Petteri Kilpisen uutta kirjaa “Liekeissä!”, jossa hän kritisoi kiirettä: 

“Keskeinen syy siihen, miksi yritysmaailmassa on väärä arvomaailma, on se, että ihmisten keskeiseksi arvoksi on noussut kiire. Me suorastaan palvomme kiirettä”

Kiire aiheuttaa sen, että ihminen ei enää mieti, mitä on seuraavaksi, mikä olisi viisasta, voisiko luoda jotain. Kiire pistää ihmisen putkeen. Ihminen, joka huokaa “voi kun kalenteri on täynnä” on itseasiassa tyytyväinen. Täysi kalenteri tuntuu turvalliselta ja osoittaa, että kyseinen henkilö on arvostettu ja tarpeellinen – putkiaivojen tunnelissa siis (mutta sitähän hän ei oivalla).

Ajattelusta on tullut putkimaista, kiire ei ole ainoa syy vaan yleensäkin se, että asiat halutaan näkeä ja kokea lineaarisina jatkumoina. Ajatuksen, ajan, tilan ja liikkeen yhdistelmiä ei tajuta hetkessä ilmenevinä ja strategisesti kehittyvinä konsepteina vaan ne pakotetaan tekojen ja suoritusten putkeen. Nyt huudetaan yhteisöllisyyden perään, mutta putkiaivojen tunnelissa ei voi olla yhteisöllisyyttä, muuta kuin kalenteriin merkittyjen palaverien tai tiimitapahtumien muodossa. Aito yhteisöllisyys kehittyy kuitenkin vain vapaasti vellovassa, ajassa ja tilassa läsnäolevassa, yhteisesti kehittyvässä jatkuvassa dialogissa.

Tärkeää on nyt huomata, että ne ihmiset, menetelmät ja ajatukset, jotka tunkivat maailman putkiaivojen tunneliin ja pitivät sitä siellä panttivankinaan, eivät voi korjata tilannetta. Nyt tarvitaan kaikki ne voimat, jotka vielä kykenevät vapaana virtaavaan luovuuteen, strategis-konseptuaaliseen ajatteluun, monimutkaisten kokonaisuuksien hahmottamiseen ja sitä myöten ratkaisujen synnyttämiseen yhteisluovuuden hengessä.

Yksi pyyntö: Säästäkää meidät pönöukkojen kabineteilta. Monet suomalaista korkeaa etiikkaa romuttaneet kähminnät ovat alkaneet juuri sieltä.

Harmageddon vertaus on hurja, mutta myös toivoa nostattava. Harmageddonin taistelu nimittäin loppuu lyhyeen, kun rauhan ruhtinas ratsastaa paikalle. Rauhaa toivon koko maailmaan ja kaikkiin ihmissydämiin – edes jouluksi.

Rauhallista Joulua ja Armorikasta Uutta Vuotta!

Katse voittamiseen päin!

Yrityksissä mietitään kuumeisesti miten selviytyä talouskriisistä mahdollisimman vähin vaurioin. Näyttää siltä, että lomautukset ja irtisanomiset on otettu käyttöön ehkä jopa miettimättä mitä muita vaihtoehtoja olisi tarjolla. Eräs rekrytointikonsultti kolleegani kertoi, että jotkut hänen yritysjohtaja asiakkaistaan ovat jopa todenneet, että “on se hyvä kun saa kunnon syyn irtisanoa kaikki tarpeettomat, vätykset ja typerykset yrityksestä”. Kolleegani sanoi vastanneensa, että onpa ollut huonoa  johtamista, jos ihmiset ovat regressoituneet yrityksessä tuollaiselle tasolle.

Kun siellä johtoryhmien kokoushuoneissa mietitään selviytymistä ja omistajan miellyttämistä niin kannattaisi harkita ajatuskulun täydellistä suunnanmuutosta.

Olemme voittamisbusineksessa

Nykymaailmassa on enää vaikeaa löytää niche tuotteita tai palveluja, kaikkea on tarjolla yllinkyllin ja erilaisten toimijoiden määrä lisääntyy huikeaa vauhtia joka päivä. Kilpailuetua on vaikea synnyttää. Onkin siis ajateltava toisin ja ryhdyttävä miettimään “missä voimme voittaa”. Mikä on se yrityksen toiminnan tai markkinoiden osa-alue missä voidaan voittaa vaikka monet haasteet tuntuvat vievän kaiken huomion.

Voittaminen on myös tehtävä näkyväksi. Urheilukilpailussakin on selvää, että kaikki ovat mukana voittaakseen. Toisia kannustetaan ja keskitytään itse tekemään parhaansa. Olin yrityskonsulttina edellisen laman aikana ja niiden kokemusten perusteella yrityksissä ihmiset toimivat aivan päinvastoin. He ryhtyivät kilpailemaan työpaikoista ja suosiosta, mutta ei näkyvästi. Sen sijaan, että he olisivat tehneet parhaansa he tekivät huonoimpansa; vetivät mattoja toisten jalkojen alta, puhuivat pahaa toisista, eivät antaneet riittävästi tietoa, että työkaverit olisivat onnistuneet tehtävissään, klikkiytyivät, tulivat ruskeakielisiksi.

Vetoan suomalaisiin yrityksiin ja niiden henkilöstöihin: tehkää tällä kertaa toisin! Miettikää missä tilanteessa olette ja miten siinä tilanteessa voidaan voittaa. Irtisanotuksi joutuminen on lopulta pienempi paha kuin se, että aiheuttaa turhia ja ylimääräisiä vaikeuksia omalla juonittelullaan ja pahantahtoisuudellaan. Sitäpaitsi kunnollisella yhteiseen voittamiseen tähtäävällä keskustelulla ja yhteistoiminnalla saatetaan löytää ideoita, jotka auttavat sekä yritystä että sen ihmisiä.

Hyvä johtaja johtaa joukkonsa voittoon, ei häviöön. Edellisen laman aikana koin, että johtajat hädissään eivät laittaneet henkilöstön säälittäville juonitteluille pistettä. Heikoimmat johtajat ja esimiehet menivät jopa mukaan noihin arveluttaviin peleihin uskoen vahvistavansa omia asemiaan sillä tavoin. Monet varmaan epäoikeutetusti niin tekivätkin, sillä suomalaisessa johtamisessa on paljon kehittämisen varaa kun tarkastellaan sitä voittavien tulosten saavuttamiskyvyn näkökulmasta. Säälittävät, heikkojen johtajien sallimat pelit vähensivät yritysten kyvykkyyttä löytää tietä ulos kriisistä ja hidastivat uuden menestymisen aikajakson alkamista.

Voittaminen on voittamista ja siihen päästään voittavilla ajatuksilla ja teoilla. Jos tähtäät toiminnallasi toisten häviämiseen olet aiheuttanut tappiota ja tuhoa. Voitat, jos vertaistesi joukossa voitat itsesi. Voittaja antaa arvostuksen ja kunnian myös toisten voitoille, on muistettava, että voiton hedelmät putoavat yhteiseen koriin.

Voittaminen on myös oppimista. Olisiko nyt aika oppia yhdessä voittamaan?

Haluan lopuksi huomauttaa, että oma kaavioni voittamiselle on win+win+(win). Todellista voittamista on, kun molemmat osapuolet voittavat ja aiheuttavat voittavia vaikutuksia myös kolmansille osapuolille. Perinteinen “win-win” ajattelu saattaa johtaa partnership-egotismiin ja sitä paitsi win “miinus” win on yhtäkuin nolla, eli nollasummapeli. Kirjoitan näistä aiheista lisää jossain seuraavassa blogissa. Plus-summa pelistä voi lukea reilun pelin hengen puolestapuhujan Gustav von Hertzenin erinomaisesta kirjasta “The Spirit of the Game”. Kilpailu ja yhteistyö eivät sulje toisiaan pois, tiedettiin jo tuossa v. 1993 kirjoitetussa kirjassa (Gummerus).

Voittamisen kemiaa jääkiekossa

Keskustelin jokin aika sitten erään suomalaisen jääkiekon keskeisen vaikuttajan kanssa. Puhuimme siitä, miksi joukkue, jonka kaiken järjen mukaan pitäisi voittaa, häviää ja jatkaa häviämistä, vaikka välillä tulisikin muutama voitto.

Ystäväni tiesi, että olen kirjoittanut voittamisesta ja oppimisesta kirjan, joka ehdottaa, että voittaminen on 1) mentaalinen tila 2) tehokkaan valmistautumisen tulos ja 3) seurausta energian oikeanlaisesta suuntaamisesta ja käytöstä. Välttääkseen kuulemasta luennointiani hän ilmoitti voivansa pitkän ja suuren kokemuksensa perusteella vakuuttaa, että häviävän joukkueen trendiä ei voi muuttaa voittavaksi kauden aikana sillä kyse on kokoonpanosta ja vain kokoonpanosta.  ”Millään ajattelun muutoksella sitä ei voida kääntää”, hän sanoi.

Uskallan olla eri mieltä. Kyse on nimenomaan ajatuksen muuttumisesta! Kuinka usein olette nähneet matsin, jossa “häviävä joukkue” aloittaa voittavasti ja pelaa todella hyvää kiekkoa, mutta sitten jotain tapahtuu, suunta muuttuu, energia hajoaa ja vastustaja pääsee rinnalle ja ohi? Kyse ei todellakaan ole kokoonpanosta vaan jostain aivan muusta.

Kuuntelin radiosta erään amerikkalaisen, Suomessa lähetystyössä olevan, mormoonin haastattelua. Haastattelija kysyi häneltä: “Asutte aina pareittain ettekä saa valita parianne. Entä jos pariksi osuu henkilö, jota et voi sietää?” Mies vastasi: “silloin minun on vain opittava siitä toisesta hyviä asioita ja muutettava itseäni niin, että tulemme toimeen”.

Jos kokoonpano-ongelma on “kemiaa” niin silloin pelaajien on opittava tulemaan toistensa kanssa toimeen ja autettava toisiaan voittamaan – vaikka kuinka vaikeita tyyppejä kanssapelaajat olisivat. Jos kokoonpano-ongelma on sitä, että ei ole löydetty oikeita henkilöitä roolittamaan joukkuetta, niin silloin valmentajan on muokattava pelikirjaansa siten, että juuri tällä porukalla voitetaan. Pelaajien on tutustuttava toistensa heikkouksiin ja vahvuuksiin niin, että toisiaan täydentävä voittava joukkue syntyy.

Helpommin sanottu kuin tehty, voi joku sanoa. Mutta kyllä. Paljon helpompaa on voittaa sillä joukkueella, joka on käytettävissä kuin ikuisesti etsiä “voittavaa kokoonpanoa”. Sellaista nimittäin ei ole olemassakaan. Muuta kuin paperilla. On vain pelaajia, jotka kaivavat itsestään esille kyvyn pelata voittavasti yhteen, yksilöinä, ketjuina ja joukkueena.

Miksi tätä on niin vaikea ymmärtää? Niin paljon kuin arvostankin monia tuntemiani jääkiekkomiehiä ja heidän ajatteluaan, niin ehkä kyse on kuitenkin lajin fyysisyyden ylikorostamisesta. Perinteisesti ajattelua ei juuri arvosteta, ei varsinkaan lajin ulkopuolelta tulevaa ajattelua. Lajin pahimmat viholliset ovat “pukupellet” ja “kukkahattutädit” eli he, jotka usein harjoittavat paljon ajattelua. Lajin suurimmat sankarit ovat “urheilujätkät”, jotka ilmoittavat että jääkiekkoon ei saisi päästää ulkopuolisia, asiaa tuntemattomia sotkemaan asioita. Sisäänpäinlämpiävyys on yksi lajin pahimpia uhkia. Ongelmiin pitää hakea ratkaisuja sieltä, mistä niihin voidaan löytää ratkaisuja. Ajattelun ongelmaan kannattaa kysellä apua ajattelun asiantuntijoilta.

Ajat ovat muuttuneet siitä, kun jääkiekko oli “yksinkertaisten miesten yksinkertainen laji”. Tänä päivänä kaukalossa luistelee maistereita, ylioppilaita, merkonomeja, kaupunginvaltuutettuja, soittajia, elokuvafriikkejä ja vaikka minkä sortin ajattelijoita, jotka pystyvät luomaan voittavia tilanteita ja synnyttämään voittavia ratkaisuja, jos vain “yksinkertaisten miesten yksinkertaiset valmentajat” antavat heidän tehdä niin. Lätkää ei pidä mielestäni kuitenkaan ylitieteistää. Sitä ei pidä analysoida puhki eikä tylsistyttää turhanpäiväisillä tilastoilla.

Minulla oli suuri ilo useampaankin otteeseen keskustella Glen Metropolitin kanssa kun saimme nauttia hänen peliesityksistään Jokereissa joitakin vuosia sitten. Metropolit mainitsi, että hyvä jääkiekkoilija tarvitsee “hockey sense”, lätkätajua. Lätkätaju on ajattelua, joka on kasvanut muiden taitojen ohella harjoittelussa, mikäli ajattelua on harjoituksissa vaadittu, se voi kehittyä niillekin, joilla sitä ei luontaisesti näyttäisi olevan. Metro mainitsi erään silloisen jokerin, jolla hänen mielestään tuota hockey-sensea ei ollut, eikä tulisi hänen mielestään koskaan olemaankaan. Kyseisen pelaajan jatko on kuitenkin todistanut jotain aivan muuta, kun hän pääsi joukkueeseen, jossa hänelle annettiin hänen kykyjensä mukaista vastuuta. Kun ajattelu sallitaan niin se kyllä toimii ja tuottaa tulosta.

Joukkueille, jotka haluavat ja joiden pitäisi “kaiken järjen mukaan” voittaa sanon: Ajattelua muuttamalla voitte voittaa. Jos jatkatte samalla ajatuksella – tekemällä enemmän, hukkaatte energiaa, jatkatte häviämistä ja väsytte enemmän. Jos muutatte ajatuksen voittavaksi, alatte voittaa ja teillä on enemmän energiaa voittaa lisää, aina Kanada-maljaan saakka! Tai ainakin voitatte fanien sydämet. Me lätkäfanit nimittäin emme inhoa eniten häviämistä. Kaikista eniten vihaamme häviämistä ilman taistelua

Taantumisen kierteestä voittavaan kierteeseen

Viime viikkojen polttavin kysymys on ollut; mitä tehdä kun kaikki näyttää huonolta ja ennusteet viittaavat entistä huonompiin aikoihin. Viime vuosikymmenen puolivälissä apuani pyydettiin downsizing projekteihin, nyt entistä useampi kyselee miten voimme voittaa laman luovuuden, oppimisen ja innovaation – voittavan kierteen avulla.

Edellisen laman aikana 90-luvulla olin myös mukana ryhmässä, jossa tarjosimme strategioita ja skenaarioita ratkaisuksi vaikeuksiin (Suomen Strategia, Arthouse 1993). Nuo ajatukset ovat varmasti toimivia tässäkin ajassa, sillä monessa asiassa näimme ”oikein” hyvin kauaskantoisesti. 

Strategioita ja skenaarioita ei kuitenkaan voi tarjota ratkaisuksi tähän kriisiin. Jokainen yritysjohtaja on ne ajatukset jo omaksunut ja implementoinut yrityksensä toimintaan, kuka paremmin kuka heikommin.

Tässä ajassa ja juuri nyt on keskityttävä löytämään voittava kierre. On katsottava toimintaan, strategioihin, visioihin ja skenaariohin ja löydettävä sieltä voittamisen aihiot ja keskityttävä niihin siten, että syntyy pieniä voittamisen kierteitä, jotka yhdistyvät voittavaksi toiminnaksi.

Voittava kierre syntyy:

• Voittavasta asenteesta, jossa mielialat ja mielenvaikutusvoimat opetetaan ohjautumaan kohti voittamista – luovia ajatuksia, innovatiivisia tekoja ja voittavia tilanteita.
• Oppimisen ja toiminnan dynamiikan ymmärtämisestä ja sen hyödyntämisestä. On aika oppia on aika toimia, mutta ei kuitenkaan erikseen vaan niiden välistä jännitettä muunnellen. Kyse on siitä, kuinka energiaa kohdennetaan. Välillä on välttämätöntä käyttää enemmän energiaa toimintaan ja vähemmän oppimiseen, välillä voi antaa toiminnan edetä rutiinilla ja käyttää enemmän energiaa oppimiseen. En ole havainnut, että yrityksissä oltaisiin oivallettu tämän elintärkeän asian merkitystä vaan yleensä käytetään samaa energiaa molempiin, jolloin molemmat prosessit kärsivät ja kyky toimia, reagoida ja ennakoida ketterästi ja älykkäästi vähenee tai sitä ei ole.
• Energiaa mobilisoivasta johtamisesta. Johtajan tärkein tehtävä on saada organisaation energia liikkeelle halutun suuntaisesti. Lisäksi energian käytön; sen hallinnan ja hyödyntämisen osaava johtaja osaa virittää energiatilan ja –tason vastaamaan kulloistakin tehtävää. Ei todellakaan ole tarvetta jatkuvasti paahtaa sata lasissa ja huippusuoritusten paineessa vaan on osattava katsoa tehtäviä energian käytön näkökulmasta, virittäytyä oikeaan mielialaan ja käyttää oikea määrä sopivanlaista energiaa tehtävien suorittamiseen. Tällä tavalla koko työyhteisö jaksaa ylläpitää innostusta voittamishaasteiden edessä.

YT-neuvottelujen hämärässä erilaiset juonittelut lisääntyvät työpaikoilla. Tämä johtuu siitä, että korruptoituneessa työilmapiirissä on jo luotu toimintatapa, jossa arvostetaan vääriä asioita, kuten suosittuna olemista, etuilemista, salailua ja totuutta hämärtäviä viestejä. Se kertoo siitä, että energiaa on ylipäätään suunnattu vääriin asioihin.

Voittaminen on kiinni rohkeudesta. Nyt on aika uskaltaa miettiä toimintatapa, johtaminen ja olemassaolon oikeutus uusiksi. Taantuva kierre on muutettava voittavaksi kierteeksi. Kuka tohtii olla voittaja?

Lähde: Voittava Kierre, WSOY 2008, The Winning Helix, Fep International, USA 2006, Develor 2005

 

Voittamisen johtaminen ja voittava valmennus

”Johtajan tärkein tehtävä on luoda ja kehittää organisaatioon voittamisen kulttuuri. Valmentajan tärkein tehtävä on rakentaa, ylläpitää ja uudistaa voittamisen dynamiikkaa sekä mobilisoida joukkueen ja yksittäisten pelaajien energia vastaamaan voittavasti muuttuviin tilanteisiin.”

Johtaminen ja valmentaminen ovat aivan uusien haasteiden edessä.  Kova kilpailu on käynnissä monilla saroilla niin urheilussa kuin busineksessa. Tulosten saavuttamisesta vastaavat ihmiset ovat tosipaikan edessä – on opittava voittamaan ja luomaan tilanteita joissa voittaminen on mahdollista.

Johtaja ja valmentaja ovat usein yksi ja sama henkilö. Ehkä se olet juuri sinä? Haluatko oppia miten sinä johdat joukkosi voittoon?

Parit teesit:

1.

Vanha ajatus: “Tuolla on markkinat tai kilpailu käynnissä, menemme sinne tekemään parhaamme”

Voittava ajatus: “Kehitämme markkinoita tai kilpailua siten, että luomme tilanteita, joissa voitttaminen on meille mahdollista”

Kyky luoda voittavia tilanteita on nykyaikainen tapa lähestyä markkinoita ja kilpailua. Kyse on aloitteen ottamisesta omiin käsiin, sitä kautta ottaa tilanteen johto ja hallinta ja viedä se kohti voittoisaa lopputulosta.  

2.

Vanha ajatus: “Kehitämme toimintaamme siten, että se vastaa paremmin asiakkaiden tarpeisiin”

Voittava ajatus: “Luomme yritykseemme tai joukkueeseemme voittamisen kulttuurin, joka synnyttää energian, jossa asiakas haluaa olla mukana ja saada siitä osansa.”

Houkuttelevuus on avainsana. Asiakkaiden tarpeisiin vastaajat voivat kehittää tuotteitaan kuihtumiseen saakka, varoittava esimerkki on kaasuttimia valmistava tehdas, joka kyseli jatkuvasti asiakkailtaan miten heidän kannattaisi kehittää. Asiakkaat olivat tyytyväisiä, mutta kehoittivat parantamaan hinta-laatusuhdetta. Asiakkaat eivät kertoneet, että aikoivat siirtyä suorasuihkujärjestelmiin, heti kun niitä olisi tarjolla. Voittava yritys/joukkue kehittää voittamisen kulttuurin, jota asiakkaat haluavat “fanittaa”, toisinsanoen sitoutua innolla yrityksen toimintaan, sen kehittämiseen ja jatkuvuuteen.

3.

Vanha ajatus: “Menestymme, kun organisaatiomme/joukkueemme on ohjelmoitu tekemään huippusuorituksia”

Voittava ajatus: “Menestymme, kun organisaatiomme/joukkueemme osaa virittää energiansa vastaamaan edessä olevan tehtävän vaatimuksia ja energiatasoa”.

Huippusuorituksiin tähtäävä organisaatio uupuu, se voi menestyä mutta väsyneet ja turhautuneet työntekijät eivät jaksa voittaa. Ainutlaatuiset voittamisen elämykset jäävät kokematta ja ihmiset turhautuvat entisestään. Energiatason yhteensovittaminen ja oppimisen ja toiminnan dynamiikan hyödyntäminen vaikuttaa niin, että energiaa käytetään juuri oikea määrä ja se on sopivan laatuista. Tällainen ajattelu- ja toimintatapa auttaa kohdentamaan voimavarat sinne, missä voittamista todella tarvitaan ja säästämään voimia siellä, missä asioista suoriutuu vähemmälläkin.

Haaste uusiutua ja valmentautua voittajaksi on kova enkä suosittele, että siihen jokainen lähtee. Siihen voi ryhtyä vain sellaiset ihmiset, joukkueet, yritykset, jotka ovat valmiita maksamaan voittamisesta hinnan ja jotka ovat riittävän rohkeita voittamaan. Lopulta voittaminen tiivistyy yhteen hetkeen, jossa on oltava rohkeampi kuin koskaan uskalsi ajatella.

Voitontahto ratkaisee miten lamasta selvitään

Yrittäjä-lehdessä oli Mercuri International Oy:n toimitusjohtaja Kim Mäen haastattelu, jossa hän kertoo tutkimuksesta, jonka he ovat tehneet myyntihenkilöille ja jossa tavoitteena oli selvittää, mitkä tekijät olivat tärkeimmät myyntitulosten saavuttamiseen. Tutkimuksen mukaan tärkeintä myynnille on myyntihenkilöstön voitontahto. Toimitusjohtaja Mäki korostaa, että “laskevilla markkinoilla henkilöstö on pidettävä voitontahtoisena…. voitontahto vaikuttaa merkittävästi yritysilmapiirin positiivisuuteen”.

Suomessa on usein erehdytty pitämään suuruudentavoittelua tai menestyshakuisuutta voittamisena. Suuruudentavoittelun kohdalla ei enempää voitaisi olla väärässä. Suuruudentavoitteluun pyrkivä organisaatio ei voi voittaa, lisäksi Suomi on liian pieni maa, jotta suuruuden ekonomiaan perustuen voitaisiin hakea menestystä. Toisaalta suurinkaan organisaatio ei voi menestyä tällä filosofialla, syvimmissäkin taskuissa on pohja.

Menestymisen tavoittelu on sinänsä hyvä asia. Menestyminen on pitkän linjan strategiavalinta, jossa nähdään, että trendi on nouseva, vaikka välillä on laskukausia.

Voittaminen ja voitontahto sen sijaan ovat niitä jotka saavat aikaan momentumia, toiminnan sisällä olevaa liikevoimaa, joka myös pitää yllä menestymisessä tarvittavia voittoimpulsseja.

Voittamista voi oppia, vaikkapa kirjastani “Voittava Kierre”. Voittaminen nimittäin ei ole pelkästään tekojen tulosta vaan se on toiminnan ja oppimisen seurausta, se on valmistautumisen taitoa. Voittaja luo itselleen tilanteita, joissa voi voittaa ja hän valmistaa itsensä voittamaan niissä. Voittaja osaa valmentautua, mutta hänellä on myös valmennettavuustaitoja – eli hän imee itseensä kaiken hyödyllisen opin ja taidon, jotta voisi jälleen luoda menestystä voittamisen kautta.

Kolme neuvoa voittamiseen:

1. Luo itsellesi voittamisen koodisto. Tiedä mitä haluat, mitä voittaminen sinulle on ja ohjelmoi ja harjoita aivosi hakeutumaan kohti voittamista.

2. Kehitä itsellesi sellaiset mielenvaikutusvoimat, jotka antavat sinulle energiaa voittaa ja säilyttää voitontahto tiukoissakin tilanteissa. 

3. Ymmärrä toimintasi ja päämääriesi merkitys ja ole kuuliainen niille. Voitontahto on myös taistelutahtoa, valmiutta tarvittaessa antaa kaikkensa päämäärän puolesta. On asioita, joissa ei anneta periksi.

Kirjassani olen perehtynyt voittamiseen ja toiminnan ja oppimisen yhdistävään prosessiin tavalla, joka auttaa sinua oppimaan ja voittamaan.

Kuuluisa amerikkalainen puhuja Jim Rohn sanoo: “Haasteiden edessä kehitä aina itseäsi enemmän kuin edessäsi olevia tehtäviä”.  Tämä on viisas neuvo, jota meidän kaikkien sietää pohdiskella.

Voittamisen kulttuuri vai menestymisen kulttuuri

Veikkauksen toimitusjohtaja Risto Nieminen on esittänyt huolestumisensa urheilun arvojen rapistumisesta (HS 18.3.). Urheilumuotoja muokataan tv-katsojaystävällisiksi ja kilpailuihin lähdetään sovittu lopputulos mielessä. Urheilu ei ole pelkästään myynyt itseään markkinajumalille vaan myös korruptoitunut. Urheilusta on kadonnut urheilu, urheus. Siitä on tullut fyysistä toimintaa, jolla haetaan menestystä.

Mistä on kyse? Samasta ilmiöstä kuin muussakin liiketoiminnassa: menestymisen kulttuuri, jota mitataan taloudellisin mittarein, on ylittänyt voittamisen kulttuurin, jota mitataan inhimillisen suorituksen mittarein. Menestymisen kulttuuri on tullut niin vahvaksi, että voittavaa suoritusta ei pidetä kovin kummoisena ellei siihen liity merkittävää rahallista palkkiota.

Menestyminen on hyvä asia. Tiedän, että tuntuu hienolta saada tukku rahaa, varsinkin kun on tehnyt kovasti työtä sen eteen. Kuitenkin se, joka on kokenut pelkästään menestymisen hienouden ei tiedä mitään siitä hurmaavasta ainutlaatuisuuden kokemuksesta joka liittyy voittamiseen. Se on se “valkoinen hetki”, jonka eteen on valmis tekemään vuosikausia työtä (Juri Vlasov).

Urheilu on kadonnut urheilusta, koska urheilu on sen myynyt. Sormea ei kannata suunnata ostajaan, sillä mikään ei ole myynnissä ellei myyjä niin päätä.

Mitä nyt siis eteen? Ehdotan uutta näkökulmaa, jossa urheilu palautetaan urheilulle voittamisen kautta. Tämä tarkoittaa kaikkien keskeisten systeemien uudistamista siten, että urheilullinen voitto on kehittämisen kärkenä. Toivon, että tässä vaiheessa ymmärretään, että sääntöjen rikkominen, kyynärpäätaktiikka ja toisten vahingoittaminen ei ole erityisen urheaa.

Luodaan visioita suurista voitoista ja ymmärretään, että nuo visiot toteutuvat jo jokapäiväisen harjoittelun onnistumisissa ja tappioissa, joissa on hävitty itseä paremmalle vastustajalle. 

Rakkaassa lajissani jääkiekossa pistetään valmennusfilosofiat uusiksi. Hylätään “puolustuksen kautta” lähestymistapa ja opetellaan WinHoc, eli dynaaminen voittavien aloitteiden ja voittavien tilanteiden luomisen kautta rakentuva pelitapa.

Ennen kaikkea, aletaan opetella voittamisen kulttuuria, jossa oppimisen ja tekemisen  ilo sekä voittamisen riemu palauttavat urheilun urheilulle ja synnyttävät sitä vetovoimaa joka saa katsojat täyttämään lehtereitä.

Nykyinen teknologia mahdollistaa uudenlaisten sponsorointimuotojen kehittämisen. Sen avulla urheilua tukevat tahot voivat konkreettisesti tukea urheilun menestymistä ja saada aitoa lisäarvoa urheista voitoista. Kyse on nyt tahdosta, viitseliäisyydestä ja yhteistyöstä.

Konseptuaalinen ajattelu kateissa

Olen aiemmin kirjoittanut aiheesta “Miksi ympäristö tuhoutuu” kolmiosaisen kirjoituksen. Syyksi esitän kognitiivisen ympäristön rapautumisen. Sama syy on aiheuttanut sekä demokratian kriisin että tsunamin lailla etenevän talouskriisin.

Ihmisiltä, jotka tekevät päätöksiä ja vaikuttavat asioihin, puuttuu kyky kokonaisvaltaiseen ja konsepteja synnyttävään ajatteluun. Suomalainen demokratia perustuu edunvalvontaan, se jonka yksisilmäinen näkemys saa eniten muiden yksisilmäisten kannatusta tulee voimaan. Kun valitaan ihmisiä tekemään kansalaisia koskevia päätöksiä valitaan sellaisia, joilla on selkeä tahtotila yhden asian edistämiseksi. Olen itse ollut vaalityössä ja tiedän, että tätä asiaa korostetaan erityisesti. On löydettävä kohderyhmä ja kohdistettava tarkoin hiottu viesti heille.

Mistä löytyvät ihmiset, jotka näkevät laajoja maisemia ja osaavat sieltä kumpuavista näkymistä yhdistellen rakentaa toimivia konsepteja? Ehkä ei mistään? Alan tulla asian suhteen kyyniseksi, sillä  monet “ystävyys” suhteetkin alkavat näyttäytyä vain henkilön oman agendan toteuttamisen kanavina. Yritysten johtajiksi valitaan asiantuntijoita, jotka alkavat johtaa oman agendansa pohjalta.Siinä on sitten luotu perusta kahdenkerroksen väelle ja avattu kenttä kiusaajille.

Talouskeskustelussa eniten kismittää se, että talouskriisin määrittely ja yhden sektorin elvytykset saavat uskomattomia palstamillimetrimääriä. Kuitenkaan tärkein kysymys ei ole olemmeko taantumassa vai lamassa vai se, että elvytetäänkö rakentamalla teitä tai korjaamalla kosteusvaurioista rakennuskantaa.

Tärkein asia on, että systeemi, jolla on toimittu on sulamassa pois. Sulaminen on vain hidasta kuin napajäätiköllä, että sitä ei huomata. Sulamisesta on kirjoittanut mm. Nouriel Roubini (Huffington Post 11.10.08). Toinen asia on, että pitäisi ymmärtää mistä osasista systeemi koostuu. Pääasiassa puhutaan reaalitaloudesta ja finanssitaloudesta, joita pelkästään tarkastelemalla ei voida ymmärtää mitään kriisistä saatikka sitten löytää siihen ratkaisuja.

Minkälaisia “talouksia” täällä sitten jyllää:

1. Reaalitalous. Ainoa, joka aikuisten oikeasti tuottaa jotakin konkreettista. Se kouluttaa lapset, ruokkii köyhät, huolehtii vanhukset ja hoitaa sairaat. 

2. Spekulaatiotalous. Se, joka uskoo, että tulevaisuudessa on vielä paremmin tai että tämän päivän lupaus voidaan tulevaisuudessa toteuttaa. Jotkut lupaukset ovat vahvempia kuin toiset. Joidenkin lupausten uskottavuutta voidaan kasvattaa keinotekoisesti, vaikkapa pyytämällä jotakuta julkkista kertomaan, että uskoo siihen. Mitä uskottavampi lupaus sitä enemmän siihen voidaan sijoittaa, riskien kasvaessa samalla, luonnollisesti. Lupauksia voidaan myös kaupata eteenpäin ja siinä välissä provikat jäävät suustaan hyvän taskuun.

3. Finanssitalous. Työkalu, joka toimii reaalitalouden ja spekulaatiotalouden välissä. Jos uskot, että pystyt maksamaan uuden asunnon ja pankkikin uskoo sinuun niin pankki antaa sinulle lainan asuntoa varten, asuntoasi vastaan. Pankki siis uskoo kahteen asiaan: kykyysi maksaa laina ja asunnon arvon säilymiseen. Myös spekulaatiotalouden oikein uskottavaksi pönkitetyt hankkeet saavat rahoitusta tätä kautta. Riskien kasvun kautta, luonnollisesti.

4. Pimeä talous. Jos maksat remonttireiskalle tai soitonopettajalle ilman verokirjaa tai kuittia olet harrastanut pimeää taloutta. Harmaa talous on tuttu termi varsinkin rakennusalalta. Ei auta yhtään, että erittäin halvan tarjouksen esittäjää pitää epäillä vilpistä, raha puhuu. Korruptio, kynnysraha, hyvä veli systeemi, nepotismi jne. ovat kaikki pimeän talouden ilmentymiä. Rikos ja toisten vahingoittaminen se ilkein osa. Riskit ovat todella suuret. Tie voi johtaa kaltereiden taakse ja voi aiheuttaa merkittävää yhteiskunnallista haittaa. Pimeän talouden maksumiehiä olemme lopulta kaikki.

5. Sääntelytalous. Valtio, kunnat, EU ja muut instituutiot yrittävät ohjeiden, valvonnan, säännösten, lakien ja asetusten avulla säännellä ja rajoittaa yllämainittuja talouksia ja myös kitkeä haitalliset ilmiöt pois.

Nämä kaikki ovat kytkeytyneinä toisiinsa. Spekulaatiotalous riistäytyi käsistä kun libertariaariset voimat ja pimeän talouden hämärämiehet löivät kättä (ehkä eivät oivaltaneet että näin kävi) ja nousivat sääntelyn yläpuolelle täysin vapaan markkinatalouden lippu hulmuten, uskoen että vapaat markkinat säätelevät itse itsensä. Sääntelytalous unohti uudistaa rakenteensa eikä raskassoutuisena ja jämähtäneenä kyennyt seuraamaan markkinoita, eikä palvelemaan yhteiskuntaa siten kuin se olisi talouden nostehuumassa tarvinnut. Vaikka rahaa oli paljon, sääntelytalous hieroi kuivia käsiään ja jätti vaipat vaihtamatta vanhuksilta. Väärinfokusoitunut sääntelytalous salli markkinat uusille pimeän talouden toimijoille, jotka innolla kävivätkin kiinni tilaisuuksiin. Samalla finanssitalous uskoi osaavansa kaiken ja pystyvänsä minimoimaan riskit lähes olemattomiin tai ainakin hallitsemaan niitä. Vääriä johtopäätöksiä tehtiin, mutta niistä vaiettiin ja asianomaisille annettiin potkut tai asiakkaiden annettiin ymmärtää ettei kuraa kannata käydä jättämässä pankkisalin lattialle.

Entä reaalitalous? -90 luvun kriisin jälkeen monella oli mottona “Back to Basics”. Haettiin toiminnan ydintä ja keskityttiin siihen. No miten kävi. Silmät olisi pitänyt kuitenkin avata ympäristön muutoksille ja signaaleille, jotka ovat jo ainakin kaksi vuotta selkeästi viitanneet tilanteen heikkenemiseen. Metsäteollisuuden olisi pitänyt nähdä oman tilanteensa kriisiytyminen jo ainakin kymmenen vuotta sitten tai ainakin kuunnella heitä, jotka näkivät.

Hallituksen elvytystoimet saattavat tuoda työtä joillekin, mutta vaikuttaa siltä että ne ovat lopulta yksisilmäisyydessään yhtä tyhjän kanssa. Nyt tarvittaisiin selkeitä ajatuksia siitä, mikälaisia konsepteja globaalissa toimintaympäristössä on  ja millä konseptilla Suomi voi siinä menestyä ja sitten investoida sen konseptin osa-alueisiin. Kuntien menoja halutaan leikata ja tulilinjalle laitetaan kouluruokailu ja kevätjuhlat. Samalla pönöttävissä rakenteissa ei tapahdu mitään uudistusta – elvytys suuntautuu omenapuuhun, joka ei enää tuota hedelmää, mutta rehottaa villinä puutarhassa. Tulevaisuuden päättäjät muistavat, että kouluvuoden päätökseen viemistä ei kannattanut silloin aikoinaan juhlia. Toivottavasti he muistavat ja oivaltavat, että ei myöskään politiikan veteraanien sadonkorjuujuhlia sitten joskus kannata juhlia.

Miksi innovaatio ja voittaminen on vaikeaa?

Yksinkertaiseen kysymykseen yksinkertainen vastaus:

Tämän päivän johtajat ja valmentajat haluavat perustaa toimintansa faktapohjalle. Fakta on historiaan perustuvaa tietoa kun taas innovaatio ja voittaminen ovat tilanteita, jotka tapahtuvat tulevaisuudessa. Siksi niiden valmistelu edellyttää kykyä intuitioon, luovaan prosessiin ja luottamusta että oma intuitio ja luovuus tuottavat positiiviset tulokset.

Innovaatio ja voittaminen edellyttävät rohkeutta nousta faktan yläpuolelle.

Miksi yhdistän innovaation ja voittamisen? Innovaatio on voittamista ja voittaminen on aina innovaatio. Molemmat syntyvät luovassa prosessissa. Molempiin liittyy intensiivinen toiminnan ja oppimisen yhdistävä prosessi, huikeasti energian mobilisoimista sekä mielenvaikutusvoimia, jotka jatkuvasti ohjaavat prosessia. Molempien lopputulos ratkeaa siinä hetkessä kun valmistautuminen on päättynyt ja hetki tuoda suoritus maailman tietoisuuteen. Jos tuossa hetkessä epäonnistutaan, joudutaan palaamaan valmistautumiseen tai jopa hylkäämään koko asia.

Jääkiekossa haetaan yhä enemmän tieteellisyyttä, tehdään enemmän ja enemmän tilastoja, vedetään johtopäätöksiä. Samalla kuka tahansa voi havaita, että jääkiekon taika, luovuus, yksilöllinen taituruus ja yhteinen juonikkuus kaukalossa on vähentynyt.

Yrityksissä innovaatioprosessit halutaan rationalisoida ja tieteellistää. Milloinkahan aletaan huomata että innovatiivisuus katoaa. Innovaatiokeskustelu on Suomessa vasta alkamassa, mutta tuntuu, että vielä halutaan elättää uskoa, että suomalainen osaaminen ja innovaatio on huippuluokkaa. Herätkää!

Miksi ei tehdä mitään? Miksi pitäisi? Esimerkiksi SM-liigassa kaikki ottelut päättyvät voittoon, onhan siis voittamista tarpeeksi. Suomi on menestynyt niin  hyvin, miksi pitäisi innovoida mitään? Herätkää!

Harvard Business School on julkaissut oivan videon “Kuinka löytää vallattomia innovaatioita” katsokaa ja oppikaa. Herätkää ja tulkaa rohkeiksi!

Voittamisen prinsiippejä Tamille ja muille

En ole mikään prinsiippi-ihminen. Luotan enemmän arvoihin, päämääriin, prosesseihin, tekemiseen ja oppimiseen.Luotan myös siihen, että hyvässä prosessissa oleva ihminen kehittää itse tai yhdessä porukan kanssa omat prinsiippinsä. Ulkoa tuputetut teesit eivät toimi, jos ei niillä ei ole luontaisesti tilaa mentaalisella kartalla.

Vaikka teesien julistaminen ei ole minulle ominaisin tapa ilmaista itseäni niin äskettäin päätökseen saatu Ässät-Sport karsintasarja kirvoitti monia ajatuksia ja jostain kumman syystä teki meleni esittää ne prinsiippien muodossa.

1.  Tiedä tarkasti ja varmasti mitä peliä pelataan

Jos et tiedä mitä peliä pelataan, et voi voittaa mitään peliä.  Tämä on ensimmäinen ja tärkeä periaate. Vain tietämällä mitä peliä pelataan voi käyttää juuri sen pelin sääntöjä ja antaa tilaa ihmisille, jotka peliä pelaavat. Liian moni käyttää peliä hyväkseen toteuttaakseen omaa agendaansa.

Tami käytti liigakarsintaa hyväkseen lytätäkseen suomalaisen kiekkosysteemin ja nostaakseen omaa egoaan. Hän valitsi väärän pelin. Vastakkain olivat Porin Ässät ja Vaasan Sport ei Tami Turusta vastaan SM-liiga Suomesta.

2. Voittamisen täytyy antaa tapahtua

Tämä on kiekkolegenda Antti Törmäsen legendaarinen lause. Jos haluaa voittaa pelin, on siihen valmistauduttava siten, että pelin aikana voittamista ei ”tehdä” esimerkiksi uhoamisen, mesoamisen, painostamisen tai muun show-painiin viittaavan toiminnan kautta. Voittamisen täytyy antaa tapahtua luottamisen, tilan antamisen, kannustamisen ja tarvittavan taktisen ohjeistuksen ja rakentavan palautteen kautta.

Tami teki ottelusta oman shownsa. Hän ei antanut voittamisen tapahtua pelaajien oman lahjakkuuden ja osaamisen kautta vaan tunki oman energiansa peliin. Alpo Suhosen filosofia voitti. Jääkiekkoilun ja johtamiskulttuurin onneksi.

3. Todellinen voittaja on aidosti nöyrä

Todellinen voittaja tietää, että voittaminen ei tapahdu yksin eikä ole yhden miehen tai naisen show, ei vaikka kyseessä olisi yksilölaji. Hän tietää, että siinä prosessissa, joka valmistaa voittamiseen on huippukohtia, mutta myös tuskien taipaleita ja yksinäisiä epäilyksen hetkiä ja että jokainen on niitä kokenut ja voittaja on päässyt niistä yli, joskus kaikkein vaikeimman kautta. Hän kunnioittaa aina vastustajaa ja sidosryhmiä, jotka kannustavat, kritisoivat ja auttavat kehittämään lajia. Hän kunnioittaa lopputulosta, sillä hän tietää, että parempi voitti ja itsellä on vielä matkaa.

Tami ei kertaakaan antanut kunnioitusta ja kiitosta kenellekään paitsi itselleen. Pitkän ja Tamia kunniakkaamman uran tehnyt Suhonen ei saanut pienintäkään huomionosoitusta vaikka lopputuloksen perusteella olisi ollut reilua antaa kunnia Ässien voitolle. Gorillamainen uho oli vastenmielistä katsottavaa ja kuultavaa. Toivottavasti sen kuulleet juniorit oivaltavat, että setä oli väärässä ja tunnekuohussa ei ajatellut mitä sanoi.

4. Systeemiä ei voi uudistaa kun peli on päällä

Valmentaja Tamminen sanoo, että kun keittiössä on kuuma, on niiden jotka eivät sitä kestä, pysyttävä sieltä poissa. Totta. Totta on myös se, että kun keittiössä on kuuma niin siellä keitetään soppaa. Sopan keiton aikana ei voi uudistaa keittiötä vaan se on jätettävä siihen aikaan kun liesi on viilentynyt. Lisäksi, jos sopankeittäjä lähtee uudistamaan keittiötä siitä ei tule toimivaa. Tarkoituksenmukaisen ja viihtyisän keittiön rakentaminen vaatii monipuolista osaamista, näkemystä ja asiantuntemusta.

 Tammisen kritiikki kohdistui järjestelmään. Varmasti SM-liigassa ja suomalaisessa kiekkoilussa on kehitettävää, mutta ajankohta oli väärä. Peliä pelataan niillä säännöillä ja niissä olosuhteissa, jotka juuri silloin vallitsevat. Uudistusehdotusten aika on vasta kun pelin tuoksina on vaimentunut. Osoittaa myös mitä suurinta ylimielisyyttä ja ylenkatsetta lajia, pelaajia, tuomareita, kannattajia, seuroja, kiekkotoimittajia ja muita sidosryhmiä kohtaan kysellä ”kuinka monta maalia sinä olet tehnyt” tai ”ota sinä tämä klubitakki ja tule valmentamaan”.  Lisäksi olisi aika jo oppia, että mitään lajia tai systeemiä ei voi uudistaa ainoastaan sen sisältä käsin – he, jotka ovat sisällä ovat osa ongelmaa eivätkä välttämättä näe niitä uudistusmahdollisuuksia, joita ”ei_yhtään_maalia_koskaan_tehneet” saattavat nähdä hyvinkin selkeästi.

 5. Voittaminen on valmistautumisen taitoa

Tämä on tärkein prinsiippi. Ratkaisupelien hurmiossa vain se, mikä on aivoihin ja lihaksistoon valmistettu toimii. Jos peli hävitään, niin valmiutta voittaa ei ollut tarpeeksi. Lisäksi paljon puhuttu momentum voi olla olemassa vain jos perusta sille on luotu. Positiivinen momentum voi myös todella helposti kääntyä negatiiviseksi.

Momentum on valmentajalle erittäin haastava käsite, siksi suosittelen Tamille ja muillekin valmentajille perehtymistä voittamiseen liittyviin teorioihin ja kokemuksiin, jotka ovat syntyneet muilla aloilla. Momentumia ovat tutkineet mm. Adler “The role of momentum in sport” (1978) ja  Taylor ja  Demick  ”A multidimensional model of momentum in sports (1994)”.

Luovasti Liekeissä!

Sanotaan, että maalivahti on liekeissä kun hänellä on hyvä ilta. Silloin hän torjuu jokaisen pikkumustan eikä pudottele kiekkoja eteensä. Vastustajan taitavimmat kynämiehet pyörittelevät ihmeissään päätään kun kiekko ei mene sisään vaikka ottaisi juonikkaimmat temput käyttöön. Liekeissä oleva maalivahti on flowssa, hän on luova ja koko taitovaranto on täydellä teholla pelissä. Itsevarmuus on korkealla ja voitontahto huipussaan. Parhaimmillaan hän keksii innovatiivisia ratkaisuja, vastustajan on erittäin vaikea arvioida miten maalivahti reagoi mihinkin hyökkäykseen ja laukaukseen.

Petteri Kilpisen kirja “Liekeissä” on liekeissä. Kilpinen puhuu rohkeudesta, innovaatiosta, ajattelusta ja luovuudesta. Hän haluaa uuden yhteiskunnan, jossa innovatiiviset yritykset ja luovat ihmiset kannustavat toisiaan ja välittävät toisistaan. Kilpisen mielestä emme huomaa, että meidän pitäisi muuttua: “Kun meillä menee kohtuullisen mukavasti, rohkeus kehittämiseen katoaa”. Niinhän se on. Suomi on jäänyt oman menestystarinansa vangiksi, sanomalehti Ilkan pääkirjoituksen mukaan (Ilkka 14.4) “Olemme pikemminkin maa, joka Narkissoksen tavoin ihaili omaa kuvaansa liian kauan lammen pinnasta ja hukkasi yhden vuosikymmenen.” Jääkiekossa kehittymisen unohtanut,  itseään ihaileva maalivahti huomaa kiekkojen lepäävän selkänsä takana ja pian urakin on takanapäin.

Kiire estää luovuuden. Eräs nettituttavani lähetti juuri twiitin, jossa hän kyseli, että onko kiireiseksi kutsuminen tosiaan kohteliaisuus. Ei ole. Vaivaudun kovasti jos ihmiset kutsuvat minua kiireiseksi muka ihaillen.  ”Ihminen, joka ylpeilee kiireellään ei välttämättä ole erityisen aikaansaava. Pikemminkin päinvastoin”. Kirjoittaa Kilpinen. Minulla on tuttu kotirouva, joka on erittäin kiireinen mikäli samana päivänä on hieroja ja uusien housujen etsiminen Stokkalta. Luovuus edellyttää kiireettömyyttä, aikaa ajatella. Ahkeruus ja kiireettömyys eivät ole toistensa vastakohtia vaan toisiaan tukevia aikaansaavuuden osatekijöitä. Lisäksi kiire on usein päässä. Jos istuu punaisissa valoissa ja kiirehtii, käyttää energiaansa aivan väärin. Voittava maalivahti ei hötkyile.

Voittava strategia on arvon kasvattamista. Kilpinen hakee arvoa monelta taholta. Hän vaatii kokonaisvaltaista win*win(+win) periaatteelle rakentuvaa arvonmuodostusta, jossa voittajia eivät ole pelkästään vuorovaikutuksen osapuolet vaan myös kolmannet tekijät, kuten vaikkapa ympäristö. Hän ottaa esimerkin Ethyl Corporationista, joka teki kaikkensa estääkseen sellaisen tutkijan työn, joka yritti osoittaa lyijypitoisuudet vaarallisiksi ympäristölle. Kilpinen kysyy “oppiiko ihmiskunta koskaan”? Hän vastaa eettisesti arvoa kasvattavilla esimerkeillä ja toteaa, että kannattaa tukea eettistä voiton kasvattamista.

Ihminen ja ihmisen potentiaali, luovuus, innostus ja inspiraatio näyttää olevan Kilpiselle erittäin läheinen aihe, ehkä jopa läheisin. Hän puhuu aiheesta juuri niin.  Tulevaisuudessa, joka on jo nyt, ihmisiä johdetaan innostuksen ja intohimon kautta – ei määräämällä ja kontrolloimalla. On panostettava jatkuvaan oppimiseen ja dialogin kehittämiseen. Kaikki on kiinni siitä mitä opimme ja miten vuorovaikutuksessa toisten kanssa jalostamme opitun menestystarinoiksi. On selvää että innostunut dialogi voi siirtää vuoria. Tähän kohtaan voisi suositella jatko-opinnoiksi aineistoa, joka tarjoaa ideoita miten energiaa voi kohottaa, säädellä ja ylläpitää.

Liekit leimahtavat tavoitteista. Tavoitteiden tärkeyttä korostetaan kirjassa. Täytyy tietää missä on ja minne on menossa. Tavoitteiden takana on suurempi päämäärä: Unelma! Visio ja missio. Miten yritys tekee maailmasta paremman paikan? Miten oikaisemme väärää? Miten parannamme elämän laatua? Voiko näinä aikoina tai koskaan olla tärkeämpiä kysymyksiä. Jos opettaja Kilpiselle saa esittää kysymyksen, olisi se: “miten asettaa tavoitteita kun toimintaympäristön kehityksestä ei voi tietää juuri mitään?”

Kasvu on rohkeuslaji. Kasvujohtajista Kilpinen ottaa esimerkeiksi Bransonin ja Jobsin. He oat Kilpisen mukaan “johtajia, joita halutaan seurata. He ovat emotionaalisesti vaikuttavia ja inspiroivia ja heidän kanssaan eletään mielenkiintoisia aikoja.”

Kaikki tämä edellyttää luottamusta. Kilpinen tarkastelee luottamusta ihmisten välillä. Haluaisin kuitenkin vielä pohtia luottamuksen olemusta tarkemmin. Miten luottamukseen vaikuttavat ne tekijät, joihin emme voi luottaa ja jotka eivät välitä meidän dialogeistamme? Kuten luonto, tiedon välitys, kansainvälinen politiikka, talous, hämärähemmot jne. Miten voimme kasvattaa luottamusta maailmassa, jossa luottamus kokoajan vähenee ja aina on saatavissa ristiriitaista tietoa kaikkein luotettavimpaankin asiaan?

Mielestäni kirjan tärkein viesti on “tekemällä kuin muut ei voi menestyä”. Kilpinen vaatii meitä haastamaan konventiot, toimimaan disruptiivisesti eli toisin. Disruptio on systemaattista toisinajattelua – irtioton strategiaa. Joskus tuntuu, että Suomi on maa, jossa keskeisin strategia on tulla samanlaiseksi kuin kaikki muut. Olisiko siinä syy tämänhetkiseen henkiseen pysähtyneisyyteemme? Mistä löytyy into ja voima toteuttaa systemaattista toisinajattelua? Kilpinen antaa tähänkin konkreettisia neuvoja, miten käynnistää disruptio prosessi: Tunnista konventiot, kyseenalaista, luo näky kasvusta. Disruption avulla Kilpisen yritys luo ja kehittää brändejä, jotka ovat enemmän kuin mainonta tai ulkoasu – ne auttavat yrityksiä kasvamaan sisältäpäin ja inspiroimaan koko henkilökuntaa.

Petteri Kilpisestä ei voi puhua  mainitsematta brändiä. Brändillä onkin Kilpisen mukaan suuri tehtävä yrityksessä: “Brändin tehtävä on muuttaa yrityksen tulevaisuutta”. Huikea tehtävä, huikea visio – mutta kun katsoo Kilpisen yrityksen brändäämiä huoltoasemia niin nyökyttelee itsekseen ja miettii, että vaikka itse ei kovin paljon ymmärrä brändeistä niin se lienee samaa mitä on ajatellut voittamisesta: se on tila, joka rakennetaan ja sitten kasvetaan sen mittaisiksi. Kun tila on täynnä on aika ottaa disruptioprosessi jälleen käyttöön, pyrkiä uudelle tasolle.

Kirja on hyvä  lukea jos haluaa kehittyä ihmisenä, johtajana ja strategisena ajattelijana. Mikäli haluat loistavia oivalluksia ja hyviä neuvoja suosittelen kirjaa todella vilpittömästi. Kirjan ideat jäävät elämään ja muodostavat ajan kanssa uusia synapseja. Itselläni ainakin jotkut Ahaa! elämykset tulivat vasta muutaman kuukauden kuluttua ensilukemisesta.

Palataksemme maalivahteihin. Miksi Dominik Hasek oli niin loistava maalivahti? Kukaan ei tiennyt miten hän aikoo torjua seuraavaksi, siinä syy. Hasek oli (tai on) oman tien kulkija, persoonallinen maalivahti, joka ei suostunut lepäämään omassa erinomaisuudessaan vaan teki jatkuvasti toisin. Hän oli liekeissä ja häntä oli ilo seurata myös katsomosta.

win*win(+win) eettisen voittamisen kaava on blogikirjoittajan kehittämä uusi tapa määritellä yrityksen johtamista eettisistä periaatteista käsin.

Kun osataan voittaa – viikon kommentti

Detroitin ja Anaheimin, Valtterin ja Teemun, ottelusarja venyi seitsemään peliin. Loistava sarja päättyi Detroitin voittoon ja matka jatkuu heillä kamppailuun loppuottelupaikasta Chicagon mustahaukkoja vastaan.

Detroitin valmentaja Mike Babcock sanoi ottelusarjan jälkeen jotain, mikä mielestäni meidän kannattaa kuulla ja ottaa siitä opiksemme:

“What made this series so hard and what people don’t understand, the people that have won know what it takes to win,” Babcock said. “That’s what made them so hard to get rid of.”

Eli “se mikä teki tästä sarjasta niin vaikean ja sitä porukat eivät ymmärrä, ihmiset jotka ovat voittaneet tietävät mitä voittaminen vaatii. Siksi heistä (Anaheimista) oli niin vaikea päästä eroon.”

Babcock on myös iloinen, että vastassa on juuri Blackhawks “siitä tulee hauskaa” hän sanoo “Chicago Blackhawks on nälkäinen jengi”.

Voittaja haluaa kohdata voittajan, mitellä kovaa vastustajaa vastaan. Silloin ilo pelistä ja urheilun nautinto saavuttaa huippunsa ja voittamisen riemu on entistä huikeampaa.

Olympialaisissa vastassa on voittamiseen tottuneita urheilijoita. Lähetän hartaan toiveeni Vancouveriin menijöille: valmistautukaa voittamaan!

NHL:ssä on luvassa mahtavat lopputiimellykset, lätkäfanin taivas avautuu hetkeksi ennenkuin liigakausi jälleen käynnistyy. Vai olisiko siellä jotakin muutosta odotettavissa? Ehkä?

Lainaukset Detroit Redwings:n sivustolta

Potkuja jaetaan miten sattuu

Viime lokakuussa lähetin allaolevan kirjoituksen erään lehden mielipideosastolle. Sitä ei julkaistu ja itsekin sen unohdin. Nyt asia on kuitenkin ajankohtainen, sillä mm. Taloussanomissa uutisoitiin, että “potkuja jaellaan ihan miten sattuu”.

Väitän, että suuri osa pulmistamme ja varsinkin moraalin puutteesta johtuu voittamisen kulttuurin puutteesta. Kun jossain vaiheessa voittaminen kuitenkin on ajankohtainen niin eikö olisi hyvä opetella ja valmistautua voittamaan reilun pelin hengessä? Eikö powerpointtien yhteisöllisyys- ja arvohyminä ja todellisuuden ristiriita uuvuta ihmisiä?

Tässä hylätty kirjoitukseni (kirjoitettu lokakuussa 2008):

Edellisen laman aikana toimin liikkeenjohdon konsulttina ja asiakkainani oli mm. yrityksiä, jotka harrastivat nk. downsizingia, suomeksi: “potkut ikävällä tavalla perjantai-iltapäivänä”. Tilanne, jossa ihmisten työpaikat olivat uhattuna ja eikä tiedetty kuka olisi seuraava, sai aikaan ilmiön, jossa peli, jota oli pelattu yhteisellä kentällä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi siirtyi piilokentille. Piilokentillä kukin pelasi omaa peliään, joka ei tähdännyt voittamiseen vaan jonkun toisen häviämiseen. Silloin nekin, jotka olivat olleet kovin yhteisöllisiä ja prosessin arvoja korostavia, alkoivat vetää mattoja toisten jalkojen alta, levittää juoruja, korostaa omia merkityksettömiäkin saavutuksiaan – puhumattakaan ruskeakielisestä kaveeraamisesta. Syntyi klikkejä ja kuppikuntia. Tehtiin paljon ja pitkäkantoista haittaa työilmapiirille. Uskallan sanoa, että ihmiset hyväksyivät työpaikkakiusaamisen, kunhan se edistää oman aseman pönkittämistä.

Nyt vaikea aika on jälleen käsillä (tämän julkaisuhetkellä uidaan jo syvällä!). Jos saa esittää toivomuksen niin se on, että peliä pelattaisiin avoimesti yhteisellä kentällä, yhteisillä säännöillä, vain siten voidaan selviytyä voittajina. Niille, jotka toistavat ”ei kriisit kosketa Suomea” liturgiaa sanoisin, että peli on käynnissä, sen voi voittaa vain osallistumalla siihen.

 Tiedän, että peli ja voittamismetaforani eivät monia miellytä, mutta siitä kuitenkin on kysymys. Kaappivoittajat, jotka tulevat esille silloin kun oma nahka on vaarassa palaa, aiheuttavat vain haittaa ja kärsimystä ympäristölleen.

Cristina Andersson
voittamisen, toiminnan ja oppimisen dynamiikkaan perehtynyt kouluttaja ja konsultti
Helsinki

Suomi on nyt henkisen pysähtyneisyyden tilassa. Maan johto ei ole kyennyt esittämään minkäänlaisia visioita ja ajatuksia siitä, mihin suuntaan pitäisi mennä, mitä pitäisi tehdä ja minkälainen maa Suomen pitäisi olla. Osaamis-, palvelu- ja innovaatioyhteiskunta lätinä ei vakuuta ketään. Kaikki tietävät, että palvelut ovat samassa pisteessä kuin tuotanto aikanaan  - on löydettävä ratkaisuja kustannustehokkuuden kehittämiseen. Osaamista saa Intiasta tai Kiinasta murto-osalla siitä mitä täällä. Suomesta ei siis voi tulla suurta suunnittelutoimistoa. Innovaatiosta ei näillä eväillä kannata puhuakaan. Se, että täältä katoaisi tuotannollinen toiminta on täyttä potaskaa tai ainakin täydellistä näkemisen puutetta. On vain tuotettava sellaista, jossa on Petteri Kilpisen sanoin “riittävä kilohinta”.

Ei ihme siis, että ihmiset ja yritykset ovat hämillään. Silloin potkujakin voi jaella ihan miten sattuu. Syyttävä sormi osoittaa kohti hallitusta. Mitä aiotte tehdä?

Mikä ihmeen momentum?

Kirjoitettuani blogikirjoituksen prinsiipeistä monet ovat kysyneet, että mikä se momentum oikein on. Lyhyesti voisi vastata, että se on sama kuin flow-tila, josta puhun myös kirjassani. Tila jossa kaikki tuntuu onnistuvan, ollaan liekeissä – kaikki menee putkeen.

Mutta asia ei ole niin yksikertainen. Momentum on liikeimpulssia ylläpitävä voima, momentum on liikettä, jolla on suunta. Se voi ilmetä kahdenlaisena: positiivisena ja negatiivisena. Negatiivinen on yllämainitun flow-tilan vastakohta: mikään ei tunnu onnistuvan ja kaikki voimat vaikuttavat toimivan sinua vastaan.

Sanotaan, että urheilussa onnistuminen on 80% mentaalista. Niin myös muussa elämässä. Voit olla vaikka kuinka osaava, mutta jos mentaaliset mallisi eivät tue onnistumista, et onnistu tai kaikki työ tuntuu väkinäiseltä. Aiemmin mainittu liikeimpulssia ylläpitävä voima syntyy nimenomaan mentaalisista muutoksista ja nosteista. Siksi varsinkin urheilun yhteydessä puhutaan psykologisesta momentumista.

Momentum saa alkunsa muutoksesta kognitiivisessa prosessissa. Se on havainnon muutos. Joku asia havaitaan eri tavalla ja uusi momentum lähtee käyntiin. Olet varmaan itsekin kokenut sellaista. Esimerkiksi joskus voi tuntua siltä ettet saa mitään aikaiseksi ja kaikki tuntuu tahmealta ja hankalalta. Sitten yhtäkkiä luet vaikka jonkun kiinnostavan asian tai saat innostavan viestin ja hups! elämä saa hetkessä vauhtia.

Momentum on mahdollisuus, joka on joka hetkessä olemassa. Kyse on havainnoista. Jos momentumia todella halutaan hyödyntää on mentaalisen harjoittelun merkitys todella suuri – aivot on opetettava havainnoimaan positiivisen momentumin ja nosteen mahdollisuuksia ja keho ja mieli on opetettava rentoutumaan, jotta syntyy mentaalinen tila positiivisille havainnon muutoksille. Kirjassani puhun voittamisen koodaamisesta mentaaliseen tai kognitiiviseen systeemiin sekä mielenvaikutusvoimista, jotka ohjaavat ajattelua ja havaintokykyä.

Jeff Greenwald antaa seitsemän hyvää neuvoa synnyttää ja käyttää hyväksi momentumia:

1. Ole fyysisesti rentoutunut
2. Pidä olkapäät ja pää ojennuksessa
3. Nosta intensiteettitasoasi onnistumisten jälkeen
4. Visualisoi itsesi onnistujana, täydellisessä itseluottamuksessa.
5. Kokeile havaintosi muuttamista (positiivista) käytännössä suorituksen avainhetkillä.
6. Käytä positiivista itsepuhetta harjoittelun ja suorituksen aikana (nyt näyttää hyvältä, wau nyt onnistuu jne.)
7. Ajattele aina, että momentum on sinun puolellasi.

Greenwald neuvoo myös opettelemaan momentumin valjastamista omaksi hyödyksi joka kerta kun se tulee esille. Kyse on siis havaintokyvyn kehittämisestä.

Oikeanlainen tapa suhtautua keskittymiseen lisää momentumkyvykkyyttä. Jos ajattelet keskittymistä ainoastaan sisäänpäinkääntyneenä itsesi keskelle menemisenä et onnistu havaitsemaan ulkopuolellasi tarjoutuvia momentumin mahdollisuuksia. Parempi tapa on ajatella keskittymistä kolmitahoisesti:

1. Keskittyminen sisäisesti siten että sinulla on täysi fokus ja uppoutuminen suoritukseen. Monta positiota on yhtä kuin nolla momentumia.
2. Ulkoinen valppaus, “kognitiivinen läsnäolo ja äärihavainto” siten, että olet täysin tietoinen ja läsnä juuri siinä hetkessä missä olet, mitä teet ja mitä ympärilläsi tapahtuu.
3. Ennakoiva, strategis-taktinen ajattelu. Olet varma siitä, että olet jo ennen suoritusta istuttanut strategian mentaaliseen järjestelmääsi siten, että tiedät mihin pyrit ja pystyt myös ennakoiden toteuttaa tehtävääsi. Olet opettanut itsellesi taktiikoita, joita voit hyödyntää suorituksen edetessä. Wayne Gretzky sanoi, että hän ei rynnistä sinne missä kiekko on nyt vaan sinne minne se on seuraavaksi menossa. Hyvät shakinpelaajat osaavat ennakoida useita siirtoja ja rakentaa taktiikkaansa hetkessä tuohon ennakoivaan havaintoon perustuen.

Mentaalinen kyvykkyys ja valmius vaatii samanlaista harjoittelua kuin fyysinenkin puoli. Kun voittamiseen tähtäävä suoritus on käsillä vain se, mikä on systeemiin valmistettu voi toimia, mikään muu ei toimi. Jos et ole harjoitellut havaintosi muuttamista, ennakoivaa otetta ja taktista kyvykkyyttä niin ne eivät ole käytössäsi suorituksen tuoksinassa. Jos et ole harjoittanut itseesi sisäisen ja ulkoisen keskittymisen ja valppauden dualismia niin se ei auta sinua onnistumaan niin hyvin kuin toivoisit. Kun olet opetellut keskittymisen kolmitahomallin niin sinun tarvitsee enää vain siirtyä yhteen keskittymisen tilaan, ‘fiilikseen’  jossa onnistut parhaiten.

Keith Armstrong sanoo, että lahjakkuus ilman työtä on nolla. Sama pätee momentumin kohdalla – kun momentum iskee päälle on oltava riittävän hyvä, jotta voi surffata momentum aallon päälllä ja antaa mennä ja nauttia!

Entä sitten jos negatiivinen momentum pamahtaa päälle? Kirjassani kerron jääkiekkoilijasta jolta kysyin asiaa. Hän sanoi, että täytyy löytää se onnellinen kohta johon palata. Siitä saa voimaa jatkaa positiivisesti eteenpäin ja taistella loppuun saakka voitosta vaikka häviö näyttää varmalta. Kirjassani en mainitse kuka tuo pelaaja on, mutta paljastettakoon tässä, että kyseessä on Antti Aalto – yksi Jokereiden mestaruusvuoden pelaajista.

Tällä hetkellä työstän taktista mallia “WinHoc” joka perustuu voittaville aloitteille ja voittavien tilanteiden luomiselle – sekä niiden voittamiselle. Uskon, että nimenomaan positiivisen taktiikan kadotettu taito on yksi merkittävä syy miksi voittamista ei ole tarpeeksi suomalaisessa urheilussa saatikka sitten liike-elämässä. Taktinen taidokkuus myös lisää valmiutta synnyttää, ylläpitää ja hyödyntää momentumia. Toinen tekijä on voittamisen kulttuurin puute, josta olen kirjoittanut paljon mm: artikkelissani Voittamisen kulttuuri vai menestymisen kulttuuri.

“Sitoutuminen on momentumin sytyttäjä” – Peg Wood

Tähän loppuun vielä yksi muistelo momentumista katsojana. Vuoden 2003 syksyllä on Blues-Jokerit ottelu Espoossa. Ottelu on jäänyt mieleen osittain koska suosikkijoukkueeni voitti 0-5, mutta sitä on tapahtunut useamminkin. Mikä teki tuosta pelistä todella unohtumattoman oli se uskomaton momentum tai flow-tila joka Jokereilla oli. Katsojana olin siinä tilassa täysin mukana ja kun tuomarin pilli soi kuudenkymmenen minuutin kohdalla ihmettelin miten aika oli täysin kadonnut. Hyvä momentum ulottuu myös tekijän ulkopuolelle!

Lisäys 16.2.2010 uusi artikkeli momentumin sytyttämisestä

Itsensä voittaminen

Sanotaan, että itsensä voittaminen on voittamisen korkein taso. Olen jälleen kerran omasta kokemuksestani voinut todeta, että se on totta. 

Esiinnyttyäni Markku Veijalaisen oivassa Studio55 ohjelmassa Maikkarilla helmikuussa julistaen, että unelma on esiintyä Bayreuthin oopperajuhlilla, monet ovat kyselleet, että koskas minua voisi kuulla. Olen aina vastannut, että ihan pian, mutta en vain ole saanut aikaiseksi pistää laulua “purkkiin” (on siinäkin voittamisen apostoli!).

Vihdoin huhtikuussa soitin pianisti Ilmari Räikköselle, jolla on hieno studio Karakalliossa (www.mimixstudio.com). Yhteisen ajan löytyminen ei heti onnistunut ja ajattelinkin siirtää koko projektin syksyyn – onhan tässä ollut kaikkea, EU vaalit ja muutakin ylimääräistä. Lopulta kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja tein sen!

Äänitimme Richard Wagnerin laulun “Träume”, unelmia, joka on yksi ns. Wesendonk lauluista, viides ja viimeinen, kaikkein kaunein, jos minulta kysytään. Träume on myös tutkielma oopperaan Tristan ja Isolde, jossa siis unelmoin laulavani sitten joskus…

Tässä on lauluni sekä muutamia rakkaita muistoja Bayreuthista!

“Eräs korkeimmista totuuksista, jonka olen löytänyt, on että ei tahdonvoima vaan fantasia ja mielikuvitus luovat. Mielikuvitus on luova voima. Mielikuvitus luo todellisuutta” - Richard Wagner

Salaliitto?

Nyt se on paljastunut. Nimittäin salaliitto suomalaista voittamista vastaan.

Heikki Miettinen kirjoittaa 21-vuotiaiden jalkapallon EM-turnaukseen osallistuvien joukkueiden asenteista tämän päivän Hesarin urheilusivuilla:

“On kaksi tapaa lähestyä jalkapallon 21-vuotiaiden EM-lopputurnausta. Saksalainen ja suomalainen tie poikkeavat toisistaan.

Saksalaiset puhuvat avoimesti viiden ottelun turnauksesta, suomalaiset kolmesta pelistä. Kolme ottelua tarkoittaa normiohjelmaa alkulohkossa, viisi etenemistä loppuotteluun.

Molemmat tavat ovat hyväksyttäviä ja oikeita. Saksalaiseen suuhun ei voisi kuvitellakaan lausetta, että kisoihin pääsy tyydyttää.

Yhtä paljon herättäisi uskottavuusongelmia, jos tämän tason ensikertalainen huutelisi varman jatkopaikan perään.

….

Ettei kaikkien näiden puheiden keskellä totuus unohdu, niin saksalaiset unelmoivat loppuottelusta, vaikka tässä ikäluokassa menestys on jäänyt vähiin.”  - Heikki Miettinen HS 18.6.2009

Saksalaiset unelmoivat suurista voitoista, vaikka näytöt ovat olleet vähäiset tässä ikäluokassa. Laajemmassa mittakaavassa saksalaisten näytöt ovat kyllä vakuuttavat. He ovat rakentaneet voittamisen kulttuuria pitämällä jatkuvasti yllä unelmaa suurista voitoista valmistautumalla voittamaan siellä missä voittamiseen on tilaisuus, olipa uskottavuutta tai ei. Tällä tavalla henkinen voittamisvahvuus kasvaa jatkuvasti. Vinnarskalle, kuten ruotsalaiset sanovat.

Suomalaiset eivät unelmoi sellaisesta mikä ei järkevästi ajatellen ole mahdollista. Siksi meillä valmistaudutaan pelaamaan kolme peliä, ne jotka meille on varmistettu. Mieliin ei rakenneta voittamisen koodistoa. Unelmaa suurista voitoista ei elätellä. Pienet onnistumiset ovat osa prosessia – eivät riemuvoittoja matkalla kohti suurta päämäärää.  Innostus laimenee ja pelaaminen on sitä, että omalla tasolla tehdään parhaansa. Itsensä ylittäviä suorituksia ei juurikaan nähdä ja tiimihenki ei nosta loistaviin saavutuksiin. Silti voittamista odotetaan ja pettymys tappiosta on yhtä suuri kuin heillä, jotka odottivat voittoa unelmafinaalissa. Erona tietysti on, että pettymys on helppo puhua pois kun mitään ei odotettu eikä luvattu.

Voittamisen kulttuuri kasvaa kun sitä opetellaan ja kun voittamisen kulttuuri kasvaa tulee lisää voittoja. Kun tulee lisää voittoja niin voittamisen kulttuuri kasvaa ja opitaan lisää voittamisesta ja taas tulee lisää ja hienompia voittoja. Meillä sen sijaan, että opeteltaisiin voittamista, korostetaan prosessia ja vähätellään voittamisen merkitystä. Sitten kun ratkaiseva ottelu tai kilpailu on käsillä niin voittoa kuitenkin odotetaan. Eikö tämä ole kehittyvän urheilijan kylmäveristä petkutusta?

Ei ole epärealistista pitää yllä unelmaa Suomesta jalkapallon MM-kisojen loppuottelussa vastassaan vaikkapa Brasilia. Kun juniorit alkavat elää tuota unelmaa ja kasvaessaan etsiä siihen polkuja, niin jonain päivänä meillä on joukkue, joka sinivalkoisissaan astelee mahtavalle jalkapallostadionille hurraavan yleisön keskelle kohtaamaan keltavihreät brassit.

Unelman on annettava elää joka hetkessä. Harjoittelussa, ystävyysotteluissa, höntsäpeleissä. Minua korpeaa suunnattomasti SM-liiga joukkueiden tapa vähätellä runkosarjaa ja puhua play-offeista “tosipeleinä”. Voittaminen kasvaa onnistumisten hetkillä ja siitä opitaan häviön hetkinä.

John F. Kennedy sanoi, että elämä on sekoitus riemuvoittoja ja tragediaa. Elämänkaaren huipuista ja laaksoista tulee se elämän ihanuus ja rikkaus, jota kiikkustuolissa kelpaa muistella. Meillä pyritään tasapaksuuteen, menestysputkeen, jossa “sylilapset syntyvät ukkoina”  joiden tuli hiipuu vanhana, liekö edes syttynyt.

Mikä salaliitto Suomessa vallitsee kun voittamisen unelmat, riemu ja kiihkeä tavoittelemisen palo on sammutettu?

Me suomalaiset ansaitsemme loistavan tulevaisuuden!

Suomi on henkisen pysähtyneisyyden tilassa. Kukaan ei uskalla tehdä mitään, eikä sanoa mitään. Vähiten löytyy heitä, jotka rohkenisivat nyt ottaa johtajuuden – näyttää suuntaa, innostaa, kannustaa, nostattaa henkeä.

Suomi lomailee. Loman aikana pysähtyneisyys korostuu entisestään. Lomalta paluu voi näyttäytyä synkeänä uusien toivottomien uutisten iskiessä tajuntaan.

Lassi Nummi sanoi aikoinaan, että hän ei halua käyttää sanaa ”ei” vaan ”eiköhän”. Eiköhän mekin voitaisi ajatella toisin? Eiköhän mekin voitaisi ottaa ohjia ja johtajuutta? Eiköhän mekin voitaisi innostua etsimään ratkaisuja vaikeassa tilanteessa?

Suomi tarvitsee nyt uskoa siihen, että tästä selvitään – että voitetaan. Suomi tarvitsee nyt johtajia, jotka pystyvät siirtämään voitontahtoa ja innostusta ihmisiin. Me tarvitsemme luovuutta ja rohkeutta voittaa vaikeudet. Meillä on ”kunskap”, nyt tarvitsemme ”nyskap” kuten ruotsalainen professori Fredrik Hären sanoisi.

Suomi tarvitsee ihmisiä, jotka näkevät mahdollisuuksia vaikeuksien viidakossa. Me tarvitsemme tarkkanäköisyyttä oivaltaa, että on asioita, joissa voimme voittaa vaikka kaikki näyttäisi kääntyvän kohti tappiota. Suuri johtaja osaa kääntää huomion kohti voittamismahdollisuuksia ja mobilisoida kaiken energian niiden suuntaan. Kun yhdellä suunnalla tulee onnistumisia, alkaa niitä tulla muuallakin.

Eiköhän nähtäisi, että tämä maa ja nämä ihmiset ansaitsevat loistavan tulevaisuuden? Eiköhän katsottaisi, missä voidaan voittaa ja suunnataan voima sinne päin?

Kun osataan voittaa – viikon kommentti

Brasilia nousi 2-0 tappioasemasta voittoon Confederations Cupissa. Jouduin jättämään ottelun seuraamisen tilanteessa, jossa USA oli johdossa. Ajattelin, että ei tämä tähän jää vaan Brasilia tulee ja vie ottelun.

“Ei ole helppoa voittaa 0-2 tappioasemasta, mutta joukkueemme ei koskaan luovuta ja osoitimme nousulla ammattimaisuutemme” sanoi kapteeni Lucio.

Todellisen voittajan kommentin esitti turnauksen parhaaksi valittu pelaaja Kaká. Hän sanoi:

Voitto takaraivoon ja eteenpäin!

Tämä on voittamisen kulttuuria. Tätä voittaminen on. Harjoitellaan, harjoitellaan, valmistaudutaan, valmistaudutaan. Nautitaan matkan onnistumisista. Kun voitetaan niin ymmärretään, että se on yksi matkan suuria huippukohtia – ja sitten mennään eteenpäin, kohti uusia haasteita. Tämän ymmärtäminen on todellinen voittajan asenne – siksi Kaká on koko uransa ajan ollut suurin suosikkini jalkapallossa.

Voittamiset ja elämän huippukohdat jäävät takaraivoon, onnellisuuden perusvarastoon. Sieltä niistä voi ammentaa hetkinä, jolloin prosessi mataa etanan vauhdilla raskas kotilo selässä.

Onnea Brasilia! Te olette ykkösiä – täällä pohjolan nurmilla on ihmisiä, jotka unelmoivat loppuottelusta teitä vastaan.

kommentit sivustolta www.yle.fi

Sinä olet voittaja!

Seison keskellä suurta esiintymislavaa, edessäni on suuri yleisö. Kymmenet tuhannet ihmiset seisovat aivan hiljaa. He odottavat saada kuulla mitä juuri minulla on heille sanottavaa. Tilaisuuden järjestäjä antoi ohjeen: “sano heille se mitä sydämesi pohjasta haluat sanoa, mikä on sinun ikioma ja ainutlaatuinen viestisi ihmisille. Älä mieti onko joku jo sanonut sen tai oletko valmis jo sanomaan sen. Sano se nyt, vapaasti – älä anna minkään äläkä kenenkään pidätellä sinua.

Aloitan puheeni.

‘Hyvät naiset ja herrat – kanssakulkijat elämän tiellä. Olen tänään tullut luoksenne, sillä minulla on teille tärkeää kerrottavaa.

Toivon, että jokainen teistä ymmärtää ja hyväksyy sen tosiasian, että jokainen teistä – sinä, sinä ja sinä – on ainutlaatuinen ihminen. Haluan, että jokainen teistä ymmärtää ja tietää, että jokainen teistä – sinä, sinä ja sinä – on varustettu lahjoilla ja kyvykkyydellä toteuttaa elämässä se, mikä omassa sydämessä tuntuu tärkeimmältä. Se suuri asia, joka sielussa intohimoisesti sykkien vaatii ulospääsyä, toteutumista, täyttymistä.

Meille ei ole annettu pelkästään lahjoja. Meille on annettu kyky oppia, kyky jalostaa tekemistämme ja osaamistamme oppimisen ja harjoittamisen avulla. Tuon jumalaisen kyvyn ansiosta kaikki on mahdollista – se mikä sinun sydämessäsi halajaa julistautua maailmalle, on mahdollista. Jos joku sanoo sinulle toisin, vaatii ottamaan järjen käteen ja laittamaan jalat maahan, on hän väärässä. Sinä pystyt siihen.

Marianne Williamsonin sanoin: ‘Pahin pelkomme ei ole se, että olemme kykenemättömiä. Syvin pelkomme on se, että olemme mittaamattoman voimallisia.’ Oman lahjan kehittäminen täyteen loistoon, oman minän aito julkituominen, oman äänen kuuluvaksi tekeminen ovat asioita, jotka vaativat suurenmoista rohkeutta ja itsepintaista sitkeyttä. Mutta palkinto on suuri, se on voitto – oman itsen voitto. Se on paras lahja, jonka voit toisille ihmisille antaa. Kiitos!”

Minulla ei ole vielä ollut mahdollisuutta esiintyä kymmenille tuhansille ihmisille. Ylläoleva visualisointi on kollegani, kirjailija ja valmentaja Lynn Serafinin neuvo miten löytää oma äänensä. Tein meditaation ja lopputulos sykähdytti ainakin minua itseäni niin paljon, että halusin jakaa sen kaikkien kanssa. Jokainen sana ‘puheessani’ on totta, tarkoitan sitä todella, täydesti ja aidosti.

Toivon, että juuri sinä sait tästä rohkeutta tuoda äänesi kuuluville.

Saa hehkuttaa!

Internet on täynnä upeita juttuja. Olen ottanut tavakseni käyttää päivittäin kymmestä minuutista kahteen tuntiin opiskeluun netissä. Youtube edusta löytyy luentoja ja esitelmiä maailman johtavista yliopistoista, maailman parhaiden asiantuntijoiden itsensä esittäminä.

Tänään katsoin ja kuuntelin Research Channelin luennon älykkäästä designista, luomisopista ja evoluution kontraversiosta. Luento oli osa Michiganin yliopiston ohjelmaa.

Luento oli aivan upea ja käsitteli aihetta siten, että minäkin, joka helposti ärsyynnyn evoluutio vastaan luomisoppi jankutuksesta, jaksoin ja halusin sitä kuunnella.

Syy miksi kirjoitan luennosta on kuitenkin tämä: Luennon lopussa luennoitsija Eugenie C. Scott, joka on National Center for Sciencen johtaja kertoo kirjansa Evolution vs. Creationism menestyksestä. Tämä tiukahkolta näyttävä tohtorisnainen hehkuttaa täydestä sydämestään, että New York Times arvioi hänen kirjansa ja, että se oli hetken Amazonin 200 myydyimmän joukossa. Hän todella nauttii saavutuksestaan ja yleisö juhlii hänen kanssaan. Itsellekin tuli loistofiilis! Kylmät väreet hiipivät iholla kun ihailin hänen onneaan.

Kumpa meillä olisi enemmän tällaista. Sitä että uskaltaa nauttia saavutuksistaan täysin rinnoin ja jakaa onni myös toisten kanssa. Eräs myyntihenkilö kertoi minulle aikoinaan, että hän oli juuri puhelimessa sopinut miljoonan euron kaupan. Miljoona euroa! Niin suuri kauppa ei ollut siinä firmassa ihan tavallista ja henkilö sanoi halunneensa kiljua onnesta ja hypätä kattoon. Hän kuitenkin malttoi mielensä… työkaverit olisivat vain tulleet kateellisiksi ja pahoittaneet mielensä. Kumpa meillä olisi uskallusta juhlia omia saavutuksia ja tahtoa juhlia toisten saavutuksia yhtä suurella sydämellä.

Jos joku on kiinnostunut Eugenie Scottin ajatuksista, niin tässä linkki videoon:

http://www.youtube.com/watch?v=PE3Qvfm8jU0

Kun osataan voittaa – viikon kommentti

Irlantilainen Padraig Harrington yrittää hattutemppua British Openissa. Helsingin Sanomista voimme lukea, että hän uskoo voittamiskokemuksestaan olevan hyötyä kilpailussa. Harrington sanoo:

“Mukava asia on se, että tiedän pystyväni voittoon, jos vain olen hyvissä asemissa. Toiset voivat olla hyvissä asemissa, mutta he eivät voita”, Harrington sanoi.”

Harringtonin kommentti kertoo miten tärkeää on kerätä oppia ja kokemusta myös voittamisesta – ei pelkästään lajista ja taidosta. Hän on itse käynyt läpi lyöntitekniikan muutoksen, joka on suuri prosessi. Uuden tekniikan toiminta ei ole vieläkään täysin sataprosenttista. Erityisesti tällaisissa tilanteissa kokemus voittamisesta on suureksi eduksi.

Aika hyvin tiesin pikkusakujen menestyksen Ruotsissa. Veikkaan siis menestystä myös Harringtonille. Katsotaan miten käy.

ps. kaikille golf harrastajille tiedoksi: voittamisen harjoittelu antaa teille ekstraetua kentälle. Jos todella haluatte voittaa sen kaljatuopin tai shamppanjapullon, niin kannattaa perehtyä voittavaan kierteeseen!

Kun osataan voittaa – viikon kommentti

Suomi on maa, joka on menestynyt monella tavalla erinomaisesti. Suomi on myös maa, jossa osataan latistaa innostus, aloitteellisuus ja tavoitteellinen pyrkiminen. Olen aiemminkin kirjoittanut kateuden ja vääränlaisen ylpeyden pahoista peikoista ja useassa kirjoituksessani peräänkuuluttanut innostusta, kannustamista ja voittamisen henkeä.

Nyt sain tukea ajatuksilleni itse Jorma Ollilalta, joka Porissa järjestetyssä Suomi Areenassa pohdiskeli näin:

- Ensinnäkään meidän kommunikaatiokyky ei ole kovin hyvä. Mutta myös niin, että mehän emme täällä suhtaudu kauhean hyvin erilaisiin ilmiöihin, Ollila sanoo.

- Tyypillisesti me emme oikein siedä menestyviä ilmiöitä, ihmisiä, organisaatioita. Me emme siedä erilaisuutta, vaan aina tulee jonkinlainen epäilys ja jonkinlaisella väliaika-asemalla nujertamisen tarve, Ollila jatkaa.

Ollilan mielestä Suomessa ei osata samanlaista kannustamisen kulttuuria, joka on yleinen esimerkiksi Yhdysvalloissa. Ollilan mielestä itsetuntoa rakentavaan positiivisuuteen tulisi kannustaa kotien lisäksi myös kouluissa ja työpaikoilla.

Toivottavasti Ollilan sanat kuullaan ja otetaan todesta. Juuri nyt tarvitsemme toistemme kannustamista ja innostamista. Meidän on tuettava kaveria, joka on joutunut vaikeaan tilanteeseen. Meidän on luotava uskoa tulevaisuuteen, annettava tilaa luovuudelle ja tehtävä aloitteita, joista syntyy mahdollisuuksia onnistua ja voittaa.

Olen jossain aikaisemmassa kirjoituksessani esittänyt ajatuksen voittamistalkoista. Laitettakoon se tähän haasteena, tulethan Jorma mukaan!

Ollilan kommentit www.mtv3.fi

Projektit ovat voittamishankkeita

Kalle Kähkönen kirjoittaa päivän Hesarin vieraskynässä projektityöstä teemalla “Suomalainen uusi työ ja menestys luodaan projekteissa”.

Moni ehkä ohittaa kirjoituksen olankohautuksella “itsestäänselvyyksiä, meillä on projekteja tehty jo vuosikausia”.  Pysähtykääpä kuitenkin miettimään, mitä projektien korostuminen todella merkitsee. Toisaalta se todentaa kehityksen, joka on vääjäämätön. Toisaalta se pitää sisällään haasteen, jota tuskin on kovin paljon mietitty.

Haasteena projektityön korostumisessa ja lisääntymisessä on, Kähkösenkin mainitsemat, oppimisen, ketteryyden, oikean asenteen ja intuitiivisen herkkyydeen löytäminen.

Projekteissa tarvitaan osaamista, joka sisältää projektin lopputuloksen. Sanotaan sitä vaikka hitaaksi osaamiseksi. On oltava tarvittava ammattitaito, suunnitelmallisuus ja ajankäytön hallinta sekä yhteistyökyky.

Hitaan osaamisen lisäksi tarvitaan, no sanotaan sitä sitten, nopeaa osaamista. Nopea osaaminen on kykyä (Kähkösen mainitsemien asioiden lisäksi):

• aloitteellisuuteen
• nopeaan muuntumiseen
• taktikointiin
• improvisointiin
• luovaan ongelmanratkaisuun
• nopeisiin päätöksiin

Nopea osaaminen edellyttää myös voitontahtoa, tunneälyä  ja erinomaista tilannetajua.

Taiteilijoille nopean ja hitaan osaamisen hallinta on selviö – ammattiin kuuluva oppimiskyvykkyys. Näytelmät ja konsertit tulevat ja menevät. Hitaan osaamisen ansiosta tehtävään vaadittava peruskunto on aina olemassa ja sitä myös harjoitetaan ja  kehitetään jatkuvasti. Nopean osaamisen avulla palaset saadaan ajoissa kasaan, selvitään yllätyksistä, opitaan tarvittavat uudet jutut ja tullaan toimeen niiden kanssa, jotka eivät ole vihkiytyneet taiteen tekemisen saloihin. Viimeinen harjoitus saattaa olla kaaosta, mutta ensi-illassa yleisö ei voi arvata mikä tilanne oli vajaa viikko sitten! Voitontahto varmistaa, että jokainen haluaa pistää parhaansa peliin ja sädehtiä kauneimman karismansa yleisölle. Nopean osaamisen ansiosta myös niin prosessissa kuin suorituksen aikanakin ilmenevät ongelmat ja häiriöt ratkaistaan luovasti ja suvereeniutta osoittaen.

Suomalainen työ ja yhteiskunta tarvitsee uutta ajattelutapaa, uutta näkemystä osaamiseen ja uudenlaisia tapoja toimia. Kiitos Kalle Kähkösen tapaisten osaajien projektityöosaamista on täällä kehitetty järjestelmällisesti jo pitkään. Nyt tarvitaan arvokeskustelua, asenneuudistusta, jotta työn tekemisen mahdollisuudet ja oppimisen sisällöt saadaan vastaamaan uuden ajan työn haasteita.

Kähkönen muistuttaa, että on tärkeää että projektityön kuluessa avautuu uusia projekteja ja työn jatkuvuudesta saadaan varmuutta. Yhtä tärkeää on huomata, että projektit päättyvät ja huomioida ja juhlia niiden tuloksia. Voitonjuhlat antavat uskoa tulevaisuuteen ja osoittavat kiitoksen työn tekijöille.

ps. samassa lehdessä muistutetaan parissakin kohdassa kuinka terveyden ja vanhustenhuollossa ei pystytä hoitamaan itse asiaa – hoitoa tarvitsevaa ihmistä. Jos työn tarkoitus hämärtyy saattaa nopean osaamisen tarve kääntää huomion pois siitä, mikä on tärkeintä.  Voittavat hankkeet ja työ edellyttävät ennen kaikkea korkeaa “hitaan osaamisen” tasoa, tarkoitustietoisuutta, välittämistä ja kykyä arvottaa asioita oikein.

Viikon kommentti – Opettajan onni

Oppilaan menestys ja voitto ovat parasta mitä opettaja voi työllään saavuttaa. Ihminen, joka antautuu opettajan uralle – tavalla tai toisella – on kiinnostunut ihmisistä ja heidän elämänpolkunsa tukemisesta. Itselleni tämä kutsumus varmistui 1980 luvun lopulla toimiessani erään työllisyyskurssin opettajana. Nähdessäni oppimisen iloa ja kuullessani myöhemmin oppilaitteni voitonriemua saavutetuista tavoitteista koin sellaista ammatillista onnea, jota tiesin haluavani lisää. Ja sille tielle jäin.

Kirjani “Voittava Kierre” kirjoitin tästä samasta syystä: palavasta halusta palvella oppimishaluisia ihmisiä. Kirjailijalle palaute ei kovin helposti kanna. Siksi on erityisen upeaa kun lukija kertoo miten opetukset häntä auttoivat. Sain eilen sähköpostia Reetta Uusikululta Sastamalasta:

Voittamiselle elämä – ja tavoitteet todeksi!

Olen lukenut Cristina Anderssonin sekä alkuperäis- että suomenkielisen teoksen voittamisesta. Ihailen Cristinan tapaa kertoa voittamisteoriasta niin yksinkertaisesti, ettei lukija edes huomaa lukevansa teoriasta. Cristina osaa kuvata voittamisen lainalaisuuksia hyvin selkeästi.

Cristina Andersson kirjoissaan The Winning Helix ja Voittava kierre antaa voittamiselle elämän kaarineen. Ja mikä parasta: Tämä toimii käytännössä. Kahteen viimeisempään tavoitteeseeni olen käyttänyt Cristinan oppeja hyväksi. Viimeksi sain aikaan flow-tilan – ja tuloksena, tietenkin, voitto!

- Reetta Uusikulku

Voitte uskoa, että olen ollut yläilmoissa eilisestä saakka. Tämä on juuri sitä opettajan ylintä onnea. Kiitos Reetalle ja kaikille lukijoille. Tästä on hyvä jatkaa!

ps. The Winning Helix on tarjouksessa 20.12.2011 saakka tai niin kauan kuin kirjoja riittää. Lisätietoja täältä

Mielen jonglööri

On kulunut aivan liian pitkä aika siitä kun olen viimeksi kuunnellut Kristiina Harjua. Eilen onnekseni siihen oli mahdollisuus, kun Kristiina esitteli syksyllä alkavaa Certified Progress Coach(c) ohjelmaansa. Kristiina on viisas, rauhallinen ja ratkaisu- ja tavoiteorientoitunut puhuja, jonka esityksestä tulee hyvä mieli: “minäkin voin kehittyä ja onnistua”.

Esitys kokonaisuudessa oli upea, mutta kuten tavallista, joku kohta koskettaa henkilökohtaisesti enemmän kuin muut asiat. Nyt se oli mielen jonglööri.

Kristiinan mukaan hyvä coach, tai valmentava johtaja on henkilö, joka on mm:

• tarkka havainnoitsija, taitava eläytyjä kerroksellisen tiedon käsittelijä
• mielen jonglööri
• systeemien löytäjä: saa ”villakoiran ytimet” näkyviin;   organisaation tavoitteen asianajaja

Hurraa! Ajattelin mielessäni. Vihdoinkin kadonneen kognition metsästäjä. Ajattelutaidot eivät ole kovasti olleet muodissa viime aikoina. Puhutaan paljon tekemisestä ja suorittamisesta. Hankkeista ja suunnitelmista. Mutta ei siitä, mikä on kaiken taustalla: kyky käyttää mieltä. Aivoja. Kyky ajatella, tunnistaa ajattelun esteitä ja vahvistajia. Kyky tunkeutua oman tiedostamattoman ja hiljaisen tiedon alueelle. Kyky havainnoida ja oivaltaa. Kyky hallita sitä, minkä reaktion tai ajattelun joku havainto aiheuttaa. Metakognitiivinen kyky ajatella omaa ajatteluaan. Kyky ilmaista ajattelua ja muokata siitä toimintaa. Kyky antaa ajatuksen kehittyä vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Näitä asioita osaavista ihmisistä löytyvät tulevan ajan suurmestarit!

Tilaisuuden jälkeen keskustelimme ilmiöstä, jonka muutamat olivat havainneet lisääntyvän viimeisen kahden vuoden aikana: ihmisten sietokyky kritiikkiä kohtaan on vähentynyt ja “raivon” kynnys alentunut huomattavasti. Erään kollegan kanssa totesimme myös eräänlaisen itsekkyyden lisääntymisen hankkeissa. Hankkeissa ollaan mukana niin kauan kuin siitä näyttäisi olevan itselle hyötyä. Sitten “me jatketaan tästä omin voimin”. Näin tapahtuu vaikka yhteishankkeille olisi annettu julkista rahoitusta.

Kun palautetta pidetään erittäin tärkeänä voi vain kuvitella miten suurissa vaikeuksissa ihmiset työpaikoilla ovat kun yrittävät kertoa omia näkemyksiään asioista. Kuinka paljon menee aikaa siihen, että sanat pitää asetella aivan viimeisen päälle “oikein” – siten ettei vain raivo- tai katkeruuskohtaus käynnisty?

Kristiina Harju jakaa mielenkiintoisia ajatuksiaan blogissa. Vielä julkinen kiitos Kristiinalle tämän viikon suurimmista viisauksista!

Voittamisen ihme

Ainutlaatuinen hetki, jolloin ihme tapahtuu, osuu kohdalle määrättynä hetkenä. En tiedä tuleeko se kaikille, mutta monille se tulee. Varsinkin heille, jotka pitkään, antaumuksella, taistellen, valmistautuvat ottamaan tuon hetken itselleen. Lunastamaan lupaukset. Voittamaan. Sillä hetkellä tietää, että tämä on se hetki. Silloin on oltava varma, että momentum on omalla puolella.

Elokuvassa Miracle, jääkiekkojoukkueen valmentaja kertoo tämän joukkueelle.

Berliinin MM-kisojen keihäskilpailun finaalista karsiutunut urheilija totesi: “en vaan syttynyt näihin kisoihin”. Ei syttynyt kauden suurimpaan arvokisaan? Liian usein suomalaisten urheilijoiden kipinä sammuu kisoissa. Valmistaudutaan suoritukseen, mutta ei valmistauduta voittamaan. Ei rakenneta kroppaan tuota taivaallista tunnetta täydellisen onnistumisen ihmeestä.

Olisiko jo nyt voittamisvalmennuksen aika? Minun mielestäni kyllä. Suorittaminen osataan jo.

Valmentaudu voittamaan! – merkintöjä oppimispäiväkirjaan

Olen pitkään miettinyt mitä valmentautuminen ja voittaminen omalta osaltani olisi.

Kesän  mittaan ajatus varmistui; aion valmentautua laulamaan. Valmistan itseni kohtaamaan todella suuren lauluhaasteen. Tämä on ajatus, joka tuntuu kaikin puolin hyvältä ja innostavalta. Se myös antaa pontta elämään, joka alkoi jo tuntua turhan harmaalta.

Päättäväisesti aloitin eilen laulutunnit pitkän tauon jälkeen. Loistava laulunopettaja ja ystäväni Outi Kähkönen neuvoi ensimmäiset askeleet miten kehittyä.

Täytyy sanoa, että paluu “koulunpenkille” tuntui aluksi oudolta, mutta sitten muistin: aloittelijan mieli on valmentautumisen tärkein lähtökohta. Kirjassani on kertomus Zen opettajasta, joka kaataa teetä kunnes oppilaan kuppi tulvii yli. Opettaja sanoo, että “jos mielesi on kuin ylitsetulviva kuppi, et voi oppia”. Kun sain kuppini tyhjäksi alkoi oppiminenkin. Outin opetustaidoilla ja omalla vastaanottavaisuudellani ei mennyt aikaakaan, kun uudet asiat alkoivat kehittäytyä kropassani ja lauluun tuli aivan uutta tunnetta.

Miten mahtava tunne onkaan kun tuntee uusien asioiden virtaavan kehoon ja mieleen! Suosittelen.

Kirjoitan valmentautumisestani säännöllisesti, myös laulunäytteitä on luvassa. Jos olet itse samanlaisessa prosessissa, kommentoi mielellään ja jätä linkkejä omaan blogiisi!

Valmentava johtaminen

Johtamisen asiantuntija Kimmo Juuti haastoi mielenkiintoisessa blogissaan minut määrittelemään valmentavaa johtamista. Jouduin hetken miettimään miten sen määrittelisin yleisellä tasolla. Voittamisvalmentajana olen tottunut ajattelemaan aihetta voittamisen näkökulmasta, miten valmentaa ihmisiä, ryhmiä ja yrityksiä voittamaan.

Olen aikaisemmassa kirjoituksessani hiukan sivunnut aihetta, mutta katsoin hyväksi muotoilla asian Kimmon blogiin tuoreesti, vilkaisematta tuota aiempaa määritelmää.

Kimmon blogiin kirjoitin näin:

“Valmentava johtaja saa ihmisten ja organisaation energian liikkeelle toivottuun suuntaan, ylläpitää momentumia ja auttaa virittämään energiat yhteensopiviksi edessä olevien tehtävien kanssa .

Valmentava johtaja osaa rakentaa kulttuurin, jossa ihmiset voivat yksilöinä ja ryhmissä toteuttaa parasta osaamistaan ja saavuttaa tuloksia, joita pitää arvokkaina ja joilla pystyy auttamaan organisaation ja yrityksen menestykseen.”

Kimmon vastauksen voi lukea täältä.

Valmentavan johtamisen merkitys kasvaa yrityksissä päivä päivältä. Kun ennen toiminta oli pääasiassa prosessiluontoista niin nyt, ja yhä enemmän tulevaisuudessa, korostuukin toiminnan projektiluontoisuus. Silloin johtajan tärkein tehtävä on valmentaa ihmiset toteuttamaan hankkeet tehokkaasti, tuottavasti ja toivottuja tuloksia saavuttaen. Kun mukaan lisätään voittamisen näkökulma, tulee projekteista innostavia, kannustavia, täysillä parhaaseensa – ja itsensä ylittämiseenkin – pyrkivien ihmisten joukkuepelejä. Silloin myös saavutukset huomataan ja niitä juhlitaan sopivin menoin!

Valmentava johtaja pitää huolen ihmisten hyvinvoinnista. Hän ymmärtää, että kaikkeen ei tarvita huippusuoritusta, vaan että tärkeämpää on käyttää energiaa tehtävän kannalta sopivasti. Jotkut asiat voi hoitaa rennosti ja rutiinilla – vaikka vähän naureskellen. Toiset taas vaativat tiukkaa pohdintaa ja voimallista toteutusta. Valmentava johtaja on tässä expertti.

Valmentaminen sisältää valmistamisen. Valmentava johtaja vie aina asioita eteenpäin – pysähtyineisyys ei kuulu hänen sanavarastoonsa, vaikkakin hän ymmärtää, että joskus tulee tasannevaiheita, jolloin asiat sisäistyvät ja kypsyvät.

Ennen kaikkea valmentavan johtajan tulee nähdä organisaationsa potentiaali sekä osata rakentaa oppimis- ja toimintaympäristöjä, jotka mahdollistavat sekä yhteistyön että yksilöllisen kehittymisen.

Haluatko olla luova ja vapaa voittaja?

Vastasitko kyllä? Vastasitko kyllä niin, että se oikein tuntuu sydämessä ja sielussa? Että haluat elämäsi olevan toisenlaista kuin se on nyt. Että haluat toteuttaa itseäsi täydemmin, vapaammin ja luovemmin. Innostavammin. Jos vielä vastaat kyllä niin lue edelleen.

Elämä menee usein niin, että ihminen kutistuu pienemmäksi kuin onkaan. Opetus ja valmennus toteutuvat valitettavan usein siten, että ihmisen täysi potentiaali ei tulekaan esille ja ihminen joutuu tyytymään vähempään mitä hän onkaan. Kun niin käy, sen tietää siitä ahdistuksen tunteesta – minussa on jotain joka pyrkii tulemaan esille, mutta se tukahtuu. Aikanaan palo sammuu ja ihminen toteaa: “kyllä se riittää kun olen tyytyväinen ja löydän onnen pienistä hetkistä”. Hyvä niinkin, mutta eikö olisi upeaa jos luova ja vapaa voittaja kuitenkin pääsisi esille?

Sinä varmaankin tiedät, mikä sisälläsi palaa ja sykkii. Kokeile tätä:

1. Tee voimallinen aloite. Esimerkiksi jos haluat kehittää uuden pelin tai tietokoneohjelman, kirjoita (vaikka itsellesi) ehdotus ohjelmasta ja sen sisällöstä. Onko sisälläsi taidemaalari? Tee itsellesi aloite taidenäyttelyn pitämisestä, kirjoita ehdotus. Kuvaile minkälaista taidetta näyttelyssä on esillä ja missä se pitäisi järjestää. Minä saan itseni tehokkaaseen oppimisprosessiin laulamisessa silloinkin kun konsertteja ei ole tulossa siten, että rakennan konserttiohjelmiston, mietin missä haluan sen esittää ja kenen kanssa. Konkreettinen aloite ja kirjallinen ehdotus auttavat pistämään töpinäksi. Opettele myös tekemään pienempiä aloitteita ja ehdotuksia vaikkapa päivittäin.

2. Rakenna itsellesi voittajan mentaalinen ravintoympyrä.

Voittajan ravintoympyrään kuuluu voittamisen vitamiinit, luottamuksen lisäravinteet sekä taistelutahdon tehotipat.

• Voittamisen vitamiinit ovat asioita, jotka saavat sinut hyväntuuliseksi ja tuntemaan itsesi voittajaksi. Ryhmään kuuluvat henkiset, fyysiset ja mentaaliset vitamiinit. Mikä osa-alue sinulla korostuu? Joku sanoo, että kunnon lenkki raikkaassa säässä on paras hyvän fiiliksen tuoja. Joku toinen innostuu älyllisistä haasteita. Toisille taas henkiset elämykset antavat voimaa. Kaikkia näitä tarvitaan, mutta eri ihmisille eri kokoisina annoksina. Tärkeää on myös nähdä sielunsa silmillä näkyjä lopputuloksesta, tuntea voittamisen olotila kehossaan ja pohtia mitä kaikkea hyvää päämäärän saavuttaminen tuo tullessaan. Ole läsnä tässä hetkessä ja tuo voittamisen tunne tähän hetkeen. Näin valmistat itsesi voittamaan silloin kun H-hetki on käsillä.
• Luottamuksen lisäravinteet ovat asioita, jotka lisäävät uskoa itseesi ja onnistumiseesi. Niiden avulla pääset flow tilaan ja voit antaa suorituksen ja voittamisen tapahtua automaattisesti. Kehitä osaamistasi jatkuvasti. Kiinnitä huomiota yksityiskohtiin ja hio niitä niin, että olet niistä ylpeä. Testaa itseäsi välillä, välietappien tunnistaminen ja onnistumisten huomaaminen kasvattavat voittavaa kierrettä ja onnistut uudelleen yhä helpommin ja paremmin. Huomaa myös päivittäin asioita, joissa tunsit onnistumista. Ota vastuu oman onnistumisesi havainnoinnista.
• Taistelutahdon tehotipat ovat tietoisen vaatimisen kykyä. Tarvitset suurta sitoutumista, jotta voit voittaa. Taistelutahtosi avulla edistyt, kehityt ja menet kohti päämäärääsi vaikka olosuhteet, energiavarkaat ja muut tiellesi esteitä rakentavat asiat vaikeuttavat kulkuasi. Taistelutahtoa edistät kertomalla itsellesi työsi ja päämääräsi merkityksestä ja tärkeydestä ja opettelemalla voittamaan pelon, esteet ja väärät uskomukset. Lisää jatkuvasti halukkuuttasi laittaa fyysiset ja henkiset voimasi tehtäviesi suorittamiseksi. Sopeudu siihen kuriin, jonka koet tarkoituksenmukaiseksi päämääräsi saavuttamisen kannalta. Kertaus on opintojen äiti, harjoita ja harjoittele oikeita asioita oikein niin tulet mestariksi.

3. Viritä mielentilasi ja energiasi yhteensopivaksi tehtävän kanssa

Muista, että aina et tarvitse huippusuoritusta voittaaksesi. Muista, että sinulla ei ole energiaa loputtomaan täysillä etenemiseen. Voittamisen vitamiinit ja ihan konkreettinen ravinto antavat sinulle potentiaalista energiaa, sinä olet vastuussa siitä miten energiaasi käytät. Kun alat miettiä prosessiasi energian virittämisen ja mobilisoinnin näkökulmasta sinun ei tarvitse niin kovin pohtia motivaatiotasi. Keskityt vain siihen mikä sinulla on juuri nyt käsillä ja virität energian sopimaan yhteen sen kanssa. Kun opettelet energian käsittelyn huomaat, että jaksat paljon enemmän ja päämääräsi tavoittelu on helpompaa ja hauskempaa kuin kuvittelitkaan.

Luovuus on yksilössä, mutta emme ole yksin. Hae samanmielistä seuraa ja tapaa ihmisiä. Keskustele, kerro ja kuuntele.

Itse pidän kaikkein tärkeimpänä sitä, että tunnistan oman tapani oppia ja rakennan sellaisia mentaalisia systeemeitä, jotka auttavat minua oppimaan mahdollisimman tehokkaasti. Toiminta-oppimisprosessin nousut ja laskut – ilot ja surut – on helpompi oivaltaa omaksi hyödyksi kun on sisäistänyt asian hyvin ja oppinut kehittämään omaa oppimistaan.

Nämä asiat on esitetty aikamoisen juurta jaksain kirjassani Voittava kierre (Wsoy 2008). Toivon että tästä pienestä “valmennuksesta” oli sinulle hyötyä ja apua. Jos olet unelmasi toteuttaja ja siitä unelmoiva (kuten minä) niin kuulisin sinusta mieluusti. Jos meitä on monta niin perustetaan unelmien kerho – luovuudelle ja lahjakkuudelle ei koskaan ole liikaa foorumeita.

Voittavalla yrityksellä on faneja!

Voittava yritys on  yritys, joka toimii markkinoillaan ja sosiaalisessa mediassa voittavasti. Toisin sanoen yritys rakentaa voittavia tilanteita ja tekee aloitteita, joissa se voi saavuttaa voittavia tuloksia. Yritys toimii WinHoc eli aloitteellisesti, nopeasti, taktisesti, tilannetajuisesti ja voittavasti.

Sellaiseen toimintaan ei yksikään yritys kykene pelkästään oman henkilökuntansa voimin. Tarvitaan faneja. Ihmisiä, ryhmiä ja joukkoja, jotka fanin tavoin sitoutuvat yrityksen toimintaan, sen ihmisiin ja tuotteisiin. Fanit ovat ylpeitä kertoessaan yrityksen ilosanomasta. He ovat huolissaan jos yrityksellä on vaikeuksia. He haluavat auttaa, jos yritys tekee virheen tai epäonnistuu. Uskollinen asiakas jättää heti kun edullisempi vaihtoehto ilmaantuu, fani ei jätä koskaan.

Miten saada faneja? Ensiksikin yrityksellä täytyy olla aikomus, joka sisältää jonkin maailman paremmaksi paikaksi tekevän mission. Toiseksi yrityksellä täytyy olla luovia itseilmaisijoita, joihin tämä sanoma henkilöityy ja jotka sitä rohkeasti välittävät. Kolmanneksi tarvitaan avoin ja houkutteleva yrityskulttuuri, joka toivottaa fanit tervetulleiksi.

Toimiessani aktiivisesti jääkiekon fanitoiminnan parissa tämä dynamiikka kävi minulle erittäin tutuksi ja tiedän miten se toimii. Tiedän myös, että Suomesta löytyy rohkeita, luovia ja taiteellisia yksilöitä, jotka ovat valmiita ottamaan tällaista roolia yrityksessään.

Maailmalla fanitus on kasvava trendi. Suomessa yritykset ovat yhä vajoamassa taantumakierteessä. Nyt on paras mahdollinen aika alkaa rakentaa uutta kulttuuria ja uusia menestystarinoita.  Missä ovat sinun faniryhmäsi?

Iloinen ja valloittava

Olin äskettäin lounaalla erään johtamisen asiantuntijan kanssa. Hän on johtamistyönsä lisäksi myös paljon tekemisissä urheilijoiden kanssa, joten keskustelumme sivusi paljon voittamista ja erilaisia voittajia. Puhuimme ihmisistä, jotka todella ovat voittajia – saavuttaneet jotain suurta ja ihmisistä, jotka jatkuvasti ovat voittamisen äärellä, mutta eivät pääse kiinni todellisiin voittoihin ja voittamisen flowputkeen.

Todellinen voittaja on iloinen. Usain Bolt on hyvä esimerkki ihmisestä, joka on suuri voittaja. Hänelle tunnusomaista on iloisuus ja valloittavuus. Usain Bolt rokkaa! Hänen vastakohtanaan ovat totiset torvensoittajat, jotka menestyvät kyllä ihan “ok”, mutta todelliset suurvoitot ja voittamisflow jäävät saavuttamatta. Esimerkkejä varmaan tulee lukijalle mieleen.

Meillä Suomessa on valitettavasti vallalla voittamisvastainen asenne. Täällä pitäisi olla tasaisen harmaa, jotta menestyisi asiantuntijana ja osaajana. Ei saisi erottua massasta, ei saisi pelleillä, eikä olla oma itsensä. Jos joku yrittää vallattoman iloisena voittaa ja juhlia voittoa niin kateelliset äänet ja oma sisäinen kamreeri kyllä pistävät suitset tiukoille. Ihminen kutistuu ja alkaa pelätä voittamista.

Riemu ja omana itsenä olemisesta nauttiminen ja oman huikean potentiaalin täydellinen toteuttaminen ovat sitä ravintoa, josta hyvä elämä koostuu. On löydettävä ne ihmiset, jotka hyväksyvät kuka olet ja mihin olet pyrkimässä. Älä anna kenenkään latistaa sinua!

Tiedän, että nyt siellä on lukija, joka sanoo, että kyllä pitää olla itsekritiikkiä ja ottaa vastaan arvostelua. Kyllä tietenkin – mutta se ei saa olla sellaista, että ilo katoaa vaan sellaista, että voi jatkaa oman taitonsa rakentamista ja oman polkunsa kulkemista. Niin ja sinulle, joka mietit, että kyllä toiset pitää ottaa huomioon. Niin pitääkin. Voittamisen hedelmät putoavat aina yhteiseen koriin, katso on upea video aiheesta. Voittaminen on joukkuepeliä, jossa yksilöt tuovat ainutlaatuisuutensa ja parhaan osaamisensa peliin ja tekevät niistä yhdessä voittavan kokonaisuuden.

Kiitos Edvard Horellille todella inspiroivasta keskustelusta. Tästä on mukava jatkaa kohti tähtiä!

Hypeä ja kehuja?

Sain kiitosta blogistani. Sanottiin, että hypeä ja kehujakin tarvitaan välillä.

Hypeä ja kehuja?

Tietääkö joku, mistä todellinen voitonriemu ja aidot kiitokset tulevat? Tietääkö joku, mistä todellinen positiivinen ajattelu on kotoisin? Ollaanko niin syvällä, että luullaan, että vain kriittisyys ja totinen tahkoaminen ovat todellisuutta.

Jospa olisitte joskus kokeneet, miltä tuntuu kun oivaltaa jotakin sellaista, joka vie seuraavan kehityskaaren portille. Jospa olisitte joskus kokeneet, miltä tuntuu harjoitella ja valmistautua – antaa kaikkensa vaikka tuntee, että se ei riitä. Jospa olisitte joskus kokeneet luomisen tuskan äärirajat ja nähneet uuden näkymän avautumisen. Silloin ette puhuisi mitään hypestä ja kehuista. Silloin ajattelisitte, että voitonriemu on jotain tavoittelemisen arvoista. Arvoista, sillä siinä on arvoa, joka kantaa ihmisiä, ryhmiä ja ihmiskuntia.

Voittaminen on asenne, joka kehittyy kun sitä kehitetään. Kun jatkuvasti opetellaan miten voittamisen putkeen tulee työstämällä uusia kierteitä ja tasoja. Silloin tiedetään, että jos on fyysinen työ kovaa niin on myös mentaalinen työ. Yleensä ajatuksen muuttaminen on vaikeampaa ja raskaampaa kuin fyysisen työtavan muuttaminen.

Jos joku ajattelee, että voittava ajattelu on hypetystä niin ajatelkoon uudestaan. Voittaminen on kovaa työtä, josta seuraa riemu, joka ei koskaan ole liioittelua.

Elokuvassa Miracle on Ice valmentaja Herb Brooks saa vaikeimman kautta joukkueen oivaltamaan mistä kyse. Tämän harjoituksen jälkeen tuskin kukaan puhui hypetyksestä, ei varsinkaan kun joukkue voitti olympiakultaa voitettuaan Neuvostoliiton vuonna 1980.

Voiton ääni – viikon kommentti

Karita Mattila teki sen taas. Hurmasi New Yorkissa, oopperan mekassa, Metropolitanissa. Ja miten ihanalta se tuntui laulunharrastajasta, joka on ihaillut Karitaa ja pitänyt häntä esikuvana huippuluokan ammattilaisesta.

En tunne La Mattilaa henkilökohtaisesti, mutta voin vain kuvitella minkälaisia uhrauksia hän on tehnyt, miten kurinalaisesti elämäänsä elänyt saavuttaakseen aseman maailman sopraanojen kapealla huipulla. Jos on niinkuin toivon, niin silloin hän ei ole kärsinyt vaan elänyt, kuten Toscassa laulaa, taiteelle – kuullut sen kutsun ja ollut sille kuuliainen ja nauttinut joka hetkestä.

Helsingin Sanomissa kerrottiin Karitan Toscasta. Ääni oli tullut italialaisemmaksi – asia mitä pohdiskeltiin etukäteen, miten skandinaavinen vaalea ääni voi sopia Toscaan. Matalat äänet olivat syventyneet. Ennen kaikkea Karita ei pitänyt äänen kauneutta tärkeimpänä asian, vaan antoi tunteen määrätä minkälainen ääni palvelisi parhaiten tarkoitusta. Olen sen verran laulanut itsekin, että tiedän minkälaista tutkiskelua tuollainen ilmaiseminen on vaatinut. Siinä on käyty oman itsen syvimmissä syövereissä.

Tämän ajan Karita on parempi ja hienompi kuin koskaan ennen. Silti silloin tällöin nautiskelen hänen alkuaikojen hitistään “Laulu kuulle” (Dvorak). Siinä on jotain nuoruuden viattomuutta ja kauneuteen pyrkimistä.

Voittamiseen ei rutinoidu – viikon kommentti

Fazerin sininen voitti jälleen ykköstilan suomalaisten brändien joukossa.

M&M:n brändi-illassa Fazerin brändinaiset Nina Törhönen ja Mervi Hernberg totesivat, että

“Voittamiseen ei rutinoidu. Vaatii innovatiivisuutta ja uskallusta pysyä kärjessä”

Voittaminen on aina niin suuri ilo, että sen takia jaksaa ja haluaa ponnistella joskus arjen harmaassakin prosessissa eteenpäin. Fazer on onnistunut saamaan pysyvän paikan suomalaisten sydämissä, kielillä ja vatsoissa.

Tunnustaudun Fazerin faniksi, sininen hetki, Fazerin sininen – siinä on voiton maku!

Onnitteluni Fazerin porukalle!

Voittamisen hinta

Kauppatorilla, Snellmanin ihanassa kahvilassa, ajauduin jälleen kerran keskusteluun voittamisesta “hinnalla millä hyvänsä”. Keskustelimme joukkueurheilun tuomaritoiminnasta sekä niistä negatiivisista piirteistä, jotka tulevat esille kun “pitää voittaa – hinnalla millä hyvänsä”.

Voittamisen pitäisi olla hieno juttu, johon pyritään hyvällä fiiliksellä. Voittaminen on joka tapauksessa tavoitteena, joten siihen täytyisi liittää positiivisia mielikuvia ja ennen kaikkea myöntää, että kyllä, voitto on tavoitteena ja kaikki pistetään peliin, jotta se saavutetaan.

Mikä sitten on voiton hinta?

Tarina kertoo Peter Forsbergista ja Mats Sundinista, jotka tappiotilanteessa 5-1 Suomea vastaan MM-kisojen loppuottelussa sanoivat joukkueelle: “ehkä häviämme tämän pelin, se ei haittaa – kunhan seuraava maali on meidän. Nästa mål är vår.” Ei tarvitse kertoa miten pelissä kävi. Ruotsalaiset veivät oma-aloitteisesti pelinsä kulminaatiopisteeseen – äärimmäiseen tilaan, jossa vanhalla tavalla jatkaminen ei enää ole mahdollista ja aloittivat uuden vaiheen (hehän olisivat voineet jatkaa samalla tavalla pelin loppuun saakka). He maksoivat voittamisesta hinnan. Ja voittivat.

Meillähän on tapana ajatella, että voittamisen hinta on jotain negatiivista. Olen itse ajatellut, että voittamisen hinta pitäisi määritellä termein “hyvä valuutta” ja “paha valuutta”. Kumpaa sinä käytät voittamiseen? Foppa ja kumppanit käyttivät hyvää valuuttaa ja voittivat.

Usein on niin, että pahan valuutan käyttö on helpompaa kuin sen hyvän. Toisten pelin rikkominen, periksiantaminen, väärien keinojen käyttäminen tuntuvat luontevilta tavoilta reagoida, kun kaikki näyttää olevan lopullisesti pielessä. Sen sijaan hyvän valuutan käyttöönotto vaatii mentaalista voimaa – taistelutahtoa ja uskoa voittamisen mahdollisuuteen.

Seuraavan kerran kun sinä, tiimisi, joukkueesi tai yrityksesi olette vaikeassa tilanteessa ja olet päättänyt voittaa, kysy: miten voittaisimme, jos maksaisimme hinnan hyvällä valuutalla? Valmista joukkuettasi voittamaan hankkimalla taskut täyteen hyvää valuuttaa – opetelkaa, mitä on hyvä valuutta, miten sen saa käyttöön ja kuinka sitä käytetään.

Onko oikein antaa lapsen voittaa?

Eräs ystäväni on kymmeniä vuosia vetänyt lasten satujumppaa. Ohjelmaan kuuluu myös erilaisia pelejä ja pieniä kilpailuja.

Ystäväni on huomannut kehityksen, jonka olemassaolon hän on havainnut kasvaneen viimeisen kolmen vuoden aikana. Lapset eivät osaa voittaa – eikä sen puoleen hävitä. Hän kertoi minulle, että kodeissa annetaan lapsen voittaa. Aikuinen häviää tahallaan vaikkapa korttipelissä, että saisi lapsen iloiseksi.

Sitten lapsi tulee kodin ulkopuolelle, toisten lasten pariin, jossa moni muukin lapsi on tottunut siihen, että hän saa voittaa – vaikka kuinka huonot kortit olisi tullut jaossa. Ystäväni kertoi, että pelien ja kilpailujen jälkeen kaikilla on paha mieli, sekä hävinneillä että voittaneilla. Ja vanhemmat pahoittavat mielensä ja kiukustuvat ohjaajalle.

Onko tämä todella sitä mitä nyt halutaan? Kasvattaa sukupolvi, joka ei osaa voittaa eikä käsitellä tappioitaan? Elämässä kuitenkin toiset menevät toisten edelle eri asioissa. Sinä olet hyvä jossain asiassa, minä toisessa. Aina ei voi voittaa mutta aina ei tarvitse myöskään hävitä. Miten tämä sukupolvi aikoo pärjätä maailmassa, jossa elintila vähenee kokoajan? Käykö niin, että kun henkinen kantti on vähissä niin ainoaksi keinoksi jää järeisiin aseisiin tarttuminen ja  tuho?

Suomalaisessa yhteiskunnassa ei osata suhtautua luontevasti ei voittamiseen eikä kilpailuun. Miksi ei voi pelata lapsen kanssa ja iloita voitosta, kuka nyt sitten reilun pelin hengessä voittaakaan? Luullaanko, että kilpailu katoaa kieltämällä kilpailu?

Olisi kiinnostavaa tietää, minkälaisessa kehityksessä nämä vanhemmat ovat olleet mukana silloin kun heillä itsellään olisi pitänyt kehittyä terve voittamisen- ja kilpailuntunto?

Satujumppa on mukavaa yhdessätekemisen riemua. On aivan oikein, että ohjaaja leikin varjolla kasvattaa lasten henkistä voimaa ja ymmärrystä siitä, että kilpailukin on tapa tulla yhteen ja positiviisesti mitata omia taitoja ja verrata niitä toisten taitoihin. Sehän on osa yhteisöllisyyttä, että kasvetaan toisten mittaisiksi, mennään ohi, kiritetään kavereita ja taas kasvetaan. Ja tehdään kaikki omaa itseä ja toisia arvostaen, hymyssä suin ja riemurinnoin.

Innovaatio – tuotantotalousajan reliikki?

Innovaatio on mantra, jota huudetaan kovalla äänellä nostamaan Suomi ylös tuppeensahatun lamaröykkiön alta.

Innovaatio. Umair Haque kirjoittaa Harvard Business Publishingin blogissaan, että “innovaatio vaikuttaa tuotantotalousajan reliikiltä.” Hän jatkaa, että meidän pitäisi innovoida innovaatio. Täsmälleen niin.

Maailma on muuttunut. Paluuta siihen, mistä lamaan lähdimme ei enää ole. Itse asiassa sitä ei ollut edes silloin kun lama alkoi. Viime vuosien menestys oli vanhan ajan cash-out, ei muuta. Siinä ei ollut mitään innovatiivista, ei mitään innostavaa.

Umair Haque haluaa käyttää sanaa “awesomeness” innovaation tilalla. Suomennan awesomeness paremman puutteessa muotoon “ilmiömäisesti vaikuttava”.

Miksi tarvitsemme innovaatioita, jotka ovat ilmiömäisesti vaikuttavia?  Juuri tuon aiemmin mainitun muutoksen takia. Globaalius on osa muutosta, mutta sekin on oikeastaan jo vanha juttu. Uusi asia on se, että on syntynyt kokonaan uusi maailma. Sosiaalisen median mahdollistama maailma, jossa aivan uudet kansat, heimot ja ideat syntyvät, kasvavat ja vaikuttavat. Tätä uutta maailmaa ei voida hallita perinteisin keinoin. Sen maailman ihmisille ei myydä myymällä ja mainostamalla, heitä ei voi koota kohderyhmiksi. Uudessa maailmassa vallitsevat yhteisöjen etiikkaan perustuvat säännöt. Uudessa maailmassa kulttuuri, luovuus, yhteisöllisyys ja innostus ovat tärkeitä. Uudessa maailmassa  luonto, rauha ja henkisyys ovat kovassa kurssissa. Inhimillisyys ja toisten ainutlaatuisuuden arvostaminen ovat peruslähtökohtia menestyä uudessa maailmassa.

Ilmiömäisen vaikuttavuuden määritelmä on:

Ilmiömäinen vaikuttavuus syntyy kun ihmiset, jotka rakastavat sitä mitä tekevät, luovat tiheää – aitoa, merkittävää – arvoa ja lisäävät sen mielettömän upeaan tuotteeseen (stuff) ja kun sen monistavat yhteisöt, jotka ilahtuvat ja inspiroituvat koska se vaikuttaa niin, että he saavat itselleen jotain aidosti parempaa. – Umair Haque

Tiheä arvo, Haque kirjoittaa, on aitoa, merkityksellistä ja kestävää. Hänen mielestään yritysten puheet lisäarvosta ovat olleet lähinnä sanahelinää. 95% hänen tutkimistaan yrityksistä ovat tarjonneet lähinnä ohutta arvoa – illuusiota lisäarvosta. Esimerkkeinä hän mainitsee Nokian, Sonyn ja Motorolan, jotka ovat vuosikymmenen ajan yrittäneet kehittää  lisäarvoa tuottavan ominaisuuden, yhdenkään näistä siinä onnistumatta. Todellista lisäarvoa eivät luo  kilisevät kellot, joista pomo saattaa tykätä, vaan se joka saa asiakkaan pyörittelemään silmiään.

Eräs raskaassa teollisuudessa johtajana toimiva ystäväni sanoi, että heitä ei sosiaalinen media ja sellainen kiinnosta, koska he eivät toimi kuluttajien kanssa. Voi, voi. Onko hullumpaa kuultu? Muutaman minuutin etsinnän jälkeen, löysin lähes 30 Twitter käyttäjää heidän alaansa liittyen. Uusi maailma koskettaa kaikkia. Ilmiömäinen vaikuttavuus on ainoa mahdollinen tapa ajatella innovaatiota siinä maailmassa, missä uusia ideoita ja innovaatioita syntyy satoja, ellei tuhansia päivässä.

Haque on käynyt yrityksissä puhumassa ilmiömäisestä vaikuttavuudesta. Hän sanoo, että “pavunlaskijoille” konsepti on sietämätön, sillä heidän mielestään se on sekava ja epätarkka. Haque vastaa, että awesomeness tunnistetaan kyllä kun se nähdään. Siksi konsepti on tarkka, siinä on merkitystä, syvyyttä ja resonanssia.

Ilmiömäistä vaikuttavuutta synnyttääksemme tarvitsemme myös ilmiömäisiä taitoja. Näistä tärkeimmät ovat

• Metakognitiiviset taidot, joiden avulla pystymme ajattelemaan ajattelua ja innovaatiota
• Hahmotteleva dialogi, jonka avulla voidaan puhua siitä, mikä ei vielä ole olemassa
• Social media mind, mielenlaatu, joka ajattelee sosiaalisen median ehdoilla ja tavoilla
• Ilmiömäinen oppimiskyky, uudet tiedot on kyettävä muuttamaan vaikuttaviksi ilmiöiksi
• Energian mobilisointi, uuden maailman johtaminen on energioiden johtamista

Suurin haaste on kuitenkin kulttuurin muutos. Vanhan liiton ihmiset ja organisaatiot pitävät kynsin hampain kiinni menneestä. Ne jotka saavat tulonsa tai asemansa tuotantotalouden reliikeistä eivät halua antaa periksi. Uuden maailman esitaistelijoita on kuitenkin yhä enemmän ja vähitellen muutos tapahtuu.

Umair Haque väittää, että innovaatio on vanhanaikaista ja tuhoavaa. Innovaatio on ymmärretty kaupalliseksi uutuudeksi – eettisillä arvoilla ei ole juurikaan ollut tekemistä innovaatiotoiminnan kanssa. Haque sanookin, että innovaatio ei oikeastaan koskaan ollut innovaatio.

Haquen ajatukset tulevat herättämään suurta vastustusta Suomessa, missä niin moni on arvovallallaan innovaatiotoiminnan takana. Missä satoja komiteoita, työryhmiä ja porukoita miettii innovaatioita. Itsekin olin yhdessä. Se kuivui omaan mahdottomuuteensa, nyt ymmärrän miksi.

UBI efekti – ilmiömäisesti vaikuttava

“We cannot put the world in the position where things go back to where they were at the height of the boom,”
-  Tim Geithner, the US Treasury secretary (FT)

Tämä artikkeli on jatkoa edelliseen, Innovaatio – tuotantotalousajan reliikki kirjoitukseen.

Luettuani Umair Haquen artikkelin “Awesomeness” ensimmäistä kertaa nousi mieleeni sana “ubiikki”, kaikkialla vaikuttava. Twiittasinkin hänelle 25.9.09:

@umairh awesomeness = unique, breathtaking, inspiring = ubi-effect 9:40 PM Sep 25th from web in reply to umairh

Innovaatioita haettaessa on perinteisesti mietitty kohderyhmiä. Kuka on valmis maksamaan innovaatiosta. Näin on päädytty kehittelemään loputon määrä vanhaa tuotetta kaupallisesti uudistavia ominaisuuksia, jotta joku kohderyhmästä jälleen heittäisi vanhan romukoppaan ja ostaisi uuden. Tietysti monia innovaatioita on perusteltu esimerkiksi ympäristöystävällisyydellä, mitä ne toki ovatkin – mutta olisiko ollut ympäristöystävällisempää käyttää vanha loppuun? Meille on opetettu, että “sulla on oikeus parhaaseen” ja “hemmottele itseäsi uusimmalla tuotteella”.

Uuden ajan innovaatioiden tulee olla ilmiömäisesti ja laaja-alaisesti vaikuttavia – niiden pitää tuottaa UBI-efekti. Niiden pitää pohjautua win+win(+win) ajattelulle, jossa tapahtuman molemmat osapuolet voittavat ja myös huolehtivat siitä, että heidän toimintansa tuottaa voittavia vaikutuksia riittävän monille kolmansille osa-puolille. Vaikkapa ihmiskunnalle, ympäristölle ja tulevaisuudelle.

Vanha valta pyristelee rankasti ubi-efektejä ja winwinwin ajatteluja vastaan. USA:n kauppakamarista (U.S. Chamber of Commerce) irrottautuu yrityksiä vastalauseena kauppakamarin voimakkaalle ilmastonlämpenemistä vastustavalle kannalle.

Uuteen aikaan siirtyminen ei ole helppoa. Myönnetään. Kaikki yritysten ja instituutioiden systeemit ovat varustettuja ja suunnattuja palvelemaan vanhanaikaista tuoteajattelua. Uusi aika edellyttää ubiajattelua -konseptuaalista kykyä hahmottaa ja huomioida monimutkaisia  kytkentöjä, jatkuvasti muuntuvia verkkoja sekä laaja-alaista vaikutussädehtintää. Se edellyttää siirtymistä egoistisista visioista strategisiin vaihtoehtokenttiin sekä yksioikoisista tavoitteista winhoc taktiikkaan – voittavien aloitteiden monitahoiseen hyödyntämiseen.

Mitä aiot seuraavaksi? Haluatko edistää hyvää ja mahdollista tulevaisuutta. Ala siis pohtia miten voit uudistaa itseäsi ja yritystäsi niin, että palvelet aidosti itseäsi, asiakastasi ja kaikkia, joihin tekosi ja tuotteesi vaikuttavat.

Olemme tottuneet piirtämään nuolia, nyt meidän on opittava piirtämään sädekehiä.

ps. Financial Times toteaa, että näyttää siltä, että vanhaan ollaan kuitenkin palaamassa… niinpä… jos vasarankäyttäjältä pyydetään ongelmanratkaisua, hän alkaa hakata nauloja – vaikka kuinka innovatiivinen vasara ja vaikka kuinka mielettömän innovatiiviset naulat, ne ovat kuitenkin vain vasaroita ja nauloja.

Uuden ajan voitto

Sukupolvi M haastaa vanhan liiton bisneskansan

Olen koukuttunut Umair Haquen ajatteluun. Olen vakuuttunut siitä, että hän on oikeassa ja vielä vakuuttuneempi siitä, että meillä Suomessa hänen ajatuksiaan tarvitaan enemmän kuin monessa muussa paikassa.

Pari päivää sitten Hesarin kolumnisti totesi, että Suomessa mennään taloudelliset arvot edellä enemmän kuin muissa eurooppalaisissa maissa. Ahneus, rahanhimo ja taloudellisten arvojen ensisijaisuus vievät meidät tuhoon, ellemme muutu – nyt heti.

Sukupolvi M tarkoittaa muutosliikettä. On yhä enemmän ihmisiä, jotka tekevät asioita toisin. Ihmisiä, jotka haluavat tehdä työtä ja asioita, joilla on oikeaa ja aitoa merkitystä.

Olin aikoinaan hetken töissä mainostoimistossa. Meille tuotiin videonauhurihökötys, joka osasi puhua. Maahantuoja ei keksinyt mitä lisäarvoa se voisi tuoda kuluttajalle ja meidän tehtävämme oli keksiä se. Teknologia oli tuolloin niin alullaan, että puheominaisuus ennemminkin häiritsi laitteen toimintaa kuin lisäsi arvoa käyttäjälle. Sitä me sitten mietimme. Onneksi sain potkut tuosta paikasta. Mutta epäonnekseni ja meidän kaikkien epäonneksi olemattomien lisäarvojen “innovointi”  on jatkunut ja meille on myyty kaikenlaisia härpäkkeitä, joiden todellinen arvo on miinusmerkkinen.

Sukupolvi M etsii merkityksellisyyttä, sitä mikä on tärkeintä, millä on eniten väliä. Haquen mukaan sukupolvi M ei ole pelkästään “mahtava juttu” se on myös välttämätön ja hän perustelee sitä näin:

“Suuri kriisi ei ole poistumassa, muuttumassa tai  muuttamassa muotoaan. Se on se sama vanha kriisi – ja se kasvaa. Te olette epäonnistuneet tunnistamaan mistä siinä todella on kysymys. Se on, kuten olen uudelleen ja uudelleen toistanut, insituutioissamme: säännöissä, joiden mukaan taloutemme on organisoitu. Mutta ne ovat teidän instituutionne, ei meidän. Te teitte ne ja ne ovat hajalla.”

Umair Haque jatkaa vanhan liiton bisneskansan piiskaamista:

• Te halusitte suurta, lihavaa ja laiskaa “bisnestä”. Me haluamme pientä, herkkää, mikrotason kaupankäyntiä.
• Te teitte “politiikasta” ruman sanan. Me haluamme aitoutta, syvällistä demokratiaa – kaikkialle.
• Te halusitte rahataloudellista fundamentalismia. Me haluamme taloutta jossa on järkeä ihmisille – ei pelkästään pankeille.
• Te halusitte kovien pääjohtajapomojen rakentamaa arvoa osakkeenomistajille. Me haluamme todellista arvoa, jota luovat ihmiset joilla on luonnetta, arvokkuutta ja rohkeutta.
• Te halusitte näkymättömän käden, siitä tuli digitaalinen käsi. Nykymarkkinoilla suurin osa kaupoista käydään käytännössä robottien välityksellä. Me haluamme näkyviä kädenpuristuksia: luottaa ja olla luotettuja.
• Te halusitte kasvaa – nopeammin. Me haluamme hidastaa – jotta voimme tulla paremmiksi.
• Te ette välittäneet mitkä yhteisöt kaatuivat kumoon tai mitkä elämät upposivat. Me haluamme nousuveden, joka nostaa ylös kaikki uponneet veneet.
• Te halusitte isoelämää: McKartanoita, Hummereita, and McRuokaa. Me haluamme inhimillistää elämää.
• Te halusitte rikkaiden lähiöitä, hemmottelua ja aidattuja anti-yhteisöjä. Me haluamme yhteiskunnan, joka rakentuu aidoista yhteisöistä.
• Te halusitte lisää rahaa, luottoa ja hyötyä voidaksenne kuluttaa ahnaasti. Me haluamme olla loistavia tekemään asioita, joilla on merkitystä.
• Te uhrasitte materian alttarille kaiken merkityksellisen.  Te möitte juuri ne asiat, jotka tekivät meistä suuria, turhan rihkaman, helyjen ja vekottimien vuoksi. Me emme ole myynnissä, me opimme uudestaan tekemään sitä, mikä on merkityksellistä.

Olin tässä päivänä muutamana puhumassa erään pienen yhdistyksen asiaa suurelle johtajalle. Hänen ensimmäinen kysymyksensä oli “onks niillä rahaa”. Kerroin, että ei ole, koska he ovat niin alussa, mutta että he tekevät tärkeitä asioita. Johtajan mielenkiinto katosi samantien – persaukisten kanssa ei kannata seurustella.

Me tarvitsemme nyt uusia alkuja, vaikuttavia ilmiöitä. Meidän on seurattava kulttuuria, luovuutta ja ihmisiä. Rahajäljen seuraaminen vie kapeneville kujille.

Meidän on avattava korvat uudelle aallolle, tuoreille ajatuksille – meidän on kuultava uuden kasvun kohina. Muuten meille ei jää muuta kuin kallioon kaivettu ydinjäte ja toisille kaasua kuljettava jättiläisputki.

Meidän on opittava ja sisäistettävä win+win(+win) -ajattelu, jossa emme mieti pelkästään omaa ja partnerimme hyötyä vaan mietimme myös sitä, mitä voittavia vaikutuksia voimme aidosti synnyttää muille tahoille.

“Sukupolvi M on vastuullisuutta, autenttisuutta – kaikkea eilisen toimintatapaan liittyvän haastamista. Kaikkialle minne katson näen räjähdysmäistä sukupolvi M busineksen kasvua; kansalaisjärjestöjä, avoimen koodin yhteisöjä, paikallisia aloitteita, hallintoa.” – Umair Haque

Linkit uuden ajan manifesteihin:

http://cristinaandersson.wordpress.com/2009/10/05/innovaatio-tuotantotalousajan-reliikki/
http://cristinaandersson.wordpress.com/2009/10/08/ubi-efekti-ilmiomaisesti-vaikuttava/
http://cristinaandersson.wordpress.com/2009/10/16/uudenajanvoitto/
http://cristinaandersson.wordpress.com/2009/12/19/johtaminen-on-kuollut/
http://cristinaandersson.wordpress.com/2010/02/04/winwinwin/

[edit] added some hashtags 1. OCT2011

Tahto parantua – will to be well

Olen pitkään miettinyt paranemisen problematiikkaa. Tai toisinpäin sairastumisen problematiikkaa. Miksi ihminen ajaa itseään sairauteen? Vuosi sitten diabetesta käsittelevässä kongressissa espanjalainen aikuistyypin diabetekseen erikoistunut lääkäri kertoi, että ihmiset kyllä tietävät miten kyseistä tautia voi ehkäistä ja millä keinoin sen vaikutusta voi vähentää. Mutta he eivät kuitenkaan tee niin. Tri John Diamond kirjassaan Elämän energia kertoo, että hän on huomannut potilailta puuttuvan “will to be well” eli heillä ei ole tahtoa parantua. Esimerkkinä hän mainitsee tupakoitsijan, joka ei lopeta polttamista vaikka terveys on vaarassa.

Mikä avuksi? Tiedon jakaminen, kouluttaminen, keskustelu, terapia – näitä varmasti tehdään ja paljon. Kokonaiset ammattikunnat elävät niiden ihmisten kustannuksella, joilta puuttuu omaa tahtoa parantua.  Sittenkään mikään näistä ei riitä, jos oma tahdonvoima on vähissä. Paraskaan kirja ei auta lukijaansa, jos lukijalta puuttuu tahtoa auttaa itse itseään. Raamatussa Jeesus kysyy ensin sokeilta mitä he haluavat ennenkuin hän tekee ihmeteon ja parantaa heidät. Tahto täytyy  olla ihmisessä itsessään ja sen voimaa tulee käyttää.

Elämä on sarja mielentiloja kuin helminauha ja kun kuljemme niiden läpi ne näyttäytyvät monivärisinä linsseinä, jotka värjäävät maailman omilla sävyillään. Näin sanoi Ralph Waldo Emerson. Jokainen mielentila näyttää meille vain sen maiseman, joka mielentilan linssin läpi näkyy.  Vuorelta näemme toisen vuoren, ojasta näemme allikon. Vaatii tahdonvoimaa muuttaa mielentila palvelemaan korkeimpia pyrkimyksiä. Pieni ihminen vie usein voiton suuresta.

Jotta voisimme elää hyvää elämää ja itse auttaa omaa paranemistamme mahdollisimman paljon, jotta saisimme oman tahtomme omaan valtaamme meidän on opittava hallitsemaan tuota mielentilojen jatkumoa. Mikään neuvo ei auta, jos olemme seuraavan mielentilan vietävissä.

Mielentilojen hallinta vaatii suurta henkistä ja mentaalista ponnistusta siksi se jää monelta puolitiehen. On helpompi lisätä lääkitystä, vähentää toimeliaisuutta tai hankkia löysempiä vaatteita kuin pistää tuo kuriton mielentilavillikko ojennukseen.

Kirjassani siteeraan Jeremy Grayta: Jotta saavutat parhaan mahdollisen mielen suorituskyvyn ja tehokkaimman mahdollisen aivotoiminnan tilan, on mielentilasi sovittava yhteen sen kanssa mitä teet (Voittava kierre s. 189). Mielentilan jatkuva virittäminen ja energiatason säätely sopimaan yhteen käsillä olevan tehtävän ja toivotun päämäärän kanssa on yksi ihmisen tärkeimpiä mentaalisia tehtäviä.

Mitä mielentilan virittäminen meiltä vaatii?

Ensiksikin se edellyttää tietoista vaatimista, tahdon tiivistämistä. Sitä, että jatkuvasti palauttaa mieliin mikä on tärkeää ja mihin ollaan menossa. Sitä, että tietoisesti luopuu niistä mielentiloista, jotka ovat itselle haitallisia. Tietoinen vaatiminen on intentiota, jossa tahto on tiivistynyt palvelemaan pyrkimyksiä.

Toiseksi se edellyttää harjoittamista. Yhä uudelleen ja uudelleen mieli on koulittava suuntautumaan niihin asioihin mitä halutaan. Mieli on kuin lihas sitä pitää treenata, jotta se tulee kuntoon ja pysyy kunnossa.

Tiedän, että tämä on vaikeaa. Vaikkapa silloin kun turhautuminen ylittää tahdonvoiman ja jalat vievät kuin itsestään jääkaapille tai kädet sytyttävät tupakan aivan itse. Mutta heikkoudessa on voimaa, sillä se on paras opettaja. Yritä venyttää heikkoa hetkeäsi niin kauan, että tulet tietoiseksi mitä mielessäsi on tapahtumassa. Tee sitten tietoinen päätös siitä mitä teet seuraavaksi.

WIN kysymys, what is next, voi myös auttaa. Mitä ON seuraavaksi? Useinhan kysymme mitä tehdä seuraavaksi. Win kysymys auttaa pohtimaan sitä, mikä on seuraava mielentila, joka auttaa voimaan paremmin ja saavuttamaan tavoitteita.

Tieteen saavutukset ovat kiistattomat. Usein parjattu lääketeollisuus tekee hyvää työtä sairauksien parantamiseksi. Esimerkiksi Suomen Pfizer on mukana ohjelmassa, jonka tavoitteena on  Maailman Tervein Kansa 2015 Voisi ajatella, että lääketehdas sahaa omaa oksaansa, ohjelman neuvoilla kun aika moni välttyy sairastumasta tai kykenee parantamaan itseään ja oireitaan. Ehkäpä heilläkin on laajempi missio. Lisätä omaehtoista terveydenhoitoa ja tulla hätiin vasta sitten kun mikään muu ei auta.

Terveysohjelmiin sitoutuminen vaatii kuitenkin tuota vahvaa tahtoa voida hyvin ja parantua. Will to be well. Lisää päivittäinen mentaaliharjoittelu päiväohjelmaasi. Käytä heikkoja hetkiä opettajina ja juhli onnistumisia.

Terveydeksi!

Tämän kirjoittaja on erikoistunut kognitiivisiin prosesseihin, erityisesti oppimiseen, energian säätelyyn ja voittamiseen. Minkäänlaista lääketieteellistä tai terveysalan osaamista hänellä ei ole.

ps. Esimerkkinä mielialaopetuksesta: Enrico Caruson sanottiin ennen esitystä manaavan pois pientä ihmistä itsessään jotta suuri taiteilija pääsisi esille.

Suorita, suorita, suomalainen!

Suomalaiset ovat suorittajakansaa. Meille on opetettu, että suorittaminen ja aherrus ovat tärkeitä. Työpaikoilla ihmisille annetaan suoritustavoitteet ja heidän tehokkuuttaan mitataan niiden pohjalta. Jos edelliset suoritustavoitteet on onnistuttu saavuttamaan pistetään viisitoista prossaa paremmaksi seuraavalle vuodelle. Etteivät pojat ja tytöt laiskistuisi.

Suorittaminen alkaa jo varhaislapsuudessa. Sen sijaan voittamista kammoksutaan. Kamalaa, jos joku, joka ei ole suorittanut yhtä paljon kuin minä pääsisi voittamaan! Marjut Lindberg kirjoitti Hesarissa joku aika sitten kolumnin, jossa hän kauhisteli ja paheksui hämäläisessä paikallislehdessä julkaistua artikkelia, jossa kerrottiin lähes vauvaikäisten juoksukilpailusta. Ihan oli numerolaput naperoilla paidassa! Joitakin vanhemmat joutuivat taluttamaan, kun juoksu ei ihan omin jaloin vielä luonnistunut. Varmasti mukava ja hauska tilaisuus kaikille kunnes hesarin täti tulee ja paheksuu vanhemmat maanrakoon.

Sen sijaan paheksuntaa ei ole löytynyt laisinkaan suomalaisen valmennuksen ykkösjohtajan Erkka Westerlundin suunnitelmista. Aamulehdessä Westerlund selittää:

– Kuinka edetään lapsesta nuoreksi urheilijaksi ja edelleen huipulle. Lapsen pitää liikkua viiden ja 15 vuoden välillä 10 000 tuntia ja vähintään kolme tuntia joka päivä.

Suoritusputki huipulle! Eihän tässä mitään, jos lapsi on liikunnallinen, rakastaa lajia, jota harrastaa ja itse haluaa tähdätä huipulle. Mutta kun suurimmalla osalla tuo huippu on tähti vanhempien silmissä. Kiekkoisä ja juniorivalmentaja Jan valaisi minua blogissaan, että

Tutkimusten mukaan neljä tärkeintä syytä jääkiekon harrastamiseen 12-vuotiaalla ovat:

81% Kiva kuulua seuraan
79% Kunnon kohottaminen
78% Ottelumatkat
74% Kiva olla kavereiden kanssa

Eli kaikki hyvän harrastuksen tuntomerkit. En tiedä kuinka monentena rakkaus lajiin tuli, mutta huipuilla se on tai ainakin pitäisi olla aika lähellä ykköstilaa. Entä ne lapset, joilla ei ole omaa ja luontaista halua liikunnallisuuteen tai rakkautta lajiin? Onko heille sanottava “mutta kultapieni, kyllä meidän on vielä leikittävä tunti riehuvaa merirosvoa ja hyppivää kananpoikaa, jotta päivän kiintiö täyttyy”?

Eräs lasten ja nuorten amerikkalainen koripallovalmentaja tokaisi kerran “Voittaminenhan ei ole tärkeää, osallistuminen on. Älä naurata, kaikkihan haluavat voittaa. Tärkeintä on, että energia kanavoidaan oikein.” Ystäväni, joka toimii lasten liikunnan parissa sanoo, että on pelottavaa kuinka nykyisin lapset pelkäävät kilpailua. Kehitys on hänen mukaansa ollut nähtävillä n. kolmisen vuotta. Toistan kysymyksen, jonka olen kysynyt usein: “millä nämä lapset, joilta on pelimerkit riistetty, selviytyvät aikuiselämässään kun voittajat kuitenkin vievät potin? Suorittajalle jää turhautuneen ja katkeran marttyyrin osa – minähän tein enemmän kuin tuo!” Jäävätkö jäljelle vain kyynärpäät, valitus ja pahat sanat?

Entä me aikuiset, työelämässä? Tuttuni kertoi, ettei työyhteisössään voinut iloita suuresta kaupasta, työkaverit olisivat tulleet kateellisiksi. Sen sijaan on sallittua hiukan ahdistuneena kertoa kuinka täynnä se kalenteri onkaan ja kuinka paljon työtä jonkun asian eteen on tehty. Sitten uuvutaan. Tutkimusten mukaan jo suomalaiset nuoret pelkäävät työelämässä uupumista!

Voittamisessa on kysymys siitä, että energian käyttö sovitetaan yhteen käsillä olevan tehtävän ja tavoitteiden kanssa. Voittamiseen ei aina tarvita huippusuoritusta, sopiva suoritus riittää – joskus se voi olla ihan vaan rutiinia. Miten tämä on niin vaikeaa oppia? Kuinka monen pitää uupua ja masentua ennen kuin tätä aletaan tosissaan ottaa käyttöön?

Voittamista voi ja pitää opetella. Kirjani julkistamistilaisuudessa Hjallis sanoi, että “jotkut syntyvät voittajiksi, meidän muiden on sitä opeteltava”. Voittaminen on valmistautumisen taitoa. Lopulta voittaminen on mentaalinen asia, se joka osaa ja tahtoo voittaa ja vieläpä nauttii siitä – voittaa.  Mutta se voittaminen pitää harjoittaa ja istuttaa kognitiiviseen systeemiin aivan samoin kuin motoriikka ja lihastyö.

Voittamisen opettelu tapahtuu muun harjoittelun ohessa. Se on iloista ja hauskaa, ei missään nimessä vihamielistä vaatimista, jota joidenkin vanhempien taholta näkyy. Se ei myöskään ole kähmintää eikä manipulointia, jonka näyttää olleen maan tapa viime vuosikymmenet. Maan tavan tuloshan näkyy selvästi ja piinaa meitä kaikkia. Voittaminen on sen opettelemista, että kilpailu on positiivinen ja hyvä tapa tulla yhteen mittaamaan taitoja ja nauttimaan lajista ja jännityksestä. Voittaminen on halua nousta itsensä yläpuolelle ja koskettaa ainutlaatuisia hetkiä, jotka jäävät elämään ja joista voi kiikkustuolissa kertoa lastenlapsille ilon kyynel silmäkulmassa.

Pitää uskaltaa voittaa

Kaavoihin kangistunut ei voi voittaa.

Miksi?

Kaavoihin kangistunut ei voi voittaa, koska kulminaation hetkellä, kun pelin suunta on kääntymässä tai itse haluaisi kääntää sen suuntaa, pitäisi mahdollisesti ajatella ja tehdä jotakin, mikä ei sovi kaavaan. Kaavoihinsa kangistunut kokee, että jos voittaa niin, että luopuu kaavastaan, saattaakin joutua häpeään tai vähintäinkin nolostumaan. Ei kaavoihin kangistunut tietoisesti näin ajattele, mutta tunnistaa kyllä tunteen siitä pienestä ahdistuksen hikihöyrystä, joka nousee pintaan.

Voittamisen kulttuurin vastakohta ei ole häviämisen kulttuuri vaan pönötyksen kulttuuri. Häviämisen kulttuurista nimittäin voi nousta ylös, mutta pönötyksen kulttuuri on ylimielisyydellä höystetty kaavoihin kangistunut tila, jossa on erehdytty luulemaan, että suuruus ja järjestelmä ovat menestyksen perusta.

Kipinä tähän artikkeliin tuli kun, ties monennenko kerran, näin Suomen häviävän jääkiekko-ottelun vaikka se ensin johti kolmella maalilla vastustajan nollaa vastaan.

Suomi on erehtynyt luulemaan, että se on suuri jääkiekkomaa. Aivan samoin kuin Suomi on erehtynyt luulemaan olevansa suuri monessa muussakin asiassa, joissa pettymys on kohdannut. Emme olekaan niin korruptoitumaton kuin uskoimme, demokratiamme ja hyvinvointimme ovat kaukana siitä, mitä ollaan luultu. Sitkeästi on pidetty kiinni kaavoista, vaikka olisi pitänyt jo ajat sitten päästää irti. Täällä innovaatio ja luovuus ovat myös tiukkaan kaavoitettuja alueita – siksi niissäkin lukee kuin arvassa: ei voittoa.

Voittaminen karsastaa suuruuden ekonomiaa, sillä voittajan täytyy kovan luokan osaamisen lisäksi olla luova, taktinen ja mieleltään joustava. Pönöttäjä ei voi voittaa, koska ei uskalla. Suuruuden harhassa elävä ei nimittäin koskaan uskalla heittäytyä luovuuteen eikä voittamisen virtaan. Pönöttäjä ei ylimielisyydessään näe, miten toiset tekevät ainutlaatuisia ja luovia ratkaisuja – ja vaikka näkisikin, ei tietenkään arvosta niitä. Pönöttäjä ei voi päästää ainutlaatuisuutta ja luovaa taituruutta valloilleen, sillä pelkää naurunalaiseksi tulemista ja kaavan hajoamista. Pönöttäjä luopuu mieluummin arvoista kuin kaavoista.

Voittaminen vaatii rohkeutta ja uskallusta. Se vaatii rohkeutta voittaa ensin ja pitää kiinni voittamisesta loppuun saakka, uskoa siihen, että on voittamisen arvoinen ja että on kykyä venyä mihin tahansa voiton saavuttaakseen. Liian usein lahjakkuus uhrataan ujouden, huonon itsetunnon ja nolostumisen pelon alttarille. Suuri ja pönöttävä ego on niin iso ylitettäväksi, että mieluummin kohtaa häviämisen häpeän kuin nolostumisen siitä, että joutui luopumaan oman pelikirjansa yhtälöistä. Larry Csonka sanoo, että jos olet valmis voittamaan kaiken, on sinun oltava valmis myös luopumaan kaikesta.

Oletko sinä oman elämäsi pönöttäjä? Onko uskottavuutesi ylläpito tärkeämpää kuin parhaan mahdollisen elämän rakentaminen? Tunnen ihmisiä, jotka jouduttuaan irtisanotuiksi ottavat pankista lainaa ostaakseen samanlaisen auton, kuin heillä oli työsuhdeautona. Sen sijaan, että tekisi olonsa hyväksi ja turvaisi perheensä toimeentulon, toimiikin täysin itseään vastaan! Tämä on pönöttäjän luonto – toimia itseään ja muita vastaan verhoamalla väärät asenteet menestyskaavan pettävään huntuun.

“Kahdenkymmenen vuoden päästä olet pettyneempi siihen mitä jätit tekemättä kuin siihen mitä teit. Siis irroita köydet! Nappaa pasaatituuli purjeisiisi! Tutki, unelmoi, löydä!” – Mark Twain

Voittamisella on hintansa. Mikä valuutta otetaan käyttöön kulminaatiopisteessä? Kirjoitin aiheesta aiemmin. Juuri tämän takia voittamista on opeteltava ja harjoiteltava – että tiukan paikan tullen osaa voittaa – päästää irti kaavoista ja pitää kiinni arvoista ja päämääristä.

Aloita voittamisesta – päädyt voittamiseen

Sun Tzun kuuluisa sitaatti “voittava soturi voittaa ensin ja taistelee sitten, kun taas häviäjäsoturit menevät ensin taisteluun ja yrittävät voittaa sen” kertoo olennaisimman voittamisesta. Voittaminen on kahden yhtä tärkeän vaiheen yhdistelmä – voittaminen on sekä prosessi että lopputulos. Voittaja rakentaa voittamisen tilan oppimis-, harjoittelu- ja valmentautumisprosessissaan ja suorituksessa pelkästään antaa voittamisen tilan täyttyä – Törmäsen Antin sanoin “antaa voittamisen tapahtua”. (Toivottavasti Antin valmentama joukkue oivaltaa tämän viisauden mahdollisimman pian!)

Törmäsin mielenkiintoiseen valmennusguruun, Matti Vestmaniin. Matti on erikoistunut painonnostoon. Hän on valmentanut tyttärensä Katarinan huipulle lajissa ja auttanut monia urheilijoita menestymään harjoittelussaan. Matti kiteytti ylläolevan viisauden fyysiselle tasolle. Hän sanoi “aloitan harjoittelun onnistuneen noston lopputuloksesta ja lähden siitä rakentamaan itse suoritusta”. Sitten Matti näytti painonnoston kaksi perusasentoa, joista toinen päätyi nostoon, jossa jalat olivat kyykkyasennossa ja toisessa ne saksasivat. Ymmärsin heti mitä Matti tarkoitti. Hän muodosti valmennettavalle selkeän fyysisen vision siitä, minkälaiseen asentoon täytyy hakeutua prosessin kautta, jotta voittava lopputulos syntyy.

Aloin tietysti heti soveltaa ajatusta laulamiseen. Minkälaisia tuntemuksia minulla on kun upea saundi syttyy, minkälainen on vartalon asento kun laulu sujuu niin kuin haluan sen sujuvan. Miltä tuntuu kun olen voinut välittää ihmisille sen mikä omassa sydämessäni ja sielussani soi. Ja niin edelleen. Sitten kokeilin ja totta tosiaan – saman tien sain harjoitteluuni lisää intoa ja laulaminen parani merkittävästi.

Mielikuvaharjoittelussa tätä on opastettu tekemään kautta aikojen, mutta fyysisessä harjoittelussa se tahtoo unohtua. Siitäkö johtunee se, että monet kokevat henkisen ja fyysisen harjoittelun kahdeksi erilliseksi asiaksi? Matti Vestmanin opeilla ne yhdistyvät.

Jos olisin jääkiekkovalmentaja ja harjoittaisin maalintekotilanteita jonkun kuvion kautta, pyytäisin pelaajia ensin luomaan kuvan siitä että maali on syntynyt ja vasta sitten käynnistämään harjoituksen. Vaikka harjoitus ei tuottaisi heti tulosta niin pyytäisin heitä jatkamaan siten, että aina “valmistaa maalin” ensin ja sitten harjoittelee – näin ‘voita ensin’ asenteesta tulisi rutiiniosa harjoitusta. Maalivahtia pyytäisin tietysti lähtemään onnistuneesta torjunnasta. Pelaajana harjoittelisin yksin siten, että lähtisin harjoituksessa liikkeelle siitä fyysisestä liikkeestä ja asennosta, jossa maali syntyi – kokeilisin erilaisia. Näin uskoisin, että voittaminen siirtyy kehoon ja maaleja alkaisi syntyä enemmän.

Käänteisen valmentautumisen etu on tehokkuuden lisääntyminen, monet turhat vaiheet saattavat  jäädä pois kun lopputulos on paremmin tiedossa. Kirjassani esitän toiminnan ja oppimisen yhdistävän prosessimallin. Siinä huippusuoritus tulee ensin. Eli ensin on pyrittävä huippusuoritukseen, sen jälkeen sitä voidaan alkaa kehittää laadullisesti jolloin huippusuorituksen intensiteetti ja laajuus paranevat. Kausiluontoisessa toiminnassa tämä tarkoittaisi sitä, että huippusuoritus haetaan mahdollisimman nopeasti kauden alussa, jotta “loppupeleissä” ollaan voitu harjoittaa suoritus laadullisesti ja tehollisesti parhaaseen mahdolliseen tilaan – tällöin täytetään sitä tilaa, joka alkukaudesta valmistettiin, voittamisen tilaa.

Suurisieluisuus on voitto

Kerrotaan, että legendaarinen oopperalaulaja Enrico Caruso huusi kovaan ääneen ennen esitystä: “väisty pieni ihminen ja päästä suuri Caruso valloilleen”. Pieni ihminen ei olisi koskaan kyennyt sellaiseen ikuiseen, kuolemattomaan, menestykseen, joka sai niin monet ihmiset itkemään onnesta, ilosta ja hurmiosta ja ennen kaikkea nauttimaan suuren taiteilijan esityksistä ja musiikista.

Suurisieluisuus on johtamisguru ja kirjailija Alexandre Havardin keskeinen teema, kun hän puhuu hyvejohtamisesta (Virtuous Leadership). Suurisieluisuutta toivoisi juuri nyt suomalaisille johtajille ja poliittisille päättäjille – aikana, jolloin kaikki on menossa kohti pienempää, kuihtumassa. Aamun Hesarissa nimittäin kerrottiin epäonnistumisista niin innovaatiojärjestelmien kuin tietoyhteiskunnankin rakentamisessa. Suurisieluisuuden puutetta? Todennäköisesti. Pienet ihmiset keskittyivät tuottamaan teknologiaa ja järjestelmää pohtimatta miten ihmisen, kansalaisen elämä voisi niistä parantua.

Kirjassaan “Hyvejohtajuus” (Providentia 2009, kääntänyt Jason Lepojärvi) Havard kertoo minkälaisia Johtajat ‘suurella J:llä’:

“Johtajat ovat suurisieluisia, jalomielisiä ja tietoisia potentiaalisuudestaan suuruuteen. Heidän unelmansa on toteuttaa ammatillinen ja inhimillinen potentiaalinsa.”

Havard vastustaa, Tsehovia lainaten, voimakkaasti keskinkertaisuutta, joka on kaavamaista, yksitoikkoista, harmaata, vailla kirkkaita värejä ja turhia äänteitä. Niinpä, elämä on – tai sen pitäisi olla väririkasta, valoisaa, intohimoista ja luovaa höystettynä ainutlaatuisilla hetkillä, jolloin suuruus tuntuu voittona ja huikeana saavuttamisena. Sellaista pitäisi johtamisenkin olla. Sinä lukija varmaan sanot, niin niin, mutta arkikin on elettävä. Kyllä – ja joskus arki voi tuntua harmaalta – silloin voi ajatella näyttelijä Marja Korhosen sanoja “helmenharmaa arki”.

Kuka tahansa saattaa yksisilmäiseen aatteeseen perustuen kokea suurisieluisuutta. Hyvejohtajuus ja hyve-elämä perustuu sananmukaisesti hyveisiin. Keskeisiä hyveitä on neljä:  ’

• Viisaus hyvien päätöksien tekeminen
• Rohkeus suunnan säilyttäminen
• Itsehillintä sydämen ja mielen herruus
• Oikeudenmukaisuus ykseys ja yhteys

Suurisieluisuuteen liittyy myös aito nöyryys ja palveleminen. Nöyryys ei ole nöyristelemistä – itsekastraatiota, joka sotii ihmisen arvokkuutta vastaan vaan palvelua, jossa oma suuruus asetetaan ihmiskunnan palvelukseen. Nöyryys, humilitas, on elävää ja kasvavaa. Tulee mieleeni kuuluisa amerikkalainen kirjailija Wayne Dyer, joka kertoi, että jossain vaiheessa elämäänsä hän oppi aamun alkajaisiksi kysymään “how may I serve”, kuinka voin palvella.

Meillä jokaisella on ainutlaatuiset ja suuret lahjat, jotka voimme valjastaa palvelemiseen, silloin meistä tulee Johtajia. Suomessa on totuttu kunnioittamaan asemaan perustuvaa johtamista. Nyt haasteet ovat liian suuret, jotta pelkkään asemaan perustuvaan johtajuuteen voitaisiin tukeutua. Me tarvitsemme Johtajia, jotka harjoittavat hyveitä, huutavat esiin omaa suurta ihmistään ja sitoutuvat palvelemaan ihmisiä ja maailmaa.

Havardin ajattelussa “oppimistieteilijää” ilahduttaa myös eron tekeminen opinhaluisuuden ja uteliaisuuden välillä. Mielestäni liikaa puhutaan siitä, että ihmisen pitäisi olla utelias. Havard kirjoittaa:

“Latinan sanat studiositas ja curiositas viittaavat terveelliseen ja epäterveelliseen tiedonhakuun, tässä järjestyksessä. Studiositas on halu tietää voidakseen ymmärtää todellisuuden ja asioiden luonteen. Curiositas on halu tietää vain sen tuoman nautinnon vuoksi. Venäläinen runoilija Marina Tsvetajeva kutsui vääränlaiselle uteliaisuudelle antautuneita intellektuelleja “kaikkitietäviksi sensualisteiksi”.”

Viihtyminen ja erilaisesta pintatiedosta nautiskelu lienee sallittua myös Havardin maailmassa, mutta on tärkeää erottaa nämä kaksi asiaa. Erityisesti johtajana kasvaminen voi perustua vain opinhalulle, ei pikkusieluisuutta ruokkivalle uteliaisuudelle. Tunnen monia ihmisiä, jotka nopeasti ohjaavat keskustelun curiotasiksen puolelle, mainitsemalla tuntevansa jonkun ihmisen, joka liittyy asiaan ja kääntämällä keskustelun tämän ihmisen tekemisiin.

Hyvejohtaminen on osaamista, jota voi oppia ja kehittää. Havard lainaa Paavi Johannes Paavali II: “Hyve on ihmismielen, tahdon ja myös sydämen kyky”.

Suurisieluisuuden ja hyveiden tielle lähtenyt henkilö voi kokea elämässään ja työssään suurempia voittoja mitä koskaan olisi voinut kuvitella. Mutta se vaatii voittoa pienestä ihmisestä, joka jatkuvasti pyrkii framille pienine mielipiteineen, uteliaana ja tuomitsevana. Miten paljon voimia voikaan olla niin pienellä olennolla?

ps. Osallistuin myös Providentian järjestämään Hyvejohtajuus seminaariin. Kirjan kääntäjä  Jason Lepojärvi kertoo hyveistä erittäin maanläheisesti ja hauskasti. Syntyi into kehittää hyveitä ja palvelutahtoa omassa elämässä. Hyveajatuksia voi lukea erinomaisesta ja kiinnostavasta hyvejohtajuus blogista.

Voittaminen on uuden ajan teema!

Pidimme keskiviikkoaamun mastermindia konsulttikollegan kanssa. Hänen yrityksensä on ottanut voittamisen osaksi päätuotettaan ja hän halusi sparrata kanssani miten tuotetta pitäisi vielä kehittää.

Voittaminen alkaa vihdoinkin putkahdella esiin sieltä sun täältä. On voittamisen taitoa, voittavaa tiimiä, voittavaa johtoryhmää jne. On jo aikakin, huokaisee voittamisvalmentaja Andersson. Haasteet nyt ja tulevaisuudessa ovat sitä luokkaa, että energia on opittava sovittamaan voittavasti yhteen tehtävien ja tavoitteiden kanssa. Huippusuorittaminen yleisenä toiminta-arvona on nyt ohi – lopullisesti. Huippusuorittava organisaatio, tiimi tai yksilö uupuu eikä pysty kokemaan voittamisen ainutlaatuisten hetkien tuomaa nautintoa.

Voittava organisaatio, joukkue, tiimi tai yksilö

• Osaa sovittaa energiansa yhteen käsillä olevan tehtävän kanssa
• Osaa virittää mielensä palvelemaan voittavaa valmistautumista ja suoritusta
• Osaa ohjelmoida mielen vaikutusvoimat hakeutumaan automaattisesti kohti voittamista
• On voittaja, joka antaa oman voittamisvoimansa yhteisön palvelukseen
• Upottaa voittamisen elementtejä toiminta-oppimisprosessiinsa

Voittaja osaa tietysti reagoida ja olla proaktiivinen, mutta ennen kaikkea hän osaa

1. tehdä voittavia aloitteita
2. rakentaa voittavia tilanteita

ja voittaa näissä tilanteissa, koska hän on rakentanut voittamisen kulttuurin ja koodiston kognitiiviseen systeemiinsä.

Aito ja kestävä voittaminen perustuu tietysti kaaviolle win+win(+win), jossa molemmat osapuolet voittavat ja tuottavat voittavia vaikutuksia myös kolmansille osapuolille. Maailmalla ei ole enää varaa egoistisiin ja riistäviin voitontavoittelijoihin.

Voittaminen on valmistautumisen taitoa. Voittamisen on annettava tapahtua hetkessä – kuin itsestään, luovassa flow-tilassa. Siksi tärkeitä on istuttaa voittaminen prosessiin, strategiaan, visioon. Voittaminen on virtausta – on tutkailtava minkälaisia virtauksia on käynnissä ja mietittävä miten niissä voi voittaa. Olen kirjoittanut aiheesta Kauppalehden blogiin otsikolla Voittamisneuvoja Nokialle .

Voittamisen kulttuuri on luovuuden, innostuksen, yhteisen tekemisen, pyrkimisen ja saavuttamisen kulttuuri, jossa osataan myös juhlia tärkeitä saavutuksia tai pysähtyä puolimatkankrouviin levähtämään kun on sen aika.

Kirja-arviossaan Futuralehdessä HTT, YTM, tulevaisuudentutkija Jari Kaivo-Oja toteaa, että Voittava Kierre sopii luovan luokan edustajien johtamiskäsikirjaksi. Luova luokka rakentuu ihmisistä, jotka antavat lahjakkuutensa, osaamisensa, voittamisvoimansa ja luovuutensa yhteisen päämäärän palvelukseen ja osaavat ja uskaltavat voittaa myös itse.

Historian tekoa Pietarissa

Dostojevsky, Karamzin, Gagarin. Legendaarisia nimiä, tuttuja historiasta. On uskomatonta, että tänä päivänä voi olla paikassa, jossa he kaikki ovat läsnä, yhtä aikaa ja hyvissä hengen ja sielun voimissa. Minulle kävi niin. Olin matkalla, joka oli ihmeellisempi kuin yksikään aiemmin tekemistäni matkoista.

Marraskuussa pieni ryhmä ihmisiä lähti Helsingin rautatieasemalta Sibelius-junalla kohti Pietaria osallistuakseen venäläisen aateliston seminaariin. Matkanjohtajana toimi hiljainen ja hienostunut, mutta päättäväinen, aatelisyhdistyksen puheenjohtaja Veronica Shenshin, vanhaa venäläistä aatelissukua hänkin – samaa sukua kuin rakastettu runoilija Afanassy Fet. Ja minä olin mukana tuossa ryhmässä! En aatelisena vaan taiteen aateloimana esiintyjänä.

Kaksipäiväisen seminaarin aikana kuultiin esitelmiä aatelissukujen vaiheista; vainoista, pakenimisista, rakkaiden kadottamisista. Jälleenkohtaamisista – taisi siellä kyynel vierähtää yhden jos toisenkin silmään aina silloin tällöin. Nähtiin mahtavia vaakunoita, kauniita potretteja, kuvia sieltä jostain. Opittiin, kuinka venäläinen sydän sykkii silloinkin kun se torjutaan, äiti Venäjä ei hylkää omiaan – sielussa se elää aina. Kuultiin rohkeita sanoja ortodoksisen uskon alttarista sydämessä ja paikan säilyttämisestä Tsaarille. Kuultiin hankkeista elvyttää vanhoja perinteitä ja historiallisia paikkoja.

Ei voi sanoin kuvata sitä tunnelmaa, kun ihmiset saavat viimein suunsa auki ja se alkaa puhua sydämen kyllyydestä. Seminaarin aikataulu ei pitänyt laisinkaan, sillä niin moni halusi saada sanottua sen mikä sisällä kupli. Toisten rohkeuden näkeminen ja kuuleminen avasi monta patoa. Paikalla oli aika ajoin lähes sata aatelista eri puolilta Venäjää ja Eurooppaa.

Meidät kutsuttiin Smolnaan, Pietarin hallinnolliseen keskukseen,  tuohon entiseen tyttökouluun, jonka bolsevikit valtasivat päämajakseen. Isäntämme apulaiskaupunginjohtaja Alexander Prohorenko kertoili talon vaiheista, Suomen ja Venäjän suhteista sekä aatelisista nykyvenäjällä. Leppoisa ja ystävällishenkinen tilaisuus kesti lähes tunnin ja sen jälkeen opas esitteli meille jättimäistä rakennusta, jossa käytävät vaikuttivat vähintäin kilometrin mittaisilta. Kävimme huoneessa, jossa Lenin allekirjoitti ehdotuksen Suomen itsenäisyyden hyväksymiseksi 31.12.1917. Historian lehdet havisivat kaikkialla, ymmärsin minkälaisessa vallan keskuksessa sain astella. Ajattelin tyttöjä, jotka siellä aikoinaan opiskelivat kaikenlaista tytöille tärkeää, kuten ompelua ja ruuanlaittoa. Vallankumous eteni niin nopeasti, että kun tytöt lähtivät koteihinsa pääsiäislomalle ei heillä ollut enää paluuta Smolnaan – siellä olivat toisenlaiset opinnot käynnissä.

Suomen Pääkonsulaatti Pietarissa, Venäjän suurlähetystö Helsingissä sekä Ritarihuone olivat tehneet seminaarin mahdolliseksi. Pääkonsulaatin tyylikkäissä ja käytännöllisissä tiloissa oli myös sali tai auditorio flyygelin kera. Siellä saatoin esittää autonomian ajan sävellyksistä kootun konserttini. Pianon ääressä oli Sergei Pleshak, tunnetun pietarilaisen musiikkiperheen jäsen. Myöhemmin esiinnyimme Sergein kanssa myös kunniakonsuli Perheentuvan residenssissä. Minulle oli huikea henkilökohtaisen voiton hetki, kun eräs aatelisrouva Pariisista tuli kiittämään kehuen ääntäni ja venäjänkieltäni. Juuri venäjänkieliset laulut olivat jännittäneet eniten.

Huikeista hetkistä on mainittava vierailu Engelhardtin palatsissa, joka on aikoinaan kuulunut seurueemme jäsenen Peter Engelhardtin sukulaiselle. Vastassamme olivat TV-kamerat ja oli värisyttävää katsella Peterin, vain hiukan jännittynyttä, esiintymistä kameroille, kokemus oli hänellekin suuri ja varmasti ikimuistoinen. Kävimme myös Menshikovin palatsissa ja Suvorovin museossa – nekin liittyivät Engelhardtien vaiheisiin. On ihmeellinen tunne käydä historiallisissa, tunnetuissa loistokkaissa rakennuksissa sellaisen henkilön kanssa, jolla on todellinen henkilökohtainen suhde noihin rakennuksiin. Tunne on aivan erilainen kuin pällistely tavallisena turistina.

Eremitaasissa 1812 -salissa oli aatelisille monta tuttua. Siellä oli esi-isiä, kuuluisia sotasankareita. Tiedättekö miksi muutama sankari oli kuvattu selkä katsojaan päin? Mielenkiintoinen yksityiskohta. Ainoastaan rohkeimmat kaikista kuvattiin näin – heidän ei tarvinnut enää prameilla kunniamerkeillään, heidän saavutuksensa tiedettiin muutenkin. Siinä vinkkiä voittajille.

Perjantainta 13.11.2009 luimme St. Petersburg Times’sta, että Presidentti Medvedev oli antanut potkut Sverdlovskin kuvernöörille Eduard Rosselille. Yhdelle niistä monista, joille brezneviläisyys oli jäänyt päälle ja joiden aika on väistyä, totesi solidaarisuusliikkeen johtaja Boris Nemtsov. Samasta lehdessä voimme lukea, että Medvedev vaatii kansaa uudistumaan. “Kansan maine ja hyvinvointi ei voi ikuisesti nojata menneisyyden saavutuksiin” presidentti sanoi. Lisäksi hän vaatii valtion osuuden pienentämistä maan taloudesta, valtion yhtiöiden roolista ja toimintatavoista hän  sanoo: “uskon, että tällä muodolla ei ole pitkällä tähtäimellä tulevaisuutta”. Medvedev peräänkuuluttaa teknologiaa ja uusia ideoita. Uskon vahvasti, että aatelisilla on paikkansa uudessa Venäjässä ja sen tulevaisuudessa. Seminaarimatkalla nähty, kuultu ja koettu tuntuisi vahvistavan tuota ajatusta.

Olen syvästi kiitollinen, että sain olla mukana matkalla, jolla tehtiin historiaa – saimme kaikki olla mukana hetkessä, jolloin jotain uutta lähti viriämään. Portit ovat auki – täyttäkää virta aatelisten parhailla arvoilla, rohkeudella, välittämisellä ja pyrkimyksellä korkeimpaan hyvään.

ps. Seminaarissa oli myös mukana galleristi Tretjakov. Harmi, etten puhunut hänen kanssaan – huomenna olisi tarkoitus mennä näyttelyyn, jossa on esillä hänen galleriansa aarteita.

Murheen alhosta voittoon

Aika ajoin blogini on löydetty hakusanoilla “masennuksen voittaminen” tai “ahdistuksen voittaminen”.  Haluan nyt yrittää auttaa niitä ihmisiä, jotka etsivät apua internetistä, itselleen tai läheisilleen.

Olen itsekin käynyt läpi vaikeita aikoja ja tiedän, että silloin kun elämältä ei tunnu irtoavan edes pientä hymyä, on todella vaikeaa tehdä edes vähäisimpiä arkisia askareita. En ole kirjoittanut aiheesta aikaisemmin, sillä voittamisen ja masennuksen yhdistäminen tuntuu aika kornilta. Mitä sanoa ihmiselle, joka ei näe mitään valoa elämässään? Mitä sanoa sinulle, joka ehkä pohdit, kannattaako tässä enää jatkaa tai sinulle, joka et jaksa edes ajatella? Mutta olet kuitenkin päätynyt tälle sivulle – toivon liekki lepattaa sydämessä, eikö niin?

Tarjoan kokeiltavaksi muutamaa ajatusta ja sydämestäni toivon, että niistä on apua.

Ihminen on arvokas, olipa hän sairastunut, työtön, rahaton tai mitä tahansa. “Minä” se aito ihminen minussa on aina arvokas, yhtä arvokas kuin kaikki muutkin. Onko mahdollista ajatella, että “minä” ei ole masentunut tai ahdistunut vaan “mieli” on? Ja voisiko yrittää, aina kun mahdollista, voittaa tuon masentuneen mielen? Kuvittele, että olet tarkkailija, joka tarkkailee mieltään: “Oho, onpas tuo aika masentunut, mitenkähän sitä voisi piristää?”

Kun herätessä tuntuu, että ei jaksaisi edes hampaita pestä, niin ajattele, että “nyt minä voitan mieleni ja pesen hampaat”. Masennus lisääntyy syyllisyyden tunteiden kautta, kun ei jaksa hoitaa asioitaan eikä arkisia askareitaan. Siksi olisi hyvä tehdä jotain joka päivä – saavuttaa voitto mielestä ja tehdä se minkä tuntuu, että voi ja jaksaa tehdä.

Masentunut ihminen saattaa ajatella, että ei halua levittää pahaa mieltään ja siksi ei ota yhteyttä ystäviinsä tai läheisiinsä. Pieni juttutuokio saattaa kuitenkin merkittävästi piristää päivää. Hyvä syy voittaa mielensä ja soittaa ihmiselle, joka kuuntelee.

Kaikkein tärkeintä on ajatella, että haluan voida paremmin ja tulla terveeksi ja iloiseksi. Masentuneelta tämä tahto saattaa puuttua, mutta voitto on jos ajatusta jaksaa silti ajatella aina silloin tällöin. “Kyllä minä tahdon ja voin elää hyvää elämää tai tulla terveeksi”. Ajattele tätä ajatusta “vaikka syrän märkänis”. Sillä jonain päivänä aurinko nousee ja paistaa risukasaan, se on varma – ajatuksillasi voit nopeuttaa tuon päivän koittamista.

Kun olet lopen väsynyt, lepää. Mutta kun tuntuu, että voima vaikuttaisi vähänkin viriävän, tee jotain joka saa mielesi hyväksi. Vaikka sellaista, josta tulos on välittömästi näkyvissä. Sitten rentoudu ja ihaile saavutustasi!

Sinä et ole yksin. Talouskriisin aikaan monet, jotka ovat kokeneet kolauksia urallaan piiloutuvat tai yrittävät vetää roolia “kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan” uskovat, että ovat aivan yksin ja ainoita, joille on käynyt ikävästi. Niin ei tosiaan ole! Meitä on monta, jotka olemme kokeneet raskaita kolauksia elämässämme ja tunteneet suurta häpeää, koska tunnemme epäonnistuneemme ja pettäneemme lupaukset. On opittava antamaan anteeksi, voittamaan häpeä ja menemään eteenpäin. Armoa ei tarvitse ansaita, se on jokaisen synnyinlahja.

Muista, että sinunkin aito ihmisesi “minä” on ainutlaatuinen, arvokas ja tärkeä. Sinun elämälläsi on merkitystä. Nouse siis uuteen päivään voittajana, rakkaus elää.

Toivottavasti tästä oli apua sinulle, joka sitä etsit.

Älä tuijota esteeseen!

Science Daily raportoi artikkelissaan Exeterin yliopistossa tehtyä tutkimusta, jossa pyrittiin selvittämään miksi Englannin jalkapallomaajoukkue häviää rangaistuspotkukilpailuissa.

Lopputulos on hyvin mielenkiintoinen ja siitä voi vetää johtopäätöksiä muuhunkin elämään. Artikkelissa sanotaan:

“Tulokset osoittivat, että huolestuneina jalkapalloilijat katsoivat maalivahtia merkittävästi aikaisemmin ja kauemmin. Tämä muutos katsekäyttäytymisessä sai aikaan sen, että pelaajat todennäköisimmin laukoivat kohti maalin keskikohtaa, jolloin maalivahdin oli helpompi torjua laukaus. Tutkijat uskovat, että tulemalla tietoiseksi huolestuneisuudesta ja sen vaikutuksesta silmän liikkeissä, laukauksen tarkkuutta voitaisiin parantaa, valmentajat voisivat kehittää tätä harjoittelun avulla.”

Tutkija Greg Wood jatkaa sanoen, että paras strategia on valita piste, jonne aikoo laukaista ja olla välittämättä maalivahdista.  Tämän strategian harjoittelu mahdollisesti rakentaa pitävän koordinaation silmän liikkeiden ja jatkotoimenpiteiden välille. Tutkija painottaa, että taitoja on harjoiteltava niin, että ne juurtuvat ja ovat vahvoja paineen alla toimittaessa.

Tutkimusta voidaan varmasti hyödyntää kaikissa vastaavissa lajeissa, kuten vaikkapa jääkiekossa tai salibandyssa.

Tässä on suuri viisaus myös työtä, elämää ja liiketoimintaa ajatellen. Jos tuijotetaan esteisiin – suunnataan myös toimenpiteet kohti esteitä ja osutaan esteisiin. Jos sen sijaan valitaan tavoite, esteistä huolimatta, ja suunnataan energia siihen suuntaan niin silloin voitetaan!

Teatterikorkeakoulun kurssilla harjoittelimme ruuhkan tekemistä. Vaikka meitä oli vain noin kaksikymmentä saimme todella “hyvän” ruuhkan aikaiseksi. Kohdistimme katseemme toisiin ihmisiin, pidimme heitä esteinä ja kävelimme heitä kohden – odotimme kuka väistää. Kun kukaan ei väistänyt syntyi törmäyksiä, ruuhkaa ja ahdistuneisuutta. Sitten fokusoimme vapaisiin tiloihin ja kappas! ruuhkaa ei ollut lainkaan vaan kaikilla paljon tilaa vaikka juosta tai tehdä kuperkeikkoja.

Kun vaikeudet kohtaavat, enkä tarkoita, että ongelmat pitäisi pyyhkiä maton alle, niin kannattaa vapauttaa positiivista tilaa itselleen suuntaamalla katse sinne minne haluaa päästä. Muistan aikoinaan veneillessämme alkoi veneeseen tulla paljon vettä sisälle. Mieheni meni moottoritilaan etsimään vikaa ja minä kiinnitin katseen tiukasti sinne minne olimme menossa ja pidin venettä kurssissa.

Pidän  kovasti Marsha Sinetarin ajatuksesta, että esteet ovat astinlautoja matkalla kohti päämäärää. Eihän rangaistuslaukauskaan olisi minkään arvoinen, jos vastassa ei olisi laukojan vertaista maalivahtia.

Voittajana sosiaalisessa mediassa

Kovin harva oivaltaa mitään tulevaisuudesta. Monet eri kehityspolut ovat johtaneet siihen, että mahdollisuuksien meri on niin suuri, monimuotoinen ja tiheä, että on vaikea nähdä selkeitä kuvioita, joista voisi muodostaa tulevaisuuden menestyskonsepteja.

Seth Godin on sosiaalisen median guru, jota olen seurannut jo vuosia. Hänen periaatteenaan on ollut antaa parhaat ideansa ilmaiseksi. Ja hän on tullut palkituksi moninkertaisesti siitä.

Seth Godinin viimeisin e-opus on What Matters Now eli millä on nyt merkitystä. Kirjassa aikamme ajattelijat kirjoittavat siitä mikä on tärkeää. Kirjoittajien joukossa on mm. Chris Andersson, Arianna Huffington ja Tom Peters. Kirja on ilmaiseksi ladattavissa vaikkapa tästä.

Yksi kirjoittajista on Guy Kawasaki. Hän sanoo. että tulevaisuus kuuluu ihmisille, jotka pystyvät levittämään ideoita, evankelioimaan. Hän antaa kymmenen kohdan muistilistan evankelistoille, jotka haluavat menestyä uudessa maailmassa:

1. Luo aate (cause). Aate tarraa kiinni korkean moraalin kenttään ja tekee ihmisten elämistä parempia.
2. Rakasta aatettasi,  ”evankelista” ei ole työnimike vaan elämäntapa. Jos et rakasta aatettasi, et voi evankelioida sitä.
3. Etsi epäilijöitä, älä huomioi kieltäjiä. On liian raskasta yrittää käännyttää ihmisiä, jotka kieltävät aatteesi. Sen sijaan etsi kannustavia tai neutraaleja ihmisiä.
4. Paikanna kipukohdat. Älä milloinkaan käytä tyhjiä ja keinotekoisia “shiitaketermejä” kuten “vallankumouksellinen” tai “paradigman muutos”. Sen sijaan kerro miten aatteesi auttaa ihmisiä.
5. Anna ihmisten koeajaa aatteesi. Anna heidän testata sitä, viedä se kotiin, ladata se ja sitten vasta päättää onko se heille sopiva.
6. Opettele demoamaan. Tuotetta ei voi evankelioida, jos ei pystyy demoamaan sitä.
7. Tarjoa turvallinen ensiaskel. Älä aseta suuria vaatimuksia prosessin alkuun. Aatteen omaksuminen edellyttää aluksi sileää tietä.
8. Älä välitä sukupuista. Älä fokusoi ihmisiin, joilla on hienot tittelit ja suuret maineet. Auta jokaista, joka voi auttaa sinua.
9. Älä koskaan valehtele. Luottamus on evankelistalle kaikki kaikessa. Kerro totuus vaikka se sattuu, ja erityisesti silloin kun se sattuu.
10. Muista ystäviäsi. Ole kiva ihmisille matkalla ylös, sillä saatat kohdata heidät jälleen matkalla alaspäin.

Yksi kirjan ajattelijoista, John Moore, kirjoittaa: “Voittava yritys oivaltaa, että jotta se voi saada asiakkaita sen on osattava menettää asiakkaita”. Kaikki eivät voi olla sinun aatteesi kannattajia, mutta ne jotka ovat muodostavat yrityksellesi fanijoukon, joka on uskollinen silloinkin kun teet virheitä tai kohtaat vaikeuksia. He osallistuvat yrityksesi kehittämiseen ja tarjoavat uusia ideoita tuotteisiin. Voittava yritys uskaltaa olla oma itsensä vaikka se aiheuttaisi eripuraisuutta mielipiteissä. Vain sitä kautta ajatus ja aate voi kirkastua ja vahvistua ja tavoittaa kannattajansa.

Kirja päättyy kirjailija J.C. Hutchinsin sanoihin: “Tule nälkäiseksi kuin hyeena. Sytytä itsesi tuleen. Löydä selkärankasi ja siipesi. Heiluta niitä, vain siten voit lentää.”

Seth Godinin blogia kannattaa seurata – se on uskomaton oppimisen aarreaitta heille, jotka haluavat tietää mitä ajassa liikkuu.

Johtaminen on kuollut

Me emme tarvitse enää johtamista ja johtajia. Johtaminen on kuollut, on aika saattaa se haudan lepoon.

Aikoinaan, kauan sitten, yhdeksänkymmentäluvulla, olin eräässä pankissa kouluttamassa myyntitaitoja naisille, joiden tarkoitus oli muuttua pankkivirkailijoista myyntitykeiksi. Mukana oli monta silloin yli viiskymppistä, jotka muistivat miten pankki oli haalinut työhön nuoria tyttöjä ennen kuin he ennättivät lukioon tai kauppakouluun. Haluttiin yksinkertaisia ihmisiä tekemään yksinkertaisia töitä. Kuten tilinlopettamista. Niinpä osa oppilaistani oli tehnyt elämäntyönsä pankkitilien lopettajana. Ja sitten yht’äkkiä tietokone alkoikin hoitaa tilinlopetushommeleita ja tilinlopettajasta piti kuoriutua uusia pankkipalveluita myyvä tiikeri.

Tilinlopettajilla oli esimies ja yritystä johti johtaja. Eikö ole hiukan kummallista, että tilinlopettaja sai lähteä mutta esimies ja johtaja jäivät? Ja he ovat vieläkin siellä, vaikka aika on muuttunut? Ja ollaan tultu uudelle vuosituhannelle? Minusta se on todella omituista.

Tämän vuosituhannen ihmiset ovat koulutettuja, osaavia ja näkemyksellisiä. He tietävät, että heillä on lahjoja ja kykyjä, joita he voivat hyödyntää elämänsä parantamiseen. He voisivat mielellään käyttää niitä myös yrityksen hyväksi, ellei esteinä olisi menneen ajan johtamisreliikit.

On suosittua määritellä johtamista yhteisten päämäärien ja tavoitteiden asettamisena. Määrittelyä täydentävät usein sanat ’kiteyttäminen’, ’merkityksen ymmärtäminen’ ja ’vaikuttaminen’. Hyvä johtaja myös ymmärtää ja kommunikoi rehellisesti, että omistajan etu ajaa työntekijän edun edelle. Johtaja ei johda,  hän kommunikoi, manipuloi, vaikuttaa ja toteuttaa suunnitelmaa, johon henkilökunta on mukayhteisöllisessä prosessissa saanut vaikuttaa.

Umair Haque kirjoittaa:

“Johtajat eivät johda. Miten tällainen konsepti pääsi syntymään? Syynä on vaikutusvallan korostunut merkitys. Suunnattomat kafkamaiset byrokratiat, jotka hallinnoivat ja johtivat 1900-luvun vaurautta, loivat tarpeen ”johtamiselle” eli ihmisille, jotka osasivat navigoida organisaatioiden politiikan loppumattomissa juonikudelmissa ja sokkeloissa. Taiturimaisella juonikkuudella he varmistivat, että organisaatiot selviytyivät, jäivät eloon. Mutta johtajat eivät luo organisaatioita – organisaatio luo johtajan. 1900-lukulainen talousmalli loi sääntöpohjaisen organisaatiomallin ja ”johtaminen” tehtiin sopivaksi sitä varten.”

Johtajan on aika mennä. Nyt tarvitaan ihmisiä, jotka rakentavat huomista, sitä maailmaa, jossa on vielä vihreitä metsiä, tiheitä viidakoita, vapaasti aaltoilevia puhtaita vesiä ja ilmaa, jota tulevat sukupolvetkin voivat hengittää. Ihmisiä, jotka rakastavat ihmisiä ja ihmisyyttä ja etsivät kaikessa aitoutta, henkistä kasvua ja parempaa elämää. Pistäkää johtaja pihalle – hänellä on varmasti jo kaunis sellainen valmiina – ottakaa tilalle rakentaja, joka rakentaa tulevaisuuden tähän päivään, ei yksin vaan yhdessä.

Umair Haque kirkastaa pomon, johtajan ja rakentajan eroavaisuuksia:

Pomo motivoi porukkaa, johtaja valmentaa heitä. Rakentaja oppii heiltä

Pomo on riippuvainen auktoriteetista, johtaja good-willista. Rakentaja on riippuvainen hyvästä.

Pomo herättää pelkoa, johtaja innostaa. Rakentaja on innoissaan – muuttamaan maailmaa.

Pomo sanoo ”minä”, johtaja sanoo ”me”. Rakentaja sanoo ”kaikki”” – ihmiset, yhteisöt ja yhteiskunta.

Pomo antaa tehtäväksi, johtaja vauhdittaa. Rakentaja näkee lopputuloksen.

Pomo sanoo: ”ole ajoissa”, johtaja ennättää sinne etuajassa. Rakentaja varmistaa, että ”sinne pääsemisellä” on väliä.

Pomo keksii syyn romahdukselle, johtajaa hoitaa romahduksen. Rakentaja ehkäisee romahduksen.

Pomo tietää miten, johtaja näyttää miten. Rakentaja kertoo miksi.

Pomo tekee työstä raatamista, johtaja tekee työstä pelin. Rakentaja organisoi rakkautta, ei työtä.

Pomo sanoo ”mene”, johtaja sanoo ”mennään”. Rakentaja sanoo ”tule”.

Suomi on johtamiskriisissä. Yhteiskunta ja yritykset ovat tuuliajolla, sillä kukaan ei tiedä mitä tapahtuu ja minne pitäisi olla menossa. Johtajat tekevät jämäköitä päätöksiä ilman näkemystä uudesta maailmasta, jossa ihmiset rakentavat inhimillisyyden, rakkauden ja rauhan kudelmia. Ihmiset kasvattavat tietoa ja ihmisyyttä ja pienentävät aurinkoa pimentäviä krääsävuoria. Vaikka kuinka jämäkkä tai osakkeenarvoa nostava on johtajan päätös tai teko, ei se voi olla kestävällä pohjalla ellei se ymmärrä edellisten lauseiden viestiä. Ruohonjuuritasolla tapahtuu. Siellä on luova talous ja sieltä kuuluu kova kasvun kohina – jonain päivänä se näyttää voimansa ja osoittaa johtamisreliikkien mielettömyyden.

Mieti minkälaisessa maailmassa sinä haluat elää. Onko siinä maailmassa niitä johtajia, jotka eivät osanneet muuttua johtajista rakentajiksi vaan alensivat hyvänkin johtajuuden suhmuroinniksi ja rahanpalvonnaksi? Ja siinä sivussa hukuttivat maan krääsään ja tukahduttivat meren muovipusseillaan.

Hyvä esimerkki Rakentajasta on nobelpalkittu Ellinor Ostrom. Hänen ajatuksistaan pitäisi ottaa oppia ihan täällä kotosuomessa, ajatellaanpa vaikka Pallastunturia, joka on loistava esimerkki siitä miten johtajuutta voi käyttää ihmiskuntaa vastaan.

Tämän artikkelin innoittaja on Umair Haquen blogikirjoitus The Builder’s Manifesto

Aiemmat Umair Haquen ajattelun kannustamat uuden ajan manifestini ovat:

Innovaatio, tuotantotalousajan reliikki

UBI efekti – ilmiömäisesti vaikuttava

Uuden ajan voitto

Rauhan Juhla

Pyhyyden kosketus hiljaisessa sielussa
maailmankaikkeus hengen siivillä
sydän seisahtuu — odottaa

Ja rauha — Rauha
valtaa rinnan valomyrskyssä

ja ihminen

on rakkaus

Kuvaaja Nicholas Andersson

Hyvää Joulua ja Rauhaa Vuodelle 2010!

Kiitos kaikille lukijoilleni, jatkakaamme työtä paremman maailman puolesta yhdessä.

Viikon kommentti – mistä maaleja?

Voittamiseen tarvitaan onnistumisia. Jääkiekossa maalit ratkaisevat voittajan, ei auta vaikka kuinka hyvin olisi hallittu peliä tai kuljetettu kiekkoa tai miten mahtavia laukauksia olisi saatu aikaan – voittaja on se, joka tekee maaleja enemmän.

Nuorten MM-kisoissa Ruotsi rökitti leijonia 7-1. Jatkoon päästiin Venäjän ystävällisellä avustuksella, kiitokset naapuriin!

Pelistä raportoi YLE:

“Suomi on kärsinyt Kanadassa pelattavassa MM-turnauksessa perin tutusta ongelmasta – maalinteon vaikeudesta. Vaikka Suomi on määrännyt tahdin kaukalossa, tehot ovat puuttuneet.”

Kuulostaa todella tutulta, osataan pelata, liikkua ja virtaakin tuntuu riittävän, mutta maaleja ei synny. Valmentaja Hannu Jortikka kommentoi pelin jälkeen:

- En tiedä, mitä valmennusjohto voi asialle tehdä, mutta maalinteolle on tehtävä jotain. Ei noin selkeästi voi hallita pelejä ja hukata tilanteita. On otettava huomioon, että niitä laukauksia menee vielä muutama kymmenen ohi. Tuollaisiin laukausmääriin ei SM-liigassa päästä pelissä kuin pelissä. Joku nyt mättää, ja se on saatava kuntoon, Jortikka painottaa.

Aikaisemmassa blogiartikkelissani kerroin Exterin yliopiston tutkimuksesta miksi Englannin maajoukkueessa ei onnistuta rangaistuslaukauskilpailuissa. Epäonnistuneissa rangaistuslaukauksissa pelaajien katse kohdistui maalivahtiin kun taas onnistuneissa laukauksissa pelaajat eivät välittäneet maalivahdista.

Tarina kertoo kuinka jääkiekkojoukkueelle näytettiin maalivahdin kuvaa. Kaikki paitsi yksi sanoivat, että kuvassa oli este, joka pyrkii pysäyttämään kiekon pääsyn maaliin. Yksi sanoi, että kuvassa on jätkä, jonka taakse hänen laukomansa kiekot uppoavat.

En ole käytännön jääkiekon pelaamisen asiantuntija, mutta olisiko siinä ideaa, että esteiden huomioimisen sijasta kiinnitetään huomio sinne, minne kiekko voi mennä? Etsitään asenne, jossa etsitään tilaa onnistumiselle sen sijaan, että yritetään ohittaa tai raivata tieltä esteitä?

Valitettavasti analyysi, faktatieto ja tieteellisyys ovat saaneet liian suuren vallan urheilussa, myös jääkiekossa. Kun raja ylittyy muuttuu muuten hyvä tiede peli-ilon jähmettäväksi dogmaksi, pelikirjaksi, jossa ei ole tilaa luovuudelle ja oman mielikuvituksen käytölle. Silloin tuijotetaan maalivahtia ja muistellaan videoanalyysia parhaista maalintekopaikoista.

Tällaisen joukkueen toiveiden tulppana on maalivahdin hyvä olla – pelaajien aikeet ovat helposti havaittavissa ja parhaankin snaipperin voi lannistaa vähän tiukemmalla katseella. Maalia yrittävän pelaajan itsetunto on kovilla, jos se on riippuvainen pelikirjasta.

Onko voittaja yksinäinen?

Vuoden ensimmäisessä NYT-liitteessä filosofeilta kyseltiin onko voittaja yksinäinen. Filosofit vastasivat, että jotkut lajit edellyttävät enemmän sosiaalisuutta kuin toiset. Aloin jo silloin miettiä pitäisikö aihetta pohtia blogissa. Tänäaamuna kuntosalilla kysymys tuli uudestaan esille kun raudannostaja kollegani Timo kysyi minulta saman kysymyksen.

Onko voittaja yksinäinen? Usein ajatellaan, että voittamiseen liittyy itsekeskeisyys ja että varsinkin yksilölajien harrastajat ovat epäsosiaalisempia kuin muut. Haluaisin kuitenkin ajatella niin, että johonkin lajiin, työhön tai tehtävään keskittyminen ei tee ihmisestä epäsosiaalista. Kyse on oikeastaan siitä, mihin ja miten energiansa suuntaa.

Pari esimerkkiä:

Firmassa on mukava myyntihenkilö, jolla riittää hauskoja juttuja kerrottavaksi kahvitauoilla ja hän tervehtii ja jutustelee ihmisten kanssa hyväntuulisesti. Tärkeiden myyntineuvottelujen edellä hän kuitenkin vetäytyy kuoreensa ja silloin kaikki tietävät, että häntä ei passaa häiritä.

Jääkiekkomaalivahti on kesällä maailman hauskin kaveri. Kiertää juniorileireillä opettamassa, bilettää kavereiden kanssa, käy perheen kanssa sukuloimassa ja tuttujen mökeillä vierailemassa. Kun kausi alkaa maalivahti sulkeutuu itseensä. Ei pukukopissa juuri puhele vaan vetäytyy omaan nurkkaansa. Pelin jälkeen kiirehtää perheen pariin.

Molemmat henkilöt ovat sosiaalisia, mutta suorituksen aikana ja siihen valmistautuessa he säätävät energiahanojaan ja suuntaavat energiansa oman suorituksen onnistumiseen.

Voittaja osaa käsitellä, hallita ja suunnata energiaansa

Energian käyttöä voitaisiin ajatella vaikkapa kahdella tasolla:

1. Suunta itseen
2. Suunta toisiin

Suunta itseen tarkoittaa a) sisäistä keskittymistä ja b) ulkoista valppautta. Joukkuelajeissa näiden kahden tasapaino on erityisen tärkeää löytää. Itseasiassa hyvä joukkuepelaaja on kehittänyt sisäisestä keskittymisestä automaation, jotta hän pystyy täysin antautumaan valppaaseen toimintaan pelissä. Tämä pätee muuhunkin kuin urheiluun. Muissakin tiimeissä parhaiten menestyvät ne, jotka ovat oman osaamisensa ja sisäisen keskittymiskykynsä kehittäneet niin hyviksi, että tiimityössä voivat täysin antautua yhteisten päämäärien työstämiseen.

Suunta toisiin tarkoittaa a) tietoista kohdentamista b) läsnäoloa. Tietoinen kohdentaminen on esimerkiksi silloin, kun toinen ihminen pyytää neuvoa tai tilanne edellyttää jonkin oman osaamisen tuomisen esille siten, että joku toinen tai toiset saavat siitä itselleen jotakin. Läsnäolo on taas sitä, että on toiselle läsnä, olemassa – kuuntelee, osallistuu ja on avoin.

Konkreettisimmin olen kokenut tätä energiapeliä laulamiseni yhteydessä. Esimerkiksi juuri nyt valmistaudun kahteen konserttiin runsaan viikon sisällä. Huomaan vetäytyväni enemmän ja enemmän sisäiseen keskittyneisyyteen ja antavani tilaa lauluille, jotta ne alkaisivat elää minussa. Esiintymistilanne on sekä tietoista kohdentamista että voimakasta läsnäoloa. Minun on opittava laulut niin hyvin, että voin valppaana eläytyä yhdessä  pianistin kanssa, välittää laulujen sanoman yleisölle ja olla tilanteessa sataprosenttisesti läsnä – kuitenkin menettämättä sisäistä keskittymistä.

Sisäinen keskittyminen on turvapaikka. Kun on kehittänyt itselleen erinomaisen sisäisen keskittymiskyvyn on aina paikka jonne voi palata kun tuntuu, että “homma karkaa käsistä”.

Vastaus otsikon kysymykseen on: ei välttämättä. Voittaja ei välttämättä ole yksinäinen, muuta kuin silloin kun suoritus ja valmistautuminen vaativat kaiken voittamiseen tarvittavan energian käyttöönsä.  Voittajalle on äärimmäisen tärkeää osata sovittaa oma energiataso yhteen käsillä olevan tehtävän tai tilanteen kanssa – kaikkeen ei tarvita huippusuoritusenergiaa, aina sitä ei tarvita edes voittamiseen.

Ajattelen niin, että suurin voittaja on sellainen, joka osaa sopivalla tavalla antaa voittamisvoimansa myös toisten käyttöön. Erityisesti joukkuelajeissa ja tiimeissä oman voittamisvoiman jakaminen on niitä tärkeimpiä asioita. Kuitenkin täytyy muistaa, että se oma ainutlaatuinen asia, jossa voittamisvoima itselle on tärkein, on usein myös hyvin herkkä alue. Siksi täytyy tuntea rajansa – liikaa ei saa jakaa itsestään ja täytyy pitää myös huoli energiatankkauksesta!

Likaisessa pelissä ei ole voittajia

Kokeneena konsulttina tiedän, että kun irtisanomisten uhka lisääntyy, lisääntyy myös likainen peli työpaikalla. Mattoja vedetään surutta läheistenkin työkavereitten jalkojen alta, esimiehille kerrotaan “luottamuksella” työkaverin huonoista tavoista ja olosuhteisiin pyritään vaikuttamaan niin, että kaverilla olisi hankalampaa.

Kirjoitin aiheesta lokakuussa 2008 ja tarjosin Hesarille julkaistavaksi. Halusin varoittaa tästä ilmiöstä, jonka olen niin usein nähnyt. Hesari ei nähnyt mieltä kirjoituksessani, joten lisäsin sen blogiini otsikolla “Potkuja jaetaan miten sattuu” viime vuoden toukokuussa.

Valitettavasti ääneni on liian pieni, että se olisi kantautunut riittävän pitkälle. Nyt saan päivittäin kuulla ihmisiltä, miten pelit ovat yrityksissä päällä ja kuinka muutenkin vaikeaa tilannetta hankaloitetaan tällä oman selustan varmistamiseen tähtäävällä juonittelulla.

Suomi on niin kriittisessä tilanteessa, että kenenkään ei pitäisi alentua hakemaan pienisieluista voittoa varmistelemalla paikkaa kiikkerälle jakkaralle omalle löysälle takapuolelleen.

Voittamisen kulttuurissa ymmärretään, että voittamisen hedelmät putoavat yhteiseen koriin ja että kukaan ei voi voittaa yksin.

Jos yrityksessä on irtisanomisia tai muita vaikeuksia käsillä, niin tosiasiat pitää tunnustaa ja miettiä mikä on oma asema tilanteessa. Tiedän, että on turhauttavaa kun on antanut työpanoksensa ja sitten näyttää jäävän tarpeettomaksi – mutta se mikä ihmisessä on arvokasta, sitä ei saa uhrata likaisen pelin alttarille.

Olen viimeaikoina perehtynyt Gustav von Hertzenin ajatteluun plussummapelistä. Tämä blogikirjoitus saa piakkoin jatkoa niihin ajatuksiin pohjautuen.

Voittamisen kulttuuri on yhteisen onnistumisen kulttuuri. Voittamisen kulttuurissa yksilön luomis- ja voittamisvoimaa arvostetaan ja ne halutaan jakaa ja antaa toistenkin käyttöön. Voittamisen kulttuurissa vaikeat tilanteet kohdataan win+win(+win) ajattelun pohjalta. Ei mietitä pelkästään miten tässä yritys ja jäljellejäävät työntekijät voisivat voittaa mahdollisimman paljon vaan miten voidaan myös aiheuttaa voittavia vaikutuksia kolmansille osapuolille.

Likaisessa pelissä ei ole voittajia, mutta siinä häviävät myös ne, jotka eivät ole millään tavoin osallisia.

Meistäkö partiolaisia?

Suomelle on haettu suuntaa, asennetta ja brändiä korkeiden johtajien toimesta. Samat henkilöt näkyvät seminaareissa, artikkeleissa ja symposiumeissa kertomassa miten Suomi saadaan nousuun.

Hyvä niin, ei ajattelu koskaan ole pahasta. Mutta mitä nämä henkilöt meille haluavat?

Hesarin artikkelisarjassa Jorma Ollila (Shell) ja Carl-Johan Granvik (Nordea) ilmoittivat, että nyt tarvitaan partiolaishenkeä ja pitkiä työpäiviä.

Mitä he oikein haluavat? Haluavatko he myös, että tämän maan ihmiset pukeutuvat kaikki samanlaisiin, helposti pestäviin, uniformumaisiin vaatteisiin ja vaeltavat hiljaisina työpaikoilleen ja käyvät hiljaisina, päät painuksissa lakisääteisillä tauoillaan? Mitä?

Nämä ihmiset, jotka ovat oman osaamisensa, kunnianhimonsa, voitontahtonsa ja sinnikkyytensä  ansiosta päässeet pitkälle urallaan eivät sallisi sitä muille?

Ei Jussi olisi värkännyt itselleen kuokkaa ja rynnistänyt kesyttämään suota pelloksi ellei hän olisi halunnut parempaa elämää perheelleen. Ei hän miettinyt partiohenkeä tai pitkiä työpäiviä – hänellä oli visio ja tahto.

Nyt tarvitaan yksilöiden kunnianhimoa, luovuutta ja voitontahtoa. Tarvitaan yhteistä välittämistä ja palveluhenkeä. Tarvitaan toistemme auttamista. Tarvitaan uskoa, intoa ja suuria unelmia!

Tarvitaan iloa ja tilaa hengittää. Ei ahdasmielisiä neuvoja ja osoittelevia etusormia.

Meillä puhutaan luovista luokista ja kulttuurista. Kuitenkin juuri tuo tila hengittää puuttuu. Lasken itseni luovan työn tekijäksi. Jopa Pietarissa on enemmän tilaa luovuudelle kuin täällä, ahdasmielisyyden ja kateuden kehdossa.

Kansakunnan energia pitäisi pystyä pitämään korkealla. Hinnalla millä hyvänsä. Paluuta aikaan, jolloin tehtaat imivät työläisiä yksinkertaisiin tehtäviin ei yksinkertaisesti ole.  On lopetettava neuvojen ja esimerkkien hakeminen vanhaa liittoa ylläpitäviltä henkilöiltä – tarvitaan uutta virtaa ja innostavia ajatuksia! Ei tylsistyttävää pönöilyä.

Partio on hyvä ja kannatettava liike. Se sanoo itsestään “Partio on vastavoima ”Miks mun pitäis” ja ”Ei kuulu mulle” -asenteille”, tätä tarvitaan, mutta jätettäköön “aina valmiina ja ilmaiseksi” sinne missä sen paikka on. Ihmisinä ja kansalaisina me emme ole partiolaisia vaan luovia, innostuneita ja rakastavia yksilöitä. Oman elämämme sankareita.

Aloittelijan mieli – merkintöjä oppimispäiväkirjaan

Lupasin, että kirjoittelen täällä lauluprosessini etenemisestä. Aloitin nimittäin syksyllä laulunopinnot kokeneen laulupedagogin Outi Kähkösen kanssa.

Laulaminen on jollakin lailla niin mystinen ja henkilökohtainen juttu, että en ole saanut aikaiseksi kuin yhden kirjoituksen ennen tätä. Mutta nyt palaan näille tonteille lauluaiheen parissa.

Syksyllä opiskelin Outin kanssa muutaman kerran. Muuten harrastin “intervallitreeniä” eli harjoittelu-reflektio-harjoittelu. Laulaminen on erittäin fyysinen laji ja on tärkeää, että kaikki opittu siirtyy lihasmuistiin.

Ennen joulua ja tammikuun alussa harjoittelurytmi tiivistyi. Enemmän harjoittamista ja vähemmän reflektiota. Enemmän mielikuvaharjoittelua ja vähemmän laulun tarkoituksen pohdintaa. Tammikuun puolivälissä oli sitten kaksi konserttia, jotka (varsinkin jälkimmäinen) onnistui yli omien odotusteni. Ylitin itseni monella tavalla, joten voin tuntea itseni voittajaksi.

Entä nyt?

Nyt tarvitsen uusia, konkreettisia tavoitteita, joista olemmekin jo Outin kanssa sopineet. Tavoitteisiin liittyy se, että minun on kohottava uudelle tasolle, nykyisellä tasolla en pääse parempaan suoritukseen kuin tuo onnistunut konserttini, josta kyllä löytyi hienoja haasteita kohdattavaksi ja työstettäväksi.

Tärkeintä juuri nyt on löytää aloittelijan mieli. Tila, jossa alan opiskella laulamista kuin en koskaan aikaisemmin olisi laulanut. Muuten ei Outi eikä kukaan muukaan pysty opettamaan minulle mitään uutta.

Aloittelijan mieltä kuvataan usein “pesusienenä, joka puristetaan tyhjiin ja annetaan täyttyä uudestaan”. Zen tarinassa mestari kaataa oppilaan kuppiin teetä kunnes kuppi vuotaa yli. Oppilaan ihmetellessä, mestari toteaa, että oppilaan mieli on kuin tuo kuppi, se pitää tyhjentää ennen kuin uutta pääsee tilalle.

Aloittelijan mieleen kuuluu myös täydellinen hetkessä oleminen. Ilman uskomuksia, ilman identiteettiä, ilman itseä. Ei mennyttä, ei tulevaa vain tämä hetki. Nyt. Tässä. Maisema avoinna.

Jotenkin minulle laulamisen yhteydessä tämän on ollut ihan hirveän vaikeaa. Laulutunnille mennessä on tuntunut, että pitää näyttää, että osaa. Miten väärä ajatus ja miten tehottomaksi se oppimisen tekee. Sen sijaan pitäisi antaa olemassa olevan osaamisen tulla luontevasti esille – vain silloin voivat ne oikeat oppimishaasteet tulla esille. Ja silloin voi taas opiskella, harjoitella ja yrittää – oikeita asioita oikealla tavalla.

Jo olemassaoleva osaaminen ei katoa mihinkään vaikka heittäytyy aloittelijaksi. Päinvastoin, se mikä siinä on parasta saa manifestoitua sellaisena kuin se on ja missä on virheitä ja kehitettävää, siihen voi suhtautua hellyydellä ja ilolla siitä, että saa oppia!

Uusi tavoite määrittelee intensiteetin. Siksi sitä on hyvä pitää mielessä. Jos haluaa erinomaisuutta on siitä tehtävä tapa ja vähempään ei saa tyytyä.

Kaivoin Vaccain käytännöllisen laulukoulun (metodo practico) esille ja aloitan ensimmäisestä – Manca Sollecita. En malta odottaa, että pääsen Outin avulla opiskelemaan puhtaita vokaaleita, kauniita konsonantteja ja linjakkaita fraaseja – niin ja tietysti voittavaa saundia!

Voittajilla on hauskempaa

Pitkäaikainen nettiystäväni lähetti linkin videoon, joka pitäisi katsoa joka päivä. Videon opetus on, että on tärkeää pitää hauskaa. Tekemisen on oltava kivaa, nastaa, iloista. Elämä on liian lyhyt hukattavaksi murehtimiseen ja turhanpäiväiseen huolehtimiseen. Eikä iloisuus poista vastuullisuutta. Päinvastoin, ihminen, joka saa toiset hyvälle tuulelle ottaa suuremman vastuun kuin moni otsaansa rypistelevä  marttyyri tai sormeaan heristelevä besserwisser.

Video tarjoaa kahdeksan oivaa ohjetta, joiden avulla elämästä tulee hauskempaa.

Miksi voittaminen on hauskaa? Miksi se on hauskaa silloinkin kun tekee kovaa työtä ja ympäripyöreitä vuorokausia, hikoilee, itkee ja tuskailee valmistautuessaan kohtaamaan haasteen? Siksi, että se on siellä! Niin se vain on – kun rakastaa mitä tekee on hauskaa.

Muutama tärppi videolta:

1. Älä piilota todellista minääsi! Pysähdy miettimään mistä sinun DNAsi muodostuu? Missä joukoissa seisot? Kun tiedät, kuka olet – käännä nupit kaakkoon!
2. Ole nälkäinen asioille, joita todella haluat. Ajattele ihmisiä, joita rakastat. Vaikutusta jonka haluat tehdä. Perintöä, jonka haluat jättää. Älä tuhlaa aikaasi muuhun!
3. Ole luova! Unohda säännöt, painovoimaa lukuunottamatta melkein kaikesta voi neuvotella.
4. Ole luova! Pelästytä  itsesi. Tutki äärirajoja. Kastele varpaasi rohkeasti siihen mitä ei voi ajatella. Hakeudu seikkailuihin!
5. Käytä viisauttasi! Älä ota kaikkea niin pahuksen vakavasti.
6. Käytä viisauttasi! Pääse eroon kaikesta roskasta. Ajattele mitkä kaikki tavarat, uskomukset, muistot ihmiset ja tavat painavat sinua ja estävät sinua pääsemästä eteenpäin elämässäsi. Irtaudu niistä!
7. Ryhdy toimeen! Lopeta kiirehtiminen. Kiire viettelee, mutta et välttämättä ole oikeilla raiteilla. Jos kaivat kiireellä väärää kuoppaa – lopeta kaivaminen heti!
8. Ryhdy toimeen! Aloita jotain. Älä enää odota lupaa tehdäksesi sitä mitä sinä haluat tehdä. Syitä viivyttelyyn löytyy aina. RIITTÄÄ! Aloita!

Elämä ei ole kenraaliharjoitus. Tämä on se. Ensi-ilta ja viimeinen ilta. Nyt on aika olla iloinen, valloittava, toteuttaa unelmiaan. Niin voittaa. Ensi askel on voittaa itsensä ja uskaltaa olla oma aito itsensä.

Fanittaminen ja kiusaaminen – viikon kommentti

Toimittaja Kalle Haatanen haastatteli ohjelmassaan (Yle) FT Helena Saarikoskea, joka on kirjoittanut fanittamisesta ja kiusaamisesta.

Ohjelmassa rinnastettiin nämä kaksi asiaa. Pidän rinnastamista erittäin pahana asiana.

En ole tehnyt fanittamisesta tutkimusta, mutta olen kaksi vuotta toiminut aktiivisesti faniryhmässä, kehittänyt suuren jääkiekkojoukkueen fanitoimintaa ja toimittanut tuon joukkueen fanilehteä. Olen kokenut fanitoiminnan erittäin positiivisena.

Keskeiselle ja aktiiviselle fanijoukolle toiminta on kuin mikä tahansa hyvä harrastus.  Siihen voi liittyä:

• kohteen fanittamista, joka on eräänlainen valinta, joka suuntaa ajatuksia
• fanituksen manifestointia oheistuotteilla ja tifoilla
• tiedon ja keräilyesineiden hankkimista
• fanimatkojen tekemistä
• kohteen toiminnan seuraamista esim. internetin ja median välityksellä
• tapahtumissa käyntiä

Fanittaminen on positiivista, siinä ihaillaan kohteen taitoa, näyttävyyttä, tyylilajia tai muuta vastaavaa. Fani tukee ja kannustaa kohdettaan – pääasiassa etäältä tai katsomosta käsin.

Fanitus ei ole kritiikitöntä. Esimerkiksi oman joukkueeni fanit kävelivät muutama vuosi sitten ulos katsomosta, koska halusivat protestoida joukkueen huonoja pelejä. Lisäksi organisaation vastuuhenkilöt ovat saaneet aika ajoin paljonkin kritiikkiä. Fanit haluavat kohteelleensa parasta – menestystä, voittoja ja hyvää mieltä – siksi he myös kritisoivat silloin kun aihetta kritiikkiin ilmenee. Tärkeää on huomata, että tosifani ei hylkää kohdettaan huonoina aikoina – kritiikki ei tarkoita selän kääntämistä.

Kiusaaminen on toinen juttu. Kiusaaminen on negatiivista, jossa halutaan kohteelle pahaa. Jos fani alkaa kiusata tai stalkata kohdettaan, kyse on silloin nimenomaan kiusaamisesta ja stalkkaamisesta – ei fanittamisesta.

En voi kieltää, etteikö faniporukoissa olisi ylilyöntejä ja kielteisiä ilmiöitä – kyllä on, niin kuin kaikessa muussakin inhimillisessä toiminnassa. Mutta nämä ilmiöt ovat sellaisia, joita halutaan karsia pois ja faniryhmät tuomitsevat ne sanoen, että ne eivät kuulu toimintaan millään tavoin, niistä sanoudutaan irti.

Fanittamisen ja kiusaamisen rinnastaminen vie positiivista voimaa fanittamiselta ja lisää ymmärrystä kiusaamiseen. Näin ei saa olla. Ilmiöt on pidettävä erillään! Kiusaaja on kiusaaja, koska on valinnut kiusata ja kohdella toista ihmistä kaltoin. Fani on fani, koska on ihastunut kohteensa tapaan toteuttaa itseään ja omaa osaamistaan.

Jos joku fanittaa siksi, että kiinnittää oman fantasiansa kohteeseensa niin mikäpä siinä. Mutta jos henkilö pettyy, kun ei saa vastakaikua ja siksi terrorisoi kohdettaan, niin kyseessä ei ole fanitus vaan häirintä.

Olen itse Karita Mattila fani. Suurimmalta osin, koska hän on mielestäni upea, rohkea, karismaattinen ja taitava esiintyjä. Osittain fanitan häntä myös siksi, että olen kiinnittänyt häneen joitakin omia visioita omasta osaamisestani – kuitenkaan mieleenikään ei tulisi ottaa häneen yhteyttä vain siksi. Jos hän sen sijaan ilmoittaisi antavansa opetusta, olisin ensimmäisenä innokkaana oppilaana jonossa!

Win*win(+win) uuden maailman yhtälö

Uuden keksijäyhdistyksen, Keksimön, viestintäpalaverissa pohdimme miten parhaiten autamme keksijöitä vapautumaan keksimiseen samalla kun edistämme paremman maailman ja elämän asiaa.

Olen aikaisemmin käyttänyt yhtälöä win+win(+win) kuvatessani todellisen voittamisen olemusta. Yhtälössä molemmat osapuolet voittavat win+win ja tuottavat voittavia vaikutuksia myös kolmansille osapuolille, jotka eivät välttämättä ole mukana prosessissa (+win). Eli on opittava ajattelemaan omien rajojen ulkopuolelle, heitä ja olosuhteita, jotka ovat jossain muualla ja joihin omalla toiminnalla voi olla vaikutusta. Joihin voi vaikuttaa positiivisesti tekemällä oikeita valintoja ja tekoja.

Palaverissa olivat mukana Prof. Balan Pillai sekä Keksimön puuhamies, asianajaja Martin von Willebrand. Esitellessäni yhtälöä Balan totesi heti, että se pitää olla win kertaa win. Tottakai! Sehän pitää olla win*win. Meidän on osattava voittaa yli sen mitä tavallinen ajattelu ja mielikuvitus sallisi, vaikutusten pitää voida kertautua ei pelkästään summautua.

Palaverista alkoi uusi kausi. Kertomerkin kausi. Haastan kaikki pohtimaan, miten saamme aikaan uusia ja uudenlaisia voittoja, ihmisten elämiä parantavia ratkaisuja, vaikutuksia, jotka parantavat maailmaa. Asioita, joista syntyy hyvää fiilistä tehdä työtä ja innostusta luoda yhdessä tuotteita, jotka vauhdittavat voittamisen kierrettä!

ps. Umair Haqueta myötäillen artikkelistani “Johtaminen on kuollut” muotoilen johtamisesta näin:

Pomo sanoo: ”minä” = win. Johtaja sanoo: ”me” = win*win. Rakentaja sanoo: ”kaikki” – ihmiset, yhteisöt ja yhteiskunta = win*win(+win)

Kuinka sytyttää ja säilyttää momentum?

Momentum on liikeimpulssia ylläpitävä voima, se on liikettä, jolla on suunta. Momentum voi ilmetä kahdenlaisena: positiivisena ja negatiivisena. Positiivinen momentum vie kohti päämäärää, tavoitetta, voittoa – negatiivinen vie siitä poispäin. Ilman momentumia liike on paikallapysyvää, laimeaa ja päämäärätöntä.

Otan tähän esimerkin jääkiekosta.

Viime lauantaina 13.2 oli Oulussa seuraamassa ottelua Kärpät-Jokerit. Kärpät aloitti pelin todella vahvasti verrattuna Jokereiden vähintäinkin laimeaan otteeseen. Kärpillä oli erinomainen momentum päällä ja Jokereilla ei lainkaan. Näytti vahvasti siltä, että peli on Kärppien ja Jokereilla ei ole siinä mitään jakoa.

Pelin loppua kohden Jokerit saivat oman voimavirtansa (keksimäni sana momentumille) päälle ja veivät pelin lukemin 3-5. Kärpät puolestaan joutuivat ulos voimavirrastaan, eivätkä onnistuneet pääsemään siihen takaisin.

Yllä kuvattu tapahtuma on varmasti tuttu kaikille urheilua seuraaville. Tuttu se on varmasti myös kaikille niille, jotka työssään ja tekemisissään kokevat voimavirtaa, momentumia. Joskus siihen pääsee ja siellä pysyy – ja joskus sieltä ajautuu ulos pääsemättä takaisin.

Olen jo pitkään halunnut auttaa kaikkia, joille voimavirtaan pääsy on tärkeää ja jotka haluavat oppia keinoja sytyttää se tahdonalaisesti. Tuo lauantainen matsi auttoi kiteyttämään muutaman kehitteillä olleen ajatuksen.

Voittavat aloitteet

Momentum, voimavirta, lähtee liikkeelle jostain aloitteesta tai alukkeesta. Joukkue esimerkiksi saattaa päättää yllättää vastustajan todella vahvalla alulla. Neuvottelussa saatetaan esittää energiaa nostattava argumentti, joka saa keskustelun heti raiteille, joka palvelee omaa tarkoitusta parhaiten. Laulaja valmistaa laulunsa ensimmäisiin fraaseihin elementtejä, jotka vauhdittavat hyvään voimavirtaan ja flowhun pääsemistä.

Opettele voittavien aloitteiden tekeminen.  Mieti mikä voisi olla sellainen aluke tai aloite, joka saa sinut tuntemaan itsesi hyväksi ja joka nostattaa sekä sinun että suorituksen energiatasoa. Harjoittele voittavaa aloitettasi niin monta kertaa, että tunne voimavirrasta käynnistyy automaattisesti.

Onnen ja rauhan paikka

Haastavinta on saada momentum eli voimavirta päälle silloin kun sen on menettänyt ja virta on kääntynyt negatiiviseksi. Silloin virta täytyy ensin “kalibroida” menemällä omaan onnen ja rauhan paikkaan.

Kun kirjoitin kirjaani “Voittava Kierre” kysyin eräältä jääkiekkoilijalta miten hän jaksaa ja viitsii aina taistella kunniakkaasti loppuun saakka, vaikka peli olisi tappiolla ja kaikki tuntuisi päin mäntyä. Tuomari tuntuu puolueelliselta ja vastustaja näyttää rikkovan koko ajan sääntöjen rajamailla. Pelaaja vastasi, että täytyy vain uudestaan ja uudestaan löytää “Happy place” – paikka, jossa ulkoinen hässäkkä ei häiritse omaa hyvää suoritusta.

Omasta onnen ja rauhan paikasta on helpompi tehdä voimavirtaan johdattava voittava aloite, kuin päässä pyörivästä rasittuneesta ja ärsyyntyneestä härdellistä.

Joukkueen on kyettävä tekemään voittava aloite yhdessä, sovittava yhdessä, että negatiivisen virran kääntämiseksi mennään onnen ja rauhan paikkaan. Vastuu on kuitenkin yksilöllä. Jos yksi ajattelee, että ompa humpuukia, minä ainakin menen ja pusken läpi harmaan kiven, silloin siihen tulevat muutkin mukaan.

Negatiivinen voima on vahvempi kuin positiivinen. Siksi eteenpäin vievän momentumin, voimavirran, harjoittelu on erittäin tärkeää. Vain siten kognitiiviseen systeemiin rakennetaan mekanismi, joka sytyttää momentumin silloinkin kun sitä eniten tarvitaan.

“Getting momentum going is the most difficult part of the job, and often taking the first step is enough to prompt you to make the best of your day.” – Robert J. McKain

Aikaisempi artikkeli aiheesta “Mikä ihmeen momentum“

Aiheesta voi lukea myös kolumnistani Jatkoajassa

[lisäys 16.2. klo 21:32] Twitterissä käydyn hienon keskustelun seurauksena syntyi ehdotus voimavirran, momentumin, määritelmäksi:

Voimavirta on mielenvireys, joka manifestoituu liikkeenä, voimana ja suuntana.

Kiitos @jhiitela @karhuherra @samihurme

Voittaminen on itsensä ylittämistä – Viikon kommentti

Voittaminen suurissa kisoissa edellyttää suurta itsensä ylittämistä. Ajatellaanpa vaikka slovenialaista hiihtäjää Petra Majdicia, joka tahdonvoimansa (ja parin puudutuspiikin) avulla hiihti neljä kylkiluuta murtuneena ja repeämä keuhkoissaan ja voitti pronssia. “Tämä on minulle kultamitali timantein koristeltuna” kommentoi Majdic. Hänet tuotiin rullatuolilla palkintojenjakoseremoniaan.

Suomessa asiat ovat toisin. Täällä ei olla oivallettu voittamisen olemusta eikä merkitystä. Jo ennen kisoja Hesarin kolumnisti Pekka Aaltonen toivoi, ettei voittoja juuri tulisi, sillä ne tulisivat kuitenkin dopingin avulla. Tänään Ylen urheilun asiantuntija Jarmo Punkkinen arvioi, että suomalaisessa hiihdossa ei ole kriisiä, sillä tulokset noudattavat kauden aikana saavutettuja tuloksia.

Suomalaisen urheilumedian huiput siis eivät usko, että suomalainen urheilija  voi puhtain keinoin  ylittää itsensä.

Ehkäpä ei voikaan. Suomalaisesta urheilusta puuttuu voittamisvalmennus. Valmennuksellinen ote, joka valmistaa, ei pelkästään suoritukseen vaan voittavaan suoritukseen. Voittamisvalmennus auttaa ylittämään itsensä silloin kun haaste ylittää normaalikauden saavutusten tason. Voittamisvalmennuksen avulla ohjelmoidaan voittavia koodeja mentaaliseen järjestelmään aivan samoin kuin lihaksistoon ohjelmoidaan automaattisia liikeratoja ja toimintoja.

Ehkä nyt vihdoin olisi aika voittamisvalmennukselle?

ps. Aihetta käsiteltiin erittäin ansiokkaasti toimittaja Teemu Laaksosen Uutispuntari ohjelmassa Radio Suomessa.

Pitää antaa enemmän – viikon kommentti

Olympilaisten jääkiekon pronssipelissä Suomi voitti hienosti pronssia. Pronssin himmeää kiiltoa kirkastaa se, että Suomi oli todella ikävällä tavalla romahtanut edellisen päivän USA ottelussa ja että pronssiottelussa Slovakiaa vastaan oltiin jo 3-1 tappioasemassa.

Kuten tuossa surullisen kuuluisassa pelissä Helsingin MM-kisoissa ruotsalaiset pelaajat ottivat ohjat käsiinsä, kun valmentaja ei enää tiennyt mitä pitäisi tehdä, niin nytkin kokenut, osaava ja pidetty kapteeni Saku Koivu herätti joukkueen taistelemaan. Kapteeni Koivu muistutti, mitä merkitsee olla jääkiekkoilija, jolla on huippuammattilaisen ylpeys ja moraali:

- Se on usein niin, että pahan epäonnistumisen jälkeen se ylpeys vain tulee sieltä. Se USA-peli ei ollut sellaista, mitä me olemme. (IS 28.2.10)

Koivu osasi rakentaa uuden voimavirran, momentumin todella nerokkaasti. Hän alkoi kognition kalibroimisella, eli tilanteen nollaamisella, hän loi rentouden ja hyvän fiiliksen mahdollistavan tilan :

- Yritin aluksi rauhoitella joukkuetta. Totesin, että toinen erä on ollutta ja mennyttä ja sille ei enää voi mitään.

Sitten hän piirsi vision ja julisti mission:

- Ennen kaikkea pyrin kuitenkin korostamaan sitä, että joka jätkä tajuaisi sen tilanteen, missä mennään. Vielä olisi 20 minuuttia aikaa tehdä jotain isoa.

Lopuksi hän vielä vei tehtävän yksilö- ja tunnetasolle:

- Sanoin, ettei sille tielle kannata lähteä, että jotkut pelaajat miettivät seuraavat neljä vuotta, että mitä jos olisi vielä yritetty silloin pronssipelissä. Joillakin pelaajilla olisi puolestaan koko loppuelämä aikaa miettiä sitä, että mitä jos olisikin vielä yritetty.

Tässä on suuren koutsin ja johtajan puhetta, taitoa ja asennetta! Ihmeidentekijä pukukopissa – Suomen Herb Brooks!

Luettuani tämän jaksan jälleen uskoa siihen, että suomalainen jääkiekko vielä nousee sameista vesistä – että sillä on loistava tulevaisuus. Lajin johtamisen ja valmennuksen uusi sukupolvi on kasvamassa, sukupolvi, joka rakentaa, ei pelkästään kokoonpanoja, vaan urheilullista urheilua, suuria elämyksiä ja ainutlaatuisia huippuhetkiä! He tuovat voitonriemun takaisin urheiluun.

- Tuli sellainen fiilis, että ei saakeli sentään. Pitää antaa enemmän, Koivu kommentoi

Potentiaali käyttöön!

Haasteellisina aikoina on vaikea uskoa siihen, että suuret visiot toteutuvat. Unelmalle ja ainutlaatuiselle lahjakkuudelle on vaikea antaa tilaa silloin, kun tuntuu että nykyhetkestä selviäminen on kaikkein tärkeintä. Energiaa tuhoava turhautuminen ja lannistuminen vaanii jokaisella oksalla.

Ihmisistä ja yrityksistä otetaan mittaa vaikeina aikoina. Kenen tahansa on helppo kukoistaa ja olla itsevarma silloin, kun menee hyvin. Vaikeat ajat paljastavat kenellä on voimaa, kanttia ja sitkeyttä pitää katse tiukasti tavoitteissa ja astua aina uudelle lähikehityksen vyöhykkeelle, vaikka tulipalotkin on sammutettava.

Me puhumme paljon arvoista, sanotaan että ne ovat kaiken perusta. Kuitenkin ajan ristiriitaiset ja vaihtelevat merkitykset helposti vievät huomion ja arvot unohtuvat.

“Ihmiset usein aliarvioivat kykynsä muuttua ja kohdata muutos, vaikeiden asioiden tekemiselle ei tunnu löytyvän sopivaa hetkeä”, pohtii amerikkalainen poliitikko John Porter ja jatkaa: “johtajan tehtävä on auttaa ihmisiä löytämään visio heidän omasta potentiaalistaan”. Tähän voisi jatkaa, että jokaisen ihmisen tehtävä on visioida oma potentiaalinsa ja oppimalla, kehittymällä ja kasvamalla ottaa sitä yhä enemmän haltuun ja käyttöön.

Ihmisen potentiaali on aivan rajaton, oppiminen ja kehittyminen ei lakkaa koskaan. Oman potentiaalin ja oppimisvoiman löytäminen on huikea kokemus ja todellinen elämän riemuvoitto!

Oletko sinä kiinnostunut omasta potentiaalistasi ja mahdollisuuksistasi? Jos vastauksesi on “kyllä” niin aloita tästä:

• Totea: Koskaan ei ole liian myöhäistä ja olosuhteet eivät voi minua estää
• Kuvittele minkälainen olet ja mitä teet kun potentiaalisi on toivomassasi käytössä? Minkälaiseksi ihmiseksi ja osaajaksi haluat tulla?
• Muista, että uskomukset ovat vain lauseita, joita toistat itsellesi – löydä uudet kannustavat lauseet ja toista niitä mielessäsi, vähitellen ne valtaavat lisää alaa mentaalisessa syseemissä.
• Keskity potentiaalisi esteiden sijaan. Tulet huomaamaan, että monet vaikeiksi uskomasi esteet olivat vain harhakuvia.

Ihminen, joka tajuaa oman rajattoman potentiaalinsa näkee sen myös toisissa. Goethe kehotti meitä kohtelemaan ihmisiä sellaisina kuin heidän potentiaalinsa on, siten he kasvavat sellaisiksi, joiksi he voivat tulla. Kohtele myös itseäsi niin!

Voittava pitkäjänteisyys

Jääkiekkomaailmassa kuulee usein kiiteltävän voittavaa joukkuetta pitkäjänteisestä työstä. Nyt kun jyväskyläläisseura menestyy kehuvat kaikki kuin yhdellä suulla sen pitkäjänteisyyttä mm. juniorityössä ja joukkueen rakentamisessa. Olen itsekin iloinen Jypin menestyksestä, on hienoa huomata, että uusia voittajia tulee kartalle.

Haluan kuitenkin korjata pitkäjänteisyyteen liittyviä väärinkäsityksiä. Jääkiekkoa pitkään seuranneet ovat varmasti huomanneet, että joukkueet huipulla vaihtelevat. On ollut Ilveksen, Tepsin, Jokereiden, Kärppien kausia ja kausia jolloin juuri nämä joukkueet ovat laskusuunnassa. On väärä luulo, että pitkäjänteinen työ katoaisi kun joukkue on alamäessä.

Oikea pitkäjänteisyys ei ole jatkuvaa nousua tai kasvua. Oikea pitkäjänteisyys on sen tosiasian oivaltamista ja hyödyntämistä, että kaikki on jatkuvassa aaltoliikkeessä, prosessissa, jossa tekeminen ja oppiminen risteilevät ja vaihtelevat dynaamisesti.

Kun toimintaa, olipa se yritys, joukkue tai yksilötekeminen, kasvatetaan on tekemisen käyrä nouseva. Tehdään paljon ja tulosta syntyy oikeiden tekojen kautta. Jossain vaiheessa saavutetaan huippu ja todetaan keskittymisen oikeiden asioiden tekemiseen mahdollistaneen huippusuorituksen.

Mitä tarkoittaa huipun saavuttaminen? Se tarkoittaa sitä, että tekeminen on saavuttanut pisteen, jossa se osataan ja siinä on riittävästi elementtejä, jotka voidaan automatisoida – toisin sanoen on riittävästi rutiineja, jotta varsinainen voitontahtoa vaativa osa saa tarpeeksi tilaa toteutua.

Toiset pysyvät huipulla pidempään, toiset vain käyvät siellä. Huipun jälkeen tulee piste, jossa tekemisellä, edes oikein tekemisellä, ei enää voida saavuttaa parempia tuloksia tai toiminta itseasiassa taantuu ja muut menevät ohi. Tuo piste, break-even point, tulee silloin kun tekemisen taso kohtaa siihen sijoitetut panostukset. Sen jälkeen usein pohdittu kysymys on: “mitä me enää voimme tehdä enemmän tai paremmin voittaaksemme?”

Yritys tai joukkue joka menestyy tämänkin pisteen jälkeen, on se, joka oivaltaa antaa tilaa rennolle tekemiselle ja keskittyy sen sijaan oppimiseen ja sitä kautta laadun parantamiseen. Huippusuorituksen laadun parantamisella menestysjatkumoa voidaan pitkittää ja saavuttaa uusia voittoja.

Ne, jotka eivät oivalla oppimiseen panostamisen merkitystä ajautuvat rahastamaan vanhalla osaamisella, joka sitten vähitellen rapautuu ja silloin organisaatio ajautuu negatiiviseen kierteeseen, jossa onnistumiset ovat satunnaisia ja arki tuntuu työläältä.

Loputtomiin ei laatuakaan voi parantaa, ellei osaaminen merkittävästi kasva – nouse uudelle tasolle. Muutos, joka edeltää uudelle tasolle nousua on välttämättä edessä jossain vaiheessa. Olen selittänyt muutosvaihetta ja uudelle tasolle nousua kattavasti kirjassani “Voittava Kierre“.

Lyhyesti sanottuna: pitkäjänteisyys ei ole jatkuvaa kasvattamista vaan aaltoilevan prosessidynamiikan hyödyntämistä. Jatkuva menestyminen syntyy voittamisen oikeasta ajoittamisesta, kyvystä toimia WinHoc.

Johtamistutkimuksista – viikon kommentti

Eilen satuin kuulemaan kuinka johtamisen tutkija Maria Eriksson Tampereelta kertoi viimeaikaisesta tutkimuksestaan asiantuntijaorganisaatioissa. Hän kuvasi problematiikan kutakuinkin näin:

Suomalainen asiantuntija on valtavan osaava ja innostunut. Ongelma on työyhteisössä, joka ei tue ja jossa johdetaan pelolla.

Miten voi olla ongelmainen organisaatio, jos kaikki ovat osaavia ja sitoutuneita?

Tulee mieleen kun runsaat viisitoista vuotta sitten minulta pyydettiin konsulttiapua yritykseen, jossa haluttiin saada aikaan työnkiertoa. He olivat teettäneet tutkimuksen, jonka tulos oli, että vain yksi halusi työnkiertoa.

Jalkauduin tehtaalle ja toimistoon ja kyselin miksi he eivät halunneet työnkiertoa. Vastaus oli aika yllättävä: “minä voisin kyllä vaihtaa tehtävää, mutta en usko, että joku toinen pärjäisi minun tehtävässäni”.

Lyhyen kuuntelun perusteella Ylen Taustapeilin haastattelema tutkija on törmännyt samaan ongelmaan: “minä olen kyllä pätevä ja innostunut, mutta samaa ei voi sanoa työyhteisöstä”.

Olisiko meidän vihdoin aika oppia jotain sellaista, joka saisi aikaan uudenlaisia johtopäätöksiä? Että itse on osa ongelmaa jos työyhteisössä tökkii ja  pelko on synonyymi johtamiselle?!

Olisiko myös aika kyseenalaistaa vanha johtamiskulttuuri? Tai johtaminen ylipäätään? Olisivatko uudenajan johtajat enemmänkin pelinrakentajia, jotka rakentajuuskykyjensä ansiosta pystyvät luomaan puitteita ja aloitteita, joissa on mahdollista synnyttää parempia tuloksia, parempaa työelämää ja parempaa maailmaa rakentavia optimaalisia ja voittavia kombinaatioita erilaisissa ja vaihtuvissa tilanteissa?

Mitä järkeä on enää tehdä yhtään johtamistutkimusta, jonka johtopäätös on, että työntekijät ovat kyllä hyviä ja sitoutuneita, mutta työyhteisö on ankea ja johto surkea.

Voittaminen vai armeijakuri – viikon kommentti

Tämän päivän Hesarin urheilusivulla on vierekkäin kaksi artikkelia, jotka kuvastavat loistavasti urheilun (ja koko kansakunnan) kaksijakoista kulttuurin tilaa. Toisessa hehkutetaan “Voitto sai Hongan hihkumaan” viereisessä ankeassa kolumnissa peräänkuulutetaan armeijakuria ja TUL:ia huippu-urheiluun.

Kumpikohan meininki tuo menestystä? Voitonriemusta hihkuminen vai armeijakuri ja vanhaan työväenurheiluliittobyrokratiaan palaaminen?

Olen miettinyt joka päivä sitä, että mikä tässä mättää. Että miksi on niin vaikea ymmärtää, että onnistuminen, voittaminen kasvattaa intoa hakea yhä parempia suorituksia ja yhä parempaa fiilistä? Miksi sitten valmentamista ei voi lähestyä voittamisen kautta? Siis sitä kautta, että suunnataan energia siihen mitä halutaan eikä hukata sitä rimpien ja hetteikköjen samoiluun. Siis sitä, että sovitetaan energia yhteen edessä olevan tehtävän kanssa.

Kolme neuvoa voittamisvalmentautujalle:

1. Voita ensin! Tiedä mitä peliä pelaat, missä ja miten haluat voittaa. Luo itsellesi kuva voittamisesta ja siirrä tuo kuva omaan kognitiiviseen systeemiisi. Lähde kaikkeen tekemiseen ja opettelemiseen tuon kuvan kautta. Harjoittamisen myötä siitä tulee voittamiseen automaattisesti suuntautuva ohjelmasi – voittajan mentaalinen litranmitta, kuten golftähti Jack Nicklaus sanoi.

2.  Opettele voittamaan – sovita energiasi yhteen käsillä olevan tehtävän kanssa. Tarkastele tehtävää ja pohdi minkälaisella energialla siihen kannattaa lähteä. Voittava suoritus ei välttämättä aina ole huippusuoritus! Kun harjaannut tässä, huomaat että voittaminen alkaa tapahtua helpommin.

3. Tee voittavia aloitteita, joilla muutat tilanteet suotuisiksi omia vahvuuksiasi ajatellen. Voittavat aloitteet auttavat muuttamaan kielteisen voimavirran (momentumin) myönteiseksi, jarruttamaan vastustajan voimavirtaa ja parantamaan itseluottamusta. Siis muun muassa! Voittavien aloitteiden avulla yllätyksettömyys muuttuu yllätyksellisyydeksi ja kankeus ketteryydeksi.

Suomessa keskustelu voittamisesta on pannassa. Siitä voidaan puhua ainoastaan epäonnistuneiden kisojen jälkeen, mutta voittamiskulttuuria kehittävä keskustelu on kielletty. Olisiko tässä villakoiranydin? Voisiko tästä ottaa opikseen ja löytää ratkaisuja huippu-urheilun kehittämiseen? Niin ja tietysti kaiken sellaisen kehittämiseen, jossa voittamisvoimaa tarvitaan uusille huipuille nousemiseen.

Intohimo on hyvä mittari sitoutumiselle. Jos olet kuuliainen omalle intohimollesi ja päämäärällesi et tarvitse armeijan kuria vaan kykyä oppia ja valmennettavuustaitoja ottaa vastaan kaikki apu ja tuki, jota tarvitset voittaaksesi.

Lopuksi vielä niille, jotka nyt ajattelevat, että tärkeämpää on prosessi, yhteisöllisyys ja jakaminen kuin yksilöiden voittaminen. Voittamisen hedelmät putoavat aina yhteiseen koriin, kukaan ei ole yksin voittaja. Yhteisöllisyyskin syntyy yksilöiden päätöksistä olla mukana. Joukkueena voittaminen lähtee siitä, että yksilöt antavat voittamisvoimansa joukkueen päämäärien palvelukseen. Prosessia tarvitaan, jotta voi valmistautua voittamiseen niin, että H-hetkellä voittamisen voi vain antaa tapahtua.

Onko torjunnan pelko unelmasi tiellä?

Pyöritteletkö mielessäsi suurta unelmaa? Muutosta työssä tai muussa elämässä? Oletko ajatellut tehdä jotain aivan muuta kuin mitä nyt teet? Ajatteletko salaa mielessäsi, että ehkäpä joku huomaisi erityisen lahjakkuutesi ja pakottaisi sinut käyttämään sitä, tekisi tarjouksen, josta et voi kieltäytyä?

Monet ovat energiakiemurtelijoita. Energiakiemurtelijat ovat ihmisiä, jotka eivät uskalla mennä suoraan kohti unelmaansa tai tavoitettaan vaan suuntaavat energiansa aivan toisaalle ja toivovat, että jonain päivänä se kuitenkin osuisi siihen, mitä he todellisuudessa haluavat. Samalla he hukkaavat energiaansa, turhautuvat, ovat jatkuvasti vähän ja jotenkin onnettomia ja elämä tuntuu valuvan hukkaan.

Miksi on niin vaikeaa kertoa ja näyttää maailmalle kuka sitä todella on ja mitä oikeasti tahtoo? Pelko torjutuksi tulemisesta. Pelko, että joku haavoittaa tuota kaikkein tärkeintä sisimmässä – unelmaa siitä, kuka voisi olla, mitä voisi tehdä, minkälaisia huippuja valloittaa; jos vain…

Olin aikoinaan myyntikurssilla. Muistan siitä vieläkin opettajan painokkaat sanat: “Muistakaa, oikea myyntimies kestää sen, että saa kuulla sanan “EI” sata kertaa, sillä hän tietää, että se yksi “KYLLÄ” ratkaisee kaiken.

Nobelpalkittu kirjailija  Saul Bellow sanoi aikanaan, että hän oppi, että “torjutuksi tuleminen ei ole ollenkaan huono asia. Se vain opettaa kirjoittajaa nojaamaan omaan arvioonsa ja siihen sanomaan, mikä hänellä syvimmällä sydämessään on – siis painukoon helvettiin!” Torjutuksi tuleminen opettaa paljon. Se antaa aiheen itsetutkiskeluun; pitäisikö vielä oppia lisää. Se testaa omaa sinnikkyyttä. Torjutuksi tuleminen vahvistaa itsetuntoa kun torjunnan jälkeen toteaa: eipä tuo taida tietää paljoakaan siitä, mihin minä todella kykenen!

Älä siis enää pelkää torjutuksi tulemista, sillä jos teet niin, torjut itse itsesi ja se on jo aika paha juttu. Jos vaikka et heti pystyisikään toteuttamaan unelmaasi, ala silti elää sitä todeksi. Mene sinne missä unelmallasi on tilaa ja mistä saat energiaa. Puhu siitä ihmisten kanssa – hehkuta ja anna silmiesi kyyneltyä. Lue kirjoja. Ennen kaikkea opettele, harjoittele ja valmistaudu. Muista, että onni seuraa hyvin valmistautunutta. Jonain päivänä tilaisuutesi koittaa.

Muista, että unelmasi mittari on oma sydämesi ja universaali rakkaus, jos joku torjuu sinut, niin ajattele, että sinä torjuit hänet ensin – uskaltamalla unelmoida!

Helixiiriä oppimiseen

Tom Merilahti muistutti itsestään viestillä, jonka otsikkona oli “helixiiriä”. Ihan loistava sana. Sitäpaitsi tarvitsinkin helixiiriä juuri tuolloin kun kunto oli flunssan jäljiltä todella heikko ja pari tärkeää esitystä oli lähestymässä.

Kirjani The Winning Helix, Voittava Kierre (Wsoy), tarkoituksena on olla oppimisen eliksiiriä. Siksi siinä on voittamisnäkökulma – innoittamassa ja nostattamassa voittamistahtoa oppimiseen.

Oppimisen pulma on usein siinä, ettei oikein osaa yhdistää miten kyseinen oppiminen liittyy siihen, mitä haluaa elämässään tai työssään saada aikaan. Lisäksi meillä on liiankin kanssa korostettu huippusuorittamista, mutta aika harva motivoituu jatkuvaan huippusuorittamisen kehittämiseen.

Voittamisnäkökulma auttaa löytämään mielekkyyttä, tsemppiä ja luottamusta oppimiseen. Se ei automaattisesti kannusta hakemaan huippusuoritusta – oppimiselle heliksiiriä on kyky sovittaa energia yhteen käsillä olevan tehtävän tai opeteltavan asian kanssa. Puskeminen ja huippusuoritusta kohti punkeminen ei ole enää tätä aikaa. Luovan luokan perustaito on löytää rentous ja hauskuus asioista.

Kiitos Tompalle hyvästä sanasta ja muistutuksesta, että heliksiiriä tarvitaan joka päivä sillä oppiminen ei lakkaa koskaan!

Lataa. Tähtää. Vapauta.

Uuden ajan johtaminen on energioiden johtamista. On opittava lataamaan energiaa, joka palvelee tavoitteiden saavuttamista, opittava mobilisoimaan energia haluttuun suuntaan sekä lopulta opittava vapauttamaan itsensä ja toiset voittamaan tilanteissa, joissa loistavien tulosten syntyminen on mahdollista.

“Opiskelen ja valmistaudun, jonain päivänä tilaisuuteni koittaa”

Sitaatin lausujaa, Abraham Lincolnia, pidetään yhtenä USA:n parhaista presidenteistä. Hän jos kuka tiesi mistä puhui. Hän koki elämässään lukuisia vastoinkäymisiä, epäonnistuneita yrityksiä päästä erilaisiin virkoihin ja poliittisille paikoille. Edes konkurssi tai täydellinen hermoromahdus eivät lannistaneet häntä. Unelma eli, hän opiskeli ja valmistautui. Vuonna 1860 hänestä tuli Amerikan Yhdysvaltojen 16. presidentti 51 vuoden ikäisenä.

Meillä kaikilla on visioita, jotka haluamme tehdä itsellemme todeksi. Kuka haluaa presidentiksi, kuka johtajaksi, kuka tehdä loistavan kaupan, kuka rakentaa hienon kesämökin. Kaikki visiot ja tavoitteet vaativat sisäisen valmistamisen ennen kuin niitä voi lähteä konkreettisesti toteuttamaan. Sun Tsun sanoin: voittava soturi voittaa ensin ja lähtee sitten taisteluun – häviävä soturi  lähtee taisteluun ja yrittää kamppailla itsensä voittoon.

Itsensä valmistaminen, lataaminen, käsittää tiedollisen ja taidollisen valmentautumisen lisäksi myös energian voittavan valmistamisen. Voittaja tietää, että voittamiseen ei aina tarvita huippusuoritusta. Sen sijaan on tiedettävä minkälaista energiaa tehtävän suorittaminen vaatii ja valmistettava sekä sovitettava oma energia yhteensopivaksi tehtävän kanssa. Esimerkiksi kesämökin rakentaminen saattaa vaatia pitkäjänteisyyttä ja sen hyväksymistä, että projekti jää keskeneräiseksi pitkiksi ajoiksi, jos rakentaa voi ainoastaan lomien ja satunnaisten viikonloppujen aikaan. Kriisiorganisaatiota on johdettava aivan erilaisella energialla kuin myötätuulessa viilettävää vakiintuneessa tilassa olevaa yritystä.

Abraham Lincoln oli myös kitkaenergian käytön mestari. Presidenttinä hän valitsi kabinettiinsa henkilöitä, jotka olivat hänen kanssaan eri mieltä. Hän ei tehnyt asioita itselleen helpoksi ja siten sai aikaan suuria tekoja kansakunnan hyväksi.

Voittava energian mobilisointi on energian suuntaamista – tähtäämistä siihen mitä halutaan saada aikaan. Fokusoimaton energia on hajaantunutta energia, eikä se saa aikaan momentumia, voimavirtaa.  Esiintyjänä tiedän konkreettisesti mitä fokuksen kaventuminen tarkoittaa – esityksen lähestyessä,viime metreillä, sihti on tiukka kuin tark’ampujalla.

Lopulta kun voittamisen tilanne on käsillä, energia on ladattu ja tähdätty, kaikki on valmiina –  ei tarvitse kuin vapauttaa itsensä ja osaamisensa tehtävän palvelukseen – antaa voittamisen tapahtua!

Voittamisen ituja

Elämme maailmasssa, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tulivuori pienellä saarella, talouskriisi kaukaisessa valtiossa tai insinöörien tehokoulutus eksoottisessa maassa vaikuttavat merkittävästi suomalaiseen työhön ja elämään.

Siitä huolimatta, että maailma on täysin muuttunut me yritämme samoilla termeillä ja samoilla strategioilla ja teoilla hallita muutosta ja luoda menestystä. Eihän se niin voi olla!

Tämä aika vaatii uudenlaista ajattelua, asennetta ja ennen kaikkea uudenlaista tapaa suunnitella ja tehdä tekoja. Enää ei voi rakentaa pelkän strategisen osaamisen varaan eikä edes vanha taktikointi enää pure. Vanhan ajan taktikointi kun usein sisältää eettisesti arveluttavia toimintoja, jotka perustellaan sanonnalla “päämäärä pyhittää keinot”. Myöskään niin suosittu “ketteryys” ei enää ole tätä aikaa. Ketterät ajatusmallit kun perustuvat paljolti lean-tuotantotapaan ja vähitellen kasvava uusi talous ei enää tottele tuotantoajan määräyksiä ja eetosta.

Tätä aikaa on tehdä voittavia aloitteita, rakentaa voittavia tilanteita ja istuttaa voittamisen alkuja. Toisin sanoen, tätä aikaa on toimia WinHoc, win*win(+win) periaatteella.

WinHoc on dynaaminen versio adhocista. Kun adhoc käynnistyy tarpeen synnyttämänä, winhoc käynnistyy oma-aloitteisesti ja omaehtoisesti. Siinä tehdään aloite, jossa itse näkee vahvan voittamisen mahdollisuuden. WinHoc:n mukaisesti toimiva rakentaa sellaisia tilanteita, joissa on suuret voittamisen mahdollisuudet ja yleensä myös itse voittaa niissä tilanteissa. WinHoc on keksijyyttä, jossa uskalletaan tuoda jotakin aivan uutta keskusteluun, markkinoille, kehitteille – odottamatta, että sille olisi valmista tilausta tai markkinoita (*). Win*win(+win) filosofia takaa, että WinHoc on eettistä. Win*win tähtää monikertaisiin voittoihin partnereiden välillä ja (+win) haastaa ottamaan huomioon myös muut tahot, joille voittavia vaikutuksia voi ja pitää saada aikaan. Win*win(+win) oikein ymmärrettynä, sisäistettynä ja sovellettuna tekee jokaisesta interaktiosta, suunnitelmasta ja teosta maailmanparannushankkeen.

Kuinka kauan meidän pitää seurata kärsimystä? Kuinka syvälle pitää itse vajota kriisiin ennenkuin uudet ajatukset hyväksytään ja otetaan käyttöön?

Ilmeisesti niin kauan kunnes rakenteet romahtavat. On näet niin, että suomalaiseen keskusteluun ei mahdu muita mielipiteitä kuin niitä, joilla on vahvat rakenteet taustallaan. Kysytään pätevyyttä ja taustayhteisöä ennen kuin päätetään mitä mieltä mistäkin aiheesta ollaan. Ei voida toimia WinHoc, koska silloin pitäisi hyväksyä, että osaaminen, terävät mielipiteet, vahvat näkemykset ja luova kyvykkyys menevät aseman ja strongholdsien edelle. Että ihmisen kanssa, jolla on yllämainitut ominaisuudet kannattaa ennemmin toimia kuin vahvojen rakenteiden turvassa samaa mantraa sätkättävien marionettien kanssa. Vaatii suurta rohkeutta toimia WinHoc, mutta tässä maailmassa se on välttämätöntä.

Kysymys kuuluu:

Kuka uskaltaa ihan omana itsenään ja oman osaamisensa varassa lähteä rakentamaan uutta maailmaa?

(*) Albert Einstein sanoi, että kaikki suuret teot ovat syntyneet vapaassa työssä (free labour). Jos aina teemme vain sitä mikä täyttää olemassaolevan tarpeen tai jolle on valmis tilaus, ei mitään uutta pääse syntymään.

Pidetään hauskaa!

Monet lukijat varmaan jo tietävätkin, että laulan klassista laulua. Yhdessä pianistin kanssa olen esiintynyt kymmeniä kertoja. On todella vaativaa seisoa lavalla yksin esiintymässä, pianisti on flyygelin takana.

Ennen esitystä toivotamme toisillemme “mennään pitämään hauskaa”. Tämän ovat kokeneet pianistit opettaneet minulle. Mennään pitämään hauskaa.

Emme siis toivota toisillemme “mennään tekemään parhaamme”. Itse asiassa minusta tuntuu, että jos tuolla tavalla toivotettaisiin konsertin edellä niin aika ankea tunnelma saattaisi syntyä.

Onhan itsestään selvää, että huippusuoritukseen mennään antamaan se paras mikä on valmistettu. On itsestään selvää, että se riittää – yhtä itsestään selvää on, että mielellään haluaisi myös ylittää itsensä. Mutta emme myöskään sano “menkäämme ylittämään itsemme”.

Ei! Kun kaikki on valmistettu ja on valmista ja olemme valmiina, meidän ei tarvitse “tehdä” muuta kuin antaa mennä – antaa voittamisen ja upean suorituksen tapahtua, antaa tuntua hyvältä – pitää hauskaa!

Joka kerta kun kuulen urheilijan sanovan, että aikoo mennä tekemään parhaansa, aistin, että taustalla on ahdistusta. Urheilijakin tietää, ainakin alitajuisesti, että ei sitä tarvitsisi sanoa.

Monet sanovat myös menevänsä nauttimaan suorituksesta. Lumilautailijat menevät hyviin bileisiin. Näissä lauseissa on potkua. Ne kertovat siitä, että golfpelaaja Jack Nicklausin mainitsema mentaalinen litran mitta on valmistettu huippuunsa ja ollaan valmiita pistämään koko systeeminsä automaattiohjaukselle, sallia voittamisen tapahtua.

Toivoisin, että saisin kuulla suoritukseen menevän – urheilijan, taiteilijan tai kenen tahansa osaajan – sanovan: “Olen valmistautunut erittäin hyvin, rakastan sitä mitä teen ja nyt lähden pitämään hauskaa – olen valmistautunut voittamaan ja nyt annan sen tapahtua.”

Plussummapelillä maailma voittaa

“Inhimillinen edistys kuvastuu yhä laajemmissa, lisäarvoa synnyttävissä plussummapeleissä”, kirjoittaa vuorineuvos Gustav von Hertzen kirjassaan Demokratian haaste.

Jokainen, joka on elämässään kohdannut suuren haasteen tietää, että voittaakseen täytyy tehdä valintoja. Rajata joitakin asioita pois, jotta voi voittaa. On keskitettävä voimansa vain niihin, joilla on todellista merkitystä. Plussummapelissä on on kyse juuri tästä – että näkee sen kokonaisuuden, jonka toteutuminen on tarpeellista, jotta toivotut korkean hyvän vaikutukset syntyvät.

Kuunnellessani Gustav von Hertzenin 80-vuotis juhlaseminaarin puhetta moraalista tuli mieleeni lautapeli, jolla pelataan plussummapeliä. Pelilaudalla on elämän elementtejä, ihmisiä, yrityksiä, paikkoja, tavaroita, hengen tuotoksia, luontoa, kulkuvälineitä, ideoita. Pelaajille jaetaan käyttöpääomaa, jolla peliä pelataan. Mutta käyttöpääoma ei olekaan rahaa, kuten Monopolissa vaan moraalista pääomaa. Peliä pelataan ryhmissä. Yhdessä pelaajat valitsevat kokonaisuuden, jonka näkevät tulevaisuuden rakentamisen kannalta tärkeimmäksi. Pelin voittaa ryhmä, joka on lisännyt eniten kukoistusta peliin ja tuottanut eniten lisäarvoa myös muille pelaajaryhmille.

Von Hertzen sanoo, että lisäarvoa pitää tuottaa niin paljon ja voimakkaasti, että sitä väistämättä valuu myös muille. Itse olen joutunut kirjani ulostulosta saakka (2005) selittämään voittamisen filosofiaani ja kuvannut sitä kaavalla win*win(+win), jossa osapuolet voittavat ja tuottavat voittavia vaikutuksia myös kolmansille osapuolille, toisin sanoen valuttavat vahvaa lisäarvoa ympäröiville, laaja-alaisesti käsitetyille, sidosryhmille, tulevaisuudelle, yhteiskunnille, maapallolle.

Ei ole helppoa tehdä valintoja paremman puolesta. Ensinnäkin valintojen tekeminen vaatii tietoa niiden todellisista vaikutuksista, toiseksi seuraukset ovat usein niin monimutkaisia ja monitahoisia, että oikeita johtopäätöksiä on äärimmäisen vaikea tehdä.

Gustavin vastaus on: “avoimuus ja rehellisyys ovat plussummapelin menestystekijöitä”. Kun plussummapelin valintoja tehdään avoimesti ja rehellisesti niin silloin todelliset ja aidot asiat avautuvat keskustelulle ja pelin moraalinen pääoma voi kasvaa. Moraalisen pääoman kasvun myötä pelin eri osatekijät kasvavat, panosten ja sääntöjen eettisyys lisääntyy, osaaminen kasvaa ja näin pelin voittava lopputulos on enemmän kuin osallistujiensa summa.

“Moraalipääoma on kansantalouden tärkein ja jopa välttämättömin menestystekijä ainakin pitkässä juoksussa” vuorineuvos jatkaa. Niinhän se on. Miinuspeli kostautuu jossain vaiheessa, eikä pelkästään miinuspelin pelaajille vaan meille kaikille.

“Uskalla ajatella suuresti, think big!” Von Hertzen kannustaa. Vain suurista ajatuksista ja suurista unelmista syntyy suuria tekoja. Moraalipääoma näkyy nimenomaan tekoina. Ja tekoja, totta vieköön, tämä maa ja tämä maailma tarvitsee selviytyäkseen historiansa ehkä suurimmasta, oudoimmasta ja paradokseja täynnä olevasta kriisistään.

Olisiko moraalipääomaa kasvattava ja käyttävä plussummapeli ratkaisu maailman ongelmiin? Itse olen valmis uskomaan niin, varsinkin kun vielä luen muistiinpanoistani, että “rakkaus on parasta plussummapeliä”. Jos teemme valintoja rakkauden siivittäminä, emme voi olla kovin väärässä. Ja vaikka olisimmekin joskus väärässä,  ohjaisi rakkaus meitä korjaamaan suuntaa ja tekemään uusia parempia valintoja ja tekoja.

1900-luvun alussa elänyt kirjailija Orison Swett Marden pohdiskeli: “jokaisella, joka on saavuttanut suuria asioita, on ollut katse kiinnitettynä kohti korkeaa päämäärää, sellaista, joka ovat välillä tuntunut mahdottomalta saavuttaa”. Plussummapeli ja kaikkialla vaikuttava moraalinen pääoma saattavat vaikuttaa mahdottomilta toteuttaa, mutta joka niihin tiukasti katseensa kiinnittää ja kieltäytyy tinkimästä tavoitteistaan, jonain päivänä myös ne saavuttaa. Tähän meidän on uskottava. Tähän meidän on pyrittävä. Ennen kaikkea, meidän on löydettävä teot, jotka vievät kohti suurinta yhteistä hyvää.

Lisätietoa:

Plussummayhteisö

Gustav von Hertzenin kotisivut

Voittaja näkee ikuisuuden jatkumon

Henkinen kvartaalitalous on aikuisiän kasvun ja lahjakkuuden kehittämisen suurin este.

Nuori lahjakkuus kiertää juoksurataa päivästä toiseen, potkii palloa kuin viimeistä päivää  tai juoksuttaa sormia pianon koskettimilla kuin huomista ei olisi. Elämä ei ole asettanut heille rajoja kuinka hyväksi voi harjoittelemalla tulla. Oppiminen, kasvu ja kehittyminen tapahtuvat oman lajin äärettömässä avaruudessa, jossa omat tavoitteet ja esikuvat tuikkivat kirkkaina johtotähtinä. Toivoa sopii, että aikuiset eivät hyväätarkoittavassa viisaudessaan menisi asettamaan vääriä esteitä lahjakkuutensa kukintaa halajavalle ja sitä ruokkivalle nuorelle ihmiselle.

Vuosien kertyessä lahjakkuuden äärettömään avaruuteen alkaa muodostua seiniä, portteja ja muureja. Henki alistuu materian kvartaalitalouteen. Aina on seuraava aikaraja, joka estää näkemästä ikuisuuden jatkumon – sen joka on välttämätön hänelle, jolle oman lahjakkuuden ja potentiaalin toteuttaminen ja kasvattaminen täyteen kukintaan on elämän lähteen pulppuava virta ja kutsuhuuto tulevaisuudesta.

Onko meidän aikuisten lahjakkuuksien ihan pakko antaa kvartaalitalouden tuhota sen, mikä meissä on kaikkein upeinta – lahjan, joka on jo syntymässä annettu rikastamaan omaa ja toisten elämää. Sitä ainutlaatuista taitoa, joka täydentää maailman kykykudelmaa ja palvelee suurinta hyvää?

Voisimmeko nähdä arjen kvartaalien yläpuolella ikuisuuden rajattoman jatkumon ja antaa sille kaiken sen minkä elämä mahdolliseksi tekee? Ehkä jonain päivänä ikuisuuden kutsuhuuto on niin voimakas, että rohkeus antaa sille kaikkensa kasvaa jokapäiväistä selviytymiskamppailua suuremmaksi. Ja lahja puhkeaa kukkimaan ja maailma itkee onnesta. Ehkä silloin näemme, että lahjakkuus ei katso ikää toteutuakseen vaan se etsii uusia kiehtovia kanavia tullakseen esille.

Laulaminen on oma voittamisprosessini

Oskar Merikannon laulussa kysytään “Miksi laulan” – samaa minultakin kysytään usein, viimeksi tänään. Jos totta puhutaan, niin itsekin kyselen sitä usein.

Kirjassani opetan, että taidon kehittämisessä on tärkeää saavuttaa “break-even pointteja” eli pisteitä, jolloin taidon kehittämiseen laitetut panokset alkavat tuottaa niin, että kehittämiseen satsaaminen ei tunnu turhalta. Voitte varmasti uskoa, että minun on turha mitata laulamiseni tuottoja rahassa. Juuri siksi monet ihmettelevät, miksi laulan.

Yksinkertainen vastaus on: minun on pakko laulaa tai paremmin: minä laulan vaikka en laulaisi. Laulut soivat minussa lähes kokoajan ilman, että yritän laulaa. Mutta yritän vastata muutenkin, sillä asia on tärkeä – ei pelkästään minulle vaan monelle muullekin, jolla on ainutlaatuisia kykyjä ja jotka eivät pysty eivätkä halua estää niiden kehittymistä.

1. Laulaminen on minulle tapa toteuttaa itseäni ja kertoa maailmalle asioita ja kannanottoja runon ja musiikin keinoin. Syvimpiä tunteita ja merkityksiä on mahdoton kuvailla pelkin sanoin. Musiikki liikuttaa, koskettaa ja vaikuttaa.

2. Laulaminen on oma voittamisprosessini. Minun olisi ollut mahdotonta kirjoittaa kirjaani ilman laulunoppimisprosessiani. Se, että olen omassa ruumiissani ja mielessäni ja omassa sielussani tuntenut ja kokenut miltä tuntuu kehittää jotain, joka vaatii huippuluokan “teknologiaa” ollakseen todella erinomaista antaa minulle loistavan perustan puhua oppimisesta ja voittamisesta. Varsinkin kun vielä kasvatustieteilijän taustalla pystyn selittämään ilmiöt yleisellä tasolla. Moni puhuja puhuu huippusuorituksesta kirjaopin pohjalta – vaikka kuinka korkeatasoinen teoria olisi, se ei voi korvata kokemuksen koulua. Moni puhuja on kokenut huippusuorituksen omalla urallaan, esimerkiksi urheilijana. Mutta miten he laittavat sen kuulijoiden kontekstiin niin, että heille jää innostuksen lisäksi sellaisia oppimisjälkiä, joista heillä on hyötyä omassa kehityksessään? Ja onhan minulla se etu, että voin samantien näyttää myös suoritukseni – pieni konsertti puheen päälle onnistuu kyllä. Arvostan toki monia alan puhujia, mutta koen, että minun ainulaatuinen etuni piilee juuri tässä.

3. “Yksinlaulajana” haluan myös manifestoida ihmisoikeuksien puolesta yksilönoikeuksien näkökulmasta. Sitä, että jokainen yksilö on tärkeä ja että jokaisella yksilöllä on ihan omat ihmisoikeutensa. Nykyaikana puhutaan paljon joukoista, ryhmistä ja heimoista. On toki taloudellisesti edullista ryhmäyttää ihmiset, mutta kaiken toiminnan – yhteistoiminnankin – takana on aina yksilöiden päätökset antaa oma panoksensa päämäärien hyväksi. Äiti Teresa sanoi jotenkin näin: “jos et voi ratkaista maailman nälkäongelmaa, ruoki yksi ihminen.” Uskon ihmisen ainutlaatuisuuteen, ainutlaatuisiin lahjoihin ja kykyihin. Joskus on hiukan avitettava, että päästään eteenpäin, siksi oman lahjan asettaminen toisten ihmisten ja maailmankaikkeuden palvelukseen on ylintä mitä ihminen voi elämässään tehdä.

4. Viimeinen mutta ei vähäisin. Taiteen vuoksi. Richard Wagner sanoi, että hän uskoo, että on universaaleja jumalaisen ajatuksen värähtelyjä ja jokainen jolla on kyvykkyyttä voi tuntea nämä värähtelyt ja inspiroitua niistä. Taide on. Musiikki on. Ikuisuuden sirkus, jonka trapetsille ihminen hyppää – kukin oman aikansa verran. Ja sitten tulee uusia ihmisiä, mutta taide jatkuu.

Oskar Merikannon laulussa sanotaan: “Vaan itse tiedän siksi laulavani, kun sävelehet soivat rinnassani….  Jo tiedän miksi laulaa lintuset, kun heilläkin soi kevättoivehet”. Niin – ikivanhaa viisautta ja minä olen osa sitä, ei sen enempää ei sen vähempää.

Tuhon tie

Pyysin Twitterissä kysymyksiä, jotta saisin bloggaamisen käyntiin. Aina niin avulias ja innostava, arvostavan vuorovaikutuksen asiantuntija Katri Kytöpuu esitti yhden: ”Jos saisit heilauttaa taikasauvaa ja yksi asia muuttuisi, mitä muuttaisit?” Vastasin, “että ihmiset pääsisivät eroon tuhoavista uskomuksista”.

Niin, totta se on. Uskomukset estävät meitä tekemästä asioita ja muutoksia. Uskomukset ovat kuin muuriin kiinnitettyjä kuminauhoja. Ne antavat meidän edetä tiettyyn pisteeseen saakka, mutta sitten vetävät takaisin – selkä vasten muuria.

Jokainen meistä on upea ja ainutlaatuinen yksilö. Mutta kuinka moni todella uskoo niin? Luulempa, että suurimmalla osalla on elämän varrella rakentunut muuri, jossa lukee “älä luule, että olet parempi kuin muut!” tai “sinulla ei sitten ole lahjoja – tyydy vähempään” tai “koska kehosi on tuollainen niin et tule menestymään” tai “olet liian köyhä tai vanha – ei kannata”. Ja vaikka kuinka menet eteenpäin elämässäsi niin yhtäkkiä huomaat, että jälleen kerran selkä on vasten muuria. Kuminauha veti ihmispolon kylmään kotiin, jossa katto vuotaa ja seinät rapistuvat. Mutta vaikka ahdistaa niin tuntuu turvalliselta – onhan se koti ja sen viat ovat tuttuja. Ja ainahan voi vaikka korjailla vähän.

Miten tunnistaa tuhoavia uskomuksia. Usko tai älä. Aika usein se, mikä toisissa ihmisissä ärsyttää eniten on uskomus, joka itseäkin eniten riivaa. Ehkä ei juuri samanlaisena, mutta tarkastelepa kolikon toista puolta. Esimerkiksi: ärsyttääkö toisen ylimielisyys? Oletko itse ylimielinen, mutta et pääse tuon toisen yläpuolelle? Vai oletko nöyristelevä ja se toinen ei arvosta “vaatimattomuuttasi”. Nöyristeleminen nimittäin on ylimielisyyden kolikon toinen puoli.

Ovatko jotkut fyysiset ominaisuudet toisissa ihmisissä ärsyttäviä. Mitä tuo läski luulee olevansa? Tuohan on musta, mitä se tietää! Katsopa itseäsi peiliin – ehkä sinua estävät uskomukset löytyvät suhtautumisessa omaan kehoosi?!

Usko syntyy kuulemisesta, sanotaan raamatussa. Älä koskaan, milloinkaan, anna väärää todistusta itsestäsi. Kun puhut asioita ääneen, vahvistat väärää uskomusta itsestäsi. Saatat irvailla omalla kustannuksellasi “mä nyt olen vaan tämmönen tavis” ja kaverit nauravat kanssasi. Hauska hetki, mutta aivoissa vahvistui juuri tuo tarina, jota olet kertonut itsestäsi vuosikausia – minä olen keskinkertainen ja tavallinen, ei minun kannata yrittää mitään ihmeellisiä.

Suomessa meillä on suuri uskomus koulutuksen voimaan. Enkä haluakaan kiistää koulutuksemme hyvyyttä. Mutta uskomus siitä, että virallinen pätevyys toisi ammatillisen onnen ei pidä ollenkaan paikkaansa. Maailma on täynnä ihmisiä, jotka ovat tehneet erinomaista uraa ja menestyneet, ilman koulutuksen suomaa pätevyyttä.

Tuhouskomusten sijaan sinun on uskottava, että mitkään olosuhteet tai ominaisuudet eivät voi estää sinua toteuttamasta omaan ainutlaatuisuuttasi. Access is success – lisää omaa käytettävyyttäsi! Mieti missä voit hyödyntää osaamistasi voittavasti, rakenna vastaava konsepti ja avaa ovet heille, jotka saavat konseptistasi hyötyä ja iloa!

Muurin ankeat iskulauseet vaikuttavat usein alitajuisesti. Siksi sinun on tietoisesti opeteltava pääsemään niistä vapaaksi. Kehitä metakognitiotasi, eli ajattelusi valvomoa. Saa itsesi kiinni tuhoajatuksista ja vaihda ne voittaviin ilon ajatuksiin.

Katrille kiitokset!

Miksi pitää opetella voittamaan?

On hienoa kun aamu alkaa aivosolut herättävällä puhelinsoitolla. Tuttu yrittäjä soittaa ja kertoo lukeneensa kirjani. Hän piti ajatuksiani mielenkiintoisina ja kirjaa hyvin kirjoitettuna. Kiitteli kovasti myös tapaa millä käsittelen oppimista

Sitten hän kysyi: “Miksi pitäisi opetella voittamaan? Onko se tosiaan tärkeää? Kyllähän sen pitäisi riittää, että kehittyy erinomaiseksi siinä mitä tekee?”

Lupasin miettiä vastausta hetken ja palata asiaan tässä blogissa. Että Pekka hyvä – vastaukseni on tässä:

Voittamista pitää opetella siksi, että aivot, kognitiivinen systeemi ja keho voivat toimia ainoastaan sen tiedon pohjalta mikä niille on syötetty. Jos systeemiin syötetään tietoa ainoastaan siitä miten suoritus tehdään niin silloin siellä on vain se tieto. Ja vaikka kuinka tuota tietoa laadullisesti ja määrällisesti kehitettäisiin niin siellä on kuitenkin vain tieto suorituksesta.

Kun halutaan voittaa täytyy systeemiin syöttää myös tietoa siitä miten suorituksen avulla voitetaan. Sinne on syötettävä arvojärjestelmä, jonka puitteissa voittaminen tuntuu itselle oikealta. Sinne on syötettävä ajatuksia ja vaihtoehtoja miten toimitaan, jos voittaminen tuntuu karkaavan käsistä tai jos se tuntuu liian itsestään selvältä ja väärä hyvänolon tunne vie fokuksen voittamiselta. Systeemiin on koodattava uskomukset, jotka edistävät voittamista. Lisäksi systeemi on opetettava käsittelemään energiaa siten, että se on yhteensopiva tehtävän kanssa ja että se kohdentuu oikein tehtävän eri vaiheissa ja tilanteissa.

Siksi pitää opetella voittamaan. Että suorituksen ilon lisäksi pääsee kokemaan todellista voittamisen riemua ja tuntemaan syvää onnellisuutta oman ainutlaatuisuuden lahjasta.

ps. Nyt kun joku kuitenkin ajattelee, että kyllä yhdessä tekeminen ja jakaminen on tärkeämpää kuin voittaminen niin haluan muistuttaa, että voittamisen hedelmät putoavat aina yhteiseen koriin. Siksi meidän on tärkeää kannustaa toisiamme puhkeamaan oman osaamisemme väriloistoon.  Katso video niin ymmärrät mistä puhun!

Voittajan valinta

From Zero to Hero

Maailmassa on yhä enemmän itsetehtyjä menestystarinoita. Ihmisiä, jotka ovat omin avuin, ilman organisaatioiden tukea ja kannustusta kohonneet tilaan, jonka he itse kokevat suureksi menestykseksi.

Usein nämä ihmiset ovat kokeneet monia tappioita elämässään. Konkursseja, sairauksia, köyhyyttä, yksinäisyyttä, masennusta. Sieltä he ovat nousseet, uudestaan ja uudestaan ja eräänä päivänä – koskettaneet tähteä!

Sanotaan, että nämä ihmiset ovat pelottomia ja uskaltavat ottaa riskejä. Kyllä, he ovat sitä. Mutta he eivät ole pelottomampia kuin kukaan muukaan, he pelkäävät, mutta toimivat silti. Heidän rohkeutensa on rohkeutta uskoa omaan itseensä ja omaan unelmaansa.

Sanotaan, että heillä on itseluottamusta. Kyllä, heillä on sitä. Mutta ei heillä ole enempää itseluottamusta kuin muillakaan ihmisillä, he kasvattavat omaa voimaansa ottamalla vastuun omasta itsestään, elämästään, teoistaan ja niiden seurauksista.

Vastuu

Voittajan tärkein ominaisuus on vastuu omasta itsestä. Omavastuisuus. Ymmärrys siitä, että se mitä minä teen on minun valintani ja tulokset ovat seurausta siitä. Vain tämän oivaltamisesta voi syntyä sellaista menestystä, joka lopulta johtaa siihen ainutlaatuiseen voittoon, joka sytyttää riemunliekit rinnassa. Vain tämän oivaltamisesta syntyy voittava kierre, jossa onnistumiset seuraavat toistaan.

On helppo tunnistaa vastuun puute itsessä. Kysymällä miksi – miksi tilanteeni on epätoivottava? Jos vastaus on mikä tahansa muu kuin “omien valintojeni seurausta” niin askeleet kulkevat vastuun pakoilemisen tiellä. Tiedän tietysti, että sairaus tai monet muut elämän katastrofit eivät ole omien valintojen seurausta, mutta omaa valintaa on se, miten siihen suhtautuu ja minkälaista mielentilaa pitää yllä. Goethe sanoo “yhden asian tiedän elämästä, se jatkuu”. Koska elämä kuitenkin jatkuu, niin sitä kannattaa jatkaa hyvällä mielellä.

Miten ottaa vastuu?

Ensimmäinen askel on päätös. Päätä, että on loppuelämäsi ensimmäinen päivä ja tänä päivänä, juuri nyt otan vastuun itsestäni ja elämästäni.

Sitten: Älä valita. Älä selitä. Älä keksi tekosyitä

Jos olet päättänyt edetä kohti tavoitteitasi (lue Marko Kaarron erinomainen kirjoitus) tee asioita, jotka edistävät tavoitteittesi saavuttamista ja jotka olet päättänyt tehdä. Tee vain! Älä mieti miksi tai miksi et tekisi. Tartu puhelimeen, pistä lenkkarit jalkaan, harjoittele, opettele! Tee ja nauti!

Mitä enemmän otat vastuuta itsestäsi ja elämästäsi sitä enemmän itseluottamuksesi kasvaa. Sitä varmempana kohtaat toiset ihmiset ja sitä enemmän huomaat heidänkin kunnioittavan sinua. Aito vastuullisuus ja itseluottamus ei ole pullistelua eikä toisten huomiotta jättämistä. Päinvastoin – sellaisella ihmisellä on varaa antaa tilaa toisillekin.

Ralf Waldo Emerson on sanonut, että suuruus on sitä, että tulee väärin ymmärretyksi. Usein vastuunottaminen omasta itsestään johdattaa omille ja jopa omalaatuisille poluille. Saattaa olla, että muiden on vaikea sitä ymmärtää ja tunnet halua palata tielle, jossa ihmisten hyväksyntä ja ymmärrys loi mukavuustilan, jossa saatoit kokea olevasi osa jotain suurempaa porukkaa – välillä ihmettelit tyhjyyttä sisälläsi ja syytit itseäsi erimielisyyksistä. Älä mene enää sinne. Hymyile heille, mutta älä enää kulje heidän kanssaan. Sinun tiesi on voittajan tie, sinun oma tiesi. Siltä tieltä löydät ne ihmiset, jotka aidosti ja oikeasti ovat hengenheimolaisiasi.

Haluan tähän lopuksi jakaa kirjani “Voittava kierre” aloitusrunon Emily Dickinsonilta (käännös allekirjoittaneen):

Emme tuntea saata huippumme mittaa
ennen kuin nousta kutsutaan
ja silloin uskollisna suunnitelmaan
voimme taivaisiin ulottaa –

Sankaruutemme tarina tää
jokapäiväistä ois kertomaa
jos emme itse vääristäis kyynärää
kauhistuen kuninkuutemme voimaa –

PS: Tämä artikkeli perustuu suurelta osin viisauksille, joita olen oppinut Brian Tracylta. Hän puhuu paljon rahasta menestyksen merkkinä. Tiedän, että suomalaisiin tuo näkökulma ei välttämättä kovin hyvin uppoa enkä itsekään pidää rahaa tärkeimpänä merkkinä menestymisestä. Brian Tracyn opit sopivat kuitenkin muillekin elämän alueille, niille, jossa haluamme menestyksemme näkyvän.

Voittava yritys

Kävin viikonloppuna Hartwall-Areenalla tutustumassa Assembly tapahtumaan.  Parituhatta innokasta ihmistä tekemässä grafiikkaa, musiikkia, pelejä, ohjelmia kaikenlaista, josta en osaa edes kertoa, koska en ymmärrä kaikkea. Mutta sen ymmärrän, että on olemassa maailma, joka on ihan toisenlainen missä nyt elämme ja että tuo maailma kasvaa.

Kun emme ihan tarkkaan tiedä mihin suuntaan maailma on kehittymässä ja kun emme oikein ymmärrä kasvavien ilmiöiden luonnetta ja suuntaa on yhä tärkeämpää, että opitaan toimimaan voittavasti ja kohdentamaan energia siten, että voittamista syntyy.

Yrityksen, joka haluaa voittaa, kannattaa kysyä itseltään seuraavat kysymykset:

1) Missä voimme voittaa?
2) Missä haluamme voittaa?
3) Missä meidän on välttämätöntä voittaa?

Voittavassa yrityksessä osataan johtaa energioita. Tärkeintä ei ole jatkuva huippusuorittaminen vaan energian suuntaaminen oikeisiin kohteisiin sekä energian yhteensovittaminen käsillä olevan tehtävän kanssa. Ylläolevat kysymykset ovat tärkeitä, jotta voidaan arvioida, minkälaista energiaa kulloinkin tarvitaan.

On asioita, joiden tekeminen on ja pitääkin olla helppoa, vaivatonta ja rutiininomaista. Siellä voidaan voittaa helposti tai kohtuullisella vaivannäöllä. Näitä asioita ja tehtäviä ei kannata siirtää vaan tehdä heti ja nauttia tuloksista.

Yrityksen suurimmat voitot tulevat sieltä, mihin intohimo kohdistuu. Usein ei kysytä “missä haluamme voittaa” vaan oletetaan, että jotkut asiat ovat tärkeämpiä kuin toiset. Energia suunnataan väärin kun pyritään pisteestä A pisteeseen B pisteen C kautta – toisin sanoen ei suunnata energiaa suoraan siihen mitä todella ja aidosti halutaan. Matkalla energia hupenee ja ihmiset uupuvat. Jos yrityksessä mikään ei herätä intohimoja niin kannattaa miettiä mikä mättää? Kannattaisiko esimerkiksi johtaminen vaihtaa intohimon ja luovuuden mahdollisuuksien rakentamiseen?

Monet yrityksen perusasioista ovat sellaisia, joissa on välttämätöntä voittaa. Joskus tehdään se virhe, että näitä asioita pidetään raskaina kun tosiasia kuitenkin on, että  juuri nämä asiat mahdollistavat jatkuvuuden ja perushyvinvoinnin. Asenteen kääntäminen nauttimiseksi voittavista tuloksista auttaa tekemään sekä perustyön että suoriutumaan hankalista tilanteista voimavaroja menettämättä. Voittamiseen liittyy huomio – pienetkin saavutukset ja teot ovat ansainneet huomiota, vaikkapa kiitoksen.

Voittava toiminta on virtausten tunnistamista ja niiden hyödyntämistä. Se on myös uuden taktiikan omaksumista. AdHocista siirrytään WinHociin, toimintatapaan, jossa itse, aloitteellisesti luodaan tilanteita, jossa voittamisen edellytykset ovat suuret ja sitten ne tilanteet voitetaan.

Tappiossakin on voiton siemeniä

“Oppiminen on voittamista” kommentoi eräs kirjaani varten tekemäni sähköpostikyselyyn vastannut henkilö. Ennen kyselyä en ollut täysin varma kirjoitanko kirjan, mutta tämä kommentti ratkaisi. Tiesin, että olen oikealla asialla ja kirjalleni on paikka oppimisen ja itsensä kehittämisen maailmassa.

Kuvitellaanpa kilpailu, jossa vastakkain ovat osaava ihminen ja oppiva ihminen. Kumpi voittaisi? Lopulta oppiva ihminen voittaisi, sillä hänelle tappiotkin ovat voittoja, sillä niistä voi oppia todella merkittäviä asioita. Ja mikä tärkeämpää – tappiot, vastoinkäymiset ja epäonnistumiset ovat juuri niitä hiomakiviä, jotka tuovat ihmisestä esiin sen loistavan lahjan, timantin, joka säteilee innostuksen ja sielun palon glooriaa ympäristöönsä.

Olen itsekin käynyt läpi rankkoja asioita sekä elämässä että oppimisprosesseissani. Esimerkkinä siitä kevyemmästä päästä voin mainita epäonnistumiset laulamisessa. Kun tuntuu, että  mikään ei onnistu ja harjoituksissa tulee ulos enemmän hikeä kuin kaunista ääntä. Kesti todella kauan ennen kuin opin vastaanottamaan vaikeudet “ilo pinnassa vaikka syrän märkänee” tunteella, tietäen että tämäkin vaikeus hioo minua paremmaksi ihmiseksi ja lahjakkuuteni timanttia kirkkaammaksi.

Mietin sitä, että yrityksissä ei ehkä riittävästi osata käsitellä vaikeita asioita ja epäonnistumisia voittavalla asenteella. Sillä tavalla, että vaikka keskustelu tuntuu vaikealta niin pohjimmiltaan tiedetään, että juuri tässä piilevät tärkeät voiton avaimet – tästä voi syntyä uusi WinHoc, aloite voittavaan tilanteeseen.

Kirjani Voittava Kierre sivulla 102 (engl. s. 67) esitellään toiminnan ja oppimisen yhdistävä kaksoiskierre prosessimalli. Siinä ovat mukana nousut, laskut, muutokset ja huiput. Perehtykää siihen ajatuksella. Lupaan, että oppimisestanne tulee voittavaa!

Lopuksi lainaan Al Gorea:

“No matter how hard the loss, defeat might serve as well as victory to shape the soul and let the glory out.”

Asiakkuus ja win*win(+win)

Eksyin viime viikolla ihmettelemään klustereita, noita hauskoja ryppäitä joihin samankaltaiset toimijat imeytyvät ihastelemaan ja kehittämään toistensa toimintaa aiheen ympäriltä järjestetyissä seminaareissa.

Yhdeksänkymmentä luvulla klusterit olivat kova juttu. Michael Porter opetti, että kansalliset klusterit edistävät maiden kilpailukykyä, lisäävät innovaatiota ja kasvattavat tuottavuutta. Suomeenkin syntyi metsä-, elintarvike, metalli- ym klustereita. Kehitys oli erinomainen ja välttämätönkin kun yhteistyö yrityksen rajojen yli oli kohtalaisen uutta ja kun uusia kansakuntia alkoi nousta tavoittelemaan osuuttaan globaalista menestyskakusta.

Klusteriajattelu ei kuitenkaan tarjoa riittävästi lihaksia voittavalle asiakasyhteistyölle, varsinkin kun ainakin asiakkaan asiakkaat ovat usein klusterin ulkopuolella. Jo 90-luvun lopulla J. LeVeen ennakoikin klusterien merkityksen vähentymistä sanomalla: “… spatial clustering is quickly becoming outdated due to new and innovative telecommunications…” (1998). “Uudet innovatiiviset telekommunikaation keinot” mahdollistavatkin laajan ja monitahoisen asiakkuusajattelun.

En ole markkinoinnin asiantuntija, mutta tarjoilen tässä voittavan tavan ajatella asiakkuutta win*win(+win) kaavan pohjalta. Win*win(+win) on kehittämäni voittamisen kaava tai yhtälö, jossa  partnerit voittavat ja tuottavat voittavia vaikutuksia myös kolmansille osapuolille.

Ensimmäinen Win:  Access is success!

Yrityksen on parannettava lähestyvyyttään ja saavutettavuuttaan (accessibility) kaikilla osa-alueillaan, varsinkin sosiaalisesti ja mentaalisesti. Arvomaailman, pyrkimysten, tavan kommunikoida ja luoda merkityksiä on kohdattava asiakas monella eri tasolla. Accessibility ei tarkoita pelkkää tilauksen tekemisen teknistä helppoutta vaan sitä, että asiakas tuntee kuuluvansa yrityksen edustamaan merkitysjoukkoon tai heimoon, kuten Seth Godin sanoisi. Todellinen accessibility on jatkuvaa vahvojen ja vetovoimaisten merkitysten luomista.

Toinen Win: Everything is Energy

Erinomaisuus, joka johtaa asiakkaan sitoutumiseen syntyy siitä, että asiakkaalle suuntautuva energia sovitetaan yhteensopivaksi asiakkaan energian kanssa. Tätä voi kutsua asiakkaan tarpeiden huomioimiseksi, mutta oikeastaan tarkoitan sillä vielä enemmän. Se on WinHoc, voittavan tilanteen luomista yhdessä asiakkaan kanssa. Se on osallistavien prosessien rakentamista, siten että asiakas haluaa olla mukana ja kuulua porukkaan. Sitä, että ymmärretään, että kanta-asiakkuus on mennyttä aikaa. Uuden ajan asiakkaat ovat yrityksen ja faneja, jotka osallistuvat merkitysten luomiseen, tuotekehitykseen, viestin kuljettamiseen ja palvelun muotoiluun. Fanit eivät vaihda yritystä huonoina aikoina vaan pyrkivät auttamaan toiminnan parantamisessa.

Kolmas Win: Impact and Attract

Mikä asiakasta kiinnostaa? Heidän oma asiakkaansa, oman yrityksen menestyminen sekä yrityksen arvolatautuneet merkitykset. Win*win(+win) kaaviossa lopulta tuo sulkujen sisällä oleva win on tärkein, sillä se tuottaa juuri niitä voittavia vaikutuksia ja luo sellaista vetovoimaa, joka synnyttää innostavan energian win*win yhteistyöhön. Kun asiakkaan kanssa koetaan, että “tässä ollaan yhteisellä asialla” miksei vaikka paremman maailman tai muun tärkeän asian puolesta niin aidolle me hengelle ja todelliselle kumppanuudelle on syntynyt vahva pohja.

Eli accessibility*energy+(impact*attraction) on win*win(+win) kaava voittaville asiakassuhteille!

Urheilun probleemi Suomessa

Monet suuret valmentajat korostavat voittamisen merkitystä. Näin teki myös vastikään edesmennyt George Steinbrenner, Yankeesien valmentaja, joka mm. totesi voittamisen olevan tärkeintä, heti hengittämisen jälkeen. Amerikkalaisilta olen myös kuullut, että ammattimainen urheilu on “winning business” – urheilun tarkoitus on voittaminen.

Olen tätä asiaa usein yrittänyt selittää urheiluihmisille täällä koto-Suomessa. Aika huonolla menestyksellä, sillä voittaminen on jo lähtökohtaisesti suomalaisille vastenmielinen asia. Täällä halutaan korostaa prosessin merkitystä. Pelätään, jos valmennusta lähestytään voittamisen kautta niin kasvaa itsekkäitä ja epäurheilullisia ihmisiä ja urheilijoita. Ajatellaan, että hyvä prosessi tuottaa kyllä valmiudet huippusuoritukseen ja sitten täytyy vain katsoa, mihin se riittää.

Olin jo aika turtunut selittämään, miten voittaminen tuo lisää intoa prosessiin ja miten monet kuitenkin haluavat voittaa ja pitävät omaa voitontahtoaan tärkeänä syynä ylipäätään urheilla ammattimaisesti. En mielestäni enää keksinyt uusia argumentteja voittavan urheilun puolesta. Mutta sitten…

Syyskuun alkupäivien iloksi tapasin Rami Kankaan, äärettömän mielenkiintoisen ja laaja-alaisen ajattelijan ja viestinnän ammattilaisen, joka tekee päivätyönsä Nikolassa. Yhteistä meille oli kaiken muun lisäksi myös musiikki. Rami on entinen ammattiviulisti.

Kerroin hänelle työstäni voittamisen ja oppimisen parissa. Rami kommentoi välittömästi:  ”Tuo voittaminen voi olla Suomessa aika vaikea asia. Meille suomalaisille on niin mukavaa tulla toiseksi. Mieti vaikka Newsweekin juttua! Heti kun meidät rankattiin ykköseksi aloimme etsiä virhettä, jotta voisimme olla kakkosia.” Tämän jälkeen Rami kertoi opiskeluvuosistaan USA:ssa ja mainitsi, että siellä urheiltiin voittamisen takia. “Siellä voittaminen oli se juttu. Joku lihaskunnon tai tekniikan kehittäminen oli vain väline voittamiselle”.

HOPLAA! Kynttilä syttyi päässäni. Juuri niin. Prosessiin liittyvät asiat ovat välineitä voittamiselle. Siihen mikä ei palvele voittamista ei tarvitse erityisesti pistää paukkujakaan.

Mieleeni tuli keväällä 2002 Jokereissa maaleja mättänyt Vladimir Machulda. Erään taidokkaan maalin jälkeen takaani kuului: “Ihme äijä, näyttää lähinnä golfpelaajalta”. Machulda näytti todellakin moniin kiekkoilijoihin verrattuna hintelältä, mutta hänellä oli riittävän nopeat jalat ja taitavat kädet sekä maailmanluokan maalivainu ja voitontahto – se riitti. Jos tuollainen pelaaja alistettaisiin massankasvatusohjelmaan tai harjoituksiin, jotka eivät palvele hänen tapaansa voittaa hän olisi pian menetetty lahjakkuus.

Moneen kertaan toistamani sitaatti on “Voittava soturi voittaa ensin ja lähtee sitten taisteluun. Häviävä soturi lähtee ensin taisteluun ja yrittää kamppailla itsensä voittoon” (Sun Tzu). Tässä on kahden valmennustavan ero. Valitettavasti suomalainen tapa on tuo jälkimmäinen. Täkäläisessä valmennuksessa ensisijaisia ovat lajianalyysit, tekniikat, lihaskunnot, pelikirjat sun muut sellaiset, jotka saattavat pikemminkin lisätä esteitä urheilijan voittamispyrkimysten tielle.

Jos nyt joku huippu/ammattilais urheilun kehittäjistä haluaisi lähteä kehittämään voittavaa urheilua myös meille Suomeen, olisin tietysti enemmän kuin halukas auttamaan siinä. Mielestäni on tärkeää, että Suomessa on elävä ja tuloksia saavuttava huippu-urheilu ja on hienoa, että on ihmisiä, jotka lähtevät uralle, jossa mitään lupauksia ei anneta – kaikki on omasta itsestä ja itsensä voittamisesta kiinni. Heitä pitää auttaa ja kannustaa, ei heittää turhanpäiväisiä kapuloita rattaisiin.

Haluan lisätä pienen loppukaneetin. Voittaminen ei ole mielestäni toisten alistamista eikä häviäminen ole mikään häpeä vaan yksi osa pitkää matkaa, jossa se oppiminen ja kasvu kuitenkin ovat ihmiselle tärkeimpiä. Kilpailua en pidä pahana vaan elämään kuuluvana tapana löytää oikeat ihmiset oikeille paikoille. Kaikki urheilu ei tietenkään ole voittamisbisnestä. Suurimmalle osalle meistä urheilu on huolenpitoa omasta kunnosta, monille se on tapa voittaa itsensä. Ja niinhän se on – se joka voittaa itsensä on voittaja, mutta sallitaan kilpailujen voittaminen huippu-urheilijoille, he ovat sen ansainneet.

Rohkeuden ytimessä

Olen kauan halunnut kirjoittaa rohkeudesta. Mieltäni on askarruttanut minkälainen näkökulma auttaisi ihmisiä kasvattamaan rohkeutta itsessään. Itse olen usein kokenut niin, että neuvot “anna mennä” tai “ota riskejä” eivät omalla kohdallani ole toimivia. Henkilökohtaisesti minua on eniten auttanut neuvo mennä pelkäämääni asiaa kohti, mutta sekään ei kaikkeen sovi, pelolla ja epävarmuudella ei aina ole selkeää osoitetta.

Mistä siis ajatuksia aiheeseen, jota pidän erittäin tärkeänä, jos haluaa kehittää voittamisen kykyä itsessään? Vastauksia sain rapakon takaa tulleelta henkilöltä, joka on sekä huipputason ammattilainen omalla alueellaan että hieno ihminen ja hyvä ystävä.

Dallasissa asuva ja yritystään Tellus Internationalia vetävä Petri I. Salonen, kauppatieteen tohtori, ohjelmistoteollisuuden ammattilainen, verkostotalouden guru ja kirjailijakolleega vietti pari viikkoa Suomessa ja minulla oli suuri ilo saada tutustua hänen ajatteluunsa. Olin jo aiemmin lukenut hänen kirjansa Onnistu suuressa maailmassa ja Rohkeasti maailmalle joten tiesin, että hänellä on tietoa miten voi rohkeasti onnistua ajassa, jossa rajojen ylittäminen on päivä päivältä yhä tärkeämpää.

Petri, olet kirjoittanut rohkeudesta. Mistä tiedät, että olet rohkea?

Näyttö omasta rohkeudestani on, että joudun tilanteisiin, jossa täytyy tehdä vaikeita päätöksiä. Ajaudun sinne, minne yleensä ei ajauduta ja käyn asiat rohkeasti läpi. Muuttoni Yhdysvaltoihin on hyvä esimerkki itseni viemisestä tilanteeseen, jossa minun oli tehtävä päätös ja kohdattava rohkeasti eteeni tulevat haasteet .

Toinen asia mistä tiedän, että olen rohkea, on tapani kohdata elämä tässä ja nyt. En halua rakentaa elämän kulisseja ja jäädä hiirulaiseksi niiden sisälle. Tarkistan säännöllisin väliajoin, että asiat ovat niin kuin haluan niiden olevan ja jos niin ei ole, täytyy tehdä muutos.

Miksi muutos pelottaa ihmisiä? Mitkä ovat mielestäsi tärkeimmät esteet suuren haasteen kohtaamisen tiellä?

Olen itseni ja muidenkin kokemuksista oppinut, että ulkopuolisten sidosryhmien paine, odotukset epäonnistumisista, on pahin este. Kun lähdin Yhdysvaltoihin minulle sanottiin muun muassa: “tuu sitten takas ku epäonnistut”. Jos antaa tällaisten asioiden vaikuttaa itseensä niin ei uskalla tehdä sitä, mitä oma sydän sanoo.

Olen opettanut omalle pojalleni, että on tärkeää, ettei kavenna ja rajaa omia mahdollisuuksiaan “don’t limit your options”, sanon hänelle. Tämän minulle opetti oma isäni Seppo Salonen. Olen pitänyt sitä oman elämäni ohjenuorana ja haluan jättää sen perinnöksi myös lapsilleni.

Suomalaiset ovat kyllä osaavia ja kaikkea, mutta liian helposti heittäydytään laatikkoon, jossa lukee, että jostain syystä ei voi ottaa rohkeita askelia. Liian usein käy myös niin, että kansainvälisyyttä kokeillaan menemällä lähelle, vaikkapa Norjan markkinoille, vaikka muualla olisi paremmat mahdollisuudet. Sitten kun Norjassa epäonnistutaan tullaan maitojunalla takaisin ja kuunnellaan kun joku sanoo: “mitä minä sanoin”, eikä enää uskalleta tehdä uutta yritystä.

Miten kollektiivinen pelko näkyy yrityksissä vai onko sellaista? Onko yritys yhtä rohkea kuin sen johto?

Pelokas yritys on iso syöpä. Valitettavasti sellaisia on ja täytyy sanoa, että se on täysin johdon syytä. Pelokas johto johtaa pelolla ja lamauttaa henkilöstön hiirulaisiksi. Olen näille yrityksille opettanut, että tehkää hyviä päätöksiä, älkää pelätkö ryssimistä. Vasta jos kolmannen kerran epäonnistutte samassa asiassa, voitte alkaa epäillä älykkyyttänne! Ikävä kyllä useimmiten on niin, että pelokasta ja pelolla johtavaa johtajaa ei voi opettaa, ihmisen luonne on sitä mitä se on. Pelkojohtajan tilalle on parasta etsiä uusi, ihmisten rohkeutta, osaamista ja luovuutta kohottava johtaja.

Jos sinun pitäisi sanoa yksi ainoa asia rohkeudesta niin mikä se olisi?

Rohkeus määrittää elämäsi laadun. Jos et ole rohkea voit istuskella hiirulaisena laatikossa ja sinulta jää elämättä elämä koko upeudessaan ja kirjossaan.

Anna minulle henkilökohtainen neuvo. Haluaisin kovin tehdä loistavaa kansainvälistä uraa, mutta jumitan täällä Suomessa. Selitän, että en ole vielä valmis. Mutta mikä on totuus ja miten voin hypätä korkean rimani yli?

Päätöksenteko on rohkeutta. Neuvoni sinulle ja kaikille on:

Tee henkinen päätös, silloin alitajuntasi alkaa työskennellä puolestasi. Alat havainnoida asioita, jotka tukevat ja edistävät päätöstäsi. Pönkitä päätöstäsi puhumalla siitä. Kerro tarinaasti ja löydät ihmisiä, jotka auttavat sinua.

Päätökseen kuuluu aina steppien ottaminen, vaiheittain eteneminen. Onnistumisetkin seuraavat toisiaan. Korostan vielä, että on tärkeää uskoa itse itseensä eikä kuunnella ihmisiä, jotka sanovat että “pyh, ei siitä mitään tule”.

Hyvät ystävät, läheiset ihmiset ja keskustelukumppanit ovat tärkeitä rohkean elämän polulla. Minulle tärkeä tuki on vaimoni Rita. Rita on termostaatti, joka auttaa kääntämään oikean vaihteen päälle silloin kun rohkeus pistää kierrokset liian korkeiksi.

Lopuksi vielä. Puhut paljon Influence Intelligencesta, heikoista linkeistä ja muista asioista, jotka liittyvät niin kutsuttuun sosiaaliseen mediaan. Onko some-maailma tuonut uusia tarpeita olla rohkea? Minkälaisia?

Näkisin, että sosiaaliselle medialle tai miksi sitä halutaankaan kutsua ei ole vaihtoehtoa. Siellä pitää olla mukana. Ja kyllä! Some vaatii uudenlaista rohkeutta. Uusi tapa uskaltaa liittyy ehkä eniten juuri heikkoihin lenkkeihin, joista Richard Koch ja Greg Lockwood puhuvat kirjassaan SuperConnect . He sanovat, että itse asiassa heikot linkit, satunnaiset tapaamiset tai ohimenevät tapahtumat merkitsevät eniten. Sosiaalisessa mediassa näitä heikkoja linkkejä muodostuu päivittäin ja vaatii suurta rohkeutta heittäytyä mukaan ja muodostaa heikoista linkeistä vahvoja mahdollisuuksia.

Verkossa korostuu ihmisen sosiaalinen kyvykkyys, mutta tärkeimpänä pidän sitä, että fyysinen minä ja sosiaalinen minä ovat yksi yhteen. Eri roolin omaksuminen verkossa ei kanna pitkälle. Luottamus on kuitenkin yksi yhteisten päämäärien toteuttamisen tärkeimmistä ominaisuuksista.

Haluan vielä sanoa, että iän myötä rohkeus vähenee, vaikka toisaalta kyvykkyys kohdata haasteita on kasvanut. Omalta kohdaltani pidän tärkeänä ylläpitää ja ottaa uusia haasteita. Esimerkiksi nyt minulla on tavoitteena saada pitää oma kansainväliseen yrittäjyyteen liittyvä kurssi jossain yliopistossa tai/ja korkeakoulussa. Se ei vielä ole toteutunut, mutta koen jo mahdollisuuden ilmapiiriä ympärilläni.

Kiitos Petri! Petrin kirjat lukeneena voin todella lämpimästi suositella niitä. Kirjoista löytyy itse koettua tietoa kansainvälistymisestä ja yrittämisestä hienolla tavalla tarjoiltuna – ymmärrettävästi ja innostavasti.

Petrin blogi

Yritys: Ole WinHoc!

Miten monta kertaa olenkaan parin viime viikon aikana kuullut eri yrityksissä:

“Meidän täytyy muuttua, meidän täytyy löytää keinot tämän uuden ajan haasteisiin”

Miksi minä olen ollut paikalla kun tämä on sanottu ääneen? Siksi, että muutostavoitteisiin on liittynyt voittamisen kulttuurin rakentaminen. Taidan olla tässä maassa ainoa,  joka on suureen ääneen, johdonmukaisesti ja monen vuoden ajan puhunut voittamisesta ja voittamisen kulttuurista. Siitä, miten energia voidaan kohdentaa ja yhteensovittaa voittavasti käsillä olevien tehtävien ja tavoitteiden kanssa. Siitä miten voi valmistautua niin, että kun onnistuminen vaativassa tilanteessa on ehdottoman tärkeää, voi vain antaa voittamisen tapahtua. Siitä, miten oppimisen voi yhdistää voittavasti toimintaan siten, että se johtaa menestykseen, hyvinvointiin ja erinomaisiin tuloksiin. Siksi olen ollut paikalla.

Olen vuosien aikana myös kehittänyt uutta strategis-taktista tapaa toimia. Kutsun sitä nimellä WinHoc.

Kun muutoksia tulee paljon ja kun uudet toimintatavat ja välineet valtaavat alaa huikealla vauhdilla syntyy ihmisille ja yrityksille tarve toimia adhoc. Eli reagoimalla syntyneeseen tilanteeseen muodostamalla ongelmia ratkaisevia tiimejä, koulutuksia, organisaatiomuutoksia. Paikata reikiä ja sammuttaa tulipaloja.

Valitettavasti muutoksia pyritään usein saamaan aikaan samoilla vanhoilla termeillä ja samoilla tutuilla strategioilla ja hyväksi koetuilla teoilla. Mutta jäätävä totuus on se, että best practise ei auta, eikä usein edes next practise. On luotava ikioma, ainutlaatuinen, jäljittelemätön winning practise.

Aika vaatii uudenlaista ajattelua, asennetta ja ennen kaikkea uudenlaista tapaa suunnitella ja tehdä tekoja. Enää ei voi rakentaa pelkän strategisen osaamisen varaan, eikä vanha taktikointi enää pure. Vanha ajatus taktikoinnista sisältää usein eettisesti arveluttavia toimintoja, jotka perustellaan sanonnalla “päämäärä pyhittää keinot”.

Niin suosittu “ketteryys” ei myöskään enää ole tätä aikaa. Ketterät ajatusmallit perustuvat paljolti lean-tuotantotapaan ja kasvava uusi talous ei enää tottele tuotantoajan määräyksiä ja eetosta.

Tätä aikaa on tehdä voittavia aloitteita, rakentaa voittavia tilanteita ja istuttaa voittamisen alkuja. Toisin sanoen, tätä aikaa on toimia WinHoc, win*win(+win) periaatteella.

WinHoc on dynaaminen versio adhocista. Kun adhoc käynnistyy tarpeen synnyttämänä, winhoc käynnistyy oma-aloitteisesti ja omaehtoisesti. Siinä tehdään voimallinen aloite, jossa itse näkee vahvan voittamisen mahdollisuuden. WinHoc:n mukaisesti toimiva rakentaa tilanteita, joissa on suuret voittamisen mahdollisuudet ja pyrkii itse voittamaan tilanteet. WinHoc on keksijyyttä, jossa uskalletaan tuoda jotakin aivan uutta keskusteluun, markkinoille, kehitteille – odottamatta, että sille olisi valmista (*) tilausta. Win*win(+win) filosofia takaa, että WinHoc on eettistä. Win*win tähtää monikertaisiin voittoihin partnereiden välillä ja (+win) haastaa ottamaan huomioon myös muut tahot, joille voittavia vaikutuksia voi ja pitää saada aikaan. Win*win(+win) oikein ymmärrettynä, sisäistettynä ja sovellettuna tekee jokaisesta interaktiosta, suunnitelmasta ja teosta maailmanparannushankkeen.

Minun ehdotukseni siis on, että yritykset alkaisivat toimia WinHoc. Kaikessa yksinkertaisuudessaan WinHoc on taktiikka, jossa

1. Tehdään voimallisia aloitteita
2. Luodaan dynaamisesti tilanteita, joissa voittamisen mahdollisuus on suuri
3. Voitetaan tilanteet win*win(+win) arvomaailman ja periaatteiden mukaisesti

Jääkiekossa WinHoc tarkoittaisi, että hylätään “puolustuksen kautta” lähestymistapa ja opetellaan dynaaminen voittavien aloitteiden ja voittavien tilanteiden luomisen kautta rakentuva pelitapa.

Monet yhdistävät voittamisen kilpailuun, jota pidetään pahana ja uuvuttavana. Kilpailu ei ole huono eikä paha asia, ellei siitä tehdä sellaista. Kilpailu on keino saada oikeat ihmiset oikeille paikoille ja synnyttää voittavia tuloksia. Oikeat ja aidot voittavat tulokset säteilevät hyvää ympärilleen. Kilpailu ei uuvuta. Uupumusta synnyttää jatkuva huippusuorittamisen pakko. Voittavassa yrityksessä hyväksytään, että kaikkeen ei tarvita huippusuoritusta vaan, että energia sovitetaan yhteen tarkoituksen ja tehtävän kanssa.

Mikä voisi estää WinHocin onnistumista yrityksissä?  Asenteet. Ei voida toimia WinHoc, koska silloin pitäisi hyväksyä, että osaaminen, terävät mielipiteet, vahvat näkemykset ja luova kyvykkyys menevät aseman ja strongholdsien edelle. Pitää olla vahva ihminen, että  uskaltaa toimia sellaisten ihmisten kanssa, jolla on yllämainitut ominaisuudet,  vahvojen rakenteiden turvassa samaa mantraa sätkättävien marionettien kanssa toimimisen sijaan. Vaatii suurta rohkeutta toimia WinHoc, mutta tässä maailmassa se on välttämätöntä.

(*) Albert Einstein sanoi, että kaikki suuret teot ovat syntyneet vapaassa työssä (free labour). Jos aina teemme vain sitä, mikä täyttää olemassa olevan tarpeen tai jolle on valmis tilaus, ei mitään uutta pääse syntymään.

Mutta suurin niistä on vapaus

Kuuntelin radiosta (Yle) Ralf Gothonin viisasta puhetta kasvusta, luovuudesta, musiikista ja opettamisesta. Gothoni sanoi, että opettajan tärkein tehtävä on ohjata oppilas löytämään itse oma polkunsa, antaa välineet oppia itse. Opettaa olemaan omaa mieltä, vaikka olisi eri mieltä kuin opettaja.

Gothoni itse etääntyi opinahjonsa Sibelius-Akatemian ahdistavista ja rajoittavista opeista ja alkoi etsiä omaa tietään. Tuloksena on ihminen, muusikko ja pedagogi, joka jättää maailmaan suuren jäljen.

Olen lukenut Gothonin kirjoja ja ymmärtänyt miten tärkeää on olla vapaa. Vapaus ei ole vastuun puutetta, eikä täydellistä irrottautumista yhteiskunnasta tai tärkeistä yhteisöistä. Vapaus on sisäistä suuruutta, jossa kaikki on mahdollista ja jossa ajatuksilla ei ole rajoja.

Vasta sellaisesta vapaudesta voi syntyä oppimista, joka rakentaa uutta luovia konsepteja tai artefakteja. Vain sellaisesta vapaudesta voi syntyä suuria tekoja ja jälkiä historian maastokarttaan.

Vapaus on olla rajatonta uskallusta olla oma ainutlaatuinen itsensä. Silloinkin, kun sosiaaliset paineet ovat todella suuret. Sitä, että karjuu omalla leijonan äänellään, vaikka kaikki ympärillä ovat pillipiiparin perässä juoksevia piipittäviä sopuleita.

Autamme toisiamme rakentamaan vapautta hyväksyvällä ja kannustavalla asenteella, jolla luomme läheisyyteemme oman ainutlaatuisuuden sallivan ilmapiirin.

Vapaus on rakkautta tärkeämpi. Ilman vapautta ei ole aitoa rakkautta. Rakkaus on vapautta tärkeämpi. Ilman rakkautta ei ole tilaa vapaudelle.

Tie voittamiseen: rakasta harjoittelemista

Usein kuulee sanottavan, että pitää olla intohimoinen sen kanssa mitä tekee; vain niin voi syntyä erinomaisia ja voittavia tuloksia sekä menestystä pitkällä tähtäimellä.

On helppo suhtautua intohimoisesti itselleen tärkeään työhön tai lajiin. Mutta jos haluaa tulla voittajaksi, on opittava rakastamaan myös harjoittelemista. Sitä, että rutiininomaisesti tekee niitä toistoja, joista tietää peruskunnon ja osaamisen rakentuvan. Että oppii rakastamaan sitä kipua, joka tulee omien rajojensa kohtaamisesta ja niiden ylittämisestä. Että rakastaa uusia kehitysmaisemia enemmän kuin mukavuusaluetta.

Tunnen monia intohimoisia musiikinystäviä. Monilla heistä on taustaa jonkin instrumentin harrastajina, joillakin jopa ammattiopinnoissa. Silti he istuvat konserttisaleissa ja matkustavat ympäri maailmaa uusia elämyksiä metsästämässä. Kuulijoina. Joidenkin kanssa olen keskustellut ja he ovat sanoneet: “en saanut itsestäni irti riittävästi harjoittelua”.

Elämme aikaa, jolloin erilaiset menestyssaarnaajat messuavat helposta tiestä menestykseen. Pyydä ja visualisoi, he sanovat. Ole intohimoinen, he sanovat. Todellinen menestysosaaja sanoo: “no pain, no gain”. On harjoiteltava kipupisteeseen saakka ja sitten ylitettävä se.

Kirjaani varten haastattelin silloista Detroit Red Wingsien apulaisvalmentajaa Barry Smithia. Kysyin häneltä, miksi niin moni lupaava juniori ei kuitenkaan pääse pitkälle jääkiekkoilijana. Hän vastasi: “Suurin osa ei ole valmis maksamaan voittamisen hintaa.  He tulevat ja luulevat, että he ovat valmiita. Voittava urheilija ei ole koskaan valmis. Hän harjoittelee jatkuvasti tullaakseen paremmaksi.”

Te siellä yrityksissä. Älkää huokaisko helpotuksesta “ei koske meitä”. Johtamisen ja vuorovaikutuksen suurimmat ongelmat johtuvat siitä, että vaikka ongelma tiedostetaan ja ratkaisukin tiedetään, niin ei olla valmiita maksamaan muutoksen hintaa: harjoittelua, epäonnistumista ja joskus kivuliastakin murtaumista uusille kehitysalueille.

Intohimo syntyy suurista unelmista ja kiihottavista tavoitteista, mutta ennen kaikkea hyvän harjoittelun ja konkreettisen kehittymisen tuottamasta ilosta.

Tärkein asia mikä sinun tulee tietää voittamisesta on: Voittaminen on valmistautumisen taitoa.

Heikot linkit ja voittava pönötys

Nousin jälleen kerran Twitterissä barrikadeille pönötystä vastaan. Kesken äänekkäintä sotahuutoani tuli Petja-herra väliin ja toi tietooni, että on olemassa myös hyvää pönötystä.

Petja Jäppinen, tuo virkistävä ja haastava moniosaaja, mainitsi esimerkkinä Englannin kuningattaren joka vuotisen puheen parlamentissa. Kaikki menee tuttujen sääntöjen mukaan. Petja kirjoittaa blogissaan:

Britit ovat mestareita pönöttämisessä.
Ajatelkaapa Hänen Majesteettinsa joka vuotista puhetta Hänen Parlamentilleen.
Viimeisen päälle pönötystä.
Jopa meluaminen käytävässä kun alahuone saapuu paikalle, kuuluu käytäntöön, osana virallista pönötystä.
Paikalle tulee Majesteettinsa arvomerkit, kruunu, valtikka, orbi, valtakunnan miekka ja vasallihattu omilla vaunuillaan.

Miten oikeassa Petja onkaan. Hyvä pönötys on sitoutumista omaan asiaan ja se luo turvallisuuden tunnetta ja uskoa jatkuvuuteen. Asioihin, joilla on suurta kysyntää turbulentissa ajassa.

Mutta argumentaatio hyvän pönötyksen puolesta ei lopu tähän. Petja jatkaa:

Pitää ajatella sitä, mikä on pönöttämisen tarkoitus ja syy. Perimmältään kyse on muodollisesta käytöksestä. Muodollisen käytöksen tarkoitus on luoda standartteja sille, miten käyttäydytään.
Mutta miksi?
Hyvä pönötys on kommunikaatiorajapinnan luomista.

Richard Koch Greg Lockwood tuovat kirjassaan Superconnect esille heikkojen linkkien tärkeyden. He kysyvät: “Jos katsot taaksepäin tärkeään käännekohtaan, kuten me teimme, löydät ketjun inhimillisiä yhteyksiä, joilla oli merkittävä rooli siinä, mitä sinulle tapahtui”.

Heikot linkit ovat niitä menestystekijöitä, joita ei voi mitenkään hallita muutoin, kuin omalla käytöksellään ja sisällöllä, jota tuottaa foorumeihin, joista heikkojen linkkien ketju saattaa käynnistyä elämää muuttavalla tavalla.

Yksi tällaisista tärkeistä oman käyttäytymisen muodoista on juuri tuo hyvä pönötys, tiettyjen omalaatuisten rituaalien rakentaminen, joista toimijan tunnistaa yksilöllisenä ja ainutlaatuisena olentona, jonka työssä ja tekemisessä on jatkuvuutta. Rituaaleista voi lukea Jari Parantaisen loistavasta ja uuden herätyksen kokeneesta Gurumarkkinointi blogista.

Digisosiaalisella aikakaudella meidän om mahdotonta houkutella heikkoja lenkkejä heimomme jäseniksi suorilla mainoksilla. Meidän on opittava luomaan houkutuslintuja – sisältöjä, joilla on arvopohjaisia yhtymäkohtia omaan osaamiseemme, mutta painopisteenä vetovoimaisuus ja kiinnostavuus niiden joukossa, joita haluamme tavoittaa.

Hyvä pönötys kontaktipinnassa tarjoaa kiinnityskohdan kiinnostukselle ja antaa uskottavuuden jatkaa tutustumista. Se on sitä, että nyökkäillään: “Tässä on kyllä jotain tuttua, mutta jotain uuttakin tässä on ja olen utelias oppimaan mitä se on.”

Voittava taktiikka

Alkuhuomautus: ei ole tapanani kirjoittaa yksittäisistä jääkiekko-otteluista. Tällä kertaa kuitenkin kirjoitan, koska uskon jutusta olevan yleisempää hyötyä yrityksille ja joukkueille, jotka ovat kiinnostuneita kehittämään voittavia taktiikoita.

Tämä kirjoitus sai innoituksen Jokerit-Blues ottelussa Hartwall-Areenalla 17.10.2010. Ottelu päättyi Jokereille 3-2.

Oletko jääkiekkojoukkue ja haluat voittaa Espoon Bluesin?

Ehdotus: Kehitä tahtotila, jossa voittaminen on ehdoton päämäärä ja 100% mahdollista.

Blues pelasi todella hyvää ja järkevää peliä. Kuviot toimivat, eikä voinut muuta kuin ihailla sitä johdonmukaisuutta, joka joukkueen pelistä huokui. On selvää, että Espoossa on tehty pitkäaikaista työtä kehittää vahva joukkue ja toimiva pelitapa. Voisin uskoa, että valmentaja Matikaista odottaa loistava tulevaisuus ei pelkästään valmentajana vaan myös urheilun, erityisesti jääkiekon, kehittäjänä.

Joukkue oli kuitenkin voitettavissa tahtomalla voittoa enemmän. SM-liiga on onnistunut kehittymään jännittävän tasaiseksi, ketään toisten yläpuolelle nousevaa selkeää suosikkia ei ole. Teknisesti joukkueet (joita en ole kaikkia tällä kaudella vielä nähnyt) lienevät suurinpiirtein yhtä hyviä. Ratkaisut tapahtuvat mentaalisten ja henkisten kykyjen avulla.

Bluesin pitäisi kasvattaa voittamisvalmiuksiaan kasvattamalla henkistä voittamiskyvykkyyttään, toisin sanoin kykyä kehittää ylittämätön tahtotila voittaa otteluita, aina mestaruuteen saakka.

Oletko jääkiekkojoukkue ja haluat voittaa Helsingin Jokerit?

Ehdotus: Mene väliin Jokereiden pelitilanteisiin äärimmäisellä aloitteellisuudella.

Jokerit ovat selvästikin saavuttamassa sitä asennetta ja tahtotilaa, jota kannattajat ovat jo vuosia kaivanneet. Joukkue on taitava ja kokenut ja pelisilmää on vaikka muille jakaa.

Ongelmana on tilanteiden voittava viimeistely, toisin sanoen tilanteiden voittaminen. Hyviä tilanteita saadaan aikaan, mutta sitten ne näyttävät hajoavan, ennen kuin tulosta syntyy.

Jokereille toisi hyötyä harjoitella nimenomaan tilanteiden voittamista. Aloitteellisuutta tuntuu olevan, mutta näkemys tilanteen lopputuloksesta puuttuu. Ehkä joskus kannattaisi aloittaa harjoitus toivotusta lopputuloksesta? Maalista, siis.

Menestys tuo usein tullessaan harhaluulon, että kaikki mitä tehdään, menestyy. Siinä harhassa helposti voittaminen unohtuu ja tuloksena on prosessi, joka on ihan ok ja menestyksen mittareilla hyväksyttävissä, mutta voitot jäävät puuttumaan.  Bill Gates sanoi “Menestys on huono opettaja. Se houkuttelee fiksut ihmiset kuvittelemaan, että he eivät voi hävitä”. Jos alkaa kuvitella, että ei voi hävitä, niin ei voi myöskään voittaa.

Olen jääkiekkoa seuratessani usein törmännyt lauseeseen “me pelataan omaa peliä – ei väliä kuka on vastustaja”. Totta tietysti, mutta jokaista vastustajaa kohtaan pitää myös kehittää ainutlaatuinen voittamistaktiikka, sillä jokaisella joukkueella on kuitenkin oma pelifilosofiansa – tietoinen tai tiedostamaton – taktikoimalla vastustajan pelifilosofia hämmennyksiin, saadaan omat vahvuudet esille ja käyttöön.

Olen kirjoittanut paljon voittavasta taktiikasta WinHoc, jossa tehdään voittavia aloitteita, luodaan voittavia tilanteita ja voitetaan itserakennetut tilanteet. Uskon, että sellaisen peli- tai toimintatavan opiskelu ja harjoittaminen tuottaa voittavia tuloksia hämmästyttävän nopeasti.

Seitsemän askelta menestykseen

Jälleen kerran eräs lukijani soitti ja antoi myönteistä palautetta kirjasta. Mikä on siis todella mukavaa. Kirjailja kirjoittaa, koska haluaa jakaa sen, mikä hänen sisällään on kehittynyt. Hienoa on, jos kirjasta vielä pidetäänkin. Mutta.

Tämä soittaja ihmetteli, että “kun kirja on niin vaikea”. Eikä siellä ole konkreettisia neuvoja miten pitää tehdä. Itse pitää keksiä.

Juuri niin. Itse pitää keksiä. Kirjani antaa eväät rakentaa oppimisympäristö ja -prosessi, jossa tehokas oppiminen ja voittavat saavutukset ovat mahdollisia. Mitä pitää oppia ja mitä pitää tehdä ovat kysymyksiä, joihin oppija itse kyllä löytää ja tietää vastaukset, kun hän matkalleen lähtee.

Kirjat joissa annetaan helppoja neuvoja menestykseen ovat todella suosittuja, sillä ihmiset haluavat helppoja ratkaisuja. Moniin asioihin niitä on varmasti tarjolla,mutta ei silloin, kun haluaa kehittää syvällistä osaamista, rakentaa taitoa, joka toimii alitajuisella automaatiotasolla sekä tähdätä kohti itselleen tärkeitä päämääriä ja voittoja kyseisellä taidolla. Silloin ei ole seitsemää askelta menestykseen. On vain prosessi, voittava asenne ja hetket, jossa sen hetkinen kyvykkyys päästetään valloilleen tekemään sitä, mihin se on valmennettu ja valmistettu.

Tri Robert Anthony puhuu samasta asiasta, kun hän hauskasti vertaa noita helpon menestyksen oppaita kuvitteelliseen “Seitsemän askelta voittaa Roger Federer Wimbledonissa”. Hän sanoo: “ensimmäinen neuvo olisi varmaankin – lyö pallo sinne, mistä Federer ei voi siihen osua”. Erinomainen neuvo!! Ja varmasti voitat mikäli tuohon pystyt.

Seitsemän, kymmenen ja vaikka kuinka monen neuvon, kirjat eivät toimi, koska ne eivät valmenna kognitiivisen systeemin syviä osia, metakognitiota ja alitajuntaa (tai tiedostamatonta mieltä). Siihen pystyy ainoastaan itseohjautuva, intensiivinen prosessi, joka tehokkaasti yhdistää toiminnan ja oppimisen.

Olen todella kiitollinen teille kaikille, jotka kirjani kanssa kamppailette. Olen itse kokenut kaiken mitä kirjassa on esitetty ja Susiemo ja sinisiipi konsertti on yksi osoitus siitä, mihin intensiivisellä action-learning prosessilla ja voittavalla asenteella voi päästä. Kirjani ei ole ei-itse-koettua pseudoteoriaa vaan läpielettyä ja aitoa empirian kautta syntynyttä epistemiaa. Eli kokemuksen kautta syntynyttä tietoa. Tähän kokemiseen lisään myös opiskelun. Tietoinen, tavoiteorientoitunut opiskelu on oppimista, jossa on fokusoitua energiaa. Sisäinen sankari on ikuinen opiskelija!

Intohimo ja sen antiteesi

Heti alkuun palautetta: Jos joku osaa järjestää mielenkiintoisia ja hyvin organisoituja seminaareja niin se on Mark. Syksyn valo tilaisuus oli positiivinen, energinen ja ajatuksia ja uusia tekoja ruokkiva. Kiitos Lauri Sipilä ja tiimi!

Hyvän seminaarin merkki on, että jää ajateltavaa niin, että aivoja pakottaa. Minulle kävi niin. Seminaarissa nousi esille ristiriita, joka tunkeutui uneenkin. Siksi istun tässä koneen äärellä kuuden aikaan aamulla purkamassa tuntojani.

Seminaari alkoi Stanfordin professorin Balan Pillain hehkutuksella kuinka ihmiset eivät halua “vain tehdä työtä” vaan työssä pitää olla iloa, aurinkoa ja intohimoa. Pekka Himasta mukaillen, me haluamme kukoistaa myös työmme kautta.

Prof. Pillain jälkeen estradille nousi Iltalehden kustantaja Kari Kivelä. Hän kertoi viimeaikaisesta tutkimuksesta, josta saattoi ymmärtää, että yhä suurempi osa ihmisistä haluaa vain olla. Siis vain olla.

Eikä siinä vielä kaikki. Viisi vuotta sitten “vain olemista” ei pidetty hyväksyttävänä, mutta nyt se on ymmärtääkseni saanut jo laajan hyväksynnän.

Kivelä piti ilmiötä huolestuttavana. Samoin minä. Ihminen, joka haluaa vain olla, ei ole sellainen yhteiskunnan jäsen, joka omalla aktiviteetillaan lisäisi yhteiskunnan ja yhteisöjen hyvinvointia. Tuskin sellainen henkilö lisää edes omaa hyvinvointiaan? Kuitenkin yhteiskunnan kehitys ei perustu politiikkojen tai virkamiesten toimintaan vaan nimenomaan kansalaisten kykyyn ja haluun toimia ja vaikuttaa.

Mistä “vaan olemisessa” on kysymys? Jos kysymyksessä olisi tapa kuvata omaa eksistenssiä valmiustilana tarttua hetkeen, niin ilmiö olisi myönteinen. Mutta pelkään pahoin, että näin ei ole asia. Luulen, että kyse on siitä, että ihmiselle “vaan oleminen” on oman itsen ulkoistamista kuvaruudun tai nettiselaimen maailmaan.

Onko niin, että intohimon, menestyksen ja työnilon viestit ovat synnyttäneet pelottavan antiteesin? Ihminen, joka työkseen tekee yksitoikkoista ja samana toistuvaa tehtävää päivästä toiseen ei jaksa kuunnella ja toivoo, että hänen vain annettaisi olla. Ovatko autotehtaiden massiiviset laatuongelmat seurausta tästä?

Eilen pidettiin samanaikaisesti monta ilon ja intohimon seminaaria. Puhuvat päät ja akateemiset stailaajat vaahtoavat  rohkeudesta, erilaisuudesta ja luovuudesta. Kysykää heiltä, ovatko he kokeneet oman teesinsä ja läpieläneet oman antiteesinsä – onko synteesi aito? Vai herättääkö se pelkkänä mielikuvituksen kangastuksena ainoastaan halua “vaan olla”.

Suomi paremmaksi seminaareissa kiertävät samat ihmiset vaatimassa kansalta intohimon kortea kekoon. Ovatko he kysyneet, mitä kansa tahtoo? Olisiko aika hyväksyä, että olemme lähestymässä henkistä nollatilaa: antakaa meidän olla. Olisiko siitä helpompi ponnistaa etsimään “vain olemiselle” aitoja ja oikeasti haluttuja vaihtoehtoja?

***

Viikon voittajamaininta Hasan & Partnersin Jarkko Talonpojalle, Voittavan kierteen graafikolle, joka sai hopeajyvän Markin vuotuisessa palkintojen jaossa. Jarkko kokee todellista intohimoa työhönsä. Palkintojen vastaanottamisen sijaan hän paneutui työnsä tekemiseen.

Jarkon työnäyte

Oppimisen haaste

Yhdeksänkymmentäluvulla Suomessa oli oppimisbuumi. Uudet oppimisteoriat suorastaan kuhisten nousivat ilkkumaan behavioristisille ja kognitiivisille teorioille. Jos et osannut keskustella konstruktiivisesta tai kontekstuaalisesta oppimisesta ei sinulla ollut mitään asiaa opettajien huoneen kahvipöytään. Parempi vielä, jos olit kiirehtimässä aiheeseen liittyvään seminaariin.

Se oli ihanaa aikaa, sillä pohdimme uusia oppimismenetelmiä ja teorioita päämme puhki. Mietimme miten niitä voisi soveltaa ja kokeilimmekin usein. Itsekin toteutin erään oikein onnistuneen yhteistoiminnallisen oppimisen kokeilun. Monimuoto-opetusta olin myös kehittämässä ja toteutinkin Rastorilla, jossa ponnisteluni palkittiin vuoden tähtikouluttajan kunniakirjalla.

Nyt huomaan, että oppimiskeskustelu jälleen kiihtyy ja siinä on samoja piirteitä kuin silloin parikymmentä vuotta sitten. Siksi haluankin esittää varoituksen sanan.

Yrityskoulutus on aika usein teholtaan todella vähäistä. Ihmiset kyllä useinkin viihtyvät ja kokevat saavansa uutta tietoa. Mutta oppimisprosessit ovat vellovia eivätkä siirry tehokkaasti tulokselliseen toimintaan.

Tänä aikana tuntuu myös puhujakeskeisyys lisääntyneen. Asian esittäjää ja jotain yksittäistä sitaattia hehkutetaan, mutta oppisisällöt jäävät vähemmälle huomiolle.

Haluaisin löytää ihmisiä ja yrityksiä, jotka sitoutuvat oppimiseen henkilökohtaisella tasolla hyväksyen, että oppiminen on haastavaa, välillä jopa vaikeaa. Että täytyy kognitiivisella tasolla taistella oppiakseen jotakin uutta, merkityksellistä ja ainutlaatuisiin saavutuksiin tähtäävää.

Tre Kronorin uusi päävalmentaja Pär Mårts puhuu “voittamisesta hinnalla millä hyvänsä”. Koska hän sulkee tappelemisen pois, niin ymmärtäisin, että tuo hinta on nimenomaan henkilökohtainen, mentaalinen hinta, joka maksetaan kognitiivisella kamppailulla. Vahvistuksen antaa Mårts itse: “frågan är att ta kommandot över tanken” eli ajatuksen voittaminen.  Voin sanoa, että kognitiivisessa taistelussa jää helposti kakkoseksi, kun väärä ajatus valloittaa systeemin.  Vielä Mårts haastaa kapuamaan yli 100%:n, menemään mukavuusalueen ulkopuolelle, ylittämään omia rajoja. Se on tie oppimiseen, uskokaa minua.

Kirjassani Voittava Kierre viittaan Lev Vygotskiin, venäläiseen psykologiin, joka esitti teorian lähikehityksen vyöhykkeestä. Lähikehityksen vyöhyke on potentiaali, jota ihminen voi käyttää, jos häntä tuetaan ja autetaan. Laulussa tämä on selvä kuin pläkki. Joku taito toimii, jos opettaja on vieressä pitämässä sitä yllä. Kun hän lähtee, taito “putoaa alta”. Kun vihdoin oppii itse saavuttamaan uuden taidon tilan ja lopulta muuttamaan sen automaatioksi, on voittanut yhden kamppailun.

Oppimisen ei kuulukaan olla helppoa. Oppimisen ilo syntyy juuri kognitiivisten kamppailuiden voittamisesta. Nuorena opettajana opetin kirjanpitoa metsäalan alle 18v. opiskelijoille. Voitte uskoa, että kirjanpito ei kiinnostanut heitä laisinkaan. He tekivät kaikkensa saadakseen minut hämmentymään ja keskeyttämään opetuksen. Olin kuitenkin sinnikäs ja haastoin heitä tekemään Parturiliike Partasen kirjanpitoa. Eräällä tunnilla yksi oppilaista karjaisi “täsmäs”. Kaikki pojat rynnistivät tämän oppilaan ympärille ja huusivat “Pasilla täsmäs”. Mikä riemu syntyi koko luokassa ja muutkin innostuivat saamaan Parturi Partasen asiat kuntoon.

Taistelkaa, tsempatkaa hyvät ihmiset. Haastakaa organisaationne voittaviin oppimistalkoisiin. Perustakaa dream teameja, jotka ottavat oppimisen ja valmentautumisen tosissaan ja päästäkää nämä ihmiset tekemään kunnon tulosta!

Kiitän ajattelun haastamisesta Twitter kavereita @vesasaarinen ja @liljajan Ilman teitä tämä kirjoitus ei olisi syntynyt.

Rahalla saavuttaa menestystä mutta ei voittamista

Yritän joka päivä löytää jonkun uuden ajatuksen, mikä voisi auttaa ihmisiä ja yrityksiä elämään parempaa elämää ja tekemään parempaa bisnestä.

Tänään osuin sosiaalisen median jättivarikolla raiteille, joilla sain tutustua amerikkalaisen jalkapallovalmentaja Lou Holtzin ajatteluun. Alla on video, josta mieleeni jäivät päällimmäisinä sanat: “you cannot pay people to win”, ihmisiä ei saa voittamaan maksamalla.

Voittaminen on seurausta intohimosta valmistaa itselleen voittava suoritus ja intohimosta antaa tämä suoritus universumin käyttöön ihmisten iloksi ja innostajaksi. Kun lääkäri intohimoisesti tutkii ja kehittää uudenlaista parannuskeinoa ja lopulta näkee parantuneen potilaan hymyn, niin hän tietää voittaneensa. Lääkärille maksetaan työstä, mutta intohimo perehtyä yksityiskohtaisesti, syvällisesti ja tarmokkaasti potilaan ongelmaan ja parannuskeinoon syntyy vain omasta voimakkaasta tahdosta luoda uutta, ainutlaatuista ja voittavaa.

Usein menestys tuottaa pönöttäviä rakenteita. Uskotaan, että jatkuva menestys syntyy kehitetyn infrastruktuurin ylläpitämisestä. Näin ei ole. Jäykät rakenteet ja mahdollisimman muuttumattomina pidettävät systeemit vain nakertavat menestyksen mahdollisuuksia.

Eräässä urheilujoukkueessa haluttiin tehdä kaikki mahdollinen urheilijoiden hyväksi, jotta he vain pystyisivät keskittymään itse urheiluun. Koska rahaa oli toimitettiin urheilijoille myös pieniä palveluksia, sellaisia, jotka heidän oikeastaan olisi pitänyt tehdä itse. Kuten, että seuran koordinaattori haki puuttuvan atk-johdon ja kävi asentamassa sen urheilijan kotona. Intohimo ei toteudu siten, että joku muu poistaa kaikki esteet sen ympäriltä. Se toteutuu murtamalla muureja, esteitä ylittämällä ja ongelmia ratkaisemalla. Intohimo kasvaa vastuksista ja haasteista. Intohimo ei asu mukavuusalueella. Kyseinen urheiluseura vajosi keskikastiin, josta sen näyttää olevan vaikea nousta ylös.

Voittamiseen liittyy vaikea dilemma. Kumpi on tärkeämpi prosessi vai voittaminen. Vai ihminen?

Lou Holz vastaa: ihminen on tärkein, voittaminen ei koskaan ole ihmistä tärkeämpi. Se on siinä. Jos voittamisen pakko ylittää inhimillisyyden, silloin ei enää ole voittamista, sillä voittaminen syntyy ilosta ja vapaudesta – ei puskemisesta eikä pakosta, vaikka prosessiin saattaa joskus kuulua kipua, kun pitää ylittää itsensä ja mennä epämukavuusalueelle.

Entä kumpi on tärkeämpi, prosessi vai voittaminen. Molempi tärkeämpi. Voittava soturi aloittaa voittamisesta sanoo Sun Tzu, häviävä soturi aloittaa taistelun ja yrittää kamppailla itsensä voittoon. Jos prosessiin ei istuteta voittamista, ei voittoa tule silloin, kun sitä haetaan. Voittava suoritus syntyy automaatiotilassa, jossa toimii vain se mikä systeemiin on koodattu.

Lou Holz puhuu yhdessä tekemisestä. Voittamisen hedelmät putoavat yhteiseen koriin. Ilo on yhteinen ja tappion pettymys on helpompi kestää kun sen jakaa toisten kanssa.

Lou Holzin ajatuksia voittamisesta:

Rahalla ei saa ihmisiä intohimoisiksi eikä voittamaan. Voittaminen tulee siitä, että arvostat ja kunnioitat ihmisiä, heidän pyrkimyksiään,  panostaan ja saavutuksiaan. Et lakaise ongelmia ja haasteita pois, mutta kannustat ja tuet niiden ratkaisuissa – ja juhlit voittoja heidän kanssaan.

Voittava kosketus

Twitterkaveri ja pitkän linjan kuntosaliyrittäjä Sami Hurme lähetti viestiä. Hän oli lukenut artikkelin, jossa kerrottiin kuinka koskettaminen vaikuttaa myönteisesti voittamiseen. Koripallojoukkueessa oli huomattu, kuinka pelaajat, jotka koskettavat toisiaan enemmän voittavat enemmän.

Sami sanoi, että blogaa tästä aiheesta. Käskystä! Siis aion yrittää.

Kosketus lisää hyvää fiilistä ja hyvä fiilis lisää luottamusta itseen ja vapauttaa voittamaan enemmän. Näin minä sen järkeilin. Mutta miksi niin on?

Uuden uljaan johtamisen kirjoittaja Helena Häkkinen palauttaa mieleen arvot. Hän sanoo, että koskettaminen palauttaa ihmisen tiedostamattomalla tasolla lapsuuden arvomaailmaan, sinne missä kaikki vielä oli hyvää ja mahdollista. Siihen hetkeen kun äiti halasi tai isä taputti olalle ja oli ylpeä ja onnellinen lapsestaan.

Kalfornian yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että koskettelevat pelaajat ovat yhteistyökykyisempiä kuin toiset. Kosketuksella viestitään hyväksyntää ja osoitetaan tukea ja innostusta yhteistä päämäärää kohtaan.

Kosketus on yhteisen hetken jakamista. Silloin kun sanat loppuvat kosketus kertoo “hei, tämä on mahtavaa”.

Jääkiekossa näkee usein epäonnistumisen jälkeen, kuinka pelikaverit kopauttavat mailalla suojuksiin. On kuin he sanoisivat “ei se haittaa, seuraava tilanne menee paremmin”.

Voittaminen on lopulta mentaalinen asia. Golfmestari Jack Nicklaus puhuu voittajan mentaalisesta litran mitasta. Kun ollaan voittamisen äärellä tilanteessa, jossa ei voi enää opetella vaan täytyy antaa sen toimia, minkä on hetkeä varten valmistanut, ei voi antaa maailman murheiden ja omien surujen vaikuttaa. On vain oma litran mitta ja se hetki. Jokainen hetki on seuraavan hetken äiti. Kosketus oikealla hetkellä rakentaa voittavaa jatkumoa ja vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Kosketelkaa toisianne!

Mestarin uskontunnustus

Kollegani Billy Cox, johon olen tutustunut Twitterissä kirjoitti hienon uskontunnustuksen, joka sopii jokaiselle joka haluaa oppia mestariksi ja tulla voittajaksi omassa lajissaan. Tässä joulunajan virkistykseksi ja voimaksi käännökseni alkuperäisestä:

Sisälläni on MESTARI.
Olen hyvyyden voima, en milloinkaan pahan.
Minä johdan, en koskaan seuraa.
Mikä rajoitti minua ennen on nyt menneisyyttä.
Minulla on voima Unelmoida… minä Unelmoin.
Minulla on voima rakentaa… minä rakennan.
Minulla on voima elää… minä elän.
Minulla on voima antaa… minä annan.
TÄNÄÄN ON UUSI PÄIVÄ!
Teen kovemmin työtä ja pelaan fiksummin.
Väliaikaiset takaiskut tekevät minusta paremman.

Jokainen takaisku valmistaa minut suurempaan  paluuseen.
Olen voima, joka liikkuu ja tuntee.
Olen rohkea ja luottavainen, positiivinen ja sinnikäs.
Minua ei voi harhauttaa eikä häiritä.
En koskaan luovuta, en koskaan anna periksi.
Rakastan ihmisiä ja yhdessä me voitamme.
Olen MESTARI!

Uusi uljas johtaminen

Pahin tulevaisuuden pelkoni ei liity sotaan, ydinjätteisiin tai ulkoavaruuden olioihin. Pahin pelkoni liittyy siihen, josta näen merkkejä jo tänä päivänä. Ihmiset tuotteistetaan viimeisen päälle, heidät pidetään erilaisin keinoin jatkuvasti onnellisina – maailma on yhtä suurta ja iloista sopusointua. Ja iso veli valvoo, että niin on. Pelkään, että ihmisen kognitio kuihtuu ja siitä seuraa muita ongelmia – kuten ympäristön tuhoutuminen. Olen blogannut aiheesta pari vuotta sitten.

Kuultuani ensimmäisen kerran Marjatta Jaben ja Helena Häkkisen kirjan nimen “Uljas uusi johtaminen“ (Talentum 2010)  kulkivat ajatukseni välittömästi Aldous Huxleyn uuteen uljaaseen maailmaan, jossa viihdekeskeisyys ja onnellisuushakuisuus toimivat tehokkaana isona veljenä. Ketä kiinnostaa johtajien ja poliitikkojen tekemiset, yhteiskuntaa kritisoivat kirjat tai inhimillinen kärsimys, kun kaikkialta tursuava hömppä täyttää ajan ja tyhjentää pään?

On mielenkiintoista tarttua kirjaan, jossa parikymmentä aikamme johtajaa “kymmenen naisjohtajaa” ja “kymmenen miesjohtajaa” ovat päässeet kertomaan näkemyksiään uljaasta uudesta johtamisesta. Olemmeko Huxleyn tiellä? Orwellin? Vai onko sittenkin jotain parempaa tiedossa?

Oppiminen nousee kirjassa todella usein esille, voisi jopa sanoa, että oppimisen tärkeys on kirjan keskeinen viesti. Tämä tietysti ilahduttaa pitkän linjan oppimisduunaria ja mielenkiinnolla alankin heti pohtia, mitä tarkoittaisi käytännössä Teemu Arinan ajatus oppimisesta yrityksen ydinprosessina. Mielenkiintoista. Jos toiminnan ja oppimisen yhdistävä prosessi olisi yrityksen ytimessä voisiko silloin epäonnistua? Todennäköisesti ei, vaikka monta mokaa matkalla tulisikin tehtyä. Jari Sarasvuo vertasi aikoinaan osaavaa yritystä ja oppivaa yritystä toisiinsa ja totesi oppivan yrityksen lopulta voittavan.

Teemu Arina sanoo muitakin mielenkiintoisia asioita. Kuten, että verkostoja ei voi johtaa. Olen samaa mieltä. Verkostot ovat jonkinlaisia huomioavaruuksia, joissa huomiotihentymät muotoutuvat, kasvavat, lisääntyvät ja kuihtuvat verkkojen yhteistä luomista mahdollistavissa tiloissa, ihmisten ajatusten, tekojen ja vuorovaikutuksen seurauksena. Pyrkimys johtaa verkostoja olisi selkeä askel kohti “uutta uljasta maailmaa” kohti ei-toivottua tulevaisuutta. Verkostojen johtaminen onkin “uuden ja kiinnostavan tekeminen, sellaisen, joka tekee itsestä seuraamisen arvoisen”. Mikko Kosonen toteaa, että verkostoissa “korostuu yksilöllinen yrittäjyys ja yhteisöllinen luovuus”.

Intohimo, ihminen ja muutos tulevat myös esille useaan otteeseen. Intohimo tuntuu olevan aikamme mantra. Intohimoista ihmistä “seurataan” mieluummin kuin intohimotonta, sehän on selvä. Mutta miten ympärille “valjastetaan intohimoa ja hengen paloa”? Siinäpä suuri kysymys kahtia jakautuvassa Suomessa, jossa köyhiä ihmisiä on jo lähes miljoona ja nuorten syrjäytyminen todellinen uhkatekijä.

Kirjan ilopilkku on Riitta Uosukainen. Hän neuvoo, että naisjohtajan ei pidä yrittää eteenpäin puseronnapit auki: “ei pidä mainostaa sitä mitä ei kauppaa”. Lisäksi hän myös kehottaa olla ottamatta tyhmää miestä. Uosukainen kiteyttää suomalaisuuden periongelman “ei saa erottua toisista, ei edes ilon verran”. Huxleyn uusi uljas maailma onkin jo tässä ja nyt?

Uljaassa uudessa  johtamisessa on todella paljon materiaalia. Haastatteluja, johtajuusarviointeja, karikatyyreja haastateltavista, teesejä, kirjoittajien omia näkemyksiä, neuvoja ja lopulta vielä oma-arviointiin tarkoitettu lomake. Parhaiten kirja toimiikin eräänlaisena hypertekstinä, jossa omat alleviivaukset toimivat linkkeinä oppimisen seuraaviin askeleihin.

Tähän loppuun vielä neuvo, joka parhaiten estää Huxleyn ja Orwellin dystopioiden toteutumista:

“Toimi, lopeta arastelu ja toisten jarruttelu. Toteuta rohkeasti unelmasi, sillä se harmaassa ja kontrolloidussa liike-elämässä on ainut tie, jos halutaan kohottaa Suomi uuteen nousuun. Uskalla kyseenalaistaa”! – Lisa Sounio

Ps. kysyn Twitterissä @alfrehn :ltä kommentteja miten hän kokee Huxleyn maailman ja uuden uljaan johtamisen. Rehn vastaa: Onko johtaminen aikamme soma?

“Oleminen ja tahto tekee minusta sairaan, otan gramman (somaa) ja olen vain aivan” (Aldous Huxley)

Palvele niin voitat

“Victrix causa Diis placuit, sed victa Catoni”  -Lucanus

(Voiton tarkoitus miellytti jumalia, mutta tappion tarkoitus miellytti Catoa.)

Todellisen voiton takana on aina merkitys, joka palvelee jotain suurempaa tarkoitusta kuin oman voiton tavoittelua. Marcus Lucanuksen sitaatti Rooman kansallisotaa kuvaavasta runosta tuo nerokkaasti esille miten suurempaa tarkoitusta palveleva voitto tuo mielihyvää myös voiton saavuttajille, voittajille. Tappiolliseen tarkoitukseen mieltynyt saa tyytyä karvaaseen tappioon. Lopulta hyvä aina voittaa.

Haaveenani on ollut tehdä kirjoitussarja aikamme voittamisen sankareista. Henkilöistä, jotka ovat mielestäni ansainneet “lucanuslaisen”  voittajan aseman omalla osaamisellaan. Tarkoitan nimenomaan osaamista, jossa on muutakin substanssia kuin teorian ja puhe- ja kirjoitustaidon hallinta.  Vielä haluan valita nämä henkilöt niiltä alueilta, jotka minua eniten kiinnostavat: urheilu, klassinen musiikki, keksiminen ja innovaatio sekä oppiminen ja opettaminen. Henkilöt, joista kirjoitan ovat myös aktiivisia ammatissaan.

Julkaisen nämä kirjoitukset blogissani tämän vuoden aikana. Ensimmäinen voittajasankari on jo valittu ja hän tulee, mistäs muualtakaan, kuin rakastamani jääkiekon piiristä. Viikon, parin kuluttua saatte lukea hänestä. Myös klassisen musiikin voittajasankari on tiedossani.

Eino Leinon Hymyilevä Apollo kuuluu uuteen vuoteen. Tahdon siis minäkin jakaa tuosta mestariteoksesta yhden säkeen kanssanne:

Oi, onnellinen, joka herättää
niitä voimia hyviä voisi!
Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää,
niin ette niin kovat oisi!
Miks emme me kaikki yhtyä vois?
Ja yksi jos murtuis, muut tukena ois.
Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa!
Niin suuri, suuri on maa.

Ja vielä itselleni vuoden 2011 ohjenuoraksi, projektissa, joka on nostanut sydämeni taivaisiin ja joka muodostaa johtolangan työlleni tälle uudelle vuodelle:

Oi, antaos, Herra sa auringon,
mulle armosi kultaiset kielet,
niin soittaisin laulua sovinnon,
ett’ yhtehen sais eri mielet.

Voittava taktiikka osa 2. Valppaus

En tiennyt kirjoittavani sarjaa kun viimeksi raportoin Jokerit-Blues ottelusta. Niin vain kävi, että taas tuli asiaa näiltä tiimoilta.

Sarjajohtaja Jyp saapui Areenalle 7.1. Mikä on heidän huikean menestyksensä salaisuus? Katsotaanpa pystynkö raottamaan salaisuuden verhoa.

Jyp pelasi erittäin aktiivista, kärkästä ja energistä peliä. Vaikka Jokerit jäivät vain maalin päähän tasapelistä, ei heillä oikeastaan vaikuttanut olevan todellista mahdollisuutta voittaa peliä. Jyp vei kaikki tilanteet aloituksista kaksinkamppailuihin ja maalinedustilanteisiin.

Jyp on valpas ja koko ajan pelinhermolla kiinni. Joidenkin pelaajien “hockey-sensen” puute korvautuu tiukalla otteella itse peliin ja tilanteiden kuljettamiseen. Kaikkeen tartutaan ja irti ei päästetä vapaaehtoisesti. Kaikki keinot käytetään (paitsi väkivalta). Näytti siltä, että Jypissä on omaksuttu Pelle Mårtsin filosofia: Voittaa, hinnalla millä hyvänsä (paitsi väkivalloin). Jypin asenne on loistava ja itsevarmuus näkyy pelaajista.

Jypissä on oivallettu, että keskittyminen ilman valppautta on luusereiden ajanvietettä. Siellä on opeteltu, miten vastustajalta viedään tila, aika ja liike. Ei kokonaan, mutta riittävästi, jotta voitetaan – ei paljon, mutta riittävästi, jotta pisteet jäävät omaan taskuun.

Oletko jääkiekkojoukkue ja haluat voittaa Jypin Jyväskylästä?

“Olipa vastustaja kuka tahansa, me menemme pelaamaan omaa peliämme ja teemme tarvittavat maalit” on niin mennyttä aikaa ja asenne, jolla ei voiteta – ei ainakaan Jypiä. Mikä tahansa jähmeä pelikirja ja loppuun saakka hiottu kuvio taktiikka tulee häviämään joukkueelle, jonka suurin vahvuus on dynaaminen pelin hermolla pelaaminen, valppaus ja kärkäs taisteluhenki.

Mikä Jypiltä puuttuu on aloitteellisuus. He eivät juurikaan itse luo tilanteita vaan ottavat rakentuvat tilanteet haltuunsa. Tämä johtaa siihen, että he eivät myöskään saa momentumia päällle, vaan todella taistelevat tiensä voittoon kamppaillen joka sekunnista, kiekosta ja neliömetristä.

Tilanteiden omaehtoinen ja aloitteellinen käynnistäminen, siten että päästään omalle vahvuusalueelle.  Tilanteiden vastuullinen rakentaminen ja loppuun saakka vieminen ovat aseet Jypiä vastaan. Aloitteellisuuteen kuuluu voittava asenne – tilanteisiin on lähdettävä, kuten voittavat soturit – voittava asenne kehiin ensin, sitten tilanteen haltuunotto. Toisin sanoen, jokainen tilanne rakennetaan kuten se olisi jo voitettu. Voittajan itsetunnolla ja asenteella sekä varmuudella siitä, että onnistuminen seuraa erinomaista valmistautumista. Voittajan asenne tarkoittaa, että jokaisesta tilanteesta otetaan myös vastuu – mikään ei ole ohi, ennen kuin pilli soi tai kello lakkaa käymästä. Vastuu otetaan ja sitä kannetaan loppuun saakka. Vastuu tarkoittaa, että tekee kaikkensa, jotta tilanne päättyy voittoisasti. Se on sitä, että voittaa hinnalla millä hyvänsä (paitsi väkivallalla).

Jyppi voitetaan siten, että kasvetaan Jyppiä isommaksi, verrytään Jyppiä ketterämmäksi ja ennen kaikkea: luetaan peliä Jyppiä paremmin ja tehdään voittavia aloitteita ja hyödynnetään avautuvat tilanteet sataprosenttisesti.

Lisäksi vaikutti siltä, että Jypissä ärsyynnytään helposti. Tätä kannattaa ehdottomasti käyttää hyväksi ja tylyttää sääntöjen puitteissa sen kun ehtii.

“Discipline is the application of responsibility to action in the direction of achievement.” – Michael Moore

 

Voittajasankareita Osa 1/4: Mike Babcock

Babcock wants win, not miracles

Helmikuussa 2010 olympialaisten jääkiekon kultaa voitti isäntämaa Kanada. Joukkuetta valmensi Mike Babcock, intohimoinen kanadalainen jääkiekkomies. Palattuaan voittoisalta Vancouverin matkalta takaisin Detroitiin RedWingsien valmennukseen hän sanoi haastattelussa, että ainoa, mitä hän punasiivilleen haluaa on mahdollisuus, opportunity.

Harva joutuu astumaan niin suuriin saappaisiin kuin Babcock hänen tullessaan Detroitiin, tai pitäisikö sanoa pikkutakkiin? Legendaarinen Scotty Bowman ennätti valmentaa Detroit Redwingsejä lähes kymmenen vuotta ja viedä joukkueen play-offeihin yhdeksän ja finaaleihin neljä kertaa, joista saldona oli himoittu Stanley Cup – kolmesti.  Yhteensä Bowmanin valmentama joukkue voitti Stanley Cupin yhdeksästi. Bowmanin arvostusta kuvastaa Toronto Maple Leafsin johtajan Cliff Fletcherin lausahdus:

“Kun kiekko on jäässä niin en tiedä ketään, joka voisi ottaa vaihtoaition paremmin haltuun kuin Scott. Hän on aina pari, kolme askelta vastustajaa edellä. Pelaajat tietävät, että heidän ei tarvitse muuta kuin pelata yhtä hyvin kuin vastustaja. Scotty hoitaa loput.”

Detroit ei ole ehkä vieläkään täysin toipunut valmentajan vaihdoksesta, mutta jos joku niin Mike Babcock on se, joka nuo Bowmanin valtaisat hokkarit voi täyttää.

Mike Babcock on ensimmäinen valmentaja, joka on voittanut jääkiekon supertriplan: Olympiakultaa, maailmanmestaruuden ja Stanley Cupin. Hänen urallaan jääkiekkoilijana ja valmentajana voittoja on niin paljon, että häntä on helppo kutsua voittajasankariksi.

Monen suuren voittajan tavoin Babcockin mielestä yksi asia on muita tärkeämpi, se on se, joka alkaa W:llä – Work. Työ. Voittamiseen ei ole oikotietä, vaikka Babcock sanookin olleensa usein erittäin onnekas. Kova työ on kuitenkin tie voittoon ja kovan työn tekijää onnikin potkaisee.

Kiekon hallinta on yksi Babcockin keskeisiä teemoja. Kiekkoa hallitseva joukkue voittaa. Hän sanoo, että hänellä ei oikeastaan ole sen kummallisempaa filosofiaa, mutta mielenkiintoisella tavalla kiekon hallinta kasvaa kun joukkueen taidot lisääntyvät. Sitten Babcock puhuu oppimisesta, eikä niinkään joukkueen oppimisesta vaan omastaan. En ole päässyt esittämään Babcockille kysymyksiä, mutta luulen, että hän olisi samaa mieltä kanssani voittavien aloitteiden (WinHoc) taktiikasta – siitä, että omalla aloitteellisuudella johtaa pelin joukkueen vahvuuksien suuntaiseksi ja sitä kautta pitää kiekon hallinnan itsellään.

“Minulle tämä on kasvava prosessi. Opin jatkuvasti valmentamisesta ja erityisesti opin hyviltä pelaajilta. Yritän parantaa peliä luovuudella ja ottamalla oppia heiltä, jotka ovat parhaita” (Redwings haastattelu)

Miksi itse ihailen Babcockia? Siitä syystä, että Babcock on valmentaja, joka auttaa pelaajia kasvamaan voittajiksi ja voittajia yhä paremmiksi. Hän on erinomainen valmentaja joukkueelle, jossa on paljon osaamista ja lahjakkuutta. Esimerkiksi Olympiajoukkueelle. Olisiko kotoisilla koutseillamme tästä jotakin opittavaa? Suomalaiseen kulttuuriin nimittäin ei kuulu voittamiseen kasvaminen, voittajaksi valmentaminen eikä voittajista yhä paremmaksi kehittäminen. Meillä panostetaan prosessin laatuun, ei valmennettavien kohottamiseen. Kannattaa muistaa, että prosessit ja osaamiset eivät voita – ihmiset voittavat.

“Mike Babcockin valmennuksessa olemme tulleet paremmiksi ja paremmiksi.” Niklas Lidström, puolustaja Detroit RedWings

Olen kuullut sanottavan, että Babcock on opettava valmentaja ja että suurin uhka on, että joukkue alkaa pelata robottimaisesti. Uskoisin kuitenkin, että huomion kiinnittäminen jokaisen pelaajan vahvuuksiin ja pelisysteemin rakentaminen mahdollisimman yksinkertaiseksi mahdollistaa luovan ja yksilöllisiä taitoja hyödyntävän pelin. Babcock on oivaltanut, että kyse on lopulta ihmisistä.

Anaheim Mighty Ducks joukkueen veteraanihyökkääjä Steve Thomas sanoo entisestä valmentajastaan, että Mike kuuntelee, hänen ovensa on auki ja hän on joustava. Sanalla sanoen: inhimillinen.

Yksi asia, Thomas sanoo, mistä Mike ei jousta on: “Don’t work hard and you’re out.”

Ainoa, minkä haluan Detroit RedWingseille on mahdollisuus – tilaisuus, sanoi Babcock. Kuulostaa siltä, että hän tunsi Abraham Lincolnin sanonnan: “Opettelen ja valmistaudun ja jonain päivänä tilaisuuteni koittaa.” Voittaminen on valmistautumisen taitoa. Viisas valmentaja tietää, että myös voittamista on opittava ja opetettava ja valmentaa joukkue johdonmukaisesti voittamaan. Kovan työn kautta, siten, että kun tilaisuus viimein koittaa niin voi antautua nauttimaan suorituksesta ja omien vahvuuksien ja luovuuden riemujuhlasta.

Jutun otsikko Vancouver Now.

Intohimona oppimisprosessi

Erään kansainvälisen järjestön johtaja haastatteli minua eilen arvioidakseen soveltuvuuttani kyseisen organisaation johtoryhmään.

Johtaja oli tutustunut nettisivuihini, kirjaani, blogeihini ja muihin taustamateriaaleihin ja kysyi sitten: “What is your expertise?”

Vaikka minulla on niin laaja repertuaari niin ei mennyt kahta sekuntia vastata: “It is the learning process”. Sitten selitin ajatteluani mielestäni niin hyvin, että ajattelin kirjoittaa siitä tännekin.

Pidän oppimisprosessia kaiken ytimenä. Siitä kumpuaa kaikki mikä kehittyy: taidot, asenteet, teot, vuorovaikutus, kyvykkyys kohdata uutta ja mennä eteenpäin elämässä ja työssä.

Pääsin oppimisen hurjaan ja fantastiseen maailmaan 90-luvun alussa, jolloin tutustuin professori Mike Pedleriin ja sain hänen kirjansa “The Learning Company“. Pidin silloin ja pidän vieläkin Miken ajatuksia nerokkaina ja hänen näkemyksensä oppimisesta energianvirtauksena on edelleen pätevä, ajankohtainen ja tuore.

Professori Pedler pitää oppi-isänään Reg Revansia, joka kehitti action-learning, toiminnan ja oppimisen yhdistävän, kehämallin 80-luvulla. Itsekin perehdyin Revansin ajatteluun ja oppeihin, joihin kuului myös ajatus “poisoppimisesta” osana action-learning kehää.

Revansin kehämallin ytimessä on kaava, jossa L=P+Q eli oppiminen (L) on yhtä kuin ohjelmointi (P) yhdistettynä kyselemiseen (Q) sekä toiminnan ja oppimisen yhdistävä kehä Plan – Act – Observe – Reflect. Eli suunnittele, toimi, havainnoi ja reflektoi.

Vaikka Revans selittikin kuinka kehän täytyttyä aina seuraa uusi kehä ja sitä kautta syntyy prosessinomainen liike niin juuri kehämäisyys alkoi omasta mielestäni tuntua riittämättömältä. Lisäksi 90-luvulla koettiin oikea oppimisteorioiden vyöry  - oppimishimoiselle riitti ihmeteltävää ja opittavaa!

Oma action-learning prosessini (the doublehelix) kehittyi työni ohella pikkuhiljaa oivallusten lisääntyessä. Vihdoin omaa laulun oppimistani ja jääkiekkojoukkue Jokereiden harjoittelua seuratessani sain muotoiltua jatkumon, jossa kehittymisen vaihetta seuraa muutosvaihe, jota puolestaan seuraa nousu seuraavalle osaamisen tasolle. Metaforana on DNA-kaksoiskierre ja täytyy sanoa, että se toimii todella erinomaisesti toiminnan ja oppimisen polveilun kuvaajana.

Mitä enemmän perehdyn oman oppimiseni ja muiden opettamisen kautta kaksoiskierteeseen sitä enemmän tajuan, että se toimii. Niin ovat tajunneet oppilaanikin. Eräs huudahti “mutta hän puhuu minun elämästäni”! Niinpä toiminnan ja oppimisen yhdistäminen, jatkuva kehittyminen, muutoksen tuska ja kasvun ilo ovat elämää, luonnollista ja lopulta kauniin yksinkertaista. Mutta, jotta yksinkertaiseen pääsee täytyy opetella se, mikä tuntuu monimutkaiselta ja vaikealta.

Kirjassani olen selittänyt kaksoiskierteen ja siihen liittyvän dynaamisen oppimisen pyörän, jossa eri kenttien vuorovaikutus aiheuttaa energian virtaamisen.

Kirjani nimi on Voittava kierre, The Winning Helix. Mistä se voittaminen siihen tulee?

Toiminta-oppimisprosessi muuttuu voittavaksi kierteeksi, kun intentiot ja volitiot ovat todella selkeitä ja kaikki turha on kuorittu pois siten, että energia voidaan suunnata oleelliseen, hyödylliseen ja käyttökelpoiseen. s. 188

Toisin sanoen juuri energian käsittely ja mobilisointi tekevät toiminnan ja oppimisen yhdistävästä kaksoiskierteestä voittavan. Nykyajan johtaminen on pitkälti energioiden johtamista. Huippusuorituksen sijaan organisaatioiden on opittava sovittamaan energiansa yhteen tehtävien ja tavoitteiden kanssa ja antaa itselleen lupa riemuita voittamisesta ja hyvistä tuloksista.

Voittamista on myös Revansin “P” eli programming. Tietojen, taitojen ja asenteiden kokonaisuus pitää koodata kognitiiviseen systeemiin siten, että varsinaisen suorituksen, olipa se urheilu, taide, neuvottelu tai muu suoritus, aikana ihminen voi heittäytyä tuon ohjelmoidun automaation varaan luottaen sataprosenttisesti omaan kykyynsä voittaa.

Nyt tarvitaan aatosta jaloa ja voittavaa mieltä

Lueskelin Facebookista ketjua, jossa vaadittiin hallitukselta toimenpiteitä, jotta Nokiasta vähentyvät IT-alan työpaikat saadaan säilytettyä. Ketjussa ihmiset paheksuivat sitä, kuinka Suomalainen osaaminen imetään ja sitten viedään halpamaihin.

Hallituksen ei missään tapauksessa pidä ryhtyä toimenpiteisiin, että ylläpidetään työpaikkoja, joiden tuloksia ei tarvita.

Suomen kaltaista maata voisi verrata urheiluorganisaatioon, joka on kasvattajajoukkue suurille kansainvälisille seuroille. Täällä keksitään uskomattomat keksinnöt, luodaan innovaatiot, kehitetään uudet prosessit ja siirretään yksinkertaistetut menetelmät sinne, missä niitä voidaan edullisesti tehdä. Oppimista Suomella on vielä kehitysvaiheen ja cash-cow vaiheen välillä syntyvien rahallisten voittojen käyttämisestä tulevaisuuden rakentamisen rakennusaineina. Ehkä yritysten pitäisi esittää tulevaisuustase saadakseen toiminnalleen tukea yhteiskunnalta?

Nokia todisti, että Suomessa voidaan menestyä massatuotannossa kokoonpanoteollisuudessa. Sitä ei olisi kukaan 80-luvulla uskonut todeksi. Täällä se tehtiin kuitenkin. Ei ole kuitenkaan minkäänlaisia takeita siitä, että sama onnistuisi toista kertaa. Tekemisen, työn ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen rajat alenevat kokoajan lisää . Tässä ajassa ja tulevaisuudessakin on yhä tärkeämpää, että pystytään hyödyntämään ainutlaatuisia kyvykkyyksiä aloitteellisesti ja voittavasti.

Olen kehitellyt WinHoc ajattelua. WinHoc on AdHoc:n vastakohta. AdHoc kootaan tarpeen syntyessä, ongelmaa ratkaisemaan. WinHoc käynnistyy aloitteellisesti, tähtäimessä voittava tulos. Lyhykäisyydessään WinHoc tarkoittaa:

1. Tiedä mitä haluat ja kehitä itsellesi voittajan asenne
2. Tee voimallinen ja yllättävä aloite
3. Rakenna voittava tilanne, jossa omat vahvuutesi pääsevät vaikuttamaan
4. Voita tilanne win*win(+win) eli siten, että sinä ja partnerisi voitatte ja aiheutatte voittavia vaikutuksia myös kolmansille osapuolille.

Suomi voittaa olemalla uusien alkujen, voimallisten aloitteiden ja dynaamisen kehittämisen mestari! Keksiminen, oppimiskyky ja voitontahtoinen asenne ovat Suomen kilpailukyvyn ja brändin kulmakivet ja nämä asiat eivät ole rahasta kiinni vaan kaikkien käytettävissä välittömästi, kunhan niihin vain tarttuu ja alkaa toimia.

Aatosta jaloa tarvitaan työn tekemisen luonteen muuttamiseksi. Nyt maksetaan työhön käytetystä ajasta. Periaatteessa kaikkien ihmisten aika on samanarvoista. Olisikin ryhdyttävä pohtimaan enemmän työn sisältöjä ja vaikuttavuutta ja määrittelemään työn arvoa ja siitä suoritettavaa korvausta siltä pohjalta. Keksitäänkö muutakin korvausta kuin raha?

Mitä on voittamisvalmennus? Osa 1

Minulta kysytään todella usein mitä on voittamisvalmennus. Tai jos puhun voittamisvalmennuksesta, minulle kerrotaan henkisestä valmennuksesta. Tai mentaalivalmennuksesta. Voittamisvalmennus lienee lähimpänä mentaalivalmennusta, mutta siihen sisältyy myös voitontahto ja energian mobilisointi.

Heitän tähän nelikentän, sitä kovinkaan paljon selittelemättä. Toivon, että se herättää keskustelua, vastalauseita ja kysymyksiä ja palaan tarkemmin määrittelyin asiaan myöhemmin.



Voittamisvalmennus on valmennusta, jossa tietoisesti valmentaudutaan voittamaan. Voittamisen elementtien kehittäminen osana valmennusprosessia on erittäin tärkeä, huolimatta siitä, että valmennus keskittyy suoritusta parantaviin osa-alueisiin.

Kyselin kuntosalin valmennusta työkseen tai harrastuksekseen tekeviltä ihmisiltä seuraavan kysymyksen:

“Jos olisit palkkaamassa joukkueellesi valmentajaa ja sinulla olisi kaksi vaihtoehtoa. Molemmat huipputasoa ja asiansa todella osaavia henkilöitä. Jotta voisit ratkaista, kumman heistä otat kysyt heiltä kysymyksen:

- miten tsemppaat joukkuetta, miten saat heidät voittamaan?

Toinen vastaa: Ihan pelillisten asioiden kautta…

ja toinen: valmentajan tärkein tehtävä on saada energia liikkeelle…”

Kumman sinä palkkaisit? Arvaan vastauksesi, mutta uskon, että olet väärässä. Tosi tilanteessa palkkaisit sen toisen. Turvallisemman.

Uskallatko sinä ottaa voittamiselementtejä omaan työhösi? Oletpa sitten johtaja, myyntihenkilö, yrittäjä, valmentaja… Voi olla aika vaikeaa, sillä Suomessa ei ole kulttuuripohjaa voittamiselle. Menestyä saa vaan ei voittaa.

ps. tässä linkki aiempaan kirjoitukseen aiheesta: Voittamisen johtaminen ja voittava valmennus

Mikä tekee sinusta ikimuistoisen?

Ajattele tilaisuutta, jossa kerrot ihmisille jostain sinua kohdanneesta vaikeasta asiasta. Olet koonnut voimasi, jotta pysyt kasassa kertoaksesi asiasta – ehkä taistelet välillä silmiisi pyrkiviä kyyneleitä vastaan.

Kuulijat seuraavat sinua ja puhettasi. Pian joku kysyy ja alkaa udella yksityiskohtia ja joku toinenkin. Kysyjät ovat kiinnostuneen oloisia, mutta sinusta tuntuu epämukavalta. Ihan kuin he kysyisivät vain parantaakseen omaa oloaan – ‘onneksi minun ei noin kurjasti käynyt’. Tai kuin he haluaisivat osoittaa oman osuutesi siihen miksi kävi niinkuin kävi.

Sitten on niitä kuulijoita, jotka eivät malta odottaa, että saavat suunvuoron. He haluavat ehdottomasti kertoa omia tarinoitaan, jotka ovat – tosiaankin – aika paljon koskettavampia kuin sinun tarinasi. Sinusta alkaa tuntua, että oliko sittenkään oikein kertoa omista asioistaan, kun maailmassa on niin paljon pahempia ongelmia.

Sitten ovat he, jotka silmät mustuen ja hiljaisina kuuntelevat tarinasi. Voit nähdä miten heidän sydämensä paisuu ja sielunsa liikehtivät tarinasi edetessä. He nyökkäävät kasvot täynnä ymmärrystä ja hyväksyntää. He saavat olosi tuntumaan hyvältä ja vapautuneelta – voimaannut.

Myötätunto.

Dalai Lama sanoi: “jos haluat toisten tulevan onnellisiksi, harjoita myötätuntoa”. Myötätunto on se yksi asia, joka erottaa sinut tavallisista itsekkäistä ihmisistä. Myötätunto tekee sinusta ikimuistoisen. Kukaan ei koskaan unohda kättä olkapäällä kun elämän mustat pilvet masentavat mielen.

Myötätunto pelastaa maailman, sillä kun välitämme, annamme rakkaudelle mahdollisuuden voittaa.

Omistan tämän kirjoituksen rakkaille ystävilleni Guntalle ja Ilpolle.

Inspiraatiota löytyi myös voittamiskollegaltani Lisa Brownilta

Jaksaa, jaksaa

Valmentajakaveri lähetti viestiä: “väsymystä on ilmassa”. Viesti tuli aikana, jolloin tärkeimmät tehtävät olivat vielä edessä ja matkaa jäljellä. Mistä silloin löytyy voimia?

Olin itse samassa tilanteessa jokin aika sitten. Kuvasimme uutta valmennuselokuvaamme Swingia Kemin Lumilinnassa. Elokuvaan liittyy oma laulamiseni ja Lumilinnassa näyttelin oikeaa laulajaa. Lumisen linnan pihalla oli musta flyygeli ja muun muassa sen läheisyydessä otettiin pätkiä.

Koko päivä meni hyvin, sillä onneksemme aurinko paistoi eikä tuullut juuri laisinkaan. Toisin oli illalla, kun pakkasta oli jo lähes 20 astetta ja minulla edelleen päällä lumikuningattaren rooliasu, jossa olkapäiden suojana oli ainoastaan seitinohut viitta.

Oli todella kylmä. Pitkän päivän jälkeen hytisin lämpimän takkini sisällä. Kun ohjaaja sanoi “takki pois” tunsin, että horkka lähestyy. Mutta ihme tapahtui! Kun kuvaaja sanoi: “käy” horkka, kylmä, vaiva, väsymys – kaikki katosivat ja tein sen minkä piti samalla voimalla kuin mitä aamun ensimmäisissä kuvauksissa.

Miten se oli mahdollista?

Olen jo tottunut siihen, että kun kerron oppimisen haasteistani niin minua isketään omalla kirjallani päin pläsiä “read your book”. Olen kyllä lukenut, kiitos vain ja tässä tilanteessa selitys löytyy juuri sieltä.

Voittajan litranmitta! Jack Nicklaus sanoi, että voittajan mieli on kuin litran mitta. Kun tilanne, jossa voittamisen täytyy tapahtua, litran mitta aktivoituu ja muu kognitiivinen työskentely siirtyy pitoon. Murheet, kiire, vaikeat olosuhteet eivät enää merkitse mitään, vain voittaminen merkitsee ja vain voittaminen voi tapahtua. Siksi Vince Lombardin sitaatti: “Winning isn’t all things, it’s the only thing” on voittajalle totisinta totta.

Kun ohjaaja ilmoitti kuvauksen olevan ohi sanomalla “kiitos ja takki päälle!” palasi kylmä ja lähdin juosten kohti lähellä olevaa sisätilaa – enkä tiennyt miten kuvaus oli mennyt. Minulle sanottiin, että saimme upeita otoksia, itse en tiedä niistä juuri mitään.

Yhtä tärkeää kuin valmistaa voittajan litranmitta on kehittää kyky päästä siitä pois ja kuunnella oma kehoaan ja mieltään. Levätä, palautua ja parantaa. Voittajan litranmitta on aktiivinen vain nuo hetket, jolloin voittaminen tapahtuu. Muina aikoina eletään arkea, jatketaan valmentautumista, opitaan. Voittamistapahtumien välillä myös litranmitta pistetään uusiksi – seuraavan haasteen kohdalla ollaan jo uudella tasolla!

ps. Swing projektille on perustettu FB-sivut, tervetuloa kanssamme oppimismatkalle!

Start-upista suuruuteen

Olen seurannut jääkiekkojoukkue Jokereita lähes kolmekymmentä vuotta. Erityisen aktiivisesti ja läheltä seurasin joukkuetta kausina 2001-2004 kun kirjoitin kirjaani ja sain siihen liittyen tärkeää tietoa toimimalla fanilehden toimittajana. En näet uskonut, että kirjailijana tai tutkijana olisin saanut mitään merkittävää irti pelaajista tai valmentajista. Tuona aikana tuli nähtyä kolmattasataa peliä ja moniaita harjoituksia. Minulla oli myös ilo tutustua organisaatioon ja ihmisiin toimistossa.

Kaudella 2002 Jokerit voitti mestaruuden. Mikä olikin kirjani kannalta aivan superjuttu – from zero to hero tarina parhaimmillaan. Jokerit nimittäin hävisi runkosarjan kuusi viimeistä peliä, mutta nousi mestariksi. Siihen aikaan HPK Hämeenlinnasta pelasi “liigan iloisinta hyökkäyspeliä” ja ennalta ajateltiin, että HPK on vaikea voittaa. Jokerit kuitenkin voitti Hämeen ritarit ja loppu on historiaa.

Sen jälkeen Jokereille ei ole tippunut mestaruuksia, eikä pelikään (kaikella kunnioituksella fanittamaani joukkuetta kohtaan) ole ollut kovin voittoisaa vaikka hopeisia mitaleita on tainnut tulla parikin.

Samasta ongelmasta kärsivät muutkin jääkiekon suurorganisaatiot Kärpät, Tappara, TPS ja HIFK (kiitos loistavasta sarjasta ja onnea jatkopeleihin) resursseja ja osaamista olisi, mutta voittoja ei tule.

Yritysmaailman kingejä ovat tällä hetkellä start-upit. Niiden perustaminen on seksikästä ja niiltä odotetaan paljon. Ne ovat tulevaisuuden kasvuyrityksiä. Niissä on intoa, talkoohenkeä ja uskoa omaan työhön.

Eräs start-up yrittäjä sanoi minulle odottavansa sitä aikaa, kun kassavirta on säännöllistä, riittävän suurta ja organisaatio on stabiloitunut. Ja että kesälomat ja muut pyörivät normaalisti ja että on ihmisiä tekemään erilaisia asioita. Ettei itse tarvitse tehdä kaikkea.

Kun start-up vaiheesta siirrytään suuruuden ekonomiaan, niin valitettavan usein se voitontahto ja onnistumisten riemu, joka oli leimallista kasvuaikana, katoaa. Ihmiset alkavat nojautua organisaatioon ja vaatia siltä ja sen johtajilta palveluksia ja jos nuo palvelukset eivät toimi, niin motivaatiotaso laskee välittömästi. Pahimmassa tapauksessa noista start-up ajan sankareista tulee suuryhtiön kiusankappaleita ja työyhteisön ilmapiiri sävyttyy kyräilyllä, vihjailuilla ja tiedon panttaamisella.

Mikä neuvoksi, niin jääkiekon, kuin muunkin yritysmaailman etabloituneille organisaatioille – vaikkapa Nokialle?

Niin kipeältä kuin se tuntuu, niin antakaa vastuun olla sillä, joka tehtävän tekee. Älkää suostuko vastaanottamaan toisten apinoita *) harteillenne.  Jos ihminen ei ole kokonaisvastuussa tekemisestään niin hän ei myöskään voi kokea voiton riemua eikä arvostaa toisten tekemistä. On turhaa puhua organisaatioiden madaltamisesta niin kauan kuin joku muu sitoo hokkarinnyörisi.

Tiimit ja yhteisöt eivät voi onnistua kokonaisuuksina, jos yksilöt eivät yksilöinä ota vastuuta niiden onnistumisista. Tiimi ei ole “joku muu tekee” tai “kai asia jotenkin tiimissä hoituu” kokonaisuus. Tiimi on osaavien, oppivien ja onnistumiseen pyrkivien yksilöiden ryhmä, jossa jokainen antaa voittamis-ja osaamisvoimansa yhteisön palvelukseen ja haluaa nähdä koko porukan voittavan ja itsensä siinä mukana.

Jokainen, joka käskee unohtaa itsensä ja toimia ryhmän hyväksi on väärässä. Homma toimii niin päin, että ryhmä toimii yhdessä ja tekemisen flowssa muu unohtuu.

Vielä kolmas asia. Ennen aikaan ihmiset joutuivat ammateissaan valmistamaan myös työkalunsa. Kalastaja kutoi omat verkkonsa ja seppä takoi alasimensa. Start-up vaiheessakin näin on. Uskomattomalla kekseliäisyydellä haalitaan kasaan toimiva setti, jotta taas seuraava steppi saadaan toteutettua. Kun aletaan siirtyä kohti etabloitumista kekseliäisyys vaihtuu valmiin odotukseen ja selitysaihiot alkavat kehittyä: “mä en voinu ku lamppuasentaja ei tullukkaa”.

Valmistaminen ja työkalujen tekeminen ovat osa voittamisvalmentautumista. Se on meditaatiota, joka rakentaa voiman onnistua haasteissa. Se on se innostuksen virta, joka pitää kekseliäisyyden vireänä. Sitä ei pitäisi viedä ihmisiltä pois.

Me kaikki tarvitsemme toisiamme ja toistemme tukea. Joskus tarvitaan joku ihminen joka antaa tarvittavan sysäyksen, että pääsee uuteen alkuun. Mutta tuki ei saa olla sitä, että vastuu ja ilo onnistumisesta viedään pois. Silloin ihminen on hukassa.

*) Managers must be careful not to pick up other people’s monkeys.  When they do, they broadcast the message that the employees lack the skills to care for and feed the monkeys themselves.  Managers who grab monkeys off their people’s backs often kill employee initiative, and everyone is left waiting for the boss to “make the next move.”

Vapaudu omaan oppimiseen

Koulussa, yliopistossa ja kaikissa instituutioissa meidät opetetaan muistamaan tai opettelemaan se, mikä meille opetetaan.

Jotta voisimme todella oppia sitä, mikä meille on oman elämämme ja työmme kannalta tärkeintä, hyödyllisintä ja merkityksellistä meidän on opittava oppimaan omalla tavallamme. Luotava itse oma oppimissysteemimme. Vain siten oma tiedonkäsittelymme voi olla riippumatonta muista ihmisistä, järjestelmistä tai lähteistä. Vain siten saamme täyden hyödyn vaikkapa sosiaalisen median informaatioviidakosta.

Minulle suuri opetus löytää oma tapani oppia on ollut laulunopiskelu, kokemus jota syvensi asian tarkastelu kirjan kirjoittamisprosessissa. Havaitsin nimittäin, että laulunopettajat pääasiassa opettivat sitä, mikä heidän omaan kokemusvarantoonsa oli karttunut ja yleensä vielä sitä, mikä oli opetushetkellä ajankohtaista.

Kaikki laulunopiskelijat tietysti opiskelevat kutakuinkin samoja asioita, siksi näiden opettajien on mahdollista saada oppilaansa oppimaan. Minäkin opin, mutta lopulta havaitsin, että edistymiseni olivat satunnaisia oppimismenestyksiä, eivät osa johdonmukaista kehittymisprosessia.

Sama pulma on kaikessa opetuksessa. Niin kutsutuissa yritysvalmennuksissa ihmiset ovat toki iloisia ja innoissaan ja kokevat oivalluksen ja oppimisen riemua. Mutta miten käy kun valmennuksesta on kulunut jonkin aikaa? Aivan! Asiat eivät ole siirtyneet edes tyydyttävällä tasolla käytäntöön tai edes aihioiksi kognitiivisen varaston hyllyille.

Suuri ongelma kaikessa koulutuksessa ja siihen verrattavassa on, että oppiminen on vellovaa ja edistyminen perustuu satunnaisiin menestyksiin, tai sitten hyviin suorituksiin ko. järjestelmän tai tahon näkökulmasta.

Mitä sitten pitäisi tehdä (paitsi lukea kirjani, jossa asia yritetään avata. Anteeksi mainos)? Oman henkilökohtaisen oppimisprosessin ja kognitiivisen ympäristön rakentaminen on introspektiota, oman parhaan oppimistavan tutkimista ja tunnistamista.

On hyvä muistaa, että oppiminen ei siirry automaattisesti toiminnaksi. On tunnistettava itsessä ne mekanismit, tekijät ja virikkeet, jotka saavat opitun siirtymään tekemiseen. On opittava tekemään aloitteita, jotka johtavat siihen, että oppiminen siirretään dynaamisesti toiminnaksi.

Tärkeä asia ymmärtää on, että ajattelun muuntaminen toiminnaksi vaatii harjoittelua siinä missä vaikkapa laulun intervallien opettelu. Espoon Bluesin päävalmentaja Petri Matikainen puhuu aivojen jättämisestä pukuhuoneeseen, silloin voi onnistua pelissä. Tämä on juuri sitä mitä tarkoitan – kun ajatus, teko ja päämäärä on harjoitettu omaan kognitiiviseen ja fyysiseen systeemiin, voi vain heittää automaation päälle ja antaa voittamisen tapahtua!

Käännä toinenkin poski

Jeesus opastaa Matteuksen evankeliumissa kääntämään toisenkin posken, silloin kun joku lyö sinua. Neuvo on todella vaikea, kuinka kääntää toinen poski sille, joka hyökkää sinua vastaan? Entäpä tämä: Jeesus neuvoo Luukkaan evankeliumissa rakastamaan vihollista! Miten se on mahdollista? Miten voi rakastaa sellaista, joka haluaa sinulle pahaa?

Tuon yllä kirjoitettu on kuitenkin aika helppo ymmärtää ja toteuttaakin, jos vain vihollinen on riittävän kaukana. Mutta entäpä jos tuo sinulle pahaa haluava, poskelle läimivä vihollinen onkin sisälläsi? Se tyyppi, joka puhuu sinusta pahaa jatkuvasti, moittii jokaisesta teosta, häpeää jokaista sanaa ja kantaa syyllisyyttä omasta ja vähän toistenkin menneisyydestä? Se tyyppi, joka saa sinut tuhoamaan itseäsi ahmimalla, nälkäkuurilla, erilaisilla savuilla tai aineilla? Mitä sille pitäisi tehdä?

Miten voi päästä vapaaksi omasta sisäisestä höpöttäjästä, jolla harvoin on mitään hyviä aikeita? Siitä, joka silloin kun yrität voittaa, viekin ajatuksesi heikkouksiisi ja vaikkapa koulun urheilukilpailuun, jossa sauva katkesi, lunta meni monoihin, etkä päässyt edes maaliin.

Kaksi pikaista neuvoa sinulle, joka kamppailet tämän asian kanssa:

1. Rakasta itseäsi ja anna tuon rakkauden ulottua siihen sisäiseen höpöttäjään saakka. Kun se höpöttäjä seuraavan kerran yrittää saada sinut tuhoamaan itseäsi, totea sille lempeästi, että rakastat sitä. Ei muuta, rakasta vain ja odota hiljaa mitä tapahtuu. Jos höpöttäjä jatkaa niin käännä toinen poski, kuuntele mitä muuta sillä on sanottavaa ja rakasta lisää.

2. Ala havainnoida itseäsi. Kuvittele neutraali tarkkailija olkapäällesi. Kun höpöttäjä iskee ja toteat rakastavasi siirrä huomiointi tarkkailijalle. Totea positiivisesti ja neutraalisti, jaha.. tällä kertaa kävi näin.

Ole sitkeä ja harjoittele. Asiat eivät tapahdu käden käänteessä, mutta ajan kanssa ja harjoittelun myötä vähitellen alat huomata, että rakkaus saa voiton ja sinun on helpompi kulkea eteenpäin elämässäsi ja kohti tavoitteitasi. Rakkaus vapauttaa energiaa ja iloa. Ilo pistää energian liikkeelle.

Aurinkoa elämääsi!

Rakenteet uusiksi!

Rakenteiden uusimisesta puhutaan paljon. Varsinkin vaalien tietämillä. Sitten aikaa hurahtaa ja tulee uudet vaalit ja jälleen puhutaan rakenteellisista muutoksista. Todellisuudessa rakenteita ei uusita, koska ihmiset ovat kiinnittyneet rakenteisiin, eivät tavoitteisiin, jotka rakenteen pitäisi mahdollistaa. Sitten kun haastavat ajat tulevat, rakenteisiin kiinnittyneitä ihmisiä irtisanotaan ja johtoa syytetään osaamattomuudesta. Vai mitä?

Johdon tehtävä on pitää laiva liikkeellä, purjehtimassa kohti päämäärää – seuraavaa satamaa. Jos hiivari käy vaaralliseksi on luovuttava kaikesta siitä, joka uhkaa miehistön turvallisuutta ja laivan kykyä jatkaa matkaa. On heitettävä arvokastakin lastia yli laidan.

Keskustelin erään ystävän kanssa uraputkista. Jos uraputki tarkoittaisi uraa ja sen kehittymistä samassa yrityksessä, niin missä vaiheessa tuo uraputki muodostuu putkea kannattavaksi rakenteeksi, arvoa lisäävän ja tavoitteisiin tähtäävän energian sijasta?  Onko monenkymmenen vuoden kokemus muuttunut monta kertaa yhden vuoden kokemukseksi, jota sitten jääräpäisesti toistetaan, vaikka maailma menee menojaan? Kuuluuko vielä miehistöön vai lastiruumaan?

Jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja hänellä on uniikkia osaamista, kokemusta ja energiaa annettavaksi siellä, missä hän voi palvella arvojensa kanssa sopusoinnussa olevaa tarkoitusta ja saa osakseen oppimista ja itsetuntoa ravitsevaa huomiota. Rakenteita tukevana lastilaatikkona kukaan ei ole tyytyväinen. Päinvastoin – eiköhän aika monen työpahoinvointi johdu juuri siitä, että ahdistuu turhien telineiden kannattelijana?

Suomi on pieni maa. Siellä missä rakenteet ovat raskaat ja eniten uudistusta kaivataan, tahojen piirit ovat pienet. Jokaisella on ystävä jossakin. Rohkea rakenteiden uudistaja saisi pian huomata, että ystävät ovatkin vihamiehiä ja ne, jotka ennen vakuuttivat visionäärisyyttään ja innovatiivisuuttaan ovatkin muuttuneet raivoisasti ahteripiikin kaapelikattiin tarrautuviksi oman ruumatilansa puolustajiksi.

Siitä huolimatta tarvitaan rohkeita rakenteiden uudistajia. Niitä, jotka osaavat repiä ja purkaa rakenteet siten, että ihmisten arvokkuus säilyy ja intohimo päämäärää kohtaan ei lakkaa kytemästä.

“En milloinkaan ole pitänyt joustamattomista rakenteista. Jäykistä rakenteista tulee tunne, että jotain tärkeää jää huomiotta. Olen oivaltanut, että “ihan kuin jotain puuttuisi” on kaiken olemassaolon perusta.” – Zeb Reynolds

Itseluottamus syntyy itseen luottamisesta

“Olla oma itsensä, ei kukaan muu, maailmassa, joka pyrkii kaikin tavoin tekemään sinusta jonkin toisen, tarkoittaa kovinta taistelua, jonka milloinkaan tulet käymään. Älä koskaan lakkaa taistelemasta. – e.e. cummings

Ystäväni Marko Kaarron erinomaisen kirjoituksen itseluottamuksesta julkaisun jälkeen monet ovat pyytäneet minua jatkamaan aiheesta omilla näkemyksilläni. Markon kirjoitus on niin hyvä ja tyhjentävä, että en ole millään keksinyt mitään lisättävää. Kysynnän paine kävi kuitenkin niin suureksi, että päätin sittenkin yrittää.

Elämme maailmassa, jossa ihmiset ja asiat ovat yhä enemmän riippuvaisia toisistaan. Sosiaalisen median paikat täyttyvät ihmisistä ja kommenteista. Huomioidaanko juuri minut? Minkälaista palautetta juuri minä saan? Oivaltavatko ihmiset juuri minun viestini arvon?

Itseluottamus on koetuksella yhä useammalta taholta. Oman itsen tuntemisesta syntyy aito luottamus kyvykkyyteen elää omaa ainutlaatuista elämää ja tehdä henkilökohtaisia ratkaisuja. Luottamus itseen tarjoaa vapauden elää oman tarinansa johdattamaa elämää.

Moni meistä kohtaa elämässään vaiheita, jolloin huomaa, että ei olekaan oman elämänsä pomo, vaan pikemminkin jonkun toisen pomon seuraajan seuraaja. On tarve sopeutua porukkaan ja esittää samankaltaisuuksia, jotta ei tekisi outoa vaikutusta. Kuka haluaisi olla kummajainen? Aika mielenkiintoista: luin erään yrittäjäseminaarin blogia. He pitivät itseään kovin radikaaleina, kun tilaisuudessa ei näy puvuntakkeja eikä solmioita. Sen sijaan kaikilla oli farkut ja t- tai kauluspaita! Radikaaleinkin haluaa sulautua joukkoon.

Cotton Fitzsimmons sanoi: “Voititpa tai hävisitpä niin tärkeintä on olla oma itsesi, et voi muuttua olosuhteiden muuttumisen takia”. Itseluottamus on ainoa tie vapauteen. Ainoa tie, jossa oman itsen voittaminen  on se suurin voitto.

Miten päästä tuolle tielle? Muistutan vielä Markon kirjoituksesta, sieltä löydät hyviä konkreettisia neuvoja!

Tärkeintä on haastaa itsensä, mukavuusalueella ei opi itsestään eikä itseluottamus kehity. Itseluottamus kehittyy, kun voittaa itselleen merkittävissä haasteissa oman itsensä ja kovan luokan vastustajat, jotka voivat olla vaikkapa asioita, ongelmia, kilpailijoita, tavoitteita, mentaalisia tai henkisiä esteitä. Vaikeuksien kautta voittoon – itsetuntemukseen!

Periksi antaminen tärkeissä mittelöissä nakertaa itsetuntoa rankasti, mutta on hyvä pitää mielessä armollisuus. Aina ei voi voittaa – tie oppimiseen ja eteenpäin menoon tappion jälkeen käy armollisuuden  kautta.

Yritä tehdä ja ajatella asioita toisin ja uudella tavoin mahdollisimman usein, sillä tavoin kehität kyvykkyyttäsi pitkäjänteisyyteen ja rakennat itseluottamusta, joka ei romahda virheisiin ja tilapäisiin epäonnistumisiin.

Kuuluisa venäläinen teatteriohjaaja ja opettaja Konstantin Stanislavski opetti “entä jos” metodin. Entä jos sinulla olisi terve ja vahva itseluottamus, millainen silloin olisit? Mitä tekisit ja miten toimisit ja puhuisit? Toimi jo nyt niin, ihan heti – juu juu, kohenna asentoasi hiukan! Eikö tunnukin hienolta? Onnittele itseäsi. Onnistuminen uudella “entä jos” tasolla kasvattaa ja pian huomaatkin olevasi paremman itseluottamuksen virrassa ja elämässäsi on momentumia!

Vielä yksi tärkeä, erittäin tärkeä asia: Älä puhu itsestäsi pahaa. Älä milloinkaan. Opettele positiivinen keskustelu itsesi kanssa. Oppimista varten tarvitset toki myös kehittymiskohteittesi havainnointia – sitä varten voit kehittää metakognitiivisen kaverin – olkoon hänen nimensä Metis – joka on neutraali tarkkailija. Kun seuraavan kerran kahvikuppineuroosi yllättää, älä ahdistu ja jätä kahvia juomatta vaan anna Metiksen havainnoida ja huikata: Hopsan, kahvikuppi tärisee, nou hätä, kaikenlaisia kahvikuppeja sitä tehdäänkin.

Kiitos: @SissiBabe @VesaSaarinen @finjonna @niidelj @juhotunkelo

Varjoaan nopeampi Leijonat?

Vauhtia, energiaa, yritystä. Siinä kolme positiivista asiaa, jotka jäivät mieleen Suomen ja Latvian kohtaamisesta MM-kisojen toisesta ottelusta. Niin ja tietysti voitto. Voitto on aina mukavampi kuin tappio, sanoi entinen kiekkomies.

Mikä vielä tuli mieleen? Se, että Suomi kärsii jonkinlaisesta luckyluke syndroomasta, he luulevat voivansa ampua varjoaan nopeammin. Niin tapahtuu vain sarjakuvassa yksinäiselle ratsastajalle, ei jääkiekkojoukkueelle kisakaukalossa.

Vauhti ei voi olla ajatusta nopeampi ja mitä vähemmän ajatusta on valmistettu, sen hitaammin se palvelee nk. omaa peliä. Turnauksessa tämä on aina ilmeinen ongelma, mutta Latvia ottelussa tämä luckyluke syndrooma oikein paistoi Suomen pelistä.

Luckyluke syndrooman pystyi erityisesti havaitsemaan ylivoimatilanteista, jolloin peliä ei kyetty rauhoittamaan siten, että kuvio olisi saatu toimimaan ja pakkopeli pyörimään siihen tappavaan ja vääjäämättömään tahtiin, joka lopulta päättyy maaliin – mahdollisesti yllättävien rytminmuutosten kautta.

Hupaisia tilanteita olivat liikkeellelähdöt oman maalin takaa. Pelaaja odottelee, että kentällä saadaan kuvio kuntoon ja syöttää kiekon, joka seuraavassa hetkessä onkin jo rännissä. Kuvion järjestäytymisellä ei ollut mitään merkitystä, jos luckyluke syndrooma ei anna tilaa maltilliselle taktisten kuvioiden rakentamiselle ja toteuttamiselle.

Leijonat uhraa taktiikan, peliajatuksen ja sinnikkään kiekonkuljetuspelin vauhdin alttarille. Kannattaisi muistaa, että ajatus tulee aina ensin – vaikka tiedostamatonkin ajatus, sekin vaatii oman aikansa, jotta sitä seuraava teko palvelisi pelin päämäärää ja joukkuetta.

Muistelen vuotta 2001, jolloin Esa Tikkanen pelasi SM-liigassa. Vauhti ei ollut miehellä päätä huimaava, mutta hän oli aina oikeassa paikassa. Miettikääpä sitä, leijonavalmennus.

Miten syntyvät voittavat tulokset?

Urheilun perusviisauksia on: harjoittele oppiaksesi, pelaa voittaaksesi. (Mark Guadagnolin samannimisen kirjan voi ladata ilmaiseksi http://practicetowin.com/ ) Guadagnoli ja monet muut voittavaa prosessia ymmärtävät asiantuntijat sanovat, että kun toiminnassa, pelissä, epäonnistutaan niin ongelma ei ole pelissä eikä toiminnassa, vaan harjoittelussa.

Kun tulokset eivät ole tyydyttäviä, siirretään katse toimintaan. Kysytään mitä tehtiin, kuka teki, miksi tehtiin? Useimmiten tällainen tarkastelu tuottaa vain pari keissiä, joilla sitten selitetään epäonnistuminen, saadaan “synninpäästö” ja voidaan hymyhuulin puhua tärkeästä läksystä, joka varmasti auttaa onnistumaan tulevaisuudessa. Näin ei ehkä käy, sillä “keisseillä” ei välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa, mikä oli lopputuloksen todellinen syy .

Tulos on seurausta toiminnasta, totta – mutta toiminnan taso ja laatu on seurausta harjoittelusta (tai sen puutteesta). Urheilussa ja esittävässä taiteessa on itsestään selvää, että harjoitellaan – se on näiden alojen ydinprosessi. Yritysmaailmassa asia ei olekaan niin selkeää.

Yritysmaailmassa harjoittelu on ulkoistettu koulutukseen, nokkelimmat puhuvat toiminnasta oppimisesta. Mutta kun tämä ei riitä. Valitettavasti.

Harjoittelu on valmistautumista toimintaan. Liian usein yrityksissä ajatellaan niin, että rekrytoidaan ihmisiä, jotka osaavat hoitaa homman, jotka tietävät. Nykymaailma on kuitenkin sellainen, jossa osaaminen ja tieto eivät enää ole ne suurimmat valttikortit. Suurin valttikortti ja pakan jokeri on oppiminen. Ja oppiminen muuttuu tulokselliseksi toiminnaksi ainoastaan harjoittelun kautta.

Miten yrityksissä voitaisiin lisätä harjoittelua? Muutama idea:

1. Oppien koeaika

Koulutuksessa tai muualla hankitut opit pistetään “koe-ajalle”. Sovitaan yhteisesti, että opin saaneet henkilöt saavat harjoitella esim. uusia viestintä- tai johtamistaitoja ja ne alkavat toimia kun harjoitusta on saatu riittävästi. Samalla pidetään huoli, että uusien taitojen näkyminen toiminnassa huomioidaan ja palautetta annetaan ja vastaanotetaan rohkeasti.

2. Co-patterning

Opetellaan yhteinen hahmottelu, co-patterning. Keskustelu, jossa ei tarvitse tietää, vaan aletaan yhdessä hahmottelemaan asiaa, joka on vielä hämärän peitossa. Yhteinen hahmottelu tuottaa kuvioita ja hahmoja, joista voi alkaa työstää käytännön toimintatapoja tai suunnitelmia.

3. Harjoittelumahdollisuuksien luominen

Tärkeiden interventioiden tai tapahtumien edellä järjestetään riittävästi harjoitussessioita, joissa tilanteet voidaan käydä läpi kehittävässä hengessä. Tavoitteena on istuttaa tilanteessa tarvittavat taidot, kyvyt ja valmiudet niin, että itse tapahtuman aikana voi siirtää aivot automaattiohjaukseen ja keskittyä tilanteen vaatimaan tunnemaailmaan.

Lopuksi asia, jonka olen usein sanonut ja toistan nytkin: Tilanteessa, jossa sinun on suorituksellasi saavutettava jokin itsellesi ja muille tärkeä tulos toimii vain se, minkä olet systeemiisi valmistanut. Mikään muu ei todellakaan toimi.

Voittaminen on valmistautumisen taitoa – kuten Abraham Lincoln sanoi: Opettelen ja valmistaudun, jonain päivänä tilaisuuteni koittaa. Tilaisuus koittaa myös sinulle ennen pitkää – harjoittele ja ole valmis!

ps. Näin aikoinaan balettitanssija Minna Tervamäen hienon esityksen. Tanssin taustanauhana oli ääniä Minnan harjoittelusta – sana “eiku” toistui jatkuvasti. Harjoittelu on yrittämistä ja epäonnistumista – hikoilemista ja ilon kyyneliä. Elämää!

Swingillä voittoon

Vuonna 1987 aloitin opettajana Vihdin Ammatillisessa Kurssikeskuksessa. Toimin pääopettajana ryhmälle naisia, jotka olivat tilanteessa, joka edellytti ammatinvaihtoa. Kenellä allergia esti työn jatkamisen kaupan lihatiskillä. Toinen valmisteli paluuta työelämään pitkän kotiäitiyden jälkeen. Kolmas ei enää jaksanut raskasta fyysistä työtä rakennuksilla. Kuka mitäkin. Johtolankana oli siirtyminen toimistotehtäviin.

Olin tuohon saakka luullut, että minusta tulee toimittaja. Opiskelin viestintää yliopistossa ja väänsin kovasti peistä siitä, saako elokuvissa esittää asioita, jotka eivät olleet tosia. Opettajan työ käänsi kuitenkin urasuunnitelmat päälaelleen: tiesin, että elämäni tarkoitus on tuottaa oppimisen iloa ihmisille. Niin upea ja onnistunut tuo pestini oli. Joka päivä sain kuulla onnistumisen riemun kiljahduksia. Riemusta kiljahteli myös silloinen rehtori, joka oli iloinen, kun koulutus oli myös taloudellisesti menestys – oppilaani pääsivät hyvin maksettuihin harjoittelupaikkoihin ja löysivät myös vakituista työtä.

Olin niin innoissani silloin, että ajattelin, että kumpa voisin auttaa koko maailmaa oppimaan. Silloin se ei ollut mahdollista vaikka olisin kiertänyt maailmaa päivät pääksytysten opettamassa ja kannustamassa.

Sitten tuli päivä, jolloin Suuri Idea Oppimiselle syntyi ja tajusin, että nyt on mahdollista saada koko maailma mukaan. Internetin monet osallistumismahdollisuudet voivat tehdä unelmasta totta.  Syntyi Swing. Swing to Win – uusista aluista upeisiin voittoihin. Kokonainen oppimis- ja valmentautumisprosessi ohjelmassa, johon kuka tahansa voi tulla mukaan.

Rakensimme tiimin, jossa on huippuosaajia. Kehitimme elokuvallisen tarinan ja pedagogisen skenaarion. Loimme konseptin, jonka ensisijainen tarkoitus on auttaa oppimaan paremmin ja oppimisen kautta rakentaa itselleen ja toisille parempaa elämää, parempaa työtä ja parempaa maailmaa.

Ensimmäinen Swing lähestyy oppimista laulamisen kautta. Laulaminen koskettaa tunteita syvältä. Se auttaa löytämään oman äänen ja kehittämään äänen vaikuttavuutta. Ihminen, joka ei enää muista, liikuttuu kuullessaan tuttua laulua.  Laulu on vahva kokemus.

Swing haluaa liikuttaa ihmisiä ja maailmaa. Jakaa oppimisen iloa ja aikaansaada riemun kiljahduksia: Minä opin!

Tutustu Swingiin http://swingtowin.net/ ja tule mukaan löytöretkelle omaan ääneesi ja oppimiseen.

Muisto, jonka sain ensimmäiseltä oppijaryhmältäni. Kivet muistuttavat tapauksesta, jolloin ryhmällä oli ensimmäinen yhteiskuntatiedon tunti. Olin etukäteen kehunut opettajalle ryhmää todella mukavaksi ja innostuneeksi. Kun tunti oli ohi, yhteiskuntatiedon opettaja sanoi, että “ei ne mitään mukavia olleet, tuijottivat minua kuin kivet”. Sanoin oppijoille, että älkää enää tuijottako kyseistä opettajaa kuin kivet, hänhän ihan säikähti. Nyt nuo kivet jäivät tuijottamaan minua ja ilahdun joka kerta kun näen tämän “patsaan”.

Voittajan karisma

Juuso-Oskari on myyntitehtävissä. Häntä pidetään valloittavana persoonana ja hänen on helppo sopia tapaamisista. Neuvotteluissa hän saa aikaan hyvän tunnelman ja keskustelut soljuvat hyvin ja fokusoidusti. Kuitenkaan Juuso-Oskari ei saa aikaan kauppoja samalla tavalla kuin hänen toimintansa ja kykynsä antaisivat olettaa. Esimiehet keskustelevat usein, että Juuso-Oskari on väärällä alalla, sosiaaliala olisi hänelle myyntialaa parempi. Silti Juuso-Oskari viihtyy työssään ja haluaisi todella löytää ratkaisun kaupanteko ongelmaansa.

Saara-Inkeri on jääkiekkoilija. Hänen peliälyään, laukaustaan ja kyvykkyyttään rakentaa erinomaisia maalitilanteita kehutaan. Mutta kauden päätyttyä ihmetellään, missä olivat maalit. Kykyihin nähden niitä on syntynyt aivan liian vähän. Saara-Inkeri tietää, että pystyisi parempaan, mutta ei ymmärrä, miksi verkko ei heilahda, vaikka usein edessä on lähes tyhjä maali.

Kauno-Hermanni on suosittu tuttavapiireissä ja juhlissa. Hän keskustelee luontevasti erilaisten ihmisten kanssa ja hänellä on laaja sosiaalinen verkosto. Kuitenkin hän tuntee itsensä yksinäiseksi. Kun juhlien jälkeen muut lähtevät yhdessä ketkä minnekin, Kauno-Hermanni lähtee yleensä yksin kotiin. Häntä ei pyydetty mukaan jatkoille. Vähitellen Kauno-Hermanni onkin jo oppinut toteamaan rennosti, että parasta mennä ajoissa kotiin, kun on tärkeä palaveri heti aamulla.

Karisma yhdistetään usein sosiaalisiin taitoihin, ystävällisyyteen, avuliaisuuteen ja empatiaan. On totta, että nämä taidot, tai ominaisuudet, lisäävät karismaattisuutta, mutta karisma on kuitenkin jotain enemmän. Karisma on vetovoimaisuutta, joka saa ihmiset värähtelemään samalla “taajuudella” karismaattisen ihmisen kanssa. Karismaattinen ihminen on kuin sähköinen magneetti, joka vetää asioita ja ihmisiä puoleensa.

Olen usein tavannut todella lahjakkaita ja taitavia ihmisiä, kuten Juuso-Oskari, Saara-Inkeri ja Kauno-Hermanni, jotka eivät pysty hyödyntämään taitoaan sataprosenttisesti, koska sillä tärkeällä hetkellä jotain tapahtuu ja “yhteys katkeaa”, kuten eräs laulajatuttuni sanoi. Sähköisestä magneetista loppuu virta juuri, kun sitä olisi eniten tarvittu.

Olin jokin aika kuuntelemassa luentoa, jossa puhuja kertoi yrittäjistä, joilla ei ollut niin paljon osaamista kuin pätevöityneillä ammattilaisilla, mutta jotka innostuksensa voimalla rakensivat loistavia yrityksiä ja saavuttivat hienoja voittoja.

Huippuosaava on usein prosessinsa vanki. Niin kauan kuin prosessia riittää, niin kauan säteillään ja ollaan karismaattisia. Kuka tahansa on älykäs ja välkky kun puhuu omasta asiastaan. Mutta kun tuloksenteon paikka tulee, niin yhteys katkeaa ja tulos jää vähäiseksi. Opinnoissaan hienosti menestynyt päätyy tylsäksi rivimieheksi, koska vetovoimaisuutta ei ole koeteltu ja kasvatettu oikeissa tilanteissa. Kytemään voi jäädä pelkoja ja epävarmuuksia, jotka pistävät piuhat poikki tosi paikan tullen.

Voittajan karisma yltää prosessin ja tuloksen yli, se yltää kiitollisuuteen ja voittamisen riemuun. Voittamista prosessissaan harjoittanut henkilö osaa pitää karismansa ja vetovoimansa yllä myös ratkaisutilanteissa.

Haluatko sinä kehittää voittajan karismaasi? Kokeile tätä:

1. Käy läpi tilanteita, joissa viime hetkillä toivottu tulos jäikin laihaksi. Kertaa omia tuntemuksiasi, mitä sinussa tapahtui. Muistatko, että sähköinen magneettisi lakkasi toimimasta ja tilanteen lupaavuus muuttui ystävällisiksi kiitoksiksi mielenkiintoisen asian esittelystä?

2. Luo mielikuva tilanteesta, jossa toivomasi tulos on syntynyt. Tunnustele miltä sinusta tuntuu. Tuntuuko samalta kuin silloin, kun prosessi on edennyt erinomaisessa flowssa? Opettele mielikuvaharjoittelun avulla ylläpitämään tuo tunne saavutuksen yli. Näe itsesi voittajana.

3. Kun seuraavan kerran olet “maalintekotilanteessa” niin päätä pitää vetovoimaista tunnetta yllä, älä anna yhteyden katketa vaan anna voiman virrata. Harjoittele tätä niin usein kuin voit.

4. Pidä asioita merkityksellisinä ja näytä se. Osoita olemuksellasi, sanoillasi ja teoillasi, että välität siitä, että syntyy hyvä lopputulos. Suhtaudu asioihin niiden vaatimalla vakavuudella ja tärkeydellä, vaikka olisitkin rento ja helposti lähestyttävä.

Sun Tsun loistava sitaatti, jota olen jankuttanut ehkä liiankin usein, “voittava soturi voittaa ensin ja lähtee sitten taisteluun, kun taas häviävä soturi lähtee taisteluun ja yrittää kamppailla itsensä voittoon”, kuvaa juuri tätä ilmiötä.

Rakenna itsellesi sähkömagneetti, josta yhteys ei katkea, kokemalla voittaminen itsessäsi. Voittamisen tunne on:

• Vapauttava tunne – aahhhhhh! Se on siinä! Homma on hoidettu
• Riemun tunne – JESSS! Minä tein sen. Me teimme sen.
• Kiitollisuuden tunne – kiitos, että sain olla mukana, kiitos mahtavasta haasteesta. Kiitos onnistumisesta.

Harjoittele näitä tuntemuksia joka päivä, tunne ne kehossasi ja opit “voittamaan ensin”. Sinulla on voittajan karisma, se vain odottaa, että alkaisit hoivata ja kasvattaa sitä.

Karismaa ja voittajan heittäytymiskykyä voi opetella!

ps. tarinoiden henkilöiden nimet on muutettu

Huippu-uupunut työyhteisö

“Meistä piti tulla huippuunsa viritetty dynaaminen organisaatio, joka ohjuksen lailla kiitää kohti päämäärää. Näköjään epäonnistuttiin. Tavoitteita on kyllä saavutettu, mutta sen sijaan että ihmiset olisivat iloisia he voivat pahoin ja ovat väsyneitä. Huippusuorittavan yrityksen sijaan meillä on huippu-uupunut työyhteisö.”

Näin tilitti ystäväni yritysjohtaja pari päivää sitten. Hän jatkoi, että heillä on kaikki henkilöstön kehitys tähdännyt siihen, että organisaatiosta saadaan ulos huippusuorituksia ja erinomaisia tuloksia. Ystäväni ei ollut iloinen, hän koki epäonnistuneensa ja oli pahoillaan, että oli ottanut väärät neuvot todesta. Lisäksi häntä harmitti, että huippusuoritusta vastustavat neuvonantajat usein kritisoivat tuloskeskeisyyttä. “Miten yritystä voi johtaa, ellei tulosten ja tavoitteiden kautta, ihan skitsofreenista” ystäväni tuskaili ja jatkoi, että kurja tilanne alkaa itseasiassa näkyä jo tuloksessakin.

Sano sinä nyt jotain, hän lähes parkaisi pitkän monologinsa jälkeen. No minähän sanoin:

• Ensinnäkään uupumus ei synny siitä, että ihmiset tavoittelevat hyviä tuloksia. Uupumus syntyy siitä, että tuloksia ei huomata ja ihmisellä on käsissään pelkästään työtä, jolle ei näy päätepistettä. Työtä, joka vaikuttaa aina tekemättömältä, vaikka sitä kuinka tekisi. Tiedetäänhän, että tekemätön työ stressaa todella paljon. Siksi on tärkeää tehdä tulokset näkyviksi, huomioida ihmisten suoritukset ja osuus niissä. Näyttää, että projekteissa ja muissa tehtävissä on selkeitä välietappeja ja päätepisteitä – alkuja ja loppuja – sillä tavalla mieleen vapautuu tilaa uutta vaihetta ja oppimista varten.
• Toiseksi. Huippusuorittava yritys, joka viritetään dynaamiseksi ohjukseksi, on kammottava valhe, joka uuvuttaa ihmisiä ennenkuulumattomalla tavalla ja saa heidät pahoinvoiviksi. Huippusuorittamisen sijaan kannattaa kehittää inhimillistä tekemistä tukeva voittamisen kulttuuri, jossa energia sovitetaan yhteen käsillä olevan tehtävän kanssa. Huippusuoritusta tarvitaan erittäin harvoin, mutta silloin kun sitä todella tarvitaan, niin silloin siihen on myös annettava aikaa ja tilaa valmistautua kunnolla. On uskallettava nähdä ja myöntää, että joidenkin tehtävien hoitoon tarvitaan vain vähän energiaa ja ne voidaan hoitaa jopa jokseenkin “vasemmalla kädellä”, toisin sanoen ne osataan tehdä jo niin rutiinilla, että niihin ei tarvitse käyttää paukkuja. Paukut voi ja pitää säästää luovaa voimaa vaativiin tehtäviin.
• Kolmanneksi ihmisten pitää ottaa vastuu myös toisten onnistumisesta. Ainakaan ei pidä pyrkiä vähentämään niitä onnistumisen mahdollisuuksia tai pilaamaan onnistumisen iloa. Ei ole olemassa voittavaa tiimiä ilman yksilöitä, jotka ovat valmiita antamaan oman voittamisvoimansa tiimin ja sen tavoitteiden palvelukseen. Yhteinen päämäärä tarkoittaa, että sinullakin on jalka matolla, jota yrität vetää toisen alta pois.

Neuvoksi annan ystävälleni ja teille muillekin, jotka kamppailette työyhteisöjenne hyvinvoinnin kanssa:

1. Sanoutukaa välittömästi irti huippusuorittamisesta organisaatiokulttuurina.
2. Huippusuorittamisen sijaan pyrkikää luomaan tilanteita, joissa voittaminen on mahdollista. Sovittakaa energia yhteen tilanteen kanssa ja iloitkaa lopputuloksesta.
3. Järjestäkää työt niin, että ainakin parina päivänä viikossa on aikaa ja tilaa uuden oppimiselle ja sitä seuraavalle oppimisen riemulle. Oppimismahdollisuuksia on maailma täynnä, varsinkin digimaailma. Kokoontukaa silloin tällöin myös jakamaan sitä, mitä on opittu.

Muutosta ei tarvitse odottaa. Sen voi tehdä heti. Nyt.

The Charisma Super C(h)amp

Haaveenani on jo kauan ollut löytää ihmisiä, jotka todella ja kiihkeästi haluavat nostaa kykynsä käyttää omaa osaamistaan täysin uudelle tasolle ja, jotka ovat valmiita uskaltamaan pistää itsensä täysin likoon asian vuoksi. Mokaamisen ja naurunalaiseksi joutumisen uhallakin.

Kirjoitettuani Voittajan karisma-  blogin ja saatuani sen pohjalta paljon kyselyitä, joissa tiedusteltiin mahdollisuutta opetella vetovoimaisuutta ja vaikuttavuutta, päätin vihdoin tehdä haaveesta totta. Nyt uskon, että rohkeita, omassa osaamisessaan huipulle tähtääviä ihmisiä on olemassa.

Käynnistän nelipäiväiset superkoulutukset tai paremminkin oppimisleirit työnimellä The Charisma Super Camp. Neljän päivän aikana harjoitellaan innovaatio-, johtamis-, vaikuttamis- ja esiintymistilanteita rankemman kautta. Kyseenalaistetaan oma nykytilanne ja tartutaan rohkeasti loistavamman, uuden tilanteen reunaan ja opitaan miten ei päästetä irti vaikka esteitä tulisi matkalle. Kehitetään uusi tapa ajatella ja käyttää mielen vaikutusvoimia voittavasti, innostavasti ja luovasti.

Tervetuloa kyselemään lisää jos sinulla ja yritykselläsi on kova hinku tulla paljon paremmaksi! The Charisma Super Campit räätälöidään vastaamaan yrityksen ja ryhmän tarpeita ja ne voidaan pitää suomeksi tai englanniksi. Lähetä yhteystietosi cristina.andersson@develor.fi ja otan yhteyttä!

Tervetuloa oppimaan ja voittamaan!

 

 

 

Kärsitkö tunne-inkontinenssista?

Kuulet tai huomaat asian, joka pahoittaa mielesi. Sinulle tulee kiire soittaa ystävälle, jotta saat heti purettua pahan mielesi ja palautettua tunnetasapainosi.

Onko tuttua? Ainakin itse tunnen monia ihmisiä, jotka toimivat juuri noin. Ikävä asia tulee kohdalle ja siitä aiheutuneesta pahasta mielestä on heti päästävä eroon – mieluiten soittamalla kavereille ja vuodattamalla ikävä tunne heille.

Ehkä oletkin saanut iloisen uutisen? Tartut heti puhelimeen ja soitat riittävän monelle, jotta tunnetasapaino palautuu.

Tunteiden jakaminen on okei, mutta usein saattaa olla parempi prosessoida tapahtumat ensin selkeiksi itselleen ja oppia saavuttamaan tunnetasapaino oman ajattelun kautta.

Tunne-inkontinenssissa saattaa olla kyse samasta asiasta, kun lapsella, joka ei malta odottaa karkkipäivää, vaan namia on saatava heti. Kyvyttömyydestä pitkittää mielihyvän saavuttamista.

Psykologit osaavat puhua aiheesta enemmän ja paremmin, mutta minä haluan ottaa asian esille omien aiheideni eli oppimisen ja voittamisen kannalta.

Tunne-inkontinentti ihminen ei voi tulla voittajaksi, sillä voittamiseen tähtäävän oppimisprosessin ytimessä on kyky voittaa itsensä – eli voittaa ne tuntemukset, jotka estävät pääsemästä prosessissa eteenpäin. Eikä siinä vielä kaikki – voittaakseen on opittava kääntämään nuo tunteet oppimisen voimavaroiksi. Silloin niitä ei voi oksentaa kenenkään päälle, vaan ihan itse muokattava niistä ravintoa valmentautumiseen.

En tarkoita, että tunteistaan ei saisi puhua. Kyllä saa ja pitääkin puhua. Pahan olonkin saa purkaa läheisen ihmisen kanssa. Tunne-inkontinentille ihmiselle kuitenkin kelpaa kuka tahansa, joka vain suostuu kuuntelemaan – tunne-inkonttinentti ei välitä siitä, mitä ajatuksia tuolle toiselle aiheutuu purkauksen seurauksena.

Liisa Keltinkangas-Järvinen puhui eräässä radio-ohjelmassa kuinka 70-luvun psykologiassa korostettiin raivon ja pahan mielen purkamisen tärkeyttä, mutta nykypsykologia näkee asian toisin. Nyt nähdään, että hyvää elämää edistää hyvien ajatusten muodostaminen, ei raivokkaiden sanojen suoltaminen ulos itsestä.

Oman elämäsi laadun vuoksi suosittelen, että opettelet käsittelemään itse omat tunteesi siten, että pystyt keskustelemaan niistä toisen kanssa eri näkökulmia tarkastellen. Vähitellen huomaat, että sinun on helpompi päästää irti ikävistä tilanteista ja samalla vähenevät syyllisyyden tunteet siitä, että tuli sanottua asioita, joita ei tarkoittanut. Lyhyesti sanottuna, on helpompi mennä elämässä eteenpäin… niin ja tietysti voittaa tilanteissa, jotka näyttävät kääntyvän sinua vastaan!

Tunne-inkontinenssi: Tunteiden karkailu, kyvyttömyys pidättää tunteita

Täydellisyyden ylistys

Nykyisin on kovin trendikästä puhua epätäydellisyydestä ja luvasta tehdä virheitä. On tietysti vinha perä siinä, että ihminen joutuu oppimaan elämään epätäydellisyytensä ja virheidensä kanssa, samoin kuin siinä, että jos ei uskalla tehdä virheitä niin ei voi oppia mitään.

Uskon kuitenkin, että minun lisäkseni on muitakin, joille epätäydellisyyden ja virheiden hyväksyminen ei ole riittävä tapa ajatella ja asennoitua. Heille haluan tarjota uuden ajatuksen:

“Olen täydellinen juuri nyt ja kasvan kohti parempaa”

On nimittäin niin, että jokaisella on elämässään alueita, joissa haluaa onnistua, ehkä jopa voittaa. Jos katson asiaa voittamisen kannalta, niin on välttämätöntä, että prosessissa tulee vaihe, jolloin kokee itsensä täydelliseksi – ja se on silloin kun H-hetki on käsillä.

Toisin sanoen: Harjoittelun aikana voi olla niin epätäydellinen kuin vain oppimisprosessin etenemisen kannalta on mahdollista ja tehdä kaikki ne virheet, joista on välttämätöntä oppia, jotta sekä prosessi, että suoritus kehittyisivät. Valmistautuessa suoritukseen ja suorituksen aikana on ehdottoman tärkeää kokea itsensä täydelliseksi ja antaa oman suuruutensa viedä loistavaan voittoon.

Suuruudella ja täydellisyydellä en tietenkään tarkoita omnipotenttia egopullistusta vaan luonnollista ihmistä, joka on valmistautunut ja luottaa omaan osaamiseensa, että se kantaa suorituksen yli – riemuvoittoon!

Itse esiinnyn varsin paljon sekä laulajana että puhujana. Tärkeimpiä oppejani on ollut nimenomaan tuon täydellisyyden tunteen saavuttaminen. Vain silloin pääsee tilaan, jossa on valmis antamaan kaikkensa yleisön mielten ja sydänten koskettamiseksi. Tässä ammatissa lopulta tunne, joka ihmisille jää, on tärkein – tieto kuroutuu sen ympärille.

Oletko ollut kuuntelemassa puhujaa, joka aluksi ilmoittaa, ettei oikein ennättänyt valmistautua koska lento oli myöhässä tai jotain muuta oli tapahtunut? Ajatteletko silloin, “voi miten mukavaa, hänkin on epätäydellinen ja tekee virheitä”. Entä jos valmistautumattomuus näkyy läpi esityksen? Silloin varmaan ajattelet, että “miten mukavaa, kaikkihan me teemme virheitä, hän teki virheen tullessaan puhumaan meille”.

Epätäydellisyys ja virheiden tekeminen ovat sitä elämämme suolaa, joka kirpaisee joka päivä, mutta toisaalta tekevät elämästä elämän makuista. Täydellisyys voi kuitenkin olla se sydämen kultareuna, jossa lukee “tällainen mina olen nyt ja se on hyvä – minä kasvan ja tulen paremmaksi ja se on hyvä”:

Suorituksen aikana sydämen kultareuna täyttää sydämen ja muuttaa sen kullaksi ja ihminen on täydellinen sen yhden huumaavan hetken, jolloin harjoittelu ja valmistautuminen ovat ohi ja ihminen voi antaa voittamisen tapahtua.

Wayne Dyer sanoo: “Kaikki universumissa on täydellistä, jopa sinun halusi parantaa sitä”.  Lopulta täydellisyys on omaksi itseksi ja osaksi universumia tulemista – sillä välillä nauttikaamme täydellisyyden hetkistä!

Kurapöksyt ja voittaminen

Kun lapseni olivat pieniä liityin kaksikielisten perheiden yhdistykseen. Toiveeni oli saada tukea kasvattaa aidosti kaksikieliset lapset, sen sijaan, että heistä olisi tullut kaksi toiskielistä lasta.

Yhdistyksessä lähestyttiin asiaa todella syvällisesti. Pohdittiin, onko oikein käyttää finlandismeja, eli suomen kielestä ruotsalaistettuja sanoja kuten: kurabyxor, halare tai länkkare. Omaan suuhuni ei millään sopinut käyttää sanaa “overall”, joten meillä jatkettiin halare linjalla. Yhdistys sai jäädä, sillä en sopeutunut heidän kielikasvatukselliseen filosofiaansa.

Oikeastaan tuosta yhdityksestä jäi opettajalle (siis minulle) pelko puhua lasten kasvatuksesta oman opetusnäkemykseni näkökulmasta. Kun kirjoitin kirjaani painotin usein, että olen kirjoittamassa kirjaa aikuisille – kun kerron työstäni, korostan aikuiskasvatuksen merkitystä. En ole juurikaan uskaltanut puhua lapsista, sillä pelkäsin, että kurapöksy tädit hyökkäävät kimppuuni.

Joskus serendipiteetti muuttaa elämän suuntaa myös ammatillisesti. Ensin otti yhteyttä Meidän Perhe -lehti ja pyysi kommenttia aiheesta lapset ja voittamisen taito sitten MTV3 samasta aiheesta liittyen käynnissä olevaan jalkapalloturnaukseen Helsinki Cupiin.

Maikkaria varten sitten päätin rohkaistua ja kirjoittaa artikkelin Lapset, vanhemmat ja valmentautuminen voittamaan. Siinä olenkin suurinpiirtein esittänyt sen, mikä mielestäni on erilaista aikuisten ja lasten valmentamisessa.

Vai onko sittenkään? Mitä mieltä sinä olet?

Kohti uutta. Kohti väriä ja valoa!

Näin syksyn lähestyessä tulee aina se sama tunne kuin opintien ensiaskeleita ottaessa: uusi kausi alkaa, uudet kirjat, puhtaat vihkot. Tekee mieli tehdä parannus! Tällä kertaa säilyttää kirjat kauniina ja vihkot siisteinä. Muovia kirjan kannen päälle ja vihkon sivujen reunoihin marginaalit viivottimella. Uusi elämä, uusi minä!

Monet ovat jo huomanneet, että blogini nimi muuttui ihan vaivihkaa tuossa kesän aikana. Kävin ystäväni Jari Kaivo-ojan kanssa pitkän keskustelun johtamisesta ja bisneksestä. Jari vaikuttaa tällä hetkellä Stanfordissa vierailevana luovuus- ja tulevaisuus luennoitsijana ja oli kutakuinkin innoissaan kohdaalleen tulleista uusista ideoista. Keskustelussamme tuli esille jo vuosia aiemmin pohtimamme teema boheemisuudesta yrityselämässä ja johtamisessa. Ehkä elämässä yleensä.

Emme sen tarkemmin vielä määritelleet mitä boheemisuus yhteisessä ajattelussamme tarkoittaisi – tuntui, että asiasta vallitsi henkisen tason yhteisymmärrys. Jatkossa tulemme varmasti jollakin tavalla kertomaan asiasta. Keskustelu vaikutti kuitenkin minuun niin paljon, että renessanssinaisen maailmankirja vaihtui boheeminaisen maailmankirjaksi. Johan renessanssia kestikin lähes kaksi vuotta!

Haluan hieman valottaa mitä itse ajattelen boheemisuudella tässä yhteydessä. Kutsun ja haastan Jarin vieraskirjoittajaksi kirjoittamaan oman näkemyksensä!

Boheemisuus on kiehtova yhdistelmä monikulttuurisuutta, kansainvälisyyttä, väriä, valoa, innostusta ja ennen kaikkea rakkautta kaikkea eläväistä kohtaan. Se on intohimoa, räiskyvyyttä ja iloa – uskallusta olla täydellisesti oma itsensä samalla kun antaa toisten olla täydellisesti omia itsejään toteuttamassa omaa intohimoaan. Se on asennetta tehdä hyvää itselle, ottamatta keneltäkään pois. Asennetta auttaa toisia ja rakentaa yhteisöä kohti parasta yhteistä hyvää. Boheemisuus on taidetta ja kulttuuria, se on totta ja tarua. Boheemisuus on hurmaavaa tekemistä yksin ja yhdessä kohti parempaa maailmaa. Boheemissa mennään ihmisarvot edellä ja ymmärretään, miten riittävä talous seuraa perässä. Se on uuden ajan voitto!

Tervetuloa uuteen maailmaan –  rakentamaan ja hoivaamaan. Yhdessä. Bill Taylorin sanoin  ”We Is Bigger Than Me“

Voittava oppiminen muutoksessa

- Don’t say, ‘The day will come.’ Bring the day!”  - Jakob Rotblit

Usein kuulee puhuttavan, että ihmiset pelkäävät muutoksia: uusia asioita ja ennen tuntemattomia tilanteita. Konsulteille muutoksen vaikeudella pelottelu on tietysti aarreaitta; monivaiheiset ja laaja-ulotteiset muutosohjelmat tarjoavat monta tilaisuutta laskuttaa edessä häämöttävästä muutoksesta, joka siis onnistuu ainoastaan mikäli ohjelmaa noudatetaan tarkasti. Valitettavasti kovin usein niin ei kuitenkaan käy.

Muutoksessa ihmiset eivät pelkää muutosta itseään, eivätkä uusia asioita – päinvastoin, uudistukset, varsinkin hyvät sellaiset, otetaan kyllä ilolla vastaan. Sen sijaan pelkoa ja epäluuloa aiheuttaa muutosprosessista aiheutuva hämmennys ja siihen kannattaakin ensisijaisesti tarttua, sillä silloin saavutetaan tuloksia huomattavasti helpommin ja nopeammin — niin ja paljon halvemmalla.

On totta, että muutos voi vaatia myös paljon työtä ja aikaa toteutuakseen, mutta muutokseen liittyy myös asioita, jotka voi toteuttaa ja saavuttaa heti. Näihin asioihin pääsee käsiksi muuttamalla ajatusta itse muutosprosessista.

Muutos on siirtymistä yhdestä tilasta toiseen.

Ajattelepa lomamatkaa. Suunnittelua, valmisteluja, lippujen ja hotellihuoneiden tilaamista, retkikohteiden tutkimista, matkalaukun pakkaamista ja lähdön odottelua. Ihan mukavaa vai mitä? Eikä haittaa ollenkaan vaikka edessä on suuri muutos, vaikkakin väliaikainen, siirtyminen jonnekin, ehkä tuntemattomaan kulttuuriin, jossa puhutaan kieltä, jota ei ole milloinkaan aikaisemmin kuullut. Mieti hetkeä, kun ystäviesi tai läheistesi kanssa tutustutte vaikkapa matkakohteenne lähellä sijaitsevaan vuorenhuippuun, jonne aiotte kiivetä. Katselette valokuvia, joita siellä aiemmin käyneet ovat ottaneet. Luette paikan historiasta, ketkä ovat kiivenneet vuorelle. Tuntuu kuin olisitte siellä jo! Eikö niin?

Tuntuu kuin olisi jo siellä. Siinä on muutoksen avainasia. Useimmiten muutokseen lähdetään toki visiosta ja tavoitteista, mutta oikeastaan niistä ei niin hirveästi välitetä vaan aletaan pohtia loputtomalta tuntuvaa prosessia. Kukaan ei vaivaudu miettimään, miltä tuntuu kun siellä ollaan – ja juuri siinä on muutostyön energia.

Matkaan saattaa liittyä odottelua välitiloissa, transitiohalleissa. Matkalaukkujen puuduttavaa raahaamista paikasta toiseen. Mutta kuka siitä oikeastaan välittää – onhan edessä matkakohde ja se ihana paikka vuorella.

Nyt sanotte, että ei se muutos työpaikalla ole ollenkaan verrattavissa lomakohteeseen ja ihanaan paikkaan vuorella. Minä vastaan siihen, että kyllä on, jos vaivaudutte etsimään muutoksen seurauksena olevasta tilasta edes hiukkasia uudenlaisesta hyvästä olosta. Edes hiukkasia. Puhumattakaan kokonaisuuksista, jotka palvelevat tekemistä ja tulosten saavuttamista entistä paremmin. Seuraava askel on tehdä aloitteita, jotka pohjautuvat noihin hiukkasiin ennemmin kuin jonkun vieraan tahon tekemiin projektisuunnitelmiin. Niidenkin aika toki voi tulla, mutta vasta myöhemmin.

Minulta kysytään usein miksi liitän voittamisen oppimiseen. Syy on, että oppiminen, jolla on jokin haluttava päämäärä sekä kohde, jonka voi kokea jo tässä hetkessä, vaikka päämäärää ei olisikaan vielä saavutettu, on tyydyttävämpää ja tuloksellisempaa kuin oppiminen jonkin itsen ulkopuolella olevan asian takia ja jonka tavoitteet eivät välttämättä edes kosketa itseä. Me ihmiset haluamme kokea ainutlaatuisuutta itsessämme – me haluamme ihanaan paikkaan vuorelle sen mielettömän koskettavan kokemuksen vuoksi, jonka se tarjoaa.

Seuraavan kerran kun muutos on edessä, ehdotan, että ette kysy: “mitä tehdään seuraavaksi” vaan kysytte WIN kysymyksen “What Is Next” eli “mitä ON seuraavaksi”. Mikä on se tila, johon ollaan pyrkimässä. Etsikää edes hiukkasia siitä, mikä on parempaa, mikä tuntuu paremmalta ja tuokaa se tila tähän hetkeen. Silloin kun sen pystytte tekemään, niin muutos on jo tapahtunut. Loppu on vain käytännön asioiden toteuttamista.

   Vuorelle kiipeäminen tuntuu yhtä hyvältä mielikuvituksessa matkaa valmistellessa kuin silloin kun sen tekee ihan fyysisesti. Tärkeää on oppia käyttämään samaa mielen vaikutusvoimaa muissakin muutostilanteissa. Silloin työstä ja elämästäkin tulee hyvän mielen seikkailu ja innostuneen valmistautumisen korkean paikan leiri.

Tätä artikkelia tukee kirjoitus “vapaudu omaan oppimiseen“

Johtaja, valmentaja: haasta voittamaan

Kyky auttaa toinen ihminen kohoamaan tätä hetkeä ja itseään korkeammalle on yksi johtamisen ja valmentamisen suurista haasteista ja tärkeimmistä tehtävistä.

Venäläisen psykologin Lev Vygotskin ajattelun keskeisiä käsitteitä on lähikehityksen vyöhyke,  alue, jolle oppija pääsee osaavassa ohjauksessa. Lähikehityksen vyöhyke on eräänlainen “beta” alue, kokeilukenttä, jossa katsotaan mihin rahkeet riittävät kun niitä oikein haastetaan.

Kuinka hyvä sinä olet haastamaan ohjauspiirissäsi olevia ihmisiä voittamaan?

Työpöydän tai viraston oven takaa on helppo vaatia ihmisiltä suorituksia, mutta miten onnistuu tilanne, jossa valmentaja tai johtaja laittaa itsensä täydellisesti likoon? Joukkojen edessä tai “one to one” tilanteessa?

Olen monta kertaa ollut seuraamassa urheiluharjoituksia, joissa valmentaja puhaltaa pilliinsä ja harjoitus vaihtuu ennalta sovitun kaavan mukaan. Olen seurannut johtajia, jotka kommunikaatiossaan eivät välitä lähes minkäänlaista henkilökohtaista sitoutumista tai merkitystä. Olen ollut tiimipalavereissa, joissa kyllä innostutaan asioista, mutta niihin ei synny intohimoista ja eteenpäinvievää nostetta.

Lyhyesti sanottuna: liian usein johtamisesta puuttuu intentio, haastavuus ja sitoutuminen. Puuttuu rohkeutta heittäytyä ja ylittää turhan häveliäisyyden rajat.

Toisinkin voi olla. Valmentaja tai johtaja, joka jokaisella solullaan, kehonkielellään ja sanoillaan elää tilannetta ja haastaa yhä parempaan saa uskomattomia tuloksia aikaan jo lyhyessä ohjaustilanteessa. Minulla oli ilo päästä seuraamaan sellaista.

Jalkapallojoukkue HJK:n järjestämässä “Tie tähtiin” seminaarissa oli mukana hallitsevan Euroopan mestarin FC Porton kykyvalmentaja Pepijn Linders. Pep piti muutaman valmennussession junioreille ja näytti miten valmentaja voi nostaa ohjattavan paitsi lähikehityksen vyöhykkeelle mutta myös väläyttämään hienouksia, joita potentiaalivarastosta yllättäen saattaa löytyä.

Pep kuvasi lyhyesti minkälainen harjoitus hänellä oli mielessä ja juniorit ryhtyivät toimeen. Kun harjoitusta oli menty jonkin aikaa Pep alkoi jaella voittavia neuvoja, kuten “painosta häntä”, “mitä haluat tilanteelta”, “pyri aina vapautumaan”. Hän myös itse osallistui tilanteisiin ja näytti konkreettisesti mitä neuvot tarkoittavat.

Keskittymisen ja valppauden yhdistelmä oli yksi Pep:n tärkeistä teemoista. Hän korosti usein, että pitää nähdä kaikki, jotta tietää, minkälaisia aloitteita tulee tehdä. Olen itsekin puhunut usein WinHoc:sta, voittavien aloitteiden taktiikasta. Pep näytti mitä WinHoc on käytännössä, miten tehdään aloite voittavaan tilanteeseen tai miten muutetaan tilanne itselle voittavaksi. Vapaudu aina tilanteesta ja luo uusi tilanne, voittava tilanne.

Palo ja intohimo välittyi Pep:n tekemisistä ja tarttui pelaajiin, se oli aivan selvää. Mielestäni tärkeintä, mitä Pep teki oli, että hän haastoi pelaajat voittamaan. Hän rakensi tilanteisiin vahvan intention, suunnan, joka vahvisti pelin tai harjoituksen päämäärää ja tarkoitusta. Mikä hienointa – hän itse oli tuo intentio, hän eli sitä, näytti sen ja haastoi omilla eleillään ja liikkeillään ohjattavat mukaan. Vähän väliä hän kehotti pelaajia “try to win” – yritä voittaa! Oli silminnähtävissä, miten energia ja intentio kasvoivat kentällä. Ei ole ihme, että Futebol Clube do Porto on Euroopan mestari.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Pepijn Linders työssään

Suomalaisessa johtamisessa on kautta aikojen arvostettu korkealle Väinö Linnan romaanin “Tuntematon sotilas” luutnantti Koskelan vähäeleinen johtamistyyli. Eräässäkin tilanteessa miehet kapinoivat liikkeellelähtöä, mutta vaikenivat ja alkoivat toimia kun Koskela hiljaisesti toteaa, että olisi aika lähteä. On toki tärkeää, että jokainen on oma itsensä työssä, mutta onko Koskela tyyppinen johtaja kuitenkaan oikeanlainen aikana ja lajeissa, joissa korostuu intohimo ja vahva pyrkimys onnistua ja voittaa? Enkä tarkoita pelkästään urheilua vaan inhimillisen tekemisen ja harrastamisen kenttää yleensäkin – vaikkapa start-up yrityksiä, joissa alkaa näkyä enemmän intohimoa kuin urheilukentillä!

Olen aikaisemmin määritellyt, että johtajan tärkein tehtävä on:

“Valmentava johtaja saa ihmisten ja organisaation energian liikkeelle toivottuun suuntaan, ylläpitää momentumia ja auttaa virittämään energiat yhteensopiviksi edessä olevien tehtävien kanssa .

Valmentava johtaja osaa rakentaa kulttuurin, jossa ihmiset voivat yksilöinä ja ryhmissä toteuttaa parasta osaamistaan ja saavuttaa tuloksia, joita pitää arvokkaina ja joilla pystyy auttamaan organisaation ja yrityksen menestykseen.”

Nyt lisään tuohon määritelmään: Valmentaja tai valmentava johtaja haastaa voittamaan ja on itse sitä, mitä hän toisilta vaatii.

WinHoc lyhyesti:

1. Tiedä mitä haluat ja kehitä itsellesi voittajan asenne
2. Tee voimallinen ja yllättävä aloite
3. Rakenna voittava tilanne, jossa omat vahvuutesi pääsevät vaikuttamaan
4. Voita tilanne win*win(+win) eli siten, että sinä ja partnerisi  voitatte ja aiheutatte voittavia vaikutuksia myös kolmansille osapuolille. (jos et voi viedä tilannetta itse loppuun, niin tarjoile se voiton siivin toisille)

Tsemppihenkeä syksyyn!

Olen monien haasteiden keskellä ja vielä suurempia haasteita on edessä. Olen opetellut tavan katsoa tai kuunnella joka päivä jotain innostavaa ja kannustavaa – sellaista, joka saa energian liikkeelle. Suosittelen kaikille lämpimästi, tekeminen on paljon helpompaa ja hauskempaa kun saa sopivan hengen päälle.

Viime viikolla tein loistolöydön. Niin superinnostavan, että en halunnut pelkästään jakaa sitä kanssanne vaan myös tuoda iloksenne myös toisen  valmentaja Flowersin puheen suomeksi, jotta kaikilla olisi todellinen mahdollisuus ymmärtää ja sisäistää nämä energisoivat ja voitontahtoiset sanat.

Flowersin puheessa konkretisoituu Sun Tzun lause: Voittava soturi voittaa ensin ja menee sitten taisteluun kun taas häviävä soturi menee taisteluun ja yrittää kamppailla tiensä voittoon.

Kuuntele valmentaja Flowersia ennakkoluulottomasti, ime sanat itseesi ja sano ääneen: Minä olen mestari! Sillä sinä toden totta olet mestari, jos vain päättäväisesti kuljet oman mestaruutesi tietä.

Tämä puhe löytyi 1001 Thanks blogista:

Tänään, hyvät herrat, minulla on kunnia valmentaa teitä ja minulla on vielä suurempi kunnia viedä teidät taistelukentälle. Myös teille on myönnetty kunnia. Se on vastaus jonka, annatte kysymykseen:

Kuka minä olen?

Vastaus: Minä olen mestari! (I am a champion)

Aivan.

Nyt haluan, että muistatte tämän koko pelin ajan:

Minä voitan sen mitä koskaan ei ole voitettu. Tappio ei ole minun sanani. Minä uskon siellä, missä muut ennen minua ovat epäilleet. Minä pyrin aina ylläpitämään tiimini mainetta ja kunniaa. Olen harjoittanut mieleni ja nyt ruumiini seuraa!

Kuka minä olen?

Vastaus: Minä olen mestari! 

Myönnän sen tosiasian, että vastustajani eivät odota minun voittavan ja,  että olen valioluokan soturi, joka astuu taistelun eturintamalle kaikilla käytettävissä olevin keinoin. Hyväksyn tosiasian, että joukkueeni odottaa minun liikkuvan eteenpäin, nopeammin ja vastustajiamme kovemmin taistellen. En koskaan petä kavereita. Pidän mieleni aina valppaana, fysiikkani vahvana ja moraalin oikeana ja kannan enemmän kuin osuuteni tehtävästä, olipa se mikä tahansa. Sata prosenttia ja enemmän.

Kuka minä olen?

Vastaus: Minä olen mestari!

Näytän uljaasti maailmalle, että olen erityisesti valittu ja hyvin valmennettu taistelija. Sydämeni ja sieluni ovat polttoainetta ruumiilleni silloin kun raajani väsyvät. En koskaan horju, en koskaan menetä fokusta niin kauan kuin mielessäni on vielä toivoa ja sydämeni sykkii. En koskaan antaudu paholaiselle nimeltään heikkous ja taistelen sitä vastaan vielä kuolevan henkenikin voimalla.

Kuka minä olen?

Vastaus: Minä olen mestari!

Kohtaan vastustajani energisesti, kukaan ei jäävää minua tehtävästäni, kukaan ei pysäytä minua saavuttamasta tavoitettani. Voitan heidät taistelukentällä, koska olen harjoitellut paremmin ja taistelen kaikin voimin. Luovuttaminen ei kuulu Mestarin sanastoon. En koskaan jätä kaveria enkä missään olosuhteissa luovuta.

Täysin valmiina annan osaamiseni ja voimani päämääräni palvelukseen ja saatan tehtävän päätökseen. Nousen, jos kaadun. Revin sydämen vastustajani rinnasta ja jätän sen maahan sykkimään. Vastustajani ei tarvitse pelätä minua, mutta hän tulee kunnioittamaan minua. Mikäli hän ei tee niin, niin saan hänet kunnioittamaan itseäni kaikella sillä, mitä minulla on annettavaa.

Nimeni muistetaan, eikä aina ystävällismielisesti. Sillä olen kieltänyt heidän kritiikkinsä ja luonut oman kunnioitukseni. Kukaan ei määrittele minua, kukaan ei kerro minulle, mitä minä voin saavuttaa. Kukaan ei tule sanomaan, että minä en antanut kaikkeani ja kukaan ei vie loistoani!

Tsemppiä, iloa ja voittavia tuloksia syksyysi!

Vaihda katsantokantaa – voitat itsesi!

Kirjassani puhun sumean logiikan janasta. Sumean logiikan jana on kuin musiikkilaitteen volyymin säätäjä, toisessa päässä on äänetön ja toisessa todella voimakas ääni. Säätimen keskivaiheilla ääntä ja äänettömyyttä on yhtä paljon.

Usein kuulee ihmisten puhuvan asioista yhden totuuden näkökulmasta. Haitallisinta se on silloin, kun puhe liittyy omaan itseen: “minä nyt vain olen niin väsynyt, etten jaksa mitään”, “minä olen sellainen jääräpää”, “minulla ei ole rahaa, en voi tehdä mitään”, “minä olen niin epäsosiaalinen”, “minulla ei ole aikaa” ja niin edelleen. Valmentajana kohtaan oman itsensä yksipuolista tuomitsemista aivan liian usein. Ja oman sumean logiikkani kanssa on myös aika ajoin haasteita.

Ongelmallista on myös silloin kun sumeaa logiikkaa ei oivalleta suhteessa toisiin. Meillä on usein suuri tarve saada asettaa toisia ihmisiä lokeroihin, aivan samalla tavalla kuin itseämme. Kuitenkin kaikista ihmisistä on moneksi ja jos osaamme olla avoimia niin voi siitä takapenkin Taavistakin paljastua oikein hauska kalakaveri. Yksipuolinen ajattelu myös voi haitata yhteydenpitoa : “en minä nyt voi soittaa, hän on varmaan juuri nyt kahvilla”, “ei häntä kuitenkaan kiinnosta tämä asia”, “hän sanoo kuitenkin ei”. Harkinta on toki hyväksi, mutta onko aina oikein päättää etukäteen toisen puolesta mitä mieltä hän on jostain asiasta?

Kuvittele omia ajatuksiasi kuulana sumean logiikan janan päällä. Anna kuulan liikkua janan päällä ja tunnustele, miltä eri voimakkuusvariaatiot tuntuvat. Entä jos lisäät vähän enemmän “kyllää” ajatukseen? Jos kuitenkin annat kuulan liikkua enemmän “ein” puolelle. Tällä tavalla annat tunnemittarillesi mahdollisuuden osallistua päätöksentekoon ja saat lisää rohkeutta yhteydenottoihin, vuorovaikutukseen ja toimintaan yleensä. Joskus intuitio voi sanoa, että “lisää kyllää” vaikka tuntuu pelottavalta, silloin kannattaa kuunnella intuition ääntä. Usko pois, sisälläsi on suuren viisauden lähde, jos et vaienna sitä turhan touhuamisen kohinalla.

Lyhyesti, jokainen asia on vähintäin kaksi asiaa. Kun sinulle tulee kielteinen ajatus niin ennenkuin päästät sen ilmoille niin mieti, mitä tuon ajatuksen janan toisessa päässä on. Yleensä se ajatus on paljon rakentavampi ja yhteistä hyvää edistävämpi kuin se kielteinen ajatus. Me luomme tätä maailmaa yhdessä hetki hetkeltä, tuuma tuumalta. Ajatuksin ja teoin. Siksi sumean logiikan janan ymmärtäminen ja aktiivinen käyttäminen on tärkeää. Haluattehan tehdä yrityksissänne, kodeissanne ja elämässänne parempia päätöksiä ja rakentaa parempaa vuorovaikutusta ja tekemisen laatua!

Tämän blogikirjoituksen lukijoille tarjoan The Winning Helix kirjan, josta voi lukea lisää vaikkapa sumean logiikan janasta, hintaan 20 €+postituskulut. Tilaa lähettämällä sähköpostia cristina.andersson@develor.fi (laita viestiin: blogitarjous) Suomeksi kirjan “Voittava Kierre” voi ostaa esim. Akateemisesta kirjakaupasta.

Kun kiitollisuus iskee

Joskus tapahtuu sellaista, että kiitollisuus valtaa mielen ihan erityisellä tavalla. Silloin kun jotain odottamatonta hyvää tapahtuu.

Tänään kävi niin kun sattumalta löysin Youtubesta lukijan tekemän kauniin videon kirjastani! En kirjoita enempää, sanon vain kiitos.

 

Vaikeimman kautta voittoon – keksintöjä ja urheilua

Tämä postaus sisältää kaksi työhöni liittyvää uutista. Asioita, joista olen erityisen iloinen ja joista toivon olevan mahdollisimman monelle iloa ja hyötyä. Tervetuloa jakamaan niitä kanssani!

Koripalloilija Spencer Haywood oli ammattilaisurheilun uranuurtaja. Hän jätti collegen ennenaikaisesti ja siirtyi ammattilaisuralle. Bleacher Report nimeää Spencerin ratkaisun yhdeksi urheilun merkittävimmistä keksinnöistä, sillä siihen saakka, vuoteen 1969, “collegiaattia” oli pidetty ammattilaisurheilijan uraa arvostetumpana. Spencer teki toisin. Hän seurasi intohimoaan. Valitsi vaikeimman. Rakensi uuden tien, joka johti hänet Olympilaisten korkeimmalle korokkeelle.

“Going hardship”, vaikeimman kautta, on yhteistä urheilulle ja keksimiselle. Siksi halusin ottaa Spencer Haywoodin tämän tarinan johdattelijaksi. Urheija ja keksijä joutuvat kulkemaan omia polkujaan, vain omien ideoidensa, osaamisensa ja jatkuvan kiihkeän kehitystyönsä kannattelemina. Heidän start-upinsa eivät ole yhteiskunnan juhlittuja sankaritarinoita. Mutta sitten, kun urhelijan tai keksijän “start-up” tuottaa tulosta, niin silloin heidän ympärillään riittää kunnianmetsästäjiä – sakkia, joka haluaa oman osansa loisteesta.

Kohdalleni tuli viime viikolla kaksi iloista asiaa, voittoja työssäni. Haluan omistaa ne urheilijoille ja keksijöille toivoen, että ne osaltaan voisivat kiinnittää lisää huomiota näiden kahden yhteiskunnalle niin tärkeän ryhmän työhön.

Minut palkittiin Euroopan Unionin Naiskeksijöiden ja -innovaattoreiden Verkoston erikoistunnustuspalkinnolla sekä valittiin urheilumediasivusto Jatkoajan kolumnistiksi.

EUWIIN

Sain keksijäpalkinnon työstäni innovatiivisen kapasiteetin kehittämisestä ja Swing -konseptin luomisesta. Euwiin on palkinnut naiskeksijöitä vuodesta 2006. Pääpalkinto, eli vuoden naiskeksijän palkinto on luovutettu kahdesti aiemmin suomalaiselle naiselle. Tänä vuonna vuoden naiskeksijäksi valittiin ruotsalainen, uudenlaisen hengenpelastusrenkaan keksijä, Åsa Magnusson. Toiselle sijalle pääsi hienosti lasten diabeteksen hoitoa helpottavan laitteen keksijä Salla Koski.

Arvostan Euwiin palkintoni todella korkealle. Kuten keksijät yleensäkin, olen myös minä tehnyt erittäin pitkäjänteistä ja monivaiheista työtä oppimiskonseptieni kehittämiseksi. Palkintoon liittyvät aihiot syntyivät kun aloin tutkia asioita kirjaani “Voittava kierre” varten vuonna 2001. Kirjassani esitetyt mallit ja prosessit ovat innovatiivisia ja toimivat perustana mm. oppimisen vallankumoukseen tähtäävälle Swing konseptille.

Vaikka keksijän työ on yksinäistä niin silti ihan yksin ei voi mitään merkittävää saada aikaiseksi. Siksi haluan osoittaa kiitokseni seuraaville tahoille ja henkilöille:

JOKERIT

Vuonna 2002 olin kehitellyt uutta oppimismallia sen verran, että kaipasin paikkaa, jossa voisin sparrata mallia ja löytää siihen ajatuksia, jotka toisaalta voisivat osoittaa sen toimivuutta ja toisaalta tuoda uusia kehitysideoita. Näytin silloin aika oudon näköistä häkkyrää Harry Hjallis Harkimolle, toiveenani saada hankkia tietoa heidän organisaatiostaan ja joukkueelta. Hjallis totesi, että näyttääpä mielenkiintoiselta ja sain luvan tehdä tutkimusta Jokereiden parissa. Suurkiitos siis Hjallikselle ja Jokereille. Erityisesti vielä Antti Törmäselle, Tomek Valtoselle ja Matti Virmaselle.

KEKSIMÖ

Vuonna 2009 minut kutsuttiin Keksimön hallituksen jäseneksi. Olin yllättynyt, sillä en ollut aikaisemmin toiminut keksijöiden parissa. Keksimössä sain kuitenkin ymmärtää minkälaista “hardshipia” keksimistyö on ja miten loistaviin aikaansaannoksiin keksijät pystyvät. Ymmärsin myös sen tärkeän asian, että keksiminen on taito siinä missä joku muukin. Kun tuon taidon herättelee itsestään niin keksintöjä alkaa syntyä. Keksimöläiset kannustivat minuakin lisäämään innovatiivisuutta ja kekseliäisyyttä työhöni. Heidän tukensa on ollut äärimmäisen tärkeä palkittua konseptia kehittäessäni. Kiitokset Martin von Willebrand, Matti Pyykkönen, Balan Pillai ja Eppie Eloranta.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Palkinnon luovutti Eija Pessinen. Vuoden 2009 EUWIIN naiskeksijä.

JATKOAIKA

Aloitin Suomen suurimman on-line urheilumedian Jatkoajan kolumnistina. Ensimmäinen kolumni julkaistiin 19.9.2011. Jatkossa kolumnejani julkaistaan kerran kuussa. Kolumnisteina kanssani ovat todella kovan luokan kirjoittamisen ammattilaiset Jani Mesikämmen ja Risto Pakarinen. Mielenkiintoisia näkökulmia KHL -sarjasta tuo Pasi Pulkkinen. Olen siis valtavan haasteen edessä. Jatkoajan aktiivisen, asiantuntevan ja usein kärkkään lukijakunnan sydämen valloittaminen ei ole aivan helppo tehtävä. Tavoitteeni on tuoda lisäarvoa sivustolle tarkastelemalla jääkiekkoa voittamisen ja oppimisen näkökulmasta. Pelianalyysit jätän suosiolla asian paremmin tunteville. Kiitos Jatkoajan tiimille ja päätoimittaja Emil Elolle tästä hienosta mahdollisuudesta.

Vielä haluan kiittää poikiani Nicoa ja Tomia. He ovat tukeneet minua kaikessa – enemmän kuin äitinä ikinä olisin osannut odottaa.

Rakkaus voittaa. Elämässä, keksimisessä ja urheilussa.

Unelmien manifesti

Nyt, juuri tänään, on aika aloittaa se mistä olet aina unelmoinut.

Nyt on aika tehdä muutos, pois siitä, mikä on pitänyt unelmaasi ja sieluasi arjen harmaassa häkissä.

Tiedät, ettet enää voi odottaa. Et hetkeäkään. Sillä arkinen vaellus, taistelu oman olemassa olosi oikeutuksesta, on vienyt voimasi ja kuitenkin, sisimmässäsi tiedät, että sinulla on tärkeää annettavaa maailmalle.

Nyt.

Sinun aikasi.

Nyt.

Sinulla ei ole kuin yksi elämä, eikä se ole kenraaliharjoitus. Se on ensi-ilta, ainoa ilta. Maailma odottaa sinun lahjaasi, sinun ainutlaatuisen sielusi hehkuvaa timanttia. Hio se kirkkaaksi, anna se heille. Älä pelkää, älä epäröi. Sillä kun teet sitä, mitä sydämesi halajaa niin ovet avautuvat ja polku kehkeytyy askelillesi ja sielusi laulaa.

Kohti kaunista tulevaisuutta. Läpi harmaan kiven. Omaan itseesi luottaen. Omaa sydäntäsi kuunnellen.

Kohti uutta elämää! Kohti runsautta! Kohti sitä, mikä sinussa jo soi.

Aika lähteä elämäsi tärkeimmälle matkalle on nyt. Sillä sinä olet tärkeä ja on niin tärkeää, ettet unohtaisi sitä. Herää siis. Kuule nyt sielussasi soiva sävel, näe nyt vuorella kimalteleva puro. Ota ensimmäinen askel ja rakasta sitä niin, että haluat ottaa seuraavan. Ja hurmaantua siitä, että varpaasi koskettavat vapaata ilmaa. Hurmaantua.

Matkan voit myös tehdä Swing seurassa, jossa koko maailma laulaa:  http://swingtowin.net/

Vaikeiden aikojen voittava strategia

Olen toiminut konsulttina 90-luvun alusta. En muista, että uutiset ja ennusteet talouden kehityksestä olisivat olleet näin huonoja milloinkaan aikaisemmin. 90-lukuun verrattuna tilannetta pahentaa se, että valtioilla menee huonosti; ne vähintäinkin natisevat liitoksistaan ja perinteisillä vallanpitäjillä on vähän mahdollisuuksia parantaa tilannetta.

Mitä sitten voidaan tehdä yrityksissä? Paljon voidaan tehdä, sillä elämä jatkuu. Tärkeintä on saada aikaan liikettä, josta syntyy uutta elinvoimaista toimintaa.

Vaikka vaikeina aikoina saattaa joutua tekemään rankkoja ratkaisuja äärimmäisen tärkeää pitää huolta välittämisestä. Ihmisistä täytyy välittää, ihmisistä kuitenkin kaikessa elinkeinotoiminnassa on kyse. Kun yrityksessä sisäistetään kaava win*win(+win) niin ei voi haasteellisten ratkaisujen edessä mennä kovin paljon pieleen. Win*win tarkoittaa sitä, että asiat hoidetaan niin, että molemmat osapuolet voittavat ja (+win), että voittavia vaikutuksia syntyy myös kolmansille osapuolille – laajasti katsottuna.

Sinulle, joka mietit miten yritystä pitäisi johtaa vaikeiden aikojen mahdollisesti koittaessa tarjoan muutaman neuvon:

1) Missä voit voittaa
2) Missä haluat voittaa ja
3) Missä sinun on välttämätöntä voittaa.

Pohdi näihin kysymyksiin syvälliset vastaukset ja mieti myös mitä muuta voittaminen sinulle merkitsee kuin taloudellista voittoa.

Kun olet saanut vastaukset ylläoleviin kysymyksiin. Mieti sitä, miten hallitset energiaasi näiden voittojen saavuttamiseksi. Varmista, että eri tehtäviin suunnattu energia kohtaa ko. tehtävän tarpeet. Kaikkeen ei tarvita huippusuoritusta, joskus voi voittaa helpommallakin. Luulisin, että kohdan kaksi ja kolme tehtävät vaativat intensiivisempää energian mobilisointia kuin kohdan yksi tehtävät.

Ajattele ihmisiä ja inhimillisyyttä – yhteisöjä ja jakamista – innostusta ja saavutusten juhlimista. Voittaminen johtaa kukoistukseen.

Kohdassa kaksi ala toimia “winhoc” – eli pyri luomaan voittavia aloitteita ja tilanteita ja voita. Toimi taktisesti ja voittavasti kaikissa tilanteissa.

Erityisesti kohdassa kolme opettele uusi asenne, jossa sen sijaan että kyselet, miten voit hyötyä, kysy miten voit palvella. Olet altavastaajana, tarvitset ihmisten sympatiat ja hyvän tahdon puolellesi. Yleisesti ottaenkin tämä on uudessa sosiaalisen median maailmassa voittava asenne.

Organisoi virtausten mukaan. Mieti minkälaisia virtauksia erilaiset voittamishaasteet edellyttävät – anna vapautta sinne missä virta näyttää vievän ja tukea ja voimaa sinne, missä virta on täynnä esteitä ja vastavirtoja. Jatka oppivan organisaation kehittämistä, jotta saat nopeasti tiedon prosessiin ja muutettua voittaviksi aloitteiksi. Rakenna linkkejä oppivan organisaation, winhoc tiimien sekä virallisen ja toiminnallisen organisaation välille.

Edessä siintävä uusi aika edellyttää myös uusia taitoja. Tulevaisuudessa markkinat täyttyvät mitä erilaisimmista toimijoista, jotka luovat liikettä digitaalisessa maailmassa ennenkuulumattomin tavoin. On vanha klisee sanoa, että ainoa, mikä on pysyvää on muutos – tulevaisuudessa se on entistä enemmän totta: muutoksen virtaukset ovat käsin koskelteltavia joka hetki.

Näistä taidoista on apua muutoksessa ja uudessa maailmassa:

• Metakognitiiviset taidot, joiden avulla pystymme ajattelemaan ajattelua ja innovaatiota
• Hahmotteleva dialogi, jonka avulla voidaan puhua siitä, mikä ei vielä ole olemassa
• Social media mind, mielenlaatu, joka ajattelee sosiaalisen median ehdoilla ja tavoilla
• Ilmiömäinen oppimiskyky, uudet tiedot on kyettävä muuttamaan vaikuttaviksi ilmiöiksi
• Energian mobilisointi, uuden maailman johtaminen on energioiden johtamista

Luo itsellesi winning mind point, rakenna voittavia tilanteita, tee voittavia aloitteita. Huomaat, että onnistumisen mahdollisuuksia on vaikka pilvet näyttäisivät synkeiltä.

Awesomeness

Minua on usein pyydetty jatkamaan uuden ajan manifestejani. Varsinkin ilmiö nimeltä “awesomeness” on kiinnostanut. Kirjoitin aiheesta jääkiekkotapahtuman näkökulmasta kolumnin Jatkoajan sivustolle, tervetuloa lukemaan se sieltä!

Linkit manifesteihin:

Innovaatio – tuotantotalousajan reliikki turhista härpäkkeistä aidosti parempaan

Ubi efekti – ilmiömäisesti vaikuttava (awesomeness artikkeli)

Uuden ajan voitto kertoo myös siitä, missä Occupy Wall Street liikkeessä on kyse

Johtaminen on kuollut Uusi aika vaatii uudenlaista johtamista

Win*win(+win) Ei riitä, että luodaan win-win tilanteita partnereiden kesken, on synnytettävä laajemmalti voittavia vaikutuksia

Työtön, työtön, työtön

En ole elämässäni ollut päivääkään työttömänä. Olen yrittänyt elättää itseni ja perheeni yrittäjänä. Välillä on tullut menestystä välillä ei. Mutta eteenpäin on menty.

Minulla ei siis ole tietoa, miten työttömyyttä Suomessa hoidetaan, mutta olen saanut ymmärtää, että homma menee kutakuinkin seuraavasti:

• Työtön kirjaa joka päivä lomakkeeseen, että on työtön
• Työtön tapaa säännöllisesti työvoimatoimiston ihmisiä, jotka toteavat, että hän on työtön ja että töitä pitäisi löytyä
• Työtön on työmarkkinoiden käytettävissä. Eli kököttää puhelimen päässä odottamassa soittoa

Jos tämä on totta, niin voi samantien lakata odottamasta suurta menestystä työttömyyden hoidossa. Koko systeemi nimittäin sotii rankasti kaikkea sitä vastaan, mitä ihmisen menestymisestä tiedetään.

Filosofi ja kirjailija Ralph Waldo Emerson sanoi: “sinusta tulee se mitä kaiken päivää ajattelet”. Tunnetut menestysvalmentajat, terapeutit ja psykologit neuvovat kirjaamaan tavoitteet paperille – näin ne toteutuvat tehokkaammin. Jos työttömän pitää joka päivä pohtia työttömyyttään ja vielä kirjata se paperille, niin hän saa sitä lisää – työttömyyttä.

Menestysvalmentajat puhuvat paljon myös siitä, että ihmisen tulee ympäröidä itsensä kannustavilla ja innostavilla ihmisillä. Ihmisillä, joista voi löytyä esikuvallisuutta omaa elämää ajatellen. Jos ihminen seurustelee paljon työvoimaviranomaisten kanssa hän alkaa samaistua heihin ja samalla tulee tilanneeksi lisää työttömyyttä elämäänsä.

Työtä etsivän ihmisen ei missään tapauksessa pidä jumiutua odottamaan. Kotoa ei haeta töihin, eikä kotoa löydy uusia hienoja mahdollisuuksia. Toki internet auttaa asiassa, mutta ihmisten tapaaminen ja uusien tuulien haistelu on ratkaisevan tärkeää uusien mahdollisuuksien löytämisessä.

Ehdotankin voittavaa tapaa hoitaa työttömyyttä:

1. Työtön ei ole enää työtön vaan työllistyvä.
2. Työllistyvä pitää päiväkirjaa, johon hän kirjaa päivittäin esille tulevat mahdollisuudet, ideat ja opitut asiat.
3. Työllistyvä tapaa ihmisiä, käy yrittäjätilaisuuksissa, eri alojen toimijoiden aamukahveilla, verkostoitumistilaisuuksissa, kirjastoissa. Kaikkialla, missä ideat liikkuvat ja on mahdollisuus keskustella asioista.
4. Työllistyvä tapaa tarpeen mukaan työllistämisvalmentajaa työvoimatoimistossa ja saa tarvitsemaansa apua ja tukea.
5. Työllistyvälle maksetaan työllistymisajan korvauksen lisäksi verkostoitumis- ja itsensämarkkinointilisää

Lisäksi on tärkeää, että Suomessa aletaan arvostaa itse itsensä työllistäviä ihmisiä. Keksijät, mikroyrittäjät, freelancerit pyörittävät osaltaan tätä maata ja antavat tärkeän panoksen ruohonjuuritason bisneksen ekosysteemiin. Heidän työntekoaan ei pidä millään tavoin vaikeuttaa. Suurissa virastoissa toimivien kannattaa muistaa, että harvalla on kamreeriosastoa ja -osaamista hoitaa asioita viraston edellyttämällä tavalla.

A successful economic development strategy must focus on improving the skills of the area’s workforce, reducing the cost of doing business and making available the resources business needs to compete and thrive in today’s global economy.
Rod Blagojevich

ps. jos olen ymmärtänyt työttömyyden hoidon väärin, niin jättäkää tämä kirjoitus ystävällisesti huomiotta.

Rehellisyys maan perii

Mutta kun se on totta! Huudahti ystäväni, kun ihmettelin miksi hän puhuu niin negatiivisesti itsestään ja mahdollisuuksistaan.

Ystäväni oli valmistautumassa todella suureen koitokseen. Tilaisuuteen, jossa hänen osaamisensa ja voimansa olisivat äärirajoilla. Hän oli harjoitellut, hän oli valmistautunut. Silti ainoa mitä hän puhui, oli kuinka vaikeaa kaikki oli. Kuinka hän ei ole ammattilainen. Kuinka vaativia kohtia tulevassa suorituksessa on. Ja kuinka hänen pitää jaksaa myös muuta elämää ja se ei kyllä nyt voi onnistua.

Miksi puhut noin? Kysyn. “Sanon vain tosiasiat” hän vastaa. Ja näyttää yhä ahdistuneemmalta.

Etkö voisi puhua siitä miten hyvin osaat kaiken? Tai siitä, miten olet tottunut siihen, että sinulla on monta asiaa käynnissä yhtä aikaa? Tai siitä, miten hyvin harjoituksissa meni aikaisemmin?

Toinen ystäväni elää elämänsä hurmaavaa nousukautta. Töissä menee hyvin, ihana uusi parisuhde tuo hohtoa ja jännitystä elämään.

Hän sanoo: “kyllä minä tiedostan, että kaikki tämä voi päättyä”. Minä kysyn: miksi sinun se pitää tiedostaa? “Koska se on totta” hän sanoo.

Niin, onhan se totta, että jonain päivänä kaikki päättyy. Viimeistään kun hauta on auki. Mutta kannattaisiko silti miettiä kenelle kello käy sillä välillä? Rakkauden ja elämän hengettärelle vai ikävän ja ahdistuksen kyöpelille?

Mikä tahansa asia on aina kaksi asiaa. Kuin vaateri, jossa vesikupla voi liukua toiseen päähän tai toiseen päähän. Siellä kielteisessä päässä tuntuu usein olevan magneetti, joka vetää puoleensa, jos sitä vastaan ei taistele. Sana rehellisyys tuntuu edellyttävän vaaterin kallistamista sinne negatiiviseen päätyyn. Tosiasioiden tunnustaminen on kielteisten asioiden tunnustamista.

Sitä saa mitä tilaa. Jos jatkuvasti antaa vaaterin kallistua kielteiselle niin vähitellen se alkaa näkyä. Elämä ei enää tunnu kivalta ja noita kurjia juttujakin ilmaantuu enemmän kuin ehkä pitäisikään.

Onko sinun hankala puhua itsestäsi hyvää, kun tilanne kuitenkin oikeasti on vaikea? Kokeilepa venäläisen teatteriohjaajaneron Konstantin Stanislavskin neuvoa: “act as if” toimi kuin tilanne olisi parempi, ole kuin kaikki olisi hyvin. Ei se pahan puhumisesta kuitenkaan parane.

Opin aikoinaan Ben Furmanilta, että ei ole niin tärkeää mistä lähdetään liikkeelle kehittämisessä, kunhan päästään hyvään prosessiin. Marraskuun harmauden keskelläkin on väriläikkiä, joista voi syntyä vaikkapa idea valokuvaan… ja siitä blogiin… ja siitä… hymyyn…. ja siitä johonkin uuteen, ihanaan ajatukseen!

Kysymys: Minkälaisen maan sinä jätät perinnöksi?

Loista tähdistä kirkkain

Näin joulun alla haluan sanoa juuri sinulle yhden tärkeä asian: Sinä olet joulun kirkas tähti. Juuri nyt. Juuri tässä. Täydellisenä juuri sellaisena kuin olet.

Anna itsesi loistaa! Sinä olet rakas ja sinun loistosi hurmaa. Usko siihen. Usko ihmiseen. Usko itseesi.

Blogini lukijana varmaan tiedät, että olen etsijä ja oppija laulutaiteen hurmaavassa seikkailussa. Joululahjaksi haluan antaa Swing ryhmän kanssa tekemäni musiikkivideon Sylvian Joululaulusta. Se myötä toivotan

Rauhallista ja kaunista joulua!

Voittamisen alkemia

Kirjoitusta julkaistessani jotain tapahtui ja teksti julkaistui kahteen kertaan. Voit lukea tästä, mutta kommentoithan “oikealla” sivulla: http://cristinaandersson.wordpress.com/2011/11/12/voittamisen-alkemia/ KIITOS!

 

”Olen periaatteessa aivan väärä jätkä valmentamaan mitään joukkuetta, koska mua ei oikeastaan kiinnosta lopputulos eikä voittaminen.” – Petteri Nykky

Mutta Petteri Nykky oli oppinut voittamaan, siksi hän saattoi luopua siitä – voittamisesta. Tämä onkin Oskari Saaren vastajulkaistun kirjan Alkemisti – Petteri Nykyn tarina yksi tärkeistä opeista, se sama oppi, jonka sain oivaltaa jääkiekkosankari Antti Törmäseltä – voittamista ei voi tehdä, sen täytyy antaa tapahtua.

Mutta ennen kuin tämän asian on oivaltanut kokemuksen kautta ja oppinut voittamalla voittamaan, ei ole valmis valmentamaan toisia voittajiksi. Petteri Nykky on joukkueensa kahteen perättäiseen maailmanmestaruuteen johdattanut voittamisvalmentaja. Hän on valmis ja hänen sanansa auttavat muita matkalla voittamisen tavoittelijoista todellisiksi voittajiksi.

Oskari Saaren kirjaa ”Alkemisti – Petteri Nykyn tarina” voi lukea mielenkiintoisena kertomuksena Suomen salibandymaajoukkueen matkasta kahteen maailmanmestaruuteen. Sitä voi lukea myös valmennuskirjana, jossa mestarivalmentaja jakaa viisauttaan ja oppejaan myös muiden käyttöön. Tässä kirjoituksessa tarkastelen jälkimmäistä näkökulmaa.

Valmennuksen kohde on urheilija – valmentautuja on ihminen

Nykyn valmennus pohjautuu ihmiskäsitykseen, jossa ihmisen halua ja kykyä rakentaa omanlaista urheilijuutta arvostetaan. Nykky kysyy ja haastaa ajattelemaan. Hän kannustaa löytämään itsestään asioita ja kehityskohteita, joihin voi sitoutua täydellä sydämellä

”Auttaa pelaajia löytämään oma pelaamisensa, oma äänensä, oma soundinsa. Tunnistamaan itseään enemmän, paremmin, syvemmin. Löytämään itseään. Löytämään pelaamisen itsensä sisältä.” (s. 53)

Ihmisenä ja urheilijana kasvu näkyy kirjasta. Nykyn joukkueen jäsenet ovat kirjanneet arvojaan ja ajatuksiaan ja niitä seuraamalla voi nähdä valmennuksen aikana tapahtuneet muutokset. Nykyn valmennuskumppanin Samu Kuitusen filosofia: Menestys tulee, kun kehittää urheilijaa ensin ja pelitapaa vasta toiseksi, (s.131) konkretisoituu kirjassa monin tavoin.

Voittaja näkee voittamisen yli

Kirjan lukuisista tärkeistä opeista yksi merkittävimmistä löytyy sivulta 61:

”MM-projektimme jatkuu vielä finaalin jälkeisiin hetkiin”

Itselläni on tästä laulajana konkreettinen kokemus. Siihen saakka, kunnes eräs opettajani näytti miten ajatellaan fraasin (musiikillisen lauseen) yli, minulta tahtoi henki loppua ennen lauseen loppua ja viimeinen sana oli puoliksi tukahtunut äännähdys, vaikka sen olisi pitänyt lopettaa virke tyylillä. ”Kuule fraasin jälkeinen tunnelma ja rakasta sitä” sanoi opettaja.

Maalinteon vaikeuden kanssa kamppailevan pelaajan kannattaa käyttää samaa metodia: koe maalin jälkeinen tunnelma, arvosta tilannetta – näin rakennat maalin sisääsi, ennen kuin maali on syntynyt. Sama pätee mestaruutta tavoittelevaan joukkueeseen tai urheilijaan.

Flowsta läsnäoloon

Alkemisti ei kerro pelkästään pelaajien kehittymisestä. On hurmaavaa lukea Nykyn omasta kehittymisestä myös. Kirja on kirjoitettu niin mielenkiintoisella ja lukijaa tarrauttavalla tavalla, että paikka paikoin voi kokea sieluntoveruutta Nykyn kanssa. Itselleni kävi näin Flow tilan kuvauksen kohdalla.

Kirjassa on kaksi flow –sanalla otsikoitua kappaletta. Ensimmäinen on ”Flow” ja toinen on ”Flowsta läsnäoloon”.  Ensimmäisessä flow löytyy keskittymisen kautta, toisessa valppauden – täydellisen – läsnäolon kautta. Tässä on voittamisen viisaus ja ydin – olla se oma, ainutlaatuinen voittaja, onnistuja, tekijä, kokija juuri tässä hetkessä ja nyt. Täydellisen yhdistynyt tähän hetkeen, tähän tunnelmaan, tähän ympäristöön – kokea toisten läsnäolo ja olla vuorovaikutuksessa, joka synnyttää hämmästyttävää kyvykkyyttä luoda tilanteita ja rakentaa voittavaa peliä. Kuin kaikki olisi etukäteen suunniteltu ja täydellisesti harjoiteltu, mutta kuitenkin tapahtuu spontaanisti, juuri nyt. Ja samalla olla täydellisen keskittynyt omaan tekemiseen ja oman osaamisen ytimeen. Tämä on huikeaa – se on olympiavoittaja Juri Vlasovin kuvaama valkoinen hetki, jonka puolesta on valmis tekemään vuosikausien työn.

John Wooden

Vaikka tämä teksti alkaa jo olla liian pitkä niin Alkemistia ei voi ohittaa puhumatta John Woodenista. On itse asiassa mielenkiintoista, että HJK:n Tie tähtiin seminaarissa vieraillut FC Porton kykyvalmentaja Pepijn Linders puhui juuri Woodenista samalla paatoksella kuin Nykky. Woodenin pyramidin (pdf) rakentaminen joukkueeseen pala palalta näyttäisi olevan yksi hyvän valmennuksen kulmakiviä. Myös Wooden oli voittamisvalmentaja, joka oppi voittamaan ja nousi tasolle, jossa pystyi luopumaan voittamisesta ja saattoi antaa voittamisen tapahtua.

Alkemisti ei juurikaan  kerro miten asiat saavutetaan, mutta se kertoo mitä voi tehdä ja mitä on saavutettavissa. Mitä voi löytää kun oikealla, omanlaatuisella, prosessilla ryhdytään kasvamaan kohti tavoitetta, joka omassa sisäisessä maailmassa on jo saavutettu. Kuin Sun Tzun voittava soturi, joka voittaa ensin ja menee sitten taisteluun.

Vielä on pakko palata pariin kohtaan, jotka jäivät mieleen. Valmennustiimissä oli mukana myös Jussi Jäntti, ilmeisen syvällinen ja oivaltava ajattelija. Mieleeni tuli ”ihme jäällä” valmentaja Herb Brooks, kun Jäntti katseli ruotsalaista juuri maailmanmestaruuden voittanutta, äärimmäisen onnelliselta, näyttänyttä valmentajaa ja ajatteli hiljaa mielessään ”on muuten viimeinen kerta kun kannat tuota pystiä”. Toinen tärkeä elämän oppi: ”onneton on ihminen joka elää itseään vastaan”. Lopulta voittaminen on esteiden poistamista virrasta. Esteistä, joista voittamisen pakko on yksi suurimmista.

Kirja on kokonaisuutena onnistunut ja mielenkiintoinen lukuelämys, mutta jo sen sisältämien aforismien vuoksi se kannattaa lukea. Suosittelen!

BGE

Be aware of great effort

Boys, go explore

Best game ever

Loppuun lainaus kirjan kustantajan, Helsinki kirjat, sivulta:

“Nykky sai käsiinsä perisuomalaisen joukkueen, joka oli tottunut tiukassa paikassa aina häviämään. Joukkueen, jonka pelaajat keskittyivät riitelemään rahasta liiton kanssa ja lakkoilivat. Kriisi huipentui, kun uusi valmennus löysi itsensä maajoukkueen harjoitusleiriltä ilman ainuttakaan pelaajaa.”

Siinäpä lähtökohta mestaruuspolulle! Onnittelut Petteri Nykylle ,valmennustiimille ja koko joukkueelle. Ja tietysti Oskari Saarelle ansiokkaan kirjan kirjoittamisesta. Tärkeä lisä suomalaisen valmennus- ja urheilukirjallisuuden kirjastoon.